Ahaa kappas vaan, konfirmaatiomessu taas lähikirkossa, jätän väliin. Vai menisinkö johonkin toiseen kirkkoon, jossa saisin nauttia tavallisesta messusta? Alan silmäillä Kirkko ja Kaupunki -lehteä. Tuolla olisi hyvä saarnamies… mutta minullehan merkitsee nykyisin enemmän musiikki ja ehtoollisen sakramentti ja muu sen sellainen, jossa ihmisen omat sanat eivät ole niin tärkeitä. Vaatii vaivannäköä eläkeläiselle lähteä omaa mukavuusreviiriään etäämmälle, taidan hiljentyä kotona. Harmi ettei TV:stäkään tule tänään nojatuolikirkkoa tai muuta messua. Radio… milloin viimeksi olen kuunnellut radiojumalanpalvelusta, siis osallistunut siihen?
Jään kuitenkin miettimään, miksi jätän oman kirkon messun väliin, silloin kun siellä on konfirmaatio. Eikö päinvastoin pitäisi mennä mukaan, osallistua yhteiseen juhlaan, vaikka juuri nyt ei olekaan tuttuja rippikoululaisia mukana. Ikään kuin malliksi muille. Vaikka kiinnittäisikö siihen kukaan mitään huomiota?
Ei ole kuin muutama viikko aikaa siitä, kun sukulaistyttö pääsi ripille toisessa kaupungissa ja minutkin oli kutsuttu juhlimaan kirkkoon ja kotiin. Miten hieno juhla se olikaan, otettiin kuvia, tavattiin tuttuja ja ennestään vieraitakin, joista nyt tuli tuttuja. Tunsin osallistuvani.
Taitaa olla niin, että konfirmaatiomessuun osallistuminen vaatii tutun juhlijan, ennen kuin siitä tulee myös minun messuni. Onko se hyvä vai huono asia? Eläkepapin ehkä olisi hyvä ihan jo esimerkin vuoksi olla läsnä vieraidenkin ihmisten konfirmaatiomessussa. Näyttää mallia että konfirmaation jälkeenkin on syytä jatkaa kirkossakäyntiä. Vaikka… tajuaako sitä kukaan, jos kerran ei ole tuttuja juhlijoita joukossa? Mutta aina on muita, joille minun läsnäoloni voi tarjota jonkin viestin.
No nyt kello meni jo yli kymmenen, siunausta juhlaanne tämän sunnuntain rippikoululaiset ja kotiväki! Ei siellä taida minua kukaan kaivata eikä poissaoloani huomata. Silmäilen Kirkko ja Kaupunki –lehteä ja löydän messuja muihinkin kelloaikoihin, Helsingissä niitä riittää. Saa nähdä, viitsiikö tästä…
Jään miettimään vielä, mikä minua eniten messussa koskettaa. Ei niinkään saarna – ellei se satu olemaan erityisen kohti käyvä – , vaan musiikki ja ehtoollisen sakramentti. Ja luottamus siihen, että osana pyhää yhteistä seurakuntaa olen Jumalan siunauksen piirissä. Hyvän Jumalan hoidossa. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vahvemmin olen alkanut panostaa siihen, että Jumala pitää minusta huolta sen perusteella, että olen osa hänen seurakuntaansa, ei niinkään oman uskoni varassa.
Silmäilen Kotimaa-lehdeltä joululahjaksi saamaani almanakkaa, elokuun ensimmäisen sunnuntaina aihe näyttää olevan uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Päivän Psalmi julistaa:
”Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä” (Ps. 119:129-130).
Heti perään Heprealaiskirje kuuluttaa: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme…” (Hepr. 10:25).
Hei Kari,
En nyt ihan ymmärrä, miten analysoit Räisästä.
Tooran Kristus-käsitys?
Mutta, kyllä suulliseen perimätietoon voi ihan luottaakin.
