Tammikuu 2013. ”Kristillisten yhteisöjen rasismia, muukalaisvihamielisyyttä jne. on usein vaikea havaita. Se nimittäin piiloutuu yleensä teologisen ja rakkaudellisen terminologian taakse.”
Vastasin tuohon väitteeseen silloin 16.01.2013 : ”Olen ollut viime vuosina hyvin paljon tekemisissä maahan muuttaneiden kanssa, osaksi erilaisten viranomaisten, sosiaalipalvelujen ja koululaitosten, osaksi järjestöjen ja osaksi henkilökohtaisten yhteyksien kautta. Tuota vaadittua kiitollisuutta en tunnista. Viranomaisten, koulujen ja muiden oppilaitosten, psykososiaalipalvelujen yms. palvelut ovat ainakin tällä seudulla erittäin tasapuolisia ja käytös kohteliasta. Suhteet seurakuntiin ovat myös olleet hyviä. Olen ollut itsekin todella yllättynyt näistä positiivisista kokemuksistani. Paljon on silti tehtävää kotouttamisessa ja aukkoja löytyy. Suomen kielen opetusta on edelleen aivan liian vähän. Jonot ovat aivan liian pitkiä. Kristillisten yhteisöjen rasismia en ole havainnut, vaikka työkseni kuljin vuosikausia eri seurakunnissa ja oppilaitoksissa yms. vierailemassa ja kouluttamassa. En myöskään tiedä, minkä teologisen ja rakkaudellisen terminologian taakse mikään rasismi pystyisi piiloutumaan. Kyllä rasismi tulee esiin, kun sitä on. Sanon tarkoituksella Kun, en Jos.”
Nykyään kotiseurakuntani Porin Teljän seurakunnan jumalanpalveluksiin osallistuu joka sunnuntai paljon monelta taustalta tulevia ihmisiä. Päivän tekstit ovat usein luettavissa monella kielellä. Kirkkokahveilla suunsa saa välillä makeaksi monen kulttuurin makuelämyksillä. Raamattuopetusta löytyy eri kielillä säännöllisesti. Tätä riemukasta elämänrikkautta!
Miten teillä muilla?
Kristinusko sisältää mitä pahinta rasismia, mutta ei se seurakunta kahveilla tule esille, pitää itse lukea, ja vielä ajatuksen kanssa. Ei saa pitää saavutettuna etuna sitä, että me voimme demonisoida emouskonnon ja koko kansan, sukupolvesta toiseen. Ei tällaista pahuutta voi sisällyttää maailmaan, se pitää leikata pois.
Rasismi on pureutunut kristillisten kirjoitusten rakenteisiin niin syvälle, että se on kuin syöpä, joka ennen pitkää kyllä tappaa koko ruumiin. Ihmiset voivat nopeuttaa maailman paranemista äänestämällä jaloillaan. Pahuudelle ei kannata maksaa suojelurahaa.
Rasismista on julkisuudessa tullut niin hämmentävän monimerkityksellinen, toisinaan myös vallankäytöllinen termi, että siitä puhuminen on vaikea.
En millään muotoa väitä, ettei (aitoa) raisismia olisi olemassa.
Hiljattin kadulla vastaani tuli pari minulle tuntematonta nuorta miestä, jotka kohdallani ”moikkasivat”. Jäin hetkeksi katsomaan (illan hämärtyessä) olivatkot nuo tummahkot nuoret miehet (jos näin vielä saa kuvailla) minulle tuttuja. Ei aikaakaan, kun he keskenää keskustelivat: ”Taitaa [siis minä] olla rasisti…” Käännyin takaisin moikkaamaan ja kerroin jääneeni em. asiaa pohtimaan. TIlanne laukesi.
Aika helposti tuo ”rasismi”- nimitys minusta syntyi. Heräsi pohde: oliko taustalla spontaani tulkinta – kulttuurieroista johtuva vai opittu (tai peräti opetettu?) käsitys.
Olen ollut paljonkin erilaisten maahanmuuttajataustaisten nuorten (myös aikuisten) kanssa tekemisissä. Osalla heistä tuo ”rasistikortti” (tai ainakikn epäilys) on ”putkahtanut” esiin varsin helposti, jos tulee jokin ristiriitatilanne. Minusta ”kortin” käyttö on vaikuttanut toisinaan opitulta; en ala arvailemaan, mistä oppi on peräisin.
