Minulla on kriisiytyvä usko, joka tahtoo vikuroida silloin ja tällöin. Ehkä ensin on uhrattava joku tarpeellinen sana käsitteelle:Kriisi! Useasti keskusteluissa kahdenkeskisesti tullaan nopeasti kriisien aineksiin. Ihminen on joko parhaillaan kriisissä, tulossa kriisistä, aavistelee joutuvansa kriisiin tai elää traumaa, joka on on kriisiyttänyt elämän kriisipitopiseksi. Ihmisen talouden hoitaminen on yksi kriiyttävä asia. Rahat ovat vähissä ja siihen tulee joku lasku, jota ei ole muistettu ja tavallisesti kriisi on valmis. Toisaalta näyttää siltä, että kriisesistä päästään myös niin, ettei tehdä mitään. Asiat näyttävät rullaavana omalla painollaan. Ainoa onnettomuus saattaa olla määrättyjen korttien poikkileikkaaminen. Sopeutuva ihminen selviää kriisistään tai sitten joutuu liukumäkeen jolla ei näyttäisi olevan loppua. Kriisejä on myönteisiä ja kielteisiä. Kriisivalmoudessa toimitaan poikkeuksellisesti. Parisuhteet kriisiyttävät. Joku on aloittamassa tai suunnittelemassa parisuhdetta. Sehän vaatii kriisivalmiutta, jos en osukkaan napakymppiin heti. Joku on kriisissä hamletin kysymyksen kanssa: Ollakko vai eikö olla?
Kun ajattelen omaa elämääni ja olen kuunnellut melko paljon todistuspuheenvuoroja, niin uskoon tuleminen on aina tapahtunut kriisin kautta. Nykyinen elämä on osoittautunut jotenkin vajavaiseksi tai onni on näyttänyt nurjan puolensa. Se osa elämästä, joka on antanut iloa ja onnistumisen kokemuksia,muuttuukin rasitukseksi ehkä suorastaan kiroukseksi. Se on kriisin paikka, miten eteenpäin. Johdatus on odottanut sopivaa hetkeä ja on lähettänyt jonkin ihmisen sanomaan ratkaisevia sanoja, kutsumaan tilaisuuteen tai uskonnollinen ihminen alkaa ohjautua sisältä käsin. Huomaan, ettei se mitä harrastan uskon nimissä olekkaan kestävällä pohjalla. Kriisi voi olla outo tuntemus sykkeessä illalla päätä tyynyyn asetellessa. Siinä voi herätä kysymys, onko turvallista edes nukahtaa? Kriisi voidaan lääkitä kemikaleilla, mutta se johtaa myös useasti uudistumiseen ja saa varmuuden Jumalan lapsioikeudesta. Silloin elämän kriisien käsittely helpottuu, kun saa Pyhän Hengen avuksi.
Onko sitten niin, että kerran uskoon tultuaan ihminen saa elää iloista ja kriisitöntä elämää? Ei saa ainakaan minulta se ei ole onnistunut. Mieluummin siitä on alkanut kriisien jatkuva sarja. Ihminen voi kriisiytyä oman uskovien piirinsä yhteydessä, jopa niin, että tiet erkanevat. Itse olen kriisiytynyt useasti lihan ja hengen välisessä taistelussa, jota kilvoitukseksi kutsutaan. Joskus kriisiydyn anteeksiannon täydellisyyttä tarkastellessani. Muistan liikaa asioita, joita en saa mielestäni kokonaan pois. Epäilen sitä, olenko antanut koko elämääni Jeesukselle. Joskus minua kriisiyttää myös se mitä kuulen ja mitä luen. Erässä uskonkriisissäni hamuilin Lutheriin liittyvää kirjallisuutta ja ammensin paljon hyviä asioita. Hankin jonkinlaisen kirjaston. Hankin Tunnustuskirjat ja luin sen fraktuuralla kirk´joitettuna. Nekin kirjat toivat minulle kriisin. Samalla, kun ne avasivat monta solmua, jotka olin tallettanut Esikoislestadiolisuuden aikana, mutta toi tilalle uuden ison solmun! Vakava kriisi tuli luettuani kohdan: Perisynti! Koitin sitä painaa sivuun ja kävin kauppaa, kun on niin paljon hyvää, niin se yksi kohta pitäisi nyt painaa johonkin, jota en voinut tehdä.
