Viime pyhän aiheena oli kirkossa ”Jumalan sanan kylvö”. Mikä on Jumalan sana? Mikä on evankeliumi? Ovatko ne ajan saatossa muuttuvaisia? On erilaisia mielipiteitä siitä mikä on Jumalan sanaa ja mikä on evankeliumi. Milloin evankeliumi on maailman parannusohjelma, ilmaston muutoksen torjumista, milloin ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien ajamista, milloin taas yleistä hyväntekeväisyyttä, suvaitsevuutta, lähimmäisen rakastamista ja hänelle läsnä olemista tai puuhaamista seurakunnan toiminnoissa, vierellä kulkemista jne. Jumalan tahdonkin olemme nyt kuulleet olevan jotain, jota aina uudestaan täytyy kysellä muuttuvassa ajassa.
Eikö Jumala siis ole kyllin selvästi ilmaissut ihmisille tahtoaan? Ainakaan Vanhan testamentin profeetat, apostolit, alkuseurakunta eikä kirkkokaan ole olleet siitä epätietoisia jo vuosituhansien ja satojen ajan. Uskonpuhdistajamme Lutherkaan ei ollut epätietoinen. Miksi se nyt sitten on jotain mitä tarvitsee kysellä uudestaan? Tässä on kyse tunnetusta puheenparresta ’nyt me tiedämme enemmän kuin silloin tiedettiin’. Tässä lauseessa tulee selvästi ilmi se mikä saa sanomaan näin. Näille kyselijöille ja epätietoisille Raamattu ei ole Jumalan sanaa. ’Me tiedämme enemmän’. Jumala ei siis tiedä, vaan me tiedämme.
Paavali kiteyttää 1. korintolaiskirjeessä evankeliumin, jota hän julisti ja jonka varassa ihminen pelastuu, jos pitää kiinni siitä sellaisena kuin hän sen korintilaisille julisti:
”Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen teille julistanut ja jonka olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte. Sen kautta te myös pelastutte, jos pidätte kiinni siitä sellaisena, kuin sen teille julistin. Muuten olette aivan turhaan uskoneet. Ennen kaikkea annoin teille tiedoksi sen, minkä myös itse olin saanut: Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin ja hänet herätettiin kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan, ja hän näyttäytyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa mutta jotkut ovat jo nukkuneet pois. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikään kuin keskonen. Sillä minä olen apostoleista vähäisin enkä ole sen arvoinen, että minua edes kutsutaan apostoliksi, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. Olipa siis kyse minusta tai heistä, näin me julistamme, ja näin te olette uskoneet.” 1. Kor. 15:1-11 RK
Tähän evankeliumiin uskoen ihminen pelastuu. Paavali sanoo: ”sen kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni sellaisena, kuin sen teille julistin. ”Julistetaanko meille kirkossa tätä evankeliumia vai jotain toista evankeliumia? Tehdäänkö meidät epävarmoiksi Jumalan sanan luotettavuudesta ja uskottavuudesta? Paavali puhuu galatalaiskirjeessään toisesta evankeliumista, johon galatalaiset olivat kääntyneet ja viehättyneet uskomaan. He olivat lumoutuneita tästä toisesta evankeliumista. Myös korintilaisille Paavali kirjoittaa toisesta evankeliumista. Mutta niin kuin Paavali sanoo, ei ole olemassa mitään toista evankeliumia, vaan on vain olemassa ihmisiä, jotka haluavat hämmentää ja sekoittaa ja tarjota jotain toista ”omien ajatustensa mukaista sanomaa” todellisen oikean evankeliumin sijasta. Näin nämä valheapostolit olivat saaneet uskovat lankeamaan ja luopumaan alkuperäisestä ainoasta oikeasta Paavalin ja muiden apostolien julistamasta evankeliumista: syntisten tähden ristiinnaulitusta Kristuksesta. On kyse klassisesta kristinuskosta, joka perustuu Jumalan varmaan ja luotettavaan sanaan. Kristillisen uskon perusta ja yksinomainen auktoriteetti on Raamattu, Jumalan sana.
”Ah sana kallis, iäinen, hyljätty monta kertaa, ei mikään tieto maallinen voi sille vetää vertaa. Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta kuin armon sana ikuinen” Se lähti Herran suusta.” Virsi 183, 4
Evankeliumi ei ole ihmisten keksimä ja ihmisajatusten mukainen kyhäelmä, vaan se on Jumalan meille Sanassaan ilmoittama lupaus, joka Kristuksessa, Messiaassa sai täyttymyksensä. Jumalan sana on Jumalan tahto eikä sitä voi muokata miksikään oli aika ja sen haasteet mitkä tahansa. Se on ja pysyy juuri sellaisena muuttumattomana kuin se on meille ilmoitettu. Ihmisen ei ole lupa muokata Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia, mieltymyksiensä mukaan ajan hengen ja ihmisten mielen mukaiseksi. Siinä ei ole mitään liikaa eikä mitään vanhaa, jota pitäisi parannella ja muokata. Jumalan on pyhä ja niin on hänen Sanansa.
Evankeliumin ytimenä on Raamatun profeettojen kautta ennustama ja Kristuksen meille ristinkuolemallaan ansaitsema sovitus ja lunastus synneistä. Evankeliumi on Jumalan anteeksiantamuksen, armon ja rakkauden ilosanoma Kristuksesta. Evankeliumin julistamisen tarkoitus on uskon synnyttäminen Kristukseen. ”Mutta kuinka he voivat huutaa avuksi häntä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat hyvää sanomaa!”( Room. 10:14-15).
Jumala on ilmoittanut lakinsa, joka on hyvän elämän laki. Kristus on täyttänyt koko lain puolestamme. Se on kuitenkin edelleen maailman loppuun asti voimassa ja se on annettu meille noudatettavaksi. Haluammehan toki kai elää hyvää elämää? Jumalan lapset rakastavat ja haluavat noudattaa Jumalan lakia sydämestään. Jumalan lapsella on laki sydämessään ja hän tahtoo palvella ja kunnioittaa Jumalaa noudattamalla hänen käskyjään. ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.” Joh. 14:15 Kristuksessa elävä kristitty alkaa noudattaa ja täyttää Jumalan lakia, koska Kristus on hänen sydämensä Herra ja valtias. Se ei tapahdu ansaintamielessä, vaan rakkaudesta Vapahtajaan Jeesukseen.
