1. Kristillisellä sionismilla ei paikkaa kirkossa
Tapiolan seurakunta järjesti yhdessä Suomen Lähetysseuran ja Diakonia ammattikorkeakoulun kanssa 12.6.2023 keskustelutilaisuuden aiheena ”Kristittyjen kohtalo ja tulevaisuus Palestiinassa, Israelissa ja Lähi-Idässä.” Tilaisuudessa puhuivat paitsi piispat Munib Younan ja Jari Jolkkonen, myös muun muassa Ulkopoliittisen Instituutin vanhempi tutkija Timo R. Stewart sekä Vanhan Testamentin eksegetiikan professori Martti Nissinen.
Siis sellainen seurakunnallinen normitilaisuus, jossa nukkumatti tahtoo yllättää…Ei suinkaan!
Hamas ei tuolloin ollut vielä hyökännyt Israeliin, mutta sähköä oli silti ilmassa. Piispa Jari Jolkkonen yllätti – ainakin minut – suorasanaisella kannanotollaan kristilliseen sionismiin. Piispa Jari sanoi seuraavasti:
”— meidän pitää tukea palestiinalaisia kristittyjä lankeamatta antisemitismin syntiin. Ja lankeamatta kristillisen sionismin apartheid-politiikkaan.”
Jolkkosen mukaan kristillisen sionismin apartheid-politiikassa ei ole kyse Etelä-Afrikasta ”vaan toisenlaisesta mallista, jossa käytetään teologisia uskonnollisia perusteluja ja jotka oikeuttavat palestiinalaisten sorron.”
Piispa Jolkkonen totesi myös varsin suoraan, ettei kristillisellä sionismilla ole paikkaa Kuopion hiippakunnassa ja mikäli Jolkkosesta riippuu ei koko kirkossa.
Palataan piispa Jolkkosen käsityksiin kristillisestä sionismista blogin lopussa. Nyt olisi kiinnostava tietää, mitä kristillisellä sionismilla tarkoitetaan.
————————————————–
2. Luvatun maan lumo
Tähän toimii hyvänä johdatuksena Timo R. Stewartin kirja ”Luvatun maan lumo”. Se perustuu Stewartin valtiotieteelliseen tiedekuntaan 2015 tekemään väitöskirjaan. Luvatun maan lumo on siltäkin osin erinomainen ”kansanpainos”, että siinä on mukana alaviitteet sekä lähdeluettelo.
Timo R. Stewart toimii ulkopoliittisen instituutin vanhempana tutkijana. En kummemmin esittele enkä arvioi Stewartin kirjaa. Jälkimmäiseen ei edes riittäisi rahkeet. Keskityn poimimaan kirjasta itselleni kiinnostavia kohtia.
Yksinkertaisimmillaan kristillinen sionismi on sitä, että juutalaisten paluun Palestiinaan ja Israelin valtion perustaminen nähdään olevan merkkejä Raamatun profetioiden toteutumisesta. Juutalaisten katsotaan olevan valittu kansa ja Jumalan silmäterä.
Kristillisessä sionismissa Israel on osa Jumalan suunnitelmaa. Päättely menee jotenkin seuraavasti: Raamattu on luotettava. Se on Jumalan sanaa joka sana. Raamattu ennustaa Israelin valtion synnyn. Ja kas, ihme tapahtui – Israelin valtio on syntyi. Tämä taas todistaa Raamatun luotettavuuden jne.
Kehäpäätelmä kieltämättä, mutta samalla hyvin vetovoimainen argumentti Israelin puolesta.
—————————————————-
Liikenneyhteydet pikkuhiljaa paranivat 1900-luvulle tultaessa. Suomalaisiakin ”seikkoilijoita”, pääosin pappeja vieraili Palestiinassa. Pyhä maa ei kuitenkaan ollut sellainen kuin sen piti olla.
Palestiina oli kuuma, kuiva, pölyisä ja meluisa. Se oli kehittymätön. Täynnä arabeja, joista matkailijoiden mielikuvat eivät juuri eronneet tämän päivän perussuomalaisten käsityksistä.
Sanalla sanoen Pyhä maa oli monille pettymys. Toisaalta juutalaisia siirtokuntia oli jo mukavasti, vaikkei Israel vielä itsenäinen ollutkaan. Siirtokuntien juutalaiset asukkaat olivat muuttaneet monella tavoin Lähi-Itää kehittyneemmästä Euroopasta.
Ei siis ihme, jos moni perusteli arabiasutusta tieltään pyyhkivää sionismin aaltoa Aapeli Saarisalon tavoin: juutalaisilla oli moraalinen oikeus maahan, koska he saivat sen tuottamaan paremmin!
——————————————————–
Vilkastuva Israel-matkailu keskeytyi kymmeneksi vuodeksi jännittyneen maailmanpoliittisen tilanteen ja sitä seuranneen sodan vuoksi. Sodan loppua muutaman vuoden viiveellä seurannut Israelin perustaminen 1948 räjäytti kristillisen sionismin loputkin pidäkkeet.
Viimeistään Israelin perustaminen osoitti, että Raamattu on luotettava. Sen profetiat pitävät paikkansa. Näin ajattelivat – ei pelkästään babtistit, vapaakirkolliset ja helluntailaiset tai 1945 perustetun Kansan Raamattuseuran (KRS) kannattajat – vaan moni kirkon keskikäytävänkin kulkija.
Timo R. Stewart havainnollistaa asiaa siteeraamalla Kotimaan vuoden 1947 viimeistä numeroa. Tällöin Israelin valtion perustaminen alkoi näyttää jo varmalta. Kotimaan päätoimittaja professori Yrjö E. Alanen kirjoitti:
”Arabialaisten on kuitenkin turha potkia tässä asiassa tutkainta vastaan. Juutalaisvaltion syntyminen – – – – perustuu Jumalan selvästi ilmoitetulle lupaukselle, jonka täyttymisen aika näyttää nyt koittaneen.”
Totuuden nimessä on sanottava, että Kotimaa linja maltillistui, kun seuraavana vuonna päätoimittaja vaihtui Alasesta Armo Nokkalaan.
Itselleni oli yllätys, miten kiihkeästi KRS otti kantaa Israelin puolesta. Frank Mangsin evankelioimistilaisuuksissa messuhallit ja suurimmat kirkot täyttyivät ja niiden pohjalta syntyi Kansan Raamattuseura ja sen Sana-lehti. Keskeinen vaikuttaja tässä oli esimerkiksi eri mutkien kautta helluntailaisuudesta evl kirkon piiriin ja Raamattuseuraan päätyneellä Ensio Lehtosella.
Sana-lehti oli myös eräs kaikkein aktiivisimmista Israelista kirjoittaneista lehdistä. Sana-lehdelle Israel oli kirjaimellista Raamatun ennustusten toteutumista. KRS:n lehdelle Israelin tapahtumat olivat ”Jumalan kellon tuntiviisari.” Jumalan kelloa eli Israelia seuraamalla saattoi samalla seurata Jumalan suunnitelmien toteutumista.
Sana-lehden päätoimittaja Lennart Pinomaa – myöhempi dogmatiikan professori ja keskeinen lundilaisen teologian edustaja Suomessa – kirjoitti jopa omalla nimellä Israelista ennustusten täyttymyksenä. Pinomaa on sikäli syytä panna merkille, ettei tämä Etelä-Savossa varttunut ja Kanadaan päätynyt professori todellakaan ollut kirkon konservatiivisemmista päästä.
Siinä missä Antti J. Pietilä oli viimeisissä kirjoituksissaan ennen varhaista kuolemaansa 1934 suhtautunut vähintään pidättyvästi Raamatun käyttämiseen Lähi-idän tapahtumien ennustajana ja selittäjänä, Pietilän seuraajalla Eino Sormusella dogmatiikan professorina ja sittemmin Kuopion piispana ei ollut tässä suhteessa ainakaan liiallisia hillikkeitä. Osmo Tiililä sen sijaan, kieltämättä profetioiden merkitystä sinänsä, suhtautui Israeliin ja siihen liittyvään estottomaan eskatologiaan varauksella.
