Uskontojen Uhrien Tuki ry järjesti viime viikonloppuna Keski-Suomessa vertaistukileirin, jolle osallistuin puolison ominaisuudessa. Kokemus oli itselleni hyvin moninainen ja mielenkiintoinen, osin myös ahdistava. Opin paljon uutta itsestäni ja tavastani reagoida tiettyihin asioihin. Lisäksi opin valtavasti kielen rajoituksista.
Kuvittelin valmistautuneeni leiriin hyvin. Olin asennoitunut niin, että olen ilman muuta ulkopuolinen, olen tarkkailija ja kuuntelija. Luulin ymmärtäväni ja hyväksyväni ongelmitta ateistisen maailmankatsomuksen, joka valtaosalla leiriläisistä oli.
Kun sitten istuimme vanhan koulun salissa penkit ympyrässä ja psykoterapeutti avasi keskustelun, alkoi ilmoille purkautua paljon tunteita ja kokemuksia, monenlaisia elämäntarinoita. Ihmiset olivat selvästi työstäneet asioita perin juurin – moni myös vuosikausia terapiassa. Kuulin paljon punnittua puhetta ja viisaita ajatuksia. Samalla kuitenkin tunsin, miten minussa alkoi paine kasvaa kuin painekattilassa. Sain todella pidätellä itseäni, etten olisi ryhtynyt harrastamaan uskon puolustamista.
Tajusin toki kirkkaasti, että nämä ihmiset ovat täällä vertaistukitapaamisessa jonkun aivan muun asian vuoksi kuin kuulemassa uskonpuolustusta – ja onnistuinkin pitämään itseni enimmäkseen hiljaisena. Samalla tunsin melkein epätoivoa siitä, että näiden ihmisten kokemukset uskosta ja uskonnoista ovat niin hurjan yksipuolisia ja marginaalisia. Olisi tehnyt mieli viestiä, että esimerkiksi minulle suunnilleen kaikki ne uskonnolliset sanat, joita noissa viikonlopun keskusteluissa käytettiin, merkitsevät jotakin totaalisesti toisenlaista kuin heille. He ovat oppineet noille sanoille sisällön, joka ei vastaa millään tavalla suurimman osan kokemuksia. Ne sisällöt ovat heille verisesti tosia, mutta silti yleisesti ajatellen jotakin ihan muuta.
Yhtäkkiä ymmärsin, että toinen toistaan kohtaava keskustelu on miltei mahdotonta, koska samat sanat tarkoittavat eri ihmisille niin eri asioita. Vertaistukiryhmissä ihmiset puhuvat samaa kieltä ja tulevat ymmärretyksi, koska heille sanoilla on suunnilleen sama sisältö. Samoin missä tahansa hengellisessä kuppikunnassa keskinäinen ymmärrys on melko taattu. Mutta heti kun ryhdytään keskustelemaan porukoiden välillä, hommat ajautuvat äkkiä umpikujaan ja väärinkäsityksiin.
Tämä on mielestäni varteenotettava selitys myös sille, miksi nämä hengelliset nettikeskustelut ovat tällaisia kuin ovat. Väittelemme ja jankkaamme, riitelemme, loukkaannumme ja pahastumme, vedämme herneitä nenään minkä kerkiämme, koska samoilla sanoilla on meille hyvinkin erilaisia merkityksiä ja sisältöjä. En kiistä, etteikö osa näkemyseroista olisi täysin todellisiakin. Kaikki ongelmat eivät selity sillä, että puhumme niin monia eri hengellisiä kieliä. Mutta osa kyllä selittyy!
Toinen jännittävä itsereflektiivinen havainto minulle oli se, että ulkopuolisuuteen ei pysty kunnolla varautumaan. Sitä huomasi miettivänsä, että kaipaisi itsekin kiihkeästi vertaistukea, ymmärretyksi tulemista, yhteyden kokemusta, sitä että jotkut ympärillä tajuaisivat mistä puhun – joskin aivan eri asioissa ja eri syistä kuin nämä ihmiset tällä UUT:n leirillä.
Vertaistuki on ihmisille korvaamattoman tärkeä asia. Parhaimmillaan se pelastaa ihmishenkiä. Samalla olisi kuitenkin tärkeää keskustella asioista myös muualla kuin vertaisryhmissä, jotta suhteellisuudentaju säilyisi ja pysyisi taju siitä, että missään asiassa ei ole vain kahta tai kolmea puolta vaan kymmeniä eri puolia.