Kun julistetaan, että kasteessa lapsena on annettu kaikki tulevat synnit anteeksi, minä kriisiydyn! Mieleeni tulee heti: Joka rikkomuksensa tunnustaa ja hylkää, hänelle tapahtuu laupeus! Vankilalähettien kokouksessa pastori opetti, että puheet mielellään korkeintaan viisi minuuttia ja nekin luonnosta ja vaikkapa alttaritauluista. Kriisiydyin, mutta sain henkeeni sanat, jotka myös nyt sanon: Minä en muuta tyyliäni, jos se ei kelpaa, niin lopetan. Olen ajatellut, että olemme iankaikksuuden kanssa tekemisissä, silloin ei sovi pelleillä. Minä en ole vastuussa pastorille, vaan Kaikkivaltiaalle.
2.Tim 2: 19. Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: ”Herra tuntee omansa”, ja: ”Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee”.
Vain Sanaan turvaten selviän kriiseistä, joita uskova kohtaa lähes joka päivä nykyisessä maailmanajassa, kun kaikki on muutoksessa!
Lauri Lahtinen :”Hankin Tunnustuskirjat ja luin sen fraktuuralla kirk´joitettuna. Nekin kirjat toivat minulle kriisin. Samalla, kun ne avasivat monta solmua, jotka olin tallettanut Esikoislestadiolisuuden aikana, mutta toi tilalle uuden ison solmun! Vakava kriisi tuli luettuani kohdan: Perisynti!”
Esikoislestadiolaisilla on meneillään vakava kriisi, ja jos kysymyksessä on henki-lö, kriisit ovat mielestäni osa maanpäälliseen elämään kuuluvaa kilvoittelua. Ne ovat henkisiä/hengellisiä kasvukipuja, mutta jos ”henki” puuttuu tai sitä ei ole, vaan ihminen on pelkkä -lö, kuten tälläkin sivustolla muutamat ovat kertoneet, ei varmaan ole henkilöille ominaisia kasvamisen mukanaan tuomia kriisejäkään.
Mikä ongelma siitä perisynnistä tuli Tuulalle? Mitä kohtaa et voinut hyväksyä ?
Lauri
Kiitos tekstistäsi
Jälleen kerran osaat asettaa sanasi niin että kaikessa mitä sanot on elämän maku. Näin myös tässä elämään luonnostaan kuuluvien kriisien käsittelyssä tuot esille merkittäviä näkökulmia.
Oikeastaan Esikoisuuden tämänhetkinen kriisi ei koskata minua henkilökohtaisesti. Toki suren sitä, että niin paljon menee rikki hyvia ihmis-suhteita, joita on vaikeaa korjata. Tilannetta seuraan sen verran, mitä eri lähteistä voin, vaikuttamassa en enää ole enkä liity kumpaankaan suuntaukseen. Jossain vaiheessa havaitsin, että Jumala on paljon suurempi, paljon rakastavampi ja paljon pyhempi, mitä oliin osannut kuvitella. Siksi en pysty enää pelastusta sitomaan muuhun kuin Kristuksen ristiin! Kaikki kiivailut puhtaasta opista ja puhtaasta seurakunnasta eivät kumpua Jumalan rakkaudesta.
