Ajoittain esiintyy väitteitä, ettei ole olemassa mitään kristillistä moraalia. Olen tästä eri mieltä. Näkemykseni on kuultavissa alla olevan videon rippisaarnaosuudesta (n. 6 min. ja 55sek. eteenpäin…)
Ajoittain esiintyy väitteitä, ettei ole olemassa mitään kristillistä moraalia. Olen tästä eri mieltä. Näkemykseni on kuultavissa alla olevan videon rippisaarnaosuudesta (n. 6 min. ja 55sek. eteenpäin…)
NMo voi tavaton…
Kristillisessä moraalissa ei todellakaan ole mitään mitä ei jossain muussakin uskonnossa tai filosofiassa olisi jo ennen kristinuskoa ollut.
Kannattaa lukea maailmalla aikaan tunnetuimman ja tunnustetuimman suomalaisen tiedemiehen Edward Westermarckin syväanalyyyttinen ”Kristinusko ja moraali”.
”Westermarck sai vaikutteita eurooppalaisesta naturalismista, evolutionismista ja uskontokriittisyydestä. Hänen antropologinen ja moraaliteoreettinen ajattelunsa sai vaikutteita Darwinilta, Haeckelilta ja Spencerilta.” Wikipedia
Tästä lyhyestä sitaatista voi havaita, ettei Westermarck ollut mitenkään erityisen objektiivinen toimija, mitä pidetään tieteessä ihanteena, vaan mitä suurimmassa määrin ideologioiden hapattama henkilö.
Mistä luulet Ryösö krististillisyyden saaneen hapatteitaan? Westermarck nautti laajaa kansainvälistä arvostusta. Ja ei täällä kukaan tyhjiöstä ajatuksiaan saa. Olennaista on, miten niitä jalostaa. Tieteessäkään ei muuten ole yhtään puhtaasti objektiivista toimijaa.
En viitsi jauhaa Westermarckista. Toin vain esille hänen ideologiset kytkoksensä.
Minulle myös riittää, että Åbo Akademin Olli Lagerspetz, (Yliopistonlehtori Kulttuuri, historia ja filosofia) näyttää olevan sen ajatuksen takana, joka on em. Wikipedian artikkelin lopputulemassa:
”Viimeisinä vuosinaan Westermarckin edustama evolutionismi ja vertaileva metodi olivat jo menneet yhteiskuntatieteen tutkimuksessa pois muodista, ja Westermarckin katsottiin jääneen ajastaan jälkeen.”
Moraalilla tarkoitetaan käsitystä siitä, mikä on oikein ja väärin. Perinteisesti on ajateltu, että moraali on itsenäinen suhteessa kehitykseen, jossa se on syntynyt ja yhteiskuntaan, jossa se vaikuttaa. Jos moraali pyrittäisiin perustelemaan jollain sen yläpuolella olevalla, vielä perustavammalla asialla, se ei ole enää moraali.
Tässä mielessä termi ”kristillinen moraali” ei ole ylipäätään mielekäs.
Perustelua siitä, miten yksilön tai yhteiskunnan tulisi moraalikäsitysten perusteella toimia, kutsutaan normatiiviseksi etiikaksi. Ei ole olemassa edes yhtenäistä kristillistä etiikkaa, koska erilaiset kristilliset suuntaukset tulkitsevat Raamattua eri tavalla.
Jopa kristinuskon kahta kaikkein yleisintä eettistä periaatetta, kultaista sääntöä ja rakkauden kaksoiskäskyä, on mahdollista tulkita eri tavalla. Siitä huolimatta ne ovat todennäköisesti kaikkein lähimpänä kaikkia kristittyjä yhdistävää etiikkaa.
Kristikuntaa eniten jakavia kysymyksistä ovat ne, onko Paavalin opetukset hänen henkilökohtaisia mielipiteitään ja onko Mooseksen kirjojen lait Jumalan moraalisia mielipiteitä. Kaikkein fundamentalisimman raamattunäkemyksen mukaan kaikki Raamatun ohjeet ovat ehdottomia ja lopullisia totuuksia ja minkäänlainen inhimillisen järjen käyttö ei ole suotavaa.