Mutta kaikki rasismiksi väitetty tai tulkittu (tai opetettukaan?) ei ole rasismia sen varsinaisessa merkityksessä.
Rasismi on nykyisin vahvasti myös politisoitunut käsite.
Siisi vallankäytöllinen väline: ”te rasisitit, me hyvikset”. Ihmiset ja ryhmät voidaan uusjakaa ”meihin” ja ”teihin”. Vanha periaate uusissa kuorissa.
Poliittisesti motivoituneella ”rasisti” -puheella(kin) luodaan uusia vallankäytön rihmastoja murrettujen valtarakenteiden tilalle.
Tämä syö tilaa aidolta suvaitsevaisuudelta.
Minulle on lapsena opetettu, että kaikki ihmiset ovat erilaisia mutta tasa-arvoisia. NIin opetettiin kaikissa tutuissa perheissä. Jos joku ihminen näytti tai kuulosti jotenkin erilaiselta, häntä ei saanut edes tuijottaa. Onneksi perheemme laajassa ystävävalikoimassa oli tarpeeksi erilaisuutta. Perheen sotasokean ystävän syli oli lapsesta yhtä ihana kuin kuuronkin ystävän syli. Evakkoperheemme murre poikkesi paikallisesta murteesta, joten opin itsekin olemaan se ”erilainen”, joka sai kyllä kuulla erilaisuudestaan pihan ”pahoilta pojilta”.
Ulkomailla vuosia asuessani sain tottua itse tuijotukseen . Joku lapsi saattoi ensimmäisinä vuosina pelästyä parkuun asti nähdessään meikäläisiä ”omituisia olentoja”. Koska omat lapseni opiskelivat kansainvälisessä koulussa, kavereiden väriskaala oli melkoinen. Huomasin, että lapseni oppivat todella ”värisokeiksi”. Onneksi.
Ihmisen mieli näyttää olevan kulttuurista riippumatta se, että erilaisuutta ihmetellään. Nyt tiedän, että ihmettelyä parempaa on se tieto, että oudon ihmisen kanssa on mahdollista myös ystävystyä. Se yleensä aina kannattaa.
Kuulin itse edesmenneeltä afrikassa lähetys- ja avustustyössä olleelta sairaanhoitajalta, että hänen ollessana Afrikassa, monet sikäläiset eivät malttaneet olla käsin kokeilematta hänen vaaleita pehmeitä hiuksiaan. Kyseinen nainen ei kuitenkaan siitä ollut mieltään pahoittanut. Uteliaisuus lienee ihmisen perusominaisuus. Ja lienee evoluutioselitysmallin kannaltakin ymmärrettävää, että havaintojärjestelmämme kiinnittää huimiota nimenomaan siihen, mikä eroaa ”keskimnääräisyydestä”. Näinhän useimmat aistimmekin toimivat muutos ja ero huomataan herkemmin.
Toisaalta nyt tasa-arvon aikakautena puhutaan paljon ”positiivisesta syrjinnästä” eli erilaisten (joskaan ei kaikkien) vähemmistöjen erikois- tai ”suosituimmuusasemasta”. Kyseessä lienee (lähinnä jälkimoderni) tasa-arvokäsitteen tulkintatraditio. Tasa-arvohan ei ole mitenkään yksikäsitteinen termi filosofiselta kannalta, siihen(kin) sisältyy sekä politiikkaa että vallankäytön aspekti.
Jukka: Tuohon samaan ilmiöön olen itsekin törmännyt ulkomailla asuessani. Ja sitten taas, kun palasin vuosikymmenien jälkeen Suomeen, suomalaiset ihmettelivät outoja käytöstapojani.
Mutta tuo tasa-arvon määrittely ei ole vaikeaa. Menet vai Kotuksen sivulle ja siellä se määritelmä on: kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo yksilöinä ja yhteiskunnan jäseninä.
”Positiivinen syrjintä” on yksinkertaisesti sitä, että esimerkiksi osoitetaan enemmän voimavaroja kouluille, joiden oppilaista tavallista useampi on sosiaoekonomiselta taustaltaan heikossa ja haavoittuvassa asemassa.
