Eilen vietimme Kristuksen syntymäjuhlaa jonka aloitimme jo jouluaattona. Tänään siirrymme joskus ehkä turhankin idyllisistä seimitunnelmista toisenlaiseen tunnelmaan. Vietämme tänään ensimmäisen marttyyrin, Stefanoksen muistopäivää ja samalla kaikkien marttyyrien eli veritodistajien muistopäivää.
Meillä tämä päivä on kansanomaisesti Tapaninpäivä. Aikanaan hevosajelu kirkkoon ja takaisin tai muuten kuului tämän päivän perinteisiin. Se liittyy puolestaan siihen, että Pyhä Tapani oli keskiajalla hevosten ja hevosmiesten suojeluspyhimys.
Joulun sanoma kertoo meille evankeliumin ilosanoman, Kristuksen eli Messiaan syntymän, Jumalan tulemisen ihmiseksi. Toinen joulupäivä, tapaninpäivä kertoo siitä, mitä tämän sanoman todistaminen voi merkitä – ja mitä se on merkinnyt.
Joulun ja tapaninpäivän, joulun ja marttyyrin muistopäivän läheistä yhteyttä on usein kummasteltu ja vieläkin se tuntuu hieman oudolta. Eikö olisi parempi viipyä joulun sanoman sulattelussa kuten sulattelemme kinkkua ja muita jouluherkkuja? Miksi pitää ottaa sulatteluun tällainen rankka sanoma ja asia heti jouluna?
Joku salattu menneiden polvien viisaus tai sitten Jumalan hulluus tähän yhdistelmään kuuluu. Toisaalta voimme todeta, että tätä tapaninpäivän sanomaa me sulattelemme paljolti omassa kirkkokuplassamme ja monikaan ei valitettavasti tiedä tai kuule tämän päivän sanomaa.
Tänään voimme miettiä, mitä Jeesuksesta todistaminen meille, sinulle ja minulle merkitsee? Miten elämämme evankeliumin sanoman todeksi? Stefanokselle todistaminen merkitsi vainotuksi tulemista ja kuolemaa. Hänestä tuli protomarttyyri, ensimmäinen marttyyri! Hänen jälkeensä on tullut paljon marttyyreita ja vieläkin joillakin maailman alueilla oman vakaumuksen osoittaminen tai oman kristillisen uskon tunnustaminen voi johtaa vainotuksi tulemiseen. Karmeimpia esimerkkejä historiassa tästä ovat totalitääriset järjestelmät ja niiden vainot.
Kristuksesta todistamisen kysymys tulee entistä ajankohtaisemmaksi meillä, kun pian vain reilu puolet suomalaisista on oman kirkkomme jäseniä ja kun uskontokuntiin kuulumattomien osuus kaikkiaan kasvaa. – Miten siis kirkkona, seurakuntina ja yksittäisinä kristittyinä todistamme Kristuksesta? Miten välitämme evankeliumin ilosanomaa Jumalan rakkaudesta?
Yksi vastaus, jota olen usein itse toistanut, on se, että tämä evankeliumin työ on kestävyyslaji. Nyt vain tarvitsemme ehkä uuden spurtin tai uusia spurtteja ja uusia tapoja toteuttaa tätä kestävyyslajia. Tarvitsemme kirkon tuomaa jatkuvuutta – mutta samalla tarvitsemme entistä ketterämmän ja oikeassa mielessä tehokkaamman kirkon. Suuret seurakuntayksiköt ovat sopivia talouden ja hallinnon asioiden hoitamiseen, mutta evankeliumia pitää välittää lähellä ihmisiä, heidän yhteisöihinsä liittyen! Yhteisöllisyyden ja yhteisöjen vahvistuminen on meille tärkeää Kristuksesta todistamisessa!
Kristuksesta todistamme yksin omalla paikallamme ja elämällämme. Ja Kristuksesta todistamme paikallisina yhteisöinä. Se on se malli, jolla myös ensimmäiset kristityt toimivat. Emme voi kuitenkaan palata alkukirkon aikoihin, mutta meidän pitää löytää paikallisyhteisöiden voima. Pitää löytää ruohonjuuritason yhteys ihmisiin ja ihmisten elämään!