Mihin perustuu väite ns. perinteisestä moraalin määritelmästäsi ja väitteistäsi Paavali-tutkimukseen? Viittaukset esiin kiitos…
Perinteisen moraalin määritelmästä kirjoitetaan muun muassa Sami Pihlströmin kirjoituksessa Tiede ja edistyksen myytti.
https://journal.fi/tt/article/view/56440/18663
Kristillisen etiikan kiistat ovat esillä tälläkin foorumilla, mutta voit lukea niistä myös Westermarkin teoksesta, johon Seppo Heinola viittasi aikaisemmin. Enkä tässä puhu hänen johtopäätöksistään vaan kiistan olemassaolosta.
”Jopa kristinuskon kahta kaikkein yleisintä eettistä periaatetta, kultaista sääntöä ja rakkauden kaksoiskäskyä, on mahdollista tulkita eri tavalla. Siitä huolimatta ne ovat todennäköisesti kaikkein lähimpänä kaikkia kristittyjä yhdistävää etiikkaa.”
-Kuten olen sanonut, moraali, etiikka ja lähimmäisenrakkaus eivät ole synonyymeja. Näin siis asian itse näen.
Siinä olen samaa mieltä, että moraali ei sinällään tarvitse uskoa mihinkään suurempaan. Moraalilla pyritään lauman selviytymiseen vastavuoroisella auttamisella. Etiikka menee sitten sille alueella että mikä on ”oikein” ja mikä ”väärin” ja miksi.
Lähimmäisenrakkaus on toimimista toisen hyväksi, silloinkin kun kyseessä on epämiellyttävä tai itselle ja yhteisölle vaaraksi ja haitaksi oleva yksilö. Ja tällaisen ihmisen auttaminen voi olla itselle vahingollista tai jopa vaarallista. Tästä juuri Jeesus opetti.
Niemiselle…
Nähdäkseni Sami Pihlström ei kyllä kirjoita tuossa em. linkissä perinteisen moraalin määritelmästä, vaan reflektoi Esko Valtaojan osin epäonnistuneita filosofisia ajatusrakennelmia. Pihlström sitaattisi tuo ainakin itselleni mieleen pikemminkin Kantin ajattelun kuin perinteisen moraalin, puhumattakaan kannanotosta kristilliseen moraalin. – Pidän sitaattiasi hyvin kaukaa haettuna tähän teemaan liittyen.
Westermarck on nähdäkseni puolestaan varsin epäonnistunut tapausesimerkki, koska hänellä on niin vahva ideologinen painolasti, ja itseasiassa minulle tuli tuossa Pihlströmin kriittisessä Valtaoja reflektoinnissa mieleen, että se taitaa muuten osua tietyissä kritiikkinsä perusteluissa myös Westermarckin ajatteluun…
”Kaikkein fundamentalisimman raamattunäkemyksen mukaan kaikki Raamatun ohjeet ovat ehdottomia ja lopullisia totuuksia ja minkäänlainen inhimillisen järjen käyttö ei ole suotavaa.”
-Kuka oikeasti on tätä mieltä? Jokainen kristitty ymmärtää etteivät Mooseksen lain kohdat (ne, jotka EIVÄT ole moraalisia ja eettisiä) eivät koske kaikkia ihmisiä kaikkina aikoina. Ja myös eron vanhan ja uuden liiton välillä.
Weckroth
Tapasi erottaa etiikka ja moraali tavalla, joka pelkistää moraalin ikäänkuin tämänpuoleiseksi projektiksi on minusta hieman outo. Sille ei ole nähdäkseni teologisia perusteita. Me voimma vallan hyvin ajatella kristittyinä, että Jumala on antanut meille luonnollisen moraalitajun. Se tarkoittaa sitä, että Jumalan laki on kirjoitettu sydämiimme. Moraalimme on siten heijastusta tästä. Monissa kielissä (mm. Raamatun kreikassa) omatunto tarkoittaa yhteistä tuntoa/tietoa. Tähän sopii myös Roomalaiskirjeen viite, jonka voit kuunnella tämän blogin rippisaarnasta.
