3. adventtisunnuntai 17.12.2017
Tehkää tie kuninkaalle, adventus spiritualis et sanctificationis
Evankeliumi: Joh. 1: 19-27 tai Joh. 3: 26–30
Johannes Kastajan toiminta keskittyi kasteeseen. Hän valmisti tietä Jeesuksen tulolle. Pyhän kasteen kautta hän välitti Jumalan anteeksiannon. Kasteessa vaikutti Jumala, antoi synnit anteeksi ja vapautti ihmiset Jumalan lapsen vapauteen.
Johanneksen aikana kaste oli juutalaisille niin tärkeä, että heidän oppineensa alkoivat kysyä, oliko Johannes Messias, tulevan Jumalan valtakunnan kuningas. Näihin kysymyksiin Johannes vastasi ettei ole. Sen sijaan hän ennusti, että hänen jälkeensä tulee toinen, joka on tämä täyttymyksen ajan Kristus, Messias.
Johannes Kastaja viittasi Jeesukseen. Jeesus on profetiain täyttymys. Hän on Messias, Kristus.
Jeesus opetti. Hän teki ihmeitä. Häntä kuulivat suuret joukot kansaa. Ihmiset tekivät parannusta. Kaiken tämän valtaisan tapahtuman Johanneksen evankeliumi keskittää yhteen lauseeseen: ”Jeesus kastoi.” Kasteessa Jeesus otti ihmisen yhteyteensä. Siksi kasteeseen sisältyy koko evankeliumi.
Lähetyskentillä kasteen ratkaiseva merkitys korostuu. Ihmiset tajuavat, että tässä on se raja, missä ratkaistaan pysyvätkö he vanhassa uskossaan, vai kääntyvätkö he kristinuskoon.
Meillä täällä Suomessa kasteen ihana siunaus on niin yleinen, ettei tapahtuma herätä samalla tavoin ratkaisun tunnelmaa vaan ainoastaan perinteen mukanaan tuomaa turvallisuutta.
Kuitenkin kaste on kaikkialla uudestisyntymän tapahtuma. Luonnollisessa syntymässä ihminen saa ajallisen elämän, kasteen uudestisyntymässä ikuisen elämän osallisuuden. Adamin lankeemuksen alainen siirretään Kristuksen uudistamaksi anteeksiannosta eläväksi Jumalan lapseksi. Saatanan valta murretaan ja Jumalan valtakunta tulee esille. Pyhä Henki annetaan ihmiselle lahjaksi ja ihminen vapautuu synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.
Vuoden 1992 käännös sanoo Johannes Kastajan ja Jeesuksen toimittamasta kasteesta Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa seuraavaa:
Johannes Kastaja ja Messias
22 Tämän jälkeen Jeesus lähti opetuslapsineen Juudeaan. Hän viipyi siellä heidän kanssaan jonkin aikaa ja kastoi ihmisiä. 23 Myös Johannes kastoi edelleen; hän oli Ainonissa, Salimin lähellä, missä oli runsaasti vettä, ja ihmisiä tuli sinne kastettaviksi.
Paulikiaanit olivat hylänneet piispuuden ja valitsivat vanhimmat seurakuntien johtoon, aivan Raamatun mallin mukaan. Heidän seurakuntansa oli uskovien seurakunta. Heidän kasteensa oli raamatullinen uskovien kaste.
Jari
Tämän tarinan ettei vanhassa kirkossa muka ollut piispoja keksi puritaaninen johtaja Thomas Cartwright (1535-1603). Hän oli Cambridgen yliopiston profeessori ja hän yritti todistella että piispuus oli ristiriidassa UT:n kanssa. Tuon opetuksen takia hän menetti oppituolinsa 1570.
Hänestä tuli Englannin presbyterien johtaja. Hän ei vielä tuolloin pyrkinyt tekemään eroa anglikaanisesta kirkosta, vaan anglikaanisen kirkon sisällä olevaksi liikkeeksi. Vähitellen puritaanit saivat parlamentin enemmistön. Sanaan aikaan Canteburyn arkkipiispa John Whitgift, vuodesta 1583, kiivaili taisteli presbyteerien näkemyksiä vastaan.
Sitten Espanjan Suuri Armada hyökkäsi Englantiin. Kuningattaren johdolla Englanti voitti.
Sen jälkeen englaintilaisessa henkisessä ilmapiirissä tuli sellainen käänne että perusanglikaanisuus vakiintui kansan enemmistön näkemykseksi ja kuningatar Elisabetin ajan lopulta lähtien piispuus on ollut anglikaanisen kirkon perustavia opin pylväitä.
Joten Jari hyvä
Piispuuden kieltävä oppi on kristillisessä uskossa esiintynyt vasta 1500 -luvun jälkipuolella.
