Viime pyhän aiheena oli kirkossa ”Jumalan sanan kylvö”. Mikä on Jumalan sana? Mikä on evankeliumi? Ovatko ne ajan saatossa muuttuvaisia? On erilaisia mielipiteitä siitä mikä on Jumalan sanaa ja mikä on evankeliumi. Milloin evankeliumi on maailman parannusohjelma, ilmaston muutoksen torjumista, milloin ihmisoikeuksien ja vähemmistöjen oikeuksien ajamista, milloin taas yleistä hyväntekeväisyyttä, suvaitsevuutta, lähimmäisen rakastamista ja hänelle läsnä olemista tai puuhaamista seurakunnan toiminnoissa, vierellä kulkemista jne. Jumalan tahdonkin olemme nyt kuulleet olevan jotain, jota aina uudestaan täytyy kysellä muuttuvassa ajassa.
Eikö Jumala siis ole kyllin selvästi ilmaissut ihmisille tahtoaan? Ainakaan Vanhan testamentin profeetat, apostolit, alkuseurakunta eikä kirkkokaan ole olleet siitä epätietoisia jo vuosituhansien ja satojen ajan. Uskonpuhdistajamme Lutherkaan ei ollut epätietoinen. Miksi se nyt sitten on jotain mitä tarvitsee kysellä uudestaan? Tässä on kyse tunnetusta puheenparresta ’nyt me tiedämme enemmän kuin silloin tiedettiin’. Tässä lauseessa tulee selvästi ilmi se mikä saa sanomaan näin. Näille kyselijöille ja epätietoisille Raamattu ei ole Jumalan sanaa. ’Me tiedämme enemmän’. Jumala ei siis tiedä, vaan me tiedämme.
Paavali kiteyttää 1. korintolaiskirjeessä evankeliumin, jota hän julisti ja jonka varassa ihminen pelastuu, jos pitää kiinni siitä sellaisena kuin hän sen korintilaisille julisti:
”Veljet, minä palautan mieleenne sen evankeliumin, jonka olen teille julistanut ja jonka olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte. Sen kautta te myös pelastutte, jos pidätte kiinni siitä sellaisena, kuin sen teille julistin. Muuten olette aivan turhaan uskoneet. Ennen kaikkea annoin teille tiedoksi sen, minkä myös itse olin saanut: Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin ja hänet herätettiin kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan, ja hän näyttäytyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi samalla kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat yhä elossa mutta jotkut ovat jo nukkuneet pois. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi kaikista hän näyttäytyi minullekin, joka olen ikään kuin keskonen. Sillä minä olen apostoleista vähäisin enkä ole sen arvoinen, että minua edes kutsutaan apostoliksi, koska olen vainonnut Jumalan seurakuntaa. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha. Olen tehnyt enemmän työtä kuin kukaan heistä, en tosin minä vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani. Olipa siis kyse minusta tai heistä, näin me julistamme, ja näin te olette uskoneet.” 1. Kor. 15:1-11 RK
Tähän evankeliumiin uskoen ihminen pelastuu. Paavali sanoo: ”sen kautta te myös pelastutte, jos pidätte siitä kiinni sellaisena, kuin sen teille julistin. ”Julistetaanko meille kirkossa tätä evankeliumia vai jotain toista evankeliumia? Tehdäänkö meidät epävarmoiksi Jumalan sanan luotettavuudesta ja uskottavuudesta? Paavali puhuu galatalaiskirjeessään toisesta evankeliumista, johon galatalaiset olivat kääntyneet ja viehättyneet uskomaan. He olivat lumoutuneita tästä toisesta evankeliumista. Myös korintilaisille Paavali kirjoittaa toisesta evankeliumista. Mutta niin kuin Paavali sanoo, ei ole olemassa mitään toista evankeliumia, vaan on vain olemassa ihmisiä, jotka haluavat hämmentää ja sekoittaa ja tarjota jotain toista ”omien ajatustensa mukaista sanomaa” todellisen oikean evankeliumin sijasta. Näin nämä valheapostolit olivat saaneet uskovat lankeamaan ja luopumaan alkuperäisestä ainoasta oikeasta Paavalin ja muiden apostolien julistamasta evankeliumista: syntisten tähden ristiinnaulitusta Kristuksesta. On kyse klassisesta kristinuskosta, joka perustuu Jumalan varmaan ja luotettavaan sanaan. Kristillisen uskon perusta ja yksinomainen auktoriteetti on Raamattu, Jumalan sana.