Ehkä kaikkein karmeimmalla tavalla Raamatun käyttäminen historiallisten tapahtumien selittäjänä tuli esiin holokaustin yhteydessä. Urho Muroman kirjoitukset olivat oma lukunsa. Niissä ei kaukana ollut se ajatus, että holokausti oli, jos ei oikeutettu, niin ainakin ”Herran sanan” valossa ymmärrettävä. Niin ikään KRS:n edellä mainittu Ensio Lehtonen näki holokaustin niin, että ”Jumala puhdisti kansaansa.”
Stewartin mukaan heti Israelin itsenäistymisen jälkeen saivat profetioita käyttävät tulkinnat tapahtumista näkyvyyttä ennen muuta Sanassa, Kotimaassa ja Ristin Voitossa. Eivät niinkään ns. vanhojen herätysliikkeiden lehdissä.
Jakolinja oli myöhemminkin selvä. Vapaakirkolliset, babtistit, helluntailaiset ja uuspietistit pitivät lehdissään esillä Israelin perustamista Raamatun ennustusten täyttymisenä, sen sijaan vaikkapa vanhoillislestadiolainen herätysliike ja uuskansankirkollisuutta liputtanut Vartija-lehti eivät.
————————————————-
Kirkkosta kuului 1960-luvusta eteenpäin myös yhä enemmän kriittisiä ääniä. Sellaisia, jotka pyrkivät tasapuolisemmin suhtautumaan Lähi-idän polttavaan konfliktiin. Vaikutusta oli myös sillä, että Suomeen tuli ensi kertaa palestiinalaisia, heitä oli mahdollisuus kohdata ja kuulla näin myös toisen osapuolen ääntä.
Esimerkiksi Munib Younan tuli Suomeen 1969 ja opiskeli sittenmmin Helsingin yliopistossa teologian maisteriksi. Younanista tuli myöhemmin Jordanian ja Pyhän maan kirkon piispa sekä Luterilaisen Maailmanliiton presidentti.
Emerituspiispa Munib Younan. Jordanian ja Pyhän maan kirkko, ortodoksien ja katolisten ohella, edustaa kaikkein alkuperäisintä kristillisyyttä.
Myös piispanistuimilta alkoi kuulua arvostelua kristillistä sionismia kohtaan. Arkkipiispa Martti Simojoki piti puheen aiheesta Jom Kippur-sodan ollessa käynnissä lokakuussa 1973. Simojoen mukaan arabivastaisuus oli yhtälailla synti kuin juutalaisvastaisuus.
Israelin hyökättyä Libanoniin 1982, sai arkkipiispa Mikko Juva puolestaan aiheen kirjoittaa Helsingin Sanomiin seuraavasti (ja terävästi kuten Juva aina):
”Israelilaisten ja palestiinalaisten oikeudesta yhteiseen maahansa voidaan keskustella ja poliittiset samoin kuin eettiset perustelut ovat toisiansa vastassa. Mutta kun raaka sotilaallinen voima otetaan ratkaisemaan kahden kansan kiistaa, silloin on Jumalan pilkkaamista väittää, että nimenomaan toinen, ja tässä tapauksessa siis hyökkääjä, toteuttaa Jumalan hyvää tahtoa.”
1980-luvulla suomalaiset kristilliset piirit/sionistit vastustivat – tietenkin – kiihkeästi PLO:n johtajan Jasser Arafatin vierailua Suomeen. Arafat kuitenkin tuli 1989. Silloinen arkkipiispa John Vikström totesi, että suomalaisille Israelin näkemys on läheinen, mutta samalla on opittu katsomaan asioita myös palestiinalaisten perspektiivistä.
Myös presidentti Urho Kekkonen otti kantaa Lähi-idän kysymykseen. Kekkonen kritisoi kovin sanoin Israelin militaristeja ja piti Palestiinan (kansan) kohtaloa häpeäpilkkuna YK:n historiassa.
—————————————-
Oma lukunsa kristillisen sionismin kartalla Suomessa on ollut 1958 perustettu Kristillinen Liitto (myöhemmin Kristillisdemokraatit).
Kristillinen liitto sai ensimmäisen kansanedustajansa eduskuntaan 1970. Siitä pitäen se piti Israelin asiaa esillä. KRS:n ja esimerkiksi Kansanlähetyksen piirissä Kristillisellä Liitolla oli kova kannatus, mikä näkyi muun muassa näiden yhteneväisissä kannanotoissa Palestiinan kysymykseen.
Kristillisen liiton yleisohjelmaan lisättiin 1975 juutalaisten erityisasemaa Raamatun ja maailmanhistorian valossa korostava lause. Jos Israelia kritisoidaan, vedetään sillä Suomen päälle Jumalan kirous, totesi tämä suomalainen uskontopuolue.
Kristillistä liittoa puuhamassa olleen Martti E. Miettisen näkökulma saattoi olla jopa kristilliseksi sionismiksi äärilaitaa. Miettisen mukaan Lähi-idän tapahtumia tuli tarkastella (pelkästään) Jumalan sanan valossa, ei poliittisena kysymyksenä.
Tulkoon sivuhuomiona todetuksi, ettei KD:n ja viidesläisyyden side ole vuosien saatossa mitenkään höllentynyt. Vuonna 2019 tehty tutkimus kansanlähetyspäivillä ja Raamattuopiston hengellisillä syventymispäivillä kertoo, että liki 80% kannatti KD:tä ja perussuomalaisia 10% (nykyhallitus lienee viidesläinen dream team).
—————————————————————–
Stewartin tutkimus on perusteellinen ja ainutlaatuinen suomalaisesta kristillisestä sionismista. Lumotun maan lumoa olisi voinut mielestäni hiukan tiivistää. Nyt samat asiat tuntuvat paikka paikoin kertautuvan.
Timo R. Stewartille voi silti nostaa hattua jo siitäkin syystä, että jaksanut kahlata kaikkea muuta kuin runsaudenpulaa vaivaavan Israel-aiheisen profetiakirjallisuuden läpi. Israelista on kirjoitettu paljon, hyllymetreittäin. Asiallisia, tutkimukseen perustavia Palestiina-/Israel-kirjoja sen sijaan ei liiaksi ole. Hiukan ihmettelen kirjastojen hankintoja ja sijoitteluja, siellä seisoo kymmeniä lähinnä science fictioniksi luettavia profetiakirjoja tietopuolella.
Yleisesti voi sanoa, että poliittisen kentän vasemmalta laidalta löytynyt enemmän sympatiaa palestiinalaisille ja oikealta Israelille. Poikkeuksiakin on. Esimerkiksi sosiaalidemokraattien parista kirkosta eronnut ateisti K.A. Fagerholm oli vuosikymmeniä Suomi-Israel-ystävyysryhmän puheenjohtaja, samoin 1970-/1980-luvun taitteessa lapualaisoopperankin kirjoittanut Arvo Salo.
Nykyisin yhä enemmän etenkin nuorempi pappissukupolvi on irtautunut tavasta käyttää Raamattua maailmanpolitiikan oppikirjana. Voi sanoa, että kirkon liberaalien näkemykset usein myötäilevät palestiinalaisten näkemyksiä, vaikkeivat täysin mustavalkoisia olekaan. Samalla kirkon keskiviivan porukka siirtynyt – tässäkin kysymyksessä – pikkuhiljaa liberaaliin suuntaan.
Vanhat helluntailais-vapaakirkolliset rivit ovat edelleen voimissaan viidesläisyydellä ryyditettynä. Harvoin kuitenkaan enää tapaa yhtä avointa Raamatun ennustusten ja profetioiden käyttöä Israelin politiikan puolustajana kuin takavuosina. Patmos on toki yhä edelleen 100% Israelin takana, samoin monet viidesläiset järjestöt. vaikka pahin tai paras profetiakärki ainakin evl kirkon papiston parissa on taittunut, vaikka toki löytyy yksittäisiä fanaatikkoja edelleen. Helsingin piispan taannoinen mielipidekirjoitus HS:ssa esimerkiksi oli vähemmän harkittu.
—————————————————————
3. Piispan kolme pointtia
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen: kristillisellä sionismilla ei tilaa Kuopion hiippakunnassa
Piispa Jari Jolkkonen palasi vielä Israelin ja Palestiinan väliseen konfliktiin kirjoituksessaan Seurakuntalaisessa 7.8.2023. Kirjoitus on pitkä ja luettavissa seurakuntalaisen sivustolta.
Kiinnitän huomion vain muutamaan kohtaan.
