Rajoittamisella viittaan uskovien yhteyksiin, joissa ei kielletä, vastusteta uskossa oloa eikä uskoontuloa. Tämä uskoontulo-ilmaus on uustestamentillinen ja yleisin sana Jeesuksen seuraamisen alusta.
On suorastaan säälittävää kun evankeliumin julistajat johdattavat kuulijansa vajavaiseen, jopa mitään antamattoman evankeliumin omistamiseen
”Uskoontulo-ilmaus on uustestamentillinen ja yleisin sana Jeesuksen seuraamisen alusta.” Suomenkielinen ilmaus on toki käännös kreikan verbin πιστεύω muodosta ja sellaisena Uuden testamentin tulkintaa. Se miten uskoontulo eri kristillisissä ryhmissä ymmärretään, on taas suomenkielisen ilmauksen tulkintaa. Siunauksen ja ’oikean uskoontulon’ välinen yhteys on myös asia, josta on oikeutetusti monia mielipiteitä.
Martti,
Jokainen kulttuuri ilmaisee asian, eli Raamatun ilmoituksen sen omilla sanoilla, termeillä ja kulloinkin käytetyllä kielellä. Itse Asia pysyy täysin samana.
Ei ole vaikea todeta. Voi alottaa vaikka kielillä, joita hallitsee ja laajentaa vähemmän tuttuihin kieliin. Alkukielen ilmaisut, sanat, ovat tarkistettavissa ja niiden merkityksen tarkistus on tämän päivän tekniikalla helppoa.
On mielipiteitä ja eri perusteilla oikeutettavissa. Tulla uskoon, olla uskossa, uskovainen, mm. ovat käsitteitä jotka ovat kaikilla ymmärtämisen tasoilla käsitettävissä. On yleisesti tiedossa, että on uskovia pappeja ja uskonnollis-liberaali-pappeja.
”On yleisesti tiedossa…” Tuo ei sano juuri mitään. Näytät asettavan liberaaliuden ja uskon lähes vastakohdiksi. Muistanet kuitenkin, että liberaalius merkitsee vapautta. ”Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita (Joh. 8:32).”
Martti,
En puhu mitään parjaavaa, vaan yleisessä keskustelussa käytettyä termiä ”uskova pappi”. Se linjautuu luterilaiseen ylellisyyteen, että evlut kirkossa, niin papit kuin kirkon jäsenet voivat tulla uskoon. Tästä kertoo mm. Ilmari Karimiehen blogi, tässä aivan lähimaastossa.
Mitä on usko? Kristillisen uskon ydin on luottamus Jumalan lupauksiin. Keskeinen lupaus on se, että usko Kristukseen tuo syntien täydellisen anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän Jumalan yhteydessä. Usko Kristukseen merkitsee uskoa kahteen, ehkä kolmeenkin, asiaan. Nuo kaksi tärkeintä ovat: 1)Ristinkuolemallaan Jeesus Kristus sovitti kaikkien aikojen kaikkien ihmisten kaikki synnit. 2)Jeesus Kristus nousi todellisesti kuolleista ilmestyen muutaman viikon aikana useasti oppilailleen ennenkuin siirtyi taivaalliselle valtaistuimelleen Isän Jumalan rinnalle. Tuo kolmas on sitten se, että Jeesuksen ohjeet hyvään elämään ovat todet ja oikeat. Uskova ihminen on siis se, joka uskoo todeksi kohdat 1. ja 2. sekä yrittää suunnata elämäänsä Jeesuksen ohjeiden mukaan. Siinä kukaan ei täysin onnistu, siksi juuri tarvitaan syntien anteeksiantamusta. Se, miten edellä kuvattuun uskoon on päädytty on aivan toisarvoinen kysymys, teitä uskoon on kovin monenlaisia. Ns. uskoontulo merkitsee tapahtumaa, jossa ihmisen vakaumus muuttuu siten, että sellainen, joka ei usko Kristukseen alkaakin uskoa häneen. Tämmöinen muutos voi olla äkillinen tai se voi olla pitempi prosessi. Aina usko on kuitenkin lahja Jumalalta.
”Ns. uskoontulo merkitsee tapahtumaa, jossa ihmisen vakaumus muuttuu siten, että sellainen, joka ei usko Kristukseen alkaakin uskoa häneen.”