”Ah sana kallis, iäinen, hyljätty monta kertaa, ei mikään tieto maallinen voi sille vetää vertaa. Lujempaa turvaa meille ken voi tuoda mistään muusta kuin armon sana ikuinen” Se lähti Herran suusta.” Virsi 183, 4
Evankeliumi ei ole ihmisten keksimä ja ihmisajatusten mukainen kyhäelmä, vaan se on Jumalan meille Sanassaan ilmoittama lupaus, joka Kristuksessa, Messiaassa sai täyttymyksensä. Jumalan sana on Jumalan tahto eikä sitä voi muokata miksikään oli aika ja sen haasteet mitkä tahansa. Se on ja pysyy juuri sellaisena muuttumattomana kuin se on meille ilmoitettu. Ihmisen ei ole lupa muokata Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia, mieltymyksiensä mukaan ajan hengen ja ihmisten mielen mukaiseksi. Siinä ei ole mitään liikaa eikä mitään vanhaa, jota pitäisi parannella ja muokata. Jumalan on pyhä ja niin on hänen Sanansa.
Evankeliumin ytimenä on Raamatun profeettojen kautta ennustama ja Kristuksen meille ristinkuolemallaan ansaitsema sovitus ja lunastus synneistä. Evankeliumi on Jumalan anteeksiantamuksen, armon ja rakkauden ilosanoma Kristuksesta. Evankeliumin julistamisen tarkoitus on uskon synnyttäminen Kristukseen. ”Mutta kuinka he voivat huutaa avuksi häntä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Onhan kirjoitettu: ’Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka julistavat hyvää sanomaa!”( Room. 10:14-15).
Jumala on ilmoittanut lakinsa, joka on hyvän elämän laki. Kristus on täyttänyt koko lain puolestamme. Se on kuitenkin edelleen maailman loppuun asti voimassa ja se on annettu meille noudatettavaksi. Haluammehan toki kai elää hyvää elämää? Jumalan lapset rakastavat ja haluavat noudattaa Jumalan lakia sydämestään. Jumalan lapsella on laki sydämessään ja hän tahtoo palvella ja kunnioittaa Jumalaa noudattamalla hänen käskyjään. ”Jos te minua rakastatte, niin te pidätte minun käskyni.” Joh. 14:15 Kristuksessa elävä kristitty alkaa noudattaa ja täyttää Jumalan lakia, koska Kristus on hänen sydämensä Herra ja valtias. Se ei tapahdu ansaintamielessä, vaan rakkaudesta Vapahtajaan Jeesukseen.
Kun ihminen yrittää muokata Jumalan sanaa itselleen sopivaksi, hän nostaa itsensä jumalaksi ja Jumalan lain herraksi. Se on kapinaa ja vihollisuutta Jumalaa vastaan, asettumista itse jumalaksi ja Jumalan tuomariksi. Se joka ei hyväksy Jumalan lakia, on Jumalan vihollinen, menee harhaan ja kulkee kohti ikuista kadotusta, eroon Jumalasta, ellei käänny ja tee parannusta.
