Koti takaisin keskiöön.
Olen aloittamassa nyt maaliskuun alussa kotikirkkoliikettä. Tavoitteeni – on aika palauttaa kodit ja ystävien kokoontuminen takaisin kristinuskon keskiöön. Kotikirkkoliike välittää näkyä siitä, että koti on kristityille uskon todeksi elämisen paikoista tärkein, vaikka tämä unohtuu helposti. Nyt kirjoittelen tänne hamottakseni, mitä ajatuksia uusi projektini tuo mieliinne.
Miksi?
Kristinusko lähti liikkeelle kodista kotiin leviävänä Jumalan valtakunnan liikkeenä, jossa jokainen kristitty kasvoi Kristuksen seuraajaksi. Tämä liike muutti radikaalisti ympäröivän Rooman yhteiskunnan inhimillisemmäksi, kun laajeneva kotien verkosto toimi Jumalan välittämisen kanavana omassa ympäristössään. Erillisiä kirkkorakennuksia ei ollut, eikä niitä kaivattu. Kristuksen seuraajiksi tulleet ihmiset adoptoitiin johonkin kotiseurakuntaan. He oppivat näkemään, mitä on kristityn arkinen elämä, ja vähitellen hekin avasivat oman kotinsa ovet, ja alkoivat toimia Kristuksen lähettiläinä omassa ympäristössään. Missio tapahtui kotien kautta.
Kun keisari Konstantinus 320-luvulla teki kristinuskosta valtionuskonnon, niin kotikokoontumiset lakkasivat. Niin, ne sitten myös kiellettiin. Kirkkorakennukset, messut ja hengelliset ammattilaiset tulivat keskiöön. Kristinusko hengellisenä liikkeenä lakkasi, ja sen korvasi kirkko instituutiona. Sanat saivat uuden merkityksen. Ihmisiä alettiin kutsua kirkkoon, sen sijaan että he olisivat olleet kirkko, Jumalan kansa. Kotikirkkoliikkeen tavoite – palata takaisin juurille, löytää kodit uudelleen.
Miten?
Kotikirkkoliike muistuttaa siitä, että seurakuntatoiminnan ja yksilön hengellisen elämän väliin kuuluu palanen – kodit – joka on keskeistä hengelliselle hyvinvoinnillemme. Se on se paikka, jossa ns. yleinen pappeus voi parhaiten toteutua. Jeesuksella oli syynsä tuoda kodin ateriapöytä keskiöön. Kristinusko kasvoi kotien elämän kautta, ja kodit palautuivat keskiöön aina myös reformaation ja herätysten aikana.
Kodeissa sekä usko että ystävyys vahvistuvat, ja usko muuntuu välittämiseksi. Kotikirkkoliike haluaa verkottaa niitä ihmisiä, jotka haluavat kokoontua ystäviensä kanssa kodeissaan elämään uskoaan todeksi. Kotikirkkoliike rohkaisee myös seurakuntia näkemään kotien mahdollisuudet paikkoina, missä hengellinen vanhemmuus toteutuu parhaiten. Seurakunta voi hyvin, silloin kun kodit voivat hyvin. Kirkon hyvä ohjelmatarjonta ei koskaan voi korvata kotien tarjoamaa yhteyttä.
Missä?
Hengellisen elämän kotikeskeisyys oli eräs selitys Israelin kansan ainutlaatuiseen selviämiseen vuosituhansien koettelemusten keskellä. Rukous ja jokaisen perheen viikoittainen sapattiaaton ateria olivat avaimia sekä kansan hengellisen identiteetin, että perheiden yhteyden säilymiselle. Nämä juutalaisuuden toimintamallit olivat pohjalla, kun liikkeelle lähtenyt kristinusko laajeni viettäen kodeissa viikoittaista ylösnousemusjuhlaa ja levittäen uudenlaista radikaalia yhteisöllisyyttä. Usko levisi siellä, missä ystävyys, elämän jakaminen ja Jumalan tahdon etsiminen ovat samanaikaisesti totta. Kodeissa, ja parhaimmillaan ruokapöydän ääressä.
Miksi nyt?
