Jos uskot Raamatun vedenpaisumukseen, jossa koko maapallo peittyi veden alle kilometrien korkeudelta (koska korkeimmatkin vuoret peittyivät tarinassa veden alle), annan sunnuntain ratoksi sinulle kotitehtävän.
Tehtävä:
Selitä, miten koko Amerikan manner on voitu asuttaa vain muutamassa tuhannessa vuodessa, alkaen kahdeksasta Araratille rantautuneesta ihmisestä.
- Kuvaile ihmiskunnan lisääntyminen ja leviäminen Euroopassa ja Lähi-idässä, sekä mitä kautta ja missä vaiheessa ihminen levittäytyi Amerikkaan.
Raamatun ”pointti” ei ole se, että se on totta. Se on totta sille, joka uskoo. Uskon ”pontti” ei perustu tietoon. Usko ja tieto eivät välttämättä ole vastakkaisia. ”Uskovan” ei tarvitse perustella uskon perustaa. Mutta ”tietäjän” on perusteltava tietonsa perusta.
Niinhän se on. Mutta sen joka pitää Raamatun vedenpaisumusta kokonaisuudessaan kirjaimellisena tapahtumana, on valehdeltava itselleen. Ja siitä tässä on kysymys.
Raamatun pointti on, että se on jokatapauksessa totta, vaikkei siihen kukaan uskoisikaan. Uskon perusta on Jumalan sanassa. Mutta asia on myös niin, että vaikka sitä kuinka perustelisi, niin järki ei sitä käsitä. Turha Raamattua on perustella myös sille, joka lähtökohtaisesti pitää koko kirjaa satuna. Minä tunnen Hänet, johon minä uskon ja vielä niin, että myös ristin alla, jota jokainen kavahtaa, Jumala on salatusti läsnä, kuten Kristukselle ristinpuussa.
Vedenpaisumuksesta sen verran, josta Kristus itse toteaa: (Mat24:37-39) ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva. Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin, eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.” Siinä on todistus vedenpaisumuksesta, joten en minä siitä ihmisen todistusta tarvitse.
Vaihtoehdot eivät ole ’totta’ ja ’satua’. Raamatun arvo on siinä, että se on viisas, syvällinen ja hengellinen kirjakokoelma. Näyttää siltä, että Jeesus arvosti näitä ominaisuuksia juuri niissä kirjoissa, joita voi perustellusti pitää myytteinä ja tarinoina.
Esimerkkinä on Joonan mielikuvituksellinen viipyminen suuren kalan vatsassa.
Voisitte lukea Uuras Saarnivaaran kirjaa ”Voiko Raamattuun luottaa?” Hän puhuu siellä paljon vedenpaisumukseen liittyvistä asioista. Mutta tekstiä on siellä niin paljon, että sitä kaikkea on vaikea saada tähän esille. Siis lukekaa itse siitä kirjasta.
Aloituksen tehtävä ei siis maistu sinullekaan.
Eikö se kerro jotain oleellista, että uskovat, jotka uskovat vedenpaisumuksen tapahtuneen kuten Raamattu esittää, eivät tahdo koskea aiheeseen pitkällä tikullakaan, kun sen todenperäisyyttä raapaisee edes pintapuolisesti?
Voisin vastata ainakin näin, että norjalainen Thor Heyerdahl (1914-2002) osoitti matkoillaan, että muinaiset kansat saattoivat tehdä pitkiä merimatkoja. Hänen Ra II-kaisla-aluksensa esim. kesti Atlantin ylityksen. Mielestäni tämä asia voidaan pitää mielessä ajatellessa kaukaisten maiden asuttamista. Tässä, Antero, osavastaus tehtävääsi.
Hän teki muitakin vastaavanlaisia merimatkoja. Wikipedia.