Jeesus kehottaa meitä: käänny pahoilta teiltäsi, tee parannus, tunnusta syntisi Jumalalle, ota ristisi, kiellä itsesi ja seuraa minua. Kun teemme näin, tulemme tuntemaan totuuden ja totuus tekee meidät vapaiksi. Tulemme tuntemaan totuuden itsestämme ja syntisestä tilastamme Jumalan edessä ja sen, että Jeesus itse on Totuus ja hänen sanansa ja käskynsä ovat todet, varmat ja luotettavat. Tajuamme että tarvitsemme Jeesuksen Vapahtajaksemme, koska muuten jäämme Jumalan vihan alle. Kun tunnustamme syntimme ja uskomme ne anteeksi Jeesuksen sovintoveressä, vapaudumme omantunnon syytöksistä ja voimme elää iloisina ja vapaina Jumalan lapsina. Jumalan Sana synnyttää meissä uskon ja varmuuden siitä, että hän, joka sanoo olevansa: ’Minä olen se joka olen’ on ainut Totuus ja turva tässä alati muuttuvassa maailmassa. Jumala ei muutu eivätkä hänen sanansa muutu, siksi hänen lupauksiinsa voi aina luottaa ja turvata jatkuvasti ja hädänkin hetkellä. Hän antaa meille lupaamansa iankaikkisen elämän toivon ja jo tässä elämässä saamme kokea hänen läsnäolonsa, rakkautensa ja siunauksensa. Hän antaa meille rauhan sydämeen ja ilon ja autuuden ja vie meidät kuolemamme jälkeen kerran taivaaseen ikuiseen iloon luokseen valtakuntaansa.
Koska Jumala itse on muuttumaton ja hänen Sanansa ovat muuttumattomat, voin olla aina turvallisella mielellä ja kuolla kerran tuon Sanan varassa Jumalan armoon, Herraan Jeesukseen Kristukseen ja hänen ristinlunastustyöhönsä turvautuen. Jos Jumalan Sana olisi ajassa alati muuttuvainen ja sen virtauksista riippuvainen, joutuisimme elämään vailla todellista turvaa rauhattomina harhaillen. Mitään lohdutusta ei olisi kärsimyksissä, ahdistuksissa eikä kuoleman hetkellämme. Meillä ei olisi järkkymätöntä perustaa ja vankkaa lujaa Kristus-kalliota, johon elämän myrskyissä turvata ja luottaa. Jeesus sanoo: ”Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman.” Joh. 16:33
Hyvä kysymys. Taitaa olla se aika, että suurin osa on sitä ”toista evankeliumia”, ainakin kun katsoo noita ison kirkon ulostulo ja. Eipä siellä kannattakaan tätä vähää aikaansa tuhlata, jos ketä autuuden asiat ovat ruvenneet kiinnostamaan. Sehän on Jumalan työ kaikkinensa. Myös se, että olisi henkien erottamisen lahja tässä vaativassa ajassa.
Ihmisten kirjoittamia hullutuksia.
Miksi Jumala olisi uhrannut poikansa ja päättänyt pistää roomalaiset asialle toteuttamaan toimenpiteen, ja lopuksi kirjoituttanut, että se oli juutalasten syy, kun antoivat pojan Pilatuksen käsiin. ( näin jeesus sanoo, vaikka itse halusi antaa henkensä, se oli hänen tehtävänsä maan päällä)
Miksi Jumala haluaisi kiusata kansaa, jonka on valinnut palvelijakseen ? Muistamme, kuinka saatana sai luvan kiusata Jobia ja Jumala halusi sillä todistella, että Job on kuitenkin hänelle uskollinen, vaikka menettää kaiken, ja vielä paiseissa makaa tiepuolen ojassa. Job ei kiroa häntä, eikä saatana saa Jobia omakseen.
Onko tässä nyt samalainen tapaus, että jumala haluaisi kiusata juutalaisia, näyttääkseen saatanalle ja itselleen, että he ovat kuitenkin uskollisia.
Ja mikä pahinta, onko Jeesus Kristus se saatana, joka alati syyttää juutalaisia Jumalan edessä, apulaistensa suuren sotajoukon tukemana. . Ja ketkä ovatkaan hänen mustat enkelinsä, jotka pukeutuvat ’valkoisiin’ verellä pestyihin vaatteisiin.
Juutalaisten kirjoituksista: 3:15 ”Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän.”
Tarja miten avaat/selität? Mitä sinulle tarkoittavat tekstin 3:15 ”sinun siemen” ja ”hänen siemen” ? Kuka on vaimo? Kenen pää poljetaan rikki? Mitä tarkoittaa tekstin kantapää?
Paukkunen
Niin, mikä on naisen siemen ?
Käärmeen siemen on tietysti käärmeen jälkeläinen.