Kun ihminen yrittää muokata Jumalan sanaa itselleen sopivaksi, hän nostaa itsensä jumalaksi ja Jumalan lain herraksi. Se on kapinaa ja vihollisuutta Jumalaa vastaan, asettumista itse jumalaksi ja Jumalan tuomariksi. Se joka ei hyväksy Jumalan lakia, on Jumalan vihollinen, menee harhaan ja kulkee kohti ikuista kadotusta, eroon Jumalasta, ellei käänny ja tee parannusta.
Jeesus kehottaa meitä: käänny pahoilta teiltäsi, tee parannus, tunnusta syntisi Jumalalle, ota ristisi, kiellä itsesi ja seuraa minua. Kun teemme näin, tulemme tuntemaan totuuden ja totuus tekee meidät vapaiksi. Tulemme tuntemaan totuuden itsestämme ja syntisestä tilastamme Jumalan edessä ja sen, että Jeesus itse on Totuus ja hänen sanansa ja käskynsä ovat todet, varmat ja luotettavat. Tajuamme että tarvitsemme Jeesuksen Vapahtajaksemme, koska muuten jäämme Jumalan vihan alle. Kun tunnustamme syntimme ja uskomme ne anteeksi Jeesuksen sovintoveressä, vapaudumme omantunnon syytöksistä ja voimme elää iloisina ja vapaina Jumalan lapsina. Jumalan Sana synnyttää meissä uskon ja varmuuden siitä, että hän, joka sanoo olevansa: ’Minä olen se joka olen’ on ainut Totuus ja turva tässä alati muuttuvassa maailmassa. Jumala ei muutu eivätkä hänen sanansa muutu, siksi hänen lupauksiinsa voi aina luottaa ja turvata jatkuvasti ja hädänkin hetkellä. Hän antaa meille lupaamansa iankaikkisen elämän toivon ja jo tässä elämässä saamme kokea hänen läsnäolonsa, rakkautensa ja siunauksensa. Hän antaa meille rauhan sydämeen ja ilon ja autuuden ja vie meidät kuolemamme jälkeen kerran taivaaseen ikuiseen iloon luokseen valtakuntaansa.
Koska Jumala itse on muuttumaton ja hänen Sanansa ovat muuttumattomat, voin olla aina turvallisella mielellä ja kuolla kerran tuon Sanan varassa Jumalan armoon, Herraan Jeesukseen Kristukseen ja hänen ristinlunastustyöhönsä turvautuen. Jos Jumalan Sana olisi ajassa alati muuttuvainen ja sen virtauksista riippuvainen, joutuisimme elämään vailla todellista turvaa rauhattomina harhaillen. Mitään lohdutusta ei olisi kärsimyksissä, ahdistuksissa eikä kuoleman hetkellämme. Meillä ei olisi järkkymätöntä perustaa ja vankkaa lujaa Kristus-kalliota, johon elämän myrskyissä turvata ja luottaa. Jeesus sanoo: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” Joh. 16:33
Missä ihmeen kellarissa ne ministereitä pitää? Toivottavasti joku saisi Henrikssonille lähetettyä viestin, joka kertoo ettei Puumalainen ole kieltämässä Suvivirttä. Ehkä samassa viestissä voisi oikeusministeriä valistaa siitäkin, ettei Puumalainen edes pystyisi.
Missähän vaiheessa ihmiset malttavat lukea Mikko Puumalaisen päätöksen kokonaisuudessaan?
Aiheesta on paniikissa tehty jo yksi kansalaisaloite ja nyt oikeusministeri huolestuu suvivirren kohtalosta. Puumalainen ei kuitenkaan päätöksessään mielestäni puutu kyseisen virren laulamiseen lainkaan. Päin vastoin hän kirjoittaa, että yksittäinen virsi ei tee tilaisuudesta uskonnon harjoittamista.
Puumalainen kirjoittaa päätöksessään muun muassa seuraavaa:
”Aamuhartauksien ja koulujen muiden juhlatilaisuuksien katsominen osaksi suomalaista kulttuuria ja perinnettä on omiaan luomaan niihin osallistumiseen myös painostuksellisen elementin. Painostuksellisuus voi ilmetä lapsen pelkona ryhmästä poissulkeutumisesta. On myös syytä kysyä, miksi koulun työskentelyn yhteiset juhla- tai päätöstilaisuudet halutaan edelleenkin nivoa uskonnon harjoittamiseen ja sen myötä rikkoa niiden yhteisöllisyys.
Sekä positiivisen että negatiivisen uskonnonvapauden kannalta ja EIT:n oikeuskäytäntö huomioon ottaen kouluissa tehtäviä julkisen vallan neutraalisuuden ja uskonnonvapauden yhteensovittamiseen tähtääviä järjestelyitä perustellumpaa olisi se, että kouluissa ei lainkaan järjestettäisi opettajien tai muun koulun henkilökunnan taikka seurakunnan työntekijän johtamia tilaisuuksia, joissa on tietyn vakaumuksen mukaista sisältöä. Näkemykseni mukaan kouluissa nykyisessä muodossaan järjestettävät uskonnolliset tilaisuudet ovat ongelmallisia julkisen vallan neutraalisuuden sekä yhdenvertaisuuden edistämisvelvollisuuden näkökulmasta.”
Kokonaisuudessaan apulaisoikeuskanslerin päätös löytyy täältä. Se on kirjoitettu suomenkielellä ja se ei ole erityisen vaikea ymmärtää.
http://www.okv.fi/media/uploads/ratkaisut/ratkaisut_2014/okv_230_1_2013.pdf
Lapsille pitää koulussa opettaa, että ihmisyyteen kuuluu läsnäolo, vuorovaikutus, yksilöllisyys, mielipiteenvapaus ja maailmankatsomuksensa perustelutunnustaminen. Välttely tai teofobisen allergian opettaminen jo pienestä ei ole 2000-lukua.
Ette sitten Laitista mitenkään uskalla loata? Naisen kimppuun vaan. Hohhoijaa.
Sonja Sonja, eläpäs nyt tee minusta sovinistia. En ottanut kantaa Laitiseen tekstiin, koska en ole viikonlopun Iltalehteä lukenut. Ja toisaalta en pidä iltapäivälehtiä muutenkaan vakavasti otettavana laatujournalismina. Oikeusministeriä pidän laadukkaana, sukupuolesta riippumatta.
Jusu, kyllä nyt vedät sinne päin poikaporukassa.
Risto Korhonen ja Jusu Vihervaarakin voisivat sen päätöksen perusteluineen lukea. Henrikson on ihan oikealla asialla. Aarno Laitinen kirjoittaa asiaa – noin se asia oikeasti on.