Paavali voisi hyvin puhua ”vain” Kristuksesta, vaikka
tietäisi Jeesus Nasaretilaisen historiallisista vaiheista.
Nyt en ihan ymmärrä, mitä mahdotonta siinäkään loppujen lopuksi
olisi. Korostan, etten ole ottanut itse muuhun kantaa
kuin mitä kirjoitin. Eli en ole sanonut mitään Paavalista,
Jeesuksesta tai Kristuksesta.
ystävällisesti Matti
Matti, Heikki Räisäsen nimenomaan painotti, että aluksi kerrottiin vain ihmisestä nimeltä Jeesus. Vasta myöhemmin hänestä tehtiin Jumala. Tähän korttitaloon eivät Paavalin tekstit sovi. Perimätiedosta. Ei ole todisteita Nasaretilaista koskevasta perimätiedosta. Itse asiassa nimi Jeesus Nasaretilainen esiintyy vasta ensimmäisen kerran v.70 Markuksen evankeliumissa. Markus keksi Jeesus Nasaretilaisen.
Toorasta Paavali luki Kristuksen vaiheista. Kuten evankelistatkin. Toorassa heitetään Jeesuksen vaatteista arpaa. Toorassa hänet ripustetaan puuhun. Toorasta kaivettiin esiin Jeesus Nasaretilaisen tarina. Mutta Paavali kaivoi Toorasta (ja myös Filonilta etc.) ylösnousseen Kristuksen.
Paavali ei ollut ikinä kuullut tarinaa Beetlehemissä syntyneestä Vapahtajasta. Tämän Räisänen myöntää. Mutta Paavali ei myöskään tiedä mitään mistään kiertelevästä saarnaajasta. Tätä Räisänen ei myönnä. Tässä kohden Räisäsen korttitalo kaatuu.
Hei Kari,
Et ihan vastannut kysymykseeni Paavalin suhteen?
Markus keksi Jeesuksen? Sinä siis kiellät Jeesuksen
historiallisuuden, niinkö?
ystävällisesti Matti
ystävällisesti Matti
Luultavasti Kari tarkoittaa, että ajatus Nasaretilaisesta on peräisin Markukselta, koska Markus on tunnetusti vanhin evankelista ja on siten ensimmäisenä ryhtynyt käyttämään Jeesuksen nimen yhteydessä nimeä ”Nasaretilainen” (Matteuksella on muuten hauska selitys nimelle Nasaretilainen: Mt 2).
Olisiko siis Markus sijoittanut Jeesuksen historiallisen kontekstin Nasaretiin ihan omasta päästään..? Tuskin. Se, että Paavali ei muutama vuosikymmen aiemmin mainitse kirjeissään mitään tästä Nasaretilaisesta, ei vielä todista kiistatta sen puolesta, etteikö hän olisi ollut siitä tietoinen.
On muistettava, että evankeliumitraditio on vanhempi kuin yksikään kirjoitettu evankeliumi. Sen voi päätellä jo siitä, kuinka synoptikot muotoilevat omat Jeesus-kertomuksensa yhteisen aineksen varaan. Suoraan ei kopioitu edes kaikkia Q-lähteen lausumia / opetuksia, vaan muokattiin sellaisiksi kuin ne omassa traditiossa esiintyivät.
Sitä paitsi, hyvät saarnaajat toistavat itseään eri tilanteissa myös hieman eri sanoilla. Niin antiikin retoriikassa kuin nykyisinkin.
On totta, että Paavalia ei historian Jeesus juuri kiinnostanut – paitsi ehtoollisopin yhteydessä, jossa hän tunnetusti lainaa kirkon yhteistä ja varhaista traditiota. Paavalia kiinnosti ristiinnaulittua ja ylösnoussut Jeesus Kristus, joka voi antaa synnit anteeksi ja lahjoittaa Pyhän Hengen ja ikuisen elämän kaikille, jotka uskovat. Se kiinnostaa minuakin enemmän kuin historian Jeesus. Ymmärrettävästi tutkijoita kiinnostaa ensisijaisesti jälkimmäinen.
