Martin Luther selosti katekismuksessaan, että kristityn tehtävä on vaieta lähimmäisensä vioista ja selostaa asia parhainpäin.
Näkemys nousi mieleen pääministerin bilekohujen osalta.
Ei ole herkullista, että lehdistö revittelee elämänsä raunioilla olevan kansainvälisen politiikan rock-julkkiksen toimenpiteitä eri näkökulmista.
En tiedä, millainen on valtionhallinnon henkilöstöjohto.
Muilla työpaikoilla on lakisääteisesti määrätty, että elämänhallinnan ongelmat tulee käsitellä yksityisyyden suojassa puheeksiottona siten, että niistä ei ennen asianomaisen kuulemista tehdä strategiaa.
Elämänhallintaongelma syntyy, jos joutuu toistuvasti selittämään julkisesti ongelmiaan tai työnantajan tietoon tulee julkisuudessa esitetty tallenne ällöttävästä käyttäytymisestä. Päihdeongelma syntyy, jos joutuu selittämään tätä asiaa, riippumatta siitä, onko itse nauttinut jotakin ainetta tai ei. Työsuojelulain mukaisesti työnantajan on puututtava tällaisiin asioihin puheeksiottona.
Tilanteessa mietitään ongelman hoitamista ja siihen käytettyjä keinoja ja asiantuntijatahoja.
Olisi hyvä, että poliittisissa johtotehtävissäkin olisi tarjolla tällainen muille kansalaisille tarjottu menettely.
Ei pohdita, onko kukaan ennen tehnyt näin ja oikeuttaako se johonkin tai että saako bilettää. Ei mietitä asiaa moraalin näkökulmasta.
Mietitään asiaa varauksettomasti asianosaisen auttamiseksi ja ongelman ratkaisun etsimiseksi.
Käytänne on aika kristillinen. Siitä ei huhuta ulkopuolelle. Se ei kuulu lehdistölle.
Jos jonkun elämä romahtaa, tähän tartutaan ja sen korjaamiseksi koetetaan etsiä keinoja.
Kun kunnanjohtaja löydetään paikallisesti ravintolasta änkyräkännissä ja sekavia hupattaen, kerran riittää anteeksipyyntö ja toisen kerran herää niin sanottu huoli. Ensimmäinen reaktio ei ole lynkkaus vaan hoitoonohjaus.
Hyvä olisi, jos näin voitaisiin toimia jopa poliittisten johtajien osalta.
Vaikuttaa kiistattomalta, että julkisuudessa esiintyvät poliittiset toimijat olisivat usein hoidon tarpeessa. Tätä ei pitäisi käsittää rangaistukseksi vaan lähimmäisenrakkaudeksi.
Jotta en olisi kryptinen, esitän esimerkin. Sanna Marinin toistuvat alkoholinhuuruiset tapahtumat erilaisina kehovääntelehtimiseen ja irvistelyineen, joita hän joutuu selittämään julkisuudessa, olisi parempi käsitellä jonkun poliittisten johtajien henkilöstöhallinnon toimessa olevan viranhaltijan toimesta henkilökohtaisessa keskustelussa ja jatkokäsittelyä yhdessä asianomaisen kanssa harkiten kuin lehtien otsikoissa.
Tällainen julkisuudelta piilossa oleva asioiden käsitteleminen olisi paikallaan sen sijaan, että asiaa mietitään juridisesta tai moraalisesta näkökulmasta ja siitä läpätetään ihastuneita tai tyrmistyneitä somekommentteja.
Näissä kaikissa on kyse jonkinlaisesta Hollywood-syndroomasta. Marilynin elokuvarooleja tai ilmaisua suppiduu puh ihaillaan ja samalla todetaan hänen henkilökohtaisen elämänsä sortuminen. Ei ole toivottavaa, että samaan mentäisiin meilläkin, vaikka tunnelmaa siihen suuntaan ilmassa on aika lailla.
Jo Uusi testamentti esittää, että jos on jotain arvosteltavaa sanottavaa, henkilö tulisi ottaa erilleen ja lausua kanta suljetussa tilassa. Tämä olisi oikein hyvä periaate moniin julkisuuskohuihin.
Kiitos rakentavasta pohdinnasta!