Seurasin Herättäjäjuhlia somessa, netissä, televisiossa, radiossa ja myös paikan päällä Vantaan Myyrmäessä. Juhlat saivat ihan kohtuullisesti julkisuutta – YLE:n kanavillakin sunnuntain peräti lähes kolme tuntia yhteen menoon.
En yhtään epäile, etteivätkö körttiläisyyden omaksi viiteryhmäkseen tunnistavat olisi juhlilla viihtyneet. Olennaista näillä juhlilla – niin kuin kaikilla festareilla – on samanmielisten ystävien ja tuttujen tapaaminen. Siinä sivussa voi sitten seurapuheista, Siionin virsistä ja muusta musiikista jäädä jotain syvempääkin jälkeä sieluun.
Somessa kuitenkin hätkähdin, miten nämä liberaaleiksikin nimetyt citykörtit kovin herkästi kielsivät uskonsa. Tuli vähän samanlainen olo kuin Pietarista hiilivalkealla, kun luki muutaman körtin närkästystä Helsingin Sanomien otsikosta. Se kun oli väärin sammutettu, kun Hesari kertoi, että ”30 000 uskovaista täytti viikonloppuna Myyrmäen urheilupuiston Vantaalla”.
Ymmärrän kyllä körttiläisten retoriikan ja halun vetää rajaa uskomisen määrään ja varmuuteen. Ja ymmärrän halun erottautua kaiken maailman hihhuleista ja muista karismaatikoista – siis liikkeenä joka ei heikkoja, huonoja soimaa, jossa vaivaisuus, nöyryys, epävarmuus, keskeneräisyys, ikävöinti, toivovaisuus on korotettu vain heikkona signaalina välähtäväksi uskon mittariksi.
Siis eihän tässä mitään uskovaisia olla, pois tällainen uskonvarmuus meistä. Enhän minä edes tunne sitä miestä.
Mutta kun katsoo tätä joukkoa, joka istuu Myymäen jalkapallostadionin penkeillä, joka laulaa täysin omalla poljennollaan omia Siionin virsiään, joka jumalanpalveluksessa yhtyy yhteiseen uskontunnustukseen – siis siihen jossa sanotaan, että Minä uskon – ja joka juhlien päätteeksi polvistuu stadionin nurmelle polvirukoukseen, niin kuka voi tulla sanomaan, että eivät nämä mitään uskovaisia ole.
Jos eivät ole omasta mielestään, niin kyllä he ovat ainakin Helsingin Sanomien toimituksen lasikaapista tai mistä tahansa kirkon ulkokehältä katsottuna. Juuri sitä uskovaista sisäpiiriä ja kirkon ydinporukkaan, jotka ovat miehittäneet kirkon hallinnon kirkkohallitusta myöten ja joiden juhlilla ehtoollista jakamaan marssivien pappien jono näyttää televisiossa lähes loputtomalta.
Ja jotka ovat juhlillaan jo päässeet siihen tilaan, että körttijulkkikset alkavat brassailla ja kalastella selfieitä uusvanhoissa körttipuvuissa koreilemalla.
Jotenkin minua hämmentää tämä körttiläisten – tai ainakin osan – hillitön halu kieltää uskonsa. Mutta niin se vain tässä kavalassa maailmassa menee, ettei kikkailulla ja sanaleikeillä körtti miksikään muutu. Samaa uskovaisten porukkaa ne ovat edelleen, aina sieltä Ukko-Paavon ajoista alkaen.
Jos on näin hyvä aate, miksi se pitää kieltää? Ja yrittää esittää ihan muuta, mitä oikeasti on. Ei minusta körttiläisyydessä ole mitään häpeämistä, siis ihan oikean uskovaisen mallina.
PS. Siinä Hesarin otsikko kyllä oli väärässä, että ei siellä urheilupuistossa ollut 30 000 uskovaista paikalla. Ainakaan yhtä aikaa. Mutta tämähän ei ole mitään uutta, sehän on kesäjuhlien ikuisuuskysymys, miten sielut lasketaan.
’Uskova’ ja ’uskossa’ ymmärtävät uskon kielitajuni mukaan eri tavoin. Edellinen käsittää uskon tekona ja jälkimmäinen tilana. Itse ajattelen, että molemmat näkökulmat ovat osaltaan oikeita. Sanoisin kuitenkin, että usko on minussa pikemminkin kuin minä olisin uskossa. Uskominen tekona on uskon toteuttamiista tai toteutumista elämässä.