Kotien uudelleen löytyminen on juuri nyt osa myös globaalia trendiä. On arvioitu, että USA:ssa vuonna 2025 mennessä 35% kristityistä on siirtynyt pois perinteisestä seurakuntatoiminnasta ja alkanut kokoontua kodeissaan kaivatessaan aitoja ihmissuhteita (Barna). Kotikirkkoliike haluaa tuoda esiin sen, että kotikokoontuminen on osa kirkon alkuperäistä, tavoiteltavaa rikasta perinnettä, jonka tulisi olla osaltaan rikastuttamassa vallitsevaa seurakuntatoimintaa. Kotikirkkoliike pyrkii välittämään ideoita ja toimintamalleja liikkeenä, olematta itse yhteisö tai seurakunta. Seurakuntien kannalta Kotikirkkoliikkeen viesti voi tarjota niille avaimen vaikkapa uuteen strategiaan. Auttaa seurakuntia näkemään selvemmin se, että panostamalla koteihin, sekä yksilöt että seurakunnat voivat paremmin.
Suomessa 30% kirkon jäsenistä sanoo uskovansa niin kuin kirkko opettaa, mutta säännöllisesti kirkossa heistä käy vain muutama prosentti. Tälle kohderyhmälle kotikirkkoliike haluaa tarjota tukea, jotta he voisivat alkaa kokoontua kodeissaan ystäviensä kanssa elämään uskoaan todeksi.
Samalla uskon, että suurin osa niistä, jotka ovat nyt aktiivisia kirkossa kävijöitä, eivät näe kotikirkkoliikettä tarpeelliseksi. Olkoon näin, jättäköön he kotikirkkoliikkeen infon hyvällä omallatunnolla huomioimatta.
Kuka?
Projektin käynnistäjänä on pastori Hannu Vuorinen. Hän oli aloittamassa runsas 20 vuotta sitten Helsingissä Verkostoa, luterilaista seurakuntayhteisöä, etsiessään toimivia yhteisöllisyyden malleja. Kotikirkkoliike on hänen kohdallaan edelleen tämän matkan jatkumista. ”Toimiva yhteisöllisyys ei synny kun tavoittelemme yhteisöllisyyttä. Sen sijaan terve yhteisöllisyys on seuraus siitä, kun etsimme Jumalan valtakuntaa. Opettelemme Jumalan tahdon mukaista elämää, joka alkaa yksilöistä, ihmissuhteista ja kodeista. Sivutuotteena syntyy yhteisö.”
Hannu Vuorinen on projektia varten osittaisella virkavapaalla Tampereen seurakunnista maaliskuun 2021 alusta.
Tiimi
Kotikirkkoliike on jo totta Suomessa. Projektin tavoite on siksi myös verkottaa ja saada näkyväksi kotikokoontumisten parhaat käytännöt ja tekijät Kotikirkkoliikkeen FB-sivuille. Sivut toimivat sujuvasti maaliskuun puolestavälistä alkaen. Toivomme, että jo toukokuussa FB-sivuilla olisi edustava, monipuolinen 20 hengen tiimi jakamassa omia kokemuksiaan ja näin resurssoimassa ja rohkaisemassa niitä, jotka haluavat lähteä tälle matkalle.
Sinä?
Kotikirkkoliikkeen taustalla on myös ajattelutavan muutos. Perinteinen ajattelutapa on usein se, että olen kristitty, kun uskon ja toimin samoin kuin toiset. Monia kotikirkkoliikkeessä mukana olevia yhdistää sen sijaan ajatus matkalla olemisesta. Haluamme oppia paremmin ymmärtämään ja oppimaan yhdessä sitä, mitä on Jeesuksen seuraaminen. Oppia ottamaan askelia arjessa. Kokoontua yhteen toisten kanssa ja oppia toinen toisiltamme, vaikkapa aterian ääressä. Toisten kutsumus voi olla avata kotinsa ovet ystäville, toisille kutsumus voi taas olla aivan jotain muuta. Mutta me kaikki tarvitsemme toisia ihmisiä, joiden kanssa jakaa elämää.
hannu.vuorinen@evl.fi
Kyllä, tätä me tarvitsemme.