Yksi nuoren maan kreationistien vakioselityksiä on, että ihmiset alussa elivät mielettömän pitkiä aikoja. Sitten syntiinlankeemuksesta seurannut geeniperimän rappeutuminen lyhensi heidän elinaikaansa (vaikka juuri siitä Raamattu ei ilmoita mitään). Myös oman vedenpaisumustulkinnan tueksi haalitaan smitä erilaisinta todistusaineistoa joka ajoitetaan milloin milläkin systeemillä sopimaan Raamatusta laskettuun kronologiaan. Ja muutetaan siinä sivussa myös arkeologian ja paleontologian sekä muinaisten itämaiden historian aikataulukot. Koska Raamattu on erehtymätön ja muuttumaton, tiede itseään korjaavaa ja jatkuvasti epävarman muutoksen tilassa…
Saarnivaaran vihreä tiiliskivi on tällaisen suomalaisen fundamentalismin klassikko. Kyllä sen avulla sai selville jo minun opiskeluaikanani, mikä tieteessä ja raamatuntutkimuksessa oli väärää ja mikä oli myös tieteellisesti pätevä TOTUUS. On tullut joskus luettua, ihmeteltyä ja jopa säilytettyä. (Lutherin tutkijana Saarnivaara ansioituikin ihan oikeasti).
Yleensä konservatiivisimmatkin ajattelevat nykyään, että Raamatun alkuluvut edustavat yksinkertaisesti sellaista tekstilajia, jolle ei ole nykyaikana suoraa vastaavuutta. Tästä näkökulmasta käsin ei ole järkevää erotella sieltä ”aikasidonnaista” ja ”ikuista”. Mutta ei myöskään tehdä johtopäätöksiä muinaisten ihmisten eliniästä tai vedenpaisumuksen fysikaalisesta laajuudesta.
Olennainen kysymys kuuluu, edustavatko Raamatun alkuluvut sellaista tekstilajia, jolle on vastaavuutta muualla R a a m a t u s s a. On jokseenkin mielivaltaista pitää alkukertomuksia epähistoriallisina ja vertauskuvallisina myytteinä, ja heti perään todeta, että kaikkialla muualla VT:ssa ja UT:ssa ollaan tekemisissä todella tapahtuneen pelastushistorian eikä sepitteiden kanssa.
Vedenpaisumuskertomuksen sisältämät loogiset ja logistiset ongelmat ovat niin suuria, että sen ymmärtäminen historiallisesti paikkansapitäväksi raportiksi on lievästi sanottuna vaikeaa. On silti helppo ymmärtää, miksi monet kristityt uskovat vedenpaisumuskertomukseen tiukan kirjaimellisesti. Jos Raamattu puhuu Jumalasta yhdessä kohtaa täysin fiktiivisellä, tosiasioihin perustumattomalla tavalla, miksei se voisi puhua hänestä niin toisessakin kohtaa? Ja jos Raamatun puhe Jumalasta on sekoitus faktaa ja fiktiota, tapahtuneita tosiasioita ja hurskasta mielikuvitusta, mistä tietää, kummasta on kulloinkin kyse?
Ainakin Raamatussa on paljon runoutta ja muuta kuvakieltä, joita ei aivan konkreettisena faktana voi mitenkään pitää. Nekin meidän pitää osata erotella.
Esimerkiksi Psalmithan ovat laulujen sanoituksia, ei siis välttämättä kovin faktapitoista. Voihan niihin toki sisältyä elettyä ja koettua elämääkin, mutta hyvin runollisessa muodossa. Olisivatko alkukertomukset myös vastaavia?
Ongelmallisimpia eivät liene kohdat, jotka on helppo tunnistaa runollisiksi tai ihmismielen omia sisäisiä tuntoja kuvaileviksi, vaan ne lukuisat kohdat, jotka eksplisiittisesti ja yksityiskohtaisesti kertovat Jumalan itsensä sanoneen tai tehneen jotain. Nooan arkki -kertomus on vain yksi tällaisista. Pitääkö ne ottaa järjestäen todellisena historiana vai onko seassa hurskasta fiktiota, eli symbolisia tarinoita joiden yhtenä päähenkilönä on Jumala?
