Ahaa kappas vaan, konfirmaatiomessu taas lähikirkossa, jätän väliin. Vai menisinkö johonkin toiseen kirkkoon, jossa saisin nauttia tavallisesta messusta? Alan silmäillä Kirkko ja Kaupunki -lehteä. Tuolla olisi hyvä saarnamies… mutta minullehan merkitsee nykyisin enemmän musiikki ja ehtoollisen sakramentti ja muu sen sellainen, jossa ihmisen omat sanat eivät ole niin tärkeitä. Vaatii vaivannäköä eläkeläiselle lähteä omaa mukavuusreviiriään etäämmälle, taidan hiljentyä kotona. Harmi ettei TV:stäkään tule tänään nojatuolikirkkoa tai muuta messua. Radio… milloin viimeksi olen kuunnellut radiojumalanpalvelusta, siis osallistunut siihen?
Jään kuitenkin miettimään, miksi jätän oman kirkon messun väliin, silloin kun siellä on konfirmaatio. Eikö päinvastoin pitäisi mennä mukaan, osallistua yhteiseen juhlaan, vaikka juuri nyt ei olekaan tuttuja rippikoululaisia mukana. Ikään kuin malliksi muille. Vaikka kiinnittäisikö siihen kukaan mitään huomiota?
Ei ole kuin muutama viikko aikaa siitä, kun sukulaistyttö pääsi ripille toisessa kaupungissa ja minutkin oli kutsuttu juhlimaan kirkkoon ja kotiin. Miten hieno juhla se olikaan, otettiin kuvia, tavattiin tuttuja ja ennestään vieraitakin, joista nyt tuli tuttuja. Tunsin osallistuvani.
Taitaa olla niin, että konfirmaatiomessuun osallistuminen vaatii tutun juhlijan, ennen kuin siitä tulee myös minun messuni. Onko se hyvä vai huono asia? Eläkepapin ehkä olisi hyvä ihan jo esimerkin vuoksi olla läsnä vieraidenkin ihmisten konfirmaatiomessussa. Näyttää mallia että konfirmaation jälkeenkin on syytä jatkaa kirkossakäyntiä. Vaikka… tajuaako sitä kukaan, jos kerran ei ole tuttuja juhlijoita joukossa? Mutta aina on muita, joille minun läsnäoloni voi tarjota jonkin viestin.
No nyt kello meni jo yli kymmenen, siunausta juhlaanne tämän sunnuntain rippikoululaiset ja kotiväki! Ei siellä taida minua kukaan kaivata eikä poissaoloani huomata. Silmäilen Kirkko ja Kaupunki –lehteä ja löydän messuja muihinkin kelloaikoihin, Helsingissä niitä riittää. Saa nähdä, viitsiikö tästä…
Jään miettimään vielä, mikä minua eniten messussa koskettaa. Ei niinkään saarna – ellei se satu olemaan erityisen kohti käyvä – , vaan musiikki ja ehtoollisen sakramentti. Ja luottamus siihen, että osana pyhää yhteistä seurakuntaa olen Jumalan siunauksen piirissä. Hyvän Jumalan hoidossa. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vahvemmin olen alkanut panostaa siihen, että Jumala pitää minusta huolta sen perusteella, että olen osa hänen seurakuntaansa, ei niinkään oman uskoni varassa.
Silmäilen Kotimaa-lehdeltä joululahjaksi saamaani almanakkaa, elokuun ensimmäisen sunnuntaina aihe näyttää olevan uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Päivän Psalmi julistaa:
”Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä” (Ps. 119:129-130).
Heti perään Heprealaiskirje kuuluttaa: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme…” (Hepr. 10:25).
Nyt ei ole kyse samanmielisyydestä tai erimielisyydestä, vaan siitä, että Vartija-lehden haastattelu ei ollut päivän ohjelmassa. Asiat ratkaisevat. Asioiden perustelut ratkaisevat. Ei siis ole kyse mielipiteistä siinä mielessä, että kenen mielipide on parempi kuin toisen mielipide. Päivän henki oli pikemminkin moniääninen kirkko. Asiat joista keskustellaan tulee osata perustella itselle ja muille läpinäkyvällä ja julkisesti kuultavissa olevalla tavalla. Tämän on yksi demokratiamme harha, että kun jokaisella on oikeus esittää mielipide, niin jokainen mielipide on yhtä oikea. Näin ei kuitenkaan ole. Täytyy olla jokin edellä mainitsemani julkinen ja läpinäkyvä tapa käsitellä näkemyksiämme ja mielipiteitämme niin, että perusteluista näemme kenenkä mielipide vastaa paremmin todellisuutta sen suhteen, mitä tiedämme. Sen tähden meidän tulee nähdä ensin mitä tiedämme (latinaksi notitia) raamatunselitysopillisesti. Vasta sen varaan itse kukin meistä voi rakentaa sen, kuinka tapuminen (latinaksi assensus) Raamatun tekstien, Jumalan tai Jeesuksen puoleen tapahtuu. Tämän ajatuskulun loppupäässä häämöttää se, mihin luottamuksemme (latinaksi fiducia) viime kädessä nojaa, siis millaiseen Raamattuun, millaiseen Jeesukseen ja enne kaikkea millaiseen Jumalaan ajattelussamme/uskossamme nojaamme. Tähän pohdiskeluun teologipäivä antoi oikein hyviä aineksia.