Päivän evankeliumissa Jeesus lausuu ankaria nuhteita oman aikansa kuulijoille siitä, miten he ja heitä edeltävät ihmiset ovat suhtautuneet Jumalan sanansaattajiin. On hyvä huomata, että nuo sanat hän sanoi lainopettajille ja fariseuksille, ei kaikelle kansalle. Jeesus sanoi ennustuksen, jonka voi tulkita hengellisesti tai historiaan liittyvänä kun hän lausui: ”Teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille!”
Jeesuksen ennustus oli siten historiallinen, että Jerusalemin temppeli tuhottiin myöhemmin, se jäi asujaansa vaille!
Me mietimme, ovatko meidän temppelimme jäävä tyhjilleen ja vaille asujia tai sinne tulevia eri syistä. Itse mietin myös maamme alue- ja väestökehitystä ja sitä, miten maaseudun seurakuntien tilat voivat jäädä tyhjilleen ja käyttöä vaille. Itäisen Suomen kehityksestä pitäisi päättäjiemme olla kaikkiaan huolissaan ja toimia, kun maakunnat ja alueet täällä tyhjenevät. Tähän liittyen Koronan myötä on noussut kyllä esille ajatuksia monipaikkaisuudesta, etätyöstä ja turvallisesta elämästä harvemmin asutuilla alueilla. Se voi tuoda muutosta tuohon asiaan.
Kirkon tilojen osalta kaupungeissa on tullut tilanne, että temppeli, kirkko ei olekaan ehkä aina paras paikka toimia vaan evankeliumin työ on parempi tehdä muissa tiloissa ja ihmisten keskellä. Samalla tarvitsemme edelleen temppeleitä, rakkaita kirkkojamme, jotka pääosin vanhempamme ja esivanhempamme ovat meille rakentaneet – Kristuksesta todistamiseksi! Pyhään käyttöön erotetulla tilalla on edelleen merkitystä!
Jeesus lausuu varoituksen sanoja ja antaa samalla evankeliumissa kuvan Jumalan toiminnasta: Se on turvaa ja armoa kaipaavien Jumalan siipien suojaan etsimistä.
Siinä on malli myös meille evankeliumista ja Kristuksesta todistamiseen: Otamme kaikki ihmiset armon siipien alle. Toimimme niin, että kirkko ja seurakunta on turvapaikka, armon löytämisen paikka ja yhteisö elämän ja maailman väsyttämille.
Siinä tarvitaan rohkeutta, rakkautta ja näkyä – vaikka meidän ei tarvitsekaan olla onneksi marttyyreita, veritodistajia. Mutta meidän pitää entistä vahvemmin olla uskon, toivon ja rakkauden ihmisiä tässä maailmassa! Jumala on antanut meille lahjansa ja meidän veremme virtaa antaen meille elämän, jotta voimme olla Kristuksen todistajia.
Pyhä Jumala meitä tässä kaikessa auttakoon ja johdattakoon! Aamen. (saarna 26.12.2020 Savonlinnan tuomiokirkon radiomessussa).
Toivo Loikkanen
Matt. 23:34–39: Jeesus sanoi lainopettajille ja fariseuksille:
”Kuulkaa siis: Minä lähetän teidän luoksenne profeettoja, viisaita miehiä ja lainopettajia. Toiset heistä te tapatte ja ristiinnaulitsette, toisia ruoskitte synagogissanne ja ajatte takaa kaupungista toiseen. Näin te tulette syypäiksi kaikkeen viattomaan vereen, joka maan päällä on vuodatettu, hurskaan Abelin verestä aina Sakarjan, Barakjan pojan, vereen asti, hänen, jonka te tapoitte temppelin ja alttarin välille. Totisesti: tämä sukupolvi joutuu vielä vastaamaan tästä kaikesta!
Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! Mutta te ette tahtoneet tulla. Kuulkaa siis: teidän temppelinne on jäävä asujaansa vaille. Sillä minä sanon teille, että te ette minua tästedes näe ennen kuin sanotte: ’Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!’”