”Uskovainen” tarkoittaa nykykielellä henkilöä joka haluaa erottautua muista kastetuista korostamalla omaa uskonratkaisuaan ja sen ansiosta uskossa olemistaan ja yritää ”evankelioida” kaikkia toisia omaan uskokäsitykseensä.
Körtit pitävät jokaista kastettua yhtäläisenä kristittynä eivätkä tee eroa itsensä ja toisten kastettujen välille. Siksi evankeliumia on tarjolla kuten Myyrmäessä mutta ei sitä yritetä toisille julistaa koska ei körtti itse voi asettua toisen esikuvaksi kristittynä.
Minä ainakin olen uskovainen. Nykykielellä ja kaikilla menneillä ja tulevillakin kielillä. Ilmoittaudun mielelläni.
Ovatko kaikki vauvana kastetut vielä aikuisiässään uskovaisia? Täälläkin on vuosien varrella ollut henkilöitä, jotka suosittelevat kasteen perumista, jos se vain olisi mahdollista. He eivät halua olla uskovaisia.
Minun käsitykseni mukaan uskovainen on henkilö, joka henkilökohtaisesti tunnustaa Jeesuksem Herrakseen ja Vapahtajakseen ja uskoo pelastuvansa armosta Jeesuksen sovitustyön kautta. Siinä ei ole mitään itsensä korottamista.
Jos me jatkuvasti katsomme itseemme ja omaan huonouteemme, niin Jeesus jää sivuun. Kukaan ei pelastu sillä, että julistaa omaa huonouttaan. Raamatussa kehotetaan katsomaan Jeesukseen, joka kärsi ristinkuoleman ja pois ottaa maailman synnit.
Salme, kyllä vauvana kastetut ovat aikuisiässäkin apostolisessa uskossa koska se on Jumalan teko, eikä Jumala itseään kiellä tai tekojaan peruuta. Ihminen ei voi tehdä Jumalan tekoa tyhjäksi.
Mutta se mikä on ihmisen vastuu, joka on kastettu, on sanottu vuorisaarnassa; ”Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne, minä olin alaston, ja te vaatetitte minut, minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.”
Ei kannata kysellä kenenkään uskon perään, koska se on Jumalan vastuulla, mutta voi kysyä oletko ollut ystävä lähimmäisellesi. Ehkä siksi körttejä kutsutaan ystäväkansaksi. Eli körtti ei ole uskovainen vaan ystäväinen ja jokainen joka on ystävä lähimmäiselleen on körtti.
”Minun käsitykseni mukaan uskovainen on henkilö, joka henkilökohtaisesti tunnustaa Jeesuksen Herrakseen.” Tässä taitaa olla sanoitettuna juuri se kristillisyyden korostus, jota monet heränneet vierastavat. Tarkoitan lähinnä tuota henkilökohtaisuutta. Körttiläisille usko un yhteinen asia ja Jeesus maailman vapahtaja, ei kenenkään yksilön oma.”Rukoilen, että yhteinen uskomme auttaisi sinua käsittämään kaiken sen hyvän, minkä Kristus on meille antanut.”
” jokainen joka on ystävä lähimmäiselleen on körtti.” Jouko
Minä olen ollut ja olen edelleen ystävä lähimmäisille, mutta koskaan en ole kokenut olevani körtti. Uskovainen kristitty kyllä olen, koska pelastukseni lepää Jeesuksen ristinkuoleman varassa. Yksin armosta, yksin uskosta ilman omia tekoja.
”Yksin armosta, yksin uskosta ilman omia tekoja.” Tämä ei saa – tai ei voi – merkitä toimettomuutta. Jeesuksen seuraajien kutsumuksena on rakentua Jeesuksen ruumiiksi maan päälle tekemään hänen tekojaan ja julistamaan hänen sanojaan. Vaikka körtit kokevat yksilöinä olevansa kelvottomia, he ovat yhteisönä monessa mukana.
Martti,
ainakaan minä en kommentissani julistanut, että olkaa toimettomia, vaan juuri päinvastoin, olkaa lähimmäisiä toinen toiesellenne, palvelkaa ja auttakaa toinen toistanne. Mutta tuosta auttamisesta ei tarvitse tehdä numeroa eikä soitattaa torvea.
