Olen vasta nyt päässyt käsiksi Juhani Rekolan ”Irlantilaiseen päiväkirjaan.” Teksti on tavallaan epätasaista. Irlanti-tieto ei ole kirjan ydintä, vaan Rekolan omat, osaksi aika henkilökohtaiset ajatukset. Yksi, vähän pidempi lainaus:
”Uskon, että juuri asenne historiaan on ollut kristillisen kirkon harhatie. Sanoisin: sen ensimmäinen harhatie. Tässä sen näkemys on ollut aivan toinen kuin alkukristillisyyden. Vanhan testametin uskonto oli kyllä historiallista. Mooses johti kansan luvattuun maahan ja siellä alkoi – tai jatkui – sen historia Jumalan hoidossa ja Jumalan valittuna kansana. Joku profeetta protestoi. Jeremia – Vanhan testamentin suuri kärsijä – julisti idän suurvallan hyökätessä: Nebukadnessar on oikeassa. Jumala on sen puolella. Teille Jumala juottaa myrkkyvettä. Jeremia ei saanut Jobin tavalla uutta vaimoa ja lapsia ja karjaa, vaan menetti kaiken, nimensä, kunniansa. Mahdollisesti Jumalakin hänet hylkäsi.
Evankeliumi ei tunne mitään mielenkiintoa historiaan – ihmisen historiaan. Jumalan valtakunta ei ole tästä maailmasta. Apostoleita ei kiinnostanut vähääkään hyvinvointivaltio, isänmaa, kansan henkinen kunto ja onnellinen tulevaisuus.”
Ja vielä:
”Näin kirkko raahaa mukanaan raskaita painoja siinä uskossa, että ne ovat jalokiviä. Ne ovat kuitenkin vain arvottomia kiviä, jotka saisi huoletta heittää pois.”
Tällaista tekstiä lukiessa nousee mieleen USA:n poliittisen historian kaksi slogania: ”God and Country.” Vai: ”God or Country.”
Meillä Suomessa kirkko viettää joka vuosi monia kirkollis-isänmaallisia juhlia. Pappina Saksassa huomasin, ettei vastaavia juhlia maassa ollut ollenkaan. Syyhän on selvä, se on historiallinen. Ja silti voi Rekolan, sotaveteraanin kanssa kysyä, mikä on tämä myöhäinen lisäys kirkon ja maan elämään?
Juhani Rekola haastaa Nathan Söderblomin ajatuksen, jonka mukaan pyhimys on ihminen, joka tekee muille helpommaksi uskoa Jumalaan. Rekola sanoo uskovansa päinvastoin, jos pyhimys on vapaa, hän tekee muille vaikeammaksi uskoa Jumalaan.
Irlanti päiväkirjansa lopussa Rekola pohtii vapautta ja sanoo sen olevan yksi kirkon teistä tulevaisuuteen. Vapaus ei koske vain yksilöitä, vaan koko kirkkoa. Vapautta on, ettei ole sidoksissa muitten ajatuksiin ja ettei muiden toiminta määrää omaa. ”Vapaus on myös sitä, ettei olla sidoksissa omaan itseen, määrättyyn kuvaan omasta tehtävästä ja sen suorittamistavasta.”
Hiukan yllättää Rekolan joidenkin ajatusten jyrkkyys ja ehdottomuus. Olisiko syynä sekin, ettei hän itse voinut oikolukea kirjan tekstiä?Mutta kultahippujensa tähden kirja kannattaa lukea. Lainaan vielä kerran, kirjan toiseksi viimeiseltä sivulta:
”Vapaus on kirkon kolmas tie tulevaisuuteen. Vapaus lähtee siitä että uskossa Jumalan valtakuntaan on kysymys niin suuresta asiasta, että sen rinnalla kaikki muut ovat pieniä ja mitättömiä ja niille voi sydämellisesti nauraa ja kohauttaa olkaa. Kun Jumala on lähellä, käyvät arvot haaleiksi, sillä arvot ovat poissa olevan Jumalan korvike.”
Tuo Aamoksen viesti on osoitettu nimenomaan meille. Olemme juontaneet omat arvomme ihmisten lain noudattamiseen, vaikka ne ovat jo suurelta osian vastoin Jumalan tahtoa. Riistämme köyhiä lain varjolla ja sanomme hyviksi teoiksi sitä, että annamme almumme niille, joita kuitenkin riistämme surutta.
