Kristuksen kirkko

Edellä monta hyvää kommenttia, kiitos teille kaikille. Hidas vihaan, kuunteleminen ja halu ymmärtää ja lisäksi anteeksiantaminen olisi hyviä ominaisuuksia meille kaikille. Puhua taitaa olla helpompaa kuin kuunnella, vai mitä?

Tämän seuraavan kohdan aukeaminen avasi aikanaan itselleni äärettömän lohdutuksen.

”Jos te siis olette herätetyt Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan oikealla puolella. (katseeni on siis kohotettu ylös)

Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, (Kristus) älköön siihen, mikä on maan päällä. (minä itse)

Sillä te olette kuolleet, (omat tekoni ovat kuolleita myös) ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme, ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa.

Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte. (kuolettaminen=tehdä tyhjäksi tai olemattomaksi)

Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. (eli ei katsota enää niihin, niitä ei enää ole, kun katsomme Kristukseen, joka on ylhäällä)

Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.

Nyt sanon jotain mikä saattaa hämmentää, mutta yritän avata oman uskoni näköalaa tuon Paavalin ajatuksen pohjalta. Minä en siis enää välitä synnistä, joka asuu ruumiissani, joka on kuollut, vaan katson Kristukseen, ja muutun sen mukaan mihin katson.

Jatkuva paini synnin kanssa, on loppunut, enkä jaksanut enää taistella, syntiä vastaan, jota kuvaa Hebr. kirje hyvin: (”Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan, ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: ”Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa”.) Hebr.12
Mitä ihmettä tapahtuikaan, kun taisteluni oli hävitty? Katseeni oli käännetty ylös Kristukseen, enkä katsonut enää itseeni. Alkoi elämä KristukseSSA.

Siitä Paavali tuossa puhuu. Arvostelkaa itse, mitä sanoin, mutta omalle kohdalleni tuon ymmärtäminen avasi Taivaan.
Pyhityksen suorittaakin Kristus, enkä minä, joka olen kuollut. Kuolleen teoilla ei ole enää mitään merkitystä, vain elävät teot Kristuksessa merkitsevät.
Vapauteni on, että en enää tuijota itseäni, vaan aina kun saatana aloittaa kiusaamisen, muistan sanoa; Kuolleita on turhaa, syytellä, mene Kristuksen puheille, siellä on minun elämäni kätkettynä Ylhäällä Taivaassa.

Uskon kautta eläminen on vedenpäällä kävelyä, itse vajoan välittömästi, mutta Kristus kantaa ja se on varmempaa kuin mikään tässä maailmassa. Kiitos Jumalan joka on ihmeellinen.

”Antaa synnin olla” toteaa Jonas Lagus. Tässä sama sävel kuin Ismon kommentissa tuossa edellä. Tällä kohta saamme helposti syytteen antinomismista, mitä sillä merkitystä. Olet kätkettynä Jeesukseen Kristukseen. Hän vastaa minun puolestani syytöksiin.
Jumalan rauhan salaisuus on juuri tässä.

Jumalan lailla on omat tehtävät ja evankeliumilla omansa. Laki ei koskaan korvaa evankeliumia, eikä evankeliumiin saa lisätä lakia.

Yksityisen ajatuksen irtirepäiseminen irti kokonaisesta asiastayhteydestä johtaa helposti väärintulkintoihin. Tästä Laguskin varoittaa. Eli kysymyksessä on tilanne, josta blogisti Juha edellä
kirjoittaa.

Kiitos veljet, tuossa edel. Hebr.12 kirjeen kohdassa on yksi lause joka avaa koko luvun. ”… Jokaista lasta, jonka Hän ottaa huomaansa.” Tuossa on ihmeellinen lupaus.

Tämä seuraava kohta on myös aina puhutellut itseäni aina, lisäsin pieniä selityksiä:
”Ja kansa puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan: ”Minkätähden te johdatitte meidät pois Egyptistä kuolemaan erämaahan? Eihän täällä ole leipää eikä vettä, ja me olemme kyllästyneet tähän huonoon ruokaan.” (kirkko kansa joka käy kirkossa, koska laki (Mooses) vaatii)

Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli. (elämän murheet ”hätä”)

Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: ”Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme.” Ja Mooses rukoili kansan puolesta. (”katumus” ja ”rukous”)

Silloin Herra sanoi Moosekselle: ”Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon”. (”apu”=”Kristus”)
Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.” 4.Moos.21:5-9

Usko pelasti osan, mutta monet kuolivat erämaahan. (Pelastuneen kiitos on Armossa elämistä)

Olen joskus pysähtynyt Ismon mainitsemaan tilanteeseen, jolloin käärmeen purema ”matkalainen” parani katsottuaan käärmeeseen eli ( ennakoivasti ) Ristiinnaulittuun Kristukseen. On tullut mieleen, että sairastuneiden joukossa saattoi olla, ja varmasti olikin niin vaikeasti ”myrskyttyneitä”, etteivät jaksaneet edes kääntää päätä
’parantuakseen ”katsomalla”. Varmasti sairaalla oli auttajia,jotka auttoivat pään kääntämisessä kohti vaskikäärmettä.
Jeesuksen omien joukossa on tänäänkin niin väsyneitä, että tarvitsevat ”pään kääntämistä”, kun eivät itse jaksa. Armonvälikappaleet ovat juuri heitäkin varten. Olen nähnyt ja kokenut tilanteita, jolloin hyvin sairas sairaalan potilas on aivan silmin nähtävästi ja korvin kuultavasti ”virkistynyt” Jumalan Sanasta ja Herran Pyhästä sakramentista.
Yksikin katse Kristukseen riittää ( kun langenneen Pietarin ja Vapahtajan katseet kohtasivat ).