Edellisessä kommentissani on kyllä linkki apulaisoikeuskanslerin koko päätökseen ja olen sen lukenut. Onko Tuomolla mielessä jokin tietty kohta, jossa luin päätöstä väärin?
No tuohan on Jusu Vihervaara niin helppo rasti, että pitäisi mennä perille. Koulun tulee opettaa oppilailleen ympäröivään todellisuuteen liittyviä asioita. Se on sen perustehtävä. Puumalainen lähtee yhden tehtävänä irrottamiseen kokonaisuudesta ja siinä ohjeistuksessa mennään satavarmasti metsään. Suomi ei ole eikä tule olemaan mitään muuta kuin tasa-arvoinen ja suvaitsevainen ja siitä olisi Puumalaisenkin pidettävä kiinni. Myös meidän kannalta katsoen, jotka olemme ns. normatiivisia suomalaisia, mitä sillä ikinä tarkoitetaankaan. En minäkään vaadi, että kaikki kulkisivat kaksmetrisen miehen housuissa ja soittaisivat viulua vaikka kuljenkin kaksimetrisenä kohtuullisen istuvissa vaatteissa viulua soittaen.
Tämä on niin yksinkertainen asia mutta siitä on kaiken tämän suvaitsevaisuus, tasa-arvohössötyksen Suomessa tehty ylivoimainen rasti joillekin – Puumalainen on yksi heistä.
Tuosta voi päätellä, että myös oikeusministeri tukee oikeudenvalvojiemme, eduskunnan oikeusasiamihen toimiston ja oikeuskanslerinviraston ilmaisemaa kantaa, että tunnustuksellinen uskonnonharjoituksen järjestäminen ja sisällyttäminen koulutyöhön ei kuulu enää koulun tehtäviin. Suvivirsi nähdään nimenomaan traditiona, ja sen sijaan tunnuksellinen jumalanpalvelus, aamuhartaus tai opetajajohtoinen ruokarukoiluttaminen ei ole samassa mielessä traditiota.
Toki pakkokirkotuksella on pitkät perinteet jalkapuuhäpeärangaistuksineen kaikkineen, mutta kun ehtoollispakkokin poistettiin jo 1910 ja uskonnonvapauslaki tuli 1923, koululaisjumalanpalveusten ja aamuhartauksien monivuosikymmenisestä traditioperinteesta voidaan siirtyä noudattamaan 2000-luvun perus- ja ihmisoikeuksia, joita apulaisoikeuskanslerin päätäksessä kuvataan hyvin. Kannattaa tosiaa itse kunkin lukea koko teksti ja pikkuisen päivittää kovalevyä.
Mä en näe asiaa siten, että vuoteen 1923 meillä oli vakavia perus- ja ihmisoikeusloukkauksia ja että vasta 2000-luvulla ihmisoikeudet toteutuvat siitä syystä, että lainsäätäjä kieltää opettajajohtoisen ruokarukoilun koulussa.
Mä näen asian siten, että suomalainen kulttuuri elää. Jokainen sukupolvi elää omana aikanaan ja oman kulttuurinsa ja tapojensa kontekstissa. Vaikka jokin menneiden vuosisatojen käytäntö, kuten lailla säädetty pakko käydä ehtoolliselta, tuntuu meistä hullulta, se oli oman aikansa ihmisten arvojen mukaista toimintaa enkä näe syytä sitä tuomita tai kokea arvotonta ylemmyydentunnetta siitä, että elämme nyt erilaisessa kulttuurissa.
Tänä päivänä koulu ja muut viranomaiset eivät ole uskonnollisia toimijoita. En silti katso, että on tarpeellista demonisoida menneitä vuosia kun uskonnon harjoittaminen kuului koulun toimintaan sen aikakauden kulttuurissa. Toisaalta ei ole mitään syytä elää menneisyydessä louskuttaen kulunutta fraasia siitä, että ennen kaikki oli paremmin. Ei välttämättä ollut.
Jusu, historian maisterina toki olen samaa mieltä siitä, että menneiden aikojen ilmiöitä pitää tarkastella oman aikansa taustaa vastaan. Kun tradion merkityksestä on keskuselussa onnaisesti kyse, on tietysti hyvä konkreettisesti osoittaa, että traditiot ovat myös muuttuneet. VArsinkin Puolustusvoimiss pyritään yhä ihan oikeasti vetoamaan myös traditoiden pituuteen, aiemmin opetumonisteissa 200-vuotiseen sotilasperineeseen, mutta nyt viime aikoina uusi kenttäpiispa on pistänyt paremmaksi ja tätä nykyä vedotaan 400-vuotisiin sotilasperinteisiin.
Mainittakoon toisen viestini täydennykseksi ja noitavainojen tasapainottajaksi, että 1600-luvulla valtakunnan vartiojoukot olivat Inkerinmaalla ja kuningas joukkoineen taisteli Pultavalla, joka taitaa olla Ukrainassa…
Mitä noitavainoihin tulee, tietyt asiat voi kyllä nähdä ihmisoikeusrikkomuksina läpi vuosisatojen. Ainakaan minä en ajattele naisten polttamista nuotiolla harmittomana ”aikakauden käytäntönä”.
Sen sijaan aamuhartauden kuunteleminen ei ole minusta ihmisoikeusrikos vaikka nykyisessä maailmassa ajattelemmekin, että ei ole pakko uskoa ja jos ei usko, on oikeus olla osallistumatta uskonnonharjoittamiseen.
Mitä noitavainoihin tulee Suomessa, niin niistä ei voi kristillisyyttä syyttää eikä edes viranomaisia. Paremminkin ihmisten taikauskoa ja jopa joidenkin noidiksi tuomitun omia intressejä pitää muita rikollisesti pelossa pyrkien sitä kautta hyötyyn. Yleensä noita vainoista tulee mieleen viattomat naiset kohteina, mutta kyllä niissä oli myös rikollisuuteen pyrkiviä karskeja miehiä.
Ateistisimmista yhteiskunnista oikeiden harjoittajina meillä on kokemusta vasta 1900-luvulta. Mutta lienee ei nekään kuuluu asiaan, joita nyt pyritään ratkaisemaan.. Ainakaan itse en haluaisi tässä asiassa ottaa esiin huomattavasti lähempänä olevia pelkoja, jotka Idän ateisti ovat aiheuttaneet omassa lapsuudessani.
