Seurasin Herättäjäjuhlia somessa, netissä, televisiossa, radiossa ja myös paikan päällä Vantaan Myyrmäessä. Juhlat saivat ihan kohtuullisesti julkisuutta – YLE:n kanavillakin sunnuntain peräti lähes kolme tuntia yhteen menoon.
En yhtään epäile, etteivätkö körttiläisyyden omaksi viiteryhmäkseen tunnistavat olisi juhlilla viihtyneet. Olennaista näillä juhlilla – niin kuin kaikilla festareilla – on samanmielisten ystävien ja tuttujen tapaaminen. Siinä sivussa voi sitten seurapuheista, Siionin virsistä ja muusta musiikista jäädä jotain syvempääkin jälkeä sieluun.
Somessa kuitenkin hätkähdin, miten nämä liberaaleiksikin nimetyt citykörtit kovin herkästi kielsivät uskonsa. Tuli vähän samanlainen olo kuin Pietarista hiilivalkealla, kun luki muutaman körtin närkästystä Helsingin Sanomien otsikosta. Se kun oli väärin sammutettu, kun Hesari kertoi, että ”30 000 uskovaista täytti viikonloppuna Myyrmäen urheilupuiston Vantaalla”.
Ymmärrän kyllä körttiläisten retoriikan ja halun vetää rajaa uskomisen määrään ja varmuuteen. Ja ymmärrän halun erottautua kaiken maailman hihhuleista ja muista karismaatikoista – siis liikkeenä joka ei heikkoja, huonoja soimaa, jossa vaivaisuus, nöyryys, epävarmuus, keskeneräisyys, ikävöinti, toivovaisuus on korotettu vain heikkona signaalina välähtäväksi uskon mittariksi.
Siis eihän tässä mitään uskovaisia olla, pois tällainen uskonvarmuus meistä. Enhän minä edes tunne sitä miestä.
Mutta kun katsoo tätä joukkoa, joka istuu Myymäen jalkapallostadionin penkeillä, joka laulaa täysin omalla poljennollaan omia Siionin virsiään, joka jumalanpalveluksessa yhtyy yhteiseen uskontunnustukseen – siis siihen jossa sanotaan, että Minä uskon – ja joka juhlien päätteeksi polvistuu stadionin nurmelle polvirukoukseen, niin kuka voi tulla sanomaan, että eivät nämä mitään uskovaisia ole.
Jos eivät ole omasta mielestään, niin kyllä he ovat ainakin Helsingin Sanomien toimituksen lasikaapista tai mistä tahansa kirkon ulkokehältä katsottuna. Juuri sitä uskovaista sisäpiiriä ja kirkon ydinporukkaan, jotka ovat miehittäneet kirkon hallinnon kirkkohallitusta myöten ja joiden juhlilla ehtoollista jakamaan marssivien pappien jono näyttää televisiossa lähes loputtomalta.
Ja jotka ovat juhlillaan jo päässeet siihen tilaan, että körttijulkkikset alkavat brassailla ja kalastella selfieitä uusvanhoissa körttipuvuissa koreilemalla.
Jotenkin minua hämmentää tämä körttiläisten – tai ainakin osan – hillitön halu kieltää uskonsa. Mutta niin se vain tässä kavalassa maailmassa menee, ettei kikkailulla ja sanaleikeillä körtti miksikään muutu. Samaa uskovaisten porukkaa ne ovat edelleen, aina sieltä Ukko-Paavon ajoista alkaen.
Jos on näin hyvä aate, miksi se pitää kieltää? Ja yrittää esittää ihan muuta, mitä oikeasti on. Ei minusta körttiläisyydessä ole mitään häpeämistä, siis ihan oikean uskovaisen mallina.
PS. Siinä Hesarin otsikko kyllä oli väärässä, että ei siellä urheilupuistossa ollut 30 000 uskovaista paikalla. Ainakaan yhtä aikaa. Mutta tämähän ei ole mitään uutta, sehän on kesäjuhlien ikuisuuskysymys, miten sielut lasketaan.
Paikalla olevien sielujen laskennassa käytetään kaikissa suomalaisissa kesäisissä kokoontumisissa samaa laskentakaavaa. Siinä yhdessä tilaisuudessa lasketaan väkimäärä mahdollisimman tarkoin suuren avustajajoukon avulla ja sitten käytetään tiettyä laskennallista kaavaa tilaisuuksien lukumäärän ja juhlien ajan pituuden yms perusteella. Näin saadaan kutakuinkin tarkka arvio juhliin osallistuneesta väestä. Tällä tavalla suurin osa maamme suurista viikonlopputapauksista pääsevät kutakuinkin vertailukelpoisiin tuloksiin, vaikka tietenkin yhteistulos on vain laskennalliseen menetelmään perustuva arvio.
