Konfirmaatiomessu tänään

ruusuja

Ahaa kappas vaan, konfirmaatiomessu taas lähikirkossa, jätän väliin. Vai menisinkö johonkin toiseen kirkkoon, jossa saisin nauttia tavallisesta messusta? Alan silmäillä Kirkko ja Kaupunki -lehteä. Tuolla olisi hyvä saarnamies… mutta minullehan merkitsee nykyisin enemmän musiikki ja ehtoollisen sakramentti ja muu sen sellainen, jossa ihmisen omat sanat eivät ole niin tärkeitä. Vaatii vaivannäköä eläkeläiselle lähteä omaa mukavuusreviiriään etäämmälle, taidan hiljentyä kotona. Harmi ettei TV:stäkään tule tänään nojatuolikirkkoa tai muuta messua. Radio… milloin viimeksi olen kuunnellut radiojumalanpalvelusta, siis osallistunut siihen?

Jään kuitenkin miettimään, miksi jätän oman kirkon messun väliin, silloin kun siellä on konfirmaatio. Eikö päinvastoin pitäisi mennä mukaan, osallistua yhteiseen juhlaan, vaikka juuri nyt ei olekaan tuttuja rippikoululaisia mukana. Ikään kuin malliksi muille. Vaikka kiinnittäisikö siihen kukaan mitään huomiota?

Ei ole kuin muutama viikko aikaa siitä, kun sukulaistyttö pääsi ripille toisessa kaupungissa ja minutkin oli kutsuttu juhlimaan kirkkoon ja kotiin. Miten hieno juhla se olikaan, otettiin kuvia, tavattiin tuttuja ja ennestään vieraitakin, joista nyt tuli tuttuja. Tunsin osallistuvani.

Taitaa olla niin, että konfirmaatiomessuun osallistuminen vaatii tutun juhlijan, ennen kuin siitä tulee myös minun messuni. Onko se hyvä vai huono asia? Eläkepapin ehkä olisi hyvä ihan jo esimerkin vuoksi olla läsnä vieraidenkin ihmisten konfirmaatiomessussa. Näyttää mallia että konfirmaation jälkeenkin on syytä jatkaa kirkossakäyntiä. Vaikka… tajuaako sitä kukaan, jos kerran ei ole tuttuja juhlijoita joukossa? Mutta aina on muita, joille minun läsnäoloni voi tarjota jonkin viestin.

No nyt kello meni jo yli kymmenen, siunausta juhlaanne tämän sunnuntain rippikoululaiset ja kotiväki! Ei siellä taida minua kukaan kaivata eikä poissaoloani huomata. Silmäilen Kirkko ja Kaupunki –lehteä ja löydän messuja muihinkin kelloaikoihin, Helsingissä niitä riittää. Saa nähdä, viitsiikö tästä…

Jään miettimään vielä, mikä minua eniten messussa koskettaa. Ei niinkään saarna – ellei se satu olemaan erityisen kohti käyvä – , vaan musiikki ja ehtoollisen sakramentti. Ja luottamus siihen, että osana pyhää yhteistä seurakuntaa olen Jumalan siunauksen piirissä. Hyvän Jumalan hoidossa. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vahvemmin olen alkanut panostaa siihen, että Jumala pitää minusta huolta sen perusteella, että olen osa hänen seurakuntaansa, ei niinkään oman uskoni varassa.

Silmäilen Kotimaa-lehdeltä joululahjaksi saamaani almanakkaa, elokuun ensimmäisen sunnuntaina aihe näyttää olevan uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Päivän Psalmi julistaa:

”Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä” (Ps. 119:129-130).

Heti perään Heprealaiskirje kuuluttaa: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme…” (Hepr. 10:25).

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Nämä uskon sankarit levittävät propagandaansa, ”ettei kristinusko nykymuodossaan enää ole relevantti ilmiö useille länsimaalaisille ihmisille”. Miksei?

    Kolmannessa maailmassa se on yhtä relevanttia kuin 2000 vuotta sitten. Ihmiset ottavat pelastuksen vastaan ja siirtyvät kuolemasta elämään, poimeydestä valoon. Nämä sankarit haluavat varmistaa, että länsimainen ”fiksu” ihminen menee helvettiin, kun romuttavat historiallista Jeesusta Jumalan Poikana ja Vapahtajana.

  2. Tässä nyt sitten on kyse liberaaliteologiasta kaikkein klassisimmassa mielessä. Suurinpiirtein kaikki kristinuskon fundamentit, perustotuudet kiistetään tai vähintään kyseenalaistetaan kolminaisuus- ja kaksiluonto-opista alkaen. Tämä ei ole enää kristinuskoa, vaan jotain muuta.

    Se että jossain määrin asettuu vakavasti pohtimaan homoseksuaalien asemaa kirkossa on äärimmäisen kaukana varsinaisesta liberaaliteologista. Se monelta unohtuu.

    • Suurinpiirtein kaikki kristinuskon fundamentit, perustotuudet kiistetään tai vähintään kyseenalaistetaan kolminaisuus- ja kaksiluonto-opista alkaen.

      Kari-Matti, uutinen kertoo teologipäivästä, jossa käsiteltiin kristinuskon nykytilaa ja tulevaisuutta. Eikös teologian ja teologien tehtävä ole nimenomaan tutkia tuon kaltaisia asioita?

      Wikipedian mukaan: ”Tieteenalana teologia ei ole uskonnon harjoittamista, vaan uskontoa, erityisesti kristinuskoa, uskomuksia ja uskonnollisuutta tutkiva oppiala.”

      Tämä ei ole enää kristinuskoa, vaan jotain muuta.

      Edellä mainittuun viitaten, eihän teologian tarkoitus ole julistaa tai levittää ”oikeaoppista” kristinuskoa, vaan tutkia sitä, sen vaikutuksia ja ilmenemismuotoja. Olenko siis ymmärtänyt väärin, kun minusta närkästyksesi tuntuu kohdistuvan väärään porukkaan?