Pieni sivuhuomautus, Jusu. Me emme hypänneet tähän päivään suoraan myöskään homoasiassa, mutta et taida kuitenkaan olla sitä mieltä, että linnaan tai pakkohoitoon tuomitseminen oli ajan arvojen mukaista toimintaa ja että ihmiset hyväksyy homot sitten kun haluavat?
Mun mielestä Puumalaisen ratkaisun jälkeisessä keskustelussa pitäisi tarkkaan erottaa oikeudellinen puoli, perusoikeudet, joihin hän otti kantaa. Uskontoa ei tarvitse eikä pidä poistaa yhteiskunnasta eikä koulustakaan, mutta yhteiskunnan tunnustuksettomuus- ja yhdenvertaisuusnäkökylmat ovat traditioon nähden ensisijaiset, koska ne ovat laillisuuskysymys.
Tarja,
Tarkoitan kommentillani sitä, että on minusta ongelmallista mennä vuosikymmeniä tai vuosisatoja ajassa taaksepäin ja tehdä vertailua nykypäivään ilman, että otamme voimakkaasti huomioon sen ajan kulttuurin ja arvot. Tällaisessa vertailussa yleensä päädymme vain siihen, että kristinusko asetetaan pölkylle syylliseksi kaikista ihmisoikeusrikkomuksista ja en pidä sellaista lähetysmistapaa rakentavana.
Voi hyvin olla, että parin sadan vuoden päästä globalisaatio on edennyt sille tasolle, että kansallisvaltiot ovat häipyneet. Sen ajan ihmiset voivat kokea rajojen vartioinnin ja maahanmuuton sääntelyn valtavana ihmisoikeusloukkauksena, johon tyhmät ja ajattelemattomat 2000-luvun alun ihmiset suvaitsemattomuudessaan sortuivat. Jos arvostelemme ihmisten tekoja, niitä pitää arvostella sen ajan arvoja ja kulttuuria vasten.
Homojen sulkeminen vankilaan oli sen ajan arvojen mukaista ja ihmiset toimivat sen ajan ymmärryksen mukaan. Helppo minun on nyt sanoa, että se oli väärin ja ihmisoikeusloukkaus, mutta mitä minä siitä hyödyn, että syyllistän menneisyydessä eläneitä ihmisiä heidän tietämättömyydestään. Oleellista on se, miten me toimimme tänään ja mitä olemme oppineet menneisyydestä.
Jusu, arvostan sovinnollisuuttasi, mutta olen periaatteellisesti eri mieltä (lähtemättä nyt siihen taistoon, mistä yksittäisestä asiasta mikin instituutio tulisi tuomita).
Katolinen kirkko tai jotkin herätysliikkeet eivät suotta kipuile niiltä vaadittujen tapahtuneiden rikosten läpivalaisun ja anteeksipyyntöjen kanssa. Inhimillinen todellisuus toimii niin, että vääryydet on vähontäänkin nimettävä ja tunnustettava, jotta voidaan jatkaa eteenpäin.
Ymmärrän lukkarinrakkauden kotoperäistä kirkkoa ja sen historiaa kohtaan, onhan siitä seurannut paljon hyvää. Mutta en ymmärrä sitä, että vähemmistön edustajana voi olla kuuro toisen vähemmistön oikeudenvaatimuksillekin. On kiustaton tosiasia, että KANTELUIDEN JA RATKAISUJEN MUKAAN uskonnottoman vähemmistön tilanne kouluissa sietää vähintäänkin tutkia. He sanovat, että heidät pakotetaan osallistumaan uskonnon harjoittamiseen aamuhartauksissa ja jumalanpalveluksissa, joille ei tarjota vaihtoehtoa.
Minusta on kumna lähtökohta vähemmistön edustajalta, että tämmöinen voidaan perinnesyistä sietää. Minusta perusoikeuslähtökohta on ensisijainen, sen tarkoitus on turvata KAIKKIEN vähemmistöjen oikeudet. Nykyinen enemmistö on joutumassa vähemmistöön joillakin paikkakunnilla, perusoikeuksista lähtevä käytäntö on senkin etu.
Eikä tässä nyt minusta pidä ajatella sitä, että sattuu itse ymmärtämään paremmin jotakin asiaa kuin toista. Minusta tässä on pohdittava sitä, mitä kaikkein elementaarisimnat perussäädöksemme asiasta sanovat – juuri kuten Puumalainen teki. Tai muuten voimme heittää koko perustuslain romukoppaan, tai vaihtoehtoisesti muuttaa sitä niin, että pakollinen uskonnonvapaudesta (ja homojen oikeuksista) luovutaan ja katsotaan, että Suomi on esim. Unkarin kaltainen maa, jonka kulttuuri on lähtökohtaisesti kristillinen ja avioliitto miehen ja naisen välinen.
Anteeksi lukuisat typot, kännykkä on viheliäinen väline tähän hommaan. Kait tuosta kuitenkin selvän ottaa.
Tarja,
Tarkoitin tuolla kommentillani vain sitä, että en näe niin hirveän voimakasta tarvetta menneisyydessä eläneille sukupolville pyydellä anteeksi sitä, että he ovat eläneet erilaisessa maailmassa kuin en halua itsekään joutua siihen tilanteeseen, että pyytäisin anteeksi nykyistä elämänmenoa sadan vuoden päästä eläviltä ihmisiltä, jotka varmasti toimivat jossain asioissa eri tavalla kuin minä.
Tarkoitan siis sitä, että ollakseni eettisesti oikeamielinen ja kohdellakseni lähimmäisiäni oikeudenmukaisesti, minun ei mielestäni tarvitse osata ennustaa, miltä maailma näyttää 300 vuoden päästä ja mukauttaa omia ajatuksiani sen ajan yhteiskunnallisia oloja vastaan. Minusta riittää se, että toimin oikeudenmukaisesti tämän päivän yhteiskunnassa sen arvoja ja olosuhteita vasten.
Kyllä, olen samaa mieltä, että meidän tulee edistää oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta tämän päivän yhteiskunnassa. Jos ja kun koulujen toiminnassa on epäkohtia, ne tulee ratkaista eikä siinä voi vedota siihen, että koulut toimivat miten toimivat, koska 100 vuotta sitten toimittiin näin.
Eri mieltä olen korkeintaan siitä, millaisella agressiivisuudella Jeesus pitää kouluista lakaista pois sekä siitä, onko rakentavaa osoitella kristittyjä sormella ja vedota siihen siihen, että heidän muutama sata vuotta sitten vallinneet tapansa olisivat epäoikeudenmukaisia nykypäivän yhteiskunnassa. Uskon että osa ajatuksistani on eettisesti hyvin kannatettavia tänään, mutta eivät välttämättä sovellu 300 vuoden päästä olevaan yhteiskuntaan.
