Suomessa on seurattu viime viikot tiivisti tapahtumia Ukrainassa ja nyt erityisesti Krimin niemimaalla. Saamme kriisistä enemmän tietoa kuin ehkä milloinkaan aiemmin, mutta kokonaiskuvan muodostaminen Twitter viestien ja reaaliaikaisten uutissähkeiden virrasta onkin jo vaikeampi tehtävä. Ukrainan esimerkin valossa on hyvä pohtia, että miten kriisiviestintä some-aikakautena onnistuisi meillä Suomessa, jos maamme kohdalle sattuisi vakava konflikti tai vaikka alueellisesti rajattu suuri ympäristöonnettomuus.
Tiedämme tai ainakin luulemme tietävämme, että mitä kriisipesäkkeessä toisella puolen maailmaa nyt juuri tapahtuu. Tosin kiinnostuksemme on rajattua. Syyriassa on edelleen käynnissä avoin sota, mutta se ei samalla tapaa valtaa some-palstojamme. Se, että naapurimaamme on konfliktin osana historiallisen taustan huomioiden kiinnostaa ja huolettaa meitä enemmän.
Eilen kotikulmilta Vuosaaresta levisi Metro-lehden sivuston kautta kuva liikenneharjoittelussa olleesta armeijan miehistenkuljetusajoneuvosta, joka oli kuulemma säikytellyt joitain helsinkiläisiä pohtimaan, että liittyikö autokoulu-ajo Ukrainan tilanteeseen ja joku oli lähettänyt Pasista kuvan Metron sivustolle. Kuva levisi nopeasti Facebookin ja Twitterin välityksellä ympäri maata. Myöhemmin iltapäivällä sama uutinen oli metrovaunun infotaululla ja tänään paperisen Metro-lehden kannessa ja aamun Helsingin Sanomissa. Nykytilanteessa uutinen osattiin vielä suhteuttaa arvoonsa, eli tulkita, ettei ajelulla ollut mitään tekemistä Ukrainan kanssa. Tapaus on silti hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti vastaavalla tavalla voisi levittää tietoa jostain huolta herättävästä asiasta ja jopa vaikuttaa ihmisten toimintaan.
Some-aikakautena disinformaatiota voidaan konfliktitilanteessa tarkoituksellakin levittää hyvin nopeasti ympäri maailmaa. Se, kuka hallitsee tietoa, on aina kriisissä vahvoilla. Eilen iltapäivällä levisi uutinen, että Ukrainan joukoille Krimillä oli aikaa antautua tähän aamuun asti. Muutama tunti myöhemmin tieto kumottiin, eikä aamun mennessä ollut ilmeisesti tapahtunut mitään merkittävästi uutta. Sitä, että kuka ja miksi tiedon laittoi liikkeelle, ei tiedetä, mutta täällä Suomessakin moni meistä pidätti eilen henkeä peläten Venäjän ja Ukrainan välisen sodan syttymistä.
Kiristyneessä kansanvälisessä tilanteesta tai vaikkapa jonkin suuren onnettomuuden tapahduttua huhut lähtevät nopeasti kiertämään ja muuttuvat äkkiä ”varmoiksi” tiedoksi. Kriisitiedottamisessa oli ennen Internetin ja sosiaalisen median aikakautta meillä Suomessakin pitkälti radion ja television kautta viranomaismonopoli. Nyt tällaista ei enää ole, vaan kriisitiedottajana voi periaatteessa toimia jokainen somen-käyttäjä, joka sattuu kuulemaan asiasta jotain merkittäväksi arvioimaansa ja päättää jakaa se eteenpäin. Kuulun sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen lämpimiin kannattajiin, mutta ehkä viranomaispuolella ja valtionjohdossa olisi syytä pohtia ja ehkä pohditaankin, että mitä kanavia käyttäen se tarvittaessa saa kansalaisille välitettyä relevanttia tietoa, jos Suomi joskus joutuu tilanteeseen, jossa oikean tiedon saamisesta tulee meille hengen ja terveyden kannalta meille ensiarvoisen tärkeä kysymys.
Harhaa on myös sellainen parannuksen teko jolla uskotaan saavutettavan Jumalan täysi hyväksyntä. Parannus on jatkuvaa taistelua ja sotaa sielunvihollista, maailmaa ja omaa vanhaa lihaa vastaan.
