Kollaa kestää

11 Kristus, meitä odottavan hyvän ylipappi, on kuitenkin jo tullut.
Hän on kulkenut suuremman ja täydellisemmän teltan kautta, jota ei ole
tehty ihmiskäsin ja joka siis ei kuulu tähän luomakuntaan. 12 Hän ei ole
tuonut uhrina pukkien eikä sonnien verta, hän on uhrannut oman verensä.
Näin hän on kertakaikkisesti täyttänyt tehtävänsä, astunut sisään
kaikkeinpyhimpään ja hankkinut meille ikiajoiksi lunastuksen. 13 Jos jo
pukkien ja härkien veri ja saastuneiden päälle vihmottava hiehon tuhka
puhdistaa ihmisen ulkonaisiin menoihin kelvolliseksi, 14 kuinka paljon
paremmin puhdistaakaan Kristuksen veri! Ikuisen henkensä voimalla hän on
antanut itsensä virheettömänä uhrina Jumalalle, ja hänen verensä
puhdistaa meidän omantuntomme kuoleman teoista, niin että voimme
palvella elävää Jumalaa. 15 Sitä varten Kristus on tullut uuden liiton
välittäjäksi, että hänen kuolemansa vapauttaisi kaikki ensimmäisen
liiton aikana tapahtuneista rikkomuksista ja että kutsutut niin saisivat
heille luvatun iankaikkisen perinnön. Hepr. 9:11-15

Luettu teksti saattaa ensikuulemalta tuntua vaikeaselkoiselta. Sen
pääsanoma on kuitenkin helppo ymmärtää. Erityisen helppoa se on sotiemme
veteraaneille. Palatkaamme nyt talvisodan Kollaan muistoihin.

Eräs kysymys, joka eli koko talvisodan ajan voimallisena yleisessä
tietoisuudessa, oli kysymys ”kestääkö Kollaa?” Vastaukseksi jäi, että
”Kollaa kestää”. Sieltä ei lähdetty vihollista pakoon, vaikka sitten
rauhan tultua nuo asemat jouduttiinkin luovuttamaan pois. Kollaan
kestämisellä oli tavattoman suuri merkitys rintamalinjojen pitämisen
kokonaisuuden kannalta. Ylpeänä saatettiin todeta päiväkäskyssä 13.3.40
rauhan tultua: ”Divisioonamme lähti lyömättömänä!”

Kollaan oli pakko kestää, että kokonaisuus olisi säilynyt. Mutta
hinta tästä oli tavattoman korkea. Suojattoman Kollaan kallioille,
soille ja puronvarsiin kaatui moni mies. Oikein edellä mainittu
päiväkäsky toteaa: ”Elämässä hallitsee Uhrin Laki. Mitään suurta ja
kestävää ei voiteta ilman uhreja, ei ilman kärsimystä.”

Pari kolme vuosikymmentä sitten yleisessä aatteellisessa
keskustelussa asetettiin kysymys sotiemme arvosta. Pohdittiin aivan
tosissaan, käytiinkö ne turhaan. Se mahtoi olla siellä jossain mukana
olleille raskasta kuultavaa. Oliko uhri turha? Oliko uhri edes
oikeutettu? Kaikki se, mitä viime aikoina on nähty ja kuultu suuresta
maailmasta, Baltian maista ja muualta, on ollut lopullisen tuntuinen
vastaus näihin siviilimiesten kamarikeskusteluihin. Nyt me kaikki
yhdessä tajuamme, että uhri ei ollut turha. Maatamme ei valloitettu.
Uhrin vuoksi me säilytimme vapautemme ja länsimaisen demokraattisen
hallinnon. Näyttää siis hyvin suuressa mittakaavassa hyvin tosi olevan
tämä sana: ”Elämässä hallitsee Uhrin Laki. Mitään suurta ja kestävää ei
voiteta ilman uhreja, ei ilman kärsimystä.”

