Rochester on ensimmäinen New Yorkin osavaltion hiippakunta, joka suojautuu pedofiliakorvauksilta konkurssimenettelyyn. Bankruptcy kuulostaa bankrotilta ja on sitä, mutta selvitystilan selitetään olevan paras vaihtoehto kaikille. Aikaikkuna korvauksien hakemiseksi hiippakunnilta on avattu, ja jossei selvitystilaa olisi, kaikki heltiävä raha annettaisiin ensimmäisille hakijoille. Aiempien kokemuksien pohjalta kyse on yli neljännesmiljoonan euron kokoluokasta uhria kohti. Selvitystila kertoo myös kirkolle itselleen, miten paljon omaisuutta sillä on – katolisten hiippakuntien kyseessä ollen omaisuutta on paitsi kirkoissa myös kouluissa ja vaikka sairaaloissa.
CruxNow-julkaisu, joka aiemmin toimi The Boston Globen kanssa yhteistyössä, kertoo Child Victims Act (Lapsiuhriasetus) -lain vaikutuksista New Yorkin kahdeksassa hiippakunnassa. Vuoden aikaikkuna, jolloin vanhenemissäännökset eivät ole voimassa, alkoi 14. elokuuta. Tähän mennessä eli reilussa kuukaudessa vaatimuksia on tullut 400 uhrilta, mutta todennäköisesti niitä tulee lisää. Buffalon hiippakunta on ollut otsikoissa: siellä tapauksia on 140. Konkurssimenettely voisi koskea sitä ja kolmea muuta NY-hiippakuntaa. Ennen Rochesteria konkurssiin on julistettu 19 hiippakuntaa muualla maassa joka tapauksessa.
New Yorkin kardinaali Timothy Dolan tuntuu mukavalta mieheltä, mutta lyhyt tutkimus internetissä kertoo kuinka hän suojasi aiempaa hiippakuntaansa Milwaukeeta ollessaan siellä arkkipiispana vuonna 2007, viisi vuotta Bostonin skandaalin käynnistämästä oikeudenkäyntiaallosta. Hän sai Vatikaanista muutamassa päivässä luvan siirtää 57 miljoonaa dollaria hiippakunnan varoja hautausrahastoon. Järkevää: jo vuonna 2011 Milwaukeen arkkihiippakunta oli konkurssissa. Pedofiliakorvaus-ceissejä oli The New York Timesin 2013 jutun mukaan 575. Lehti arvioi tuolloin Dolanin toimintaa ”kyyniseksi” hänen sanoessaan Vatikaaniin menneessä saatekirjeessä ”Ennustan näiden varojen parempaa suojelemista miltä tahansa lailliselta vaatimukselta tai vastuulta” (“I foresee an improved protection of these funds from any legal claim and liability”). Rajua, sillä Dolan on viime syksynä ollut Hard Talkissa selittämässä kuinka vaikeita asiat ovat jo hänen vanhainkodissa asuvalle äidilleenkin.
Entäpä lyhyt google-haku? Mainostavatko korvausten luvatussa maassa USA:ssa lakiasiaintoimistot palveluksiaan kirkon uhreille? Tell me about it. Googlaamalla vaikkapa ”abuse in the church lawyers new york” löytyy ensimmäiseksi Janet, Janet & Suggs, LLC joka sanoo saaneensa vahingonkorvauksilla ”miljardeja” (billions) asiakkailleen ja jonka kotisivulla löytyy vaivatta Pennsylvanian yleisen syyttäjän paheksuva lausunto ”Jumalan miehistä” vuoden takaa. Kuinkapa muutenkaan. Rosenfeld Injury Lawyers LLC muistuttaa, että Dallasin arkkihiippakunnan 30,9 miljoonan $ korvaukset 1998 laittoivat ison pyörän pyörimään – siis neljä vuotta ennen Bostonin skandaalia. Raha ei haise.