  3. Räisänen ja Riekkinen eivät edusta tutkimuksen, erityisesti nykytutkimuksen, valtavirtaa. Paljon uutta on tullut uudemman tutkimuksen myötä esim. käsitykseen historian Jeesuksen ja evankeliumitraditioiden välisestä suhteesta. Ei ne evankeliumit mitään fiktiota ole, kuten tämänkin jutun pohjalta saattaisi päätellä. Historian Jeesus on tullut huomattavasti paljon lähemmäksi evankeliumien Jeesusta nykytietämyksen mukaan. Näin nihilistinen tilanne ei ole kuin tässä nyt annetaan ymmärtää. Tutkimusta tehdään muuallakin kuin helsingissä, tai suomessa ylipäätään.
    Riekkisen ja Räisäsen Jeesus jäi 1900-luvun puoliväliin. Paljon on vettä virrannut tutkimuksen lammikoihin sen jälkeen.

    • Luotettavia todisteita historian Jeesuksesta ei ole. Se on fakta. Tämä tuntuu olevan ongelma niin liberaaleille kuin konservatiiveille. Jopa ateisteille, jotka mielellään näkevät Jeesuksen sympaattisena galilealaisena saarnamiehenä. Miettikää tätä! Jeesus ei ole fiktiota. Mutta ihminen on. Ihmisen on vihdoin palattava fiktiosta takaisin totuuteen. Vanhan Adamin on kuoltava. Siksi Jeesus on ihmisen poika.

    • Jeesuksen historiallisuudesta ei ole primaarilähteitä, se on totta. Toisaalta sekundaarilähteitä on niin paljon, että näin laajan sekundaarilähteistön olemassolo ilman historiallista pohjaa olisi outoa. Occamin partaveistä käyttäen voidaan katsoa, että oletus historiallisesta Jeesuksesta on näiden lähteiden syntymisen paras selitys.

      Historiallisen Jeesuken olemuksesta emme voi sanoa juuri mitään, mutta todennäköisesti hän oli varsin ainutlaatuinen vaikuttaja.

      Tämä, mitä kirjoitan, on yritys rekonstruoida jollain todennäköisyydellä historiallista Jeesusta, ei historiallinen todistus.

    • Yksikään vakavasti otettava historioitsija ei ottaisi Jeesuksen olemassaoloa alkuunkaan todesta sen aineiston pohjalta, mitä meillä on. Oikeastaan kaikki terve järki, logiikka ja faktat puhuvat murskaavalla tavalla historian Jeesuksen olemassaoloa vastaan.

    • Teet nyt lähteiden aukoista väärän päätelmän. Antiikin historian kohdalla on varsin tavallista, että primaarilähteet puuttuvat täysin, ja ollaan vain kertovien lähteiden varassa.

      Jeesuksen epähistoriallisuus on aivan yhtä vaikea todistaa kuin hänen historiallisuutensa. Meillä ei ole aikalaislähteitä. Evidenssi kumpaakin suuntaan puuttuu. Toisistaan riippumattomien sekundaarilähteiden suhteellinen runsaus tukee kuitenkin enemmän sitä, että Jeesus oli historiallinen henkilö. Historiallisen Jeesuksen ominaisuuksista ei pysty todennäköisyyden puitteissa sanomaan juuri muuta kuin trivialiteetteja (todennäköisesti juutalainen mies). Kertovien lähteiden käyttöä Jeesuksen elämän kuvaajana vaikeuttaa se, että niissä on paljon mytologista aineistoa (vrt. esim. Vergiliuksen Aeneas).

    • Ei ne evankeliumit mitään fiktiota ole, kuten tämänkin jutun pohjalta saattaisi päätellä. Historian Jeesus on tullut huomattavasti paljon lähemmäksi evankeliumien Jeesusta nykytietämyksen mukaan.” (Antti Kurkola)

      Saisiko väitteen tueksi vielä perusteita (mihin tutkimuksiin viittaat jne.)?. Jotenkin tuntuu hieman hämmästyttävältä.

    • Occamin partaveistä käyttäen voidaan katsoa, että oletus historiallisesta Jeesuksesta on näiden lähteiden syntymisen paras selitys.” (Matti Pulkkinen)

      Samaista partaveistä käyttämällä voi päätyä myös siihen johtopäätökseen, että lähteitä on synnytetty nimenomaiseen tarpeeseen. Sen verran tarkoitushakuisen makuista tekstiä Raamattuun lopulta päätyi;) Asiassa vaikuttaa sellainenkin pikku juttu kuin kirkko, jolle (yllätys yllätys) valta on elinehto.

    • Kari Peitsamo: ”Oikeastaan kaikki terve järki, logiikka ja faktat puhuvat murskaavalla tavalla historian Jeesuksen olemassaoloa vastaan.”

      Olet varmaan pohtinut sitä, kuinka kristinuskon synty olisi selitettävissä ilman historiallista Jeesusta. Varsinkin, kun tiedämme, että alkukristillisyydessä (juutalaiskristillisyydessä) oli vallalla monia eri käsityksiä Jeesuksesta. Pitäisi kyetä uskottavasti selittämään kristinusko (siis se sekalainen alkukristillisyys) ilman historiallista Jeesusta. Se olisikin (t)aika temppu.

      Historiallisten (UT:n ulkopuolisten) lähteiden puute on mielestäni pikemminkin Jeesuksen historiallisuutta vahvistava kuin sitä heikentävä argumentti. Kuka olisi tuona aikana vallan keskuksissa ollut kiinnostunut jostain Rooman valtakunnan itäisessä pohjukassa olleesta saarnamiehestä, joka väitti itsestään samoja asioita kuin monet muutkin aikansa kiertelevät saarnamiehet ja teki samanlaisia parantamisihmeitä?

      Siinä vaiheessa vallanpitäjien kiinnostus hieman heräsi, kun Jeesuksen ja hänen seuraajiensa puheissa vilahteli samoja väitteitä kuin mitä sovitettiin keisariin. Vasta Jeesuksen viestin politisoiminen merkitsi uhkaa vallanpitäjille, jolloin asia ratkaistiin roomalaisen oikeuden mukaisesti mahdollisimman nopeasti ja paikallisia juutalaisia vallanpitäjiä myötäillen.

      Miksei tämä sitten näy UT:n ulkopuolisissa lähteissä vahvemmin (muutamia hajanaisia Suetoniuksen ja Plinius Juniorin sekä moneen kertaan manipuloituja Josefuksen mainintoja lukuun ottamatta)? Emme tiedä. Mutta kuinka monesta muusta uskonnollisesta vaikuttajasta noilta ajoilta löytyy enemmän luotettavia mainintoja? Ei yhdestäkään.