Jorma,
tuo ajatuksesi positiivisesta syrjinnästä on vain ja ainoastaan eräs tapa ns. positiivisen syrjintaajatuksen soveltamiseen. Ei välttämättä ajamme valtavirtaa. Monia muitakin – radikaalimpiakin – on esitetty ja ajassamme, kannatettukin; myös kritisoitu.
Tasa-arvo ja sen soveltaminen ei ajassamme ole olleenkaan yksioikoinen sanamäärittelytehtävä, koska se on myös (tai jopa erityisesti) poliittis- vallankäytöllinen toimenpide. ”Meillä on tasa-arvo, mutta se ei koske kaikkia eikä kaikkea”.
En tässä ota tarkemmin kantaa asiaan, toean vain havaintoni – ja muidenkin.
Jukka : Toteat: ”Meillä on tasa-arvo, mutta se ei koske kaikkia eikä kaikkea”.
Tämä toteamuksesi tietysti kumoaa koko tasa-arvon käsitteen. Kerrotko lähteesi, eli siis mistä tuo lainausmerkkeihin laittamasi toteamus on peräisin?
Lisäksi kerrot: ” Tasa-arvo ja sen soveltaminen ei ajassamme ole olleenkaan yksioikoinen sanamäärittelytehtävä, koska se on myös (tai jopa erityisesti) poliittis- vallankäytöllinen toimenpide. ” Kertoisitko vielä, minkälaisia poliittis-vallankäytöllisiä mekanismeja sinusta tasa-arvoisuuteen liittyy?
Maija,
Tuo sitaattini on sellainen jota esitetään useinkin ”pilke silmälmäkulmassa” mutta kuitenki muistaen ja muistuttaen, että ”ei niin pientä pilaa, ettei vähän tottakin”.
Näkökulmani vain oli, että sana ”tasa-arvo” on tosísinaan otettu käyttöön hieman ”vääristyneenä” (jopa vääristetyllä) tavalla, siis oman vallankäytön käsivarreksi. Aivan kun ”vapautus” ym.
Toisaalta tasa-arvo on itsessään ntoki hirskas käsite mutta sen realisointi käytännön elämään ei (yhteiskunnallisessa) fisosofiassakaan ole yksiselitteistä. Se ilmenee politiikassa ja poliittisessa keskustelussa useinkin.
Oma kommenttini oli vain muistutus siitä, että hurskaat ja kauniit käsitteetkin syntisessä maailmassa voivat vääristyä. Näin on käynyt sekä ns. kristillisessä maailmassa että ns. valistuksen maailmassa; ja monissa muissa ”maailmoissa”.
Kyseessä ei ollut poliittinen kannanotto(ni).
Pahoittelen kirjoitusvirhettäni.
toisessa kappaleessa p.o.
Toisaalta tasa-arvo on itsessään on toki hurskas käsite…
En tässä ala erittelemään ”tasa-arvon” -sanan erilaisia käsittämis- ja reaslisointitapoja. Ne voitaisiin ymmärtää väärin poliittisiksikin kommenteiksi. kuten nykyään valitettavasti on tapana. Seuraamalla yhteiskunnallis-poliittista keskustelua (tai toisinaan ”keskustelua”?) voi havaita erilaisa käytännön tutlkintoja, mikä ei sinänsä ole ongelmallista – jos ne esitetään ”läpinäkyvästi”.
Olen itsekin ollut koulutustilaisuudessa, jossa tarkoitus lienee ollut tarkoitus antaa myös asennekasvatusta ja ”purkaa valtarakenteita”. Kyseinen tilaisuus oli poliittisesti väärittynyt – ei neutraali. Kyse oli paljonkin siitä mikä (kaikki) nähdään johtuvan epätasa-arvosta tai syrjinnästä, valtahierakioista. Esitetyt argumentit olivat tulkinnallisia tietyissä esimerkeissä, ns. ”totta toinen puoli”. Näinhän me ihmiset usein toimimme.
Tasa-arvosta on helppo puhua yleisesti, sitä (melkein) kaikki kannattavat. Mutta kun siirrytään siihen, ”mitä se on” eivät kaikki asiaa samaan tapaan ymmärräkään.
