Kolumbiassa Medellínin Rauhan talo -hankkeen Comuna 13 -slummialueella asuvat nuoret valmistelivat näytelmää. Se oli nykyversio Hannu ja Kerttu -sadusta. Sadussa köyhät vanhemmat hylkäsivät lapsensa, jotka joutuivat pahan noidan pauloihin. Lopulta lapset kuitenkin pääsivät pakenemaan noidan luota ja palaamaan vanhempiensa luo. Loppu hyvin, kaikki hyvin?
No ei oikeastaan. Comuna 13:n nuorten mielestä loppu ei ollut hyvä. He halusivat tehdä sadusta ”todellisuuteen” pohjautuvan. He halusivat, että loppu ei olisi onnellinen. He halusivat, että vanhemmat kärsisivät virheistään ja että paha noita ja lapset kuolisivat.
Nuorten versiossa sadusta vanhemmat eivät saa lapsiaan takaisin ja lapset maksavat kovan hinnan vanhempiensa virheistä. Lapset eivät keksi ulospääsyä pahan noidan luota, ja vaikka paha saa palkkansa, vanhemmat eivät koskaan pääse pyytämään anteeksi lapsiltaan, myöntämään virheitään eivätkä tekemään sovintoa. Kukaan ei pysty vaikuttamaan omaan tilanteeseensa, vaan heidän elämänsä riippuu muiden toiminnasta ja päätöksistä. Nuorten versiossa ei ole pelastusta, ei sovintoa, ei armoa eikä toivoa. Kenellekään.
Kun kysyin miksi he halusivat tarinalle niin surullisen lopun, he vastasivat: jotta se kuvastaisi meidän maamme todellisuutta ja meidän todellisuudessamme ei ole onnellisia loppuja.
Rikkaat rikolliset ihailun kohteena
Nuoret näkevät elämänsä pimeänä, ennalta päätettynä jatkumona, johon he eivät voi vaikuttaa. Mitä sanoa, kun nuorten miesten elämäntavoitteena on tulla vaikutusvaltaiseksi rikolliseksi ja kerätä mahdollisimman paljon rahaa, keinolla millä hyvänsä? Tai kun tyttöjen tavoitteena on olla mahdollisimman kauniita ja seksikkäitä, päästäkseen noiden rikollisten rakastajiksi tai jopa vaimoiksi? Mitä tehdä, kun nuori ihminen ei näe mitään toivoa paremmasta elämästä. Mitä tehdä, kun nuori ei tiedä, että on olemassa muunkinlaista elämää? Että omaan kohtaloonsa voi vaikuttaa. Että heillä kaikilla on oikeuksia. Ihmisoikeuksia.
Comuna 13:ssa asuu paljon maansisäisiä pakolaisia eri etnisistä ryhmistä. Siellä asuu myös entisiä sissejä ja sotilaita sekä heidän perheitään. Siellä on vaikutusvaltaisia ja väkivaltaisia rikollisjengejä, comboja, jotka rekrytoivat joko houkuttelemalla vallalla ja materialla tai väkivallalla uusia nuoria mukaan toimintaansa. Asiat ja erilaiset konfliktitilanteet ratkaistaan väkivallalla. Väkivalta on kaikkialla.
Medellínin Comuna 13:ssa asuvista nuorista suurin osa on syntynyt keskelle sotaa. Heitä on syrjitty ja he ovat syrjäytyneet, heitä on haavoitettu ja heistä on tullut vielä haavoittuvampia. He ovat joutuneet pakenemaan kodeistaan väkivaltaa, kohtaamaan sodan kauhut silmästä silmään. He ovat nähneet, kun heidän ystäviään murhataan heidän silmiensä edessä.
Comuna 13:n nuorten elämässä ei ole tilaa ihmisoikeuksille tai millekään muille oikeuksille. On vain toteltava tai yritettävä olla näkymätön. Vastattava väkivaltaan väkivallalla.
Suurin osa näistä nuorista onkin näkymättömiä yhteiskunnallisesti. Heillä ei ole koulutusta eikä työtä, he eivät ole oikein mistään kotoisin, kukaan ei kanna heistä vastuuta, kukaan ei ole läsnä heidän elämässään.
Heitä halveksitaan ja syrjitään heidän taustansa vuoksi. He ovat köyhiä, kouluttamattomia, väärän värisiä. He eivät pelaa samoilla yhteiskunnallisilla säännöillä kuin ”tavalliset” ihmiset, koska kukaan ei ole koskaan opettanut niitä heille.
Heitä pelätään. He eivät kuulu joukkoon. Siksi heillä on omat ”viidakon lakinsa”, joilla selvitä päivästä päivään. Ja nämä lait ovat vahvemman lakeja. He eivät kuitenkaan koe olevansa uhreja, sillä sen myöntäminen olisi heikkoutta ja sitä ei sallita kovassa elämässä.
Tasaus-kampanjalla tuetaan murtuneita mieliä
On siis ymmärrettävää, että näiden nuorten todellisuudessa ei ole onnellisia loppuja. Mutta voisiko nuorten tarinalla olla toisenlainen loppu? Voisivatko he nähdä synkkyyden keskeltä erilaisen, valoisamman tulevaisuuden? Voisivatko he löytää sekä näytelmälle että elämälleen uuden suunnan?