Kukaan ei voi saada vanhurskattavaa pelastusta lopettamalla kokonaan synnin tekemisen. Laki on meille annettu siksi, että sen kautta tulee synnin tunto. Ei siksi, että sitä noudattamalla tulisimme pyhiksi. Syyllisyys vie meidät Kristusen sovitustyön omistamiseen ja sen kautta Jumalan lahjavanhurskauden omistamiseen. Parannus on jatkuvaa synnin tuntoa ja samalla Jeesuksen sovitustyön omistamista. Tähän kaste jokaista kutsuu. Myös lapsiamme. Miksi olisimme estämässä lasten tuloa Vapahtajan luo?
Jos kuitenkin palaisimme aiheeseeni. On monia positiivisia näkökullmia rippikouluun ja niitä kaipaisin lukea. Negaatiota on tullut kyllä kiitettävästi ja siitä kyllä oppii paljon. Nyt jos jollakin olisi jotain hyvää sanottavaa aiheista, niin olisi kiva.
Kaipasit Pekka Veli positiivisia näkökulmia.
Ilman rippikoulun vaikutusta en kirjoittaisi tätä tässä.
Rippikoulun opetus ja sitä seuranneet seurakuntavuodet ovat parasta, mitä omassa elämässäni on koskaan tapahtunut.
En yhtään kiistä noita aikaisemmissa kommenteissa mainittuja rippikoulun sosiaalisia puolia ja niiden tärkeyttä. Mutta eivät ne riitä selitykseksi minun kohdallani näin monen vuosikymmenen jälkeen.
Kiitos Pentti. Juuri tuo näköalasi minua innostaa. Seurakunnalla on niin paljon hyvää anettavaa nuoren kasvulle ja aikuistumiseen asti. Siksi suren sitä, ettei rippikolua motoilla näyteikkunaksi
siitä, miten monipuolista ja palkitsevaa seurakunnan nuorten toimintaan osallistuminen on.
Ilman jatkoa ripari jää, kuin pieneksi saareksi keskellä elämänmerta. Tuohon saareen koskaan ei voi enää palata. Sen sijaan se voi olla hieno alku ja jatko koko elämän matkalle.
Omakin elämä olisi kulkenut aivan toisia latuja, jollen olisi päässyt mukaan.
Nyt silloiset kaverit ovat yhä parhaimpia ystäviäni. Joka miehellä tulisi olla ainakin kuusi hyvä ystävää. Sen lisäksi vielä kavereita. Ystävät on sellaisia joille voi jakaa kipeitäkin asioita ja heillä on aikaa kuunnella.
Täällä puhutaan niin opettamisesta, että se on jaiken acain ja sen puute eksyttää lapset. Tämä opettamisen ”autuus” on jo näytetty juutalaisuudessa, ei ihmistä voi opettaa uskoon eli rakastamaan, syy on paatuneessa sydämessä, tarvitaan Jeesusta parantamaan.
Nyt ei ole kyse opettamisesta, vaan siitä, että rippilapset saadaan jatkuvan opetuksen pariin, kunhan panostetaan riparin laatuun ja jatkoon. Päinvastainen kehitys on tapahtumassa, kun varat vähenee.
Rippikoululeiri on monessa paikakassa supistettu minimiin. Pari päivää sopeutumista ja toiset pari-kolme leirin purkuun. Siinä ei mihinkään muuhun leiriläinen ehdi keskittyä.
Pekka lueppa tässä(kin) ketjussa esitettyä väitettä että jos lasta ei opeteta niin ei uskoa ole.
Siis mietipä nyt edes itseäsi eli oletko halukas ottaa Jeesuksen sanoja vastaan, siis eikö kastekäskyssä ole juuri opettaa pitämään kaikki mitä Jeesus on käskenyt pitää?
Pekka oikeastaan oikeassa osittain olet, siis enhän oikeastaan ”tiennyt” (olin luterilainen) parannuksen välttämättömyydestä vaan oikeastaan vain sisimmässäni ”tiesin” huutaa Jumalalta apua hädässäni, ei kukaan minua opastanut parannukseen vaan aivan omassa yksinäisyydessäni huusin Jumalalta apua.
