Yleensä neuvotteluissa ensin ladotaan kohtuuttomat vaatimukset, joista ei tingitä. Ja sitten aletaan tinkiä niistä. Tällä kertaa ajattelin lähteä toisesta päästä.
Minusta kirkon pitäisi turvata kotipaikkaoikeus niille jäsenille, joiden mielestä avioliitto on miehen ja naisen liitto. Yhtälailla minusta pitäisi antaa elintila niille, joiden mielestä rakkauden ja oikeudenmukaisuuden vaatimus edellyttää myös samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä tai heidän muualla solmitun avioliiton siunaamista. Mitä sitten kirkon pitäisi vähintään tehdä sitten, kun uusi avioliittolaki astuu voimaan että nämä molemmat vaatimukset voisivat toteutua yhtä aikaa.
1) Kirkon tunnustus. Sille ei tarvitse eikä saa tehdä mitään. Piste.
2) Kirkkolaki 4 luku: 2§ Jumalanpalvelukset ja kirkolliset toimitukset Jumalanpalveluksista, sakramenteista ja kirkollisista toimituksista määrätään kirkkojärjestyksessä ja kirkkokäsikirjassa. Tuomiokapituli antaa tarvittaessa niistä täydentäviä ohjeita. Jumalanpalveluksissa sekä muissa kirkollisissa ja seurakunnallisissa tilaisuuksissa voidaan kerätä kolehti kirkon ja seurakunnan toiminnan sekä niiden tehtävää vastaavien tarkoitusten tukemiseksi. Kirkkolakiin ei tarvitse kajota. Piste.
3) Kirkkojärjestys 2 luku: D. Avioliittoon vihkiminen 18 § Kihlakumppanit vihitään kirkollisesti avioliittoon kirkkokäsikirjassa määrätyllä tavalla. Vihkimisen toimittaa pappi. Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen. 19 § Sunnuntaina päiväjumalanpalveluksessa rukoillaan niiden puolesta, joiden avioliittoaikomus tai solmittu avioliitto kuulutetaan seurakunnalle. Vihkiminen toimitetaan kirkossa, kappelissa tai muualla, sen mukaan kuin vihittävät siitä sopivat papin kanssa. (16.5.2002/1202) 20 § Avioliitto, joka on solmittu muussa kuin evankelis-luterilaisen kirkon käyttämässä järjestyksessä, voidaan pyydettäessä siunata. Kirkkojärjestykseen ei tarvitse kajota. Piste.
4) Kirkollisten toimitusten kirja. Avioliittoon vihkimisen ja Avioliiton siunaamisen kaavojen ohjetekstiin voidaan lisätä sanat: Samaa sukupuolta olevaa paria vihittäessä käytetään tätä kaavaa soveltaen. Tämä tosin on itsestäänselvyys, jota ilmankin tultaisiin toimeen. Mutta olisihan se tyylikästä.
5) Kirkon avioliitto-opetus. Minusta se on vastenmielisen heteronormatiivinen ja siinä luotu idylli perheestä, isä, äiti ja lapset, on tukevasti irti arjesta ja maan pinnalta. Ja sellaisena se kaipaisi perusteellisen remontin. Mutta tässä tilanteessa siltä osin kuin se koskee heteroseksuaaleja sille ei ole välttämätöntä tehdä mitään. Piste.
6) Kirkon avioliitto-opetus osa 2: Vaikka Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi sekä siunannut heidän liittonsa, hän on salatussa viisaudessaan luonut jotkut ihmiset kumppaniksi mies miehelle ja nainen naiselle. Koska kirkon missio kohdistuu jokaiseen ihmiseen ja kaikkeen inhimilliseen kirkon pitää tukea näitä jäseniään ottaen huomioon se, millaiseksi heidät on luotu. Tästä tukemisen tavasta kirkossa on erilaisia näkemyksiä. Toista ääripäätä edustavat ne, jotka eivät voi hyväksyä mies- ja naisparien liittoja ainakaan kirkollisesti. Toista ääripäätä edustavat ne, joiden mielestä kaikkien tulisi hyväksyä heidän avioliittonsa siinä kuin miehen ja naisen liiton.
7) Päätös: Tässä tilanteessa kirkossa ei ole sellaista konsensusta, että kirkko voisi päättää siitä, että papin velvollisuus on vihkiä samaa sukupuolta oleva pari. Monelle papille ja kirkon jäsenelle tämä on tunnustuskysymys. Toisaalta kirkossa on paljon niitä, jotka kokevat näiden parien erilaisen kohtelun vääräksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Myös heille tämä on uskon kysymys. Tämän vuoksi niille papeille, jotka katsovat, että samaa sukupuolta olevien parien sitoutumisessa keskinäiseen rakkauteen ja huolenpitoon toteutuu parhaiten Jumalan hyvä tahto heidän kohdallaan, annetaan omantunnonvapaus vihkiä tällaisia pareja suomalaisen yhteiskunnan hyväksymään avioliittoon ja siunaamaan tällaiset avioliitot. Seurakunnan tulee antaa tila tällaiseen vihkimiseen tai siunaukseen.