Mitä tulee puhumiisi paulikiaaneihin niin heidän manikelaisiin näkemyksiinsä ovat vaikuttaneet useammatkin liikkeet, mm. messaliaanit, joiden oppiin kuului jopa sellaisia oppeja että myös Jeesuksella oli ollut paha henki sisimmässään aikaisemmassa elämänsä vaiheessa.
Koska he ovat opeissaan liikkuneet niin kaukana kristillisestä perinteestä, että kristikunnan on aikoinaan pitänyt katsoa vieraita oppeja opettaviksi, niin heidän oppeillan ja käytännöillään ei ole todistusvoimaa siihen kysymykseemme mitä meidän pitää opettaa pyhästä kasteesta.
Matias,
kirjoituksissasi olisi paljonkin, mihin puuttua. Ajan vuoksi en sitä kuitenkaan tee. Muutama huomio kuitenkin.
Paulikiaanit itse kielsivät olevansa manikealaisia. On otettava huomioon, että usein vallalla oleva käsitys nyt puheena olevista vähemmistöryhmistä perustuu valtakirkon, siis pääasiassa RKK:n, näistä antamaan kuvaan. Siihen kuvaa sopii hyvin esitellä ryhmät räikeän harhaoppisina.
Muistaakseni joitakin vuosia sitten aiheesta ilmestyi kirjakin. En valitettavasti millään muista sen nimeä. Tässä kirjassa tuotiin tutkimustietoon perustuen esille se, etteivät valtakirkon usein säälimättömästi vainoamat ryhmät kaikki ole olleet sellaisia harhaoppisia kuin heidät perinteisessä kirkkohistoriassa on esitetty.
Jari
Meillä on Helsingin yliopistossa erinomainen gnostilaisuuden asiantuntija Antti Marjanen, jonka tutkimukset ovat alallaan koko maailman laajuisesti huippuluokkaa.
Tässä osoitteessa pieni teksti joka kertoo gnostilaisuudesta:
http://www.helsinki.fi/teol/pro/gnosti/myohempia/gnostilaisuuden_myohempia.html
Sama ilmiö koskee muuten myös protestanttisia kirkkokuntia. Esimerkiksi luterilaisessa historiankirjoituksessa ns. anabaptistit esitellään usein radikaaleina ja opillisesti varsin värittyneinä pieninä marginaaliryhminä. Todellisuudessa asia ei ole näin. Ns. anabaptisteja oli 1500-luvulla erittäin runsaasti. Suurin osa heistä oli hyvin maltillisia, rauhaa rakastavia, esivallalle kuuliaisia, todellisia Jumalan lapsia. Näitä ryhmiä maallisen vallan kanssa liittoutunut kirkko julmasti vainosi. Tässä mielessä protestanttiset valtionkirkot eivät ole yhtään parempia kuin RKK:kaan. Kaikkien niiden kädet ovat uskovien veren tahraamat.
Lisäyksenä, että RKK:n ja prtotestanttisten valtionkirkkojen ohella vähemmistöryhmien vainoojana on kunnostautunut tietysti myös bysanttilainen kirkko.
Jari
Kun mennään katsomaan historian tapahtumia niin voidaan todeta että ihmiskunta on vähän joka puolella tehnyt tyhmyyksiä milloin milläkin nimikkeellä.
Otetaanpa esimerkiksi vaikkapa kastajaliikkeestä Jan Matthijsz, joka 1533 alkoi opettamaan että uusi Jumalan valtakunta pitää pystyttää miekalla. Hän sai kannattajia eri puolilta Hollantia ja Westfalenia. Munsterista tuli liikkeen keskus. Sieltä käsin miekalla levitettiin tuota uutta Jumalan valtakuntaa.
Matthijszin apostolina toimi Jan van Leiden. Kerrotaan että ”henkikaste” tapahtui ja niin luterilaisen kaupunginraadin valta murrettiin. Münsterista tuli ”Uusi Jerusalem”. Kun Matthijsz itse oli saapunut kaupunkiin, niin räätälimestari Bernt Knipperdolling valittiin kaupungin pormestariksi. Kun Matthijsz oli kaatunut ”pyhässä sodassa”, niin Jan von Leiden antoi huudattaa itsensä Siionin valtakunnan kuninkaaksi. Sen jälkeen ”epäuskoiset” lähettiin poistumaan väkivalloin. Uudelleenkaste tuli pakolliseksi. Kaikki muut kirjat paitsi Raamatun poltettiin. Sen lisäksi otettiin käyttöön moniavioisuus.
Tämä yritys lopetettiin 1535 sotilaallisesti. Johtajille annettiin ankaria rangaistuksia. Münsterin tapaus leimasi muitakin protestanttisia kirkkokuntia, kun niitä kaikkia alettiin leimaamaan samanlaisiksi. Kaupungin vallan muutoksen jälkeen siitä tuli katolinen.