ISMO MALINEN

En ole täällä lisänyt evankeliumiin sanaakaan vaatimusta.
1
Olen tänään tarkistanut asian, ja saanut taas kerran todeta, että
tuo HÄTÄ-APU-KIITOS
on luterilaisen oppimme mukainen ja sen opin mukainen mitä esim. LS;ssa ja opetetaan.

2
Kastettavan usko.
Olen siitäkin keskustellut maamme johtavan lut. kasteteologin kanssa, hänen
kirjansa jo tuolla edellä mainitsinkin.
2.1
Luterilainen oppimme erottaa kasteen ja uskon.
Kasteessa saadaan Pyhä Henki ja usko.
2.1.1
Luterilainen kaste on kuitenkin myös uskonkaste, m u t t a eri tavalla
kuin babtistien uskonkaste (joka on kuuliaisuustyö)
.
Pyhä Henki näet toimii ja herättää kastettavassa luottamuksen ja halun saada
kaste. Tämäkin on jo u s k o a, siitä on kreikassa siittämistä tarkoittava verbikin
(genoo; mask.)
2.1.2
Näin tapahtui esim. etiopialaisen hoviherran tapauksessa ja myös helluntaina.
2.1.2.1
On tärkeää todeta, että kastetavan ei tarvitse uskoa, koska Jumalan tekona
kasteen arvo ei ole sen hetkisestä uskosta kiinni. Näin korostuu Jumalan työ.
Kun saamme luottaa siihen, mitä Jumala kasteessa tekee, emme jää epävarmuuteen.
Kirkkomme opettaa oikein: kasteessa saamme uskon, Pyhän Hengen ja
uuden syntymisen. Se on ainutkertainen.

Eivät ne ihmiset kuitenkaan siellä juosseet Pieper kädessä huutamassa: ”ei me mitään uskota, kun meitä ei vielä ole kastettu”.

2.2
Helluntailaisten uskonkaste.
On ongelmallinen etenkin siinä, että se on kuulaisuus ja kuuliaisuustyön kautta
saatava armo. Tähän pitää erityisesti kohdistaa huomio, siinä on sen omavanhurskaus.

Minun kohdallani on sopimatonta puhua uskonkasteen hakemisesta tai
pyhittymisestä armonjärjestyksen kautta.
Jos ei halua ymmärtää, mitä kirjoitan, voi kristillisesti jättää solvaukset sikseen ja pyytää anteeksi.

Jorma, en ole ymmärtänyt sinua väärin ja ymmärrämme kasteen samoin. En myöskään ole milloinkaan ollut sinua vastaan, vaan usein olen kompannut kirjoituksiasi, vaikka en aina ole vastannutkaan.
Näissä kirjoituksissa on se paha puoli, että monet kulkevat samalla tiellä, mutta eri kohdin omaa vaellustaan ja ymmärrämme kaikki, että jokainen on saanut omalle kohdalleen pitkin matkaa leivän murusia ja niistä saatua voimaa on taas jaettu muille. Yksi on saanut kymmen murua ja toinen sata, mutta yksi on vasta saanut 2 murua matkallaan.

Kuitenkin kaikki murut ovat pudonneet samasta leivästä.

Kuten olen aikaisemminkin sanonut, niin arvostan teidän kaikkien kirjoituksia ja luen niitä todella mielelläni, on muutamia, jotka takertuvat sanoihin ja muutama kiistanhaluinen, mutta en koe Jorma sinun kuuluvan näihin ja olet aina perustellut näkemyksesi perin pohjin, se on arvokasta näinä aikoina, kun voi heitellä mitä vain. Kiivautesi on mielestäni raikasta ja Herran edessä me kaikki olemme kuitenkin oppipoikia.

Olen joskus pysähtynyt sen ongelman eteen, että ”kuuliaisuuden teosta” on lähtenyt liikkeelle ”tekojen tie”, eräänlainen ”sisäinen pakko” tehdä jotain – kuuliaisuuden tähden. Jotenkin on tullut sellainen vaikutus, että tästä ”kuuliaisuudesta” on tullut loputon tekojen tekemisen vaatimus. Kaukana siitä kristityn vapaus.
Tämä sama ”tekojen tie” on kuultavissa joskus ( ei vain joskus ) luterilaisen teologin radion aamu- ja iltahartauksissa.
Armon sijaan on tarjottu moralismin kovia kiviä. Jos saamme olla
aralla tunnola Jumalan ja hänen Sanansa suhteen, on syytä varos
lipsahtamasta itse tuolle ” tielle”, joka lopulta vie epäuskoon, epätoivoon ja kaikkiin mahdollisiin synteihin ja”ylitsekäymisiin” kuten vanhat sanovat