Kristuksen tulon odotus ilahduttaa

Kukka keittiösä kotonamme

Iloon nostattaapi oloamme

Kristusta kun odotamme

Terve tulleeks toivotamme

Kuudes kesäkuuta 1990 kotimme pihalla äitini kukkia hoiti. Niiden penkkiä pöyhiessään sai sairaskohtauksen. Ambulanssi tilattiin.

Siinä odotellessaan sanoi olevansa valmis lähtemään, tästä elämästä tulevaan. Menehtyi ennen auton tuloa.

Saatoin todeta, että

Viimeisenä työnään

Täällä maan päällä

Kukkia hoiti

Elämäni kukka.

Appeni prinssi Jean Rosignol Nganou syyskuun 10. päivänä 2003 lepäsi vuoteellaan, nosti käsiään ja sanoi: ”Jeesus.”

Siinä hänen viimeiset sanansa ennen tästä ajasta ikuisuuteen siirtymistään.

Kristinoppi 1948 opettaa seuraavasti meidän siirtymisestämme tästä elämästä tulevaan:

107. IÄISYYDEN RAJALLA

Kuolemassa ruumis ja henki eroavat toisistaan. Ruumis tulee maaksi jälleen, mutta henki odottaa Kristuksen tulemisen päivää. Vanhurskaille tämä odotus on rauhaa ja Jumalan läheisyyttä, jumalattomille vaivaa ja tuomion odotusta.

Kristus päästää omansa kuoleman kammosta. Kuolema on heille tie elämään, ja heidän hautansa on Kristus pyhittänyt lepokammioksi.

Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes.

Totisesti – sanoo Henki – he saavat levätä vaivoistansa,

sillä heidän tekonsa seuraavat heitä.” Ilm. 14:13

Rikas mies ja Kasarus. Luuk. 16:19-31

Kristus meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, 1. Piet. 3:19.

Paavali kirjoitti kirjeen Efeson ensimmäiselle piispalle Timoteukselle. Tämä oli ollut Paavalin työtoveri lähetysmatkoilla.

Kirjeessään Pyhä apostoli kertoi elämänsä päättyvän. Hän koki lähtönsä hetken olevan käsillä. Marttyyrikuolema oli odotettavissa. Hän puhuu tästä kuin ruoka- tai juomauhrin liturgian toimituksesta. Jumalalle annetaan kunnia tämän tapahtumisesta.

Minut itseni uhrataan jo pian, lähtöni hetki on tullut.

Paavali kertoo elämänsä turvan olevan uskossa Jumalaan. Hän on elänyt Kristuksen seurassa. Pyhä Henki on varjellut hänen uskonsa, niin että hän voi kohdata viimeisen hetkensä turvallisesti.

Kerran eräs kollegani teki tutkielman kuolevien viimeisten hetkien tuntemuksista ja kokemuksista. Siinä tuli esille miten valtavia erot olivat kuolemaa odottavien potilaiden mielentiloissa. Uskonsa tunnustavien keskuudessa olo oli rauhallinen noin pyöreästi puolella, mutta erilaisia ahdistuksen y.m.s. vaikutelmia antoivat toiset potilaat eri tavoin erilaisista elämäntilanteista johtuen.

Paavali kuului tähän ryhmään, jotka saattoivat rauhallisesti odottaa oman elämänsä viime vaiheita tässä maailmassa.

Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni.

Antiikissa saatettiin antaa erilaisissa kilpailuissa voiton merkiksi seppele päähän. Tämä kertoi voittajan kunniasta. Paavali puhuu uskon Jeesuksen armoon olevan niin merkittävä, että silloin kun usko vaihtuu näkemiseksi, riemu on niin suuri kuin suuren kilpailun voittajalla voittopalkintoa saadessaan. Uskon vanhurskaus kantaa kuoleman yli taivaan iloon.

Minua odottaa nyt vanhurskauden seppele,

jonka Herra, oikeudenmukainen tuomari,

on antava minulle tulemisensa päivänä,

Paavalin näköala ulottuu aina perille asti, ei vain siirtymään tästä ajasta tulevaan, vaan koko maailmankaikkeuden suureen ja ihanaan tulevaisuuden toivoon, Kristuksen takaisin tuloon. Tämä toivo on myös meidän elämämme voima. Väkevä ja toivoa antava luottamus. Jumalan Pojan riemullista paluuta saamme odottaa. Hänen kirkkautensa ilmestymiseen saamme katseemme suunnata, yhdessä koko Jumalan kansan kanssa. Jumala vie omansa perille asti. Tämä ilosanoma on yhteinen, sen takeena on yhteinen uskomme yhteiseen Vapahtajaamme.

eikä vain minulle vaan kaikille,

jotka hartaasti odottavat hänen ilmestymistään.

Sunnuntai 10.11.2024

25. sunnuntai helluntaista

Kuolemasta elämään

Toinen lukukappale eli epistola: 2. Tim. 4:6–8

Toisesta kirjeestä Timoteukselle, luvusta 4