Kristinuskon kasvu maailmanlaajuisesti ja nykytrendien viesti

Maailmanlähetyksen yhteydessä on jo pitkään puhuttu kristinuskon painopisteen siirtymisestä eteläiselle pallonpuoliskolle sekä karismaattisesta ja helluntailaisesta käänteestä. Ekumenian parissa taas on puhuttu tarpeesta rakentaa siltaa perinteisessä ekumeenisessa liikkeessä mukana olevien ja globaalin etelän monimuotoisen kristillisyyden välillä. Meillä Suomessa on jo kymmeniä vuosia pohdittu sitä, mitä me voimme oppia Afrikan yhteisöllisestä, iloisesta seurakunta- ja jumalanpalveluselämän kulttuurista, kokonaisvaltaisesta kristillisyydestä, raamatunkäytöstä ja tietoisesta evankelioimisesta, parantamisen teologiasta ja henkivaltojen kohtaamisesta jne. Toisaalta on varoitettu eteläisestä menestysteologiasta, lakihenkisyyden vaaroista ja patriarkaalisuudesta.

Yhtä kaikki meillä on paljon opittavaa terveen yhteisöllisestä ja missionaalisesta seurakuntaelämästä sekä spiritualiteetin eri muodoista eri puolilta maailmaa, kun yhdessä haemme vastauksia siihen, miten voisimme entistä täydemmin kirkkoina ja kristittyinä elää tässä ajassa ja omissa elinympäristöissämme. Tästä ovat esimerkkeinä keskustelut seurakuntien yhteisöllisyyden vahvistamisesta, jumalanpalvelusyhteisöistä, rukouselämän vahvistamisesta, evankelioimisen muodoista tänään jne. Toki myös meillä on edelleen annettavaa. Kyse on aina vuorovaikutuksesta ja dialogista, joka on parhaimmillaan aina myönteisesti eteenpäin vievä oppimistapahtuma. Monesti kyseessä on kuitenkin pitkä prosessi, jossa on nousua ja laskua ja takapakkia, jos edistystäkin.

Osallistuin äskettäin Blogikirjoitus tekoälyn avulla-koulutukseen. Kokeilin, mitä Edge-selaimeen liitetty Bing-tekoäly sanoo blogin kirjoittamisesta teemasta ”Kristinuskon kasvu maailmanlaajasti”. Se kirjoitti seuraavan tekstin, joka kokoaa perusasioita yhteen kristinuskon historiasta ja nykypäivästä globaalista näkökulmasta:

Kristinusko on maailman suurin uskonto, jolla on yli 2,4 miljardia seuraajaa. Kristittyjä on noin 32 prosenttia maailman väestöstä, ja heidän osuutensa on kasvussa erityisesti globaalissa etelässä, eli Afrikassa, Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kristinuskon historia alkaa ensimmäisellä vuosisadalla Rooman valtakunnassa, jossa Jeesus Nasaretilainen saarnasi Jumalan valtakunnan tuloa ja teki ihmeitä. Hänen seuraajansa levittivät hänen sanomaansa ja todistivat hänen ylösnousemistaan kuoleman jälkeen. Kristinuskosta tuli Rooman valtionuskonto vuonna 380, ja se levisi myöhemmin myös muille mantereille.

Kristinusko on vaikuttanut merkittävästi maailmanhistoriaan, kulttuuriin, taiteeseen, filosofiaan, etiikkaan ja yhteiskuntaan. Kristinusko on myös kohdannut haasteita ja vastustusta eri aikoina ja paikoissa. Kristittyjä on vainottu, sorrettu ja syrjitty monissa maissa uskonsa takia. Toisaalta kristityt ovat myös syyllistyneet väkivaltaan, sortoon ja epäoikeudenmukaisuuteen muita kohtaan historiassa ja nykyisyydessä. Kristinusko on siis sekä rikas että ristiriitainen ilmiö, joka herättää kiinnostusta, kunnioitusta, ihmetystä ja kritiikkiä.

Hieman syvempää näkökulmaa asiaan tuo PEW-tutkimuskeskuksen artikkeli Key Findings From the Global Religious Futures Project (https://www.pewresearch.org/religion/2022/12/21/key-findings-from-the-global-religious-futures-project/). Siinä todetaan yleisesti tunnettu tosiasia, että Euroopan tavoin uskonnollisuus on yleisesti ottaen laskussa myös Yhdysvalloissa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa, jotka ovat pitkälti osa samaa eurooppalaistaustaista kulttuuripiiriä paikallisin kontekstuaalisin eroin. Yhdysvallat tulee uskonnollisuuden vähenemisessä muutaman vuosikymmenen Euroopan jäljessä. Väestönkasvu on puolestaan nopeampaa korkean uskonnollisuuden maissa Afrikassa, Lähi-idässä, Etelä-Aasiassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Kyse ei siis ole vain siitä, että uskontojen määrä on korkeampi ja kasvaa, koska väestönkasvu on nopeampaa, koska myös prosenttiosuus on korkeampi.