Kirjoituksessaan piispa Jolkkonen toteaa muun muassa, kuinka sekä Pyhän maan arabikristityt että muut palestiinalaiset kärsivät Israelin hallituksen ja viranomaisten toimista. Jolkkonen jatkaa:
”Israelin siviililakien sijasta Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaiskristittyihin (oma huom: sekä tietysti muihinkin palestiinalaisiin) sovelletaan miehityslakeja, siis sotatilan kaltaisia poikkeuslakeja. Niiden varjolla heihin kohdistetaan monia ihmisoikeusrikkomuksia.”
Olen täsmälleen samaa mieltä. Kansainvälinen huomio ja media aivan oikein ja perustellusti herää, kun Hamas tekee brutaalisen ja verisen iskun. Sen sijaan kansainvälinen media nukkuu, kun Israel harrastaa vähemmän veristä, mutta jatkuvaa sortoa palestiinalaisalueilla.
Jolkkonen kirjoittaa edelleen, kuinka palestiinalaisperheiltä on saatettu viedä näiden vuosisatoja omistamat pellot ja kodit ja jos rakennat uutta, sekin saatetaan jyrätä puskutraktorilla maan tasalle. Äänioikeus parlamenttivaaleissa on kielletty ja naimisiinmenoa rajoitetaan esimerkiksi siten, että jos Jerusalemissa asuva arabikristitty menee naimisiin Betlehemissä asuvan arabikristityn kanssa, ei yhteinen koti Jerusalemissa ole mahdollinen.
Lisäksi Jolkkosella on kolme pointtia. Piispa kirjoittaa:
”Kristittyinä meidän tehtävämme on 1. puolustaa palestiinalaiskristittyjä ja tehdä se niin, että 2. emme lankea antisemitismin syntiin 3. emme lankea karkeaan kristilliseen sionismiin ja sen apartheid-teologiaan.
Piispa Jolkkosen katsoo, että kristilliselle sionismille on tyypillistä esimerkiksi joidenkin Vanhan Testamentin jakeiden pohjalta perustella, miksi : ”nyky-Israelilla on oikeus riistää palestiinalaiskristityiltä näiden vuosisatoja omistamat pellot, kylät, tilat ja asunnot.”
Edelleen piispa Jolkkonen kysyy mielestäni perustellusti: ”missä Raamatussa käsketään vuonna 1948 perustettua Israelin valtiota sortamaan Pyhän maan kristittyjä tai muita kansanryhmiä, pitämään heitä lainsäädännössä alempiarvoisina, riistämään heidän omaisuutensa tai karkottamaan heidät maasta?”
Jolkkosen mukaan apartheid-teologiaa on sellainen teologia, millä yritetään oikeuttaa yhden kansanryhmän ylivalta muihin nähden. Piispa kirjoittaa edelleen, että ”sellainen ”teologia”, joka oikeuttaa minkä tahansa apartheit-järjestelmän tai etnisen puhdistuksen, on perverssiä. Sillä ei ole mitään tekemistä Kristuksen evankeliumin kanssa.”
Mielestäni Kuopion piispa on oikeassa. Piispan yksi keskeisimpiä tehtäviä on huolehtia oikeasta opista. Ja siitä, että Raamattua tulisi tulkita oikein ja käyttää vastuullisesti. Ei sieltä voi eikä saa poimia yksittäisiä jakeita ja lähteä Raamattu kainalossa kiilusilmäisenä kadulle kivittämään kansanryhmiä (tai erilaisia vähemmistöjä). On vähän ongelmallista istuttaa nykypäivän kansallisvaltio ”Israel” Raamattuun ja kierrättää se sieltä Jumalan sanana takaisin.
————————————————————
4. ”Perisynti” on totta
”Palestiinalaiskristityt” voi mielestäni muutettavat muuttaen laajentaa koskettamaan kaikkia palestiinalaisia. Meillä on velvollisuus kristittyinä puolustaa juutalaisia, aina ja kaikkialla. Mutta yhtälailla meillä, mikäli haluamme käydä kristityistä, on velvollisuus pitää huolta myös palestiinalaisten ihmisoikeuksista.
Hamasin isku 7.10 Israeliin panttivankiottamisineen oli poikkeuksellisen raaka. Se oli juutalaisten massamurha. Kuulostaa pahalta – ja sitä se oli. Israelin vastaus on – varovaisenkin arvion mukaan – vienyt tähän mennessä hengen päälle 10 000 palestiinalaiselta eikä tässä ole mukana ne, jotka tulevat kuolemaan sähkö- ja vesikatkojen seurauksena puutteellisen hygienian vuoksi tauteihin, nälkään tai janoon. Israel on käytettävissä olevien tietojen mukaan häirinnyt myös Egyptistä Gazaan kulkevia avustusrekkoja. Niidenkin määrä päivässä murto-osa niistä useammasta sadasta rekasta mitkä normaalisti kulkevat Gazaan päivittäin.
Tällä hetkellä tilanne on se, että Gazassa on Israelin toimesta saanut kolmessa viikossa surmansa enemmän lapsia kuin kaikissa maailman konflikteissa viimeisen vuoden aikana yhteensä.
Tämän pitäisi hätkähdyttää, mutta ei! Some on täynnä ”karkeita kristillisiä sionisteja”, maallikoita ja pappeja, joille tuntuu olevan ihan sama, miten monta palestiinalaista saa surmansa, tai miten monta palestiinalaista lasta tapetaan, kunhan kostetaan ja kostetaan kymmenkertaisesti Vanhan Testamentin verenhimoisen Jahven tavoin …
Ja samalla: suren jatkuvasti myös sitä, että joku idioottimainen, verenhimoinen terroristijärjestö, jonka pahuutta ei adjektiivit riitä kuvaamaan, samalla kun tekee uskonnollista politiikkaa sekin, tappaa viattomia ihmisiä, ottaa panttivangeiksi ja kiduttaa.
Jos tästä kaikesta haluaa vetää edes orastavasti teologiaan vivahtavan johtopäätöksen, niin ehkä sen, että perisynti tai miksi ikinä sitä kutsutaankin, on kirjaimellisesti totta. Ihminen on, porvarillisen, hyveellisen naamionsa takaa, ilkeästi virnuileva omaa etua ajava omahyväinen roisto, jonka sydän on musta ensimmäisestä päivästä viimeiseen henkäykseen.
Mahtaa Jumalalla olla kauheaa katsella tätä tekopyhien teeskentelijöiden veristä temmellystä maan päällä.
Mielenkiintoinen blogi. Ensiksi SLS:sta, että sen Israelin työn linjan muuttuminen on näkynyt selvästi parinkymmenen vuoden ajan. Saarisalosta ja Aili Havaksesta alkanut juutalaisiin painottunut linja säilyi vahvana suunnilleen koko viime vuosisadan, kunnes Luterilainen kirkko Jordaniassa ja Pyhällä Maalla (ELCJHL) tuli yhä selvemmin pääkumppaniksi. Työn keskuspaikka Shalhevetja muuttui FELM-keskukseksi, ja rauhantyö ja -kasvatus valikoitui painopisteeksi perustallustikin ja sen ohessa ELCJHL:n diakoninen tukeminen. Ei siis ”juutalaislähetystä”.
Israelin Palestiinan kristittyihin kohdistama kaltoinkohtelu/sorto johtuu minun mielestäni siitä että he ovat palestiinalaisia, ei siitä että ovat kristittyjä. Kärsivät etnisen taustansa, eivät kristillisen uskonsa tähden – ellei piispa Younanilla ollut tähän jotain muuta painavaa sanottavaa. Puhe juuri kristittyjen tukemisesta kuulostaa vähän samalta kuin takavuosina eduskunnassa jotkut (esim KD) olivat sitä mieltä että erityisesti kristittyjä tulisi suosia pakolaisten ottamisessa – mikä ei saanut laajempaa kannatusta ja hyvä niin. Sorrettuja pitää tukea riippumatta siitä keitä he ovat. (Muuten, on olemassa kristittyjä myös juutalaisten puolella, eikö heidänkin vaikeaa tilannetta juutalaisvaltiossa tulisi ymmärtää ja tukea? Sanon tämän sulkeissa enkä halua mennä tähän syvemmin, tietäen esimerkiksi että heidän joukostaan ei juuri löydy piispojen kavereiksi sopivia ”oikeita luterilaisia”.)