Tätä tarvitaan myös pappiemme töitten jatkumisen mahdollistamiseksi.
Eipähän liene paljon kiinteistö- ja muita kuluja.
Eikös tämä kotikirkkoliike ole jotain samaa kuin vanhanajan raamattupiirit. Lapsuudessani tällaisia piirejä toimi ainakin alueella, jossa oli vaikuttanut ns. uukuniemeläinen herätysliike. Raamattupiirit toimivat myöskin Otaniemen teekkarikylässä opiskeluaikoinani ja varmasti nykyäänkin. Ajatus on todella hyvä. Tällaista toimintaa tarvitsemme erityisesti näinä aikoina ympäri Suomen. Mutta ne eivät mielestäni saa korvata kirkossa käyntiä ja oman paikallisseurakunnan toimintaan osallistumista.
Minusta kkoa ja kotikokoontumista ei kannata asettaa vastakkain. Jos muutama prosentti käy kirkossa, ja 30% jäsenistä uskoo kuin kirkko opettaa , ja yli 25% ei käy, silloin kaikki tavoittaminen on hyvä…
Hannu Vuorinen miten määrittelet sen uskon jota kirkko opettaa?
Voiko se olla muuttunut vuosien kuluessa?
Siis kun lukee esim uskontunnustuksia niin ei tänä päivänä enää kirkko opeta niiden mukaan, esim että pahaa tehneet kadotukseen, eikö nykyisin ole kaikenkattava armo-oppi?
Ari, monimutkainen kysymys. Mutta tavalliset ihmiset, jotka sanovat uskovansa niinkuin kirkko opettaa haluavat useimmiten uskoa perinteisen kristillisyyden mukaisesti. Jos taas ajattelen monia teologikollegoitani, nuorempia, niin osa heistä sanoo ajattelevansa toisin kuin kirkko opetti 40 vuotta sitten..
Muutama näkökulma Hannu Vuorisen kirjoitukseen;
Vaikka kristityt kokoontuivatkin kodeissa he myös osallistuivat juutalaiseen rukouselämään ja rukouksia varten kokontuttiin mm. temppeliin ( Apt 2:46,3:1). Kirkko rakennukset tulivat kirkon elämään myöhemmin, joka on aivan luontevaa.
Konstantinuksen toimesta kotikokouksia ei lopetettu, vaan luontevaa oli tietysti osallistua yhteiseen jumalanpalvelukseen. Alusta asti kirkossa oli virka olemassa. 300- luvulla Hengen toiminta ei näin loppunut. Alussa ei ollut mitään hengellistä renessanssia, ilman apostolaattia ja virkaa, vaan nämä kuuluivat kiinteästi kristinuskoon. Kirkolla on aina näkyvä muoto ja rakenteet, kirkko ei ole myöskään asbstrakti käsite.
Sami, näen että tämä oli totta Jerusalemin haarassa, joka kuivui kokoon 500- luvulla. Mutta meille tullut kristinuskon haara tuli Paavalin kautta, jossa oli etäisyys jo synagoogiin, eikä temppelit olleet osa kulttuuria. Se oli aito kotiseurakuntani verkosto.
Hannu, mielenkiintoinen väite, sinulla on varmasti tästä lähdemateriaalia ja tutkimustietoa? Niitä voisit vinkata. Kirkko oli monissa asioissa yhtenäinen hyvin kauan, ennen suurta skismaa. Muutenkin tämä väite alussa Hengen elämästä ja sen kuivuminen Konstantinuksen vaikutuksesta on vailla pohjaa. En sano tätä siis millään pahalla. Yrität rakentaa ja elvyttää kristinuskoa joka on hyvä tavoite, mutta sitä ei voi tehdä muuttamalla historiaa.
Kuka vastaa, mitä ”kotikirkoissa” opetetaan ? Kirkoissakin opetetaan nykyisin monella tavalla , riippuen papeista. Toiset opettavat yhtä, toiset toista. Ihmiset eivät enää tiedä, mitä kirkko opettaa. Mielipiteiden kirjo on runsas. Kotikirkot voivat lahkoutua sen mukaan, kuka johtaa. Syntyy yhden ihmisen ympärille muodostuva ssisäpiiri. Näitä on ollut ”vapaissa suunnissa” iät ajat. Kuka maksaa kulut ?
