YLE:n toimittaja Tiina Meriluoto kirjoitti sunnuntaiaamuksi uutisen, jonka otsikossa kysyttiin ”Miksi piispat ovat olleet koronakriisissä niin hiljaa?” Uutisen luettua kävi ilmi, että eivät he niin hiljaa ole olleetkaan. Julkisuudessa on oltu ja haastettelupyyntöihin on vastattu. Jonkun verran tuntuu olleen vaikeutta saada viestiä läpi mediassa. Enemmän valtakunnan media on ollut kiinnostunut esimerkiksi avioliittokysymyksestä. Toisaalta siis näyttää, että uutinen jäi suutariksi, toisaalta se jäi jostakin syystä kuitenkin vaivaamaan minua. Miksi?
Uutinen sisälsi joitakin mielenkiintoisia kommentteja asiantuntijoiksi valituilta. Dosentti Mikko Malkavaaran mukaan ”on syntynyt vaikutelma, että koronakriisiin liittyvää arvokeskustelua sellaisessa muodossa, että kirkon piispat olisivat olleet siinä mukana ja tuoneet siihen kirkon uskosta nousevia näköaloja, ei ole muodostunut”. Piispa emerita Irja Askola jopa kummeksuu ”piispojen näkymättömyyttä, suorastaan mykkyyttä korona-aikana”. Hänen mukaansa kansallisten kriisien aikana kirkon läsnäolo perinteisesti on ollut itsestään selvää. ”Eikä kirkon kannata syyttää mediaa. Jos on selkokielistä sanottavaa ja viestintäosaamista, sanottavalle löytyy paikka. Nyt paikkoja oli, jotka jäivät käyttämättä. Kirkko katosi julkisuuskuvasta, vaikka sillä on avaimia käsitellä pelkoon ja ahdistukseen ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä.” Kirkolla olisi myös ollut mahdollisuus pitää globaalia näkökulmaa esillä paremmin kuin mitä on tapahtunut.
Ehkäpä kiintoisin oli dosentti Hanna Wassin näkemykset asiassa. Hän arvioi kirkon osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun ylipäätään, ja sanoo olevansa ”huolestunut siitä, jos kirkko osallistuu yhteiskunnalliseen keskusteluun vain silloin, kun kysytään”. Kirkolla pitäisi ”olla yhteiskunnallinen rooli”.
Hanna Wass näkee puheena olevassa asiassa olevan kysymys laajemmasta kirkon identtiteettikriisistä. ”Kirkossa ei ole ihan selvää, mikä sen rooli yhteiskunnassa on. Huoleni on, että jos teologista ydintä työnnetään taka-alalle, silloin kirkolta häviää koko pohja. Kirkko muuttuu miellyttämisenhaluiseksi sosiaalipalvelujen tarjoajaksi, joka ei varmaan ärsytä ketään, mutta siihen ei myöskään ole tarttumapintaa. Se menettää kiinnostavuuden, koska sen omaleimaisuus häviää.” Wassin mielestä kirkon ei pidä tyytyä siihen, että se on mukana keskustelemassa vain aiheista, jotka hyväksytään kirkolle kuuluvaksi, kuten esimerkiksi kysymykset köyhyydestä tai sosiaalipolitiikasta. Aivan terveellisiä ajatuksia.
Ylen uutisessa päästään Hanna Wassin kanssa lopuksi siihenkin, että aikaisemmin seksuaalisuus oli yksityisasia, nyt uskonto on se josta ei osata keskustella. Jään vähän miettimään, että onko tämä aivan yleinen moneen kertaan todettu ilmiö, vai tarkoitetaanko tällä sitä että nimenomaan korona-keskustelun tulisi olla ”uskonollista”. Onhan aivan koronasta riipumatta totta, että ”uskon kieltä nolostellaan”, ja ”uskonto on siirtynyt yksityiselle alueelle samaan aikaan kuin monista, ennen yksityisyyden piiriin kuuluneista asioista, kuten mielenterveyden häiriöistä tai seksuaalisesta orientaatiosta, keskustellaan hyvinkin avoimesti”.