VT:n ”historiallisia” kirjoja lukiessa tulee sellainen tunne, että kaikki tapahtunut olisi videokuvattu ja joku olisi jälkikäteen katsonut videota ja painanut tietyin väliajoin pausea ja kirjoittanut sen mitä on nähnyt. Sama tunne tulee myös Ilmestyskirjasta ja siellä se sanotaankin: ”Kirjoita mitä näet” (Ilm. 1:11 ja 19)…
Olipa Ilm. kirjoitettu reaaliajassa tai ei, VT:ssa asioista kerrotaan usein vuosisatoja myöhemmin kuin niiden väitetään tapahtuneen. Esim. Genesiksen vanhin materiaali lienee aikaisintaan 900-luvulta eKr., vaikka Mooseksen oletetaan yleensä eläneen 1200-luvulla eKr. Mooses ei ole mitenkään voinut kirjoittaa jälkipolville elämästään – saati kuolemastaan! Toora on kokonaisuudessaan useasta eri-ikäisestä lähteestä koostettu kollaasi, ei yhden miehen kynästä. Sitä luonnehtii lausuma ”it’s not Mosaic, but a mosaic”.
Varmasti VT:n lopullisilla kirjoittajilla on toisinaan ollut käytössään joitakin kirjallisia esilähteitä, mutta videokuvatasoa ne tuskin ovat olleet. VT:n historiankirjoitus on yleensä myös vahvasti tulkitsevaa, ei vain neutraalin kuvailevaa. Tarkoitus ei ole vain raportoida menneisyyden tapahtumia, vaan opettaa niiden avulla kirjojen ensimmäisiä lukijoita.
Miten näette VT:n kirjoittamishistorian? Siis, että milloin, miten, kuka ja miksi sitä on joskus alkanut kirjoittaa? Kauanko suullinen perinne on elänyt ja jatkunut ”nuotiotarinoina” ennen kuin kukaan on alkanut niitä paperinkorvikkeelle raapustaa?
Sanotaan, että vasta pakkosiirtolaisuuden aikaan kirjurit olisivat kirjoittaneet, mutta oliko sitä ennen kirjoitettu jotakin, eli koottiinko kirjoituksia vain silloin monista eri lähteistä?
Nuo ”nuotioketomukset” olivat kaiketi alkaneet vaikkapa Aadamin ja Eevan osalta siten että; ”Olipa kerran Aadam ja Eeva”. Nykyisin kertomus on muuttunut muotoon; ”Olipa kerran Aadameita ja Eevoja.”
Kirjoittamisen osalta (2Mo24:4) toteaa mm;
”Sitten Mooses kirjoitti kaikki Herran sanat. Ja hän nousi varhain seuraavana aamuna ja rakensi alttarin vuoren juurelle sekä pystytti kaksitoista patsasta Israelin kahdentoista sukukunnan mukaan.”
Edelleen lukemisen osalta (2Mo24:27) antaa ymmärtää että;
”Mooses otti liiton kirjan ja luki sen kansan kuullen. Ja he sanoivat: ”Kaikkea, mitä Herra on puhunut, me noudatamme ja tottelemme.”
Lopputulos on kuitenkin se, että ellei Mooses osannut kirjoittaa, hän osasi kuitenkin lukea. Vaikka Mooses ei olisi itse kirjoittanutkaan, niin ainakin teksti siitä, että Mooses on kirjoittanut ja lukenut on säilynyt hebrealaisessa tekstissä, josta se on käännetty eri kielille.
Yritän ihan avoimin mielin miettiä VT:n syntyä vastustamatta tai puolustamatta. Miksi Mooses olisi kirjoittanut itsestään kolmannessa persoonassa ja itseään nimeltä kutsuen? Eikö se jo kerro, että joku muu on nämä Raamatun tekstit kirjoittanut?
Ihmettelen myös sitä ”pilkun tarkkuutta”, jolla kaikki sukuluettelot ja ajat ym on kerrottu nimenomaan Mooseksen kirjoissa. Kerrotaan paljon sellaistakin asiaa, jolla ei ole ”juonen” eli varsinaisen asian kannalta mitään merkitystä.
Yritän ikään kuin päästä kirjoittajien pään sisälle ja ottaa huomioon esim sen, että kirjoittaminen tuona aikana on ollut hankalaa ja aikaa vievää.