Minulla oli usko kristityn kodin lapsena lapsikasteen ja hengellisen opetuksen vuoksi (Kristuksen kaste- ja lähetyskäsky). Muistan kuinka lapsena luin hengellisiä kirjoja ja koin kuinka Jumala puhutteli minua kirjojen todistuksien kautta. Ajattelen, että elin lapsena uskovan ihmisen elämää.
Nuorena vastustin uskon asioita ja elin hengellisessä merkityksessä kuolleen tilassa. Sitten 22-vuotiaana koin voimakkaan hengellisen herätyksen, jota todella voin kuvata uskoon tuloksi. Eri liikkeissä sitä kuvataan eri termeillä.
Olin kasteeni jälkeen menettänyt perintöosani Isän kodissa tuhlaamalla kaiken, mitä sain. Sitten ”menin itseeni” (etsikkoaika), ja ymmärsin, että Isäni on rakastava Isä, jonka luona minun kaipaukseni saa täyttymyksen (uskoontulo). Tätä kaikkea edellä kohdattua ja kokemaani on eri liikkeissä yritetty sanoiksi pukea. Eri termit ovat aiheuttavat kovia riitoja opista.
Blogisti toteaa, että Raamattu ei kiellä uskoon tuloa eikä uskossa elämistä. Näiden kieltäminen on Raamatun opetuksen kieltämistä. Olen blogia pitävän kanssa tästä asiasta täysin samaa mieltä.
Elän uskoen Jumalan lupauksiin Raamatussa. Tunnen sydämeni pahuuden, enkä voi sitä puhtaaksi saada. Jeesus Kristus on minun turvani elämässä ja kuolemassa. Hän on minun ainoa auttajani taivaassa ja maan päällä.
Lopun aikana usko käy harvinaiseksi. Toivon, että ne, jotka tänään uskovat (ovat uskoon tulleet), voisivat edelleen yhdessä uskoa Herraan Jeesukseen Kristukseen. Hän on kaiken täyttänyt. Termeistä kiistely ei edistä Jumalan Valtakunnan asian edistymistä tässä ajassa.
Uskoon tulo tai uskon tulo tapahtuu monella tavalla. Niin se kuvataan Uudessa testamentissakin. Tuijottaminen vain oman liikkeensä uskoontulon kuvioon on Jumalan työn kapeuttamista.
”Tuijottaminen vain oman liikkeensä uskoontulon kuvioon on Jumalan työn kapeuttamista.”
Näin minä myös ajattelen. Yksi ja ainoa Herra Jeesus voidaan mustasukkaisesti yrittää omia vain omalle hengelliselle liikkeelle. Jumala on kaikkivaltias. Hänelle on kaikki mahdollista ohi kapeiden ajatusten.
Pistis on usko, p i s t o s uskovainen, viimeisen on muotoillut signeerauksekseen Lucius Calpurnius P i s o lisäten nimeensä piso käärmeen ja ristin symbolit eli kirjaimet S ja T.
Käärme kiemurtelee T:n ympärillä elämän sauvaa kuvaavassa paratiistaiteessa.
http://emblematica.library.illinois.edu/detail/emblem/E028498
”Uskoontulo” on himmeä käsite. Kuin huone, jonne astutaan. Mutta koska huoneessa on ovi, sieltä myös lähdetään, kun huone käy liian pieneksi (ihminen kasvaa).
Uskoontulo, pelastus iankaikkisesta tuhosta on kirkas, jopa järisyttävä tapahtuma.
Teologinen tutkiskelu himmentää sen sellaiseksi, ettei sitä kukaan halua, vaikka se olisi vastaus sinun sisäiseen, koko tyhjyyteen, tarpeeseen.
Kaikelle elävälle on tyypillistä kasvu, myös uskolle. Mielestäni on hedellmällisempää tarkastella uskon kasvun näköalaa, kuin sitä milloin joku on uskoon tullut. Jos kasvua on selkeästi havaittavissa, niin minusta se millä tavalla ”uskoon on tullut” on sivuseikka. Usko kun ei voi kasvaa, jollei se ole elävää.
Tähän voisi lisätä, että uskoontulokokemusta on turha jäädä haikeana muistelemaan, oli se kuinka väkevä tahansa. Se on alku, josta on lähdettävä eteenpäin.
