Ahaa kappas vaan, konfirmaatiomessu taas lähikirkossa, jätän väliin. Vai menisinkö johonkin toiseen kirkkoon, jossa saisin nauttia tavallisesta messusta? Alan silmäillä Kirkko ja Kaupunki -lehteä. Tuolla olisi hyvä saarnamies… mutta minullehan merkitsee nykyisin enemmän musiikki ja ehtoollisen sakramentti ja muu sen sellainen, jossa ihmisen omat sanat eivät ole niin tärkeitä. Vaatii vaivannäköä eläkeläiselle lähteä omaa mukavuusreviiriään etäämmälle, taidan hiljentyä kotona. Harmi ettei TV:stäkään tule tänään nojatuolikirkkoa tai muuta messua. Radio… milloin viimeksi olen kuunnellut radiojumalanpalvelusta, siis osallistunut siihen?
Jään kuitenkin miettimään, miksi jätän oman kirkon messun väliin, silloin kun siellä on konfirmaatio. Eikö päinvastoin pitäisi mennä mukaan, osallistua yhteiseen juhlaan, vaikka juuri nyt ei olekaan tuttuja rippikoululaisia mukana. Ikään kuin malliksi muille. Vaikka kiinnittäisikö siihen kukaan mitään huomiota?
Ei ole kuin muutama viikko aikaa siitä, kun sukulaistyttö pääsi ripille toisessa kaupungissa ja minutkin oli kutsuttu juhlimaan kirkkoon ja kotiin. Miten hieno juhla se olikaan, otettiin kuvia, tavattiin tuttuja ja ennestään vieraitakin, joista nyt tuli tuttuja. Tunsin osallistuvani.
Taitaa olla niin, että konfirmaatiomessuun osallistuminen vaatii tutun juhlijan, ennen kuin siitä tulee myös minun messuni. Onko se hyvä vai huono asia? Eläkepapin ehkä olisi hyvä ihan jo esimerkin vuoksi olla läsnä vieraidenkin ihmisten konfirmaatiomessussa. Näyttää mallia että konfirmaation jälkeenkin on syytä jatkaa kirkossakäyntiä. Vaikka… tajuaako sitä kukaan, jos kerran ei ole tuttuja juhlijoita joukossa? Mutta aina on muita, joille minun läsnäoloni voi tarjota jonkin viestin.
No nyt kello meni jo yli kymmenen, siunausta juhlaanne tämän sunnuntain rippikoululaiset ja kotiväki! Ei siellä taida minua kukaan kaivata eikä poissaoloani huomata. Silmäilen Kirkko ja Kaupunki –lehteä ja löydän messuja muihinkin kelloaikoihin, Helsingissä niitä riittää. Saa nähdä, viitsiikö tästä…
Jään miettimään vielä, mikä minua eniten messussa koskettaa. Ei niinkään saarna – ellei se satu olemaan erityisen kohti käyvä – , vaan musiikki ja ehtoollisen sakramentti. Ja luottamus siihen, että osana pyhää yhteistä seurakuntaa olen Jumalan siunauksen piirissä. Hyvän Jumalan hoidossa. Mitä enemmän ikää kertyy, sitä vahvemmin olen alkanut panostaa siihen, että Jumala pitää minusta huolta sen perusteella, että olen osa hänen seurakuntaansa, ei niinkään oman uskoni varassa.
Silmäilen Kotimaa-lehdeltä joululahjaksi saamaani almanakkaa, elokuun ensimmäisen sunnuntaina aihe näyttää olevan uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa. Päivän Psalmi julistaa:
”Sinun liittosi on ihmeellinen, siksi minä tahdon uskollisesti pysyä siinä. Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee, tyhmäkin saa siitä ymmärrystä” (Ps. 119:129-130).
Heti perään Heprealaiskirje kuuluttaa: ”Me emme saa lyödä laimin seurakuntamme yhteisiä kokouksia, niin kuin muutamilla on tapana, vaan meidän tulee rohkaista toisiamme…” (Hepr. 10:25).
Hei Tuula Hölttä,
Siiis uskontotiede (ja teologia) voi tietenkin puhua siitä, miten uskovaiset
ihmiset ovat puhuneet ja kirjoittaneet Jumalasta. Me emme voi puhua Jumalasta,
mutta voimme puhua Jumalalle. Onko tämä ymmärrettävää?
ystävällisesti Matti
Matti Taneli :” Me emme voi puhua Jumalasta, mutta voimme puhua Jumalalle. Onko tämä ymmärrettävää?”
Ilmeisesti teille on. Olenkohan nyt tehnyt suurenkin synnin dialektista materialismia vastaan, kun olen suuren piirtein koko elämäni ajan puhunut myös Jumalasta.
Matti Taneli erehtyy yhdessä asiassa: Teologiassa voidaan vallan hyvin puhua Jumalasta, ja pitäisikin puhua. Onhan se hassua, jos nimenomaan teologiassa sivuutetaan Jumala. Näin tosin on käynyt.
