Tämä on jotenkin hieno päivä tämä lankalauantai. Oikea toivon päivä kaiken epätoivon keskellä. Kristus astui alas tuonelaan, Kristus laskeutui helvettiin, vei pelastuksen myös sinne, jossa sitä todella tarvittiin ja tarvitaan!
Minusta sellaisella Kristuksella ei ole mitään arvoa, joka ei rakasta joka ikistä luotua, olipa hän sitten taivaassa, helvetissä tai täällä maan päällä. Minusta sellaisella Jumalalla ei ole mitään tekoa, joka ei pysty pelastamaan joka ikistä sielua helvetistä. Niin heikkoa Jumalaa en tarvitse.
Minä en voi kestää ajatusta siitä, että joku iloitsee omasta iankaikkisesta pelastuksestaan ja oikeasta uskostaan ajatellen samalla, että osa ihmisistä – jopa suurin osa – joutuu ikuiseen kadotukseen, ikuiseen eroon Jumalasta, helvettiin. Sellainen julmuus on niin jumalatonta, että mikään määrä raivoisia sanoja ei riitä sitä julmuutta kuvaamaan. Sellaisen ihmisen omahyväisyys, joka kuvittelee itse olevansa pelastettujen joukossa, ja silti uskoo suurimman osan porukasta olevan siellä toisella puolella, on jotakin niin kuvottavaa, ettei sille ole sanoja.
Tiedän tiedän, tottakai minä tiedän, ettei uskovan ihmisen ajatus näin kulje. Ei kukaan iloitse toisen kadotustuomiosta. Mutta kun minulle vaan on sietämätön edes se mahdollisuus, että joku muu ei pelastuisi, ja minä pelastuisin. Minä en voi uskoa Jumalaan, joka valitsee itselleen mieluiset pitämään ikuisesti kivaa keskenään. Ei ei ei. En voi uskoa siihen, en sittenkään, vaikka mieluisiksi tullan yksin armosta. Mikä armo se sellainen on, joka ei yhtäkkiä koskekaan kaikkia? Mikä armo se on, joka jättää ulkopuolelle kaikkein kärsivimmät ja haavoitetuimmat, ne jotka eivät voi mitenkään uskoa hyvään Jumalaan? Mikä sovituskuolema se on, joka ei ylläkään koskemaan kaikkia luotuja?
Mikään vetoaminen siihen, että Jumala kunnioittaa ihmisen valinnanvapautta, ei tässä kohtaa toimi. Se on vain pelkkää todellisuuspakoa. Jos Jumala on oikeasti kaikkivaltias ja oikeasti rakastaa, hän ei salli kenenkään joutua ikuiseen kadotukseen, helvettiin. Ei tavallinen perheenisäkään anna lapsen tappaa itseään valinnanvapauden nimissä. ”Jos lapsi nyt kerran tahtoo tunkea ruuvimeisselin pistorasiaan, niin onhan hänellä oltava vapaus toimia niin?!?!?!?” Jos edes maallinen isämme ei anna meille tapahtua tällaista vapaan tahdon nimissä, niin miten ihmeessä Taivaallinen Isämme muka olisi niin paljon vähemmän rakastava ja välittävä, että antaisi meidän tuosta noin vain vapaasti valita ikuisen kidutuksen ja kadotuksen?
Olipa loistava löytö Kari-Matilta. Juuri noin asia todella on, ainakin evankeliumin kertomusten perusteella.
Kiitos Juha Hyrsky näistä koskettavista, puhuttelevista, ajattelemaan pistävistä sanoistasi!!!
Kiitos kaikesta muustakin mielenkiintoisesta keskustelusta. Jossakin kohtaa ehkä meni vähän jankkaamiseksi, mutta niinhän meillä ihmisillä tuppaa menemään.
”Onko niin, että Emilia yrittää turvautua teihin käsikassaroihin välttääkseen kiperiin kysymyksiin vastaamista?” Eero Koskela, Emilia on nimenomaan esittänyt vain kiperiä kysymyksiä. Jos kysyminen on sinusta harhaoppisuutta, kerro meille mielestäsi oikeat vastaukset. Tämä ei ole teidän kahden keskustelu vaan kaikkien meidän, joita asia kiinnostaa.
”Kuinka minä voisin käydä kiistaan Jumalan kanssa, kuinka voisin löytää sanat häntä vastaan? Vaikka olisin kuinka oikeassa, en pystyisi hänelle vastaamaan. Voin vain rukoilla armoa häneltä, joka minut tuomitsee. Vaikka hän ottaisi vastaan minun haasteeni, en usko, että hän suostuisi minua kuulemaan — hän, joka myrskyllään iskee minut maahan ja aina vain lisää minun haavojeni määrää ilman mitään syytä. Edes hengenvedon ajaksi hän ei anna minulle rauhaa, ei, hän lisäämistään lisää kärsimystäni. Jos turvaudun voimaan — hänen on voima. Jos vaadin oikeutta, hän kysyy: ”Kuka minut haastaa?” Vaikka minä olen oikeassa, oma suuni joutuu tuomitsemaan minut. Vaikka olen syytön, hän tuomitsee minut väärintekijäksi. Syytön olen. Mutta mitäpä minun elämästäni! Minä inhoan sitä. Yhdentekevää! Siksi minä sanon: ”Yhtä lailla hän tekee sinusta lopun, olitpa syytön tai syyllinen.” Kun tuhon ruoska iskee ihmisiin, hän ei välitä viattomien kärsimyksistä. Kun maa on annettu kelvottomien käsiin, hän peittää tuomarien silmät. Ellei se ole hän — kuka sitten?” Tämäkin on Raamatun sanaa, Eero Koskela.