Trendinä on ensinnäkin, että maailman väestössä kokonaisuutena uskonnollisuus on nousussa. Vuonna 2050 kristittyjä on 31 % ja muslimeja 30 %; vain 13 % on ilman uskontoa. Vuoteen 2060 mennessä ennusteen mukaan 40 % kristityistä elää jo Saharan alapuolisessa Afrikassa. Vuosisadan loppuun mennessä sama ennuste povaa islamin olevan suurin uskonto.

Suurimmassa osassa maista uskonnon rooli on pienentynyt, mutta on myös esimerkkejä siitä, että se on kasvanut kuten Indonesia, Kenia, Brasilia, Israel ja osin entisen Neuvostoliiton alue sekä Kiina. Vastaavasti uskontoa koskevat rajoitukset ovat lisääntyneet vuodesta 2007 lähtien, niin että vuonna 2020 29 %:ssa maista rajoitukset olivat korkealla tasolla.

Uskonnolla on tutkimuksen mukaan ihmisiin sekä myönteisiä että kielteisiä vaikutuksia. Uskonto antaa tarkoitusta ja mielekkyyttä elämälle jopa maallistuneessa lännessä. Se tarjoaa lohtua surun kohdatessa ja moraalista ohjausta vaikeiden päätösten tekemiseen. Seurakunnissa aktiiviset ihmiset ovat yleisesti onnellisempia ja aktiivisempia kansalaisia kuin uskonnollisesti sitoutumattomat tai ei-aktiiviset uskonnollisten yhteisöjen jäsenet. Yhteisöllisyyden tunne on tärkeä: yli puolet sanoo, että uskonto tuo ihmisiä yhteen, kun yksi viidesosa taas sanoo uskonnon erottavan ihmisiä. Globaalisti monet ovat ylpeästi uskonnollisen ryhmänsä jäseniä.

On myös jakautumista aiheuttavia voimia, ei vain USA:n politiikassa vaan myös esimerkiksi Intiassa, maailman suurimmassa demokratiassa ja valtiossa. Monet intialaiset kieltäisivät uskontojenväliset avioliitot eivätkä hyväksyisi naapurikseen toisen uskonnon edustajaa. Niinpä uskonto on intialaisessa yhteiskunnassa keskeinen jakautumisen peruste. Israelissa taas on jakautuneisuutta juutalaisten ja palestiinalaisten mutta myös juutalaisten itsensä kesken. Erimielisyyttä herättää uskonnon rooli julkisessa elämässä. Läntisessä Euroopassa puolestaan kristittyjen keskuudessa ovat lisääntyneet nationalistiset, maahanmuuttaja- ja negatiivisesti uskonnollisiin vähemmistöihin suhtautuvat trendit verrattuna vuoden 2017 tutkimukseen.

Globaalisti on selvä korrelaatio korkean taloudellisen edistyksen ja matalamman uskonnollisen sitoumuksen välillä. Tämä herättää kysymyksen, päteekö tämä trendi aina ja kaikkialla, niin että uskonto lopulta katoaisi? Karl Marx ajatteli näin, ja muutamat teoreetikot yhä uskovat näin. PEW-tutkimuskeskuksen globaalit tutkimukset ja väestötutkimukset ovat osoittaneet, että kokonaiskuva on tätä monimutkaisempi. Silti yleinen trendi näyttää olevan, että nuoret ovat vähemmän uskonnollisia kuin vanhemmat sukupolvet, mutta toisaalta uskonnollisuus näyttäisi jossain määrin lisääntyvän iän karttuessa. On myös hyvä huomata, että korkeasti koulutetut kristityt ovat yhtä uskonnollisia kuin vähemmän koulutetut kristityt, ja he osallistuvat todennäköisemmin viikoittain jumalanpalvelukseen kuin heikommin koulutetut.

Voidaan tehdä se johtopäätös, että globaalisti kristinusko voi hyvin ja on merkityksellinen ihmisille. Negatiivisia trendejä uskonnollisen kehityksen tai suppeammin kristinuskon kehityksen suhteen ei tule pitää ehdottomina totuuksina. On myös haasteita, mutta yleisesti ottaen on hyviä perusteita olla luottavainen. Rukoillen ja työtä tehden, parempaan pyrkien on syytä jatkaa yhteyden ja yhteistyön rakentamista kristillisen uskon tarjoaman toivon näköalan pohjalta. Uskontodialogia ja sovinnon rakentamista kristittyjen ja muslimien välillä tarvitaan tulevaisuudessa etenkin Afrikassa, jossa molemmat uskonnot kasvavat voimakkaasti ja jo nyt on rauhattomuuksia, jotta rauhanomainen rinnakkainelo vahvistuisi. Tulee myös jatkaa dialogia pohjoisen ja etelän kristittyjen kesken ja nähdä ne myönteiset vaikutukset, jotka kristillisellä uskolla ihmisten elämään on – samalla, kun pyritään tarttumaan vastakkainasettelua luoviin muutoksiin yhdessä kestävää tietä eteenpäin etsien. Kristus kutsuu edelleen seuraansa ja näyttää tietä eteenpäin rakkauden avaamin silmin.