Moraalimme jää kuitenkin vain tämänpuoleiseksi projektiksi, jos sitä ei ankkroida Jumalan sanaan Raamatussa. Tämä ei ole kuitenkaan itsessään meissä olevan moraalitajun vika (sehän on Jumalan lahja). Kysymys on pikemminkin siitä, että ilman Jumala-yhteyttä syntisen ihmisen moraalinen kykeneväisyys jää palvelemaan vain omia intressejämme. Jumalan yhteydessä moraalitajumme on arvokas väline yhteiseksi hyväksi. – En siksi näe hyvänä, jos kristitty ihminen väheksyy moraalia jollakin kategorisella tavalla…
”Tapasi erottaa etiikka ja moraali tavalla, joka pelkistää moraalin ikäänkuin tämänpuoleiseksi projektiksi on minusta hieman outo. Sille ei ole nähdäkseni teologisia perusteita. Me voimma vallan hyvin ajatella kristittyinä, että Jumala on antanut meille luonnollisen moraalitajun.”
-Kaikki on Jumalalta. Mutta näkisin, että moraali on pelkistetty käsitys, joka ei sinällään edellytä mihinkään suurempaan ja korkeampaan uskomista. Sen voi perustella järjellä. Lähimmäisenrakkaus ei oikeastaan ole ollenkaan _järkevää_.
Eli näkisin että moraali on tietynlainen oikean ja väärän käsittämisen ”alkeiskurssi”. Eskariluokka.
Sari Weckroth,
Voit toki tehdä ikioman moraalin määritelmäsi, mutta siinä on se vaara, että kadotat moraalin ja omantunnon yhteyden. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan Jumala näet puhuttelee juuri omaatuntoamme eli moraalitajuamme.
Jopa Immanuel Kant, joka pyrki selittämään moraalin yleissitovuuden ilman Jumalaa, joutui käsittääkseni tekemään sellaisen myönnytyksen, juuri moraalin yleissitovuuden takia Jumala on ikäänkuin käytännöllisen järjen postulaatti. – Ymmärrän tämän niin, että Kant epäonnistui siinä, mitä sinä olet juuri yrittämässä (eli määrittelmässä moraalia vain tämänpuoleisena projektina).
Moraali ja erityisesti moraalin yleispätevyys, ehdottomuus ja lahjomattomuus ovat sellaisia asioita, joita ei yksinkertaisesti ole vielä onnistuttu määrittelmään ilman Jumalan ottamista mukaan yhtälöön (vaikka sitten ikäänkuin takaoven kautta). Tämä on nähdäkseni niin teologian kuin filosofiankin realiteetti, joka toki ärsyttää monia. Minulle se kertoo siitä, että koska Jumala on kirjoittanut lakinsa omaantuntoomme (antanut meille luonnollisen moraalitajun), siinä on meille aina muistutus siitä, ettei mikään moraalinen projektimme tule koskaan onnistumaan ilman Jumalaa.
Tämän realiteettin tunnustamisen puolesta puhuu myös havainto ns. postmodernismista, jossa ajatellaan että suuret aatteet ja ideologiat ovat kuolleet. Postmodernismissa jäljellä näyttää olevan vain nihilismi. – Tämä onkin varmaan moraalifilosofisesti oikea havainto, jos näitä projekteja yritetään toteuttaa irti uskosta Raamatun ilmoittamnaan Jumalaan.
Kirjoitan tästä asiat näin pitkästi ja vakavasti, sillä näen tämän olevan koko maailman keskeisin globaali kysymys ja haaste itseään viisana pitävälle nykyihmiselle.
