Ajoittain esiintyy väitteitä, ettei ole olemassa mitään kristillistä moraalia. Olen tästä eri mieltä. Näkemykseni on kuultavissa alla olevan videon rippisaarnaosuudesta (n. 6 min. ja 55sek. eteenpäin…)
Ajoittain esiintyy väitteitä, ettei ole olemassa mitään kristillistä moraalia. Olen tästä eri mieltä. Näkemykseni on kuultavissa alla olevan videon rippisaarnaosuudesta (n. 6 min. ja 55sek. eteenpäin…)
Moraali on kunnollisuutta.
Kristillinen ja kristitty on kaikenkattava termi ja lähinnä edustaa kunnollisuutta.
Kristuksen seuraaminen on ”ilmiö” uskossa. Hengellisyys on kaiken ymmärtämistä, olla myös viisas ulkopuolisia, kunnollisiakin, kohtaan.
Yleisesti ja yhteisesti aiempaan keskusteluun liittyen
On mielekästä puhua siitä, että on olemassa erityinen juutalaisuudelle oma moraalinsa, islamin oma (sharia) ja myös kristinuskon erityislaatuinen tapansa hahmottaa niin omatunto/moraalitaju kuin moraaliin liittyvä tapa saada tietoa (epistemologia), tietoa, jonka varsinainen perusta on Jumalan erityinen ilmoitus Raamatussa.
Kristilliselle moraalikäsitykselle erityislaatuista on se, että Raamattu ilmaisee moraalitajun olevan myös ihmisen sydämessä, mutta ei kuitenkaan sillä tavalla autonomisena, että voisimme kuvitella olevamme itseriittoisia suhteessa Raamatun ilmoitukseen. Kristilliseen moraalikäsityksen liittyy myös näkemys syntiinlankeemuksen vaikutuksesta moraaliseen kykeneväisyyteemme (jota käsittelen mm tämän blogin rippisaarnassa). Koko pakettina katson näin ollen hyvin perustelluksi puhua kristillisestä moraalista.
Mielestäni on tärkeää nähdä ero kieltoihin perustuvan moralisminn ja kristillisten ihanteiden vanhurskauden välillä. Tästä Paavalikin ymmärtääkseni kirjoittaa: ”Hengen laki, joka antaa elämän Kristuksen Jeesuksen yhteydessä, on näet vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista. Jumala teki sen, mihin laki ei pystynyt, koska se oli ihmisen turmeltuneen luonnon vuoksi voimaton. Syntien sovittamiseksi hän lähetti tänne oman Poikansa syntisten ihmisten kaltaisena. Näin hän tuomitsi ihmisessä ihmisten synnin, jotta meissä, jotka elämme Hengen emmekä lihamme mukaista elämää, toteutuisi lain vaatima vanhurskaus.”
Mielestäni Manu Ryösön yhteenveto on oikein hyvä. Muutaman huomion siihen kirjaisin.
Moraali ja etiikka voidaan mieltää kahdesta eri kielestä lainatuksi sanaksi, joiden merkitys on suunnilleen sama. Ehkä yleiskielessä on vakiintunut käytäntö, että etiikalla tarkoitetaan sääntöjä oikeasta ja väärästä kun taas moraali on enemmän se, miten kukin niitä henkilökohtaisella tasolla toteuttaa. Tämä näkyy esimerkiksi sanonnoissa kuten ”hänellä on löyhä moraali”. Itse puhuisin mieluummin kristillisestä etiikasta kuin kristillisestä moraalista siinä merkityksessä jossa Manu Ryösö niitä käyttää.
Mitä sitten tulee kristilliseen etiikkaan (tai kristilliseen moraaliin jos halutaan mieluummin käyttää sitä termiä), Ryösö mielestäni sanoittaa hyvin sen luterilaisen ja katolisenkin ajatuksen, että Jumala on istuttanut jokaiseen ihmiseen moraalitajun, ymmärryksen hyvästä ja pahasta, ja tämä on riippumaton siitä, onko ihminen kristitty vai ei.
Ryösö edustaa konservatiivisempaa ajattelua jossa Raamatun roolia korotetaan ja ihmisen omaa järkeä kyseenalaistetaan ainakin tilanteissa, joissa valittu raamatuntulkinta ja ihmisen oma ajattelu nähdään olevan ristiriidassa. En sinänsä näe siinä mitään väärää, mutta kun retoriikan tasolla aletaan puhua ihmisen itseriittoisuudesta, se tyypillisesti kumpuaa halusta alistaa ihmisiä tietylle raamatuntulkinnalle. Tältä osin eri kristillisissä yhteisöissä on varmasti painotuseroja, joten en yleistäisi välttämättä Ryösön moraalikäsitystä koskemaan koko kristittyä kenttää vaikka varmasti uskon, että hänen edustamassaa yhteisössä ajatellaan nimenomaan hänen kuvaamallaan tavalla.