Täällä voi lukea leiriltä tehdyn haastattelun: http://www.kirkonkello.fi/?p=1107
Jatkan murrekeskustelua. On valitettavaa, jos aikuisena ei osaa puhua muuta kuin omaa murrettaan. Murrevertaus on minulle läheinen, koska puhuin lapsena ja nuorena porilaisessa ympäristössä aina vanhempien kanssa eteläkarjalan murretta ja muuten leveää kunnon poria. Osaisin siltä pohjalta tehdä monia ajatusmalleja tältä alueelta, jos haluaisin. Kaikista näistä taitaisin aikaansaada keskustelun Kaanaan kielestä.
-Murteiden vaihto sujui automaattisesti ja alitajuisesti. Oletin tekeväni sen vapaaehtoisesti, mutta aivoni olivat ohjautuneet käskyttämään minua eri tilanteissa.
-Oli helppo aina tietää murteesta, kenelle kohdistin asiani sekalaisessa seurakunnassa.
– En onneksi oppinut häpeämään kumpaakaan murrettani.
– Asuessani Vakka-Suomessa rakastin sen murretta (semmoista helilaaksoslaista), koska rakastin sen seudun ihmisiä.
– Asuessani Helsingissä en rakastanut sen murretta, koska oletin siihen liittyvän ylemmyydentunteita muita kohtaan.
Kaikkein vaikeinta on ymmärtää, että sama sana ja sama sanonta todella tarkoittaa eri asiaa eri murteella. Vastaavasti samalla asialla saa olla erilainen sanasto… Ja vielä, murteeton kieli on köyhää ja epäaitoa.
Taisit Emilia valita ns. väärän aiheen. Tämä on aina väärä aihe konservatiiviuskovien piireissä. Olen sen huomannut kyllä.
En tiedä, mitä Anne Mikkola tarkoittaa, koska en näe näissä kuvioissa eroa konservatiivien enkä liberaalien välillä. Molemmista on ollut joskus vaikea päästä vapaaksi. Kuulemma. Ahtaus on aina myös kokijan tunteissa, ei pelkästään siinä, mitä tapahtui.
Antti Pietilän ajatuksen tunnistan omista kokemuksistani:
Juuri sellaisissa tapauksissa UUT oli aikoinaan monelle avuksi ja silloin linkki UUT:n sivuille oli mm Kirkon lähetyskeskuksen sivuilla.
Itse asiassa tutustuin tämän toiminnan alkuun jo vuonna 1990 Julkujärvellä hakiessani Keskimmäistämme Ristirockista. Maljaset puhuivat siellä odotellessani kanssani taustastaan ja pyrkimyksestään luoda vertaistukiverkostoa.
Omassa nuoruudessa olin – vähän ulkopuolisena – seurannut kristillistä toimintaa, joka oli aika hurjaa ja josta monen toipuminen jälkeenpäin kesti kauan. Tietyt iskulauseet tuovat meille senaikaisille vieläkin tiettyjä tunteita. Siksi tiedän jotain siitä, mitä tuossakin vertaiskokouksessa tapahtui. Nykyinen aggressiivisuus kaikkea uskontoon liittyvää kohtaan on silti vierasta.
Kun on omaksunut jonkin uskonnollisen ”äidinkielen”, on vaikea ymmärtää ja puhua muulla uskonnollisella kielellä.
Vl-liikkeessä uskonnollinen kieli on melko vahvaa, eli siitä on pinnallisuus ja ”hempeily” melkoisen kaukana. Siitä johtusin -ainakin itselläni- on usein vaikeutta keskustella uskonasioista muunlaisella kielellä. Esimerkkinä vaikkapa rukous. Sitä on aina vähätelty tietyltä osin vl-liikkeessä. Siellä kehotetaan kyllä kääntymään rukouksin Jumalan puoleen, lapsia kehotetaan iltarukouksiin, mutta siihen se oikeastaan jääkin.
Monissa muissa uskonnollisissa piireissä rukous on paljon keskeisempi asia. Siitä haetaan voimaa jatkuvasti kaikkiin asioihin ja sen avulla haetaan kysymyksiin vastauksia ja koetaan myös saatavan niitä. Sillä on vähän sama merkitys monelle kristitylle, kun vl-liikkeessä ”evankeliumilla”, eli synninpäästöllä, joka auttaa väsymykseen, pelkoon, epäilyihin, kiusauksiin ja tietty myös rikkomuksiin. Ja ehkä myös moni sellainen asia, jonka moni kristitty ”hoitaa” rukouksella, vl-ihminen tekee saman uskonsisaren tai -veljen kanssa keskustellessa.