Tähän sinä, Martti sanot oikeat sanat, siinä mielessä, että uskoontulo on ”vain” alku uskossa elämiselle. Uskoontulo on Kristuksen täydellinen siunausten paketti. Sen avaaminen, sisällön vastaanottaminen, on Jumalan siunauksissa kulkemista.
Pekka Veli,
Taivaallisissa, eli uskonasioissa ei ole sivuseikkoja. Ne tutkiskellaan hengellisesti, ainoastaan, ja uskoontulotapa ja -hetki on omassa yhteydessään se tärkein.
Joh. 6:
29 Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”.
Hebr. 11:
6 Mutta ilman uskoa on mahdoton olla otollinen; sillä sen, joka Jumalan tykö tulee, täytyy uskoa, että Jumala on ja että hän palkitsee ne, jotka häntä etsivät.
Jeesus painottaa, että usko on Jumalan teko, jonka Jumala saa aikaan niissä jotka hänen tykönsä tulevat ja jotka tulollaan nöyrtyvät myöntämään, että Jumala on. Jumala palkitsee Häntä etsivät ja antaa heille uskonsa. Uskon määrä ei ole olennaista, vaan uskon kohde. Tässä kaiken alussa, uskoontulossa ”sinapinsiemenestä” kasvaa puun kokoinen, usko, joka siirtää ”vuoria”.
Usko on työtoveruutta Jumalan kanssa. Se Voima, mikä tässä työtoveruudessa vaikuttaa on Jumalan työ.
Tätä Jumalan työtä uskovassa aletaan oitis rajoittamaan, niin ettei vain tulisi vaikutelmaa, että olemme suunniltamme. Ollaan, kuitenkin, kovasti sitä mieltä, että sakramentalinen autuutus EI RIITÄ, vaan on tultava uskoon. Tätä kuvataan tässä yhteydessä usein tuhlaajapojan paluuna, mikä voidaan ymmärtää luopion paluuna vai onko se (vain) lapsikasteen armoon paluuta?
Kun ihmiset tulivat uskoon Pietarin saarnan vaikutuksesta, tuo uskoon tulo ilmaistaan Apt. 2:
41 Jotka siis mielellänsä (asmenos kr., ilolla, vapaaehtoisesti) hänen sanansa ottivat vastaan, ne kastettiin; ja sinä päivänä lisääntyi lähes kolmetuhatta sielua. (Biblia 1776, KJV)
On paljon teologisesti ”oikeaa” pönötystä ja raamatullisesti väärää, minkä johdosta mm. tämä 41 jakeen asmenos-sana on jätetty pois. Koska pelastuksen riemulla täytetty uskoontullut on liian voimakas todistus Evankeliumin voiman laajuudesta. Ikäänkuin sanotaan, että palataan oikeaan armoon sekä ymmärretään vanhempaa veljeäkin. – Rajoitetaan Kristuksen täydellisen siunauksen paketista löytyvää, avautuvaa Pyhän Hengen vaikutusta.
’Aσμενως’ tarkoittaa ’iloiten, mielellään’. ’Vapaaehtoisesti’ on merkitykseltään jo varsin kaukana tuosta. Sana esiintyy myös Apt 21:17, joka olisi ajatukseltaan melko erikoinen, jos se käännettäisiin: ”Kun saavuimme Jerusalemiin, veljet ottivat meidät vapaaehtoisesti vastaan.”
Vapaaehtoisesti on εκουσιως (1. Piet. 5:2).
Martti,
Tarkoitusperäsi on selkeä, ikävä kyllä. Sen lisäksi, jälleen kerran, unohdat Itse Sanoman, mikä liittyy Evankeliumin, Kristuksen täydelliseen siunaukseen.
Itse Asiaan kohdistuva ”puppusi” linjautuu täysin sacramentaalisen pelastusopin kanssa, eli kirkkojen sanomaan, ei Raamattuun. Samasta vapaaehtoisuudesta kertoo Apt. 8:8, ”Samariassa syntyi suuri ilo”. Näin on alkuteksti sanatarkasti, ”megas chara”. Niin tässä kuin Apt. 2:41, kertoo ihmistä kohtaavasti suurimmasta ilosta, minkä vastaanottamiseen ”riittää vapaaehtoisuus”, eli vastataan Jeesuksen tahdotko-kysymykseen myöntävästi.