Näen Niemisen havainnot määritelmiini liittyen varsin relevantteina. Myönnän, että puhun kristillisestä moraalista ennen kaikkea konservatiivisen Raamattu-tunnustuksellisesta näkökulmasta. Nähdäkseni ns. karismaattisella puolella mennään usein ”oikealta ohi”, kun ei kovin paljon paneuduta siihen Roomalaiskirjeen sanaan, että laki on kirjoitettu myös pakanoiden sydämiin. Vastaavasti ns. liberaali protestanttisuus menee taas ”vasemman kautta ohi” vieroksuessaan ajatusta siitä, että Jumalan Raamatussa ilmaisemat moraaliperiaatteet ovat osa muuttumatonta ilmoitusta. Siellä haluttaisiin mieluummin työstää laki aina kullekin ajalle sopivalla tavalla muuttuvaiseksi ihmisen oman harkinnan mukaan (eli tietää kuin Jumala hyvän ja pahan)…
”Ns. liberaali protestanttisuus menee taas ”vasemman kautta ohi” vieroksuessaan ajatusta siitä, että Jumalan Raamatussa ilmaisemat moraaliperiaatteet ovat osa muuttumatonta ilmoitusta.” Mitä ovat Jumalan ’moraaliperiaatteet’? Toora koostuu monista käytännön säännöistä, voiko niiden pohjalta hahmottaa niitä yhdistävän periaatteen? Profeetat lausuvat tuomion sanoja kansan ja sen hallitsijoiden vääryyksille, mikä olisi oikeaa ja Jumalan tahdon mukaista? Minä näen kirkkaimpana ihanteena sen, minkä Aamos sanoittaa näin: ”Vie pois minun luotani virsiesi pauhu! En halua kuulla sinun harppujesi helinää. Mutta oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.” Uudesta testamentista on toki ytimeksi mainittu rakkauden kaksoiskäsky ja kultainen sääntö. En ole havainnut niistä mentävän ohi sen kummemmin oikealta kuin vasemmaltakaan.
Tässä ehkä tulemme juuri siihen mistä yritin aikaisemmin sanoa, että eri kristillisissä yhteisöissä on erilaisia painotuksia esimerkiksi sen suhteen kuinka tarkkaan ajattelemme esimerkiksi Mooseksen kirjojen tai Paavalin kirjeiden ajatuksen Jumalan moraalisiksi tulkinnoiksi ja kuinka paljon näemme niissä aikakauden kulttuuria ja näiden henkilöiden henkilökohtaisia näkemyksiä.
Koska kyse on vakaumuksesta, itse en haluaisi ajatella että joku uskoo oikein ja joku toinen uskoo väärin. Ehkä mieluummin ajattelen, että uskomme eri tavalla. Joissain asioissa usko yhdistää meitä, joissain toisissa se erottaa. Avainkysymyksiä lienevät ne, kuinka tiukkaan vaadimme muilta samanmielisyyttä ja kuinka paljon pystymme sietämään erilaisuutta.
Mutta tätähän se ihmiselon sietämätön keveys on. Toivottelen Manu Ryösölle oikein siunattua loppuviikkoa. Toivon myös, ettei tilanne Venäjällä aiheuta ongelmia hengellisille tehtävillesi.
Mielestäni on kiistatonta että kristittyjä koskevat eettiset periaatteet eivä ole sellaisenaan johdettavissa yleishumanistisesta etiikasta saati sitten voimassaolevasta yhteiskunnallisesta laista. Toki monet etiikan säännöt ovat yhteisiä niin kristityille ei-kristityillekin, mutta on myös huomattaviakin eroavuuksia. Esim. kostoa pidetään juutalaisuudessa oikeutettuna, islamissa jopa velvollisuutena, mutta kristinuskossa yksiselitteisesti vääränä. Muita esimerkkejä löytyy ainakin seksuaalietiikasta ja talousetiikasta.
Tähän voisi vielä lisätä, että sen lisäksi että eri uskonnollisilla ryhmillä on toisistaan poikkeavia (”virallisia”) eettisiä periaatteita, myös jokaisella yksilöllä on uskontokunnasta riippumatta henkilökohtainen moraali.
Jokainen kristitty ei toimi samassa tilanteessa samalla tavalla. Myöskään jokainen muslimi ei toimi joka tilanteessa samalla tavalla.
Me olemme kaikki yksilöitä ja on osittain harhaanjohtavaa puhua kristillisestä etiikasta jonkinlaisena laumaidentiteettinä. Tähän arkkipiispa Luomakin viittasi puheessaan kirkolliskokouksessa. Hänen mukaansa me emme ole ensisijaisesti julistamassa omia arvojamme ja niistä kumpuavia mielipiteitä vaan olemme julistamassa evankeliumia Jumalasta joka haluaa pelastaa koko maailman.
Selvää on, että kaikkien katsomusyhteisöjen jäsenet todellisuudessa tekevät myös yhteisön kannalta paheksuttavia tekoja. Esimerkkini tarkoittaa sitä, että kristitylle koston suorittaminen on lankeemus, kun taas juutalaiselle se on oikeus ja muslimille jopa hyvä teko.