Paria muutakin asiaa huomaan mietiskelleeni uutisen tiimoilta. Jäikö nyt puuttumaan aikaisemmissa katastrofeissa kuultu kysymys ”missä Jumala oli”, kun vanhuksia haudattiin joukkohautauksen tapaan Pohjois-Italiassa, tai kun sairaat ja kuolevat vanhukset jäivät ilman läheistensä läsnäoloa. Joka tapauksessa minulle selveni se miten vaikea koronan kaltaisesta kriisistä on lausua sellaista, jota Ylen toimittaja mahdollisesti oli piispoilta turhaan kaivannut. Sellainen vaatii poikeuksellista viisautta, syvällisyyttä ja sanomisen taitoa. Onko elämällä tällaisessa maailmassa vielä merkitystä? Mistä tällaisen viruksen koko maapalloa kurittava kirous tulee – eikö tämä ole sadan vuoden jälkeen nyt uudelleen ihmistä kohdannut uusi Espanjantauti? Tieteen vuosisadan jälkeenkin ollaan koko lailla voimattomia.
Ja pitäisikö – olisiko pitänyt – sanoa jotain asiasta, josta Kotimaan toimittaja Jussi Rytkönen viisaaseen tapaansa kirjoitti 28.8. kolumnissaan otsikolla Kavioiden kumu lähestyy. ”Vaikka kavioiden kumu kärsivässä maailmassa kuuluukin, vaikka talous sakkaa, vaikka ahdistus lisääntyy ja kansa nousee kansaa vastaan, olemme länsimaissa kuitenkin vielä kaukana nälänhädästä, sodista ja synnytystuskien alusta. Toistaiseksi.”
Vaikka minäkään en Jussi Rytkösen tavoin osaa konkreettisesti odottaa maailmanloppua, en osaa tulkita ennusmerkkejä enkä halua pelotella ihmisiä, niin minustakin olisi mielenkiintoista kuulla nykykontekstissa järkevää teologista keskustelua siitä, mitä Raamatun melko verhotusti ilmaisema ”maailmanloppu” voisi olla. Tai kuka osaisi – olisi osannut – koronakriisiin liittyen kysyä, onko tämä yksi merkki maailman ja ihmiskunnan kypsymisestä, ja kysyä sitä sillä tavalla että ihmiset eivät edes huomaisi puhuttavan ns. lopunajoista? Kyllä aivan yleisellä selkokielelläkin on mahdollista miettiä, olemmeko ihmiskuntana täällä ikuisesti, ja kestävätkö tämän maailman rakenteet, ihmisen fysiologia mukaan lukien, kaiken mitä ihminen keksii keksiä.
Kyllä kirkko äänisemmin tulee mukaan kun tilanne tästä kummentuu. Tämän jälkeen tulee toista vaivaa taudeissa, taloudet menevät alaspäin, pölyttävien hyönteisten määrä vähenee, pohjavesivarojen laskeutuminen on tosiasia ja mitä muuta.
Suomen tulisi ymmärtää ettemme tällä väkimäärällä voi olla ytimissä kun rahaa jaetaan nykymenon jatkamiseksi.
Tulevaisuus on 30.n prosentin elintason lasku meilläkin mutta hyvin pärjäisimme kun omastamme huolisimme. Nykyinen politiikka vie turmioon sitoumuksissa jolloin kansainvälinen instanssi tulee katsomaan mistä maassamme löytyisi lisää hyödynnettävää sitoumustemme rahastamiseksi yhteiseen jakoon.
Poliitikkomme uskovat ideoihin kuten Joulupukkiin uskotaan. Joulupukki on asiassa kyllä väärin uskottu kohde koska Joulupukki keskimäärin tuo uskoa, luottamusta, ja rakkautta lähimmäisiimme kuin toisiinkin Ihmisiin.
Näin kyllä kirkko pääsee ulos maailmaan kuorestaan kun elämän todellisuus konkretisoituu kosketeltavaksi kirkossa kuten sen jäsenissä ja kirkkoon kuulumattomissa.
Kriisissä kirkko ei tule tekemään eroa jäsentensä ja vielä liittymättömien välillä. Tämähän on totta jo nyt kun viimeiselle matkalle saatellaan kirkon papin kanssa.
Sitten jos blogisti sallii hieman naapurimaastamme; hyvät välit kannaattaa pitää liittymättä Natoon mitä yksi puolue jo ehti katsoa seuraavien hallitusneuvotteluiden tulevana kirjauksena.
