Tätä toista joulupäivää voisi nykyisin kutsua melkein kolmanneksi joulupäiväksi. Näin voisi tehdä, koska joulunvietto on keskittynyt ja jopa huipentunut jouluaattoon. Muutos perinteessä on tapahtunut viimeisen parin-kolmenkymmenen vuoden aikana. Muutos ei ole sinällään huono. Tärkeintä on, että Vapahtajamme syntymäjuhlaa vietetään ja että joulun sanoma puhuttelee ja koskettaa. Ehkä jotenkin joulun huipentumista vain jouluaattoon voisi keventää tai muuttaa, sillä muuten varsinainen joulupäivä ja muut joulupäivät jäävät vaille suurta merkitystä. – Tänään vietämme kuitenkin 2. joulupäivää, tapaninpäivää. Vietämme ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen muistopäivää.
Joulun ja ensimmäisen marttyyrin muistopäivien peräkkäisyys saa hieman miettimään. Miksi kirkkovuoden kulkuumme ja jouluaikaamme on sisällytetty tällainen yhdistelmä? Voisimme myös muistaa, että jouluaattoa sekä kahta joulupäivää seuraa kolmas ja neljäs joulupäivä. Kolmas joulupäivä on omistettu rakkauden apostolille Johannekselle ja aiheena on Jumalan rakkaus. Neljäs joulupäivä, viattomien lasten päivä vie jälleen toisenlaisiin tunnelmiin. Päivän aines tuo eteemme Beetlehemin lasten murhan ja Jeesuksen perheen paon Egyptiin.
Tapaninpäivänäkin raamatullinen aines vie toisenlaisiin tunnelmiin kuin jouluna. Ehkä joulunkin tunnelmia pidetään turhan hempeinä ja mielessä on liiankin kiiltokuvamainen näkymä seimeltä ja paimenten kedolta. Kaikki oli Vapahtajamme syntyessä hyvin karua, arkisista ja kaikki tapahtui arkisten ja vajavaisten puitteiden keskellä. Oli verollepano, väestönlaskenta miehitetyssä maassa, oli paljon matkalla olijoita, oli väsyneitä ihmisiä, oli matkasta väsynyt pariskunta, jonka nuori vaimo odotti lasta. Yösija piti olla tiedossa, mutta toisin kävi. Yösijaa ei löytynyt, mutta onneksi sentään jonkinlainen suoja löytyi eläinten suojasta suojattomille. Poikalapsi syntyi ja ihmeellisiä tapahtumia kyllä tapahtui, mutta kuitenkin arjen, puutteellisten olosuhteiden ja epävarmuuden keskellä.
Tämä tapaninpäivä, Stefanoksen ja kaikkien marttyyrien muistopäivä on lähes vastakkainen joulupäivälle. Kun joulu kertoo ilosanoman tulosta maailmaan ja Vapahtajan ihmeellisestä syntymästä sekä sen todistajista, kertoo tämä päivä ilosanoman ja sen todistajien vastustajista. Toki päivän sanoma kertoo Kristuksen todistajasta, Stefanoksestakin. Meille on vaikea ymmärtää, miksi ilosanoma sai aikanaan niin paljon vihaa ja vainoa aikaan – ja joskus vieläkin saa.
Kristittyinä joudumme myös myöntämään, että kristillisyyden ja uskon nimissä on käytetty vihaa ja väkivaltaa toisia ihmisiä kohtaan. Evankeliumin, ilosanoman, armon sanoman voima ei ole kuitenkaan kiihkossa ja vihassa, jolla sanomaa voitaisiin välittää. Evankeliumin voima on Jumalan tavassa toimia. Evankeliumin voima on armossa, rakkaudessa, anteeksiannossa, kärsimykseen suostumisessa.
Evankeliumin hiljainen voima oli juuri se, mitä vihaa ja voimaa käyttävät kavahtivat ja joka sai heidät vainoamaan evankeliumin todistajia. Mutta evankeliumin hiljainen ja nöyrä voima on ollut myös se, joka on murtanut vihan ja väkivallan rakenteita, joka on murtanut sydänten kovuutta. Evankeliumin hiljainen voima, armo ja Jumalan rakkaus on muuttanut ja uudistanut ihmisiä ja yhteisöjä, joiden muuttuminen on näyttänyt inhimillisesti mahdottomalta.
Jeesus puhuu evankeliumissa oppilailleen osin sen ajan tilanteesta ja osin tulevista vainoista. Niitä koettiin ensimmäisillä vuosisadoilla ja niitä on koettu eri puolilla maailmaa myöhemmin. Vieläkin on paikkoja ja alueita, joissa kristityn ei ole turvallista olla.
Nykypäivän maailma ja sen tilanne haastaa meitä ja kaikkia kristittyjä nöyrään ja samalla rohkeaan todistukseen. Todistukseen meitä haastetaan myös vuoropuhelun kautta. Dialogin, vuoropuhelun merkitystä korosti myös paavi Franciscus eilisessä joulutervehdyspuheessaan. Dialogi on tärkeää juuri eri tavoin ajattelevien ja uskovien välillä.
Kristittyinä emme voi asettua toisten ihmisten emmekä edes toisin uskovien yläpuolelle. Emme voi voimalla tai viisaudella käännyttää toisia. Voimme vain uskoa, toivoa ja rakastaa ja niin todistaa evankeliumista, Jumalan armosta ja rakkaudesta.