Mielestäni nykyinen verinen sota on edelleen YK:n häpeäpilkku; kansainvälisellä yhteisöllä jäi 70 vuotta sitten Palestiinan jakoasian ja Israelin valtion perustamisasian hoitaminen kesken. Vaikka vihanpito oli heti nähtävissä, juutalaiset ja palestiinalaiset jätettiin hiljalleen vuosikymmenien kuluessa pääasiassa keskenään riitelemään pienellä alueella. Nyt kun varsinaiset kuumakallet eli Hamas ja Netanjahu ovat ohjaksissa, jälki on kauheaa ja surullista. SLS on oikealla tiellä siinä, että rauhantyö on välttämätöntä, ja siinä sekä sympatiat että kriittisyys tulee suunnata kiistan molempiin osapuoliin. Raamatun tulkintaan tulee hyödyllistä vaikeuskerrointa kun Kirjan ohessa lukee median uutisia ja seuraa esim. Israelin kansalaisyhteiskunnan johtajaansa kohdistamaa kovaa kristiikkiä. Se on nyt sodan takia taustalla, mutta se on siellä ja nousee varmasti vielä.
Olipa hyvä, asiantunteva kommentti! Aili Havas oli muuten ensimmäinen Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan nainen kunniatohtorina (maltanko olla hiljaa ja sanomatta, että nykyään se myönnetään myös tytöille). Havas sukunimi kolkuttaa kelloja myös jos on yhtään lestadiolaisuuteen tutustunut.
Hyvä muistaa, että palestiinalaiskristityt samoin kuin palestiinalaiset ylipäätään ovat Pyhällä maalla alkuperäisasukkaita siinä missä juutalaisetkin. Jos Suomeen nyt yhtäkkiä virtaisi sellaisia muunmaalaisia, jotka ovat suomeniemeltä olleet pois vajaat 1500 vuotta ja alkaisivat perustaa tänne siirtokuntia ja ajaa ”suomalaisia” pois asutuksiltaan, luulisin, että se herättäisi hiukan närää.
Voiko teidän mielestänne Raamatun mukaan juutalainen päästä taivaaseen ilman uskoa Jeesukseen? Ei voi!
Muutama kommenttini alueella toimineena ja asiaa seuranneena:
On aika erikoista että kristillinen sionismi on uinut Suomen kirkkoon kohtaamatta juuri minkäänlaista kritiikkiä. Luterilaiseen teologiaanhan se ei ainakaan perustu. Ilmiön leviäminen johtuneen viidesläisyyden voimakkaasta vaikutuksesta. Hieman yllättäen Suomessa löytyy myös körttisionisteja, joilla on hyvin jyrkät pro-Israel ja antipalestiinalaiset linjat. Tätä taustaa vasten on erittäin tervetullutta että Piispa Jolkkonen otti kantaa.
Hannu Paavolalle kommentti, että mielestäni Palestiinan kristityt näkevät asian hieman toisin, että he eivät kärsisi uskonsa tähden. Pikemminkin, terrori ja häirintäkristittyjen pyhiä paikkoja vastaan on lisääntynyt Israelissa. Ja tämän voi katsoa kohdistuvan nimenomaan kristittyihin, ei välttämättä erityisesti palestiinalaisiin.
Suomeksi kristillisen sionismin kritiikkiä ja Munib Younanin ajatuksia on luettavissa pyhamaa.net -sivustolla.
Körttisionisteja on herännäisyydessä todellakin pieni, paljon kirjoittava fraktio. Ihan totta, että kristillinen sionismi kirkon piirissä on ollut ominaista nimenomaan viidesläisyydelle poliittisena siipenä Kristillinen liitto: Israelin valtio todistaa olemassaolollaan Raamatun olevan oikeassa. Siinä ei sitten enää paljon jää joustovaraa.
Mutta kaiken kaikkiaan ilmiö evl kirkossa on ollut viidesläisyyttä laajempi, sitä todistaa esimerkiksi sellaisten suhteellisen maltillistenkin kirkonmiesten kuin Voitto Viron tai Ilmo Launiksen vähintäänkin esioletukset siitä, miksi Israelin valtio syntyi ja minne se syntyi.
Turha sinun Pellervo on Hannua ryhtyä neuvomaan. Hannua parempia asiantuntijoita ei kovin montaa löydy. Hänellä on pitkä kokemus ja valtavasti tietoa asiasta. Taitaa vaan olla niin ettei parhaimmat asiantuntijat omia neuvojaan ole tarjoamassa. Mitä enemmän tästä tietää niin sen vähemmän on intoa siihen.
Erikoinen piirre on, että evlut seurakunnat tekevät pysyvää yhteistyötä kristillissionististen järjestöjen kanssa. Tehdään myös yhteistyötä Israelin suurlähetystön kanssa. En tiedä miten yleistä on että Israelin suurlähettiläs levittää kirkossa maan poliittista agendaa, mutta tiedän tällaista tapahtuneen. Jonkinlaista ryhtiliikettä toivoisin tässä asiassa kirkon taholta, että avoimen propagandistinen ja poliittinen vaikuttaminen suitsittaisiin pois. Piispat voisivat kertoa lähetysjärjestöille, papistolle ja kirkon jäsenille, mitä on luterilainen pyhän maan teologia. Toivoisin siinä olevan mukana rauhantyön ja ihmisoikeuksien puolustaminen uskostamme nousevana tapana toimia.
Toisaalta on todettava ”totuuden nimessä”, että Tapiolan kirkossa puheena olleessa tilaisuudessa pokkurointi piispa Younanin edessä oli vähintäänkin vaivaannuttavaa. Ja vaikka missään nimessä en kannata jonkin Risto Huvilan melko äärimmäisiä kristillisiä sionistisia ajatuksia, niin tapa, jolla Huvila torppattiin oli jossain määrin nolo. Edellä jo mainitsin tilaisuuden juontajana toimineen henkilön vähintäänkin kiusallisesta osuudesta eräisiin hieman arveluttaviin hankkeisiin, etenkin taustarahoituksen osalta.
Kyllä kirkon mielestäni on muistettava puolustaa myös Israelia, silloin kun sen paikka on. Mennään helposti ojasta allikkoon, jos Israelia aletaan demonisoimaan.
”luterilainen pyhän maan teologia” – panee miettimään. Yhtään väheksymättä luterilaista uskon perustusta ja ydintä, minua kiinnostaa enemmän ”hyvä pyhän maan teologia” tai ”kristillinen pyhän maan teologia”. Sellaiseen tulisi koota asiasta tehtyä tutkimusta ja työtä laajalta ekumeeniselta eli kirkkojen yhteiseltä pohjalta hyödyntäen parasta mitä on tehty niin roomalaiskatolisessa kirkossa, Kirkkojen Maailmanneuston kuin Luterilaisen Maailmanliiton teologisessa tutkimuksessa. Se vain on niin että 1500-luvun lähtökohdat ovat liian kapeat, ja että uskonpuhdistuksen isän epäonnistuneet ja natsisaksan tuhopolitiikkaa ruokkineet kirjoitukset huutavat laajempaa pohjaa, silloin jos puhutaan hyvästä Pyhän Maan teologiasta.
Muuten luotan Pellervo Kokkosen asiantuntemukseen ja kokemukseen puheena olevassa asiassa. Teologian tekemistä vielä tärkeämpänä pidän tervettä käytännön työtä ja toimintaa, tietenkin myös ajattelua. Minäkin sanoudun irti kristillisestä siionismista, ja näen uskossa ja toivossa ajan jolloin maan päälläkin oikeus virtaa kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.
Pellervo K. Luulisin, että perussyy on suomalaisen kristillisyyden aikoinaan vahva pietistinen perussävy. Viidesläisyys on vain rakentanut tälle pohjalle ja samalla omaksunut anglosaksisen pyhityskristillisyyden Israel-käsityksiä.
Marko kiteytti asian hyvin. Tuo ehkä selittää myös körttisionismia.
Joskus useita vuosia sitten muuten eräs rabbi Sanansaattajan haastattelussa myönsi, että ateisteja kuuluu myös juutalaiseen seurakuntaan.