Tällä palstalla JH on ortodoksikirkon julkisuustyrkky, joka tuottaa häpeää omalle uskontokunnalleen. Ja hänen uskontokuntansa Venäjän hyökkäyssodan vuoksi on jo riittävän syvällä häpeän suossa. Ei aihetta enempään.
Hyvä Maija Mäkelä,
Pyydän poistamaan kommenttini koskien S R-L, koska se voitanee tulkita loukkaavaksi. Ei ollut tarkoitus.
Maija
Kiitos puheenvuorostasi
Aikoinaan somalien tultua maahamme sain kovasti tehdä töitä rasismin vastustamiseksi. Järjestin somalien kanssa vierailuja useille kouluille. Niiden aikana mukana olleet somalit kertoivat oloistaan ja minä tulkkasin. Meidän pappilassamme myös kuvattiin Suomen television ensimmäinen ohjelma, missä somalit itse saivat kertoa oloistaan omasta näkökulmastaan.
Olin niihin aikoihin Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra ja meillä oli kunnassa pakolaiskeskus. Viikottain luonani kävi somaleja ja heidän lähdettyään sijoituskuntiinsa toisia pakolaisuutta hakeneita noin kymmenestä yli 20 tuntiin viikossa. Toisinaan joku ryhmä odotti puutarhassa että edellinen ryhmä ehti tulla ulos.
Maija
Kiitos että otat puheeksi yhteiskunnassamme muutamissa piireissä esiintyvän ongelman.
Rasismi-sanan merkitystä on viime aikoina suuresti lavennettu. Tästä on se vaara, että samalla käsite myös vesittyy. Ei erilaisuuden havaitseminen tai ihmettelykään ole rasismia, ellei siihen sisälly myös väite erilaisten ihmisten vähempiarvoisuudesta omaan viiteryhmään verrattuna. Vasta vakaumus etnisten ryhmien eriarvoisuudesta, ei siis erilaisuudesta, voi johtaa etniseen syrjintään ja jopa vainoihin, siis tekoina ilmenevään rasismiin.
Vakaumus on minusta turhan vahva sana tässä yhteydessä. Syrjintä on usein tiedostamatonta ja johtuu itsellekin piilossa olevista asenteista. Niitä on helppo ymmärtää, mutta ei nykyaikana hyväksyä. Tarvitaan siis asennekasvatusta. Ennakkoluulot on ensin tunnistettava a sitten tunnustettava. Sitten niistä voi päästä eroon.
Martti,
olet oikeassa siinä, että syrjintä, rasismi ja muu vääryys on usein meille tiedostamatonta. Onhan syntikin usein tiedostamatonta, ja omatuntommekin voi vääristyä. Toki syrjintä tai rasismi voi olla myös ”vakaumuksellistakin” samaan aikaan kuin on tiedostamatonta. Ja lienee totta sekin, että ”rasismi” -sanan (tms.) ylikäyttö (tai ”poliittinen käyttö”) voi johtaa juuri piiloasenteiden vahvistumiseen.
Vakaumuksellisuus syntyy osin myös meille tarjotun tiedon pohjalta, kuten historiasta hyvin (valitettavastikin) ja toivottavasti tiedämme. On toki oma kysymyksensä, kuinka vahva tuo vakaumus itse kullakin on.
Tiedon saannin rajoittaminen lopulta voi kääntyä hyviäkin aikeita vastaan. Hyvät aikeetkin voivat vääristyä, kuten historia lienee osoittanut.
Olen joskus sanonut iloitsevani siitä, että lapseni ovat ”värisokeita”. En haluaisi tällä loukata oikeasti värisokeita ihmisiä, koska tuo piirre aina välillä hankaloittaa heidän elämäänsä maailmassa, jossa väreillä on merkitys. Itse tarkoitan sitä, että lapsemme oppivat (etenkin Englannissa kielikoulussa ollessamme) ystävien eri väriskaalaan niin, että he eivät koskaan muistaneet mainita ihmisten kasvojen väriä tunnistuskeinona, vaan puhuivat tukasta, korvista, silmistä ja nenästä, kun halusivat selittää, keitä olivat nähneet.