Itse olen usein ei-vl-ihmisten kanssa käydyissä keskusteluissa törmännyt siihen, että mun on vaikea USKOA kenenkään saavan niin paljon ja niin moneen asiaan apua rukouksen avulla, kuin he kertovat. En halua epäillä heidän kokemuksiaan ja kertomuksiaan, mutta johtusin koko ikäni oppimastani asenteesta, käsityksestä rukoukseen, en kykene ymmärtämään toisenlaista kokemusta asiassa vaikka kuinka haluaisin.
Toinen asia on Jeesuksesta ”ylipuhuminen”. Kun on ikänsä saanut kuulla ylistystä Jumalan valtakunnasta niissä kohdin kun liikkeen ulkopuolella puhutaan samassa mitttakaavassa Jeesuksesta, väkisinkin homma tuntuu jeesustelulta. Vaikka ymmärrän Jeesuksesta puhumisen olevan tietty oikeampi opillisesti ja tuo seurakunnan ylistys jopa harhaoppia, kieli tuntuu kuitenkin hieman ruotsilta tai venäjältä. Itselleni onkin helpompi puhua Kristuksesta, niin paljon olen kuullut jopa pilkattavan vl-liikkeessä tuota ”omavanhurskaiden kirkkouskovaisten” tapaa jeesustella.
Tuo uskonnollinen kieli on tosissaan jännä juttu. Nyt on suviseurojen nettisivuilla opastettu ihmisiä taivuttamaan sanaa suviseurat oikein. Ei voi sanoa että: ”kävinpäs suviseuroilla”, pitää sanoa ”kävinpäs suviseuroiSSa. Tämä on tärkeä juttu
Jos ihminen on kristitty, vl-liikkeessä sanotaan uskovainen tai uskomaSSa. Ei voi sanoa uskossa, niin sanovat Jumalan valtakunnan ulkopuoliset ihmiset. Joku vääräleuka on selventänyt ko. sanaparin merkitystä sanoilla kusemassa-kusessa. Ollaan tekemässä tai toimittamassa jotain tai ollaan jossakin kokonaan. Tiedä sitten, mitä nuo sanat ovat syvimmiltä merkityksiltään.
Joka tapauksessa itselleni on opettelemista myös sanan uskossa olevan ihan hyvä ilmaisu, eikä omavanhurskas ja pintapuolinen selitys vakavalle asialle.
Maija: Nuo murrerinnastuksesi ovat todella hyviä ja puhuttelevia! Itsekin olen asunut elämäni aikana monella eri murrealueella ja huomaan hyvin äkkiä sopeuttavani puheeni nuottia sen mukaan, millaista murretta keskustelukumppanini puhuu. Ja se tosiaan tapahtuu alitajuisesti!
Luulen kuitenkin, että uskonnollista murretta, kaanaankielen murretta, ei pysty ihan yhtä joustavasti muuttamaan tilanteen ja keskustelukumppanin mukaan. Siis ainakin itselleni se on vaikeampaa.
Suomi on pinta-alaltaan väestömäärään nähden suuri, ja hengelliset herätykset, siios yksilöiden aktiivinen ryhmäytyminen uskonnollisten kokemusten ja vakuuttuneisuuksien ympärille siksi jääneet pakostakin paikallisiksi. Valitettavasti kelvollista yleiskielistä sanastoa ei taida ollakaan. Viidesläisyys joka ei suomalaista juurta olekaan asettui seuduille, joille sillä oli tilaa asettua.
Itse kärsin tuosta, ettei puhetta ymmärretä koska premissit ovat aina tietyt. Siihen on varmasti syynä kyvyttömyys käyttää muita ilmaisuja kuin mitkä joskus on oppinut. Enhän minä pahaa tarkoita jos kysyn mitä kirkko opettaa johdatuksesta — ”johdatus” vain saattoi olla sanana papille kuin punainen vaate härälle, siinä määrin johdatusta painottaneet ”Jeesus-järkkää-uskovaiset” ovat häirinneet jopa hänen ammatinharjoitustaan.
Kärsin hitusen siitäkin, että nykyisessä sosieteetissani minun tulisi tajuta hyvin ihmeelliset armonvilaukset ja alatiet, pienet paikat ja jos mitä soopaa enkä minä körttiseuroihin tuommoisten puheitten tähden menekään.
Kuka laatisi meille kotimaisen ekumenian nimissä sanakirjan, sekä synonyymisanakirjan? Tulisi kerrallea selväksi Ruttu ja Jesse ja Jumppu ja monttu ja johdatus ja vapaantahdonratkaisu ja uskonvarmuus ja pelastusvarmuus ja ylätie ja alatie ja ohjeet mukaan: Muuttaessasi Pohjois-Karjalaan sinun on hyväksi tietää…. Keskustellessasi Kymenlaaksossa vastaavista asioista, siis täysin vastaavista, käytä seuraavaa ilmausta….