Jouni, ei. Ei. Tuo on vanha läppä. Se ei päde.
Historia pääaineenani yliopistotutkinnossani minua kiinnostaa tavattomasti kysymys historian Jeesuksesta. En tiedä, onko esimerkiksi eksegetiikan professorilla edes samanlaista kompetenssia kuin minulla, pelkällä maisterilla, tutkia historiantutkimuksen menetelmillä UT:n kirjoituksia, ellei hänellä ole ylintä arvosanaa esimerkiksi kirkkohistoriassa? Eksegetiikka ei ole historiatiedettä, vaan ihan oma tieteenalansa.
Jeesus Nasaretilaisen olemassaolo historiallisena henkilönä on ollut kiistelyn kohteena. Nykyajan historiantutkimuksen mukaan primäärilähteiksi (arkistolähteet, kirjeenvaihto jne.) ei ole olemassa, kuten on monasti laita antiikin historiaan liittyvissä asioissa. On vain nykyajan käsityksen mukaan ns. ”kirjallisuudeksi” luokiteltavia lähteitä. Evankeliumeissa, jotka vallitsevan käsityksen mukaan ei ole tarkoitettukaan historiateoksiksi, vaan julistukseksi (keerygma), ei ole lähdeviitteitä. Silti näitä sekundaarilähteitä, joiden pohjana voi hyvällä syyllä ajatella olevan suullista perimätietoa ja aikalaiskerttomuksia, on sikäli paljon, etten näe mitään syytä olla uskomatta, että roomalaisten miehittämissä Juudeassa ja Galileassa vaikutti 30-luvun alussa kiertävä rabbi (opettaja) Jeshua, joka oli kotoisin Nasaretin kaupungista ja sai ainakin jossain määrin paikallaista kuuluisuuttakin, jopa aiheutti kohua, parantajana ja julistajana. Hän julisti Jumalan valtakunnan pikaista tulemista maan päälle. Myös hänen ristiinnaulitsemisensa Pontius Pilatuksen (Rooman prokuraattori) toimesta on varmaan historiallinen tosiasia.
Rabbi Jeshuan elämänvaiheet ja julistus ovat suodattuneet hänen oppilaittensa ”silmälasien” läpi. Siksi on äärimmäisen vaikeaa hahmottaa evankeliumeista esimerkiksi sitä, mitkä Jeesuksen nimiin pannuista sanoista ovat ns. ”historian Jeesuksen”, siis rabbi Jeshuan omia aitoja sanoja. Monet ovat tulkinneet, että niitä ovat ainakin sellaiset sanat, joita hänen seuraajiensakin olisi vaikea toistaa, kuten esimerkiksi kielto avioeron tehneiden uudesta avioliitosta, tai toisen posken kääntämisestä lyöjän lyötyä toiseen. Tai jotkin arameankielellä säilyneet sanat, kuten ”talita, kuum” tai ”Eeli, eeli, lema sebaktani”. Voi olla.
Kristinuskon varsinainen perustaja, apostoli Paavali, vainosi kristittyjä aluksi. Hän ei kuitenkaan liene varsinainen silminnäkijä, koska kertoo kohdanneensa Kristuksen vasta ylösnousseena Herrana. Hänen kirjeensä voidaan sanoa olleen varsinaista lähdeaineistoa, mutta historian Jeesuksen osalta vain ”kirjallisuutta”. Niidenkään tarkoituksena ei ole historiankirjoitus.