Kiitos hyvästä blogista ja monista hyvistä kommenteista. Kristillistä sionismia on montaa lajia ja monilla erilaisilla uskonopillisilla painotuksilla. Tuo Samin yllä mainostama ”Kultainen Jerusalem” on erinomainen. Lisäksi voisin suositella Simon Sebag Montefioren ”Jerusalem” -kirjaa.
Israel-innon taustalla on minun ymmärtääkseni monella tapaa pietismin odotus kaikkien juutalaisten kerran koittavasta kääntymisestä Kristuksen puoleen mutta myös anglosaksisen pyhityskristillisyyden ja ns. dispensationalistisen raamatuntulkinnan vaikutus koko juutalaisen kansan paluusta Luvattuun maahan. Mutta minun mielestäni osa kristillisistä sionisteista jatkaa tosiasiallisesti vanhan kristillisen juutalaisvastaisuuden perinteitä vaikka puhuvatkin kiitettävän paljon juutalaisten ja Israelin tukemisesta: juutalaiset nähdään omana erityisenä kansanaan, jonka ei pidä sekoittua muihin JA jonka vieläpä kuuluu palata nimenomaan Luvattuun maahan.
100-vuotisen vihanpidon ja sodan jälkeen on jokseenkin mahdotonta sanoa, kuka on ”eniten syyllinen” nykyiseen Gazan verilöylyyn. On selvää, että Hamas aloitti tämän kierroksen rikollisten terroritekojensa sarjalla ja käyttää gazalaisia siviileitä ihmiskilpinä. (Stalinkin kielsi muuten evakuoimasta taistelujen jalkoihin jääneitä siviileitä ensin Leningradista ja sitten Stalingradista.) Eikä Israelilla ole mahdollisuuksia eikä kai aina haluakaan käyttää pelkkiä ”täsmäaseita”.
Rukoilkaamme oikeudenmukaista rauhaa Lähi-Itään ja edistäkäämme sitä parhaamme mukaan.
Kiitos Marko kommentista. Dispensionalismi on läheistä sukua kristilliselle sionismille. Suomessa Israel-into oli valtava heti Israelin perustamisen jälkeisinä vuosina. Israel oli pieni ja sisukas suurten ja vihamielisten arabinaapureiden ympäröimänä. Ei ollut sotien jälkeisessä Suomessa vaikea samaistua Israeliin vähemmän kristillisissäkin piireissä.
Käytännössä lähes kaikki tai kaikki kristilliset sionistit omasivat melko oikeistolaisen poliittisen maailmankatsomuksen, mutta se ei – ja ehkä se ei ole edes hämmästyttävää – haitannut näitä tippaakaan tuntemasta suurta innostusta, sympatiaa ja veljeyttä Israelin sosialistisia kibbutseja ja muutoinkin ensi vuosikymmenten hyvin vasemmistohenkistä meininkiä kohtaan. Joku on sanonut, että ainoa varsinaisesti sosialistinen ja onnistunut kokeilu ovatkin olleet Israelin kibbutsit.
Kari-Matti on siinä oikeassa, että oikeisto- ja vasemmistopulueet ovat pääsääntöisesti eri mieltä israel-kysymyksestä ylipäänsä, ainakin kylmän sodan aikana ja sen jälkimainingeissa. Osin taustana lienee se, että vasemmistossa on yleisesti oltu kriittisiä myös (kristin)usko(ntoo)a ja aikoinaan oltiin kallellaan Neuvostoliittoon, joka oli arabisosialismin ja palestiinalaistenkin asialla. USA oli ”se paha” ja oli Israelin puolella. Aikoinaan kokoomuksessakin oli ”kirkollis-kritillistä virettä” nykyistä enemmän. Toisaalta vasemmistossa on ollut myös enemmän antikolonialistista ja anti-imperialistista puhetta, joka tuntuu sekin antavan pohjavirettä kekusteluun.
Jasser Arafat tuntui nauttivan vallankumoussankarin maineesta vasemmistolaisissa suuntauksissa.
Kibbutsiaate lienee ollut senkaltaista sosialistista kokeilua, joka ei edustanut ns. sosialismin totalitaarista suuntausta, toisin kuin esim. Itä-Euroopan sosialistiset muutokset. Ja on toki oleellista, että USA:ssa on (ollutkin) suuri juutalaisväestö; USA edusti yleisesti oikeistolaisia arvoja. USA-käsitys jakoi vaemmistolaisia ja oikeistolaisia keskenään meillä kylmän sopan aikana.
Uutisointi ns. valtamediassa viime suosikymmeninä ei ole aivan tasapuolisena koettua Israeliin perusmyönteisesti suhtautuvien kannalta. Tämä lienee vaikuttanut siihen, että näissä piireissä ovat päässeet esille ne asiat ja näkökannat, joita ei julkisuuteen muuten ole ”päästetty”. Niinpä ns. sionistisissa piireissä on korostunut myönteinen Israel-puhe, joka saatetaan kokea muualla jopa ”Israel-fanituksena”.
Teologiassa lienee Israelin asema ollut sikäli olematon olio, että sille ei ole nähti mitään eritysiasemaa hengellisesti (eikä tietenkään maallis-poliittisesti). Ns. pietistisissä piireissä taas on nähty Israelin olevan edelleen Jumalan suunnitelmissa; poliittiset näkemykset ovat oma kysymyksensä. Käsittääkseni jopa eräässä (vanhassa, viime vuosisadan) dogmatiikan kirjassa on ollut ”ennustus”, että Israelin valtiota ei tule koskaan enää syntymään…
Jukka kiitos kommentista. Kuuden päivän sodan jälkeen 1967 Neuvostoliitto ja muut sosialistimaat katkaisivat diplomaattisuhteet Israeliin. Samalla viilentyi suomalaisen vasemmiston suhde Israeliin eikä pelkästään vasemmiston. Suomen poliittinen kenttä lähes laidasta laitaan otti kansainväliseen politiikkaan liittyvissä kysymyksissä Neuvostoliiton mielipiteet ja kannanotot erityisen tarkasti huomioon.
Stewartin kirjaan sellainen kommentti, että siinä aika vähän käsiteltiin kristillisen sionismin ilmentymistä Suomen uskonnollisessa kentässä ja evlut kirkossa. Se oli vähän pettymys. Mutta vähän asiaa pohdittuani totesin, että varmaankin tutkimusta asiasta on vähän ja aineiston keruu ja analysointi ei olisi onnistunut kirjaprojektin puitteissa.
Pellervo, olen ehdottomasti sitä mieltä, että suomalaisen kristillisen sionismin ilmentymien tutkiminen on ainakin yhden väitöskirjan kokoinen projekti. Sitä tarvittaisiin. Stewart toteaa jotenkin niin, että se esiintyy monien keskenään erilaisten uskonkäsitysten yhteydessä.
Itse olen huomannut monien kristittyjen Israelin-ystävien pitävän ”Israelin (valtion) siunaamista” (=tukemista ilman kritiikkiä) erityisenä hengellisenä kuuliaisuuden toimena. Toisilla on enemmän sydämenasiana juutalainen kansa ja juutalaislähetys. Kolmansilla on kiinnostuksen aiheena alija eli auttaa juutalaisia muuttamaan Israeliin. Jotkut imitoivat jopa rabbiinisen juutalaisuuden opetuksia kun Jeesuskin oli juutalainen. Neljännet yrittävät laatia etukäteen lopunajan historiaa Raamatun tekstejä ja Israelin tapahtumia yhdistelemällä. Yleensä nämä elementit esiintyvät suloisessa sekamelskassa. Arabeja kohtaan tunnetaan kyllä vilpitöntä myötätuntoa, mutta kun Jumala on antanut maan juuri Abrahamin jälkeläisille…
Peruslähtökohta on siis juuri Israelin kansan ja sen Palestiinaan kuuluvan kansallisvaltion erityisasema, joka perustuu Jumalan lupauksiin ja jolla on myös erityinen merkitys lopunajan pelastushistoriassa. Itse ajattelen, että tässä monimutkaisessa ja kaoottisessa maailmassa on koukuttavaa keskittyä yhteen kansaan ja maa-alaan, kun kyse vielä on Jumalan mielen mukaisesta toiminnasta, joka palkitaan: ”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat”.
Kannattaa muuten katsoa TV7:n Jerusalem-uutisia pidemmän aikaa. Asiallista viestintää ja samalla hienovaraista asennemuokkausta.