Ei kai kukaan ole koskaan oikeasti vastannut eikä tule vastaamaan. Jokainen tekee mitä haluaa eikä kollektiivista huolta ole vaikka seuraukset ovat aina kollektiivisia.
Liikkeen nimi on Kotikirkkoliike . Idea on kutsua ystävät syömään kotiin, ja oppia välittämään, rukoilemaan yhdessä. Teesinä on, että jos emme seurakuntana satsaa koteihin, syntyy epäaitoa kristillisyyttä. Koti on yleisen pappeuden tärkein paikka…
Miksi jonkun pitäisi vastata siitä, että kun kutsuu ystäviä kotiinsa syömään ja juttelemaan. Niin pitäisi olla joku kyttäämässä. Ei kai me nyt olla menossa johonkin Neuvostoliiton systeemiin, jossa naapureiden vierailuja piti tarkata ja varsinkin sitä, mitä siellä puhellaan. Papit ei voi joka ilta olla kotaankaan pois.
Luottamusta täytyy löytyä. Jos sitä ei ole, niin kirkon toiminta hupenee aika vähiin. Ainakin siinä vaiheessa kun työntekijöitä on pakko ryhtyä kovalla kädellä vähentämään. Jollei seurakuntalaisten omaehtoiselle toiminalle löydy tilaa, niin sitten jää vain lakisääteiset palvelut ja kaikki muut lopetetaan. Lapsi ja nuorisotyö ensin ja sitten diakonia.
Tämä blogisti on siis Vapaakirkon kirkkokunnanjohtaja. Joten asettakaamme me luterilaiset kommenttimme siihen kontekstiin. Tai ehkä on parempi, ettemme kommentoi toisten kirkkokuntien ulostuloja ollenkaan. Ehkä heidän pitäisi löytää oma keskustelualustansa? — Tämä Vuorinen on luterilainen. Miksi Seija pidät minua vapaakirkollisena?
Stasi oli parempi. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.
Jotkut lienevät harmissaan jos eivät pääse koteihin kokoamaan kolehteja.
Tämä blogisti on se luterilainen. Se tulee selville jos lukee blogin.
Eiköhän tässä nyt ole kyseessä ihan toinen Hannu. Minusta äänenpainot kuulostavat ihan toisen Hannun tekstiltä, joka on hyvä ystäväni ja Luterilaisen kirkon pappi. Profiilikuvalla voisi sen Hannu vielä varmistaa, ettei erehdytä jatkossakaan henkilöstä
Voin lisätä kuvan, mutta jutussa kerroin että olin perustamassa verkostoa…
Rantanen! Ei välttämättä. On olemassa toinen Hannu Vuorinen, joka on luterilainen pappi.
Miksiköhän kirkon piirissä ei oikein hyväksytä ehtoollisen viettämistä kodeissa ilman, että pappi olisi sitä asettamassa? Luulisi jotenkin, että kullakin voisi olla TV:n ääressä pyhitetyt leivät ja viini ja pappi toimisi netin välityksellä.
Luterilaisessa kirkossa ei haluta olla villejä, vaan Raamatullisia, siksi viralle on asetettu ehtoollisen jakooikeus.
Oikeastaan mikään virallinen kirkkokunta ei hymyile ajatukselle, koska kullakin on pappinsa. Mutta mun ajatukseni on ennenkaikkea siinä, että alettaisiin nähdä, että kristityille on tärkeämpää elää yhteyttä kodeissaan kuin kirkkorakennuksissa, koska silloin hitaasti leviää ajatus, että olemme Jumalan lähettämiä omassa ympäristössämme…
Sami Paajanen kuka on asettanut ehtoollisjako-oikeuden? Onko se Raamatullista, jos pidät niin näyttäisitkö missä kohden Raamatusta se löytyy?
Kirkkorakennus jopa luterilaisessa Suomessa on merkittävämpi kuin koti. Kiinassa koti voi olla vainojen takia merkittävämmässä asemassa, samoin Rooman vallan aikana.