Toinen keino on yksittäisten konserttien tms. väkimäärän laskemisessa. Kun tilaisuus on maksullinen niin ilmoitetaan maksettujen lippujen mukaan. Tällöin kylläkin saattaa käydä niin että joku esiintymis- tai pelipaikka näyttää kammottavan tyhjältä vaikka kaikki liput onkin myyty. Osa on mennyt trokarien virhearviointiin, osa työpaikkojen ja firmojen piikkiin kun niiden oma tai lippulahjoitettu väki ei olekaan tullut paikalle. Jne.
Laskennan mahdollisimman suurta avustajajoukkoa ei liene useinkaan käytetty. Juha Kauppinen pisti 1989 tai 1990 laskennat uusiksi toimiessaan Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijana. Hänellä oli käytössään oikeita laskijoita. Silloin 30 000 muuttuikin tarkistuksessa 19 000:ksi. Onkohan sen jälkeen laskettu oikein nuppi nupilta vai luotettu järjestäjien ilmoituksiin?
Aikanaan Lauri Koskenniemeltä opin, että on monia
Laskutapoja. On myös poliittinen ja on hengellinen. Sitä en muista kumpi hänen mukaansa antoi suuremman tuloksen.
Hannu
Kiitos tekstistäsi
Hyvä kirjoitus Hannu.
Tuskin uskoa kielletään, mutta sillä ei haluta elämöidä, eikä sillä erottautua. Usko on ikään kuin rivien välissä.
Piispa Irja Askola sen kiteytti: ”Nämä ovat meidän kaikenlaisten juhlat”.
Uskovainen -sanalle on vakiintunut niin vahva vaativaan käännytyskristillisyyteen viittaava sisältö, että nykyisessä körttiläisyydessä sitä ei mielellään käytetä, vaikka esim. W. Malmivaara käytti. Hänen aikanaan viides herätysliike ei ollut vielä syntynyt ja vapaakirkollisuus ja helluntailaisuus ottivat ensi askeleitaan. Körttiläisyys on tarjonnut suojapaikan monelle vaativan kristillisyyden esittämien vaatimusten väsyttämälle sielulle.
Enemmän ihmettelin pk-seudun median, kirkollisenkin, tapaa uutisoida herättäjäjuhlista eräänlaisena ”jännänä eksotiikkana”, joka ei urbaniin ympäristöön kuulu. Ei oteta huomioon, että keskellä Helsinkiä Kampin arvotalossa (Salomonk. 17) on seuratupa, ja Herättäjän kirkkopyhiä vietetään pk-seudun seurakunnissa useita kertoja vuodessa. Kuinka moni ”körttieksotiikalla” fiilistelijä liittyi Herättäjä-Yhdistyksen jäseneksi?
Vesa Nuorva: ”Uskovainen -sanalle on vakiintunut niin vahva vaativaan käännytyskristillisyyteen viittaava sisältö, että nykyisessä körttiläisyydessä sitä ei mielellään käytetä, vaikka esim. W. Malmivaara käytti. Hänen aikanaan viides herätysliike ei ollut vielä syntynyt ja vapaakirkollisuus ja helluntailaisuus ottivat ensi askeleitaan. Körttiläisyys on tarjonnut suojapaikan monelle vaativan kristillisyyden esittämien vaatimusten väsyttämälle sielulle.”
Tämän voin allekirjoittaa. Samalla tässä myönnetään, että viidesläisyys olisi todennäköisesti jäänyt syntymättä, jos Malmivaarojen edustama herännäisyys olisi jäänyt vallitsevana henkiin vielä sotien jälkeenkin. Sehän kelpasi myös Urho Muromalle.
Jokaisessa herätysliikkeessä on voimakkaat johtajansa ja vahvojen kokemusten vaiheensa. Niiden jälkeen jää aina hengellisiä ja henkisiä ruumiita.
Tällaisia armon julistuksen suojasatamia tarvitaan. Onneksi niitä löytyy kaikista herätysliikkeistä. Myös niistä, jotka eivät ole kirkkopoliittisesti tällä hetkellä päättäjien suosiossa. Suosittelen tutustumaan.
Körttikin saattaa yllättyä – kuten kävi takavuosina niille körteille, jotka kuuntelivat ”vahingossa” Kansan Raamattuseuran evankelista Erkki Lemistä ja pyysivät körttiseuroihin puhumaan.
Hyvä Vesa N,
Voisitko hieman avata mitä tämä ”körttiläisyys” on? Alla joitain ihmetyksen aiheita.