Aakkoskirjoitus ruokokynällä papyrukselle ei tainnut olla sen hankalampaa kuin hanhensulalla pergamentillekaan. Halvempaa se taisi olla.
Sillä ei ole mielestäni niinkään merkitystä, kuka tai ketkä ovat tallentaneet Moos I-V, vaan sillä on merkitystä, ovatko nuo Mooseksen kirjat totta, mitä niissä kerrotaan. Mikäli ajatellaan (1Mo5), jossa on tallennettu harvinaisen tarkasti Aadamin sukuluettelo aina Nooaan asti, joka näköjään on muodostunut aikamoiseksi ongelmaksi vedenpaisumuksen johdosta. Olisi aika merkillistä, mikäli joku olisi omasta päästään keksinyt tuon luettelon lisäillen nimiä ns. ”oman mielensä mukaan” ilman, että suullinen perimätieto on asiasta varma, kuka on syntynyt kenestäkin.
Mooses Faaron hovissa kasvaneena tuskin on jäänyt kirjoitustaitoa vaille. Tosin hänen omien sanojensa mukaan hänellä oli kankea kieli, siksi avuksi Jumala antoi Aaronin. Kun aika tuli, niin israelilaiset Mooseksen johdolla tulivat näkemään sen, kuka on luonnonlakien Herra, kun punainen meri aukesi kahtia. Järjen logiikan mukaan tämä ei ole tietenkään mahdollista.
Myös Jeesus viittaa sanoillaan Moosekseen (Joh5:46) ”Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut. Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte minun sanojani?” Ehkä on aiheellista kysyä, kun Jumala itse sanoo, että Mooses on kirjoittanut Hänestä, niin erehtyykö Hän tietämyksessään?
Kosti,
Eihän sillä sinänsä ole merkitystä, kuka on kirjoittanut. Ihmettelin vain, että miksi Mooses kirjoittaisi itsestään kolmannessa persoonassa.
Jeesus sanoi näin, joten se puhuu sen puolesta, että Mooses olisi kirjoittanut, vaikka kirjat eivät kai silloin olleet edes Mooseksen nimissä kuten meillä.
Lisäksi Jeesus siis mainitsi, että Mooses kirjoitti Hänestä, mikä on hyvin mielenkiintoinen asia.
MP, ”Vaihtoehdot eivät ole ’totta’ ja ’satua’.”
Totta on, että Raamattu on viisas ja syvällinen historiallinen ja hengellinen kirjakokoelma. Esittihän Jeesus itse tarkan historiallisen ja hengellisen kertomuksen Joonasta puhuessaan asiasta täysin suoraan, kun kyseessä oli Joonan merimatka. (Mat12:39) kirjoittaa juuri tästä, kun kirjanoppineet ja fariseukset pyysivät: ”Opettaja näytä meille merkki.” He saivat varsin selkeän merkin Jeesukselta, joka sopii hyvin myös tähän päivään.
”Tämä paha ja avionrikkoja sukupolvi – tavoittelee merkkiä, mutta sille ei anneta muuta merkkiä kuin profeetta Joonan merkki. Sillä niinkuin Joona oli meripedon vatsassa kolme päivää ja kolme yötä, niin on myös Ihmisen Poika oleva maan povessa kolme päivää ja kolme yötä.”
Jeesus käyttää tässä yhteydessä Joonasta sanaa oli, niin – silloin Joona oli vatsassa kalan suuntana Niinive. Hebrean teksti (Jonah 2:1) on dagah, kala. ”Sitten Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan vatsasta, Ja sanoi: minä huusin tuskassani Herraa, ja hän kuuli minua; minä huusin helvetin kohdusta, ja sinä kuulit minun ääneni. (Joona2:1-2)” Kuinka osuvat olivatkaan Herran sanat Joonasta sovittaessaan ne itseensä. Mutta ei senajan maailma uskonut Kristuksen sanaa, kuten ei usko nykyisinkään. Siinä ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, kun Kyy Hornan on kantona kaskessa.
Jeesus olisi voinut käyttää samaa muotoa viitatessaan kaikkien tuntemaan kansansatuun. Ei Joonan merkki viittaa kertomuksen totuudenmukaisuuteen vaan sen viestiin, sen opetukseen, siihen, mitä se ilmoittaa ihmisestä, Jumalasta ja heidän välisestä suhteestaan.