Joku sana pitää uhrata Esikoisuuden julkikuvalle. Olen ollut havaitsevinani myös Vanhoillisuudessa samaa ilmiötä, että asioita hoidetaan julkisuuden kautta. Sen voisi tulkita pelkäksi katkeroituneitten ihmisten purkauksiksi, joka voi olla osatotuus. Kuitenkin koen, että on vielä tärkeämpi syy. Se on vaikuttamisen mahdottomuus liikkeen sisällä, joka on sulkeutunut ja itseriittoinen. Esikoisuudessa on useasti esillä termi: Yhteinen ymmärrys! Monesti se syntyy mystisesti ja siihen on taivuttava, vaikka ei pitäisi oikeanakaan. Tuo julkisuuteen tuleminen saattaa olla hukkuvan oljenkorsi, huudetaan hätää ulos? En ole varma, jokainen voi tehdä omia havaintojaan.
Kiitos rehellisestä kirjoituksesta, siinä on kaikuja omista taisteluistani.
Kun itseäni aikanaan ”ohjattiin” oikealle tielle (Armon tuntemiseen) tuli lopulta eteeni Ps. 51, joka nousi yöllisiin ”kamppaluihin.” Lopulta Kristus löysi minut kuoleman alle tuupertuneena.
”Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden. Ps.51:6 (aina välillä luen koko psalmin itselleni ääneen ja muistan mistä on kysymys.)
Lauri Lahtinen :”Tuo julkisuuteen tuleminen saattaa olla hukkuvan oljenkorsi, huudetaan hätää ulos?”
En tunne esikois- enkä mitään muutakaan lestadiolaisuutta, mutta noin olen asian tulkinnut.
ESS kirjoitti viime tammikuussa ”Esikoislestadiolaisten kiistat ovat kärjistyneet Lahdessa pahemmin kuin missään muualla Suomessa. Herätysliike on parin viime vuoden aikana vetäytynyt kauemmas luterilaisesta kirkosta, ja siteiden pelätään katkeavan kokonaan.” Koko artikkeli löytyy osoitteesta http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2016/01/21/esikoislestadiolaisten-ja-kirkon-riita-karjistyy-lahdessa—tilanne-kipea-ja-arka
Ei ongelma tullut Tuulalle, se oli lainaus minun jutustani. Minulle tuli!
Laitan yhden pienen osan riimittelystäni niihin aikoihin viime vuosituhannella:
jos kadottava synti on
min tekee vauva avuton
on taivas paikka mulle
melkein mahdoton
Lauri Lahtinen :”os kadottava synti on min tekee vauva avuton on taivas paikka mulle melkein mahdoton ”
Kiitos oikeaan osuvasta riimittelystä. Niinhän asia meillä ”toisinajattelijilla” on:
https://www.youtube.com/watch?v=LnCKqtStpUo
Lisäys ed.viestiin. Kun huomasin uutisen Kotimaa Oy:n uudesta tytäryhtiöstä, en ollut uskoa silmiäni. Onnea ja menestystä evl.kirkolle ja Kotimaa Oy:n tytäryhtiön markkinahemmoille taloudellista voittoa maksimoivine panos-tuotos –ajatteluineen. Tuntuu helpottavalle, että digilehden tilaukseni päättymiseen on jäljellä enää muutama päivä.
Henkilökohtaisen uskoni perusta löytyy Viisauden kirjan 7. luvun jakeista 1-3, jotka mielestäni kertovat, että ihminen perii syntymässä ”ruumiillisen muotonsa” fyysisiltä vanhemmiltaan, mutta vasta syntymän jälkeen ensimmäisen hengenvedon myötä hänestä tulee elävä ihminen: ”minä putosin maan päälle, niinkuin käy kaikkien, ja ensimmäinen ääneni oli itku, niinkuin kaikkien muidenkin.”
Fyysisesti periytyvä perisynti on totta ja sen hallitseminen vaatii välttämättä kilvoittelua. On harhaluulo kuvitella, että ihmisen minä olisi sama asia kuin Jumalan Minä ja kun maallisen regimentin himoista ja haluista tehdään enemmistöpäätöksillä lakeja, jotka todellisuudessa vain lisäävät puolueiden ja muiden korporaatioiden valtaa ja edistävät ahneutta, itsekkyyttä ja säälimättömyyttä, tulos yhteiskunnassa on se mikä se nyt on.