      Mielenkiintoisimpia ovat mielestäni Talmudiin päässeet maininnat Jeesuksesta (hepreaksi useimmiten peitenimellä ”oto ha-ish” = ”tuo mies”). Mistä nousi antiikin juutalaisuuden tarve tahrata Jeesuksen (ja hänen äitinsä ”Mirjamin”) maine ”kunnon juutalaisena”, jos häntä ei edes olisi ollut? Varsinkin teoksessa ”Toldot Jeshu” (Jeesuksen sukupuu), jossa Jeesuksesta tehdään roomalaisen sotilaan ja kevytkenkäisen juutalaisnaisen taikoja loitsiva äpärä. Mistä tällainen juutalaisuuden sisäinen mollaaminen kertoo, jos ei historian henkilöstä ja tarpeesta ottaa välimatkaa häneen..?

      Minusta näyttää, että näiden räisästen, riekkisten ja tarkkien ongelma on siinä, että Jeesuksen elämä talletettiin UT:iin ja siihen valittiin varhaisimmat (luotettavimmat) evankeliumit ensimmäiseltä vuosisadalta. Siis se, että Jeesuksen seuraajat jo varhain katsoivat Mestariaan uskon silmälasien läpi ja todistivat hänen voittaneen kuoleman. Tieteelliselle tutkimukselle täysin mahdottomia asioita käsiteltäväksi.

      Toisen vuosisadan (gnostilaiset) evankeliumit taas hylättiin UT:n kaanonin ulkopuolelle niiden epäluotettavuuden ja vähäisemmän historiaan ankkuroitumisen vuoksi (poikkeuksena Johanneksen evankeliumi 100-luvun taitteessa, joka sekin mielestäni otettiin mukaan lähinnä sen vuoksi, että siinä tehdään niin vahvasti pesäeroa ”äitiuskontoon”, antiikin juutalaisuuteen, mutta pysytään selkeästi juutalaisuuden sisällä).

      Näen siis asian vahvasti niin, että Jeesuksen persoona ankkuroituu lujasti historiaan. Mutta sen perusteella ei todellakaan voida tieteellisesti osoittaa, että Jeesus olisi ylösnoussut Jumalan Poika.

      Näin me uskomme ja julistamme, mutta emme voi sitä empiirisesti todistaa. Onneksi. Muutenhan usko olisi vain postulaatteja ja loogista päättelyä. ”Suuri on uskon salaisuus: Kristus teissä, kirkkauden toivo!” (apostoli Paavali Kol 1:27)

    • Hypoteesissasi on se heikkous, että oletat jonkin organisoituneen ryhmän sopineen yhdessä riippumattomien kertovien lähteiden tuottamisesta (kuten muuallakin mainitsemassani Jorge Luis Borgesin novellissa Tlön, Uqbar, Orbis Tertius).

      Jotta hypoteesisi olisi mielekäs, sinun pitäisi esittää jokin lähde, joka tukisi evankeliumien tapauksessa tällaisen ryhmän olemassaoloa. Koska tällaisesta ryhmästä ei tiettävästi ole minkäänlaista lähdeaineistoa, hypoteesisi selitysvoiman heikkoudeksi jää se, että joudut postuloimaan eräänlaisen Orbis Tertius -tyyppisen salaliiton.

    • Risto Korhonen! Materiaalia löytyy: Tom Holmen, ”Jeesus” (wsoy 2007). A.D. 30 (Art House 2009). Kansainvälisesti arvostettu ja tunnettu N.T. Wrightin Jesus and the Victory of God tai esim. vastaavasti populaarimpi ja kevyempi The Challenge of Jesus. Rediscovering Who Jesus Was and Is.

    • Antti, löytyyhän tuollaisia lähteitä tuhansittain. Minua kiinnostaa käyttämäsi ilmaisu ”nykytietämyksen mukaan”: ”Historian Jeesus on tullut huomattavasti paljon lähemmäksi evankeliumien Jeesusta nykytietämyksen mukaan.

      Annat mielestäni ymmärtää, että historiantutkimukssa oltaisiin yleisesti päädytty tai kallistumassa sille kannalle, että evankeliumitarinoiden kuvaama Jeesus olisi nimenomaan historiallinen henkilö. Tätä epäilen.

    • Risto. Kysymys Jeesuksen historiallisuudesta ei ole samalla tavalla kuumaperuna kuin se on joskus vielä muutama vuosikymmen sitten ollut. Tästä saa mielestäni varsin kattavan kuvan mainitsemistani kirjoista. Esim. Wrightin tutkimus, Jesus and the Victory of God, astelee tällä tiellä. Åbo Akademin historian Jeesuksen tutkimusryhmä on varsin kiitettävästi tuonut uudemman tutkimuksen näkökulmia esille myös ihan suomenkielellä: http://historianjeesus.fi/tutkimushistoriaa/kolmas-etsinta/ .

  4. Ymmärrän Kari Peitsamo jossain määrin sen, mitä ajat takaa. Se haiskahtaa lievästi samanlaiselta yritykseltä, minkä Rudolf Bultmann aikanaan teki pyrkiessään säilyttämään Kristuksen samalla kun historian Jeesuksesta oli luovuttava.

    Itse en näe tähän tarvetta. Historian Jeesus ei ole niin etäinen ja mahdoton kohde tieteelle, saati uskolle. Emme voi paeta tätä reaalista todellisuutta jonnekin ideoiden tasolle spekuloimaan.

    • Antti, en allekirjoita Bultmannin näkemyksiä. Jeesus on ylösnoussut. Se on historiallinen fakta. Mutta historiallisen tutkimuksen kriteerien mukaan Jeesusta ei ollut edes olemassa. Ymmärrätkö sinä tämän? Paavali näki ylösnousseen Kristuksen. Näetkö sinä? Minä näen Hänet koko ajan. Tämä ei ole vertaus, eikä haave. Lue se Vartijan juttu. Bultmannista ei meille ole iloa. Hän on valistuksen lapsi ja panttivanki, kuten koko länsimainen teologia on. Minä olen nyt vihdoin saapunut vapauttamaan sen noista kahleista.

