Jo 1960- luvulla alettiin puhua kasvun rajoista ja ennustettiin maapallon resurssien ehtyvän sen ajan kasvuvauhdilla 2000- luvun alkupuolella. Jotta näin ei lähitulevaisuudessa kävisi ihmisen ekologista jalanjälkeä on koetettu pienentää. Siitä ja kohtuudesta on puhunut mm. Osmo Soininvaara ja monet muut yhteiskunnalliset vaikuttajat. ”Jos jokainen kiinalainen eläisi keskivertolänsimaalaisen elintasolla, tarvittaisiin useita maapalloja”. ” Kiire,jatkuvat muutokset ja liika työkuormitus työelämässä polttaa ihmiset loppuun”. ”Joilla on varaa tukehtuvat ylikulutukseen ja joilla ei ole varaa kituvat olemassaolon äärirajoilla”. Tuon kaltaisia otteita voi poimia päivittäin sanomalehdistä
Globaali oravanpyörä näyttää pakottavan kansakunnat, yritykset ja yksilöt jatkuvan kasvun ja kilpailun kierteeseen. Wall Streetin rahamaailmasta alkanut 2008 ja liki koko maapallolle ja reaalitalouteen levinnyt ”taloustsunami” tuntuu kouriintuntuvasti osoittavan, mitä merkitsee kasvun tyrehtyminen. Kun rahamaailma ei rahoita, yritysmaailma ei investoi ja kuluttajat eivät kuluta tarpeeksi, syntyy negatiivinen kierre, jossa näyttäisi olevan vain häviäjiä. Ns. Kreikan tie tuntuu olevan uhkana myös tämän päivän Suomessa.
Valtioiden vero- ja finanssipolitiikalla koetetaan elvyttää esim. julkisia investointeja aikaistamalla ja verohelpotuksilla. Rahapolitiikkoja koetetaan koordinoida EU:n tasolla ja laajemminkin. Mittavia satojen miljardien eurojen elvytyspaketteja kootaan lähes kaikkialla. Vaikuttaa siltä, että lähes kaikki vaikutusvaltaiset tahot lähtevät siitä, että kyseessä on häiriö, joka tulisi palauttaa normaaliksi. Siis takaisin mahdollisimman nopeaan kasvuun, kiihtyvään kilpailuun, rahamassojen suhteellisen vapaaseen virtaamiseen tuottoisimpiin kohteisiin ja lisääntyvän aineellisen elintason tavoitteluun – tielle, joka monien ajattelijoiden ja tutkijoiden mielestä johtaa umpikujaan.
Mutta voisiko olla toinenkin tie? Voisiko olla hyvä hetki haastaa länsimainen elämäntapa ja etsiä uutta visiota. Mitä jos yksissä tuumin – lähivuosien taantuman/laman edessä – päätettäisiin rajoittaa elintasomme ja kulutuksemme (ne joilla on varaa ja vaara ylikulukseen) vaikkapa puoleen totutusta? Ylijäämän voi antaa vaikka hyväntekeväisyyteen. Onko ajatus mahdoton? Hyväntekeväisyys ja yhteiskunnan turvaverkot ja tulonsiirrot eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan molemmat voivat elää sovussa rinnan. Tätä presidentti Niinistö peräänkuulutti äskeisillä Kultarantapäivillä.
Jos tulot puolittuvat, väheneekö tyytyväisyys ja onnellisuus puoleen vai lisääntyvätkö ne moninkertaisesti? Tiedän, että ajatus kulutuksen alentamisesta kuulostaa lähes kerettiläiseltä kulutusjuhliin kannustavassa, jopa kiihottavassa ilmapiirissä ja monien talousvaikuttajien mediaesiintymisten valossa. Mutta kuitenkin… vaihtoehtoja voi ainakin pohtia. Uudenlainen talous merkitsisi niukkuuden ja hidastumisen ekonomiaa- luopumista jatkuvaan aineelliseen kasvuun perustuvasta elämänmuodosta varsinkin länsimaissa. Kestävää kehitystä ei ole materiaalinen vaan henkinen kasvu, joten tavaraähkyn sijaan nauttikaamme entistä enemmän vaikkapa kulttuuripalveluista.