Naisella ei ole Y-kromosomia, joten naisen siemen, tai jälkeläinen, ei voi olla poika, vaan ainoastaan tyttö, jos siis ajattelemme, että nainen voisi saada jälkeläisen vain naisen siemenellä, ilman miehen siementä.
Aikoinaan uskottiinkin, että tyttöjä syntyy kuin kananmunia, vain naisesta, ja isällä on tekemistä vain pojan syntymän kanssa. Siksi miehet edelleenkin arvostavat vain pojan syntymää, ja on se tarttunut myös naisiin. POIKA TULI ! Tyttöjä on jopa surmattu, etteivät syö poikien leipää.
Eräät kirvat ja muutamat liskolajit voivat lisääntyä ilman urosta. Ja jossain Uuden-Ginean saarilla uskottiin aikoinaan, että henget siittävät naisen. Tietoa ei ollut niin paljon kuin nykyisin.
Hyvän ja pahan tiedon puusta syöminen raamatullisessa tarinassa, oli käärmeen houkuttelema tapahtuma, ja sitten voikin todeta, että eikö juuri meillä ole aina puhetta hyvästä ja pahasta, ja kuvittelemme olevamme viisaita, kuin Jumala.
Ongelmana siitä, on se, että me olemme aina se hyvä ja muut paha.
”Kristus kuoli meidän syntiemme tähden Kirjoitusten mukaan, hänet haudattiin ja hänet herätettiin kolmantena päivänä Kirjoitusten mukaan, ja hän näyttäytyi Keefakselle ja sitten niille kahdelletoista.”
Missä tämä on kirjoitettu, onko muualla kuin evankeliumissa, Jeesuksen omissa puheissa. Kukaan muu ei tuntunut tietävän tällaisesta ennustuksesta ennaltamäärätystä Kirjoituksesta hänen kohdallaan. Pietari sanoo: ”Sinulle ei saa tapahtua niin.”
Ja opetuslapset pakenevät, vaikka heidän olisi kuulunyt riemuita siitä, että nyt kaikki tapahtuu, nyt ennustus käy toteen.
Jesaja 53 ei käy vastaukseksi, koska Jeesus ei elänyt pitkään, eikä saanut jälkeläisiä.
Tässä edelleen tuo linkki, jonka aiemmin jaoin. Jo v. 1965 rovasti Risto Santala varoitti tästä, missä nyt olemme.
http://www.kirjasilta.net/santala/taivasten/esipuhe.html
”ESIPUHE
Kristillinen seurakunta on meidän aikanamme uuden vaiheen edessä, jolle on ominaista, että ihminen kasvaa ja Jumala pienenee – ihmistä puetaan ja Jeesusta riisutaan. Aikamme moderni ihminen on näkevinään Jumalassa lastenkaitsijan, jonka holhouksesta täytyisi irtautua. Tämä ihmisen titaaninen kasvu on johtanut kapinaan kaikkea tuonpuoleista vastaan.
Kapinan johtoon näyttävät asettuneen usein juuri jumaluusopin edustajat. Taivasten valtakuntaa vastaan hyökätään selustasta käsin.
Mutta tilanne ei ole uusi. Jo profeetta Jeremia huudahti: ”Voi paimenia, jotka hukuttavat ja hajottavat minun laitumeni lampaat, sanoo Herra.” Profeetta Jesajakin näki saman ilmiön: ”Tämän kansan johtajat tulivat eksyttäjiksi, ja johdettavat joutuivat hämminkiin.”
Juuri se on antikristillisyyttä, että ihminen astuu Jumalan valtaistuimelle: hän ”korottaa itsensä yli kaiken” ja julistaa lopulta olevansa Jumala (2 Tess. 2: 4). Tämä ”laittomuuden salaisuus”, jasta myös Kuolleen meren kääröt puhuvat, ”on jo vaikuttamassa” (2 Tess. 2: 7). Mutta kun evankeliumin purkumiehet toimivat, mekään emme saisi vaieta. Olen hämmästyksekseni joutunut toteamaan, että nykyinen uskonnottoman kristinuskon ja ihmisen oman kasvun linja noudattaa pääosiltaan kolmikymmenluvun saksalaisuskonnon äänenpainoja. Siksi tahtoisin varottaa: tämä on kielletty ajosuunta.