    • ”Mutta historiallisen tutkimuksen kriteerien mukaan Jeesusta ei ollut edes olemassa. Ymmärrätkö sinä tämän?”
      Mitä historiallisen tutkimuksen kriteereihin tulee, vanhat metodit eivät sellaisenaan toimi Uuden testamentin tutkimiseen. Mutta en allekirjoita ihan noin nihilististä tulkintaa edes historian tutkimuksen kriteerien soveltamisen jälkeen esitetystä tulkinnasta historian Jeesuksesta. Kyllä historian Jeesuksesta jää käteen paljon enemmän kuin tyhjä kuori. Kyllä esimerkiksi N.T. Wright uskaltaa esittää paljonkin Jeesuksesta historiallisena henkilönä historiallisen tutkimuksen puitteissa. Sen ymmärrän, että historiallisen tutkimuksen aikaan saama järkytys uskon Kristukselle on ollut kova. Tosin sen ei tarvitse olla niin. Tässä kohtaamme. Kyllä tutkimuksenkin kautta voidaan saavuttaa paljon sellaista, mikä vahvistaa uskon Kristusta.(vaikkakaan se ei ole sen ensisijainen tehtävä).

      Paavalikin uskoi, niin kuin toteat. Mutta hänkin vetosi traditioon, joka todisti ajassa ja paikassa eläneestä historian henkilöstä, Jeesus Nasaretilaisesta. Kyllä Jeesus Paavalillekin oli lihaa ja verta, vaikka ei tätä sen mukaan uskonutkaan. Pitää lukea Varijam juttu, heräsi mielenkiinto. Missiosi kuulostaa, Kari, hyvältä!

    • Olen Antti Kurkolan kanssa samaa mieltä, että Jeesuksen historiattomuutta ei olet todistettu, ja toisaalta siitä, että todennäköisyys Jeesuksen historiallisuuteen on suurempi kuin hänen epähistoriallisuuteensa.

      Meillä on suuri joukko kertomuksia Jeesuksesta. Miksi ne antaisivat pääkohdissaan yhteneväisen kuvan Jeesus-nimisestä saarnaajasta, jos mitään historiallista vastinetta ei olisi ollut.

      Voi tietysti ajatella, että joukko kirjoittajia on päättänyt yhdessä kirjoittaa eri tarinoita yhteisestä aiheesta ja esittää ne totena, vähän samaan tapaan kuin Jorge Luis Borgesin novellissa Tlön, Uqbar, Orbis Tertius on kuvattu. Tällaisessa on kuitenkin mukana enemmän hypoteeseja kuin sellaisessa historiallisessa teoriassa, että nämä lähteet ovat syntyneet todella eläneen henkilön innoittamina.

    • Voi tietysti ajatella, että joukko kirjoittajia on päättänyt yhdessä kirjoittaa eri tarinoita yhteisestä aiheesta ja esittää ne totena …

      Mnusta tuo on ihan huomionarvoinen olettamus. Tavoitteenahan on varmasti kuitenkin ollut yhdistää ihmisiä saman uskon avulla/alle/alamaisiksi.

      Tällaisessa on kuitenkin mukana enemmän hypoteeseja kuin sellaisessa historiallisessa teoriassa, että nämä lähteet ovat syntyneet todella eläneen henkilön innoittamina.

      Kiintoisaa. Matti, miten perustelet tämän? Entä mitä ajattelet siitä, että totuus olisi noiden kahden yhdistelmä, eli että todellisen henkilön ympärille olisi alettu tietoisesti rakentaa jumaluuskulttia?

    • Aivan selvästi evankeliumeissa ja muussa Kristukseen liittyvässä materiaalissa on yleistä mytologista aineistoa. Esimerkiksi Vergiliuksen Aeneas sisältää paljon samaa, kuin evankeliumit, mutta on niitä aikaisempi.

      Tämä ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä, että ajatus historiallisen Jeesuksen olemassaolosta selittää toisistaan riippumattomien lähteiden, evankeliumin ja kirkollisten traditiolähteiden synnyn paremmin, kuin ajatus siitä, että olisi ollut ryhmä ihmisiä, jotka olisivat keksineet tyhjästä Kristuksen.

  5. Jos ja kun tieteellisen arvioinnin lähtökohtana on rationalistis-naturalistinen maailmankatsomus, ei voitane välttyä senkaltaisilta johtopäätöksiltä kuin tässä uutisessa on esitetty. Mutta eihän tuo ole mitenkään ainoa mahdollinen näkökulma. Jos evankeliumeja luetaan ilman ennakkokäsityksiä siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei, on aivan loogista päätyä pitämään evankeliumien todistusta Jeesuksesta todenmukaisena. Tällöin ovat aivan perusteltuja ne käsitykset Jeesuksesta ja jumaluuden olemuksesta, jotka on kirkon tunnustuksessa ilmaistu. Ja on syytä muistaa, että jokainen pappi on nimenomaisesti luvannut kaikessa julistuksessaan ja opetuksessaan pysyä tässä tunnustuksessa.

    • Jauhan esim. tätä:
      Auringolla oli kolme tietä. Vuorokautinen tie, vuotuinen tie ja suuren tähtivuoden päiväntasauksia säätelevä tie, jolloin aurinko ns. prekessiovuoden eli 25920 aikana kulki 12 eläinradan tähtimerkin kautta viipyen 2160 vuotta kussakin merkissä. Liikkeen nopeus vastasi yhtä astetta 72 vuodessa ja saapuessaan uuteen merkkiin sai aurinko myös aina uuden nimen. Niinpä sitä Härän merkissä kutsuttiin voittoisaksi Häräksi, Oinaan merkissä voittoisaksi Oinaaksi, kristillisesti Karitsaksi, ja Kalojen merkissä Hän (aurinko) oli fish dagon tai Piscis: suuri Kala. Näin Jeesuskin edusti esoteerisessa kristinuskossa kaikkia kolmea. Kuollessaan Karitsana hän kukisti Härän, mutta syntyi samalla ensin pieneksi ja sitten suureksi Kalaksi. Näin Jeesuksella oli myös 12 opetuslasta, joille hän puolestaan antoi voiton ja uuden syntymän hetkellä aina uuden nimen.