Kiitos keskustelusta ja kommenteista. Monet niistä ovat olleet mielestäni ajatuksia antavia ja vieneet blogin aiheeseen paneutumista syvemmälle. – Keskustelu jatkukoon puolestani vielä huomisen ajan. Siihen mennessä kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat varmaan saaneet ottaa kantaa.
”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh.1:14)
Näin evankelista Johannes luonnehtii Herraamme Jeesusta Kristusta: ”hän oli täynnä armoa ja totuutta.”
Tässä päätöskommentissani en enää tee käsiteanalyysejä, vaan pyrin tuomaan mahdollisimman yksiselitteisesti esille sen logiikan, miksi Jumala on yhtä aikaa totuudellisuudessaan pyhä, mutta kuitenkin samaan aikaan täynnä armoa. – Tämä jumalallinen salaisuus on ilmoitettu meille Jeesuksessa Kristuksessa, ja tiivistetyimmin se näkyy sanoissa armo ja totuus.
Me syntiinlangenneet ihmiset olemme parhaimmillammekin aina jollakin tavalla toispuoleisia. Armollisuudessa meillä on taipumusta löperyyteen ja vääränlaiseen sallivuuteen. Jokainen lasten kasvattajana toimiva törmää varsin pian siihen, ettei rajattomuus ole sen enempää armollisuutta kuin rakkauttakaan, vaan johtaa moneen lapselle vaaralliseen asiaan.
Totuudellisen ihmisen haasteena on vastaavasti aina kovuus. Paljas totuus on usein hyvin musertava realiteetti. Se lyö maahan, kallioon tai betoniin… Totuus lyö usein kovampaa kuin nyrkki, ja jos joku ei ota samaan aikaan armollisesti kiinni, armollisesti syliinsä, kaadumme kenties viimeisen kerran lattiaan.
Evankelista Johanneksen todistuksen mukaan Jeesuksessa Kristuksessa on yhtä aikaa läsnä sekä armo että totuus 100%:sesti. Jos Jumala näkee tarpeelliseksi lyödä meitä syntiemme tähden vasemmalla kädellään, ristiinnaulitun Jeesuksen nauloilla lävistetyt kädet ovat jo ottamassa meitä kiinni, ettemme tulisi kokonaan kadotetuiksi. – Siksi Jeesus muuten varmaan kuvataan istuvan Isän oikealla puolella. Jumalan lain ankaraa työtä näet kutsutaan hänen vasemman käden työkseen…
Miksi sitten Jumalan pyhän lain, moraalisena normistona, tulee olla muuttumaton?
Siksi, että mikäli meille erilaisiin synteihin taipuvaisille ihmisille annettaisiin lupa muuttaa lain normistoa kunakin aikana mieleiseksemme, tekisimme sen mahdollistaaksemme vääryytemme. – Jos saisimme muuttaa Jumalan lain kunakin aikana mielemme mukaan, voisimme toki moralisoida edeltävien sukupolvien virheitä (ja niin me nykyihmiset usein myös teemme), mutta omia vääryyksiämme emme tahtoisi määritellä synneiksi ollenkaan…
Raamatun Jumala antoi 10-käskyä kivitauluihin hakattuina. Se viestii meille Jumalan lain, oikeudenmukaisen peilin muuttumattomuudesta. Jeesus Kristus, armon ja totuuden henkilöitymä, toistaa nämä moraalinormit Uuden testamentin puolella. Tästä meidän tulee ymmärtää Jumalan sana Jeesuksen suusta: ”Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.” (Matt.5:18) – Pyhä Jumala on muuttumaton, ja niin myös hänen antamansa moraalinormisto.
Näin ollen voimme todeta, että kristillisen moraalin eräs olennaisimpia piirteitä on sen yliajallinen raamatullinen muuttumattomuus.
Vain muuttumaton laki voi toimia tasapuolisesti peilinä kaikille ihmisille kaikkina aikoina asemaan ja asuinpaikkaan katsomatta. Samalla, kun Jumalan pyhä laki osoittaa meidät kaikki syntisiksi ja lain rikkojiksi, Jumalan sana kutsuu meitä myös parannukseen, parantumiseen ja anteeksiantoon:
”Olisiko minulle mieleen jumalattoman kuolema, sanoo Herra, Herra; eikö se, että hän kääntyy pois teiltänsä ja elää?” (Hes.18:23)
”Jos sinä kuulet Herraa, Jumalaasi, ja teet, mikä on oikein hänen silmissänsä, tarkkaat hänen käskyjänsä ja noudatat kaikkea hänen lakiansa, niin minä en pane sinun kärsittäväksesi yhtäkään niistä vaivoista, jotka olen pannut egyptiläisten kärsittäviksi, sillä minä olen Herra, sinun parantajasi”.(2Moos.15:26)
”Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat” (Mal.4:2)
21 Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä,
22 joka ”ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut”,
23 joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee,
24 joka ”itse kantoi meidän syntimme” ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ”haavainsa kautta te olette paratut”.
25 Sillä te olitte ”eksyksissä niinkuin lampaat”, mutta nyt te olette palanneet sielujenne paimenen ja kaitsijan tykö.(1Piet.2:21-25)