Loppujen lopuksi mitään, mitä ihminen ei popularisoi selkosuomelle hän ei taatusti ole ymmärtänyt itsekään. Kyllä, yhteisöt ja yksittäiset toimijat tekevät paljon hallaa. Siitä on vaihteleva vapaus valita tähänkö jään kuin koppakuoriainen selällään vai jätänkö tuon ja etsin muualta parempaa viisautta. Viha, joka saa tuhoamaan kaiken itseltäänkin, on lähtöisin muualta, useasti myös pettymys joka johtaa äkillisiin ateismiherätyksiin. En nyt todella ehkä täysin puhu noista uhreista, onhan niitä keljuja kokemuksia itse kullakin, mutta lähdin pois. Pitäisi erikseen tutkia tuota milloin yksilöstä tulee uhri. Kirkko nyt on siitä kätevä että kun oikein suuttuu ja pettyy niin on joku josta voi erota… Mutta aikuisiahan itse ajattelen.
Jos haluaa viestinsä menevän perille, lyhyet ja karsitut lauseet ovat parempia kuin ylisanoilla kukitetut rönsyilyt.
Vertaistuesta sen verran, että yleensä kaikki osallistujat ovat kokeneet saman. Lähtökohta on vetäjäkin, jollei sitten satu olemaan se mahdollinen puoliso. Tässä on otettu hieman laajempaa pohjaa, mutta ymmärrän oikein hyvin myös puolison tarpeen vertaistukeen. Yleensä vertaistuessa puhutaan omista viitekehyksistä käsin. Joo pohdin vain. Yleensä vertaistuesta ilmoitetaan kellon aika ja paikka, mutta ei nimiä. Mielenkiintoista.
Emilian ” Sitä huomasi miettivänsä, että kaipaisi itsekin kiihkeästi vertaistukea, ymmärretyksi tulemista, yhteyden kokemusta, sitä että jotkut ympärillä tajuaisivat mistä puhun”
Ymmärrän. Meillä ihmisillä vaan on aina niin kiire neuvomaan. Onneksi maltoit mielesi.
UUT:n toiminnanjohtajana mainitsen, että UUT:lla on periaatteita vertaistukiryhmien toiminnasta. Niihin voi tutustua täällä: http://www.uskontojenuhrientuki.fi/vertaistuki
Nostan esille erityisesti kohdan ”uskonnollinen puolueettomuus”:
Toimintamme on kuitenkin kaikille avointa ja emme tietenkään voi emmekä halua kontrolloida kaikkea mitä ihmiset sanovat.
Emilian Kirkonkelloon kirjoittama juttu oli minusta hyvä. Tämä Kotimaa24:n blogi luo mielestäni turhaan sellaista mielikuvaa, että UUT on ateistien leiri, johon vähänkään uskonnollisia ajatuksia omaavien ei tule laittaa nenäänsä.
Kiitos Joni Valkilalle tästä kommentista. Samanlaista viestiä luin aikaisemmin myös puheenjohtaja Aki Härkösen haastattelusta:
Olen yksi niistä, jotka ovat alkaneet suhtautua UUT:n toimintaan varauksellisesti. Kerroin jo aikaisemmin, että olen itsekin neuvonut ihmisiä ottamaan yhteyttä sinne, mutta en enää sitä tee.
Voi olla, että omien ennakkoluulojeni kasvu ei ole UUT:n vastuuhenkilöiden syy, mutta jo täällä Kotimaa24:n sivuilla UUT:n sivuilta löytyneitä lauseita on käytetty mielestäni oudoissa yhteyksissä, asiaankuulumattomasti ja tahallaan loukkaavasti.
Voimme tietysti miettiä, kuinka paljon mikään järjestö (tai kirkko) on vastuussa kaikista jäsentensä sanomisista. Se pitäisi kaikenlaisten osapuolien hyväksyä.
Maija Mäkelälle – Joo, UUT ei voi eikä halua kontrolloida jäsentensä sanomisia. Sen lisäksi, UUT:n toiminta on avointa kaikille, myös niille, jotka eivät ole UUT:n jäseniä. Esimerkiksi tuolla blogissa mainitulla leirillä oli yli 30 osallistujaa, joista vain noin 5 oli UUT:n jäseniä ja suurin osa oli ensikertalaisia UUT:n tapaamisissa.