      Taivaan kuningas, aurinko, oli siis pyhiinvaeltaja, joka viipyen 30 päivää kunkin apostolinsa, 12 eläinradan merkin luona, vaelsi vuosittain kaikkien 12 tähdistön kautta, vaipuen ja nousten niin vuorokautisenkuin vuosittaisenkin liikkeessä aikana välillä pimeyteen ja kuolemaan vain noustakseen ylös jälleen. Antiikin kirjailijoilta kuten Serviukselta voimme tarkistaa, että pakanuudessa tämän aurinkomiehen syntymäpäivää vietettiin 8 päivää ennen tammikuuta. Joulukuun 25. oli talvi ohi, kuoleman valta voitettu ja valon loistava Poika oli nousemassa pohjoiselle taivaalle. Silloin kokoonnuttiin hierofanttien johdolla salaisiin paikkoihin perehtymään taivaankappaleitten liikkeisiin ja tekemään niistä ennusteita niin yksityisen kuin valtiollisen elämänkin kannalta.

      Mutta eriperusteiset kalenterit aiheuttivat ongelmia. Kun sideerinen kuuvuosi oli esim. 327,60 päivää ja synodinen vastaavasti 354.00 päivää, on erotus 26, 40 päivää, joka sisältää 633.60 tuntia. Näissä tunneissa on sekunteja 38016 ja määrä voidaan kirjoittaa tuloksi 60 x 6336 tai tuloksi 1056 x 360 tai tuloksi 120 x 3168. Kun luku 6336, joka on tulo 105,6 x 60 , sisältää edelleen 2 kertaa luvun 3138, siis sanonnan Herra Jeesus Kristus, alamme ymmärtää, mitä Uuden testamentinkin uhrikuolema gematrisessa informaatiossaan on merkinnyt. Sillä poika kuu astuu joka yö Tuonelaan ja uhraa samalla jokaisessa kierrossaan aikaa isä auringolle eli varsinkin sideerinen kuukalenteri jää jatkuvasti jälkeen aurinkokalenterista.

      Sanontaa Herra Jeesus Kristus vastaava luku 3168 onkin antiikin muinaisille matemaatikoille ja tähtitieteilijöille ollut tavattoman tärkeä, sillä vastaahan luku brittiläisinä mittoina mm. maapallon kehän ympäri piirretyn neliön sivujen pituutta ja vielä mm. Stonehengen uloimman ns. sarseen kivikehän 3168 jalkaa.

      Mutta niin kuu kuin aurinkokin voittavat Tuonelan joka päivä ja kuun uhraus voidaan lunastaa jokavuotisena sovituspäivänä, jolloin menetetty lunastetaan takaisin uhrieläimen ”verellä”, sillä heprean veri dam md on lukuarvoltaan 44, joka on 528 :12, jonka jaettava muodossa 52,8 vastaa – kuten todettu – tunteina Herra Jeesus Kristus-luvun 3168 minuuttia eli aikaa, joka synodiselle kalenterille kuukaudessa uhrataan ja lunastetaan sitten vuosittain 12- kertaisena takaisin. Näin ymmärrämme, miksi 528 eli 1056/2 saa merkityksen avain! Se on aikalaskelimien avain. Suotta ei jo 18oo-luvulla nimitetty tetragramatonin hvyh´n arvoa 1056, kaksoisavainta (2×528), ”taivaan mittakepiksi.”

      Kun aramealainen sana Golgatakin tlglvg heprealaisessa muodossaan Gilgulot tarkoitti aikasyklejä, ja Golgatan puoliympyrä kattaa – kuten edellä todettu – ajan 3 hetkestä 9 hetkeen eli vuosiympyränä katsottuna syyspäiväntasauksesta kevätpäiväntasaukseen, ei näihin lukuihin perehtyneelle maallikollekaan jääne epäselväksi, mitä näillä pyhien kertomusten luvuilla ja numeroilla kuin myös niitä vastaavilla nimillä on ajettu takaa. Golgatan tunnit paitsi kertovat aurinkokuninkaan kuolemasta ja syntymästä myös ”sovittavat” prekessioiden eron 2160 kk tai 180 vuotta, joka vastaa vielä ympyrän kuuden tunnin 18o astetta! Kuutioitumiseksi ja täydellistymiseksi prosessia kutsuttiin siksi, että kuution asteluvussa on myös tuo kantaluku 216 (2160 astetta!) ja siksi, että luvun ja hermeettisen perinteen ”niin ylhäällä kuin alhaalla” päästiin myös astronomiseen vertauskuvastoon, sillä johtuen maapallon ns. precessiohuojunnasta kevätpäiväntasauspiste kiemurtelee kuin käärme pitkin maapallon pintaa ja siirtyy aina yhden asteen 72 vuodessa, joten tullakseen täydeksi eli kiertääkseen koko ympyrän kaikki 360 astetta, precessio käyttää siihen 25920 vuotta.
      Kun kevätpäiväntasauspiste kulki tällöin myös kaikkien 12 eläinradan merkin kautta, niin viipyi aurinko kussakin merkissä aina 25920:12 eli 2160 vuotta! Siinäkin siis kantaluku 216!
      Precessiovuoden eli suuren tähtivuoden jälkeen palasivat tähtisikermät alkuperäiseen asentoonsa, ne ennallistuivat ja juuri tätä kutsuttiin apokatastasikseksi, kuten edellä olemme kuvanneet. Tähtivuosi täyttyi ja eheytyi eli täydellistyi.

      Auringon siirtymistä tähtimerkistä 2160 vuoden välein kutsuttiin uuden auringon syntymiseksi ja uskottiin uuden auringon tuovan maan päälle aina myös uuden aurinkojumalan, Messiaan tai muun vastaavan sankarin, joka pelastaisi kulloisenkin ihmiskunnan parempaan huomiseen. Tällä messiaalla oli sen kulloisenkin tähtisikermän nimi, jonka merkeissä se oli syntyvä ja hallitseva.

      Messias Jeesukseen liittyy merkittävästi neljä eläinradan merkkiä, Oinas, Kalat, Neitsyt ja Leijona. Viideskin merkki häneen usein liitetään; Skorpioni, kuoleman huoneen edustaja. Jeesuksen sanotaan syntyneen neitsyestä, hän oli kalastajien opettaja , joita kutsuttiin pieniksi kaloiksi ja hän oli itse suuri kala. Hänet uhrattiin karitsana eli oinaana ja hän Juudan kansan Messias. Juutalaisten astrologinen tunnus oli Leijona ja Jeesusta kutsuttiin Juudan leijonaksi.
      Kun nyt katsomme näitä tähtimerkkejä tähtikartan ympyrällä, huomaamme, että voimme yhdistää ne janoin, jota muodostavat edellä kuvatun kaltaisen suorakaiteen, johon mahtuu kaksi suorakulmaista kolmiota kummankin asteluvun ollessa ristiksi muutettuina siis 2160 astetta.