No jos minä uskallan kysyä, että onko historiallis-kriittinen Raamatun tutkimus ajanut itsensä omalla metodillaan lopulliseen umpikujaan ja tyhjiöön, koska enää ei ole yhtäkään historiallisesti varmaa todistetta Jeesuksesta (tämän totesi jo vuonna 1995 Jeesus-seminaarin perustaja Robert W. Funk), eli Jeesusta ei koskaan edes ollutkaan, mitä te vastaatte?
Historiallis-kriittiselle tutkimukselle on tärkeää määrätä omin päin rajansa. Jeesus eli, muttei ollut Jumala. Kaikki muu leimataan vääräksi. Ei ole tieteellisesti perusteltua torjua tulosta, joka ei miellytä. Halusitte määrätä etukäteen keskustelun rajat, koska muuten Heikki Räisäsen korttitalo romahtaa. Potkitte historian Jeesusta, koska ette voi myöntää, että oman metodinne mukaan häntä ei edes ole. Ketä te silloin potkisitte?
Uutisen otsikko on ”Tieteen Jeesus otti seminaarissa mittaa tunnustuksen Jeesuksesta”. Eikö kyse ole siis lähtökohtaisesti siitä, mitä tiede pystyy Jeesuksesta sanomaan vs. mitä Raamattu sanoo Jeesuksesta?
Näitä asioita ei oikein saisi sekoittaa keskenään, koska tiede ei tutki uskonasioita eikä Raamattu ole tieteellinen kirja.
Tiede tutkii minkä pystyy ja lopputulosta ei välttämättä ole eikä tule. Tiede on teorioita siitä mitä ehkä on tapahtunut niiden todisteiden mukaan, mitä on saatavissa. Kun Raamattua ja sen kertomia tapahtumia lähdetään tutkimaan tieteellisesti, ollaan hyvin vaikealla alueella, koska Raamattu kertoo asioista pääasiassa uskon kannalta. Siksi tieteen Jeesus ja tunnustuksen Jeesus näyttävät pakostakin hyvinkin erilaisilta.
Lisäksi tästä(kin) lyhyestä uutisesta käy ilmi vain pieni murunen siitä, mitä tilaisuudessa on puhuttu eikä se todennäköisesti anna kovinkaan todellista kuvaa koko tilaisuuden annista.
Jos tieteen Jeesus ja tunnustuksen Jeesus näyttävät kovin erilaisilta, niin eikö ole syytä todeta, että tieteelliset meentelm’ät ovat riittämättömät. Turha ylläpitää ihmisissä yllä skitsofreenistä kuilua näiden välillä.
Ei meidän järkemme, tietomme, välineemme, tutkimuksemme jne. yksinkertaisesti riitä Jumalan tuntemiseen. Siihen tarvitaan jumaölallinen ilmoitus ja sen uskossa vastanottaminen.
Tiedettä kannattaa tehdä niistä aioista, joista sitä kannattaa tehdä…
– Olen vakaumuksesta samoilla linjoilla kuin Kari Roos kommentissaan.
Raamatun tekstien ns. tieteellisen tutkimisen erottaminen kristinopin keskeisestä asiasta , inkarnaatio mysteeristä on argumentoitavissa Kristuksen sovitustyön tuloksena ja syntisen ihmisen uskoontulo kokemuksella.
Uudestisyntymisenä Ylhäältä vrt. UT. Jeesus ja Nikodemus.
– Naisesta Hän syntyi ja tuli lain iseksi…. Gal. 4.4.
Eikö juuri tästä ulottovuudesta …kulmasta tule tarkastella sekä ns. hisstorillis-kriittistä Raamatun sekä Vanhan että Uuden liiton evankeliumien tutkimista. Uskon vakaumua on lahja Jumalalta.
Samoin on tutkittava uskon näkökulmasta myös luonnontieteiden esim. hiukkasfyssikan säteily vurovaikutusta , energian alkuperän…. myös mysteeriä ?