”Moraali ja erityisesti moraalin yleispätevyys, ehdottomuus ja lahjomattomuus ovat sellaisia asioita, joita ei yksinkertaisesti ole vielä onnistuttu määrittelmään ilman Jumalan ottamista mukaan yhtälöön (vaikka sitten ikäänkuin takaoven kautta).”
-Tästä olen samaa mieltä.
Näiden kolmen käsitteen erottelu ja määrittely erikseen on auttanut itseäni jäsentelemään ja käsittelemään asiaa.
Ihminen on huomannut, että ”kannattaa” toimia tietyllä lailla. Ja se luo pohjan yhteiskunnalliselle ja yhteisölliselle moraalikoodistolle ja käyttäytymiselle. Omatunto tulee mukaan kun huomaa että yhteisön käsitykset muuttuvat ja alkaa oivaltaa että se mitä yleisesti pidetään sopivana tai epäsopivana sotiikin omaa oikeuskäsitystä vastaan.
Moraalin voi ymmärtää moralistien työkaluksi, jolla ohjeistetaan muita ihmisiä toimimaan oikein. Kristillinen moraali perustelee nuo ohjeet ’ankkuroimalla’ ne Raamattuun – sopivaksi katsottuun jakeeseen. Moralisti pyrkii vaikuttamaan toisten ihmisten omaantuntoon.
Etiikka on hyvään pyrkivän ihmisen väline arvioida omaa elämäänsä ja toimiaan. Se liittyy kinteästi ihmisen itsensä omaantuntoon.
Moraaliteorioita on monia. Jopa lääkäriliitto käsittelee niitä. Tässä heidän (karkea) jänennyksensä:
”Filosofisen etiikan tehtävä on systematisoida moraalikäsityksiä ja rakentaa niiden pohjalta moraaliteorioita. Yleisimmät moraaliteoriat edustavat karkeasti kolmea ryhmää: hyve-etiikkaa, hyötyetiikkaa ja velvollisuusetiikkaa…”
Koska moraalin käsitteen määrittely herättää nyt niin paljon keskustelua, lienee syytä nostaa esille eräs yleinen käsitemäärittely:
”Etiikka (m.kreik. ἠθική [φιλοσοφία], sanasta ἤθος, ēthos, vakiintuneet tavat) on tutkimusala, joka tutkii moraalia ja siihen liittyviä kysymyksiä kuten eettisen toiminnan periaatteita, oikeaa ja väärää, hyvää elämää, sekä arvojen ja eettisten väittämien luonnetta.” Wikipedia, Crisp, Roger: Ethics Routledge Encyclopedia of Philosophy
Kuten huomaatte, tässä ei ole kyseessä sellaista arvoasetelmaa, jonka te (Weckroth ja Pentti) näytätte haluavan määritellä etiikan käsitteen eduksi ja moraalin käsitteen vahingoksi.
Jos moraalisessa pohdinnassa haluaa mennä syvemmälle, tulee edetä siihen, puhutaanko hyveillä, hyödyllä vai velvollisuudella perustellusta toiminnasta… oikeastaan riippumatta siitä puhutaanko nyt sitten etiikasta tai moraalista. Tämä on oikeasti ratkaisevaa. Ratkaisevaa on pikemminkin se mille pohjalle moraaliteoriat ja etiikan perusteet rakentuvat… – Sitten tulee myös mennä sen taakse, kuka määrittelee hyveen, miten arvoidaan hyötykriteerit, ja kenen edessä ollaan vastuussa moraalisen toiminnan velvoittavuudessa yms. etc.
”Ei ole kyseessä sellaista arvoasetelmaa, jonka te näytätte haluavan määritellä etiikan käsitteen eduksi ja moraalin käsitteen vahingoksi.” Nimitykset eivät ole tässä olennaisia, vaan ajatus, jota niiden avulla halutaan ilmaista. Moraali on sanana siksi parempi kuvaamaan pinnallisempaa ja tilannekohtaista hyvän ja pahan erottelua, että siitä on muodostunut nuo käsitteet moralismi ja moralisti. Ainakaan minä en ole kuullut etikismista tai etikisteistä. Olisiko Paavalin ajatus lain kuolettavasta kirjaimesta ja eläväksi tekevästä hengestä tätä samaa pohdiskelua?