Jeesus olisi voinut käyttää samaa muotoa viitatessaan kaikkien tuntemaan kansansatuun. Ei Joonan merkki viittaa kertomuksen totuudenmukaisuuteen vaan sen viestiin, sen opetukseen, siihen, mitä se ilmoittaa ihmisestä, Jumalasta ja heidän välisestä suhteestaan.
Jeesus olisi voinut käyttää samaa muotoa viitatessaan kaikkien tuntemaan kansansatuun. Ei Joonan merkki viittaa kertomuksen totuudenmukaisuuteen vaan sen viestiin, sen opetukseen, siihen, mitä se ilmoittaa ihmisestä, Jumalasta ja heidän välisestä suhteestaan.
Nytpä netti temput teki! Yksikin riittäisi.
Niin, Jeesuksen mukaan 2 todistajaa riittää. Sinä otit varmuudeksi kolme. 🙂 Minun täytyy nyt yrittää puhaltaa levällään olevan ruohonleikkurin kuolleisiin luihin henki.
Kertomus Joonasta eli kyyhkysestä kalan eli Dagonin/Nunin vatsassa on astronominen metafora kyyhkysen tähden ajautumisesta kalojen tähtimerkkiin, missä viipyy kolme päivää, tulopäivän, olopäivän ja lähtöpäivän.
Kari Roos (ja Anssi Saarela). 1 Mooseksen kirjan alkuluvuissa on käsittääkseni kysymys myös Vanhan testamentin kirjoitus- ja kokoamisaikana vallinneesta tavasta sekä Israelin kansankin omaksumasta tavasta puhua muinaisista ja tärkeistä esi-isistä. Lisäksi noissa teksteissä on paljon muuta. Jumala on nähnyt hyväksi ilmoittaa meille itsestään tuossa ajassa ja paikassa. Egyptiläiset kuvasivat faraot valtavina jättiläisinä, jotka mäiskivät mäsäksi kääpiöiksi kuvatut vihollisensa. Sumerilaiset ja heidän esitystapaansa käyttäneet 1 Mooseksen kirjan kirjoittaja(t) sekä kokoajat puhuivat menneisyyden maineikkaista hallitsijoista kymmeniä tuhansia vuosia tai ainakin satoja vuosia hallinneina sekä eläneinä. Kyllä meidän järkemme pahentuu moiseen, mutta miksi sellaisen pitää olla ongelma meille, jos se ei ollut ongelma Jumalalle ja Raamatun kirjoittajille?
Antero Syrjänen. Koulun uskonnonopetuksen tehtävä on pitkään (ollut) antaa nuorille asialliset perustiedot ja -taidot uskonnoista. Siihen sisältyy nykyään jo peruskoulussa Raamatun synnyn, sisällön ja tulkinnan perusteet. Vaikka niitäkin löytyy, jotka leimaavat opetussisällöt ”liberaaleiksi”, väitän että niissä on paljon ihan oikeaa ja tutkittua asiaa. Ikävää, että Sinut on pidetty pimennossa siitä. Koulussa tai yliopistossa ei opeteta kreationismia tai fundamentalistista raamatuntulkintaa, vaikka tällä tavalla ajattelevia löytyy. Väitän kyllä, että jopa konservatiivisimmat ja fundamentalistisimmat kristityt teologiaa opiskelleet poikkeavat **.org -tyyppisestä keinotekoisesta fundamentalismista.
Kari Roos, otan tähän lainauksen Matti Liljeqvistin luennosta STI:ssä.
Heprealainen Raamattu. Miten se poikkeaa kristittyjen Vanhasta testamentista?
