Juuri tämä on hyvää käyttäytymistä, että äänen korkeus ilmoitetaan. Se on Paavo Haavikkoa se. Käyttökelpoinen runonsäe, jos aikoo maalata jotain hyvin suurella pensselillä elävästä elämästä. Sitähän seurakuntienkin elämä kiistatta on.
Helpompaa siis on kun hieman liioittelee. On vanhoillisten maailma, tässä ilman mitään herätysliikevivahteita. Koskaan et muuttua saa. Näin isämme uskoivat ennen. Piste.
On se toinen ääripää, josta ei selviä yhtä vähällä. Moderni nykymaailma, asuu erityisesti suurissa kaupungeissa. Vihreä ajattelu pitää niskaotteessa. Vanhoja virsiäkin lauletaan, mutta venyttelevällä nuotilla. Lisämääreitä voivat lisätä he, jotka osaavat tämän paremmin.
On myös se kolmas maailma, josta ei selviä ollenkaan. Sekalainen seurakunta. Se jossa katsellaan vinoon niin äkkiväärää vanhoillista jäärää kuin hipsterikristittyäkin, tehdään enimmäkseen niinkuin tuomiokapituli määrää ja pulinat pois, eletään helpoimmin loukkaantuvien ehdoilla. Voisi ajatella että tällainen jokaiselle jotakin ja muillekin hiukan-ajattelu vastaisi parhaiten sen paljon puhutun tavallisen seurakuntalaisen toiveita, mutta hiukan epäilyttää. Tarkemmin ajatellen, epäilyttää paljon. Olemme ehkä löytäneet sen yhtä paljon puhutun mauttomaksi tulleen suolan. Kun kaikkia yrittää miellyttää ei palvele ketään kunnolla? Ja kuitenkin, mitä mielenkiintoista on oikeaoppisten yhteisöissä, oli se oikeaoppisuus sitten mitä hyvänsä? Mielenkiintoisia ovat sellaiset sekalaiset seurakunnat, joissa asiat ja ajatukset törmäilevät iloisesti tai vähemmän iloisesti toisiinsa. Voi sellainen nopeastikin syntyä jos on syntyäkseen.
Joskus seurakuntalaisia vaivaa kovasti jokin toiminta, joka on tarkoitettu kokonaan muille kuin näille vaivaantuneille. Jotkut kaipaavat jotain tiettyä ja kun sen sitten saa, se ei enää välttämättä kelpaakaan. Ja tietysti on piirejä, joihin kelpaavat harvat ja valitut. Oma-aloitteisuus on usein kuolemansynti. Millaisia ne päinvastaiset tapaukset sitten voisivat muun muassa olla? Ajattelen erityisesti niitä tyhjästä syntyneitä uusia juttuja, joista kasvaa menestystarinoita ja parhaassa tapauksessa ne ovat juuri niitä, joista koko seurakunta pian tunnetaan. Ylärajaa tällaiselle ei kai ole.
Kirkon nykyinen jakolinja avioliittoasioissa on sitten oma juttunsa. Jos se seurakuntaan pesiytyy, usein siinä myös aitaa kaatuu. En jaksa suuremmin uskoa jakolinjan hälvenemiseen, siihen uskon että yhä useampi siirtää asetelman viileästi mappiin, jonka selässä lukee: aika hoitaa. Luulen kuuluvani heihin, Yhteys-liikkeeseen toki ihan oikeasti.
Voi ajatella, että suunnittelemalla ja kehittämällä löytyisi joskus sellaisia seurakunnan malleja, joissa kaikilla olisi hyvä olla ja että se olisi sitten siinä, sitä ja tätä sopivasti annosteltuna. Turha toivo sanoi Turha-Toivo. Työväenliikkeestä tutulla periaatteella, tärkeintä ei ole päämäärä vaan liike, voisi olla käyttöä myös tässä. Lopullisia ratkaisuja ei ole, elävä elämä pitää siitä huolen.
Sekalaisissa seurakunnissa on sekin hyvä puoli , että niihin saa helpommin tuotua jotain uutta kuin oikeaoppisten konservatiivien tai radikaalien yhteisöihin. Kerrotaan, että kirkkoon liittyminen on lisääntynyt korona-aikana. Mitenkähän hyvin tutkijat ovat perillä siitä, ketä on tulossa ja ketä ei, ikä ja sukupuoli ei vielä kerro kaikkea. Olisihan se houkutteleva ajatus, että tulijat ja paluumuuttajat toisivat mukanaan myös toiveitaan ja odotuksiaan, kovin yksniitinen yhteisö tuskin on se paras tervetulleeksitoivottaja.
Mitä minä näistä tällaisista luulen tietäväni? Ehken paljoakaan, mutta eri seurakuntien messuissa ja joskus muissakin tilaisuuksissa olen kyllä kohtalaisen paljon vieraillut enkä sitä pelkäksi bongailuksi nimittäisi. Olen yrittänyt lukea heikkoja signaaleja näistä yhteisöistä ja toden totta, eroja olen ollut näkevinäni. Luultavasti niitä samoja, joita se varsinainen tulijakin näkee. Syntyy listaa, tänne tulisin toistekin, tämä riitti tuolla toisaalla, tosin niin että tässä jälkimmäisessä tapauksessa olen toivottavasti sittenkin väärässä ja ettei se satunnainen tuttavuus nyt juuri silloin sattunut olemaan parhaimmillaan.
Meillä on eletty elämä , Jonka kautta me peilaamme näkyvää ja kysymys on lopulta mitä me haemme seurakuntayhteydestä ja olemme me valmiita tutustumaan ja myös miten seurakunta ottaa vastaan.Mielestäni ihmisen elämässä on vain yksi tärkeä päämäärä ,oppia tuntemaan Jeesus, joka on Raamatustakin helposti johdettavissa ja se usko on elämää,vanhurskas on elävä uskosta ja vain Jumala voi antaa ja vahvistaa uskoa, joka tulee kuulemisesta .Kun ylitän kynnyksen jonka puolella kuulen puhetta Kristuksesta ,niin minun vastuu on ylittää kynnys,mutta sen jälkeen raamattu lupaa, että Hänen sanansa ei tyhjänä palaa eli Hän vastaa siitä. En usko että nämä kaikki 3 ryhmää voidaan yleisellä tasolla lokeroida yksilötasolla ,ne on ehkä osittain tabuja , vaikka sen kuvan voi tietysti pyörähtämällä saada . Toisella puolella on lopulta Jumala ja toisella syntiset ihmiset ja välissä on risti .