Tide ei pysty Jumalaa tutkimaan mutta uskon vakaumuksen kautta tieteelliset Raamatun kirjoitulkset avautuvat toisesta, hengellisestä näkökulmasta ao:lle kuten esim. Raamattu Newtonille .
Pekka,
Olen samaa mieltä kanssasi, että tieteelliset menetelmät ovat riittämättömät tutkimaan Jumalaa. Luulisin, että Heikki Räisänenkin myöntää tämän.
Tiede voi kuitenkin tutkia Raamattua, kristinuskon syntyä, uskoa ja sen ilmentymiä, kristittyjä ihmisiä eri aikoina ja heidän uskoaan ja näkemyksiään jne.
Tulokset eivät vain ole lainkaan välttämättä sen mukaisia, mitä esim kirkon usko ja tunnustus ovat, koska niistä puuttuu uskon näkökulma.
Tiede ei kuitenkaan ole kristinuskon ”vihollinen”. Se katsoo tämänpuolisia asioita, kun usko suuntautuu tuonpuoleiseen.
Tieteestä tulee kristinuskon vihollinen jos se murentaa Jumalan ilmoituksen sisältöä. Silloin on mietittävä, onko tieteellinen menetelmä ja sen mittarit puutteelliset. Eikä alkaa miettiäå, onko Raamatun ilmoitus viallinen. Näinhän liberaaliteologit tekevät.
Tieteellinen maailmankuva muuttuu koko ajan. Välillä on vääriä käsityksia todellisuudesta tai joistakin luonnonilmiöistä. Sitten niitä korjataan Teologiassahan tämä on vielä tavallisempaa kuin aksakteissa tieteissä.
Minä en voi enkä halua elää sellaisessa skitsofreenisessä tilassa, jossa eksegeetikot väittävät toista ja Jumalan Sana ilmoittaa toista. Silloin saavat eksegeetikot tarinoineen kyytiä…
Koska tiede tutkii ja tutkii ja lopputulosta ei välttämättä ole eikä tule, älkööt herrat R&R tulko kirkkoon sanelemaan, että Jeesus ei noussut ylös. Omassa umpikujassaan heillä on tarpeeksi tekemistä. Se ei ole kirkon ongelma.
Olen edelleen sitä mieltä, että tämä ei ole aitoa keskustelua. Kyse on pikemminkin pyrkimyksestä väitellä? Mutta mistä tai kenen ehdoilla? Teologipäivän tarkoitus oli keskustella ei väitellä. Näyttää siltä, että teol.yo Peitsamo ym. edellä käytyyn kirjoitteluun osallistujat pyrkivät ikään kuin väittelemään ja osoittamaan, kuka tai millainen mielipide tai uskomus on oikeassa. Ei teologipäivässä tästä ollut kyse. Siellä oli pyrkimys keskustella. Suurelta osin päivä tältä osin jopa onnistui. On turha väitellä asioista, koska aina uusi kysymys loputtomien kysymysten sarjassa on erillinen asia, joka vaatisi pitkän taustoituksen, jotta asiasta voitaisiin keskustella. Keskustelua en halua vaientaa. En halua loputtomasti olla osoittamassa, kuinka virheellisiin tietoihin perustuvat niin monet kysymykset tai väitteet, joita edellä on osoitettu. Voin vain rohkaista, että lukekaa ja tutustukaa itse oppineiden raamatuntutkijoiden kirjoituksiin. Näin voi pureutua niihin asioihin, joista on syytäkin keskustella. Vääristellyt ja yleistävät syytökset tai moitteet eivät asiassa tee oikeutta. No minä olen tottunut pitkällä urallani jatkuvasti jankuttamaan näistä asioista, kun useimpien väitteiden taustalla on puhdas tietämättömyys. Uskon, että edesmennyt Bob Funk kääntyisi haudassa, mikäli kuulisi, mitä kaikkea hänestä meillä ja muuallakin jäljestä päin puhutaan. Tieto lisää tuskaa, mutta onneksi se tekee vapaaksi kaikista auktoriteeteistä. Se opastaa luottamaan vain omaan järkeen ja ajatteluun sekä joskus jopa epäilemään juuri näitäkin. Se tekee toisaalta nöyräksi, mutta samalla se pakottaa arvioimaan jokaista mielipidettä tai perustelua vain oman järjen ja ajattelun turvin. Johtopäätökset asioista perustuvat olemassa olevaan ja hankittuun tietoon – eiivät kuvitelmiin tai mikä vielä pahempaa puheisiin vasten parempaa tietoa. Näin ammattiteologin etiikka pakottaa minut työssäni toimimaan.
Olet tehnyt selväksi, että olet saarannut yli 30 vuotta, kuinka oppinut olet ja kuinka tämän keskustelun taso ei riitä sinulle.