Jusu, voi olla etten aivan tiedä mitä konkreettista vaatimusta tai reaktiota tarkoitat. Sen vuoksi – ja muutenkin tavoilleni uskollisena – keskityn vain joihinkin osiin kommenteista.
Minusta laillisuusnäkökohta, tai vielä tarkemmin: perustuslaillisuusnäkökohta on ensisijainen. Minä en niinkään tarkastele todellisia tai olettamamiani pyrkimyksiä ”ajaa Jeesus pois”. Vastaavasti mikään pyrkimys ”ajaa Jeesus pois”, itselleni epämieluisakaan, ei minusta riitä vesittämään laillisuusnäkökulmaa. Tästähän nähdäkseni Puumalainenkin lähti liikkeelke. Minusta, mikäli perinnesyyt tuovat esiin jonkin perusoikeudet ylittävän syyn, tämä näkökulma pitäisi ilmaista perustuslaissa.
Kysyn siis uudelleen, että kun nyt faktisesti perusoikeusnäkökulmaan vedoten on oltu yhteydessä ylimpään laillisuusvalvojaan eli oikeuskanslerinvirastoon, ja sieltä on tullut asiassa ratkaisu, niin onko meillä myt ongelma ylimmässä laillisuysvalvonnassa, perustuslaissa vai missä?
Olet ilmeisesti sitä mieltä, että aamuhartauksien muodossa tapahtuva kristillisen uskonnonharjoittamisen traditio ei voi loukata ketään, koska se on enemmistön toivoma teaditio, joten minä kysyn tietysti het, että mikäs vika enemmistön toivomassa avioliittokäsityksessä olisi? Vai oletko asettunut tasa-arvoisen avioliittolain kannalle vain siksi, että enemmistökin nyt näyttää niin ajattelevan?
Pieni epätarkkuus edelliseen jäi: minä en siis hyväksy edes itselleni mieluista vaatimusta, jos se näyttäytyy perustuslaillisten oikeuksien vastaisena. Kommenttiin tuli erehdyksessä tuo ”epä”mieluinen.
Tarja,
No ei. Kun uskonnollinen aamunavaus ei kuului kouluun toivoipa sitä enemmistö tai vähemmistö. Uskonnon harjoittaminen ei minun mielestäni kuulu kouluun ja minusta koulutyön tulisi sisältää uskonnollisia elementtejä ainoastaan uskontotuntien aikana ja silloinkin opetuksen tulee olla tunnustuksetonta vaikka se onkin ”oman uskonnon” opettamista.
Minun mielestäni apulaisoikeuskanslerin lausunto vastaa Suomen lainsäädäntöä sekä Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuoreita ratkaisuja. En tietystikään ole valtiosääntöoikeuden tai muun julkisoikeuden asiantuntija, mutta en ainakaan itse tunnista kohtia, jossa apulaisoikeuskanslerin näkemys olisi ristiriidassa jonkin oikeusnormin kanssa.
Mitä kulttuuriin tulee, sen muutos on minusta jatkuvaa ja asteittaista sekä sisältää kaikki harmaansävyt. Vaikka lainsäädäntö onkin luonteeltaan usein binaarista, yrittäisin välttää luomasta ihmisten elämään kovin musta-valkoisia epäjatkuvuuskohtia siten, ettei eilen sai rukoilla ruokarukouksen mutta tänään sitä ei saakaan tehdä.
Ideaalitilanteessa ihmiset tajuaisivat itse, että kouluyhteisössä joka koostuu monesta uskonnosta ja monesta erilaisesta vakaumuksesta, yhden uskontokunnan mukaiset säännölliset hartaustilaisuudet loukkaavat vähemmistöä ja koulun yhteisöllisyyttä. Fiksu ja toiset huomion ottava ihminen ei vetoa omaan enemmistöasemaansa vaan kehittää tilalle jotain muuta ohjelmaa, johon jokainen koululainen voi osallistua.
Asiaa ainakin sivuten voisi kommentoida, että A-studiossa perjantaina kirkkoherra Teemu Laajasalolle oli jäänyt YleLeaks -ohjelman vinoilurooli päälle, kun hän herjasi vapaa-ajattelijoita fundamentalisteiksi ym. vastaavaa. Kirkkoherra sekoitti Raamatun ja Lakikirjan välisen vissin eron. Vapaa-ajattelijat eivät ota Raamatun tekstiä sanamukaisesti, mutta 2000-luvun perustuslain ja ihmisoikeuksien osalta asia on hieman toisin. Vapaa-ajattelijat kunnioittavat Euroopan ihmisoikeussopimusta ja perustuslakimme perusoikeuspykäliä (po. asiassa 6 § ja 11 §).
Itse asiassa koko oikeusjärjestelmässämme ihmisoikeussopimukset ja perusoikeudet ovat fundamentaalisia. Vaparit tukevat apulaisoikeuskanslerin ja apulaisoikeusasiamiehen kannanottoja, ja ne tukevat Vaparien esittämiä vaatimuksia.
Vapaa-ajattelijain mielestä uskonnon harjoituksen organisointi eli jumalanpalvelusten ja aamuhartauksien sisällyttäminen koulun päiväohjelmaan tulee lopettaa. Oikeudenvalvojien ratkaisut tukevat tätä kantaa. Opetushallituksen ohjeet tulee muuttaa tästä lähtökohdasta.
Tämänhetkinen käytännön ongelma kouluissa toki on, että uskonnonharjoitukselle ei ole järjestetty todellista vaihtoehtoista ohjelmaa, vaan ”poissa oloon” liittyvä ”muu ohjelma” on usein todella surkeaa. Vaihtoehtoisen ohjelman parantelu ei ole kuitenkaan kestävä ja hyvä ratkaisu ongelmaan, vaikka Laajasalo lupailikin asioden ”laittamista kuntoon”.
Niin kuin apulaisoikeuskanslerin ratkaisun teksti tuo esiin, vaihtoehtoisen ohjelman järjestäminen ja valintatilanteeseen asettaminen on lasten ja perheiden yksityisyyden suojan ihmisoikeusnäkökulmasta aina ongelmallista.