On kysymys Asiasta, mikä ilmaistaan sanalla tai sanoilla. Suuri ilo ja vapaaehtoisuus, halu ottaa vastaan pelastus on Se Juttu, eikä ole sidottu tai vähene ydinsanan poisjättämisellä.
Evankeliumi on ilosanoma, joka otetaan vastaan kuulemalla ja ottamalla todesta. Ilosanoma on toki iloinen asia. Tahtomista kysytään opetuslapseudessa, Jeesuksen seuraamisessa: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.” Ristin ottaminen kannettavaksi ei taida olla niin miellyttävä juttu, vaikka se tarpeen olisikin.
Martti,
On jotain mistä et ole jyvällä, eikä ollut Lutherkaan.
Rististä Jeesus puhuu, että se on sopiva, mittatilaustyönä valmistettu jokaista uskovaa varten. Tuo Risti on meidän uskomme, minkä Jumala on meille lahjoittanut. Se ei ole risti, mikä sopii joillekin paremmin kuin toiselle. Uskoontulo muokkaa sen juuri jokaiselle uskovalle sopivaksi. Risti ahdistaa ja on epämukava, jos emme ymmärrä Jeesuksen sanaa ”minun kuormani on keveä”. Se on keveä vain, koska on kysymys ikeestä, kahdelle. Toinen puoli ikeestä on Jeesuksen harteilla.
Luther kirjoittaa rististä, että se olisi meidän jokaisen ongelmat, vaikeudet joita meidän täytyy kantaa mukanamme. Hän mainitsee esimerkin rististä , mikä voisi olla anoppi tai jopa vaimo. Läpi on mennyt ja omaksuttu ja levitetään kirjassa ”Mannaa Jumalan lapsille”. Kristuksen täydellinen siunaus on Risti, meidän uskomme, lahja Hänen sovitustyönsä tähden.
Risti on kuitenkin väkivaltainen teloitusväline.
Meidän ei tarvitse luottaa tunteisiimme. Jokainen Kristukseen kastettu pelastuu, riippumatta hähen tunteista. Luotamme Jumalan antamiin lupauksiin, ei omavanhurskauteemme. Kuljemme kohti Golgataa ja Pääsiäisen riemua! Sieltä löytyy pelastus, ei meistä itsestämme.
Rakas Herra Jeesus Kristus, minä tunnen syntini; ne polttavat, kalvavat ja kauhistavat minua. Mihin on minun paettava? Minä katson sinuun, Herra Jeesus Kristus, ja uskon, vaikkapa heikosti, sinuun; minä pidän kuitenkin kiinni ja olen varma siitä, että olet sanonut: Joka minuun uskoo, hän on saapa iankaikkisen elämän. Vaikkapa nyt omatuntoni onkin raskautettu ja syntini minua kauhistuttavat ja vapisuttavat, niin sinä olet kumminkin sanonut: poikani, ole turvallisella mielin, sinun syntisi ovat anteeksi annetut ja sinulla on oleva iankaikkinen elämä ja minä tahdon herättää sinut viimeisenä päivänä. Aamen!
Juha,
Uskon, että suostut ilmaisusi tarkennukseen: ”meidän ei tarvitse luotaa tunteisiin.” Pidän ainoana oikeana muotona sanoa, että me emme voi, saa luottaa tunteisiimme, eli lihaan.
Lihan tunteet ovat Kristuksen täydellisen siunauksen vääristäjiä. Lihaa ei tule ”hoitaa”, vaikka Luther tähän ohjaakin. Omavanhurskaus on meidän, katoavan lihan, tunne.
Luottamus Kristuksen täydelliseen työhön saattaa häiritä niitä, joilla sitä luottamusta, uskonvarmuutta ei ole, tai tietoisesti typistävät sitä. Varmuus on Jumalan työ meissä ja sen mainitseminen tai kun se tulee esiin häiritsee ”rajoittajia”.