Moni on tehnyt kohtuussuuntaisia elämäntapamuutoksia, mutta he ovat pieni vähemmistö. Tutkimisen arvoinen asia on, mitä taloudellisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia syntyisi, jos he olisivatkin enemmistö.
Itsekin Afganistanissa olleena yhdyn Jukon käsitykseen muussa, paitsi siinä, että kyseessä ei olisi uskonnollinen vastakkainasettelu. Talebanille ja muille islamilaisille ääriaineksille jokainen länsimaalainen on otollinen kohde riippumatta siitä mitä hän tekee tai edustaa. Avustustyöntekijät ovat huomattavasti helpompia iskun kohteita kuin vaikkapa aseistetut länsimaalaiset sotilaat.
”Jukko ei kuitenkaan näe, että tapauksessa olisi kyse islamin ja lännen kärjistyneestä uskonnollisesta vastakkainasettelusta.”
Kyseessä todellakin saattoi olla myös sukupuolten vastakkainasettelu, islamin naisviha kohdistui nyt tällä kerralla hunnuttamattomiin (länsi)naisiin.
Olen samaa mieltä sekä Harri Ahdesmäen että Tapani Vaaran kanssa. Näkisin lisäksi, että lopulta kyseessä on kulttuurien välinen vastakkainasettelu, viha ”länttä” ja kaikkea sitä mitä se edustaa, kohtaan.
Totta kai on kyseessä myös uskonnollinen vastakkainasettelu siinä maailmankuvassa, joka ohjaa tällaisiin tekoihin syyllistyneitä terroristeja.
Miksi nimiä ei mainita?
Turvallisuus syistä Keskiaasian (= Afganistan) lähettien nimien ja tarkkojen sijoituspaikkojen julkaisua vältetään yleisesti. Keskiaasiassa on vielä muitakin suomalaisia lähettejä.
Olisi liian helppoa luoda yksinkertainen ja mustavalkoinen vastakkainasettelu ”kristinuskon” ja ”islamin” välille. Silti näissä uskonnoissa ja kulttuureissa, joita ne määrittävät, on olennaisia eroja, jotka auttavat ymmärtämään myös äärimuslimien väkivaltaista jihadia.
Yksi näistä eroista on islamin itseymmärrys ”johtavana kulttuurina” ja sen ihmiskuvasta puuttuva mahdollisuus asettaa itsensä kyseenalaiseksi tilanteessa, jossa tosiasiat puhuvat Koraanin asettamaa ideaalia vastaan, ja kristillinen itseymmärrys, johon kuuluu syvästi nimenomaan ajatus itsensä kyseenalaistamisesta. Kyse ei myöskään islamin tapaan ole vain ihmisen heikkoudesta, vaan hänen radikaalista pahuudestaan pyhän Jumalan kasvojen edessä, mutta myös Hänen anteeksiantavan armonsa auringon paisteessa.
Sen tähden islaminuskoisen on vaikea elää tilanteessa, jossa muslimit asuvat risteilylaivan halvimmissa hyteissä kafeteriassa nakkeja ja muusia syöden, kun kristillisen kulttuuripiiri kansoittaa aurinkokannet ja á la carte -ravintolan. Vika ei voi olla islamissa eikä lopulta myöskään muslimeissa, vaan vihatuissa, rappeutuneissa ja hedonistisissa valtaapitävissä länsimaalaisissa, jotka kovin helposti myös samastetaan kristittyihin.
Kristityllekään ei ole helppoa elää ahdistettuna, köyhänä ja sorrettuna. Kristillinen usko kuitenkin auttaa siinä antaen mahdollisuuden käsitellä menetyksiä ja ahdistusta. Kristittyjen Jumala kuoli ristillä kaikkien hylkäämänä, muslimien Profeetta taas menestyksekkäänä ja juhlittuna sotapäällikkönä ja aloittelevana valtiomiehenä kesken suurinta menestystään.