Siis ”huutoni” tuli kyllä jostain aivan sisältäni niin etten itsekkään olisi sitä jälkeenpäin ”tajunnut” jos en olisi hädän hetkellä pitänyt päiväkirjaa, siis kirjoitin vihkoon muutaman viikon pahaa oloani paperille ja vasta paljon myöhemmin kun luin sen niin tajusin siellä olleen huutoni Jumalan puoleen:”auta rakas Jumala ja anna voimia jaksaa ja jatkaa eteenpäin!” Kiitos Jumalalle että Hän kuuli ja auttoi.
Taas kerran erhdyin tähän ansaan, että aloin keskustelun. Olet kovin taitava Ari ohjaamaan keskustelua haluamaasi suuntaan. Minua surettaa ja harmitaa se miten muutat taitavasti aihetta ja otat keskustelun haltuusi.
Pekka kysyt :””Miksiköhä sitten et voi hyväksyä sitä, että muutkin huutavat ja Herra vastaa, mutta vain eri tavalla kuin sinulle.””
Ajatteletko että on olemassa monta eri tietä Jumalan valtakuntaan, siis kun Jeesus sanoo olevansa Tie, niin olisikin joitakin muitakin teitä kuten juuri Lutherin sanat tai hänen opettamansa kaste?
Perus kysymys on voiko joku toinen tehdä päätöksen toisen puolesta ”tulla uskoon/Jumalan lapseksi” ja näin sisälle Jumalan valtakuntaan ja pelastukseen? Tällä tietenkin tarkoitan vauvakastetta ja siinä luvattuja asioita? Siis opettamalla että vauva on kasteessa päässyt sisälle Jumalan valtakuntaan on juuri se mihin luterilaisittain uskovat kääntyvät missä tilanteessa tahansa eli vaikka hädän hetkellä huutavat apua Jumalalta niin senjälkeen kääntyvät siihen vanhaan isiltä perittyyn uskoonsa.
Arilla on erikoinen käsitys uskosta (Jumalaan luottamisesta), kun lapselle opetetaan Jumalasta ja kuinka Jumalaan voi luottaa, niin miten tuo pitäisi vielä valita erikseen? En ymmärrä! Uskohan syntyy uskosta, ”uskosta uskoon” niinkuin on kirjoitettu.
Jos lapsi kastetaan Kristukseen, niin eikö lapselle voi opettaa Jumalan huolenpitoa, joka kantaa myös vanhempia ja kuten on kantanut kautta koko maailman historian esi-isiä?
Eihän kukaan voi valita, mihin syntyy ja mitä kieltä oppii ja mitä kaikkea muuta lapsi saa vanhemmiltaan. Jumala on Henki, joka läsnä Sanassa ja myös Kasteessa. Emmekö luota Jumalaan, kun kastamme lapsemme ja opetamme hänelle kaikki Kristuksen Sanat?
Kyllä, näin Jumalasta syntynyt usko (luottamus) toimii.
Ismo Malinen vai on mulla ”erikoinen” käsitys uskosta?
Siis mistä todella tiedät että oma uskosi on juuri se oikea eli onhan maailmassa niin monia uskontoja jotka varmasti sanovat samalla tavalla kuin sinä:”minulla on oikea usko”?
Ajatteleppa nyt kun Jeesus tuli maan päälle niin eikö juutalaiset palvelleet mielestään oikeaa Jumalaa ja uskoivat tekevänsä tämän tahdon? Heillä oli kirjoitukset ja kaikki lupaukset, mutta mitä Jeesus sanoi, te kaikki olette syntiä tehneet ja tarvitsette tehdä parannuksen, siis oikea usko ei ollutkaan sanoissa vaan teoista Jeesus näki ettei usko ollut oikeaa.
Siis oikeassa uskossa on kyse voimasta eli rakkaudesta, Jeesus sanoi juutalaisille ettei näillä ollut Jumalan rakkautta itsessään ja näin tarvitsevat parantajaa, Jeesusta parantamaan paatuneen sydämen, avaamaan silmät näkemään ja korvat kuulemaan.
Nyt sitten onkin kyse mitä on oikea usko oikeaan Jumalaan, se on rakkauden kautta vaikuttavista teoista, ei pelkästään sanoista.
Miten selität keskinäisen rakkauden, onko se sanoja vai tekoja, voiko isä rakastaa äitiä kun lyö tätä?
Selitä keskinäinen rakkaus ilman tekoja?
Joh. 13:35
Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus.”
Siis tuntevatko kaikki teidät luterilaiset ””keskinäisestä rakkaudestanne””?