Paavali luettelee asiat, joita hän on kohdannut , Kor. 11:16-32, joissa jakeissa hän selkeyttää kokemisluettelonsa lopussa, 30. jae, ”Jos minun kerskata täytyy, niin kerskaan heikkoudestani.” Painotus on Paavalin liha, kotelo, johon näkyvän lisäksi kuuluu hänen sielulliset tuntemuksensa.
Seuraavassa luvussa, 12:5 hän mainitsee hengellisestä Paavalista, ”miehestä”, jolle Jumala näytti taivaallisia ja joita hän ei kokenut katoavien kerroksiensa kautta. ”Tästä miehestä minä keskaan, mutta i t s e s t ä n i en kerskaa,.. ”.
Uskoisin tai ainakin toivon, ettet näkisi omavanhurskautta toisessa uskovassa, joka elää ja kokee Kristuksen täydellistä siunausta.
Pyhittyneimmässäkään uskovassa ei ole lihassa mitään hyvää. Liha häiritsee ja on tartuntapinta Saatanalle. Tähän pintaan Saatana ripustaa muotojumalisuuden vaikuttavimmat väitteet.
”Tähän pintaan Saatana ripustaa muotojumalisuuden vaikuttavimmat väitteet.” Tunnistat ehkä liiankin herkästi muotojumalisuuden piirteet muissa, mutta näetkö ne itsessäsi, Reijo Mänttäri? Hyökkäilysi eri kirkkokuntien sakramenttioppeja vastaan on nähdäkseni sinun jumalisuutesi lihallisin muoto.
Martti,
Tähän vielä kommentoin, mutta uskon, että paineen tasaus on tarpeen, eli tauko!
Sakramenttiopit ovat kirkkolaitosten ”idea”. Niiden olemuksesta kertoo ”Ex opere operato”.
Kuten jo sanoin, niin en nyt juuri sinulle suo enempää kirjoitusalustaa tässä blogissani.
Reijo, uskovaiset voivat oppia ymmärtämään eritausta olevia toisia uskovaisia. Se että korostamme eri asioita, niin ei tarkoita sitä, ettei voi arvostaa toista. Mielestäni on hyvä, jos kulkee suoraa Hyvän Paimenen ikivanhalla tiellä. Tosin monesti kompastumme, jonka jälkeen on hyvä tunnustaa syntimme ja pyytää niitä anteeksi. Kannattaa kuulua sellaiseen seurakuntaan, jossa kuulee Hyvän Paimenen äänen, kuten silloin kun luomme Raamattua ja saamme siitä jumalallista viisautta.
Juha,
On kysymys uskovista. He ovat Kristuksessa yksi. Yhtä-oleminen vaihtelee ja hyvinkin ymmärrämme, miksi kanssakäyminen ei kaikkien painotuksien kanssa ole luontaista. Toisaalta jokaisella veljesyhteydellä on oma toimintansa, mikä on se ensisijainen asia, koska fyysinen, eli aika ja maantieteellinen asema rajoittaa monia toimia.
Kuitenkin blogini asia on ”Kristuksen täydellisen siunauksen rajoittaminen”. Tämä maailma ei ole Evakeliumille rajoitus vaan pelto mihin kylvetään. Edellisessä kommentissani laitoin neljä kohtaa täydellisen siunauksen kokonaispaketissa. Ensimmäinen, eli pelastus on se Paketti, eli edellytys seuraaviin kolmeen. Siis pelastus on Jeesus ja ilman Häntä me emme voi mitään tehdä. Emme voi kastaa, emme voi saada Pyhän Hengen kastetta, emme voi muistella Jeesuksen sovitustyötä ehtoollisen muodossa.
Yksi näistä neljästä on Pyhän Hengen kaste, mitä ilman Voima todistukseemme on rajoitettu. Eli pysytään Jerusalemissa, kunnes Jumala pukee meidät Voimalla Korkeudessa/ vyöttää meidät Voimalla.
Tuliset kielet ja humahdus ilmoitti, ennustetusta ja aivan äsken Jeesuksenkin antamasta lupauksesta, Pyhän Hengen kasteesta. Sen jälkeen jokainen Hengellä kastettu julisti hebreaa taitamattomille, heidän omilla kielillään Jumalan suurista teoista.