Tämä uhrin laki vallitsi jo vanhan liiton Israelissa, sen pyhissä
temppelimenoissa. Tiedettiin toinenkin suuri laki. Tämä laki, että
syntisen on kärsittävä syntiensä rangaistus. Ainoa ulospääsy tämän
toisen suuren lain alaisuudesta oli se, että toinen pantiin syntisen
sijasta kärsimään syntiselle kuulunut rangaistus. Koska synnin palkka on
kuolema, jonkun oli kuoltava syntisen sijasta. Tämä sijaiskuolema
annettiin uhrieläimille, jotka teurastettiin ja sitten poltettiin.
Tapahtuneen sovituksen merkiksi uhrieläinten tuhka ja veri vihmottiin
syntisten päälle.

Uuden testamentin mukaan nämä uhrimenot olivat tulevaisen varjo.
Niitten avulla valittua kansaa kasvatettiin ymmärtämään Herramme
Jeesuksen Kristuksen kärsimisen ja kuoleman syvin sisältö, ja se on
tämä: Kristus kuoli meille kuuluneen kuoleman. Hän kärsi meille
kuuluneen rangaistuksen. Kaikkein mieleenpainuvimmin tämä on sanottu
tutussa Jesajan kirjan kohdassa: ”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten
hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki
kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta
totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti
päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän
pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä
rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut (parantuneet,
tämä sulku allekirjoittaneen lisäys).” (Jes. 53:3-5)

Onko sinulla huono omatunto? Pelottaako sinua syntiesi ansaittu
ajallinen ja iankaikkinen rangaistus? Tee nyt elämäsi paras kauppa: Tee
onnellinen vaihtokauppa! Anna Kristukselle syntiesi rangaistus
kannettavaksi ja ota häneltä itsellesi hyvän omantunnon rauha, ilo ja
vapaus. Anna kohdallasi toteutua uhrin lain niin päin, että toinen
uhrautuu sinun puolestasi ja sinä saat elää!

Uhri tähtää aina eteenpäin. On tarkoitus, että uhrista syntyy jotakin
uutta ja parempaa. Tekstimme mukaan Kristuskin uhrillaan puhdistaa
omattuntomme palvelemaan elävää Jumalaa.

Alussa mainittu Kollaan päiväkäsky viitoittaa eloon jääneille tietä
isänmaan jälleenrakennukseen näin: ”On rakennettava teoilla ja
uhrautuvalla hengellä niinkuin ampumahaudoissa ja tulilinjoilla!” Tämä
on oikea viitta tänäkin päivänä jokapäiväisessä elämässämme ja
kanssakäymisessä ihmisten kanssa. Kristuksen uhrista uskossa eletään ja
omalla uhrilla rakkaudessa palvellaan. Tässä on miettimistä ja
rukoilemista meille, jotka elämme itsekästä, vaativaa, omia oikeuksia
penäävää elämää. Elämässä nimittäin hallitsee uhrin laki. Mitään suurta
ja kestävää ei voiteta ilman uhreja, ei ilman kärsimystä.

Olavi Rimpiläinen (1937-2019) ”Oot Vappaa”, piispa Olavin puheita, s. 77-80, SLEY-Kirjat, 2002.

Kollaan tapahtumista on kirjoittanut myös hengellistä näkökulmaa
silmällä pitäen Jorma Heiskanen kirjassaan ”Kenttäpappina Kollaalla”,
WSOY, 1989.

Seuraavat saatesanat ovat kirjan takakannessa: ”Jorma Heiskanen
(1914-41) oli pappi. Mutta hän oli myös reserviluutnantti, joka
talvisodan sytyttyä joutui tekemään valinnan kutsumustehtävänsä ja
konekiväärijoukkueensa välillä. Hän antautui koko sydämestään
kenttäpapin karunraskaaseen toimeen.
Vaikka talvisodan ihmeitä tapahtui koko rintamalla, yhden kirkkaimmista
torjuntavoitoista suomalaiset saivat Kollaanjoella. Heiskanen oli mukana
kun Kollaa kesti. Kokemuksistaan hän kirjoitti elävän ja tarkkanäköisen
tilityksen suomalaisen sotilaan tunnoista tulihelvetin alla.
Jorma Heiskanen katosi partiomatkalla heti jatkosodan alussa 1941.”