Korona on mullistanut maailman. Se aiheuttaa pelkoa ja tragedioita sekä taloudellisia ongelmia. Se on myös synnyttänyt rajojen paradoksin eli näennäisen ristiriitaisuuden. Samalla kun rajoja on pystytetty ja asetettu, ihmisten kanssakäyminen on muuttunut rajoista riippumattomaksi. Tämän vuoden paastonaika tullaan muistamaan pitkään.
****
Kunnissa on hämmästyttävän nopeasti sopeudutti koronapandemian vaatimiin uusiin tehtäviin. Monien yritysten tilanne on taloudellisesti vaikea, lähes mahdoton ilman valtion tukea. Mutta varsinkin palveluyritykset ovat nekin nopeasti luoneet uusia palvelukonsepteja. Ihmisiä palvellaan etänä.
Myös seurakunnat ovat tehneet pikaisen digiloikan ja ryhtyneet pitämään yhteyttä seurakuntalaisiin tietoverkon välityksellä. Työntekijät ovat sielläkin omaksuneet pikaisesti uusia rooleja. Uskontoakin voidaan harjoittaa etänä.
Kirkon yhteiskunnallinen ja inhimillinen tehtävä on tässä tilanteessa korostunut. Kyse on ihmisten palvelemisesta. Edessä on vielä vaikeita taloudellisia ratkaisuja, mutta luotamme, että niistäkin selvitään.
****
Siirtyminen digitaalisen viestintään ja etätyöhön on vähentänyt maantieteen merkitystä. On paradoksi, että rajoitukset ovat tehneet kanssakäymisestämme rajattoman. Näin on käynyt, vaikka poliisi ja armeija vartioivat Suomen ulkorajoja ja Uudenmaan osalta myös sisärajaa tiukemmin kuin koskaan.
Netin (maailmanlaajuinen verkko = www) kautta rajat voi helposti ja nopeasti ylittää.
Kuntien ja seurakuntien monia verkkopalveluja voi käyttää hyväkseen asuinpaikasta riippumatta. Hyvänä puolena on, että ihmiset voivat valita haluamansa palvelun suuresta valikoimasta maun ja tarpeen mukaan. Enää ei välttämättä ryhmäydytä asuinpaikan vaan kiinnostuksen mukaan.
Seurakunnat käyvät hyvästä esimerkistä. Jumalanpalveluksia, hartauksia, konsertteja ja nuorten toimintaa on tarjolla eri puolilta maata satoina versioina, eikä niihin pääsemiseksi kysytä jäsenyyttä. Ennen sellaista tarjontaa oli vähän, nyt sitä on ylen määrin.
Miinuksena on, että se ei tue paikallisen yhteisön muodostumista ja yhteisöllisyyden kokemusta ainakaan perinteisessä mielessä. Vaikuttaako se jotenkin tilanteeseen, kun fyysisen kanssakäymisen rajoitukset poistuvat? Heikentyykö tunne kunnan tai seurakunnan jäsenyydestä tai paikallisidentiteetti? Ratkaiseeko tämä kysymyksen henkilöseurakunnista?
Korona on toisaalta edistänyt lähimmistä lähimmäisistä huolen pitämistä, mutta myös paljastanut ihmisen itsekkään puolen. Uutiset kertovat, miten valtiot ryöstävät toisiltaan suojavälineitä. Siitä on yhteisvastuu ja lähimmäisyys kaukana. Siinä mielessä rajojen merkitys on korostunut.
Pandemian koskee koko maailmaa, mutta se on saanut monet huolehtimaan ensisijaisesti omasta edustaan.
****
Kolme koronan herättämää kysymystä tulevaisuudelle:
* Miten selviämme pandemiasta? Se on nyt ykköstehtävä.
* Miten saamme talouden nousuun ja elämän normaalitilaan pandemian helpotettua? Aika näyttää, palaako maailma ennalleen, vai muuttuuko jotain. Joka tapauksessa nyt syntyvän velkataakan keventäminen pandemiaa edeltävälle tasolle vie noin kymmenen vuotta, minkä kertoo kokemus 1990-luvun ja vuoden 2008 talouskriiseistä.
* Miten voisimme välttää tällaiset pandemiat tulevaisuudessa? Virus on paljastanut koko ihmisyhteisön heikon kohdan. Uhka on samaa luokkaa ilmastomuutoksen kanssa, mutta se toteutuu nopeammin. Emme ainakaan taloudellisesti kestä tällaisia kriisejä kovin usein.
Korona on ainakin tehnyt kirkon opista ”realismin ” rukouksen merkityksestä elämässämme. Nyt voivat kirkon oppiin sokeutuneet näyttä, että minun uskon käsityksessäni ovat täysin valheellisia.
Olisiko niin, että Jumalalla on meille jotain sanottavaa tämän koronapandemian kautta?
Luther kirjoittaa Psalmin 6 selityksessään, että:
”Kaikissa kärsimyksissä ja ahdistuksissa ihmisen tulee ensimmäiseksi rientää Jumalan luo ja tunnustaa ne hänen lähettämikseen ja ottaa ne sellaisina vastaan, tulivatpa ne sitten paholaiselta tai ihmisiltä.”
Luther pohti miksi Jumala antaa meille kärsimystä ja onnettomuuksia. Hän kutsui niitä Jumalan pyhäköksi. Lutherin mukaan ne antavat ihmiselle syyn rientää Jumalan luokse ja huutaa ja kutsua häntä avuksi.
Lutherin mukaa Jumala on kaikkivaltias ja ilman hänen sallimustaan ei tapahdu mitään. Vaikeimmillakin asioilla, kuten tällä koronapandemiallakin, on Jumalan käsissä hyvä tarkoitus. Niillä Jumala murtaa ylpeyttämme ja itseriittoisuuttamme ja kutsuu turvautumaan häneen.