      Jumalan valtakunta oli siis se kosminen piiri, jonka aurinko sulki sisäänsä yhden suuren aurinkovuoden aikana, jolloin aurinko viipyi yhdessä merkissä 2160 vuotta. Luku 216 ja sen monet ilmentymät Raamatussa, jos mitkä osoittavat, että Raamatun numerot ovat luonteeltaan mittausopillisia, eivät uskonnollisia

      Kuten aurinko aina 2160 vuoden välein uudesti syntyy ja saa lopullisen täydellisyytensä suuren tähtivuoden täytyttyä, niin voi ihminenkin tulla takaisin uudeksi leijonan voimaiseksi nuorukaiseksi, kun hän joka 72 vuoden kuluttua uhraa aineellisen itsensä ristille ja syntyäkseen kolmasti uudelleen saaden viimein ristin (216) kautta elämän kruunun eli oikeuden hallita itseään eli valtakuntaansa ehyenä ihmisenä kuin Leijona kuninkaana vallitsee laumaansa eli petojaan. Kuninkaaksi kruunattuna ihmisellä on oikeus tuomita ja armahtaa, nostaa peukalonsa ylös tai kääntää se alas. Itseuhraus tuo myös itsesovituksen.

      Gnostilaisessa kristinuskon tulkinnassa ihminen kehittyy kolmen elämänsä aikana nimen omaan itseuhrausten eli luopumisten kautta ja saa lopulta pelastuksen. Tämän idean allegorioiksi otettiin auringon jälleensyntymä niin joka aamu kuin joka vuosi kuin joka 2160´s vuosi ja viimein suurena sovituspäivänä joka 25920´s vuosi.
      Aurinkoallegoria heijastuu mitä ilmiselvemmin myös pääsiäisen Golgatha -kertomuksessa. Erityisesti sen Johanneksen evankeliumissa kuvatussa muodossa.
      Markus kertoo, että Jeesus asetetaan ristille kolmannella hetkellä ja hän kuolee yhdeksännellä hetkellä. Aikamääreet vastaavat nykyisessä kellotaulussa aamua kello 9 ja iltapäivää kello 15. Tällöin hän on ristillä puoli vuorokautta eli 6 tuntia. Tai jos ajattelemme vertauskuvallisesti ja suurennamme vuorokausiympyrän vuosiympyräksi, muuttuu kuusi tuntia kuudeksi kuukaudeksi. Oikeuden tähän mittakaavamuutokseen voi halutessaan saada nimen Golgatha sisällöstä, joka, niin kuin olemme osoittaneet, sisältää idean suuresta ja pienestä ympyrästä.
      Päiväympyrän mukaan ajateltuna sisältyy Golgathan kuuteen kärsimyksen tuntiin 360 minuuttia (Vrt. ympyrän asteluku), joihin sisältyy edelleen 216oo sekuntia! Siis tässäkin tuo metempsykoositunnus 216! (Voi myös ihmetellä, miksi sekuntiluvun 21600 muunnelmat 216 ja 2160 vastaavat edelleen surullisen kuuluisan pedon luvun kuutosen kuutiota ja 12-kulmaisen ristin kulmien astelukua luvun 2160 ollessa vielä niiden kuukausien määrä, joka jää sideerisen ja synodisen prekession väliin. (25920 – 25740 = 180 vuotta = 2160 kk.).
      Vuosiympyrässä vastaa aamua syksy ja iltapäivää kevät. Yhdeksännessä kuussa on syyspäivän tasaus, jolloin aurinko alkaa kuolla, joutuu talven vangiksi, on pimeimmillään joulun aikoihin alkaa sitten kasvaa ja syntyy maaliskuun lopulla kevätpäiväntasauksessa uudelleen eli päiväympyrää ajatellen noin klo 15!

      Golgatha on siis jälleensyntymispaikka, missä aurinkokuningas jälleensyntyy kesäpäiväntasauspisteessä. Että kyseessä on astronominen malli eikä sellaisenaan historiallinen ihmistä koskeva tapahtuma voidaan osoittaa myös pyhän geometrian keinoin siten, että kun piirrämme ympyrän ja sen sisään sen säde jänteenä kuusikulmion, voimme tämän kuusikulmion avulla piirtää ”Golgathan” yläpuolelle samansivuisen viisikulmion ja sen sisälle viisisakaraisen tähden eli Salomonin sinetin, jonka ylimmät ”käsivarret jakavat sen ympärille piirretyn suorakaiteen kahteen osaan, joiden suhde toisiinsa, jos viisikulmion sivu on 1, on sama kuin 1480:0,888:n. Eli nimiin Jeesus Kristus!.

      Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö Rooma olisi voinut myös ristiinnaulita ja teloittaa jonkun juutalaisen ajan kapinajohtajan, joka samalla on voinut olla tunnettu esoteerisia mysteerioita opettanut rabbi, mutta itse kuvaus tästä teloituksesta yksityiskohtineen on selvästi allegorinen ja osin myös jälleensyntymäoppiinkin sitoutuva.