Itse asiassa sen jälkeen kun tulit mukaan tähän keskusteluun, sen taso laski. Aloit leimata – josta muita keskustelijoita syytät – asiantuntemattomiksi googlettajiksi ja kuulopuhujiksi.
Tapasi ilmaista asioita on saarnatuolillinen. Tulehan alas…
Puolustat kiivasti Räiaäawn & Co:n tapaa kyseenalaistaa tieteen nimissä Raamattua ja sen antamaa Jeesus-kuvaa.
Synnyttääkö tapasi saarnata ja esittää asioita uskoa kuulijoissa ja keskustelijoissa vai viekö se vähäisetkin rippeet? Ei kai Raamattu ja siitä keskusteleminen ole tarkoitettu vain valikoiduille ja riittävän syvälle teologian kiemuroihin sotkeutuneille omasta mielestään tiedettä tekeville turhanpuhujille?
Saloranta ei voine olla kommenteissaan täysin tosissaan?
”Ammattiteologiksi” ja papiksi, kommenteista päätellen, melkoisen rajoittunut, ohut ja kapea kristinuskon ymmärrys. Harvinaista eksegetiikan laitoksen ulkopuolella.
Emerituspiispa Riekkinen selitti, että Mariasta, tavallisesta naisesta, on vähitellen tehty katolisessa kirkossa jumalolento. Sitten hän opasti, että Jeesuksesta, tavallisesta miehestä, tehtiin samalla systeemillä vähitellen Jumala. Esimerkkinä käytettiin emeritusprofessori Räisäsen alustusta kristologian kehityksestä Markuksesta Johannekseen. Omassa puheenvuorossani kyseenalaistin tämän mallin viittaamalla Paavalin kirjeisiin ja niiden jo valmiiseen ja korkeaan kristologiaan. Oliko tämä teille jo liikaa?
Hei Hannu,
Kiitos asioiden eksplikaatiosta. Sen verran, että Itse en pyrkinyt väittelemään tai osoittamaan, kuka tai millainen mielipide tai uskomus on oikeassa. Olen siitä kyllä jyrkästi kanssasi samaa mieltä, että asioihin pitää tutustua tarkasti ennen kuin esittää mitään kovin ehdotonta näkemystä. Itse olen pyrkinyt pikemminkin kysymään kuin vastaamaan. Ehkö sillä tavoin voin oppia.Toisaalta on hienoa, että asiosta edes yritetään keskustella,vaikka se vaikeaa onkin. Luojan kiitos, se on kaikille vaikeaa. Tieteessä ovat tietynlaiset pelisäännöt, joita on syytä noudattaa, jos ei ole tarjota mitään tieteellisen yhteisön hyväksymää uutta paradigmaa tms (vrt. Kuhn). Paradigmat saattavat sumentaa ajattelua, mutta toisaalta paradigmat eivät ole sinänsä hyviä tai pahoja. Teologiassa ja filosofiassa usein saatetaan ajatellaan, että paras teoria voittakoon tai parhaat argumentit jääkööt voimaan kunnes parempia esitetään. Toisaalta argumentit sinänsä eivät riitä, vaan näkemyksen tulee olla uskottava, jotta sitä voisi kannattaa. Mitä siitä vaikka päättely olisi muodollisesti pätevä, jos sen johtopäätös on epäuskottava. Tällä viimeisellä en viittaa mihinkään
puheena olevaan aiheeseen.
ystävällisesti Matti
Hei Hannu ja muut,
Edelliseen viestiini jäi jotain painovirheitä, anteeksi. Mutta ne eivät
häirinne asian ymmärtämistä.
Kerran yksi uskontotieteen opiskelija (olisi voinut olla teologian opiskelija)
nähtyään po. oppiaineen professorin kysyi: ”Miksi ette koskaan puhu mitään Jumalasta?”.
Tarina ei kerro, mitä professori vastasi, mutta hän olisi voinut vastata:
”Uskontotiede (teologia) ei voi puhua mitään Jumalasta, mutta Jumalaan uskovista ja myös ei-uskovista ihmisistä se kyllä voi puhua.”
ystävällisesti Matti
Matti Taneli :”“Uskontotiede (teologia) ei voi puhua mitään Jumalasta, mutta Jumalaan uskovista ja myös ei-uskovista ihmisistä se kyllä voi puhua.””
Näin ne käsitteet meille tyhmille muunnetaan uuteen muotoon. Kun teologia tulee sanoista theos=jumala ja logos=sana, niin kuvittelin, että teologia ei mistään muusta puhuisikaan kuin Jumalasta. Mitä muuta jää enää jäljelle kuin ihmiseksi sanottu eläin vaistoineen ja vietteineen.