Viisaat kysyvät aina jälkeenpäin: Miksi kirkko vaikeni? Vieläkin viisaampaa olisi kysyä: Miksi vaikenemme NYT?
Kaksikymmentä-kolmekymmentä vuotta sitten Israelin lehdistössä esiintyi nimimerkki I p c h a m i s t a b r a, jonka kirjoituksia kaikki lukivat. Tämä arameankielinen sana merkitsee ’asian esittämistä kärkevimpänä vastakohtanaan’. Tällöin lukijan on otettava omakohtainen kanta kulloinkin esillä olevaan kysymykseen.
Oheinen kirjanen ei ole vain ”ipcha mistabra”, sillä ei ole kysymys pelkästään jumaluusopillisen kielen ja ilmaisun ongelmasta. On kysymys itse asiasta. Jos emme huomaa tätä ajoissa, voi seuraava sukupolvi ajautua kriisiin, jollaista ei ole koettu koko ihmiskunnan historiassa. Toivon, että lukija unohtaa taitamattoman esitystavan ja kuulee varsinaisen sanottavan.”
Jerusalemissa elokuun 8. päivänä 1965
R i s t o S a n t a l a
”ihminen kasvaa ja Jumala pienenee – ihmistä puetaan ja Jeesusta riisutaan.”
Elämme juuri nyt tätä aikaa. Kristinuskosta vieraantuminen kiihtyy vauhdilla, kirkkokansa vähenee vähenemistään, eksytyksistä puhumattakaan.
Riitta huokailee keskeisten asioiden pariin kehällä olevien sijaan. ”, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?” (Luuk. 18:8)
Riitta Sistonen
Eikö se ole Jeesus joka pyrkii jumalaksi Jumalan paikalle, kertomalla, että hänelle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
Evankeliumi on myös hyljännyt lain, itseasiassa vihaa lakia, koska armo jää silloin osattomaksi, kuten kerrotaan.
Mitä tuonpuoleiseen tulee, minä pidän ajatuksesta, ”Sielun kuolemattomuus”, se tarkoittaa, että kuoleman hetkellä sielu irtautuu ruumiista ja pääsee vapauteen. Mihin se menee, siitä en esitä arvailuja, koska se on meiltä salattu.
Minun puolestani ihmiset voivat rukoilla kallioita, seitoja ja vaikka Kaaban mustaa kieveä, mutta usko ei saa olla pahennukseksi kenellekkään, se ei voi olla hyvästä lähtöisin.
Jumalan valinnasta. Raimo Mäkelän luento: ”Onko Jumala valinnut minut – vai hylkääkö hän minut”
https://www.youtube.com/watch?v=A8XtmDmnHtU&list=PLBDvc5gXiuMExmmHSTu8f-Ha8AGUBI5rw&index=2
Riitta, katsoin tuon. Luennoitsija oli hyvä, luento oli pettymys, enemmän polutistinen, jossa ei menty luterilaisuuden kovaan ytimeen. Luennossa ei käsitelty, luterilaista valintaa, predestinaatiota. Luennossa kallistuttiin vanhojen kirkkojen predestinaatio käsitykseen. Luennoitsija oli kyllä mielyttävä🙂
Sami, luento on mielestäni sielunhoidollinen ja sellainen, että sen voi ymmärtää helposti olematta teologi. Tällaista opetuksen pitää ollakin. Raamatun pohjalta selitetään, omaakin kokemusta tuodaan esiin. Puheesta tulee ihmisläheinen, vierelle asettuva, empaattinen. Tätä ihminen tarvitsee.
Teologiset luennot ovat erikseen.
Kuulijakunta ei koostu teologeista.
Sami, katsoitko Tom Nymanin luennon STI:ssa?
Riitta, minä se tänne Kostille alunperin vinkkasin. Siinä kuvataan luterilainen valinta oikein, toisin kuin Raimon puheessa, joka on lähempänä ortodoksista ajattelua.
Raamattuopistolla on muutenkin ollut vaikea ymmärtää luterin kirjaa sidottu ratkaisuvalta. Siitä on käyty Raamattuopistolla kovaa vääntöä ja vastustettu Lutherin kirjaa kaikin keinoin. Raimon luennolla historia toistaa itseään.