Uskontunnustukset ovat kristillisen uskon kiteyttämismuoto kirjallisiksi ”harhaoppeja” vastaan 300-luvulla jKr. En pidä niitäkään historiankirjoitukseksi tarkoitettuina, vaan nimenomaan USKON tunnustuksina. Itse olen pappina niihin kirjoitettuun uskoon sitoutunut ja sitoudun edelleen. Historian tutkimukseen jonkin verran perehtyneenä ajattelen, että kiehtova persoona, todellinen ihmisolento Nasaretista, Marian (Miriam) poika, on äärimmäisen kiehtova. Hänen jumaluutensa kuuluu kuitenkin uskon kategoriaan, ei historian. Usko kolmiyhteiseen Jumalaan on nimenomaan uskon, ei historiankirjoituksen, piiriin kuuluva asia. Siinä uskossa astumme kerran hänen eteensä, kuten Matteuksen evankeliumin luvussa 25 kuvataan. Matteuksen mukaan siellä kysellään teoissamme ilmennyttä uskoa. Siinä ainakin itselläni on aihetta parannukseen.
Osmo Kauppinen: Erittäin hyvä päättelyketju, jossa on hyvä lähdekritiikin taju. Hyvä lähdekritiikki pyrkii selittämäään miksi lähteet antavan menneisyydestä sellaisen kuvan kuin antavat. On helpompi uskoa Jeesuksen historiallisuuteen kuin siihen, että jokin ryhmä olisi keksinyt hänet ja kirjoittanut toisistaan riippumatta samansisältöisiä kuvauksia.
Olen ehkä sinua varovaisempi Jeesuksen elämän detaljien suhteen, mutta muuten jaan täysin päättelysi.
Matti, minulle ei ole aivan selvinnyt, mitä tarkoitat ”toisistaan riippumattomilla samansisältöisillä kuvauksilla”. Arvelen, että viittaat todisteisiin siitä, että evankeliumeissa mainittu Jeesus on todella elänyt, siis historiallinen henkilö. Mitä nämä toisistaan riippumattomat lähteet ovat?
Risto Korhonen: Uuden testamentin evankeliumit ja Paavalin kirjeet ovat syntyneet eri aikoina. Ne eivät ole kaikki samasta lähteestä synoptiset evankeliumit muodostavat yhden ryhmän, joka ilmeisesti periytyy Markuksen evankeliumista ja hävinneestä aikalaislähteestä. Paavalin kirjeet ovat ilmeisesti näitä vanhempia ja muodostavat yhden riippumattoman lähteen.
Kun riippumattomat, kertovat lähteet viittaavat samaan henkilöön, on todennäisempää, että tällainen henkilö on elänyt, kuin että tällainen henkilö olisi pelkästään keksitty. Tällainen puhdas fantasia olisi tietenkin mahdollinen, mutta tällaiselle hypoteesille ei ole todisteita. Miksi ja mitä varten olisi keksitty tällainen henkilö? Miksi eri kertojat esittävät hänen ominaisuutensa erilaisina, vaikka identiteetti on sama? Jeesuksen historiallisuuden kieltäjä joutuu olettamaan enemmän kuin se, joka selittää nämä lähteet olemassa olleen henkilön inspiroimiksi.
Evankeliumit eivät toisaalta kerro ”wie es eigentlich gewesen”, mutta viittaavat kuitenkin aika vahvasti siihen, että taustalla on historiallinen tapahtuma, ei pelkkä taru. Evankeliumeissa on kuitenkin niin paljon mytologista aineistoa, että historiallisesta Jeesuksesta ei jää paljoakaan varmaa tietoa.
Jeesuksen historiallisuus ei ole kiistatonta, mutta ei myöskään hänen historiattomuuttaan voida todistaa. Ei ole lähteitä, joiden perusteella voitasi tehdä lopullinen johtopäätös.
En kiellä Jeesuksen historiallisuutta. Päinvastoin. Jeesus kuoli ristillä syntiemme tähden ja nousi 3. päivänä taivaaseen. Mutta Heikki Räisäsen historiallis-kriittisen metodin mukaan näin ei ole. Räisäsen ongelma vaan on siinä, että hän ei kehtaa myöntää, että tuolla metodilla päädymme tieteellisen varmasti tulokseen, että koko historian Jeesusta ei ollut (todisteet ovat murskaavat, niitä sivuttu edellä). Asia on Räisäselle erittäin arka, koska se romuttaa koko hänen työnsä perustan.