Uskonto/uskonnottomuus on ksityisasia samalla lailla kuin puolukanta tai sen puttuminen tai seksuaalinen suuntautumien…
Näin ollen ainoa kestävä, kattava ja nopea ratkaisu on, että koulu ei liitä toimintaansa tunnustuksellista uskonnonharjoitusta.
Tässä on syytä ottaa huomioon kirkon ilmeinen painostuspyrkimys saada kuntien päivähoito ja koulu tukemaan kirkon omaa uskontokasvatusta. Kun ”kristinuskon opettamaan Jumalaan” ilmaisee uskovansa vain 27 % väestöstä, kyse on oikeastaan katsomuksellisen vähemmistön etuoikeudesta julkituoda oppiaan kunnan ja koulun kusannuksella.
Huutava esimerkki kansomuksellisesta ihmisten kontrollointipyrkimyksestä on Puolustusvoimissa kynsin hampain jatkettu käytäntö, jossa kirkon jäsenenä olevilla varusmiehillä ja sotilailla on ollut ”palveluvelvollisuus” eli pakko osallistua uskonnonharjoitukseen palvelusaikana. Vaikka eduskunnan oikeusasiamies ilmaisi muutostarpeen jo vuonna 2010, vasta nyt, uuden päätöksen jälkeen tilanteeseen on valmisteilla ja tulossa ainakin pientä parannusta ainakin kasarmeilla. Kaikilla on mahdollisuus päättää, osallistuvatko hartauteen tai jumalanpalvelukseen vaiko sille vaihtoehtoiseen ohjelmaan – samaan tapaan kuin voivat päättää sotilasvakuutuksen/sotilasvalan välillä.
Silti yhä ilmenee pyrkimys pitää kiinni jumalanpalveluksesta (saarna, virsi, rukous muodossa) entiseen tapaan julkisten paraatien ohjelmassa – vedoten 400-vuotiseen uskonnollissotilaalliseen perinteeseen. Samoin halutaan pitää uskonnonharjoitus palveluohjleman osana, vaikka paemmin se voisi olla myös päiväohjleman jälkeen, iltaisin, vapaa-ajalla.
Tuossa ajassa on kuitenkin jo luovuttu monista perinteistä ja traditioista (noitarovioista 1700-luvulla, jalkapuuhäpeärangaistuksesta 1800-luvulla, ehtoollispakosta 1900-luvulla). Nyt 2000-luvun ihmis- ja perusikeudet edellyttävät muutoksia myös sotilasparaateihin, niin kuin eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisussa 30.12.2013 esitetään.
Tässä kohtaa muistuttaisin Ylikoskea siitä, mitä kirkkoherra Laajasalo toi mielestäni ansiokkaasti esille. Me emme ilmesty vuoteen 2014 tyhjästä vaan meillä on kansakuntana monisatavuotinen historia, jota kuljetamme mukanamme.
Vaikka kirkko ja yhteiskunta olisivat erkaantumassa toisistaan ja yhteiskunta maallistumassa entistä enemmän, kuten uskon tapahtuvan, on minusta epärealistista ajatella, että voisimme valita yhden hetken ja riipiä kerralla kaiken vanhan pois ja aloittaa ikään kuin tyhjästä uudessa uljaassa yhteiskunnassa.
Koulujen aamuhartauden päättyvät siinä vaiheessa kun ihmiset eivät enää halua sellaisia järjestää. On toki asiallista pysähtyä välillä pohtimaan sitä, toimimmeko muunuskoisia ja uskosta osattomia kohtaan kunnioittavasti ja heidän vakaumuksensa tasapuolisesti huomioiden niin koulutyössä kuin muuallakin yhteiskunnassa.
Henkilökohtaisesti en näe koululla roolia uskonnon harjoittamisessa. Itse en olisi kuitenkaan ajamassa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä taivasalle aseen piippu ohimolla. Antaisin heille aikaa etsiä uuden kodin sieltä, missä uskonnollisuus parhaiten toteutuu tämän aikakauden kulttuurissa.
”Tässä on syytä ottaa huomioon kirkon ilmeinen painostuspyrkimys saada kuntien päivähoito ja koulu tukemaan kirkon omaa uskontokasvatusta” Ylikoski
”Uskonnollis-katsomuksellisen orientaation ytimen muodostavat uskonnolliset, hengelliset ja henkiset asiat ja ilmiöt. Lapsen oman uskonnon tai katsomuksen perinteeseen sekä tapoihin ja käytäntöihin perehdytään. Lapselle tarjotaan mahdollisuus hiljaisuuteen ja ihmettelyyn, kyselemiseen ja pohdintaan. Lapsen herkkyyttä ja kykyä ymmärtää sanatonta ja symbolista kunnioitetaan, tuetaan ja vahvistetaan. Lapsia lähellä olevien erilaisten uskontojen ja katsomusten tapoihin tutustutaan. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelmassa sovitaan vanhempien kanssa uskonnollis-katsomuksellisen orientaation lapsikohtaisesta sisällöstä.”
Eli valtakunnallisen varhaiskasvatussuunnitelman lisäksi jokaiselle lapselle tehdään yhdessä vanhempien kanssa jokaiselle lapselle oma henkilökohtainen suunnitelma. Ja tuossa yllä yksi orientaatio, joka huomioidaan myös.
Tyttäreni oli niitä lapsia, jotka intuitiivisesti kokivat Jeesuksen todellisuuden ja hämmästyttävän oikein ymmärsivät armonjärjestyksen jo ennen päiväkoti-ikää. Kun päivähoidossa tai ala-asteella tuli joku ongelma, hänen ratkaisumallinsa, jonka hän toi myös luokalle tai ryhmälle julki, oli, että rukoillaan. Meitä vanhempia, samalla, kun olimme iloisia tästä vahvasta uskosta, itse asiassa vähän hirvitti se, minkälainen negatiivisessa mielessä fundiskuva meistä syntyy, kun tosiasiassa kysymys todellakin oli lapsen omasta intuitiosta tai oikeammin Pyhän Hengen vanhemmista riippumattomasta työstä hänessä. Mietin tuolloin, mitenkähän helppoa opettajien on käsitellä tuollaista tosiuskovaa lasta niin, että hänen positiivinen uskonnonvapautensa toteutuu. Ei rukoilemisesityksiä voi oikein lytätäkään, van niille on annettava uskonnonvapauden vuoksi positiivinen tilansa. No Etelä-Pohjanmaalla 90-luvulla opettajat osasivat hoitaa nämä asiat rakentavasti lasta kunnioittaen.