    • Jeesus aurinoallegoriana näyttäytyy myös luvussa 666 joka vastaten heprean aurinkovoimaa tarkoittaava sanaa SORAT
      sältää juuri 27 kpl 24 tuntista vuorokausia eli synodisen kuukauden.
      Tämä aurinkoleijona (Juudaan jalopeura!) eli Aryeh saa lukuarvon 216 sekin,joka on siis 6X6X6.
      6+6+6 on 18 joka vasta heprean sana ELÄMÄ eli Chaj! (”Minä olen tie totuus jas Elämä!”) Aurinko luo ja ylläpitää elämän maapallolla.
      Luonnon ihmeitä Raamatun ihmeellisyyksinä:
      6H2O + 6CO2 → C6H12O6 + 6O2 kertoo, että happi että vesi liittyvät elämän syntyyn. (Huomaa kuutoset!!!!!!)
      Kun Genesiksessä ’Jumalan henki’ liikkuu veden päällä on siinä vihje. Ota sanan elohjim arvona pii ja sijoita se elämä sanan hj ’päälle’ ja kerrot arvot keskenään eli 3,1415 x 18 saat 56, 547.565 hvh:n ’Eevan’ vanha kirjoitusmuoto. Genesis lähtee siitä, että happi ja vesi liittyvät yhteen.Vesi saa arvon 90 ja elämä arvon 18. Molempien loppuluku on 9 kuten adaminkin eli ihmisen. Vesi elämä ja ihminen saavat siis kaikki arvon 9. Vesi 4 10 40 antaa tulona myös hapen atomipainon 16 ja vedessä on happea. Gen. 1. lauseessa on 6 kpl aleph-kirjaimia, joiden (111) yhteinen lukuarvo on 666. (6H2O + 6CO2 → C6H12O6 + 6O2, huomaa kuutoset!) 666 vastaa hepr. sanaa sorat, joka merkitsee ’musta aurinko’.Hapen ja elämän synnylle välttämätön fotosynteesi voi tapahtua auringonvalon aikansaamana, mutta tunnetaan myös bakeerien ns. kemosynteesi, joka lienee vanhin yhteyttämistapa, jossa tietyt bakteerit yhteyttävät ilman auringon energiaa. Tässä bakterioklorofylli BChl c absorboi juuri 666 nm:n kohdalla!

  6. Toivon, että luterilaiset teologit, jotka luopuvat kolminaisuudesta, eivät tämän jälkeen yrittäisi esittää ekumeniaa ainakaan apostolisten kirkkojen suuntaan. Ehkä joku kiinnostunut lahko sentään löytyy, mutta turha tuhlata katolilaisten tai ortodoksien aikaa. Ehtoollisyhteyttä antitrinitaarien kanssa ei tule.

    Ekumeniakeskustelu kannattaa lopettaa, jos kieltää kirkon historiallisen perinnön. Sellaisten luterilaisten kannattaa suunnata kiinnostuksensa johonkin, josta voi odottaa tuloksia. Areiolaisista lähtökohdista kirkkoja ei kannata yrittää yhdistää.

    Jos sanoo A, pitää uskaltaa sanoa myös B.

    • Toivon ja uskon, etteivät luterilaiset luovu kolminaisuudesta. Meidän ei kannata tästä kehittää riitaa, vaikka akateeminen teologia saa esittää omia näkemyksiään.

      Missä me olisimme ilman akateemista teologiaa?

    • Akateemista teologiaa on menelaista, raamattu-uskollista ja -uskotonta.

      Ilman Riekkisen ja Räisäsen edustamaa raamattu-uskotonta teologiaa olisimme paljon pidemmällä uskontiellä. Heidän ja heidän opetuslastensa levittämä saastutus on turmellut monien uskon.

      Raamattu-uskollinen teologia taas lisää uskoamme Raamatun Jumalaan, Hänen Poikaansa ja Pyuhään Henkeen. Se on uskon lisää uskonsisältöistä ymmärrystä.

    • Totta kai akateemisessa tutkimuksessa saa tehdä minkälaisia päätelmiä haluaa. Ei teologinen tiedekunta ole yhtä kuin luterilainen kirkko. On kuitenkin ongelmallista, jos pappina toimiva henkilö, vaikka tieteellisessä viitekehyksessäkin, alkaa kieltää kristillisen tunnustuksen perusteita. No, ehkä tällainen henkilö voi sanoa, että ei puhu nyt ex cathedra, tai että puhuu nyt teologian tutkijana.

      On kuitenkin ymmärrettävä, että samaan aikaan ei voi yhtäältä kieltää sitä, mitä toisessa kirkossa pidetään opin tärkeimpänä asiana, ja toisaalta yrittää lähentyä tätä kirkkoa. Heresia ja ekumenia eivät toimi yhtä aikaa.

    • Itse nautin ihan perusluterilaisestta messusta ja myös ortodoksiseta vigiliasta. Että hienoa, että meillä on tämä mahdollisuus.

    • Toivon, että luterilaiset teologit, jotka luopuvat kolminaisuudesta, eivät tämän jälkeen yrittäisi esittää ekumeniaa ainakaan apostolisten kirkkojen suuntaan.

      Kysyn ihan vilpittömin mielin, koska en asiaa tunne. Eikö ekumeniasta huolehtiminen kuulu papeille eikä teologeille?

      Käsitykseni mukaan tässä yhteydessä teologi tarkoittaa uskonnon tieteellistä tutkijaa, mutta ei välttämättä sen uskomusten kannattajaa. Ihminen toki voi olla sekä pappi että teologi, mutta voiko noita rooleja (tieteellisessä mielessä) yhdistää?

    • Asian tekee ongelmalliseksi se, että nämä opin kieltejätä eivät toimi yksinomaan teologeina. Mukana on henkilöitä, jotka luterilaisessa kirkossa ovat olleet hyvinkin paljon mukana ekumeenisessa toiminnassa.

      Jos ihminen kieltää maanantaista lauantaihin kolminaisuuden, mutta sanoo sunnuntaisin uskovansa siihen, häntä ei voi pitää luetettavana keskusteluosapuolena.

    • Uskottavuudesta tässä kirkon sisällä vellovassa moniulotteisessa Raamattu-ympäröivä maailma -vuoropuhelussa on kysymys.

      Antaako Raamattu suuntaviivat? Vai määräävätkö ihmisten mielipiteet ja demokraattiset päätökset käsityksen oikeasta ja väärästä?

      Kyllä papiston tulisi olla tiennäyttäjiä niin arkena kuin sunnuntainakin.

      Ei Raamattu ole irti todellisuudesta. Usein vain asetetaan Raamattu kyseenalaiseksi tilanteissa, joissa se ei näytä sopivan ihmismielen. Ja se on kohtalaisen kovaotsaista.

    • Vastuu on opettajilla jakamastaan opetuksesta. Siksi Raaamttu sanoo, että alkööt kovin monet pyrkikö opettajiksi. Riekkinen & Co kantavat vastuun Jumalan edessä jakamastaan syövyttävästä harhasta.

  7. Viime syksynä ruotsalainen Eva Hamberg – Lundin yliopiston professosi, avankelisluterilaisen kirkon pappi ja kirkon korkeimman oppineuvoston jäsen – erosi kirkosta ja jätti tehtävänsä.