> Moraali ja erityisesti moraalin yleispätevyys, ehdottomuus ja lahjomattomuus ovat sellaisia asioita, joita ei yksinkertaisesti ole vielä onnistuttu määrittelmään ilman Jumalan ottamista mukaan yhtälöön
Jos kaipaa aiheesta lisää lukemista, suosittelen Walter Sinnott-Armstrongin kirjaa Morality Withouot God?
Kirjassa käsitellään useita virheellisiä väittämiä. Tämä keskustelun kannalta niistä keskeisimpiä ovat väitteet siitä, että moraalia ei ole olemassa ilman jumalaa, että ateistilla ei ole syytä olla moraalinen, ja että ateistit eivät voi ilman uskontoa tietää, mikä on oikein ja väärin.
Niemisen linkki antaa skeptikon piirtämän yksipuolisen kuvan käsiteltävästä aiheesta. Jos kuitenkin haluaa tutustua siihen, on hyvä monipuolistaa kuvaa ottamalla rinnalle kristillinen näkökulma:
https://youtu.be/DTacpjiv8vU
Itse huomioin vielä sen, ettei Niemisen esille nostama henkilö ole oman esittelyssä mukaan perehtynyt niinkään kristillisen moraaliteologian perinteisempään muotoon, vaan siitä kauempana olevien (jenkki)muotojen kritiikkiin.
Pentti kirjoittaa:
”Moraali on sanana siksi parempi kuvaamaan pinnallisempaa ja tilannekohtaista hyvän ja pahan erottelua, että siitä on muodostunut nuo käsitteet moralismi ja moralisti.”
Nyt ollaan kyllä kovasti hakoteillä käsitteiden määrittelyssä.
Hyvä moraali on hyvää moraalia. Se ei ole sen enempää moralismia kuin pinnallisuuttakaan. – Samalla tavalla kuin hyvä idea on hyvä idea olematta idealismia! – Nukutaan välillä yön yli ja jatketaan sitten levänneinä…
”Hyvä moraali on hyvää moraalia.” Mikä määrittelee moraalin hyväksi? Etiikka. Eettinen moraali on hyvää, epäeettinen ei ole.
Tarkkaan ottaen oikeaa ja väärää ei ole jos ei ole Jumalaa.
> Tarkkaan ottaen oikeaa ja väärää ei ole jos ei ole Jumalaa.
Tämä on kestämätön päätelmä. Jumalan olemassaoloa ei voi todistaa. Tämä tarkoittaisi, että oikea ja väärä perustuisi puhtaasti sellaiselle, joka saattaa olla olemassa tai saattaa olla, ettei sitä ole olemassa.
Se, että ihminen pystyy tekemään valintoja oikean ja väärän toimintatavan välillä, ei edellytä että hänellä tulisi olla usko johonkin suurempaan voimaan.
Kristillinen moraali on kristillinen moraali.
Korkeimman, Jumalan, antama moraali meille ihmisille on aivan muuta. Me kaikki ihmiset synnymme samanarvoisina, tasa-arvoisina, lähimmäisen rakkaus mentaliteetti olemuksessamme , jossa on mukana Korkeimman henki.
Yksi esimerkki, vuosikalenterimme. Se on kristillisen moraalin mukainen, ei Korkeimman .
Samaa voisin kysyä tämän kommentin suhteen viitteistä ja lähteistä…
Mahdoitko kuunnella em. rippisaarnan?
Jos joku kuunteli em. rippisaarnan, hän varmaan ymmärtää seuraavan vastaukseni Martti Pentille…
Pentin em. kriitikki kristillistä moraalia kohtaan yrittää etsiä perusteluja siitä, ettei kristillistä moraalia ei voi olla olemassa, koska kristillisissä moraalitulkinnoissa esiintyy (käytännön tasolla) hajontaa.
