”Abraham oli tullut vanhaksi ja ikääntyneeksi, ja Herra oli siunannut häntä kaikin tavoin”. Onko köyhyys hyve ja rikkaus synti? Teoriassa kristityt ovat ensimmäisen teesin kannalla. Empiirisesti asia on ollut toisinpäin. Juutalaisen viisauden mukaan ihmisen kahdesta koettelemuksesta, rikkaudesta ja köyhyydestä, vaikeampi haaste on rikkaus: ”Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan”.
Yksilön armeliaisuus ja julkinen sosiaalipolitiikka eriytettiin vasta sata vuotta sitten. Pohjoismaisissa kansallisvaltioissa kuviteltiin pitkään, että yksilön vastuu oikeudenmukaisuudesta voidaan delegoida julkiselle vallalle. Pyrkimys tuloerojen tasaamiseen synnytti sivutuotteena sääntelyn. Se on käytännössä tehnyt vaurastumisen rangaistavaksi.
Idän uskonnoissa islamissa, juutalaisuudessa tai ortodoksisuudessa köyhyys on skandaali, rikkaus ei. En muista heprean opiskelusta muuta kuin aakkosten järjestykseen kätkeytyvän viisauden. Rikas (gal) alkaa gimelillä ja on aakkosissa ennen daletia, joka on sanan köyhä (dal) ensimmäinen kirjain. Näin rikkaalla on vastuu köyhästä ja köyhä ei puolestaan saa kääntää selkäänsä rikkaalle. Almu ei ole armoa. Se on yksinkertaisesti oikeutta, väärin olevan asian korjaamista.
Suomessa ei ole toisen maailmansodan jälkeen nähty Sara Hildénin tai Juho Lallukan veroisia mesenaatteja. Ortodokseilla ei olisi tuottavaa omaisuutta ilman helsinkiläiskauppiaiden Nikifor Tabunovin ja Jakov Tšernyševin lahjoituksia. Ranskassa filantrooppien perinne elää edelleen vahvana. Kaksi katolista perhettä, Pinault ja Arnault, lahjoitti tulipalossa tuhoutuneen Pariisin Notre-Damen korjaukseen sata miljoonaa euroa. Balkanilla oligarkit – viisaat ryövärit – jakavat miljoonia kolmannen sektorin laitosten, luostarien ja orpokotien rakentamiseen.
Tasa-arvo on samojen mahdollisuuksien luomista, ei onnistumisesta rankaisemista. Vapaa markkinatalous ja yksilönvapaus ovat lähempänä Raamatun ideaalia kuin rikastumista estävä ja holhoava valtio. Köyhyys on vääryys, mutta sitä ei poisteta demonisoimalla vauraus ja legalisoimalla monopolit. Maalliset rikkaudet on tarkoitettu kaikille ihmisille: ”Hän antaa sadetta oikeamielisille ja jumalattomille”. Henkiset rikkaudet kuuluvat niihin uskoville. Kumpikin, niin maallinen kuin henkinen kapitaali syntyy kuitenkin vain riskeillä. Ilman yksilön yritystä hyviin tekoihin ei ole pelastusta!
Jyrki H.,
Kirkollis-uskonnollisen asemasi ja tämän foorumin uskonnollisuuden vuoksi uskon, että voin lähestyä, tutkiskella köyhyydenpoisto teemaasi Raamattuun kirjoitetun pohjalla.
Kulttuureissa on kaikissa köyhyyden poisto tai köyhien auttaminen ohjelmoitu. Eli yhteiskunnallinen hoito-ohjelma toimii ainakin sen verran, että ruokaa, vaatteet ja asunto on jokaisella.
Uusi Testamentti opettaa vain ek-klesian, eli yhteiskunnan keskellä toimivasta Jeesuksen seuraajista, heidän seurakunta-yhteydestään. Kaiken kansan suosio, vt. Apt. 2:47 loppui ja vaino sekä synagogissa kokoontuminen estyi ja yhteikunnallinen apu kiellettiin helluntaipäivänä muodostuneelle seurakunnalle.
Seurakunta oli ulkoisen paineenkin vuoksi keskinäisessä yhteydessä Pyhän Hengen voimaannuttamana. Näin heidän keskuudessaan koottiin omaisuudet yhteen mm. myymällä maatilojakin ja niillä varoilla pidettiin kaikkien tarpeista huolta. Ei ollut yhteikunnan tai muuta ulkopuolista tukea. Etenkin Jerusalemin uskovat edustivat yhteiskunnan vähempiosaisia, joita varten Makedoniasta ja muista Vähä-Aasian paikallisista seurakunnista asti, lähetettiin avustuksia heille.
Ei ollut kysymys ”yhteisvastuu-keräyksestä”, vaan uskovien keskinäisestä rakkaudesta toisiaan kohtaan. Ulkopuolisista ei voitu pitää huolta, vaan keskitetysti veljistä ja sisarista. Eli ulkopuoliset seisoivat oman herransa edessä.
Uskova kohtaa rosvojen ryöstämiä, joita kohtaamme matkallamme ”Jerusalemiin” ja silloin on kysymys evankelioinnista.