Kaikki muu pidetään siis ennallaan, paitsi että papeille annetaan opmantunnonvapaus vihkiä sateenkaaripareja ja seurakunnalle velvollisuus tarjota tila. Minulle on yhdentekevää, antaako sen vapauden kirkolliskokous, piispainkokous, vai oman hiippakuntani piispa. Tärkeää on vain lupa palvella kaikkia seurakuntalaisia niin että siitä voi vastata Jumalan ja ihmisten edessä – mukaanluettuna sateenkaariperheet.
P.S. Se peukutusvideon prätkämies olen minä.
Kiitos hyvästä pohdinnasta Harri Meronen
Johtopäätökseksi kuitenkin nousee naiseuden ja mieheyden keskinäinen harmonia ihmiskunnassa ei yksilössä. Jos siis mies vaihdetaan naiseksi tai nainen mieheksi, jotain olennaista muuttuu. Ehkäpä juuri siksi biseksuaalisuus ei ole ihmisen vallitseva ominaisuus.
Ei ehkä aktiivinen biseksuaalisuus mutta jokainen on vähän homo.
En haluaisi ottaa kantaa, mitä luterilaisen kirkon tulisi tehdä avioliittokysymyksessä. Näin ulkopuolisena minua askarruttaa vain, mitä luterilaisen kirkon vanhvasti ekumeniaan suuntautuneet ajattelevat mahdollisesta mies- ja naisparien vihkimisestä.
On aika todennäköistä, että samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen ei ainakaan edistäisi lähentymistä roomalaiskatoliseen kirkkoon, jota taas hyvin monet luterilaisessa kirkossa toivovat ja jota myös minä pidän hyvänä kehityssuuntana.
On luultavasti mahdotonta edistää samaan aikaan toisaalta sukupuolineutraalisa vihkimistä luterilaisessa kirkossa ja toisaalta ehtoollisyhteyttä roomalaiskatolisen kirkon kanssa. Jompi kumpi pitää varmaankin priorisoida ja elää ratkaisun kanssa. En usko roomalaiskatolisen kirkon myöskään olevan kovin halukas sitoutumaan kompromisseihin, jos luterilaisessa kirkossa avioliittoasia on ratkaisematta.
Maallikkona, peruskoulu- ja lukiopohjalta minulle on muodostunut käsitys, että luterilaisuus pohjautuu nimenomaan katolisen uskon väärinä pidettyjen käytäntöjen ja opin vastustamiseen. Olenko ihan väärässä?
Jos käsitykseni on oikea(nsuuntainen), mitä katolisessa uskossa tai luterilaisuudessa on muuttunut niin, että luterilaiset nykyisin tahtovat ehtoollisyhteyteen ja kai muutenkin lähentyä katolisten kanssa?
En ole oikea henkilö vastaamaan tuohon, mutta luterilaisessa kirkossa on voimakkaasti ekumeniaan sitoutuneita ihmisiä. Vrt. oheinen puheenvuoro:https://www.kotimaa.fi/artikkeli/jolkkonen-ehtoollisyhteyden-tiella-viimeiset-hikiset-kilometrit/
Mitä muita subjektiivia oikeuksia kirkkoon voisi tuoda? Olisiko esim Heikin esimerkiä seuraten homo myönteiset seurakunnat. Lista papeista jotka vihkivät automaattisesti homoja. Lista papeista jotka kannattavat homoadoptiota. Seurakuntalaisten omantunnonoikeuksia voi laajentaa siten, että kirkolisverosta saisi takuun – verolla ei tueta homoutta mitenkään kirkon piirissä.
Työntekijät jotka toimivat homo myönteisesti joutuisivat maksamaan ekumeenisen sakkoveron jolla tuetaan aktiivisesti perinteistä avioliittoa.
En syty subjekviiviselle toimituksille.
Harri Merosen kirjoitus sisälsi mielenkiintoista tulkintaa Genesiksen alusta ja avasi uudenlaista näkymää avioliittoinstitutiota kohtaan. Matt. 19 ja Mark. 10:n perusteella minusta kuitenkin näyttää siltä, että Herramme Jeesus Messias piti 1. Moos. 1-2:ta ”heteronormatiivisena monogamia -mallina. ”
Hieno ajatus mutta en usko sen menevän näin.
Ehkä se meneekin näin. Helsingissä eläkkeellä oleva pappi ottaa riskin ja vihkii sateenkaariparin (esteettömyystodistukset on saatu maistraatista) ”mieheksi ja vaimoksi”. Asiakirja viedään kirkkoherranvirastoon, joka joko suostuu tau ei suostu panemaan sitä, eteenpäin. Asiasta syntyy oikeustaistelu ja hovioikeus toteaa toimituksen päteväksi. Jossain vaiheessa myös kirkkokäsikirjan tekstiä muutetaan tilaisuuteen sopivaksi.