Jeesus lähettää oppilaansa raadollisen elämän keskelle. Kirkko on nimensä mukaisesti ulos lähetettyjen joukko. Joskus seurakunnan elämässä käy kuitenkin niin, että kirkosta, kristillisestä seurakunnasta tulee samoin ajattelevien ja samoin toimivien yhteen vetäytyjien joukko. Yhteen tulosta ja erityisesti vetäytymisestä yhteen tulee kaikkein keskeisin asia. Silloin tämän päivän sana, martyria, todistus jää toiselle sijalle tai unohtuu.
Tapaninpäivä tuo eteemme evankeliumin todistajien joukon, jotka olivat valmiit todistamaan loppuun asti ja jotka eivät luopuneet heille tärkeimmästä missään tilanteessa. Tapaninpäivä näyttää samalla meille tehtävän olla Kristuksen ja ilosanoman todistajia tavallisen elämän keskellä. Todistamiseen tarvitaan sanoja, tapoja ja ehkä tekojakin mutta kaikkein vahvin todistus on kuitenkin oman elämän todistus. Kaikkein vahvin todistus on kilvoittelu omalla paikalla, lähimmäisten keskellä, maailman keskellä.
Kilvoittelu ei ole oman hyvyyden pönkitystä ja esille tuomista vaan se on pikemminkin vajavaiseksi ja syntiseksi suostumista. Vain vajavainen ja syntinen ihminen tarvitsee Kristusta. Vain tyhjä astia voi täyttyä. Vain Kristuksen silmin, Pyhän Hengen opastamina voimme nähdä toiset ihmiset oikein. Vain siten voimme hyväksyä ehkä senkin, että kaikki ihmiset eivät ymmärrä meitä eivätkä evankeliumia. Luotamme kuitenkin Jumalan mahdollisuuksiin ja niihin Jumalan teihin, jotka eivät ole meidän teitämme. Joskus mahdottomalta tuntuva ja näyttävä tuleekin mahdolliseksi.
Jumala siunatkoon joulumme ja jokaisen päivämme ja antakoon meille nöyryyttä ja viisautta olla ilosanoman todistajia uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Aamen. – Saarna tapaninpäivänä 26.12.2021 Kerimäen kirkossa, Matteus 10:16-22, Kristuksen todistajat
Toivo Loikkanen
Stefanus synnytti vilkasta tutkimusta asian tiimoilta.
Stefanus tekee valtavan suuren numeron sonnista, eli härästä, joka Apis-härkänä oli Egyptissä hyvin voimakas voiman symboli ja siksi, jopa suuresti kunnioitettu eläin, hautaamista myöten. Kreetalla ja Pompeijissa tansiittiin Härän selässä kuolemantanssia, Kreetalla oli myös tarinan mukaan labyrintti, jossa asui hirviöhärkä Minotauros, jolle uhrattiin nuoria ihmisiä. Mithra kuvataan aina tappamassa Härkää, eli tavallaan voittamassa voimaa, tarinan mukaan se tapahtui aina lavitsalla ja kulttiin vihittävä meni kuoppaan lavitsan alle ja veri valui hänen päällensä. Verellä puhdistettu uusi jäsen. Espanjan härkätaistelut jokainen muistaa, ovat onneksi loppuneet.
——————–
Palatakseni erämaahan…
Minulla on aina ihmetyttänyt se, että miten orjuudesta palaavalla kansalla oli niin paljon kultaa, että he pystyivät valamaan siitä jopa Härän kokoisen elukan? Mutta muuten en ihmettele sitä, että jos on ollut tietynlaisen kulttuurin vaikutuspiirissä satoja vuosia, niin eivät ne tavat niin nopeasti muutu, ja osa saattoi olla Egyptissä myös sen kaltaisissa asemissa, kuten vaikka kirjureina ja arkkitehteina, joissa ne lihapadatkin olivat olleet saatavilla, joten napinakin on ihan ymmärrettävää.
Kaiken lisäksi Mooses oli mennyt vuorelle ja kansa oli paimenta vailla, senhän me tiedämme, joten vähän ymmrrystä ja ajatuksen laajentamista voi opetella jos ei ole tarkoitua olla vain pahantahtoinen ja löytää vikoja.
Mooseksen varsinainen opetus ei ollut vielä alkanutkaan, ja Stefanoksen syytöksiä Moolokin majasta ja Romfajumalan tähdestä, voi pitää Jumalan pilkkana ja Jumalan pilkasta on ollut kuoleman rangaistus hyvin pitkään, meilläkin päin.
Mutta kysymykseni koski lähinnä sitä, että miten Stefanus voi olla kristitty marttyyri, koska siellä erämaassa annettiin laki, ja kristityillä sitä ei ole. Stefanushan väittää, että he olivat ne oikeat palaajat, heillä oli se oikea maja.
Tarja Parkkila nyt et huomaa ettei Stefanus erottele kenen isiä erämaassa oli vaan kaikki ovat näiden kaikkien isien jälkeläisiä, siis juutalaiset, ei erämaassa ollut mitään jakoa kristittyihin ja muihin.
Ari Pasanen
Stefanos on kristittyjen marttyyri, eli millä perusteella ? Jos hän ei itse tee eroa, on sen joku joskus tehnyt, koska usein mainittuna näin on.
Mihin ryhmään hän kuului, koska hänen herjansa on tuota luokkaa.
Tarja Parkkila kaikki olivat ”isiltään” juutalaisia, siis Stefanus, Paavali, opetuslapset, farseukset, kirjanoppineet jne…, Jeesus oli lihan puolesta juutalainen. Kristityksi tuli kun otti Jeesuksen sanat vastaan eli teki parannuksen ja otti kasteen ja sai Pyhän Hengen.
Ei Stefanus ”herjannut” vaan toi juutalaisten kirjoituksista esille profeetan sanoja.