”Vanhimmat Jumalan sanan arvon saaneet ovat Mooseksen kirjat. Niihin perustuu koko juutalainen teologia. Muut kirjoitukset ovat tavallaan tooran selitystä ja tulkintaa. Jeesuksen aikana Tooran lisäksi tärkeä kirjakokoelma oli Profeetat. Tähän Jeesus viittasi esim. Matt. 7:12 ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.” Toisin sanoen Toora ja Nevi’im. Toisaalla Jeesus viittaa myös laajempaan kokoelmaan: ”Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” (Luuk. 24:44)
Tällöin muut Kirjoitusten kokoelmaan kuuluneet eivät vielä olleet saaneet arvostettua asemaa. Toisaalta Jeesus kyllä viittasi Danielin kirjaan: ”Kun siis näette pyhään paikkaan pystytettynä turmion iljetyksen, josta profeetta Daniel on puhunut” (Matt. 24:15). Hän tässä kutsuu Danielia profeetaksi, vaikka Danielin kirja ei siis ole kuulunut profeettakirjoihin. Se on kuitenkin ollut tunnettu ja arvostettu, koska siihen voitiin vedota ja Jeesus piti sitä todellisena ennustuksena.” Kaiketi Jeesus itse, Jumala kun oli, tiesi Danielin kirjoitukset totuudeksi.
Jeremian kirjassa on tällainen kohta (Jer36:17-18)
”…Ja he kysyivät Baarukilta sanoen: ”Ilmoita meille, kuinka sinä kirjoitit kaikki nämä sanat hänen suustansa”. Baaruk vastasi heille: ”Hän saneli minulle suustansa kaikki nämä sanat, ja minä kirjoitin ne musteella kirjaan..” Siis myös kirjoitettiin, mutta tietenkin nuo kirjoitukset + suullinen perimätieto koottiin yhdeksi kaanoniksi, johon myös Jeesus vetosi.
Esimerkiksi seuraavista kohdista (1-5Moos.) on löydettävissä nuo kohdat, joihin Jeesus itsestään viittaa.
”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän. (1Mo3:15) Tähän liittyen paholaisen Jeesus torjui erämaassa nimenomaan viittaamalla kirjoituksiin.
Ei siirry valtikka pois Juudalta, ei käskijän sauva hänen suvultaan. Hänen heimostaan on tuleva se, jolla on valta, häntä kansat tottelevat. (1Mo49:10)
Sinun keskuudestasi, veljiesi joukosta, Herra, sinun Jumalasi, herättää sinulle profeetan, minun kaltaiseni; häntä kuulkaa. (5Mo18:15) etc.
Olen Anssi Saarelan kanssa samaa mieltä siitä, että ”alkukertomuksia on mielivaltaista” pitää lähinnä myytteinä (1Mo1-11). Paitsi onhan siellä kertomus miehestä ja naisesta ja heidän avioliitostaan, jolla ainakin näyttää olevan vastaavuutta jopa historian jatkumossa. Toisaalta patriarkkakertomuksilla (1Mo12-50) katsotaan olevan tieteellistä ja historiallista ”professoritason” ulottuuvuutta (tuskin kaikki näin ajattelevat), että heidän elämänvaiheitaan voidaan tarkastella historiallisina tapahtumina. Voi olla, ettei ”tieteellä” ole muuta kompetenssia käydä käsiksi alkukertomuksiin kuin epäusko.
’Epäusko’ on olennainen osa tieteellistä ajattelua. Tutkittua tietoa kertyy, kun testataan ’ilmiselvät totuudetkin’.
Myyttejä ei sovi vähätellä. Niiden avulla käsitellään tärkeitä asioita.
Tuosta tieteellisestä ajattelusta tulee lähinnä mieleeni podcast prof. Kari Enqvistin sattumankauppausko.
Tieteellinen ajattelu taitaakin olla sinulle vierasta, Kosti Vasumäki. Eihän se ole sen kummempaa kuin kirvesmiehen järki: ”On parempi mitata kahdesti ja sahata vain kerran kuin mitata vain kerran ja sahata kahdesti.”
Myönnettäköön, en ole niin taitava mittamies, kuin prof. Enqvist. Hän on mitannut ”alkuräjähdyspisteen koon.” 1 metri.
Kun oivallatte, miksi Adamin sukutaulun/9 sukupolven ihmisten lisääntymisikien summa Lemekiin asti on 1056 (!!!) vuotta olette ymmärtäneet tuon luettelon tarkoituksen.