Biologisessa katsomisessa pitää huomata vesivarantojemme laskusuunnat joissa, ja tosiasia, että hetkessä sopivat vastatoimet uluttuvat myös pohjavesiimme. Näin reaaliteettien täytyy olla edellä poliittisista intohimoista.
Naapurimme on haastava mutta Suomen täytyy olla ensimmäisenä katsomisena Ihmisineen ja tämä tulevaisuuteen katsottuna, ja nyt aseistuksesta en ole kirjoittanut mitään vaikka jotakin asiasta voisi olla mielessä.
Ehkä ei tarvisisi mutta yhteen lehtiotsakkeeseen jotakin; siinä kerrottiin koneittemme kykenevän kymmenkertaiseen pudotusasiaan mahdollisessa vihollisessa ilmataistelussa.
Ilmataisteluita ei tosin ole käyty pitkään aikaan mutta tänäpäivänä kerrotaan vastatoimista.
Asia koskee elektromagneettista toimintaa katsottuna lähestymistä vastaan mutta myös ohjuksia joiden ei tarvitse osu vaan ainoastaan räjähtää sopivalla etäisyydellä.
Näin ohjusten impulssi hyvässä lykyssä lamauttaa ja mitäpä siinä muuta kun hakeutua korjaukseen mikä ilman muita osumia konetta kohti kestää useammasta päivästä viikkoon kun ei kahteen.
Näin lehden uutinen 60.n koneen puoluskyvystämme on ankka mitassa asiasta kerrottuna.
Yksi asia on myös se ettemme ikävää vihulaista edes näkisi kahteen päivään sen moukaroidessa tärkeimpiä infra ja vastaaviksi katsottuja.
Ilmapuolustus on jäänyt meillä takavinoon jos kenoon, rajan takana asiaan on hyvä valmius.
Ei pitäisi jatkaa mutta; suuren panssarilaivaston hankkiminen on episodi omassansa.
Neljän viiden tiedustulukoneen lentäminen vihulaisen alueella tarpeeksi korkealla yhdessä satelliittikatsomisen kanssa tarkoittaa näiden panssareiden ikää lyhyeksi kun osumat tulevat lähelle vastapuolen tärkeiksi katsomiaan alueita.
Onko tämä varusmiehiäkin katsottuna rehellistä toimintaa puolustushallinnoltamme. 60.n kilometrin kantokyky ei panssareilla tee mittään edellisessä, toki 40.stä kilometristä mieluusti puhutaan.
Sitten rajamiinat; kuudesta seitsemään konetta tekee rajamiinavapaata vyöhykettä hetkessä.
Sitten alueelle on mahdollista tuoda tutkajohtoista valmiutta helikoptereilla mitä ohjukset tukevat.
Missä on näin jalkaväen mies jääkärinä tai sissinä. Suoraan sanottuna tulemassa kuolemansa suuhun.
Sen verran panssariemme kyvystä vielä, on useimmissa toki liekinpeittäjät putken päässä mutta ne eivät estä lämpöpulssia mikä kestää tarpeeksi monta sekuntia tiedustelun katsomiseksi mistä tervehdys tuli.
Raamattu ei edes tunne sellaista asetelmaa puhuttaessa lopusta, että se olisi”pelottelua” pelottelun vuoksi. On se tietenkin pelottavaa pienelle ihmiselle, jos sitä lähestyy ilman kristillistä uskoa ja toivoa. Kuitenkin se on tulossa ja kaikki nämä merkit viittaa siihen, että näkyvä (katoava) todellisuus natisee liitoksissaan. Samalla se on kristityille ”nostakaa päänne…” puhuttelua elävässä toivossa.
Kyllä, H.G. Wells hyvin tulevaisuuden mahdollisuuksiamme kuvasi teoksessaan, Maailman historian ääriviivat.
Suomeksi teos käännettiin muistaakseni 1924.ä ja taitaapa kirjat olla itsellänikin tosin perheessä.
Toisen osan lopulla kirjoittaja katsoo mahdollisuuksia selvitä tulevaisuuden haasteista. Näin kovasti puhuttelevaa tänäkin päivänä.
Teos on muuten hyvä lukea, hän esimerkiksi Kristinuskosta ja sen synnystä kertoo ilman mitään ennakko·odotuksia. Sama asia käy läpi hänen käsitellessään toisiakin uskonnoiksi tulleita katsomuksia. Toki varaus edelisessä on ettei Budha itseään ymmärtänyt Jumalana. Sitä en muista katsoiko hän myös konfutselaisuutta ja thaolaisuutta.