Sami. Niinpä vinkkasit, kiitos siitä. En tosin tuota luentoa heti kuunnellut. Kuten jo aiemmin totesin yllätyin ortodoksian ajan teologien πρóγνωσις-sanan tulkinnasta, johon Nyman viittasi. Kuten Ef.1:4 toteaa:”…..niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut.” Valinta siten tapahtuu Kristuksessa, evankeliumin julistuksessa ja armonvälineiden kautta. Kuten Apt.13:48: kertoo ”Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt
(τάσσω, asettaa, päättää, määrätä, käskeä) iankaikkiseen elämään.” Siksi pakanat (me) iloitsivat ja uskoivat, koska yksiselitteisesti, usko on iankaikkisen Jumalan valinnan seuraus. Koska me olemme valittuja, me uskomme evankeliumin. Niinikään tuosta Apt.13:48 ilmenee selvästi se, että Jumalan valintaa ei ole tutkittava Hänen aivoituksensa mukaan, vaan ilmoitetun sanan ja evankeliumin mukaan. Tämä tuli nyt toistamiseen.
Sami, mikä kohta mielestäsi Mäkelän luennolla ei mennyt oikein. En tosin ala kiistelemään asiasta.
Kosti, jos vertaat Raimon ja sti;n luentoa niissä on huomattava ero. Sanotaan näin; Nyman harhautuu teologiassaan, Mäkelä taas on säilyttänyt yhteyden patristiseen perintöön ja hänen luennostaan voidaan nähdä jälkiä siitä.
Predestinaatio realisoituu ennaltavalittujen kohdalla ajassa sanan ja sakramenttien kautta, miten muuten voisi ollakkaan. Ongelma on vain siinä tämä koskee, vain etukäteen valittuja.
Olen itse ajatellut aisaa yksinkertaisesti siten, että Jumala haluaa olla vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Vuorovaikutus ei ole yksisuuntaista – jos (kaksisuuntaiseen) vuorovaikutukseen asti päädytään.
Jotenkin tuntuu, että tuo ”ennaltamääräämisasia” pyritään usein ratkaisemaan vain (jonkun) yksittäisen Raamatunjakeen pohjalta tai sitten vain inhimillisesti pähkäilemällä ”joko – tahi” tyyppisesti. Jo aineellinen maailma on ”kaksinainen”: sekä hiukkasia että aaltoliikettä. Kun yhtä aisaa pyritään mittaamaan ”äärettömän tarkasti”, toisen asian mittaaminen ei ”äärettömän tarkasti” onnistu, ei millään ilveelläkään – ei, vaikka miellä olisi täydellinen mittalaitearsenaali. Sellainen aineenkin maailma on. Ehkäpä jotain samaa on mytös teologian (ja vuorovaikutuksen) maailmassa. (Miten sitten on teologien maailmassa, on oma kysymyksensä…).
Kuitenkin kaikki kunnia totuudellisille, vaikkakin myös inhimillisille teologeille!
Oleellisin ongelma linee kuitenkin: ”Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?”
Lohduttavaa on, että Johanneksen evankeliumissa on annettu toivoa kaikille, jotka etsivät vastausta:
”Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.”
Tämä ei ole tarkoitettu saarnaksi, vaikka Raamattua siteerasinkin.
Sami kirjoitti: ”Mitä tarkoittaa; Isä on valinnut kaikki ne, jotka uskovat Poikaan.” (Riitta Sistonen)”
Jumala toteuttaa pelastussuunnitelmansa näin. Hän on jo ennen maailman perustamista säätänyt, että kaikki ne ihmiset pelastuvat, jotka uskovat Poikaan.
Siis pelastuminen on vain Pojassa. ”jotka hän on suunnitelmansa mukaisesti kutsunut omikseen”. Room. 8:28.