Onko se nykyään vielä kristillinen liike vain jotain yleishengellistä synkretististä liikehdintää. Esim. liikkeen ideologi Jaakko Löytty (joo, olin lahjaton ja laiska oppilas Jaskan kitarakoulussa vuonna nakki ja nolla) toteaa: ”Islamilla on paljon annettavaa kristinuskolle. ” (https://www.h-y.fi/2045-jaakko-loytyn-haastattelu)
Siis pitävätkö ”körtit” Kristusta profeettana vai Jumalan lihaksi tulleena poikana. Eli mitä ”körtit” ovat valmiit omaksumaan islamista? Sianlihan vieroksunnan? Moniavioisuuden (”tasa-arvoinen” avioliitto on jo, eli onko tämä seuraava askel),? Pyhiinvaellus Mekkaan?
Julkisuuskuvassa on lähinnä esillä kaikkeen synnintekoon ja siveettömyyteen hyväksyvä suhtautuminen. Ettekö arvosta kristillistä kilvoitusta ja nöyryyttä? ”Körtit” tuntuvat olevan kovin kärkkäitä tuomitsemaan muut tekopyhiksi ja siten ovat ehkä syypäitä kavalaan hengelliseen ylpeyteen.
Olisiko ’uskalias’ kuvaavampi sana? Heränneet uskaltavat katsoa maailman pahuutta ja omaa vajavaisuuttaan ilman ’uskovaisuuden’ silmälaseja.
Puhutaan vain ”körteistä”. Silloin kaikki (ainakin kirkollisessa kentässä) tietävät, mihin kuplaan / lokeroon / kirkkopoliittiseen porukkaan kuulutaan ja millaiset sanat ovat (kirkko)poliittisesti korrekteja/epäkorrekteja. ”Uskovainen” selvästikin on epäkorrekti.
Ja ”körttihän” voi käsittääkseni tarkoittaa millaista tahansa ihmistä – paitsi siis uskovaista. ”Körtti” saattaa tarkoittaa myös tavallista kristittyä (mutta tästä en ole varma, koska sekin saattaa olla liian rajaava).
Vantaan herättäjäjuhlien tunnuslause ”Sommaren är kört” on sen sijaan aivan riemastuttava oivallus.
Hannu Kuosmaselta puolestaan erinomainen analyysi.
Sata vuotta sitten körttiläisyydessä oli kyllä selvä jako: heränneet ja suruttomat. Körttipuvun käyttö erotti heränneet maailmallisista. Heränneen ei sopinut käydä hypyissä eli tansseissa, ei pelata korttia eikä soittaa tai edes kuunnella haitaria. Teatteri oli sekin syntiä, samoin romaanien lukeminen. On varmaan pelkästään hyvä, että näin ahtaasta elämäntavasta on päästy väljemmille vesille. Mutta kyllä on sentään ero olemassa niiden välillä, jotka uskontunnustusta lausuvat tosissaan ja niiden, jotka eivät sitä lausu tai jos lausuvat antavat väärän todistuksen omasta vakaumuksestaan.
Kansanliikkeet ja aatevirtaukset haluavat aina määritellä itse itsensä ja pyrkivät laittamaan muillekin sanat suuhun. Itsensä määritteleminen negaation kautta on yksi tapa: me ei olla niitä eikä sellaisia. Jokaiselle herätysliikkeelle tekisi hyvää itää joskus pieni tauko omien kliseisten määrittelyjen jakamisessa ja kuunnella muita.
Jos kävelee kuin ankka, vaakkuu kuin ankka, on varmasti ankka. Mutta kieltää olevansa ankka, koska nuo toiset ylpeilevät olevansa niitä ankkoja. Kipuillen pyydän lupaa saada sanoa itseäni sorsaksi.
Hannu Kuosmasen blogi on hyvä. Mihin herätysliikkeeseen Wilhelmi Malmivaara, tai viimeiset körttipietistit Olavi Rimpiläinen/Jukka Malmivaara tänäpäivänä liittyisivät?
Monty Pythonin Brianin elämä-elokuvan nimihenkilö kielsi ehdottomasti olevansa Jeesus, mitä opetuslapset pitivät lopullisena todisteena hänen vapahtajana olemisestaan. Logiikka lienee sama körttien uskovaisuuden suhteen..
En ole uskovainen. Olen kristitty. Tuo ’- vainen’ pääte liitetään määritteisiin ”joskus on, on tapana olla” ,kuten ’huikentelevainen’, ’luulevainen’, huomaavainen’, ’luulevainen’ jne. Vaikka uskoni on körttiläiseen tapaan heikkoa, sillä on kuitenkin sen verran rikas&monipuolinen sisältö, että siinä ei ole mitään ’vainen’.
Entisessä Neuvostoliitossa määriteltiin uskovaiseksi ihminen, joka uskoi Jumalaan ja kävi joskus kirkossa. Se oli mielestäni oikein hyvä märitelmä.