Pakko vieläkin kysyä, Jusu, että kun olet aiemmin tuonut esiin ettei tunnustuksellinen uskonnon harjoittaminen ole koulun tehtävä, niin pidätko aamuhartausta jonakin muuna kuin tunnustuksellisena uskonnon harjoittamisena?
Tarja,
Pidän uskonnollista aamuhartautta tunnustuksellisena uskonnon harjoittamisena ja mielestäni koulujen tulisi lopettaa sellaisten järjestäminen.
Muistan ala-asteelta, kuinka meidät marssitettiin perjantaisin koulun juhlasaliin seisomaan jonoissa kohti näyttämöä ja kuuntelemaan ev-lut seurakunnan papin puhetta. Luokallamme ollut jehovantodistaja tyttö jäi aina yksin luokkaan odottamaan. Tästä on lähemmäs 30 vuotta ja uskon, että nykyisin eri uskontokuntiin kuuluvia ja uskonnottomia lapsia on koulussa paljon enemmän.
Koska koulu on kuitenkin kaikille lapsille pakollinen, olisi minusta perustellumpaa järjestää toiminta siten, että kaikki lapset voisivat osallistua kaikkeen toimintaan ja uskonnon harjoittaminen jätettäisiin koulun ulkopuolella tehtäväksi. Se tukisi paremmin lasten yhdenvertaisuutta ja koulun yhteisöllisyyttä.
Jusu, pidät hartauksia siis uskonnon harjoittamisena. Onko tällaiseen toimintaan osallistumisen osittainenkin edellyttäminen perusoikeuksien vastaista? Ja miten tämä suhteutuu aiempaan kirjoittamaasi, ettei aamuhartauden kuuntelu ole ihmisoikeuskysymys?
Tarja,
Todennäköisesti kirjoitin niin vaikeaselkoisesti etten saanut ilmaistua tarkoitustani oikein. Vertasin keskenään noidan polttamista nuotiolla sekä kristillisen aamuhartauden järjestämistä koulussa. Oletan, että oikeuskanslerin mielestä kumpaakaan ei pitäisi tehdä, mutta itse näen ihmisen polttamisen oletettujen taikavoimien takia törkeänä ihmisoikeusloukkauksena kun taas aamuhartaus on mielestäni enemmän tapakulttuuria.
Kun olin itse ala-asteella, ei minulta kukaan kysynyt haluanko kerran viikossa mennä kuuntelemaan papin aamunavausta. En koe, että ihmisoikeuksiani loukattiin tuon ajan kulttuurissa. Jos minut nyt pakotettaisiin kerran viikossa kuuntelemaan uskonnollisia puheita, se loukkaisi uskonnonvapautta nykyisessä kulttuurissa. Maailma on muuttunut 30 vuodessa.
Jusu Vihervaara: Puumalainen on ilmeisesti loiventanut kantaansa. Haastattelussa Kotimaa24 24.3.2014. esittelijäneuvos Outi Kostama oikeuskanslerinvirastosta vastaa toimittajan kysymykseen, tarkoittaako apulaisoikeuskanslerin kanta sitä, että kouluissa ei hänen suosituksensa mukaan pitäisi laulaa esimerkiksi Suvivirttä tai Enkeli taivaan juhlissa?
– Kattaa nekin. Äsken tarkastin tämän häneltä Suvivirren osalta, kaikki kuuluvat samaan pakettiin, kevät- ja joulujuhlavirret. Niitä ei pitäisi laulaa.
Tämä on tietysti mahdollista. Toisaalta Puumalainen kyllä siteeraa päätöksessään pitkiä pätkiä laillisuusvalvojien aikaisemmista päätöksistä ja toteaa nimenomaan, että yksittäinen virsi ei pelkästään yksistään tee tilaisuudesta uskonnollisesti tunnustuksellista.
Tuossa päätöksessä ei minusta oikeastaan oteta kantaa virsien laulamiseen. Sen pääasiallisin sisältö on se, että opettajien tai koulun henkilökunnan johdolla koulussa ei pitäisi harjoittaa uskontoa. Esimerkkinä tästä on mainittu ohjattu ruokarukoileminen ja uskonnolliset aamunavaukset, joita oikeuskansleri piti uskonnon harjoittamisena. Hän otti myös sen kannan, että koulun ei pitäisi kutsua uskontokunnan edustajia järjestämään uskonnollista ohjelmaa uskontotuntien ulkopuolella. Samoin koulun ei tulisi viedä oppilaita uskonnollisiin tilaisuuksiin kuten jumalanpalveluksiin.
Perusteluna hän käytti sitä, että laki velvoittaa viranomaisia edistämään kansalaisten yhdenvertaisuutta sekä suhtautumaan eri uskontokuntiin puolueettomasti. Oppilaiden jakaminen ryhmiin heidän uskontokuntansa mukaan on koulun yhteisöllisyyttä heikentävää ja olisi perustellumpaa järjestää sellaista ohjelmaa ja sellaisia juhlia, joihin kaikki lapset voivat osallistua.
Höpö höpö. Mitään yhteisöllisyyttä heikentävää ei ole, kun otetaan mukaan eri uskontojen juhlat mukaan kulttuurisistakin syistä. Maailmankansalaisen on ymmärrettävä eri kulttuureja. Varsinkin bisnesmaailmassa toimivien. Ja ihan yleissivistyksen.
Juhlat ovat yhteisöllisyyttä edistäviä. Varsinkin maahanmuutajataustaisen koululaisenkin juhlat tuoden mukaan kouluun. Tämä on OPPIMISTA.
Pitäisikö myös kehitysopillisten myyttien opettaminen lakkauttaa koulussa uskonnollisina tieteissatuina?
Sonja, nykyinen uskonnonvapauslaki ei mahdollista sitä, että koulu voisi viedä oppilaat evankelis-luterilaisen kirkon jumalanpalvelukseen ja pakottaa islaminuskoiset lapset mukaan kulttuurisista syistä ajatuksena tehdä heistä muita kulttuureja ymmärtäviä maailmankansalaisia.
Olin itse seuraamassa muutama viikko sitten katolista karnevaalia. Se oli hauska ja mukava kokemus. Kulttuurienvaihto on mukavaa, mutta se ei onnistu Suomessa, koska täällä uskonto on niin vakava asia. Muistelen, että joku piispa pahastui niin pahoin, että veti lapsensa pois juhlasta, koska juhlassa ei laulettu jotain hänelle tärkeää virttä.