Vähän samaa jäin itsekin kaipaamaan. Lumotun maan lumo kuten todettua perustuu Stewartin väitöskirjaan, joka luettavissa HY:n e-thesiksestä. Stewartin väitöskirja taas ennen muuta aatehistoriallinen ja kohdistuu pääosin aikaan ennen kuuden päivän sotaa 1967.
Kari-Matti. Stewartin väitöskirja/sen populaariversio oli poliittista aatehistoriaa ja sellaisena erinomainen ja kompakti kokonaisuus. Iso kuva tulee hyvin esiin. Vaaditaan kuitenkin aikamoinen evankelikaalisen, fundamentalistisen ja herätyskristillisen teologian tuntemus, että saa analyyttisen niskaotteen kristillisen sionismin eri koulukunnista, viestintätekniikasta ja argumentaatiosta. Ainesta olisi useaankin väitöskirjaan, näkökulmasta riippuen.
Yksi mielestäni keskeinen kristillisen sionismin versio, tosin välillä peitelty, on hirvittävä. Sen mukaan kaikkien maailman miljoonien juutalaisten on määrä muuttaa Israeliin ja ottaa haltuunsa koko Aabrahamille luvattu maa-ala. Tästä koko islamilainen ja arabialainen maailma ja todennäköisesti muukin maailma tietenkin pillastuu hyökäten Israelin kimppuun. Äärimmäisen hädän keskellä juutalaiset sitten ottavat Jeesuksen vastaan Messiaanaan ja koittaa tuhatvuotinen valtakunta… Vaikka tähän kuinka liittyisi aito kiinnostus Israelin historiaan ja kulttuuriiin, Israelin poliittinen ja humanitaarinen tukeminen sekä antisemitismin vilpitön vastustaminen, kyse on hirvittävästä ja suoraan sanottuna ylimielisestä maailmanhistorian tulevaisuuden hahmottamisyrityksestä. Israelia sitten tuetaan, koska kansat tuomitaan sen mukaan, kuinka ne suhtautuvat Israeliin. Yksilötasolla Israelin siunaaminen on hengellinen kuuliaisuusharjoitus. Joukkotasolla tuetaan alijaa (maahanmuuttoa) ja pidetään eri tavoin esillä Israelin ja juutalaisten asiaa vaikkapa tukimielenosoituksissa. Hengellisellä tasolla voidaan sitten kätevästi arvostella kirkkoja ja kirkkokuntia, jotka näkevät asiat ”epäraamatullisesti”. (On toki sanottava, että Israelin arvostelu ja uutisointi saisi usein olla objektiivisempaa.)
Kuulemma löytyy niitäkin uskoon tulleita arabeja, jotka todistuspuheenvuoroissaan kertovat, että maa kuuluu juutalaisille. On helppo nähdä, että tällaisessa ajattelussa arabeille jää pohjimmiltaan konnan rooli.
Marko. Erinomainen kommentti. Kiitos!
Marko, Tosiaan ”Israelin siunaaminen” on joillekin meidän kristityille oikean hengellisyyden mittari. Törmäsin jossakin yhteydessä tähän, kun aloitin keskustella eräiden ihmisten kanssa. He taisivat kysyä tätä suoraan ja kun vastasin jotenkin muuten, näin ja kuulin heidän reaktionsa. Itse olen käyttänyt tästä kirkkososiologina itse luomaani käsitettä ”Israel-uskovaisuus”.
Entä jos juutalaisista pelastuu jäännös? Siitäkin VT ja Paavali puhuvat. Laittakaa hakusana jäännös vaikka Koivuniemen Raamattuohjelmaan
Mika Rantanen
Kyllä juutalaisia on pelastunut jäännös, vai eikö sinulle Holokaustin kaltaiset hävitykset riitä.
Kaikki mitä Raamatussa lukee, ei tarkoita tätä aikaa, tai tulevaisuutta, siellä kerrotaan myös siitä, mitä on tapahtunut tuhansia vuosia sitten.
Kristittyjen ongelma on juuri siinä, että he sijoittavat kaiken aina olemassa olevaan aikaan ja tulevaisuuteen.
Toki Raamatussa on ikuisia viisauksia, esim. käskyissä, mutta se ei tarkoita, että kaikki tarinat ovat aina samanaikaisesti tapahtumassa, tai, että profeettojen moitteet tarkoittavat nykyihmisiä.
.Liityn tähän keskusteluun vähän ”myöhäisheränneenä”. Kiitos blogistille hyvästä aiheesta kirjoituksesta, vaikka olenkin jossain määrin erimieltä.
Vierastan nyt esiin noussutta termiä ”kristillinen siionismi” mutta hyväksyn sen, jos hyväksytään myös termi ”antikristillinen antisiionismi”. Siispä minä otan oikeuden käyttää myös tätä termiä, ja yritän samalla kertoa sen, mitä ”kristillinen siionismi” minun mielestäni tarkoittaa, jos sitä kerran käytetään.
Blogisti totesi, että ”Kristillisessä sionismissa Israel on osa Jumalan suunnitelmaa.” Totta, jos ei olisi niin, Raamattu ja sen keskeisimmät osat Jumalan sanana jouduttaisiin hylkäämään. Vanhaa termiä käyttäen ”Lapsi menisi pesuveden mukana”. Koko Raamattu, koko kristillinen pelastushistoria, pohjautuu juutalaisen kansan ja Israelin vaiheisiin. Myös kristinuskon kulmakivi Jeesus Kristus oli inhimilliseltä luonnoltaan juutalainen. Raamatusta suurin osa on tavalla tai toisella profeetallispohjaista sanomaa. Suurin niistä on ”aikojen täyttyessä” ajallaan toteutunut. Minä uskon – Raamattuun luottaen – että myös loput tulevat toteutumaan ajallaan. Ihan riippumatta minun tai muidenkaan ihmisten mielipiteistä.
Näen, että antikristillinen antisiionismi pyrkii – termin mukaisesti – ohittamaan Raamatun selvän sanan, vaikka sen tulisi olla kristinuskon perustana. Mielestäni Raamatusta ei tule irrottaa vain tiettyjä osia, ja olla kuin niitä muita ei olisikaan. Silloin ei ole enää kyse Raamattuun ja Uuteen testamenttiin perustuvasta kristinuskosta vaan jostain muusta. Jeesus sanoi jo aikoinaan, että ”Te eksytte, koska ette tunne Jumalan kirjoituksia (ettekä Jumalan voimaa)” Matt.22.
Blogisti totetaa, että ”kirkon tehtävästä Lähi-idässä en osaa muutoin sanoa muuta kuin, että aina pitää olla heikompien ja sorrettujen puolella, löytyypä näitä puolelta tai toiselta.” Olen täydellisesti samaa mieltä. Olen varma siitä, että se tahto on myös kaikilla niillä, joita nyt nimitetään kristillisen siionismin kannattajiksi.
Haluan myös todeta, aito kristinusko ei varmasti luo vihaa ja jotenkin erottele ihmisiä hyvin kohdeltaviin ja huonosti kohdeltaviin. Olen kokenut ja nähnyt, että päinvastoin kristillinen usko ja Jeesuksen seuraaminen yhdistää ihmisiä ja purkaa väliseinät, vihan muurit.
Olen nähnyt, kuinka Israelissakin juutalaiset, arabit ja ketä lienevätkään, yhdessä iloitsevat, riemuitsevat ja rukoilevat ja jopa anteeksipyynnön ja anteeksiantamisen osoituksena itkevät ja kaulailevat toisiaan. Tulee mieleen Raamatun sanat efesolaiskirjeen 2. luvusta: ..sillä Hän on meidän rauhamme, hän, joka purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden …hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat, sillä hänen kauttaan on meillä molemmilla yhdessä Hengessä Isän tykö..”
On mielestäni täydellinen väärinymmärrys, ns. kristillinen siionisti olisi arabi/palestiinalaisvihamielinen. Ei totta vie! Luulen, että virheellinen käsitys johtuu siitä, että ns. ”kristillinen siionismi” pyrkii tunnistamaan ja paljastamaan maailmalla yleisesti esiintyvän (mutta tiedostamattomaksi jäävän) antikristillisen antisemitismin vaikutukset.