”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”
Aika terävästi Jeesus ”lyhensi” koko Raamatun pariin riviin. Kunpa mekin ymmärtäisimme tämän.
Olisi kyllä kiva, jos joku olisi kirjoittanut UT:n teksteihin vielä lyhyeksi kertaukseksi, että mitkä kaikki VT:n kohdat Jeesus itse näki Hänestä kertoviksi.
Mietityttää sekin, että miten ”Herran sana tuli profeetoille”. Miten he sen saivat/kuulivat? Jeremian kohdassakin sanotaan, että Herran sana tuli Jeremialle: ”Kirjoita kaikki ne sanat, jotka olen puhunut sinulle”. Jeremiapa ei kirjoittanut, vaan nakitti homman Baarukille hänen sanelunsa mukaan. Muistiko Jeremia kaikki Herralta ”tulleet” sanat? Ihmisillä on siihen aikaan täytynyt olla äärettömän hyvä muisti muutenkin, kun perinnetarinoita on kerrottu sukupolvelta toiselle. Kuinkahan paljon suullinen perimätieto on vuosisatojen varrella muuttunut ja kenties paisunut sisällöltään?
Pitää erottaa tieteellisten tutkimusmetodien ns. metodinen ateismi maailmakatsomuksellisesta ateismista. Tiedettä ei tule tehdä epäjumalaksi itselleen, hyväksyä sitä ainoastaan itselle sopivin osin eikä myöskään torjua. Sitä paitsi luonnontieteelliset metodit eroavat luonteeltaan humanististen tieteiden, mukaan luettuna teologia, metodeista. Kari Enqvist on fiksu mies, mutta taitaa tarkastella Raamattua kuin kyse olisi populaaritieteellistä fysiikan oppikirjasta.
Itse asiassa voisi tarkemminkin katsoa kuin biologian tai fysiikan oppikirjasta, sillä Genesis sisältää erittäin tarkkaa dataa molemmista. Miksi luulette Kööpenhaminan koulukunnan jäsenen Wofgang Pauli havainneen kuolevansa juurikin huoneessa 137 joka on paitsi sanan kabbala (voimamitta!) myös ns. aineen hienorakennevakion suhdeluku:
Sherbon, M.A. Wolfgang Pauli ja hienorakenteinen vakio. Journal of Science. Voi. 2, nro 3, s. 148–154 (2012)
TT Juha Pakkala toteaa mm. Tiede-lehdessä 8.4.2015. ”Iso kirja ei tarjoa lopullista totuutta. Sen ottavat käsiinsä tekstien tulkitsijat” Näinhän se näyttää olevan, kun hän yhdessä Raimo Hakolan kanssa käsittelee monoteismin syntyä kirjassa Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret. Eksegetiikkaa voidaan tehdä monella tavalla.
Niinpä, esim näin: ”Raamatun alkulause Be-reshit bara elohjim et ha’shamajim ve’et ha arets on käännöstieteellisesti ongelmallinen ja sisältää itseasiassa hyvin suuria ongelmia. Sillä kun lauseen konteksti ei voi katsoa taaksepäin eikä siten myöskään eteenpäin, tulisi sen sanojen merkitykset olla Raamatun muun kääntämisen ja ymmärtämisen yksi hermeneuttis-kontekstuaalisten lähtökohtien kivijalkoja. Mutta nämä kivet voivatkin olla hiesua eivätkä graniitia. Siksipä rehellinen ja ennakkoasenteeton heprean kieleen ja tulkintaperinteeseen tutustunut raamatuntutkistelija joutuu hetimiten ymmälleen ja kysyykin välittömästi muiden kysymysten pohjaksi lauseopillisista seikoista lähtevän perustavaa laatua olevan kysymyksen: Mistä tiedämme, että Mooses on ensinnäkin jakanut sanat oikeiden kirjainten kohdalta ja sitten päättänyt lauseen oikein, sillä olihan hän saanut -perimätiedon mukaan- tekstit yhtenäisenä satoja tuhansia kirjainmerkkejä käsittävänä mustana ja valkoisena tulena, joiden avulla Jumalan sormi (Shamir) oli kaivertanut ensin vain konsonantteja sisältäneet tekstit tauluihin. Ja mistä toiseksi tiedämme, että satoja ja taas satoja vuosia myöhemmät masoreetikot ovat vokalisoineet nuo valitut sanat oikein? Mistä varmuudella tiedämme, että se tradition väite, että masoreetikot tahallaan vokalisoivat sanat harhaanjohtavasti, jotta pyhät salaisuudet eivät joutuisi vääräuskoisille, ei voisi olla totta? Ja mistä vielä tiedämme, että ymmärrämme edes edessämme olevien sanojen merkitykset siten oikein, että alkumerkitykset todellakin vastaavat niitä sisältöjä, joita vuosisatoja kestäneet dogmiriidat ovat käsitteille antaneet? (Elohjim pluraali on protokolminaisuus jne. ) Ja mistä ennen kaikkea tiedämme, että ydinkäsite ’elohjim’ on lauseessa edes subjekti ja vaikka olisikin, mitä tuo sana on sen ensimmäisille artikuloijille todella merkinnyt?