Käänne ”tämän puoleiseen” on tapahtunut pikkuhiljaa. Viimeistään viisikymmeneluvulla kantilaiseen filosofiaan perustanut lundilainen teologia tunki Suomeenkin. Seurauksena se, että uskon totuuskysymys sivuutettiin. Lyhyesti: ei riitä, että kysytään miten tai mitä ihmiset uskovat, ei riitä edes se, että kysytään mitä ilmoitus sisältää. Teologian pitäsi aina myös kysyä, onko ilmoitus totta.
Kari-Matti, jälleen oivaltava kommentti. Kiitos siitä! Ja Tuula Hölttä, moi. Matti Taneli myös. Täällä me ollaan taas. Mahtavaa. Teen teistä jonain päivänä vielä biisin. Sen nimeksi tulee Tuula Hölttä, Matti Taneli & mä (+ Kari-Matti).
Jaaha. Tässä taas ollaan. Saadaan syy käydä allekirjoittaneen kimppuun. Enkö nyt onnistu tekemään selväksi, että en yritä olla oppineempi kuin muut. Ainoa edellytys kai on, että keskustelemme asioista, joita teologipäivässä käsiteltiin eikä siitä ’olkikoiramaisesta’ viholliskuvasta, jota vastaan hyökätään. Keskustelussa on tähän mennessä tuotu vääränlainen kuva asioista ja keskustelusta, jota teologipäivässä käytiin. Olen aina ollut valmis keskustelemaan. Väitellä en halua, jos ei ole selvillä, mistä väitellään. Aiheena olivat teologipäivän luennot ja keskusteluissa esille tulleet asiat. Ei sen enempää. Totuudellisuus tai siihen pyrkiminen on vähintä, mitä saa edellyttää. Ei toisen sanomisten irroittaminen asiayhteydestä olekoskaan oikeutettua. Eipäs, juupas väittely on loputon suo, johon ei aikaa kannata uhrata. Joten asiaan, jos on aidosti asiaa.
Ai, että otat nyt marttyyriasenteen. Ensin et suostu keskusteluun sen alhaisen tason takia. Väität teologien Jeeus-päivästä saatua kuvaa vääräksi etkä kuitenkaan suostu itse todellista kuvaa antamaan. Koet olevasi hyökkäyksen kohteena.
Niin oletkin. Sinunlaisesi liberaaliteologit levittävät epäuskoa. Jos telologipäivän loppuyhteenveto on uutisen mukainen ”Romukoppaan lensi muun muassa käsitys historiallisesta Jeesuksesta Jumalan poikana”, niin ei päivästä voi kovin oikeallakaan kuvauksella saada. Hedelmästään puu tunnetaan.
Tälläinen epäuskon ja Raamatun ilmoituksen romuttamisen kylväminen on harhaopetusta.
Joka kieltää, että Jeesus on Jumalan Poika, on antikristuksen lähettiläs. Ja tätä tehdään seurakunnan järjestämissä tiloissa, teologisen tiedekunnan tiloissa ja julkisesti luterilaisen kirkon liberaalin papiston keskuudessa. Musta tehdään valkoiseksi ja kääritään tieteen ”uskottavaan” ppakettiin. Ei mene vain läpi.
Niille, jotka viettelevät harhaopetuksellaan viattomia, oli parempi ….
PS. Pyrin aikoinaan Helsingin Yliopiston teologiseen tiedekuntaan ihan siitä syystä, että vein paikan joltakin viattomalta seurakuntanuorelta. Toivottavasti pelastin edes yhden.
HANNU K SALORANTA :”Keskustelussa on tähän mennessä tuotu vääränlainen kuva asioista ja keskustelusta, jota teologipäivässä käytiin”
Jos näin on tapahtunut, niin mielestäni meidän teologipäivään osallistumattomien ei-teologien olisi hyvä kuulla mikä on oikeanlainen kuva asioista ja keskustelusta.
Ja Kari Peitsamolle moi! Jos suunnittelet minkäänlaista biisiä, niin toivomus on E.Heilalaa lainaten, että ”Jos minusta piirrät, niin piirrä totta. Piirrä pieni kysyjä tuulisella pellolla.”
Tärkeintä on, että asioista keskustellaan, kuuluu sanottavan. Mutta eihän se ole tärkeintä. Kirkossa on tärkeintä puhua oikein ja kuulla Jumalan sanaa. Kirkossa saarnataan, tunnustetaan, julistetaan ja kumotaan. Jumala on asettanut viran tuon yksisuuntaisen viestinnän välineeksi kuulijoiden pelastukseksi.
Mielestäni tämä keskustelu on melko tyypillistä K24-keskustelua, joskin sieltä siivoimmasta päästä. Minäkin olen maallikko, enkä osaa tämän kummemmin itseäni ilmaista.
Ymmärrän, että toisten tehtävä on tutkia asioita ja Raamattua. Sitten on meitä, jotka uskomme kirjoitetun Sanan niinkuin se on sen enempää sitä kyseenalaistamatta.