Vaikutus näkyy erityisen selvästi YK:n toiminnassa. Tässä pari esimerkkiä:
YK:n yleiskokouksessa hyväksyttyjen tuomitsevien päätöslauselmien määrä maittain vuosina 2015–2021: Israel 112, Venäjä 13, Syyria 8, USA 8, Pohjois-Korea 6, Iran 5, Myanmar 5, muut maat 0. Israel ”voittaa” koko muun maailman luvuin 112 – 45 !
K:n ihmisoikeusneuvoston tuomitsevat päätöslauselmat 2006–2021 jakautuvat näin: Israel 95, Syyria 37, Pohjois-Korea 14, Iran 11, Eritrea 11, Venezuela 2, muut maat 0. Israel ”voittaa” koko muun maailman luvuin 95 – 75 !
Todennäköisin selitys löytyy alla olevasta vajaat 15 minuuttia kestävästä klipistä, jossa juristi Anne Herzberg kertoo Israel-vastaisten kansalaisjärjestöjen vaikutusvallasta ja toiminnasta YK-järjestelmässä. Anne Herzberg on lakimies, joka on erikoistunut ihmisoikeuslakeihin ja humanitaarisiin lakeihin. YK:hon on ”pesiytynyt” todella suuri joukko kansalaisjärjestöjä, ns. palestiinalaisaktivisteja ja heidän hengenheimolaisiaan, jotka saavat saavat ujutettua näkemyksiään salakavalasti jopa YK:n päätöslauselmiin.
Israel-vastainen kansalaisjärjestöaktivismi YK:ssa – YouTube
Otan myös kolmannen esimerkin, joka sekin liittyy YK:n toimintaan. Olet aikaisemmin kirjoittanut, että sinä ja Sauli Niinistö kannatatte ratkaisuksi ns. kahden valtion mallia. Periaatteessa ajatus kuulostaa hyvältä. Mutta katsotaanpa, minkälainen ”koira” on siihenkin haudattuna:
YK tarjosi juutalaisille ja arabeille jo vuonna 1948 kahden valtion mallia, jonka Israel hyväksyi ja julistautui itsenäiseksi. Ympäröivien arabivaltioiden välitön vastaus oli yritys tuhota Israel yhteishyökkäyksellä. Israel on myöhemmin tarjonnut ongelmien ratkaisuksi kaksi kertaa omaa esitystään kahden valtion malliksi, jonka arabit ovat suoralta kädeltä hylänneet ja vastanneet jatkoneuvottelujen sijasta intifadalla.
Voisiko YK-vetoisen kahden valtion mallin toteuttaminen tuoda nyt rauhan Lähi-itään? Ajatuksena hyvä, mutta tämäkin malli sisältää ongelmia, joiden ratkaiseminen ei tule olemaan helppoa. Keskeisin ongelma on kurjissa pakolaisleireissä ”omien keskellä” edelleen pidettyjen Palestiinan pakolaisten – tai heidän jälkeläistensä – asema ja kohtalo. Jollei tähän löydetä jo alkuvaiheessa toimivaa ratkaisua, turha lienee haaveilla kahden valtion mallista.
YK on perustanut pakolaisten asioita hoitamaan kaksi järjestöä. UNRWA hoitaa pelkästään noin 6 miljoonan palestiinalaispakolaisen asioita. UNCHR hoitaa muun maailman noin 80 -100 miljoonan pakolaisen asioita. Nämä järjestöt määrittävät eri lailla sen, kuka katsotaan pakolaiseksi.
UNHCR:n mukaan pakolainen tarkoittaa henkilöä, joka ”ei pysty tai halua palata kotimaahansa, koska perustellusti pelkää joutuvansa vainotuksi rodun, uskonnon, kansallisuuden, sosiaalisen ryhmän tai poliittisen mielipiteen johdosta”. UNRWA on laajentanut em. määritelmää siten, että ”pakolaisia ovat myös miespuolisten Palestiinan pakolaisten jälkeläiset, mukaan lukien adoptoidut lapset.” YK/UNRWA otti tämän muusta maailmasta poikkeavan lisämääritelmän käyttöönsä suoraan kriisissä osallisena olevan järjestön PLO:n peruskirjasta.
UNRWA:n nykyisen pakolaismääritelmän mukaisesti palestiinalaispakolaisten lukumääräksi saadaan edellä mainittu noin 6 miljoonaa. Jos taas palestiinalaisiin sovellettaisiin muualla maailmassa voimassa olevaa UNCHR:n määritelmää, ei palestiinalaispakolaisia enää olisi lainkaan olemassa, tai korkeintaan hyvin pieni määrä.
Palestiinan pakolaiset, oikeammin siis heidän jälkeläisensä, ovat vaatineet oikeutta muuttaa nykyisen Israelin alueelle UNRWA:n pakolaismääritelmään vedoten. Israel on vastustanut sitä jyrkästi. Kun Israelissa asuu jo ennestään pari miljoonaa arabia, merkitsisi em. arabien massamuutto käytännössä maailman ainoan juutalaisvaltion loppua ja uuden 23. arabivaltion syntyä. Realiteetti on, että Israeliin haluaa muuttaa antisemitismin lisääntyessä yhä enemmän juutalaisia. Heitä asuu Israelin ulkopuolella noin kahdeksan miljoonaa.
Arkirealismia on, ettei kahden valtion mallista ole ratkaisuksi rauhaan ainakaan niin kauan, kun vaaditaan UNRWA:n nykyisten pakolaismääritelmien mukaista toimimista ja vaaditaan juutalaisvaltio Israelin tuhoamista. Uusia tuoreita ajatuksia ja malleja kaivattaisiin.
On syytä muistaa, että Israel on 75-vuotisen historiansa kokenut merkittäviä muutoksia. Sen johdossa on ollut vuorollaan niin oikeisto kuin vasemmistokin. Se ei suinkaan ole aina määritellyt itseään juutalaisvaltioksi. Niinpä Israelin suhtautuminen sovintoon palestiinalaisten kanssa on myöskin vaihdellut. Shimon Peresin Israel ja Benjamin Netanyaun Israel ovat ratjkaisevalla tavalla eri valtioita.
Kiitos Timo, pitkä ja asiallinen, paljon tietoa sisältävä kommentti. Vaikka toki joltain osin olen eri mieltä.
Vuosikymmeniä Suomi-Israel-yhdistyksen puheenjohtajana toiminut moninkertainen pääministeri, moninkertainen eduskunnan puhemies ja melkein presidentti K.A.Fagerholm oli tunnetusti kirkosta eronnut lähinnä ateisti. Fagerholm siis oli Timon käsitteillä antikristillinen sionisti.
Sionismin keskeinen perustaja Theodor Herzl oli varmasti sionisti, mutta ei uskonnollinen, samoin kuin ateisti ja sosialisti David Ben-Gurion, Israelin pääministeri itsenäisyydestä 1960-luvulle (lukuunottamatta vajaan kahden vuoden aikaa, jolloin oli kibbutsissa).
Mitä kristillinen sionisti sanoisi Herzlin ajatuksista, että ihan sama minne juutalaisvaltio perustetaan, kunhan se perustetaan? Monia varhaisen Israelin vasemmistolaisia perustajia voi varmasti hyvällä syyllä sanoa ”antijudaistisiksi” sionisteiksi ja löytyi heitä myöhemmin Likud:ksi nimetyn oikeistopuolueenkin parista.
Kristillinen sionismi ainakin Suomessa on ollut omiaan karkottamaan Israeliin periaatteessa neutraalisti tai jopa sympatialla suhtautuvia. Minulla ainakin hälytyskellot varoittavat maastoutumaan heti kun kuulen Patmoksen tai Ensio Lehtosen oppipojan Leo Mellerin nimen.
Mitä Raamattuun tulee, niin kaikki ”ottavat siitä vain osia” tai ainakin niin, että painottavat tiettyjä osia ja tulkitsevat niitä jonkin tulkintakehikon/-representaation läpi. Mutta se on toisen keskustelun paikka.
Martti Pentti kirjoittaa asiaa. Benjamin Netanjahu on mennyt yhä oikeammalle. Kehitys muutettavat muuttaen sama kuin Suomessa ja Euroopassa yleisemminkin. Perinteinen oikeistopuolue liittoutuu äärioikeiston/uskonnollisen oikeiston kanssa.