Annan esimerkin lastenleiriltämme. Eräs suosikkileikki on ns. rikkinäinen puhelin. Lapset istuvat ringissä. Leikin ideana on sitten kuiskata joku lause vierustoverin korvaan. Kun viesti on kiertänyt koko ison lapsiringin läpi, se on yleensä muuttunut hyvin erilaiseksi. Tämä on lapsista hassua. Monet arvelevat, missä kohdalla kierrosta tapahtuivat suurimmat muutokset.
Martti Pentin kritiikki perustuu eräällä tavalla tämän ”rikkinäisen puhelimen” logiikkaan. – Koska me olemme ihmisinä taipuvaisia kuulemaan kukin Jumalan sanan pikkuisen eri tavalla, ei voi olla yhtä ääntä siitä, mitä Jumala sanoo oikeasta ja väärästä (eli moraalista)
Voit kuitenkin miettiä, miten viisasta tällainen logiikka on! Se tarkoittaa eräänlaista nihilismiä. – Siinä ikäänkuin päätellään, että koska on olemassa virheen mahdollisuus, ei ole olemassa alkuperäistä ääntä.
Lastenleirin lapset ovat paljon Pentin ajattelua oivaltavampia. He näet alkavat miettiä, missä kohdassa alkuperäinen viesti alkoi vääristyä. He tajuavat, että ketjua pitää palata lähemmäs äänen alkulähdettä, jotta päästää lähemmäs oikeaa ääntä.
Me voimme ottaa oppia näistä lapsista. Sen sijaan, että me kieltäisimme Jumalan Raamatussa antaman alkuperäisen äänen oikeasta ja väärästä myös moraalin alueella, meidänkin tulee etsiytyä lähemmäs alkulähdettä. Kun huomaamme ristiriitoja oikean ja väärän kysymyksissä, yhteinen paluu Raamatun alkulähteille on mielekkäin tapa etsiä valoa.
Minun nähdäkseni nykyihmisen suurin ongelma on kuitenkin ylpeytemme. Emme oikein suostu nöyrtymään siihen, että niin vanha kirja kuin Raamattu olisi meitä viisaampi oikean ja väärän etsinnässä. Emme halua palata alkulähteelle. Sen sijaan haluamme olla kuin Jumala, ja ottaa nämä kysymykset itse haltuumme. Tästä Paholaisen huoukutuksesta siellä paratiisissa puhuin siinä em. rippisaarnassa, jos kiinnostaa kuunnella…
Viimeinen kappale kommentissasi taitaa oila eräänlainen ripittäytyminen. Toivottavasti kirjoitit sen tosissasi, Manu Ryösö!
Pentti: ”Viimeinen kappale kommentissasi taitaa oila eräänlainen ripittäytyminen. Toivottavasti kirjoitit sen tosissasi, Manu Ryösö!”
Viittaan viimeisessä lauseessani rippisaarnaani, jossa tuon esille luonnollisessa syntiinlangenneessa tilassa olevan ihmisen taipumuksen pyrkiä Jumalan rinnalle, moraalin määrittäjäksi ja omiin tarkoituksiinsa hyödyntäjäksi.
Myönnän myös itse kuuluvani tähän ihmiskuntaan, jossa meillä on kristittyinäkin tämä lihallinen kiusaus ja houkutus ns. vanhan aatamin kautta. Siksi juuri alleviivaan sitä, että omatuntomme tulee olla aina Pyhän Raamatun sanaan sidottu.
”Emme halua palata alkulähteelle. Sen sijaan haluamme olla kuin Jumala, ja ottaa nämä kysymykset itse haltuumme.” Raamattua voi myös käyttää tähän haluun olla kuin Jumala. Sen avulla voi ottaa niin kysymykset kuin vastauksetkin omaan haltuun. Varo sitä, Manu Ryösö!