Minä en ole oikea henkilö sntamaan oikeanlaista kuvaa teologipäivän luonteesta. Meitä oli alustajien lisäksi ehkä n. neljä ammattieksegeettiä. Kohtuullisesti oikeamman kuvan saisi noilta yli viideltäkymmeneltä ei spesialistilta. Sitä paitsi liian lyhyesti sanottu ei tee oikeutta arvokkaalle päivälle ja ansiokkaille alustuksille. Ei ole myöskään mielekästä keskustella päivän sisällöstä niiden ihmisten kanssa, jotka eivät olleet läsnä. Päivä oli sitä paitsi tarkoitettu papistolle, teologeille ja teologian opiskelijoille. Sen tähden on outoa, että teologian opiskelija olisi oikea henkilö opastamaan, kuinka ja mistä päivässä olisi pitänyt puhua. Luulisin kuitenkin, että päivän oletettavista puutteista huolimatta päivään osallistujat olivat pääosin päivän antiin tyytyväisiä. Vapaata ja avointa keskustelua on kaivattu ja siitä saatiin päivän kuluessa nauttia. Itse en käyttänyt päivässä kuin yhden pitkähkön puheenvuoron aivan lopussa.päivä oli siis hyvä ja täytti monipuolisuudessaan tehtävänsä Peitsamon jeremiaadista huolimatta. Kiitos kuitenkin kiinnostuksesta.
Hannu moi. Jep, palataan taas juttuihin. Eikä stressata turhia. Hienoahan se vaan on, että kipinätkin välilä sinkoavat. Sitäpaitsi uskon, että löydämme vielä piankin yhteisen rakentavan keskusteluyhteyden ja kielen, ja näin pääsemme näiden tärkeiden teologisten teemojen ytimeen. Ehkä jo seuraavilla teologipäivällä. Siihen asti, hyvää kesää Sinulle!
”Päivän aiheet nousivat raamatuntutkimuksen pohjalta. Romukoppaan lensi muun muassa käsitys historiallisesta Jeesuksesta Jumalan poikana. Lisäksi kolminaisuusopin todettiin olevan fundamentalismia muistuttava harmonisointiyritys.”
Kun tämä on tieteen Jeesus, on helppo todeta sen olevan se ”toinen evankeliumi”, mistä apostolit meitä ankarasti varoittaa;
”Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon, ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.” /2.Piet. 2
”Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.” /1.Joh, 2:22
Seuraavaksi on hyvä alkaa miettiä Aatamin synnin suhdetta perisyntikäsitykseen, missä kirkko haluaa ymmärtää synnin sikiämisen mukana siirtyvänä aineellisena substanssina. Asiaan ei ole vaikuttanut sekään, että profeetat todistivat jokaisen kuolevan omien syntien tähden. Mitenkä sitten pitäisi suhtautua Lutherin käsitykseen oikeasta uskosta, mitä Hän pitää arvokkaampana kuin rakkaudesta seuraavia tekoja. Toki Hän myöntää hyvien tekojen mahdollisuuden uskovalle, mutta sanoo tekojen todellisena tekijänä tällöin olevan Jumalan. Mitenkä sitten viattoman Ihmisen tappaminen suhteessa vanhurskauttamisajatukseen. Pitäisikö lisäksi katsoa ehtoolliseen sisältyvää ajatusta ja olisiko kasteen merkitystä enemmän syytä opettaa kauniina tapana ottaa pienokainen seurakunnan jäseneksi. Yhtenä tärkeimmistä asioista pidän Lutherin rippikäsityksen uudistamista ja korjaamista, koska nykyisellään sen katumuksen sisältö ei kunnioita Ihmisen katumuksen ja syyllisyyden ymmärtämistä.
Miksi luterilaisuudesta pitäisi kitkeä Luther? Jos luterilaisuus ei kelpaa, pitää vaihtaa uskontokuntaa. Ihan samoin, yleisemmin, jos ei esim. usko ylösnousemukseen, miksi ylipäänsä pyöriä kirkon piirissä?
”…jos ei esim. usko ylösnousemukseen, miksi ylipäänsä pyöriä kirkon piirissä?”
Kari, loistava idea jota kannatan lämpimästi!
Toivottavasti sinulla on kanttia julistaa tuota myös biiseissäsi ja muutenkin.
Henrik Sawela, tottakai! Reformaation juhlavuoden 2017 kunniaksi ajattelin laittaa rintamalinjat järjestykseen (kuten huomaat, projekti on jo käynnistynyt).
Hei Kari-Matti,
Kysymys totuudesta on pikemminkin filosofinen kuin teologinen.
Mutta, miksei uskonnonfilosofiassa sitä ehkä voisi käsitella.
Mutta…
Kari Peitsamolle: Miten saat minusta todellisen ja fiksun biisin aiheen?
ystävällisesti Matti
*kuolee nauruun* Matti, ei sinusta muita kuin fiksuja biisejä saakaan. Olet hieno mies!
Hei Matti,
Tarkoitin hiukan muuta, sanoisinko ”uskon teologiaa”, mutta ei sillä niin väliä:-)
Kiitos Kari, kiva päästä biisiin! Suluissa on paras paikka, ainakin egolle:-)
Ehkä noi sulut on tosiaan vähän alentavat. Laitetaan mieluummin, Tuula Hölttä, Matti Taneli & mä + KARI-MATTI!
Jep. Nyt svengaa!