Tämä oli alku rajoittamattomiin siunauksiin. Kuulijat ja katselijat olivat ihmeissään ja päättelivät heidän olevan suunniltaan, kuin juovuksissa. Samaa päättelivät jossain vaiheessa, Jeesuksestakin, hänen lähisukulaisensa. Tällaista ei-inhmillistä ilmiötä kutsutaan tänään ”hihhuloinniksi”. Sen yhteydessä on ylilyöntejä niinkuin on muodollisessa, ”poliittisesti ” oikeassa uskonnollisuudessakin, paremminkin alilyöntejä tai huteja. Kuitenkin aito jää ja toimii ja sen parissa viihdymme, etenkin uudestisyntynyt henkemme, jolle sielullis-henkinen ja -hengellinen on alistettu.
Uskovien rajoittavasta toiminnasta on esimerkki Pekka Simojoen puhe kirkolliskokouksessa. Siinä hän moittien peräsi suomen evlut kirkolta erilaisia toimia, otetta evankeliointiin, mutta painotti: ”En tarkoita mitään helluntalaistyyppistä evankeliointia”. Eli sotketaan lammikkoa niin, että se näytää kuin se olisi enkelin työtä ja uidaan niissä vesissä ilman humahdusta ylhäältä ja ilman tulisia kielekkeitä., ilman Voimaa!
Reijo, minulla ei ole itsessäni mitään aihetta ylpeillä. Luotan, että armollinen Jumala on Jeesuksen ristin veren tähden minulle armollinen. Siunattua pääsiäistä teille!
”Tuliset kielet ja humahdus ilmoitti, ennustetusta ja aivan äsken Jeesuksenkin antamasta lupauksesta, Pyhän Hengen kasteesta. Sen jälkeen jokainen Hengellä kastettu julisti hebreaa taitamattomille, heidän omilla kielillään Jumalan suurista teoista. Tämä oli alku rajoittamattomiin siunauksiin. Kuulijat ja katselijat olivat ihmeissään ja päättelivät heidän olevan suunniltaan, kuin juovuksissa. Samaa päättelivät jossain vaiheessa, Jeesuksestakin, hänen lähisukulaisensa.”
Minua kiinnostaa missä määrin uskoon tuleminen, uudestisyntyminen ja uskovien kaste näyttäytyy nykyisin Apt. 2 kuvaamalla tavalla. Oletko edelleen päässyt todistamaan tällaisia uskoon tulemisia? Itse näen pääasiassa vain sanasta luopumista.
Armolaulu
https://m.youtube.com/watch?v=iE4_tgcQdr4
.
Monilla Kristityillä on nykyään pelkästään laillinen suhde Herraan.
Monet uskovat sanovat aivan oikein: ” Minä olen ottanut vastaan Jumalan lupauksen pelastuksesta USKON kautta Kristuksen lunastustyöhön, kun Hän kuoli ristillä meidän edestämme. Olen pelastettu olen uskova.
Onko sinulla kaipauksen paikka? Onko sinulla salainen paikka, jossa vietät läheisyyden hetkiä Herrasi kanssa ? Onko sinulla huone, jonne voit mennä yksin olemaan Hänen kanssaan ja huutaa: ”Isä, haluan enemmän kuin pelkän lainmukaisen sopimuksen Sinun kanssasi. Haluan Sinun läsnäolosi elämääni!”
Älä jatka lakiuskon polulla. Siirry rakkausen tielle. Juuri sitä meidän Herramme haluaa meiltä tulevassa rajuilmassa!
Viittaan usein Alkuseurakunnan ”Perustuskirjaan” Apt. 2. lukuun. Pyhän Hengen vuodatuksen tapahtumapaikka oli Suuri Temppelisali, jossa ne, joille Jeesus oli kuolleista nousemisensa jälkeen ilmestynyt, yli viidellesadalle, oli koolla, 1.Kor. 15:5-7.
Jeesuksen kohtaaminen sai uskovissa halun kokea Jeesuksen lupaukset. Tämä tapahtui Helluntaipäivänä. Eli se oli ensimmäisen Seurakunnan herätyskokous ja Seurakunnan perustautumiskokous.
Pietarin helluntaisaarnan pääkohdat olivat,
1.Mielenmuutos (metanoia)
2. Kaste, ei lapsikaste.
3. Henkikaste, Jumalan lahja kääntyneelle.
4. Ehtoollinen, uuden liiton merkki leivän ja viinin välityksellä. Kaste on ainutkertainen tapahtuma. Ehtoollinen on toistuva vahvistus uskollisuudesta Herraamme kohtaan, kunnes Hän tulee takaisin.