Se, että siirrämme ja lavennamme Sanaa myös kirkossa, sallii, että jatkamme vielä pidemmälle vääryydessä. Me saarnaamme mikä meille sopii ja saamme myös sen mukaisen ”kohtalon”
Aamokselle ei jäänyt vaihtoehtoja, vaikka papit olivat saaneet koulutuksen. Heille oli kuitenkin opetettu sopivuuden säännöt ja sanottu, ”älkää ennustako”, että rauha säilyisi.
Nukummeko rauhanunta ja yllemme laskeutuu huomaamatta pimeys, ja koska Jumalan äänestä on tehty ihmisen ääni?
Kirkossa on meneillään isoja uskon kysymyksiä ratkaistavana, mutta penseä allianssi linja vain jatkuu… Onko synti käsite pian lakaistu näkymättömiin. Jos vääryydestä ja Jumalan Sanasta väännetään ihmisen tahdon mukaista arvopohjaa, niin siitä tulee helposti savivelliä, kirkkaan veden hävitessä.
Aamos eli Israelissa aikana, jolloin mitään ei ollut enää tehtävissä ja synti tuli täyteen mittaansa ja Jumala pani tuomionsa täytäntöön…
Onko meillä Suomen Siionissa pian sama edessä? Ilman Kristillisiä arvoja olemme ilman Jumalaa. Mutta kuka siitä on enää kiinnostunut? Tuntuu, että ajattelemme laajalti että; kunhan vain saamme syödä leipämme rauhassa, eikä kukaan häritse elämäämme millään tavalla, niin kaikki on hyvin.
Israelin synniksi tuli: Huoleton lepo ja leivän yltäkylläisyys, ei heitä vaivannut köyhän asia, vierailta suljettiin ovet ja ylpeys oli heillä kaulakoristeenaan.
ISMO,
en tunne ajatteluasi sen enempää, sen tarkemmin, mutta mitä edellä sanot, siihen voin kyllä Suomen ev.lut.kirkon pappina osaksi yhtyä. Raamatun sanoman sivuuttamis-väitteesi tuo mieleen ”uuden” virsikirjan, eli tämän nykyisen. Mikkelin hpk järjestämässä tilaisuudessa, oliko Puhjonrannassa, oli läsnä hiippakunnan pappeja ja kanttoreita ja komiteasta Anna-Maija Raittila. Olin ja olen täydestä sydämestä uudistustyön takana, mutta arvostelin kuuluisan virren ”Jo vääryys vallan saapi, se huutaa taivaaseen.” pois pudottamista. Sehän on hyvin ”raamatullinen”, suoraan Raamatun sanaan perustuva. Mutta ei sopinut 80-luvun luterilaisen kirkon pirtaan.
Tällaistakin on, oli silloin ja on vieläkin.
Samalla kotimaa24-toimitukselle yksi tekninen toivomus. Tämäkin keskustelu näyttää vasta käynnistyvän, mutta uusien blogien tähden se kohta putoaa listalta. Olisiko mahdollista, että häntäpäästä putoaisivat ensin ne blogit, jotka eivät ole herättäneet keskustelua = 0 kommenttia, ja vasta sitten ne, joista keskustelua käydään. Eli ettei kaikki tapahttuisi mekaanisesti, vaan viimeksi käytetyn puheenvuoron perusteella.
Toivoa aina saa ja pyytää.
KOTIMAA24-YLLÄPITO
lukisitteko ylläolevan viestin? heikki
Viesti kannattaa kirjoittaa ylälaidassa olevan ”Yhteystiedot” linkin välityksellä. Siellä on ”Ota yhteyttä” osio, joka menee K24ään. Näin viesti menee perille varmemmin, otaksun.
Kristityn arvomaailman tulisi mielestäni olla Aamoksen sanoin: ”Oikeus virratkoon kuin vesi ja vanhurskaus kuin ehtymätön puro.” Oikeudella ja vanhurskaudella profeetta tarkoittaa uskoakseni ihmisläheistä käytäntöä eikä juhlavasti muotoiltuja periaatteita. Siihen viittaa mielestäni kielikuva virtaavasta vedestä ja ehtymättömästä purosta. Toisaalla puhutaan leskien ja orpojen asian ajamisesta tai muukalaiselle suunnatusta vieraanvaraisuudesta. Kiveen hakatut ylevät arvot, joiden takia surmataan tai kuollaan, eivät ole kristillisiä.