”Vika ei voi olla islamissa eikä lopulta myöskään muslimeissa, vaan vihatuissa, rappeutuneissa ja hedonistisissa valtaapitävissä länsimaalaisissa, jotka kovin helposti myös samastetaan kristittyihin.”
Tässähän tämä taass tuli. Vika ei voi olla islamissa, vaikka todistettaisiin, että muslimit tappoivat nämä naiset. Vika onkin länsimaalaisissa. Häpeä jos osaat.
Jos nämä kaksi olisivat toimineet esim. kansainvälisen uutistoimiston palveluksessa, niin heidän kuolemansa olisi nähty oikeutettuna taisteluna vapaan tiedonkulun ja laadukkaan journalismin nimissä… Nyt jotkut kyseenalaistavat avustustyön oikeutuksen, jopa jaksavat ilmaista vahingonilonsa tapahtuneen johdosta. 🙁
Afganistan oli aikoinaan kukoistava maa täynnä puutarhoja ja kirjastoja – naisetkin olivat koulutettuja ja liikkuivat kaupungeissa vapaasti. Nykyinen tilanne, vuosien poliittisista ja heimosodista johtuva rauniokasa, ei ole kansan enemmistön tahto tai ennaltamäärätty vääjäämätön lopputulos. Maa voi vielä muuttua ja palata entiseen loistoonsa ja hyvinvointiinsa, länsmaisten tuella, mutta ennen kaikkea omalla päättäväisyydellään.
Nämä avustustyössä olleet henkilöt olivat varmasti riskeistä tietoisia, paremmin, kuin täällä Suomessa elävät. Silti joka ainoalta riskiltä ei voi täälläkään välttyä – loppupeleissä turvallisin paikka on keskellä Jumalan tahtoa, johti se minne tahansa.
Juhani Ketomäki: lause, jota lainaat, ei ole minun mielipiteeni, vaan kuvaa äärimuslimien ajattelua. Laitoin sanat heidän suuhunsa.
Koskaan ei ole rahaa ollut riittävästi. Aina on pitänyt vähän nuukailla.
Olosuhteiden miltei pakottamana puolitin työaikani ja samalla tuloni. Onneksi näin tein.
Mietin joskus paluuta, edes joksikin ajaksi entiseen elämään, vaikka tuossa ennen eläköitymistä. Totesin : miksi ihmeessä tekisin sen. Työhän syö kaikki voimavarani, Viikonloput kuluvat palautumiseen. Joten todellista vapaa-aikaa ei ole. Iltaisin ei jaksa mitään. Mitä elämää se sellainen on?
No, nytkin kaikki raha menee mitä tulee. Silti kaikkea on riittävästi.
Elän onnellisinta aikaa elämässäni. Miksiköhän en koko neljänkymmen vuoden työurani aikana tajunnut tätä?
Puolikas näyttää riittävä aivan yhtä hyvin kuin kokonainenkin.
Millaisessa oravanpyörässä sitä olenkaan juossut?
Jostain luin kauan sitten aforismin ” se mitä nuoret pitävät timantteina, vanhemmat huomaavat olevan kastetta”. Se ja lukemattomat elämisentaidon oppaat ja viisaiden esim. teologien, filosofien jne oppineiden neuvot ovat vuosikymmeniä ellei satoja kehottaneet kohtuuteen ja elämiseen levollisena tässä ja nyt ilman pinnistelyä ”menestykseen” tai muuhun ”tuulen tavoitteluun”. Kuitenkin moni – kuten Sinä Pekka Pesonen (kiitos kommentistasi) ja myös minä nuorempana – lankeaa materialismin ansaan tai koettaa pyrkiä urallaan ylöspäin. Nykynuoret tuntuvat olevan fiksumpia ja koettavat elää ihanteidensa ja henkisten ja muiden lahjojensa mukaisesti. Ns. oma juttu on heille tärkeämpi kuin vanhaan tapaan tulkittu menestys tai rikkaus.