Lainaan Timo Eskolan kirjaa ”Evankeliumi Paavalin mukaan, Roomalaiskirje kaikelle kansalle”:
”8:29 Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut, hän on myös edeltä määrännyt oman Poikansa kaltaisiksi,
Tämä jae on ennaltamääräämisen, predestinaation , kannalta olennainen kohta. Sana ’proginooskoo’ on toisinaan käännetty edeltä tietämiseksi, mikä merkitys sanalla tietysti kreikan kielessä on. Juutalaisuudessa ja Paavalin kirjeissä sana merkitsee yleensä kuitenkin valintaa – ja tähän käännöskin on oikein päätynyt. Sen lähtökohtana on ajatus Jumalan pelastavasta valinnasta, joka Vanhassa testamentissa ilmaistaan sanalla tietää tai tuntea (jada). Kun Jumala ilmoitti ’tuntevansa ’Abrahamin tai jonkin profeetan, hän ilmaisi samalla tämän valinnan (vrt. 2. Moos. 2:24-25, jossa sana esiintyy; myös Septuaginta). Samoin Paavali sanoo uskovista: ’jotka hän on valinnut’. Uskovat ovat Jumalan valittuja kuten Israel oli Jumalan valittu kansa. Tämä ajatus löytyy tarkalleen Roomalaiskirjeen kohdasta 11:2, jossa esiintyy sama termi sovellettuna valittuun kansaan.
Kohdan sisällön kannalta on olennaista huomata, että kutsuminen edeltää valintaa. Jumala ei Paavalin mukaan ole siis kutsunut niitä, jotka hän olisi aikaisemmin jo tuntenut tai edeltä valinnut. Kalvinistinen tulkinta tiettyjen ihmisen valinnasta on virheellinen. Jumala on päinvastoin kutsumisen kautta valinnut ihmisiä pelastukseen. Jumala ei Paavalin mukaan erottele. Hän ei katso henkilöön. Kuka tahansa syntinen voi pelastua. On Jumalan suurta suunnitelmaa, että evankeliumin kautta kuka hyvänsä voi löytää elämän.
Seuraavaksi jakeessa tulee varsinainen ennalta määräämisen termi (proorizoo). Se tarkoittaa nimenomaan ennalta määräämistä. Jotain Jumala on määrännyt ennalta siten, että se on varmaa ja luotettavaa. Mitta mitä on määrätty ja mihin? Jakson ehkä tärkein termi on kuvan kaltaisuus. Jostain kumman syystä sana kuva on jätetty suomennoksesta pois. Se on kuitenkin olennainen lauseen ymmärtämisen kannalta. Uskovat on määrätty Pojan kuvan kaltaisiksi (symmorfous tees eikonos tou hyiou autou). Tämä tarkoittaa ylösnousemusta. Paavali vertaa Kristusta Aadamiin. Uskovaa hallitsee aina kokin kuvan kaltaisuus. Aadamin jälkeläiset ovat tämän kaltaisia ja heissä on ’maallisen kuva’ (1. Kor. 15:49; vrt. 1. Moos. 5:3 ’poika joka oli hänen kaltaisensa, hänen kuvansa’; 1938 käännös). Kristus puolestaan on uusi Aadam, ja esikoinen uudessa luomistyössä (vrt. 1. Kor. 15:23). Tulevassa ylösnousemuksessa uskovissa on oleva ’taivaallinen kuva’ (1. Kor. 15:49).
Minkä edellä Jumala on siis valintansa tehnyt? Hän ei ole valinnut yksilöitä ennen uskoon tuloa. Valinta on tapahtunut kutsumisen kautta ennen ylösnousemusta. Evankeliumin avulla pelastetut ihmiset Jumala on määrännyt kuolleiden ylösnousemukseen, Pojan kuvan kaltaisuuteen. Tässä Paavali on erittäin johdonmukainen. Pitkin kahdeksatta lukua hän on selittänyt, miten ylösnousemus on Jumalan lasten ilmestymistä, ruumiin lunastusta – ja nyt Pojan kuvan kaltaisuutta. Jokaisen kohdan tavoitteena on lohduttaa kärsimyksessä eläneitä kristittyjä. He saavat olla varmoja kuolleiden ylösnousemuksesta. Hetken kestävä ahdistus ei vie heiltä toivoa. Jumala on ennalta määrännyt ylösnousemuksen jan antanut Pyhä Hengen siitä vakuudeksi omillensa.”