En sellaista halunnut väittääkään. Tahdoin vain muistuttaa uskon tästäkin puolesta sen käsityksen mukaan, mikä minulla on herännäisyydestä.
Sinänsä on hieman yllättävää, miten tärkeätä meille on, nimittävätkö muut ihmiset itseään uskovaiseksi vai ei.
Eipä tuo niin tärkeää olekaan. Se merkitsee, miten meitä itseämme nimitetään ja mitä piirteitä siihen nimitykseen liitetään. ’Uskovaisuuteen’ liitetään eri tahoilla ominaisuuksia, joita heränneet eivät itsessään tunnista.
Tarjoavatko ”körtit” ja muut liberaalit halpaa armoa? Eli saarnataan armoa ilman katumusta, kastetta ilman että edellytetään kristillistä elämää, ehtoollista ilman rippiä, synninpäästöä ilman henkilökohtaista rippiä (vapaa käännös).
Näistä nimittäin varoitti Dietrich Bonhoeffer, hän piti tätä ”halpaa armoa” syynä monien Saksan kristittyjen luopumukseen 1930-luvulla.
Lähde http://www.firstthings.com/article/2016/08/chinas-christian-future
Herännäisyydelle on käsittääkseni tyypillistä, että näitä edellytetään pikemminkin itseltä kuin muilta. Siionin virsissä toistuu katumuksen ja kilvoittelun yhteydessä yksikön ensimmäinen persoona. Toiset ihmiset saattavat esiintyä joko lähimmäisenrakkauden kohteina tai tueksi tulleina ystävinä. Toisin sanoen ’kuinka on sun sielus laita’ on usein muodossa ’kuinka on mun sieluni laita’.
Tästähän kehittyi ihan mielenkiintoinen ja monipuolinen keskustelu. Sitä haluaisin vain vielä korostaa, että käytin blogissa sanaa uskovainen siinä yleisessä merkityksessä, miten se suurimmalle osalle kirkon sisäpiirin ulkopuolisista ihmisistä avautuu. Siis tarkoittaen ihmistä, joka on ainakin jossain määrin tai enemmänkin uskonnosta kiinnostunut, osallistuu jossain määrin kirkon tai muun uskonnollisen yhteisön toimintaan, saattaapa olla jopa seurakuntavaaleissa ehdokkaana. Tähän joukkoon menevät niin Mäkiset, Räsäset, Kanalat kuin Raittilat.
Toki tiedän, että sana on rasitteinen. Sitä suuremmalla syyllä mielikuvaa olisi syytä laajentaa. Siksi erityisesti toivoisi, että myös körttiläiset olisivat reilusti uskovaisia eivätkä piilottelisi kaikenlaisen sanakikkailun taakse.
Körttiläisestä uskoaan tyrkyttämättömästä kikkailusta oli hyvä esimerkki Herättäjäjuhlien ajo-opasteet Myyrmäen urheilupuiston ympärillä. Valkoisessa taulussa oli Herättäjä-Yhdistyksen kuvallinen nuolilogo, mutta ei mitään sanallista viestiä siitä, mitkä markkinat nyt Myyrmäkihallissa olivat meneillään. Ystäväkansalle logo toki aukeaa, mutta ulkopuoliselle se kertoi lähinnä jousiammuntakilpailuista.
Ihan vertailun vuoksi, tänä viikonloppuna samassa paikassa Suvijuhliaan viettäneet lestadiolaiset rauhansanalaiset reilusti kertoivat opasteissaan, mistä juhlista on kysymys. Taisi olla ristikin mukana.
Pieni asia, mutta kertoo paljon.
Hannu, katsos uusin silmin körttilogoa, siinä on arvoitus.
Herättäjä-Yhdistyksen kuvallisen tunnuksen ongelmana on, että lähes samanlaisia käytetään muissakin yhteyksissä. Liikenneasemilla se viestii kohtauspaikasta. Britanniassa se on pankin merkki. Muuten kuvio on hieno. Olisiko teksti ’Herättäjäjuhlat’ sanonut maallistuneelle vantaalaiselle juurikaan sen enempää tapahtuman luonteesta? Ehkä uteliaisuutta herättävä kuvio toimi paremmin kuin mahdollisesti torjuntaa aiheuttava nimike.