Tällä latauksella ja näin toimien vaikutus oli ilmeinen.
”Olen uskova, olen pelastettu” on perusta ja uskonelämän alku. Ongelmaksi muodostui jo alkuseurakunnassa erilaiset opetukset, mitkä väänsivät kieroon Kirjoitukset ja esimerkiksi Paavalin opetukset.
Korneliuksen huonekunta ja ystävät ottivat Pietarin saarnan sellaisenaan vastaan ja ” minuutti” sen jälkeen he kokivat Pyhän Hengen kasteen. Hoviherra uskoi Jeesukseen, pyysi tulla kastetuksi ja jatkoi iloiten (Pyhä Henki) matkaansa. Samariassa puhkesi suuri ilo koko kaupungissa jne., jne.
Tämä sama on toistunut aina meidän päiviimme asti. Pyhän Hengen kasteen täydellinen kokeminen on vyöttänyt uskovat Voimalla todistamaan elämällään, että vuoden 30 helluntaipäivän herätys on jatkumo.
”Pyhän Hengen kasteen täydellinen kokeminen on vyöttänyt uskovat Voimalla todistamaan elämällään, että vuoden 30 helluntaipäivän herätys on jatkumo. ” Näin sanoitettu kristillinen usko on varmaankin kuvaamasi ’jatkumo’, mutta onko se ainoa kristillinen ’jatkumo’? Onko sillä oikeus turhentaa kaikki sellainen kristillisyys, jolla ei ole tuollaisia ’täydellisiä kokemuksia’? Pidän sellaista erilaisen uskon kyseenalaistamista saatanallisena riidan kylvämisenä.
Juha Heinilä 13.04.2022 20:17
Reijo, minulla ei ole itsessäni mitään aihetta ylpeillä. Luotan, että armollinen Jumala on Jeesuksen ristin veren tähden minulle armollinen. Siunattua pääsiäistä teille!
Juha,
Ei minulla eikä sinulla ole aihetta ylpeillä, uskon sen!
Kommentoin sinulle sinun kommenttiisi. Voit vastata siihen mitä luettavissa on, jos haluat.
Eli huomioin pitkän urasi tällä foorumilla, en haastaakseni sinun ylpeyttäsi tai nöyryyttäsi. Ne kummatkin tulevat esille ilman meidän omaa mielipidettä itsestämme.
En puutu enkä väheksy kenenkään uskovan uskoa. Se voi kuitenkin olla joskus koteloituna, puun ja kuoren välissä, rajoitettuna (ei-helluntalaisena, huom. huumori) jne.
Syy, miksi Jeesus käski odottamaan Jerusalemissa, ennen ”lähetystyöhön” lähtemistä, johtuu Voimasta tai sen puutteesta. Itse olen elänyt lähes kymmenen vuotta hengellisesti kuivaa aikaa, kunnes vaimoni kanssa halusimme siitä pois. Tämä halu kuultiin ja meidät täytettiin ikäänkuin uudelleen Pyhällä Hengellä. Aivan tähän päivään asti halu todistaa on sisällämme. Näin totean 30 vuotta uudistumisemme jälkeen. Siis minulla on mihin verrata.
Olin vähän hätäinen kysymykseni kanssa. Tarkennan vielä. Edellä (12.04.2022 20:51) listaat Pietarin Helluntaisaarnan pääkohtia, joista nimetty kohta 3 on henkikaste.
Kysyn siis, voiko tämän henkikasteen saada monta eri kertaa elämässä, vai onko se kertaluonteinen?
Kari P.
On luvattu Pyhän Hengen kaste, joka vaikuttaa sen kokeneessa uskovassa. Se ei vaikuta, vaikka sen olisi saanut jos niin haluaa, jos sisimpäämme tulee muita asioita tärkeämmäksi. Kaikki on vapaaehtoista. Uskosta voi luopua, mutta palata takaisin, uudistua, kastettuna vedessä ja Pyhällä Hengellä.
Sinulle ei tämän enempää. Poistan, jos jatkat.