Nuorten ryhmän vetäjä Angelica keskusteli näytelmän lopusta pitkään ja hartaasti nuorten kanssa. Hän ehdotti, että loppu olisi kuitenkin onnellinen, edes jossain mielessä. Sen sijaan, että kuvattaisiin raakaa todellisuutta, voitaisiin katsojille antaa toivoa, uskoa siihen, että elämäänsä voi vaikuttaa. Vaikka paha saisi palkkansa, annettaisiin anteeksiannon ja katumuksen mahdollisuus; vanhemmat kantaisivat vastuun virheestään ja voisivat saada anteeksi, lapset ottaisivat elämänsä omiin käsiinsä ja vaikuttaisivat lopputulokseen, lopussa päästäisiin sovintoon.
Ja niin tehtiin. Keskustelujen tuloksena näytelmä Hannusta ja Kertusta sai onnellisen lopun. Paha kylläkin sai palkkansa, mutta lapset pelastuivat ja siinä samassa myös vanhemmat.
Voisiko Comuna 13:n nuorilla olla samalainen onnellinen loppu? Uskon että voi. Ja siihen Lähetysseuran ja Kolumbian luterilaisen kirkon Rauhan talo -hanke juuri pyrkii. Nuorille tarjotaan psykososiaalista tukea. Heidät tehdään näkyviksi. Heille esitetään uusia tapoja katsoa maailmaa, ratkaista riitoja keskustelun ja sovinnon kautta, ei väkivallalla. Heitä autetaan näkemään oma sekä toisten ihmisarvo. Heitä ohjataan ottamaan elämänlangat omiin käsiinsä ja etsimään uusia tapoja elää. Heitä tuetaan ja autetaan tekemään yhteistyötä, luottamaan, voimaantumaan. Heille pyritään antamaan toivoa paremmasta. Elämästä, jossa he kokevat voivansa vaikuttaa tulevaisuuteensa; elämästä, jossa on toivoa ja onnellisia loppuja.
Lähetysseuran Tasaus-kampanjan teemana on psykososiaalinen tuki konfliktien runnomissa maissa. Kolumbiassa psykososiaalisella tuella pyritään parantamaan ihmisten elämänlaatua, etsimään rauhanomaisia keinoja konfliktien ratkaisuun sekä tekemään sovinnon ja rauhantyötä. Tule sinäkin mukaan antamaan toivoa!
Riikka Leskinen
kirkollisen työn koordinaattori, Latinalainen Amerikka
Comuna 13:n nuoria suunnittelemassa satunäytelmää Rauhan talossa. Kuva John Hernandez
Medellin on Kolumbian pääkaupunkiin Bogotaan verrattuna ”rauhallinen” kaupunki. Ilmapiiri siellä on aivan erilainen ja myös kaupunkikuva poikkeaa paljon Bogotasta . Medellinissä on puistoja ja puita ja kaupunki on viihtyisä. Kolumbialainen yhteiskunta on jakautunut ainakin kuuteen sosiaaliluokkaan ja Medellinin kokoisessa monen miljoonan asukkaan kaupungissa eri yhteiskuntaluokkiin kuuluvat ihmiset asuvat omilla alueillaan. Keskiluokkaisila alueilla on verraten turvallista ja yläluokka asuu omissa taloissaan aitojen takana. Kaupungin pahimmat slummit ovat vaarallisia eikä niihin vierasmaalaisen kannata yksin lähteä. Niissä pääsee helposti hengestään ja rahoistaan. Olen 15 vuoden ajan viettänyt kuukauden joka vuodesta Kolumbiassa ja joka kerta saarnaillut myös Medellinissä.
Tavalliset kolumbialaiset ovat minusta maailman ystävällisimpiä ihmisiä. He ovat käsittämättömän sydämellisiä. Sitten huumekauppa ja siihen liittyvä rikollisuus on pahimmillaan tuottanut samanlaisen demonisoituneen ihmistyypin, mitä löytyy Meksikostakin. Näiden ihmisten pahuus on sellaista, että me suomalaiset emme osaa edes kuvitella moista. Pahimmillaan Medellin oli 1980-luvulta 1990-luvun puoleenväliin kun kokaainikauppias Pablo Eescobar terrorisoi koko Kolumbiaa täältä käsin. Hän on ihmiskunnan ehkä ainoa rikollinen joka on suoraan haastanut koko maan hallituksen. Hän oli Forbesin listalla maailman neljänneksi rikkain mies. Tänään Medellin ei enää ole yhtä paha huumekaupana keskus, mutta siellä on muita ongelmia.
Lapsille ja nuorille jotka syntyvät huonoimmissa olosuhteissa voi sosiaalisen nousun mahdollisuus tuntua mahdottomalta. Kun tässä tilanteessa heille tarjotaan vaihtoehdoksi ansaita rahaa helposti kuljettamalla pieni paketti paikasta toiseen tms. monet tarttuvat koukkuun. Useimpien vahemmat eivät voi tai ymmärrä huolehtia lastensa koulutuksen järjestämsestä. Ja juuri koulun käynti on ainoa tie ylöspäin yheiskunnassa. Lasten ja nuorten opiskelun tukeminen on parasta auttamista.
Kolumbialaiset itse ovat hyviä evankelistoja ja siellä on todellinen tilaus radikaalille evankeliumin julistukselle. Medellinissä on monta kasvavaa seurakuntaa joilla on näky kaupungin puolesta rukoilemisesta ja myös kaupungin evankelioimisesta. Yhdyn kokosydämiesesti tämän kirjoituksen vetoomukseen. Tällaisessa maassa on paljon tekemistä kaikille, jotka haluavat auttaa.