Erityisesti New York paistaa silmään Child Victims Actin takia. Douglas & London -lakiasiaintoimisto muistuttaa siitä ensimmäiseksi kotisivullaan, ja lupaa puhua myös espanjaa. (Varmasti hyödyllistä myös näissä asioissa, ihan uutistenkin perusteella.) Löytyy myös steveboyd.com ja lawyertime.com, varmasti vaikka kuinka monta rahan vainuavaa vahingonkorvausjuristia, jotka hain tavoin haistavat veren kaukaa. Pisin kotisivun osoite – vaikkei ehkä omaperäisin – voisi olla tämä: www.catholicpriestsexualabusevictimslawyer.com. Väheksymättä uhrien kärsimystä voi silti hämmästellä, että kyseisen yrityksen neuvontajuristit Alabamasta Wyomingiin tutkivat tapausta pyytämättä rahaa kuin vasta lopussa, jos sitä vahingonkorvauksen muodossa saadaan. Jos juristit ovat näin höveleitä, miksi kukaan jättäisi asian kesken? (There is no cost to investigate and there are no legal fees unless you receive financial compensation at the end of the case.) Toisen konkurssi on toisen leipä, näin on nähtävästi myös Ally McBealin jälkeen…
Yhdysvaltain kesän ja syksyn seksuaalieettisistä tai ehkä paremmin -poliittisista tapahtumista voisi niistäkin kirjoittaa vaikka kirjan. Mieleen tulee kesän tapahtumat Indianapolisissa, jossa paikallinen piispa erotti hiippakunnan hallinnoimasta katolisesta koulusta opettajan tämän same-sex-avioliiton takia. Kuluneen viikon aikana on kerrottu Philadelphian arkkipiispan Charles Chaputin arvostelleen pro-gay-pappi James Martinia, ”Father Jimiä”, joka oli pitänyt alkuviikosta homomyönteisen puheen paikallisella Pyhän Joosefin yliopistolla. Hän sanoi Twitterissä 19.9., että oli pitänyt samansisältöisen puheen maailman perhepäivillä eli katolisen kirkon World Meeting of Families -tapahtumassa viime vuonna (”Also, the lecture at St. Joseph’s University this week, which prompted your article, is the same lecture that I presented at the World Meeting of Families in Dublin last year, the text of which was vetted and approved beforehand by te Vatican.) Chaput on saanut tukea konservatiiviselta katoliselta medialta – isä Jim vetoaa tapansa mukaan paavi-suhteisiin, tunteisiin ja ”Jumalan kansan” sensus fideliumiin joka ei tuomitse homoseksuaalisuutta kuten Joseph Ratzingerilta periytyvä Katekismus jossa se (yhdessä itsetyydytyksen ja suunnilleen kaiken muunkin kanssa) julistetaan ”epäjärjestyneeksi”, disordered.
Saksan moraaliteologien kritiikkiä Ratzingerista on jo kuultukin. Nyt kuullaan piispojen: ei ehkä kaikkien, mutta keskeisten – ja kaikkien maallikkojen. Vapise, Vatikaani, Saksan (ja sen suurten rahojen) edessä… Ehkä myös Saksan katolisuudessa pecunia non olet. Punaisen viivan alle jää tämä fakta, kun Jenkkejä ja Saksaa verrataan: Jenkeissä juristit kehuvat saaneensa kirkolta ja muilta toimijoilta miljardeja. Mutta Saksan katolisen kirkon osake- ja kiinteistömassassa pesii [ainakin satoja] miljardeja, joita ilman Rooman kirkko ei pärjää. [Olisiko saksalaisilla eurovipu käytössä, saadakseen myönnytyksiä ja henkistä liikkumatilaa, ja kehtaako tätä kysyä?]
Yhdysvaltain kiehunta ei ole vain amerikkalaista: paikallinen pro-gay-sivusto lainaa tilannetta Saksassa, jossa huomenna alkaa Kotimaa24:nkin kuvailema piispojen kokous varsin myrskyisissä merkeissä. Saksan maallikkojärjestö muistuttaa, ettei kirkkoon kuuluminen ole itsestäänselvyys. Sattui silmään konservatiivisen, paavi-kriittisen The Catholic Heraldin juttu: se muistuttaa ”ettei protestantismi ole parempi”, koska myös uskonpuhdistuksen kirkoissa erotaan kirkosta, kutsumukset ovat kriisissä ja silti kaikki ehdotetut uudistukset (selibaatin poisto ja naispappeus tietty päällimmäisinä) on toteutettu siellä. Juttu on otsikoitu ”Marx’s Revolutionary Synod” ja viittaa paitsi piispainkokouksen johtajaan, kardinaali Marxiin (nomen est omen?) myös saksalaiseen ”synodaalisuuden” hypettämiseen ratkaisuna demokratiakriisiin kirkossa. Ääri-ilmiö naisten maailmasta eli Maria 2.0-liikehdintä on sanoutunut muuten siitäkin eroon… Joka tapauksessa The Catholic Heraldin juttu lyttää tytärkirkkoja armotta kardinaali Woelkin suulla. (”Cardinal Woelki writes that, despite having implemented everything currently proposed by Catholic bishops in Germany, the Protestants “are not in a better position – seen by their practice of faith, how few they recruit for pastoral ministry, and the number of people leaving their churches. Does that not indicate that the real problems lie elsewhere […].””)