    Viimeinen pisara oli arkkipiispaksi valitun Antje Jackelen lausunto, jossa hän piti Jeesuksen neitseestä syntymistä vain mytologisena kielikuvana.

    Hambergin mukaan kirkon arkkipiispan pitää pystyä seisomaan apostolisen uskon tunnustuksen takana.

    Mitä järkeä on pönkittää kirkkolaitosta, joka ei usko edes omaan tunnustukseensa ja sallii kaikenkarvaisen epäuskon ja Raamatun vastaisen toiminnan ja opetuksen pesiytyä sisäänsä?

    • Eikö sinulle ole vieläkään auennut, että kirkko on olemassa itsensä takia, ja että usko on vain käyttökelpoinen työkalu jolla tuota laitosta ylläpidetään, sitomalla ihmiset sen kylkeen uskontokasvatuksen kautta?

      On epäinhimillistä vaatia papistolta että sen pitäisi uskoa samalla tavalla kuin ihmiset alkeellisissa kulttuureissa. Tiedon ja ymmärryksen jatkuvasti lisääntyessä, on selvää että juopa koulutettujen teologien ja ’perinteisen opin’ välillä kasvaa sellaiseksi, että on pakko järjestää teologipäiviä missä nämä saavat hengittää vapaammin, edes hetken.

      Koulutetulle ja älyllisesti rehelliselle, Raamatun ’perinteinen’ lukutapa, ei vaan ole vaihtoehto!
      Karvalakkilukutapa jää perongille.

    • Olen hankkinut yliopistokouutuksen matematiikassa. Ja silti luen Raamattua perinteisellä tavalla.

      Minulle Raamatun ilmoitus antaa perusaksiomajärjestelmän. Siitä oikein johdetut jothtopäätökset ovat myös oikeita. Tämä on logiikan perusideoita.

      Jos sinun perusakisomajärjestelmäsi olevaisesta on väärä, niin kaikki siitä loogisesti oiekin johdetut postuölaatit ovat myös vääriä.

      Oletko ajatellut, mille perustalle = aksiomajärjestelmääle elämäsi rakennat?

    • Sawela: ”Tiedon ja ymmärryksen jatkuvasti lisääntyessä, on selvää että juopa koulutettujen teologien ja ’perinteisen opin’ välillä kasvaa sellaiseksi, että on pakko järjestää teologipäiviä missä nämä saavat hengittää vapaammin, edes hetken.”

      Niinpä. Sivistys sivistyy ja kehitys kehittyy edelleen. Onneksi,

    • Wallentinille:

      Sanot ”Sivistys sivistyy ja kehitys kehittyy edelleen”.

      Oletko varma? Joskus herään ajatukseen, että nykyihminen ja häenn niin sanottu sivistyksensä (määrällisestihän se kyllä lisääntyy) on devoluution tulos.

    • Sahimaa: ”Oletko varma?”

      Olen. Onhan se nähty.

      Sahimaa: ”Joskus herään ajatukseen, että nykyihminen ja häenn niin sanottu sivistyksensä (määrällisestihän se kyllä lisääntyy) on devoluution tulos.”

      Jospa sinusta vain tuntuu siltä.

    • Pehkka Sahimaa: kiteytit oivallisesti sen, mistä on kysymys.Traditionaalinen kristillinen usko perustuu ankaran loogisesti Raamattuun. Eivät kirkkoisät olleet hölmöjä, vaan Aristoteleen logiikka oli heillä hallussa.

      Nyt näistä antitritaareista tulevat mieleen jotkut asiaa ymmärtämättömät, jotka kritisoivat formaalia logiikkaa sanomalla, että eihän ihminen oikeasti niin ajattele. Aksiomaattisen järjestelmän kritisointi psykologisoimalla tai muulla induktioon pohjautuvalla tavalla on jo lähtökohtaisesti mieletöntä.

    • Sahinmaa: ”Olen hankkinut yliopistokouutuksen matematiikassa. Ja silti luen Raamattua perinteisellä tavalla.”

      Sittenhän sinulla on erinmomaset edellytykset ymmärtää,mitä merkitsee se tosiasia,että kun kuluisalla pedon luvula 666 jaetaan pelastuneitten luku 144000 saadaan Leijonan luku 216,216 216 216 216 2 ja kun päinvastoin leijonan 216 luvulla jaetaan 144000 saadaan 666,666 666 6666667.
      Matemaatikkona ymmärrät tällöin.etteivät luvut 666 ja 144000 (12×12!) ole Raamatussa peräkkäisissä jakeissa sattumalta ja joudut kysymään,ketkä moista astronomiaa ja matematiikka ovat hallineet. Kalastajatko vaiko kenties Aleksandriassa Platonin akatemiassa opiskelleet helleistyneet heprealaiset kabbalisti-gnostikot?
      Ei siis ihme että kristityt fanaatikot murhasivat aikanaan akatemian kuuluisimman matemaatikon Hypatian!

  8. Anita Ojalan viestissä oleva sanonta ’tiedon avain’ saa kreikan gematriassa arvon 273 joka kuuluu saman astronomiseen metronomiaan kuin hepreankin sana avain eli mapftah. Avain on siis eräiden asytronomisten aikalaskelmien avain, avainta tuli sovittaa kuu-aurinkokaleterien interkalaatioihin. Sillä 2,2 vuorokautta erotti synodisen kuukauden sideerisestä ja 2,2 vrK: ta eli 3168 minuuttia vastaa sanonta Herra Jeesus Kristus jonka lukaurvo on 3168. Minuutimäärä siis ’sovittaa’ polulta poikeneen
    eli ’synnin’ tehneen kalenterin.

Liisa Järvinen
Liisa Järvinen
Olen nykyisin vapaaherratar (hienompi nimitys eläkeläiselle), mutta edelleen pappi ja samalla freelance-kirjailija. Tärkeimpiä harrastuksiani on kirjoittaminen ja lukeminen, aiemmin myös Kreikan matkailu ja nykykreikan huvin-vuoksi-opiskelu, mutta iän mukana se on jäänyt. Luonto kaikessa vaihtelevuudessaan on erityisen tarkkailuni kohteena. Asun Helsingissä Oulunkylässä ja täällä luonto on monimuotoinen (vielä). Yksi ja toinen juttu mietityttää ihan uudella tavalla sitä mukaa kuin ikää lisääntyy. Jotakin näistä mietteistä taritsen myös sinulle blogeissani.