בְּרֵאשִׁית, בָּרָא אֱלֹהִים, אֵת הַשָּׁמַיִם, וְאֵת הָאָרֶץ
arets ve et ha shamajim et elohjim bara bereshit
Ainoa rehellinen vastaus kuuluu, emme mistään!
Kun näet tuo jumalanimi elohjim אֱלֹהִים voikin olla lauseessa esimerkiksi objekti, sana voikin olla aidosti monikossa(ים-), se voi tarkoittaa fysikaalisia voimia, virkkeen sanojen ja kirjainten lukumäärät ja lukuarvot voivat viitata tähtitieteellisiin vakioihin, bereshit voidaan jakaa bara shit jne jne. Käännös:
”Luotiin kuusi luotiin elävää voimaa, luotiin alusta loppuun
taivaankappaleet ja tämä maa -mars,”
voi asiallisesti olla aivan yhtä oikea tulkinta kuin perinteis-teologinenkin. Tätä lukutapaa perustellaan huolellisesti erityisesti Zoharia kommentoivassa rabbiinisessa kirjallisuudessa. Alussa luotiin tai synnytettiin 6 voimaa, joita edustivat luomisen kuusi työkalukirjainta eli luomissanan bereshit 6 kirjainta, jotka nimesivät edelleen elämänpuun kuuteen sefiraan johtavaa emanaatiopolkua.
בְּרֵאשִׁית, sanoi Rabbi Yodai, mitä se tarkoittaa? Bereshit tarkoittaa be-hokhmah (Viisaudessa). Tämä viisaus kannattaa maailmaa ja johtaa korkeimpiin salattuihin mysteereihin Kuusi valtaissa kohotettua äärettömyyttä on siihen kaiverrettu. Kaikki virtaa siitä, kuudesta lähteestä johtaa kuusi jokea äärettömälle merelle. Siksi בְּרֵאשִׁית bereshit (alussa) tulee lukea בְּרֵא שִׁית (loi kuusi), koska kuusi synnytettiin siitä Yhden Lausumattoman kautta, joka on kätketty ja salattu.
Nämä Zohariin perehtyneet rabbit ymmärsivätkin maailmankaikkeuden valtaisana kuutiona ja näin myös heidän operatiivisen Demiurginsa Jahven gematria 26 sisältää juuri kuutioon liittyvät numeraalit, sillä kuutiossa on 6 tasoa ja 12 linjaa ja 8 kulmaa, siis 26 tekijää. Lukuun 26 liittyy myös raudan tekijät, ja tämä maailman yleisin raskasmetalli esiintyy myös luomiskertomuksessa maailman (ovlam), Marsiin (Adom) ja Maahan (Arets) liittyen.”
Taitaa olla niin, että Antero Syrjäsen antama ”kotitehtävä” ei tule tehdyksi ainakaan tällä palstalla. No, ehkä Answers in Genesis ja vastaavat sivustot sekä ns. luomisuskoiset tulvageologit ovat jo esittäneet kotitehtävään omat ratkaisuehdotuksensa. Perusteluineen.