”Ulkopuolisista ei voitu pitää huolta, vaan keskitetysti veljistä ja sisarista.”
Sen tähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille. Gal. 6:10.
Jyrki Härkönen kirjoittaa ”Tasa-arvo on samojen mahdollisuuksien luomista…”.
Kyllä. Se on sitäkin, mutta vanhastaan tiedetään, että jos tavoitteena on mahdollisuuksien tasa-arvo huomenna niin silloin meidän tulisi pitää huolta lopputulemien oikeudenmukaisuudesta tänään eli taloudellisesti mahdollisimman vähän eriarvoisesta yhteiskunnasta.
Jyrki Härkösen blogit ovat yleensä terävästi kirjoitettuja. Niin tämäkin. Nyt kuitenkin oltava eri mieltä. Härkösen blogin sanoma typistettynä sopisi sloganiksi nykyhallitukselle: hyvinvointivaltiosta hyväntekeväisyysvaltioon!
Luterilaisuudessa on monia todella onnettomia ”opinkohtia”, mutta yksi ylivertainen. Se korostaa yhteisön, ei yksilön vastuuta. Pohjoismaissa siten, että kakku on pyritty jakamaan valtion toimesta ennen muuta verotuksellisin keinon mahdollisimman tasan, ei niin, että jokainen varakas heittää ohi kulkiessaan satasen pelastusarmeijan joulupataan.
Pohjoismaissa on yhä taustalla kristillinen ajatus ihmisten yhtäläisestä arvosta varallisuuteen katsomatta. Nyt tämä yhteinen arvoperusta on murtumassa.
Yhä useampi on ateisti ja materialisti tai tunnustaa uskontoa, jolla on erilainen käsitys oikeasta ja väärästä. Luultavasti kristinuskon painuminen marginaaliin johtaa myös uuteen käsitykseen yhteiskunnasta ja sen tehtävästä myös Suomessa.
Lännessä on kovin muodikasta olla ateisti ja saarnata materialismin evankeliumia, Venäjä taas tuntuu seuraavan fasistista ja nationalistista harhaoppia Venäjän kansan yli-ihmisyydestä. Kiina taas on oma lukunsa ja esimerkki raakalaismaisesta kommunistisesta ateismista.
Olen itsekin ajatellut samaa, että jonkinlainen positiivinen korrelaatio kristinuskon marginalisoitumisen ja hyvinvointivaltion rapauttamisen välillä mahdollisesti on. Toki evl kirkko on tätä nykyä sosiaalidemokraattisempi kuin sosiaalidemokraattinen puolue, mutta ei sitä kukaan kuuntele eikä evl kirkolla käytännössä ole mitään yhteiskunnallista painoarvoa enää.
Kannattaa nyt kuitenkin hyväksyä, että ”hyvinvointi valtio” ei ole sen kristillisempi yhteiskunta kuin moni muu.
Verotus, jolle se perustuu on pakko. ”Hyvän tekeminen” pakon edessä ei oikein vakuuta. En oikein luule, että uskollinen veronmaksu on varma tie pelastukseen.
Yhteiskuntamme rakenteet pitävät huolen siitä, että köyhät pysyvät köyhinä ja rikkaat rikkaina. Mitään tasa-arvoa ei siinä mielessä ole, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet. Tasa-arvoa on sekin, että samasta ylinopeudesta saa saman sakon. Satasen sakko harmittaa rikastakin, mutta ei vaikuta mitään muuhun elämään. Toinen jää jotain tärkeää ilman kun raha menee sakon maksuun. Ammattikoulun käynyt nuori ei saa työtä, ilman ajokorttia ja ajokorttia ei saa ilman työtä. Köyhän perheen lapselle tie voi nousta ikävästi pystyyn. Monissa muissakin tilanteissa toisella on perheen varallisuuden perusteella hyvät mahdollisuudet ja toisella tulevaisuuden näkymät on heikot. Raha ratkaisee.
Jolla on tämän maailman tavaraa, eikä hän anna siitä tarvitseville, häntä voi syystä kutsua varkaaksi.
Martti Luther, Hengellinen Aarreaitta, s. 212, Aurinko Kustannus ja Arkki-kirjat, 2016.
Kristitty iloitsee ja pitää erittäin tärkeänä sitä, jos hän voi tehdä jotakin oikeata hyvää yhdellekin ihmiselle! Se ei ole missään nimessä vähäpätöistä ja turhaa työtä.
Verenimijällä on kaksi tytärtä, kumpikin vaatii: ”Lisää! Lisää!” ”Anna vielä! Anna vielä!”
Sananlaskut 30:15 KR 1992 ja KR 1938.
”Köyhä ei ole se jolla on vähän vaan se joka, halajaa paljon.” (Ulkomuistista , muistaakseni filosofi: Seneca)
Nykyisin valtiovaltakin ajattelee, kunhan vain on rahaa, niin kaikki hoituu… Ei se niin mene.
Ihmisyyttä ja laupeutta ei voi ostaa rahalla, rakkaus yleensä katoaa, kun yhteisöllisyys katoaa.
Voi meitä ihmisiä, kuinka surkeita olemme, pyydämme itsellemme turmion, kun palvomme rahaa…