Körttireformaatio osa 3: ”Jyräävätkö kutosen pojat kympin tytöt?”

Kahdessa edellisessä blogikirjoituksessa raportoin körttifoorumin keskustelujen ja saamieni kirjallisten palautteiden pohjalta: 1. Mitkä ovat körttikansan mielestä sen luovuttamattomia teologisia ja sielunhoidollisia painotuksia ja 2. Millainen on liikkeen suhde sukuihin ja millaisia ulkopuolisuudentunteita tästä aiheutuu körttisukuihin kuulumattomille. Tässä bloggauksessa pohditaan liikkeen pappisvaltaisuutta ja ylipäätään sitä, kenen ääni kuuluu tai ei kuulu nykyisin herännäisyydessä.

Sekä kirjallisissa palautteissa että körttifoorumin keskusteluissa koettiin, että pappien rooli seurapuhujina on nykyään liikkeessä liian suuri. Opiskelijaseuroissa puhuvat vielä muutkin kuin teologian opiskelijat, mutta jos nuoria puhujia kutsutaan aikuisten seuroihin, kutsu käy lähes aina teologian opiskelijalle. Myös herättäjäjuhlien puhujissa on palautteen antajien mukaan korostuneen paljon pappeja ja teologeja.

Osa kokee, että kyse ei ole tahallisesta maallikkojen sorsimisesta, vaan enemmänkin ajattelemattomuudesta tai siitä, että maallikot ovat ikään kuin ”itse syrjäyttäneet itsensä”. On jotenkin helpompaa antaa puhumisvastuu uskonnollisen puheen ammattilaisille. Jotkut taas kokevat, että maallikoita on suorastaan vaiennettu ja tietoisesti syrjäytetty, jopa kielletty puhumasta.

Kirjallisissa palautteissa nousi esiin kokemus siitä, että Herättäjä-Yhdistyksessä ja seuraliikkeessä valitaan ihmisiä tehtäviin liikaa hyvä veli tai hyvä sisko -systeemillä. Painotettiin, että vaikuttaviin tehtäviin pitäisi aina valita päteviä ihmisiä ja valintatilanteiden pitää olla aitoja.

Palautten antajien mukaan seurapuheissa pitäisi alkaa siteerata enemmän myös naisia ja naisten opetuksia, eikä aina perinteisiä ukkoja. Eräässä palautteessa kysyttiin: ”Onko kympin tyttö tässäkin liikkeessä kirosana, niin että kutosen pojat jyräävät ja vievät kaiken tilan?” Päätösseurojen päätöspuheen pitäjäksi ja polvirukoukseen johdattelijaksi toivottiin viisasta vanhaa naista. Yhdessä palautteessa harmiteltiin sitä, että valkoiset heteromiehet meinaavat körttiliikkeessäkin uhriutua, kun aletaan puhua naisten, etnisten vähemmistöjen tai seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Körttiliikkeessä ja seuroissa pitäisi taata turvallinen tila erityisesti kaikille toiseudesta kärsiville. Toisaalta joidenkin kokemus on se, että juuri valkoiset, konservatiiviset miehet ovat niitä toiseutettuja nykyisessä körttiliikkeessä.

Keskustelu tasa-arvosta körttiliikkeessä oli ehkä tämänkertaisen körttifoorumin absurdein osio. Puheenvuoroista pystyi ymmärtämään lähinnä vain sen, miten kaukana toisistaan eri ihmisten ajatukset ovat siitä, mitä tasa-arvo on, mitä sen pitäisi olla, mitä se merkitsee ja toteutuuko se nykyherännäisyydessä.

Körttifoorumissa pohdittiin myös, miten pitäisi toimia, jos joku innokas maallikko edustaa aivan toisenlaista uskontulkintaa ja haluaa tarkoituksella pitää körttiseuroissa sinne teologisesti vieraita puheita, joissa esimerkiksi korostetaan uskonratkaisun tärkeyttä ja uskoontulon välttämättömyyttä. Joillakin paikkakunnilla on hyviä kokemuksia siitä, että myös erilaisista hengellisistä taustoista tulevat rikastuttavat omilla puheenvuoroillaan paikallisia körttiseuroja, mutta joillakin paikkakunnilla on tullut ongelmia edellä kuvatun kaltaisesta tietoisesta ”läehtystyötä”.

Varsinaista viisasten kiveä keskusteluissa ei löydetty. On melko luovuttamaton periaate, että seuroissa saa puhua kuka vaan, ennalta sopimatta ja ilmoittamatta. Toisaalta ihmisten pitäisi voida kokea olevansa seuroissa turvassa ja heidän pitäisi edes löyhästi tietää ennakolta, millaista eetosta körttiseurojen puheet edustavat. Vanhaa tapaa veisata sopimaton tai liian pitkä puhe nurin ei nykyään pienissä ja intiimeissä seuratilanteissa koeta mahdolliseksi.

Eräässä kirjallisessa palautteessa henkilö kertoi nyt jo edesmenneen äitinsä huokailleen viimeisen elinvuotensa aikana usein kiitollisuuttaan siitä, että oli päässyt körttiliikkeen pariin, koska ”tämä on niin rauhallisesti etenevä kansanliike, tässä ei ole mitään aggressiivista”. Tämä kenties heijastelee sitä, että körttiläisyydessä ei nykyään mielellään kiistellä ja väännetä kättä asioista avoimesti. Mieluummin mutistaan pienissä porukoissa tai sitten pyritään aidosti sietämään sitä, että veli tai sisko viereisessä penkissä ajattelee lähes kaikesta eri tavoin kuin minä – ja silti olemme samaa joukkoa. Useaan otteeseen keskusteluissa todettiin, että on sekä liikkeen siunaus että kirous, että se sulkee sisälleen niin monenlaista omintakeista ajatusta aiheesta kuin aiheesta.

Aiemmat blogisarjan kirjoitukset voi lukea täältä:

Körttireformaatio osa 1: ”On ihan ok olla välillä jäätävän ahdistunut”
Körttireformaatio osa 2: ”Minua ei todellakaan rakastettu liikkeeseen”