Thaolaisuus olisikin hyvä ottaa katsomisen asiaksi näin Kristinuskonkin mielessä, enTheos nimittäin tullee lähele.
Toki sosialismin huomaaminen on hänellä korkealla tasolla, ja hänen huomaamisestaan kovasti voisi olla apua tänäkin päivänä.
Hän muunmuassa lainaa Marxin kirjoituksia joita asiaa tuntematon ei kykenisi erottamaan Uudesta Testamentista Jeesuksen sanoina ilman että olisi vihkieytynyt sanaan.
Näin, ehottomasti katsomisen arvoinen teos.
Hannu Paavola. ”Vaikka minäkään en Jussi Rytkösen tavoin osaa konkreettisesti odottaa maailmanloppua, en osaa tulkita ennusmerkkejä enkä halua pelotella ihmisiä, niin minustakin olisi mielenkiintoista kuulla nykykontekstissa järkevää teologista keskustelua siitä, mitä Raamatun melko verhotusti ilmaisema ”maailmanloppu” voisi olla”.
Jos tahdot pohdiskella tätä, Matt 24 on hyvää luettavaa. Kyllä maailman loppua kristittynä kannattaa odottaa, koska sehän nimenomaan on uusi alku ja Jumalan valtakunnan lopullinen voitto. Tällaisella pelottelu minusta vain merkitsee sitä, ettei oikein olla uskossa sisällä tässä kysymyksessä. Kristuksen tulemuksen odotushan oli jo alkuseurakunnan uskovien sydämellä niin voimakkaasti että he olivat valmiit luopumaan omaisuudestaankin tämän toivon voimistamina. Luterilaisuudessa on selvästi aivan turhaan ongelmia tällaisen eskatologisen ajattelun suhteen, vapaissa suunnissa taas kaikenlaiset tempaus ym. jutut ja niillä pelottelu ovat nakertaneet uskottavuutta kompetenssiin tällä alueella. Ei eskatologiaa pidä pelätä, ja varsinkaan häpeillä. Kun olin nuori uskova, koin tärkeän Jumalan hyväkseni tekemän parantamisihmeen. Sen koettuani olen aina ymärtänyt, että Jumala joka voi tehdä pienen ihmeen, voi aivan yhtä hyvin tehdä suurenkin, vaikkapa globaalin mittasuhteen parantamisihmeen.
Onneksi Raamatun ilmoitus lopunajata on vaikeaselkoinen. Joten kukaan ei voi edeltä sen perusteella tehdä tapahtumista karttaa ja laittaa ennusmerkkejä mihinkään oikeaan järjestykseen. Sen sijaan jokainen uskova voi rohkaistua jokaisen ennalta arvaamattoman katastrofin keskellä ja odottaa sen keskellä Herralta apua. Samalla kun kakki muut jähmettyvät ympärillä pelosta, niin uskovien sisäinen rauha voi valtavasti kasvaa. Sodissa ja suurissa onnettomuuksissa tämä on ollut monen kokemuksena. Koronakin voi olla monelle
uskovalle rohkaisun- ja joillekin muille taas pelon puhetta. Sillä kaikki on kuitenkin korkeemmas käres. Riippuen paljon siitä, onko turva olosuhteissa, vai Jumalassa.
Pkka Pesonen. ”Sen sijaan jokainen uskova voi rohkaistua jokaisen ennalta arvaamattoman katastrofin keskellä ja odottaa sen keskellä Herralta apua. Samalla kun kakki muut jähmettyvät ympärillä pelosta, niin uskovien sisäinen rauha voi valtavasti kasvaa”.
Aivan, Raamatun mukaan ollaan oltu ”lopun ajassa” jo pari tuhatta vuotta. Jumalan valtakunta on sisällämme samalla kun voimme uskossa odottaa sitä. Kun meillä on tämä henkilökohtainen eskatologinen ulottuvuus voimme kohdata tulevaisuuden ja kaiken mitä se tuo tullessaan.
Netissä pyörivän ylistyslaulun sanat kuuluvat: ”Because He lives, I can face tomorrow”. Time on oikein hyvä korona-ajan laulu.