”Ihmisiä kutsutaan pelastukseen evankeliumilla. Paavali on Roomalaiskirjeen alussa todennut, että hänet itsensäkin on asetettu tuohon kutsumistehtävään. Hän välittää evankeliumia ja jokainen, joka ottaa sen vastaan, pelastuu. Ilman kutsua ei ole valintaa.”
Jakeen 29 lause ’Ne, jotka hän edeltäkäsin on valinnut’ kuulostaa suomeksi tosin ennaltamääräämiseltä. Onko Jumala sittenkin valinnut jotkut yksilöt ennalta? Tämä ongelma on itse tehty. Se johtuu nimittäin kääntämisen vaikeudesta. Kuten yllä nähtiin, sana ’valittu’ merkitsee Jumalan tuntemia ihmisiä. He eivät ole keitä tahansa ’etukäteen’ valittuja ihmisiä. He ovat juuri niitä pelastukseen kutsun kautta valittuja, jotka ovat löytäneet evankeliumin. Sanatarkasti lause tarkoittaa: nämä ’Jumalan tuntemat’ (siis uskovat).”
”Jokainen, joka on kutsuttu evankeliumilla, saa olla varma ylösnousemuksestaan”.
”Ensinnäkin kutsuminen ja vanhurskauttaminen ovat kokonaan Jumalan työtä. Toiseksi Paavali korostaa, että evankeliumin kautta valitut ja lapseuteen otetut syntiset, jotka Jumala itse on vanhurskauttanut, saavat olla varmoja tulevasta uudistuksestaan. Jumala on määrännyt heidät Kristuksen kaltaisuuteen viimeisenä päivänä, ja tästä seuraa varmuus: heidän on jo kirkastettu. Termit valinta ja kutsuminen esiintyvät Roomalaiskirjeessä useaan kertaan yhdeksännessä luvussa. Jumalan kutsu koskee kaikkia Aadamin jälkeläisiä. Se on julistettava erotuksetta kaikilla. …..Paavalin Kristus-keskeinen predestinaatiokäsitys on universaali. Se koskee kaikkia ihmisiä. Jumala ei ole valinnut ihmiskunnasta vain yksittäisiä ihmisiä pelastukseen. Pelastusopin kaksijakoisuus ei kulje toisaalta myöskään hurskaiden ja syntisten välillä, kuten perinteisen juutalaisen teologian mukaan oli ajateltu. Kristus-keskeinen pelastusoppi puhuu syntisten vanhurskauttamisesta uskosta. Siksi Jumalan predestinaatio keskittyy Kristukseen. Ihmiset on määrätty pelastumaan Kristuksessa. Vain evankeliumin kutsu voi tuoda pelastavan sanoman syntisille.
Paavalin näkemys pelastuksesta ei siten vaihdu kesken kirjeen. Hän ei toisaalla puhu vahingossa jumalattoman vanhurskauttamisesta ja syntiselle tarjotusta pelastuksesta tuodakseen kahdeksannessa luvussa esille varsinaisen näkemyksensä: vain osa ihmisistä voi pelastua. Ei toki. Ketään ei ole jätetty evankeliumin ihmeellisen lahjan ulkopuolelle. Evankeliumi on syntisten evankeliumi.
Mitä Paavalin mukaan sitten on määrätty edeltä. Paavali opettaa, että Jumala on kyllä määrännyt tuomion kaikille ihmisille. ’Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi’ (11:32, 1938 käännös). Kaikille syntisille on määrätty tuomio, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mutta synnin vankilaan suljetulle, tuomion alla elävälle ihmiskunnalle on Jumalan suunnitelmassa määrätty (prothesis) yksi pelastustie: Jumalan Pojan evankeliumi. Kristus on tehty synniksi kaikkien ihmisten edestä. Siksi evankeliumi Kristuksesta vapauttaa synnin orjan tuomion predestinaatiosta eli ennalta määrätystä kadotuksesta. Siksi on myös välttämätöntä kutsua ihmisiä pelastukseen evankeliumilla, sillä ’kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet?…Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.’ (Room. 10:14, 17).”