Joo, kaikenlaisia tosikkoja löytyy erinäisistä kuppikunnista. Tuo lainaus tuossa aikaisemmin on varhaiskasvatuksen valtakunnallisesta suunnitelmasta. Eli siiihen ei ole kirkolla mitään osuutta.
Ateistien kauhuksi voin kertoa, että esimerkiksi lukiolaiset pitävät jopa leirikouluja erilaisissa hengellisissä yhteisöissä esimerkiksi ulkomailla. Säästävät rahaa yhdessä vanhempien kanssa ja ovat ITSE HALUNNEET sinne.
Tämäkö pitäisi tiukkapipojen takia kieltää? Minusta se on syvältä. Nämä leirikoulut voivat liittyä myös taideaineisiin samalla. Ja historiaan. Tällaista yli oppiainerajojen opetusta on muutenkin kehitetty.
Ei tietenkään ketään saa eikä pakoteta mihinkään. Ei myöskään saa pakottaa jotain oppilaiden ja vanhempien yhdessä koulun kanssa suunnittelemia projekteja jättää tekemättä joittenkin pykälien takia. Laillakin on henki.
Kiva että koit hauskana katolisen karnevaalin! Minä puolestani nautin Taizé-messussa.
Perusoikeusnäkökulmasta on kyse siitä, onko kysymys jonkinlaisesta tutustumisesta eri uskontojen tapoihin vaiko osallistumisesta niihin. Luvalla sanoen en pidä säännöllisiä luterilaisen seurakunnan aamuhartauksia ja jumalanpalveluksia opetuksellisena tutustumisena, semminkään jollei ainoatakaan muun uskonnon hartautta, messua tai muuta rituaalia kouluvuoden kuluessa järjestetä. Keskustelu on kummallista, jos viikoittain järjestettäisiin vaikkapa islamilainen rukoustilaisuys, uskon, että kristittykin osapuoli alkaisi arvostaa uskonnonvapauden negatiivista ulottuvuutta.
Kiitos teille muutamille, jotka viitsitte vielä keskustella näiden tiukkapipoisten vapareiden jne. kanssa. Myöhä jo on mutta kyllä näiden muutamien vapareiden melskaus haukotuttaa muutenkin, joten en ihmettele, että iso osa eri mieltä olevista kirjoittajista on jo lähtenyt.
Jusulle vain. Jos joku piispa, (täällähän ei saa heitellä huomautuksia ihmisistä noin vain nimiä mainitsematta, huom!) veti lapsensa jostain juhlasta kun ei mennyt mielensä mukaan bileet, kuten asiat ilmaiset, niin ketkähän nyt ovat vetäneet lapsensa vaikka mistä tilaisuuksista, kun ei mene vanhempien mielen mukaan. Ateismi/vapaa-ajattelu/uskonnottomuus se vakava asia vasta näyttääkin olevan metelistä päätellen. Eli se siitä.
Jusu: ”Henkilökohtaisesti en näe koululla roolia uskonnon harjoittamisessa. Itse en olisi kuitenkaan ajamassa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä taivasalle aseen piippu ohimolla. Antaisin heille aikaa etsiä uuden kodin sieltä, missä uskonnollisuus parhaiten toteutuu tämän aikakauden kulttuurissa.”
Hienosti ilmaistu, Jusu! Vaikka koulusta tulisi uskontoneutraali ja aamuhartaudet loppuisivat, eihän sen tarvitse lopettaa Suomesta koko kristinuskoa. En usko koululla asiassa niin tärkeän roolin olevan.
Siitä on sen verran kauan, kun itse kävin koulua, etten tiedä miten uskontoa nykyään opetetaan ja miten paljon. Se on kuitenkin tosiasia, että yhteiskunta maallistuu entisestään ja kirkko menettää ihmisten keskuudessa merkitystään. Jos kodeissa vanhemmat eivät uskonnosta piittaa, kuinka paljon koulu voi tilannetta paikata.
Itse en puhuisi tiukkapipoisista vapareista. Mutta jossain yhteydessä yksilöstä voisin sen arvioin tehdä. Aikoinaan suomi24:ssä olin niin paljon keskusteluissa, että alkoi kuultamaan taustalla olevat nöyryytykset hyökkäävyyden takana. Tästä en kuitenkaan tee yleistystä, että kaikkia vapaa-ajattelijoita on nöyryytetty ”luterilaisuuden” toimesta. Enkä sitä, että keksutelijat olisivat olleet vapaa-ajattelijoita vaikka heistä identiiteetin vahvistusta hakivatkin kirkkoa vastaan. Enkä väitä myöskään sitä, että kaikki nöyryytetyt olisivat vapaa-ajattelijoita jne. Elikä en pyri omilla havainnoillani yleistämään.
Jukka Keskitalo kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä näin: ”Väitän, että uskontoneutraaliuden ideologian toteuttaminen yhteiskunnassa johtaa pikemminkin vakaumusten epätasa-arvoon kuin niiden yhdenvertaisuuteen.”
Ongelma neutraaliudessa on se, että sekin on vain ideologia, jota tulisi myös kritisoida ja nähdä sen ongelmat. Se pyyhkii pöydältä kaiken tuomatta mitään tilalle ja näin sekasotku on valmis, kun ei ole enää mitään vertailukohtaa. On vain tyhjä pöytä.
Juttu löytyy täältä: http://suomenkuvalehti.fi/rajalla/2014/02/04/uskontoneutraalius-johtaa-vakaumusten-epatasa-arvoon/
Se on ongelma vain jos ihmiset eivät tiedä mikä heidän katsomuksensa oikeastaan on. Suomessa ollaan siinä tilanteessa, että meillä on paljon perinteitä, jotka linkittyvät osin kristillisyyteen mutta niistä kuitenkin vain jäljelle jäävät pääosin pakanalliset osat. Kommentoijat kuten Laajasalo sanovat, että jos jotain poistetaan niin sitten pitäisi poistaa kaikki, mikä on tietenkin joko tahallisesti älytön tai sitten kansasta vieraantunut näkökanta. Ei täällä kovinkaan moni puolusta juhlapyhiä, jotta he saisivat harjoittaa kristinuskoaan silloin.
Suomessa on ylpeä pakana kanssa, joka ei oikein koskaan ole täysin lähtenyt kristinuskon kelkkaan ja nyt kun kirkosta eroaminen ei ole mikään sosiaalinen stigma niin siitä erotaan. Emme ole pyrkimässä neutraaliuteen kuitenkaan. Meillä on paljon arvoja, jotka pysyvät vaikka kirkko ei olisikaan enää merkittävä tekijä.