Sitä, tunnetaanko luterilaisuus keskinäisestä rakkaudesta, ei tietenkään tule kysyä luterilaisilta. Sitä tulee kysyä niiltä, jotka ovat tekemisissä luterilaisuuden kanssa sen ulkopuolella. Ari Pasanen on luterilaisuuden hylänneenä toki yksi sellainen. Hänen kantansa on kuitenkin ongelmallinen siksi, että hän arvioi maailmanlaajaa kirkkokuntaa vain yhden historiallisen tilanteen – uudelleenkastajiin kohdistuneen hyökkäyksen – kautta. Toinen kapea näkökulma, joka tuodaan toisinaan esiin, on Lutherin yksi jyrkkä juutalaisvastainen pamfletti ja sen käyttö kolmannen valtakunnan tarkoituksiin.
Martti Pentti noinko vähän ”näet” luterilaisten (ja muiden vauvakastettujen) huonoja hedelmiä, otanpa nyt vaikka luterilaisten keskinäinen sota, Suomen sisällissota.
Olen nähnyt 70 ikävuoteni aikana runsaasti luterilaisuuden hyviä hedelmiä maapallon eri puolilla. Luterilaisten pahat teot eivät ole heidän luterilaisuutensa hedelmiä vaan heidän raadollisen inhimillisyytensä seurausta. Mikään kirkkokunta ei voi kerskua täydellisen viattomalla jäsenistöllään. Kirkko kerskuu vain Kristuksesta.
Minä kun halusin keskustella rippikoulusta, ni kirjoitin blogin. En kuitenkaan tällä kertaa opista.
Arille oppi on hyvin tärkeä ja tätä omaa oppiaan hän jatkuvasti haluaa tuoda esiin. Siitäkin huolimatta, että kaikki kristityt tahot ovat hänen oppinsa selkeästi tuominneet vääräksi.
Se ei häntä hätkähdytä lainkaan. Luulisi jo olevan aika hänen alkaa miettiä sitä voiko kakki muut kristityt olla väärässä ja vain hän oikeassa. Ei tämä ajatus on hänelle täysin vieras.
Arilla ja useilla perusluterilaisella on yksi yllättävä yhteinen piirre. Molemmille oppi ja vain oppi on erittäin tärkeä asia. Kristillinen oikea ja hyvä elämä ei. Oikeassa olemisen Perkele antaa luvan muuttaa keskustelunaiheita ja ryöstää kommenntiketju omiin tarkoituksiin. Pois blogistin toivomasta aiheesta.
Rippikoulua voisi muokata lapsia kiinostavaan suuntaan. Muokkaukselle tulisi löytyyä seurakunnan yhteinen tahtotila. Rippikoulutapahtumaan voi sisällyttää paljon jäänittävää oheistapahtumaa.
Lapset kaipaavat jännitystä ja jos emme me järjestä sitä, niin lapset järjestävät sitä meille. Jännityksen luomisen voi toteuttaa yksinkertaisin ja turvallisin tavoin. Jännittävän tehtävän jälkeen lapset avoimia kuuntelemaan opetusta. Koko leiri saa ihan oman sykkeen seuraavan päivät tehtävien odotuksesta. Eikä lasten tarvitse itse ryhtyä jännitystä meille rakentamaan yhteisen karkumatkan tms. muodossa.
Opetustilanteet voi luoda järjestämällä puitteet oppimiselle otolliseksi. Paikan voi raketaan välillä muualle, kuin luokkaan ja siinä vain mielikuvitus on rajana. Mitä mahtavamman spektaakkelin nuorille järjestää, niin sitä todennnäköisempää on, että opetuksesta jää jotain mieleen. On suuri merkitys lasten yhteisillä kokemuksilla, siihen miten joukko hitsautuu yhteen.
Yhteyden tarve on lapsilla erittäin merkittävä. Näitä kokemuksia voi nuorten illoissa myöhemmin hyödyntää. Vaikkapa videoiden katsomisen muodossa.
Nuoret tarvitsevat kiinnostavan näyteikkunan siitä mitä riparin jälkeen nuorten toiminnassa on luvassa. Ripari voi olla sellainen silmiä avaava tapahtuma, joka saa lapset tulemaan mukaan.
Kunhan toimintaa on joka viikolle ja se alkaa heti konfirmaation jälkeen, jo samana iltana.