MARTTI, Hyvä Veli. Olen kanssasi samaa mieltä. Raamatulliuudellaan briljeeraavilla jää usein huomamatta, kuinka Israelin profeetoilla useinkin on vastakkain nämä kaksi: ”juhlavasti muotoillut periaatteet” ja ”kiveen hakatut ylevät arvot” ja toisella puolen arkinen, käytännöllinen Jumalan tahdon seuraaminen.
Sama vastakohtapari on myös UT:n puolella, hyvin selvästi sanottuna myös Jeesuksen opetuksessa ja apostolien kirjeissä, mutta kun Paavalilla on paljon myös tätä kiveen hakattua, tarttuvat ”raamatulliset” siihen. Ja näin, vaikka esimerkiksi naiskäsitykset ja pappiskäsitykset ovat Paavalin omia kirjoituksia, ilman, että niihin löytyisi pohjaa evankeliumien l. Jeesuksen puheesta.
Jälkipolvilla on ollut surullinen tapa ’hakata kiveen’ Jeesuksen ja Paavalinkin käytännönläheisiä ohjeita. Jeesukselle tyypillinen huumorikin on jähmettynyt siinä samalla. Tarkoitan kamelia neulansilmässä ja malkaa silmässä.
Meillä ihmisillä käy kovin helposti niin, että hyvistä periaatteista ja toiminta tavoista tulee pian oikoteitä ja porsaanreikiä omien heikkouksiemme puolustamiseen.
Miten me saisimme palavan sydämmen, jollei meidän sydäntä ole sytytetty? Tarkoitan intoa hyvään ja oppisimme luottamaan, että Jumala kyllä tietää ohjata meidät takaisn tielle. Usein se oppi vain tulee kompastusten kautta, eikä se ole kivaa.
Aamoksen sanat kaikuivat aikanaan kuuroille korville ja paatumus on meillä kaikilla lähellä jos irtaudumme liian kauaksi Herrasta.
Paatumus on kivettymistä, muuttumista paadeksi. Sydämen paatumus kylmäksi ja välinpitämättömäksi ja arvojen paatumus jäykiksi lakipykäliksi taitavat olla sukua keskenään. Puroina virtaava vanhurskaus on elävää ja pehmeää. Silti sillä on uskomaton voima.
Juurikin näin Martti.
On se hauskaa, että Juhani Rekola tuntuu nousevan monella foorumilla jälleen esille, vaikka ei voittanutkaan Vuoden kristillinen kirja –palkintoa. Tuolla uutispuolella Jaakko Heinimäki jo ehdottaa koko palkinnon muuttamista Juhani Rekola –palkinnoksi.
Vähän jatkaisin tuota Rekolan hahmottamaa kirkon vapaus teemaa. Kuten Heikki toteat, Rekolan ajattelua todella leimaa monessa asiassa jyrkkyys ja ehdottomuus, mutta jotenkin lempeällä tavalla. Hänellä vapaus lähtee siitä, että uskossa Jumalan valtakuntaan on kysymys niin suuresta asiasta, että sen rinnalla kaikki muu kalpenee. ”Meillä on jotain, mille kukaan muu ei voi tarjota vaihtoehtoa.”
Ja mikä ehkä olennaisinta Rekolan koko ajattelussa: ”kristillinen usko ei selitä mitään, vaan se auttaa liittämään käsittämättömän laajempaan ja käsitettävään yhteyteen.”
Ja mihin hän päätyy: siihen että vain runoilijat ja hullut näyttävät enää pitävän kiinni siitä uskosta, ettei tämä maailma ole ihmisen ainoa maailma.
Ihminen on niin kaavoihinsa ja järkeilyihinsä sidottu, että uskominen on ilmeisen mahdotonta. Raamatun monet kertomukset kuitenkin aukeavat vasta sitten kun uskon ovi avataan.
Narnian tarinassa, on hieno kohtaus, missä huoneen perällä olevan kaapin sisältä löytyy toinen maailma.
Järjelle tuo kaappi pysyy kiinni, koska sieltä ei löydy kuin pölyisiä muinaismuistoja ja vanhoja (v)aatteita…