Tai ehkä se menee näin. Kymmenen kirkosta eronnutta sateenkaariparia perustaa oman luterilaisen kirkon. Kirkolle valitaan papiksi luterilaisen pappisvihkimyksen saanut henkilö. Uusi kirkko vihkii sateenkaaripareja. Kirkko liittyy Porvoon yhteisöön. Nyt on mahdollista kaksoispappeus eli halukkaat luterilaiset papit voivat toimia myös uuden kirkon pappeina. Sateenkaariparien vihkimiset hoidetaan vanhan kirkon pappien toimesta uuden kirkon tilaisuuksina. Vanhoilliset eivät hanki kaksoispappeutta eivätkä ole edes oikeutettuja vihkimään sateenkaaripareja
Tai se menee näin. Riidellään asiasta sata vuotta verissä päin. Asiasta tulee niin keskeinen, että vuonna jo 2050 niin vanhoilliset kuin liberaalitkin vaativat homokannan pitämistä pelastuksen ehtona ja vaativat tunnustuksen muuttamista asian mukaisesti. Vuonna 2100 vihdoin saadaan rikki 25% määrävähemmistö ja sateenkaaripareja aletaan vihkiä. Kostona konservatiiveille ei myönnetä omantunnonvapautta. He perustavat oman kirkon, jossa pelastus perustuu homoseksuaalien vastustamiseen.
Tai vihkipaperi viedään suoraan maistraattiin ja kapituli tutki tapauksen kantelun pohjalta…
Nyt kun Suomessa pyörii näitä turhia kirkkorakennuksia, joita seurakunnilla ei ole varaa ylläpitää, Seta ry. voisi hankkia tällaisen kirkon ja alkaa ylläpitää sitä valtion tuella. Siellä voisi sitten rauhassa vihkiä homopareja ilman pelkoa siitä, että kukaan voisi kieltää kirkkorakennuksen käyttöä.
Vihkiminen voisi hoitaa eläkeputkeen laitetut papit. Kirkkohan on joissain vaiheessa taloudellisessa tilanteessa, jossa sen on pakko aloittaa YT neuvottelut. Nämä irtisanotut papit voisivat siellä sitten vihkiä homoja. Joku vasemmistolainen kulttuuriministeri varmasti jakaisi tähän myös yhteiskunnan tukea.
Vihkimisestä toki tehtäisiin kanteluita, mutta tuomiokapituli joutuisi hankalaan tilanteeseen. Yhtäältä kirkko on antanut papille kenkää ja nyt tuomiokapituli joutuisi pohtimaan, rankaistaanko pappeja vielä pappisoikeuksien peruuttamisella näiden yrittäessä hankkia itselleen elantoa homohäitä järjestäessään.
Ehkä kapituli antaisi armon käydä oikeuden edestä tai sitten näemme homokirkossa suuren määrän kertakäyttöpappeja, jotka vihkivät vain siihen asti kunnes kapituli peruuttaa papin kämmenistä siunaavan taikavoiman.
Blogisti kirjoittaa väärän todistuksen Jumalasta, että Hän muka ”salatussa viisaudessaan” siunaa myös homoliitot, mutta Sana sanoo, että ”tietämättömät ja epävakaat vääntävät kieroon Kirjoituksia omaksi kadotuksekseen” (2Pt.3:16). Jumala ei koskaan toimi vastoin omaa Sanaansa. Homoudesta varoittavat 3.Ms.18:22-30; Rm.1: 18-32; Juuda7-11. Vain kuuliaisuudessa Jumalan Sanalle on Hänen siunauksensa elämäämme.
Lisäisin edelliseen vielä, että Jumala ei tee koskaan kompromissia synnin kanssa. Synti on niin hirveä ja mahdoton asia ihmiselle, että sitä varten Jumala lähetti Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, tänne sovittamaan ihmiskunnan synnit. Ei mikään muu puhdista ihmistä synnistä, kuin Jeesuksen veri. Siksi ihminen, joka ei ota tätä armoa vastaan, tekee elämänsä suurimman ja kadottavan virheen. ”Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan” (Mt.5:8).
”Synti on niin hirveä ja mahdoton asia ihmiselle, että sitä varten Jumala lähetti Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, tänne sovittamaan ihmiskunnan synnit.”
No mikäs siinä sitten. Pannaan Jessen piikkiin pahat teot, mutta olisi se Jumala kaikkivaltiaana voinut homman fiksumminkin hoitaa, kuin uhraamalla oman poikansa.
Homoliitot on niin tunnetta täynnä oleva asia, että miltei kokonaan jää huomiotta paljon merkityksellisempi tekijä. Nimittäin se muutos, joka uhkaa Kristillisen opin perusrakennetta. Opin peruskysymys on siinä, millä edellytyksillä evankeliumi toimii ja vaikuttaa juuri sen mitä lupaa. Poistamalla yksikin näistä edellytyksistä, niin evk. lakkaa toimimasta. Lutherin varsinainen löytö oli tunnistaa nämä elementit ja laittaa ne kohdalleen.
Nyt on suuri vaara, että kirkko menettää näköalaansa evankeliumin alkuperäiseen merkitykseen ja alkaa korvata sen muulla.
Samalla katoaa evankeliumista voima ja jäljelle jää pelkät sanat.