Tutstuin taannoin kirvesmieheen, joka oli elämänsä tehnyt rakennustöitä ja saanut ruumiiseensa monta vaivaa. Rakennustyö on paljolti ulkotyötä satoi tai paistoi oli helle tai halla. Jotenkin asiat kiertyivät keskustelussa hengellisiin asioihain. Hän ilmoitti heti, että hän on ateisti! Kuitenkin koki, että joku selittävä sana olisi paikallaan ja syy sitten selvisi. En käsittele sitä nyt, etten antaisi liikaa tunnisteita.
Jotenkin nyt vuosien jälkeen asia palasi mieleeni ja aloin askarrella sen kanssa. Jos jotain ei ole, eihän sitä tai häntä tarvitse kieltää? Minun ei tarvitse kieltolausein todistaa, ettei meidän vaatehuoneessamme ole mörköä. Ei tarvitse ottaa mitään kantaa koko asiaan, mistä tulikin mieleeni? Olisiko kuitenkin niin, että meissä jokaisessa asuu ateisti? Me kiellämme veljien ja sisarten Jumalan, jos eivät ole klooneja kanssani. Identtinen kaksonen kaan ei aina kelpaa. Me kiellämme helposti ainakin mielessämme Jumalan läsnäolon sellaisessa porukassa: Jossa kastetaan eri tavalla! Jossa ehtoollinen nautitaan hiukan eri tavalla! Jossa julistaja on yliopistoa käynyt pappi! Jossa julistaja on oppimaton maallikko! Jossa julistaja on väärää sukupuolta! Jossa ollaan liian löysiä! Jossa ollaan liian kireitä! Jossa puhutaan lähes pelkästään rakkaudesta! Jossa puhutaan synnistä ja vaaditaan parannusta! Jossa puhutaan menestyksestä! Jossa puhutaan kärsimyksen läsnäolosta! Jossa ollaan liian iloisia! Jossa ollaan liian vakavia! Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle.
Olen kokenut asioita niin, että uskoin ainoaan oikeaan Jumalaan, niinhän meidän kuuluu tehdä! Uskoin yhden seurakunnan, vaikka uskontunnustuksessa tunnustin pyhän ja yhteisen! Kenen kanssa se seurakunta sitten on yhteinen? No, minä ajattelin, että sellaisen kanssa se on yhteinen, joka on veistetty samasta puusta! Eikö meitä sitten ole veistetty samasta puusta? Ei mielestäni, mutta Jumalan mielestä kyllä! Hän on ottanut tomua maasta ja tehnyt ihmisen ja puhaltanut häneen elämän henkäyksen! Voinko vielä kieltää Jumalan siltä toiselta, joka ei ole samanlainen? Voin, jos olen lihallinen! En voi, jos itse elän armosta!
Tiesin siis, että on yksi seurakunta Jumalalla maanpäällä! Mutta virhe oli siinä, että piirsin siihen rajat ja laitoin rajapyykit paikoilleen. Mitä sanoisi Raamattu tähän: 5.Moos 27: 17. Kirottu olkoon, joka lähimmäisensä rajan siirtää, ja kaikki kansa sanokaan: amen. Emme siis saa määrittää ja siirtää Kristusruumiin rajoja sieltä, mihin Hän on ne laittanut.
Jeesus sanoi: Joka tulee minun tyköni, sitä minä en heitä pois! Eikä tuhlaajapojan isä, ahaa sulta loppu rahat, pannaan sun pukus pesukoneeseen, että sianpaskan haju lähtee ja eikö sulla ollut siellä ihan kivaa, jos mä annan sulle uuden hivakan taaloja niin pärjäät, jos niinku tykkäät mennä! Ei näin! jeesus sanoi ainakin parikertaa autettuaan hädänalaista: Mene äläkä enää syntiä tee.
Lauri Lahtinen, mikä on evankeliumissa Jumalan tahto, Hän selkeästi Sanoo ”KUULKAA JEESUSTA”, siis Jeesuksen Sanat ovat iankaikkisen elämän Sanat.
46 Minä olen tullut valkeudeksi maailmaan, ettei yksikään, joka minuun uskoo, jäisi pimeyteen.
47 Ja jos joku kuulee minun sanani eikä niitä noudata, niin häntä en minä tuomitse; sillä en minä ole tullut maailmaa tuomitsemaan, vaan pelastamaan maailman.
48 Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.
(Joh.12)
Siis mikä erottaa ihmiset pelastuksesta, Jeesuksen Sanat, kuka ottaa ne vastaan ja kuka ylen katsoo ne. Eikö niillä jotka ottavat Jeesuksen Sanat vastaan ole sama mieli eli ei ole riitoja ja eri näkemyksiä asioista kun Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen Sanat?