Kari. Räisänen ei ole historian tutkija, vaan eksegeetikko. Siis raamatunselitysopin vanhanaikaisella nimellä.
Osmo, se on ”eksegeetti”, ja eksegetiikka on historian tutkimusta kaikkine metodeineen.
Jouni. Historian yliopistokoulutus ohjaa harrastamaan lähdekritiikkiä myös työssä, esimerkiksi historian opetuksessa. Sen sijaan en ole seurakuntatyössä tai uskonnon opetuksessa tavannut eksegetiikkaa pääaineena lukeneita pappeja, jotka harrastaisivat Raamatun lähdekritiikkiä saarnoissaan tai opetuksessaan. Mistähän johtunee? Ehkä siitä, että keerygma on tehtävämme pappeina eikä historian esitys. Julistamme uskoa, eikä historiaa. Ihmiset ovat kuitenkin yleensä epävirallisemmissa keskusteluissa olleet aika kiinnostuneita myös esimerkiksi Raamatun kirjojen synnystä ja historiallisesta taustasta. Ainakin yliopistossa opiskelleet ihmiset. Raamattuluennot keräsivät takavuoisina runsaan kuulijakunnan. Minun luentooni puuttui kerran joku pappi, kun arvelin, että ei liene ollut ihan konkreettinen historiallinen tapahtuma, kun enkelin mainittiin yön aikana tappaneen 200.000 assyrialaista. Pappi sanoi minun vääristelevän Raamatun selvää opetusta. Itselläni on eksegetiikasta vain approbatur-arvosana, joten en ole perehtynyt eksegeettiseen tutkimukseen, vaan vain sen tuloksiin perusoppimäärän puitteissa. Epäilen kuitenkin, että historiantutkimuksen metodioppi jää aika vähälle myöhemmissäkin eksegetiikan opinnoissa. Tiedät varmaan paremmin, koska olet teologiassa oppineempi.
Kari, selittäisitkö vielä, miten/miksi Räisäsen kannasta tai historiallis-kriittisestä metodista seuraa se, ettei historian Jeesusta ollut olemassa? Eikö ole aivan hyvin mahdollista, että tämä Jeesus on elänyt ja opettanut, vaikka ei olisikaan kolmantena päivänä kuolemansa jälkeen herännyt?
Räisäsen on siis pakko pysähtyä puolitotuuteen: Jeesus eli, muttei noussut ylös. Tämä ei pidä paikkaansa. Historia ei tue käsitystä Jeesus Nasaretilaisesta. Todisteet puolesta erittäin hatarat. Todisteet vastaan murskaavat. Tämän korttitalon (=historian Jeesus) kaadoin.
Kari. Oletko sinäkin historian maisteri? Voitko perustella väitteesi dokumenteilla?
Kaikki Tacitukset ym. eivät kelpaa todisteiksi. Ne ovat joko liian myöhäisiä tai suoranaisia väärennöksiä. Tämä on jo yleisesti myönnetty, joten ei suotta kinata. Evankeliumit itsessään, well, ymmärrätte kyllä. Mutta kaikkein merkittävin on Paavali. Paavali ei tiedä mitään Nasaretilaisesta, Juudaksesta, Mariasta, Joosefista. Miettikää sitä. Paavalin Kristus on ylösnoussut, ikuinen.
Kuten edellä sanoin, en pysty enkä jaksa käydä sotaa koko ajan kolmella rintamalla (liberaalit, konservatiivit, ateistit) yhtä aikaa. Ajan myötä nämä kyllä selkiävät. Saatte nähdä. Ja muistakaa: it’s only R&R. But I like it.