Niinpä niin… viime vuonna 2018 sekä luterilaisista että katolisista seurakunnista lähti yli 200 000 jäsentä Saksassa, yhteensä 430 000. Ei voi olla väärin, jos aikojen merkkejä luetaan molemmissa?
”Ei voi olla väärin, jos aikojen merkkejä luetaan molemmissa?”
”Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'”
Kristinuskon mätä valuu ulos viimein. Mutta joku sillä mädälläkin tienaa.
Joo Tapio, ehkä raamatunkohta ei aikanaan (eikä nyt) puhu ihan samasta asiasta. Kun Saksan tilannetta miettii, niin puhtaan ulkokohtaisesti en osaa selittää ainakaan sitä, miksi molemmista eli evankelisista (=luterilaisista) ja katolisista seurakunnista lähdetään samaa prosentin vuositahtia. Kummassakin on 20 miljoonan luokkaa jäseniä vielä, katolisia jopa 23 miljoonaa, mutta alamäki jatkuu. Katsahdus Suomen tilanteeseen (luterilainen kirkko) ei liioin lohduta, jos lohtu haetaan numeroista. Tosin yksi fakta lienee Euroopassa se, että ei-kristityt maahanmuuttajat perustavat ainakin alkuun isompia perheitä eikä katolisellakaan puolella iso perhekoko ole enää muotia? Tuossa Deutsche Wellen englanninkielisessä jutussa kuvaillaan myös kirkollisveron suuruutta: jopa 9 % veronalaisesta tulosta, tosin verovähenteisesti. Porukka on ottanut laskimet käteensä Saksassa, kristinusko ei enää puhuttele – näiden yhteisvaikutus kai. Viisaammat tarkentakoot, ja ottakoot julkisuutta haltuun? […] Kardinaali Marx puhui katholisch.de:lle maanantaina 23.9. ettei odotettavissa ole saksalaista ”sooloilua” mutta että kanonisen oikeuden puitteissa voidaan jotakin muuttaa. Itse kanoninen oikeus taas pysyy voimassa. Marx lähtee myös Amazoniaan lokakuun synodiin siellä, edustamaan C9-kardinaaliryhmän jäännöstä. ”Roomasta ei ole mitään stop-merkkiä”, on toiveikas otsikko tässä.https://www.katholisch.de/artikel/23033-kardinal-marx-es-gibt-kein-stoppschild-aus-rom
Konkurssista puheenollen sattui silmään Frankfurten Allgemeine Zeitungin 16.9. juttu joka on otsikoitu ”Kristinuskon konkurssi: jäsenet lähtevät kirkoista: https://www.faz.net/aktuell/wirtschaft/hanks-welt/bankrott-des-christentums-kirchen-laufen-die-mitglieder-davon-16384776.html”. Juttu kertoo, kuinka vuosina 1945-1970 oli käytännössä koko ajan 50 % protestantteja ja 45 % katolilaisia. 1960-luvulla protestantit ”rakastuivat vasemmistolaisuuteen” ja katolilaiset ”luopuivat kauniista liturgiastaan”. Saksan katolilaisista kävi sodan jälkeen joka toinen messussa, nyt enää joka kymmenes. (Saksan kirkon johtaja R. Marx on kävijä- ja pappispulassa yhdistellyt seurakuntia, mutta sekin voi olla tuhoisaa.) Jutussa lainataan brittiläisen Stephen Bullivantin tuoretta tutkimusta. Kristinusko vaikuttaa kuitenkin positiivisesti kansan taloudelliseen toimeliaisuuteen. Vahinko vain, että nykypaavi saarnaa kapitalismia vastaan ja edistää kristinuskon itsetuhoa, juttu ateistinkin säestämänä päivittelee.
Tuossa artikkelin lopussa Bullivant viittaa vielä siihen, että jäsenmäärän lasku johtunee osaltaan myös siitä, että ihmiset ovat menettäneet luottamuksensa virallisen kirkon asenteeseen koskien ylipäätään perinteistä avioliittoa. Myös Jumalan olemassaoloon suhtaudutaan entistä epäilevämmin, kuten myös kysymykseen elämästä kuoleman jälkeen. Tämä vaikuttaa nykyään olevan yleinen suuntaus. Messut eivät vedä ja laskeva suunta tulevaisuudessakin lienee tosiasia. Kristinuskon merkityksen väheneminen on ihmisten kannalta valitettavaa.