Se yhteyden käsky kuuluu uskoville eli kehotus ja siihen liittyy iso asia: Joh 17: 22. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä –
23. minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Lauri lahtinen, selitäppä kuinka tämä ”yhteys” näkyi ns ”uskonpuhdistuksessa”, siis voiko sotien ja vainojen keskeltä etsiä sitä oikeaa ”yhteyttä” ja oikeaa uskoa?
Onko meillä muuta mahdollisuutta kuin etsiä yhteyttä sotien ja vainojen keskellä? Onko meillä muuta mahdollisuutta kuin kaikesta huolimatta uskoa siihen vaikka emme sitä näekään? Usko muuttuu näkemiseksi vasta iäisyydessä.
Tuo Joh.17:22-23 on erittäin vahva side Jumalan ja ihmisten täydellisen yhteyden välillä. Me tunnustamme: ”Me uskomme yhteisen seurakunnan” , me emme sano: ”Me näemme yhteisen seurakunnan” Juuri sen tähden meidän ei ole tarkoitus perata toisiamme, koska emme voi nähdä kenenkään sydämmeen, Jumala on antanut uskon jokaiselle myös yhteiseksi lahjaksi, siihen meidä on luottaminen.
Minä uskon, sinä uskot, he uskovat, me uskomme, kaikki on Jumalan tekoa, että maailma ymmärtäisi Jumalan lähettäneen Jeesuksen kertomaan ihmiselle Hänen Rakkaudestaan meitä kaikkia kohtaan.
Pasanen! Keskiajan synnit eivät anna meille lupaa tulkita Raamattua omaksi hyväksemme. Olemme tulleet rajalle, jossa enää vastaan sinulle yhteen ainoaan kysymykseen: Miten pelastutaan!
Usko tuskin kuuluu siihen tietovarantoon, mitä Henrik tahtoo kartuttaa. Tieto ja usko painii eri sarjassa ja jopa toisessa todellisuudessa. Joten se tietovaranto mitä Henrikillä on ei auta yhtään tässä todellisuudessa.
Joten myönnät ettei ole mitään todisteita eikä sellaisia ole odotettavissa.
No, ainakin yhdestä asiasta olemme siis yhtä mieltä;-)
Siinä olemme samalla viivalla. Sinulla ei ole mitään millä todistat minun olevan väärässä, eikä minulla yhtäkään sinulle riittävää todistusaineistoa Jumalan olemassaolosta. Joten miten voit olla noin varma? Et kai sinä ole pelkän uskosi varassa, Henrik ?
Logiikkasi mukaan meidän pitäisi pitää kaikkia esitettyjä jumalia mahdollisesti olemassaolevina, koska yhdenkään jumalan olemattomuudesta ei ole todisteita.
Tuo vertautuu näkemykseen, että kaikkia väitteitä pitäisi pitää mahdollisesti tosina, kunnes toisin on todistettu.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että tuollainen ajattelu johtaa mahdottomiin tilanteisiin, ja siksi mielestäni onkin niin, että ns. ensimmäisen väitteen (’on olemassa jumal(i)a’) esittäjän vastuulla on todistaa väitteensä todeksi. Kunnes niin on tapahtunut, muitten ei tarvitse noteerata väitettä sen kummemmin. Ja koska väitteitä mitä erinäisten jumalien olemassaolosta on esitetty tuhansien vuosien ajan, ilman että minkäänlaista todistusta on kyetty esittämään, olisi mielestäni jo vähitellen syytä kuopata koko projekti.
En minulla ole minkäänlaisia todisteita sen puolesta, ettei maahisia, menninkäisiä, örkkejä sun muita ’oliota’ ole olemassa, mutta mielestäni on silti varsin helppo ymmärtää että ne nyt vaan olivat kehittymättömissä kulttuureissa eläneiden ihmisten huonosti perusteltuja uskomuksia, samalla tavalla kuin uskomukset erinäisiin jumaliin. (Indoktrinaation/kasvatuksen avulla noita uskomuksia on sitten siirretty eteenpäin sukupolvesta toiseen, mutta kehittyneissä kulttuureissa noitten uskomusten alasajo on jo edennyt aika hyvin…)
Väitteet ’on olemassa jumal(i)a’ ja ’ei ole olemassa jumalia’ eivät ole samanarvoisia, vaan ensimmäiseltä puuttuu täysin todisteet, jolloin jälkimmäinen väite automaattisesti on selvästi painavampi, ilmaistakseni asian äärimaltillisesti;-)