Ja Israelin vasemmistoa, joka kutistuu- eskatologia on ehkä tässä sallittua – kuin pyy maailmanlopun edellä, vaivaa sama ”tauti” kuin virkaveljiä Euroopassa. Tavallinen kansalainen, joka aiemmin äänesti vasemmistoa, ei enää ymmärrä sen intersektionaaliseen feminismiin ja monisukupuolisuuteen liittyvää kieltä ja maailmankuvaa ja äänestää äärioikeistoa, joka vaikkakin yksinkertaistaa asioita, ainakin puhuu ymmärrettävää kieltä.
Mitä tulee Timon mainitsemaan YK.n yleiskokouksen jonkin maan tuomitsevien päätöslauselmien määrään ja Israelin asemaan kärjessä niin syy voi toki olla osin siinäkin, että Israel vuodesta 1967 lähtien on miehittänyt/pitänyt hallussa sellaisia osia Palestiinaa, jotka varmasti sille eivät kuulu.
Mitä taas tulee vasemmiston palestiina-sympatioihin niin olen itsekin suurin piirtein vasemmistolainen ja pidän vasemmiston arabisympatioita monintavoin problemaattisina. Osin nämä sympatiat tietysti ovat vastareaktiota kristilliseen sionismiin, osin juontuvat Neuvostoliiton suhtautumisesta Israeliin 1960-luvulta alkaen.
Olisi hyvä yrittää riisua Israel-Palestiina-konfliktista mahdollisuuksien mukaan uskonnolliset ja poliittiset silmälaput pois:
1. Israel on hyvin demokraattinen maa, mitä juutalaisiin tulee. Blogista ilmenee, ettei tämä koske niinkään arabeja, etenkään arabeja miehitetyillä alueilla. Lisäksi osa Israelin lainsäädäntöä toimii uskonnolliselta pohjalta ja Netanjahun 2018 säätämä peruslaki on puhdasta apartheidia. Siinä sanotaan Israelin valtion olevan vain ja ainoastaan juutalaisen kansan kansallisvaltio (sic!) Tästä seuraa, että Israelin palestiinalaiset, joita on lähes 25% Israelin väestöstä, ovat syntyneet ja asuvat valtiossa, joka määrittelee itsensä niin, ettei se ole heidän valtionsa. Edelleen on syytä muistaa, että palestiinalaiset ovat alueen alkuperäisasukkaita vähintäänkin siinä, missä juutalaisetkin.
2. Mikään arabimaa ei ole lähelläkään demokratiaa edes siinä, hiukan rajoitetussa mitassa kuin Israel. Poliittinen islam, islamismi ja kaikki siihen liittyvät järjestöt ovat mahdollisimman kaukana, valovuosien päässä mistään inhimillisestä ja länsimaisessa mielessä liberaalista humanismista/järjestelmästä. Ne ovat lähinnä uskonnollisia, julmia diktatuureja.
3. Niin periaatteessa vasemmistolainen kuin itse olenkin, en henkilökohtaisesti voi allekirjoittaa kaikkia vasemmiston Palestiinaan tai Israeliin liittyviä käsityksiä. Ne on usein kirjoitettu sellaisen esiymmärryksen pohjalta, että jälki on hyvin asenteellista ja pahimmillaan rumaa.
4. Siinä missä kristillisten sionistien, esimerkiksi Patmoksen tai monien viidesläisten (ja kristillisdemokraattien) mielestä Israel ei koskaan voi tehdä mitään väärää eivätkä palestiinalaiset oikeaa, toimii vasemmisto peilikuvan tavoin: Israel ei koskaan voi tehdä mitään oikeaa, eivätkä palestiinalaiset väärää. Jopa Hamasin brutaalien veritekojen tuomitseminen on tuntunut olevan vaikeaa.
Edelleen olisi hyvä muistaa, että kristillisten sionistien harrastama juutalaislähetys on saanut Israelista lähes poikkeuksetta torjuvan vastaanoton, minkä ymmärrän hyvin.
Harvemmin olen kuullut analysoitavan palestiinalaispuolen suhtautumista kahden valtion mallista esitettyihin ratkaisuehdotelmiin. Olen toisaalta saanut sen käsityksen, että ehdotukset on torpattu varsin systemaattisesti ”kelvottomina”. Mikä niistä on tehnyt niin perusteellisen kelvottomia, on sensijaan jäänyt suureksi mysteeriksi. Eikä mainitunlainen analyysi ole tutnunut kiinnostavan täkäläistä valtamediaa kuin aivan pinnallisesti. Minulla ei ole mitään todellista mielikuvaa siitä, mitä palestiinalaiset realistiseti ja virallisesti pitäisivät kelvollisina. Jerusalemin jakaminen/jakamattomuus toki lienee keskeisä kiistakysymyksiä. Olen kyllä ymmärtänyt, että Israel olisi ihan varteenotettaviakin vaihtoehtoja tarjonnut. Olisin odottanut, että täkäläinen media olisi niistä taustaoiitanut juttujaan. Päävisti tuntuu usein olevan, että ”aparthaidvaltio” olisi se kaikkien ongelmien äiti… Vastapuolesta ei tässä suhteessa ole paljoa valistettu. Herää kysymys, miksi. Ei heillä ainakaan demokratianhalua tunnu olevan; mitähän mahtaavat tai mahtaisivat rivipalestiinjalaiset oikeastaan kaipaisivan?
Timo Nokelainen. Kaksi näkökulmaa.
Ensiksikin on hyvä huomata, että kristillisen sionismin raamatuntulkinnat siitä, mikä juutalaisen kansan ja Israelin valtion rooli pelastushistoriassa on, ei suinkaan ole ainoa mahdollinen. Niitä tulkintoja on jo alun alkaen ollut useita erilaisia ja ”raamatullista” näkemystä on koko ajan kirjoitettu myös uusiksi. (Itse pidän ihan hyväksyttävänä näkemystä, jonka mukaan juutalaisella kansalla voi olla jokin ”rooli” tämän maailmanajan lopulla ja että Israelin valtion perustaminen täytti Vanhan testamentin ennustuksia. Juutalaiset voivat hyvinkin kääntyä Jeesukseen uskoviksi laajassa mitassa. Mutta näitä kysymyksiä EI tule tehdä kristittyjä erottaviksi tai ”raamatullisuuden” kriteeriksi).
Kristillisen kirkon raamatuntulkinta ei ole Israel-keskeistä vaan Kristus-keskeistä: VT:n lupaukset ovat varsinaisesti ja täydellisesti toteutuneet UT:ssa eli Jeesuksessa Kristuksessa ja kristillisen kirkon varhaishistoriassa. Kristuksen paluuta lukuun ottamatta (ks. Luukkaan evankeliumin viimeinen luku).
Toiseksi on tärkeä ymmärtää, että nykyinen konflikti on noin 130-140 vuotta vanha. Sen puolueeton tarkastelu on taitolaji puhumattakaan mahdollisen poliittisen ratkaisun löytämisestä nykytilanteessa. Olen samaa mieltä siitä, että YK:n toiminta suhteessa Israeliin on monta kertaa ollut yksipuolista ja palestiinalaisvaltion perustaminen aika epärealistista useasta syystä. Yrittää kuitenkin kai pitää.
Mutta käsi sydämelle: eikö kristillinen sionismi ajattele, että maa kuuluu nimenomaan juutalaisille ja vieläpä jumalallisen lupauksen voimasta? Arabeille jää tässä lopultakin ”vieraiden ja muukalaisten” rooli, vaikka kuinka muistutettaisiin juuri juutalaisten suostuneen aikanaan maan jakoon arabien sitä vastustaessa. Tuon ja monen muun faktan toistamisellahan vihjataan siihen, että juuri arabit ovat ne, jotka ovat rauhan esteenä eivätkä juutalaiset.
Hamas on terrorijärjestö ja aloitti tämänkertaisen sodan rikollisilla teoillaan. Kuitenkin on muistettava, että esimerkiksi Israelin siirtokuntapolitiikka kaventaa jatkuvasti palestiinalaisten arabien oikeuksia. Ja sellainen yleensä kasvattaa vihaa ja kostonhalua. Mihin tietenkin vastataan kovin ottein. Ja konfliktin kierre jatkuu…