Emilia, hyviä kysymyksiä, joiden en suurimmalta osalta katso kohdistuvan niinkään kristinuskoon itseensä , kuin eräisiin tavallisiin käsityksiin siitä.
”Minusta sellaisella Kristuksella ei ole mitään arvoa, joka ei rakasta joka ikistä luotua, olipa hän sitten taivaassa, helvetissä tai täällä maan päällä. Minusta sellaisella Jumalalla ei ole mitään tekoa, joka ei pysty pelastamaan joka ikistä sielua helvetistä.”
Olen jokseenkin samaa mieltä. Teknisesti kuitenkin sanoisin: ”Isä (Jumala), joka ei rakasta jokaista luotuaan, olisi arvoton. Samoin arvoton olisi Isän Poika, Lunastaja Jeesus Kristus, joka ei pystyisi pelastamaan jokaista sielua kadotuksesta.” Erot ovat ilmeiset, Isän ja Pojan roolit on vaihdettu keskenään ja indikatiivit on muutettu konditionaaleiksi. Miksi?
Koska Isä rakastaa jokaista luomaansa olentoa – ei vain ihmisiä – minkä vuoksi Hän onkin lähettänyt Poikansa. Poika taas pystyy pelastamaan jokaisen ihmisen. Miksi Hän ei sitten tee niin? Palaamme siihen vielä. Väitteeni valossa on kuitenkin selvää, että kristinuskon tunnustama Jumala ei ole sellainen, jota et tarvitse.
”Minä en voi kestää ajatusta siitä, että joku iloitsee omasta iankaikkisesta pelastuksestaan ja oikeasta uskostaan ajatellen samalla, että osa ihmisistä – jopa suurin osa – joutuu ikuiseen kadotukseen, ikuiseen eroon Jumalasta, helvettiin.”
Käsittääkseni nämä ihmiset eivät tyypillisesti tunne iloa siitä, että he ovat pelastuneita, vaan ahdistusta siitä, että niin monet eivät ole, mikä taas toimii heille voimakkaana motivaattorina kertoa evankeliumia eteenpäin. Mutta itsekeskeinenhän tämä ajatus on, vaikka en sitä suorastaan julmaksi sanoisikaan. Julmaa olisi se, että pyrkisi parhaansa mukaan estämään noita muita tulemaan sisään. (Sinänsä ironisesti, monet sellaiset, jotka ajattelevat olevansa evankeliumin vahvoja puolustajia, näyttävät joskus toimivan tavoin, joka käytännössä asettaa Jumalan lähestymisen kynnyksen tavattoman korkeaksi uskosta osattomille.)
”Mutta kun minulle vaan on sietämätön edes se mahdollisuus, että joku muu ei pelastuisi, ja minä pelastuisin.”
Tässä tullaan asian ytimeen. Ensinnäkin, meidän on selvitettävä itsellemme, mitä on pelastus, ja toisekseen, mitkä ovat sen edellytykset. Raamattu on tästä asiasta ilmeisen epäselvä, ainakin mitä voi päätellä siitä puhuvien moninaisista ajatuksista. Otetaan nyt kuitenkin pari asiaa esiin:
1) Raamatun mukaan kristinusko ei ole tuonpuoleiskeskeistä. Monien kristityiksi itsensä tunnustavien puheista voisi päätellä, että kristinuskon ydin on ”sielujen pelastus”. Kuitenkin tämä ilmaus mainitaan Raamatussa vain kerran, ja silloinkin kuin ohimennen. Jos jostain muusta asiasta olisi tehty niin iso numero niin heikoin perustein, puoli kristikuntaa huutaisi ”harhaoppi!”
2) Raamatun mukaan kristityt eivät pääse kuoleman jälkeen Taivaaseen. Sen sijaan me olemme siellä jo nyt. Ylipäätään kristinuskon ytimessä on Kristus, ja arkipäivässä Kristuksessa eläminen.
3) Syntien anteeksiantaminen ristillä ei ole uusi liitto. Uusi liitto on Jumalan Laki (Sana, Pyhä Henki) meidän sydämissämme, johon meidät liitetään kasteessa Kristukseen. Uudessa liitossa eläminen on edellisen kohdan mukaista Kristuksessa elämistä, mutta siitä käytetään myös montaa muuta ilmausta, esim. ”Hengessä vaeltaminen”. Tästä aiheesta Raamattu puhuu paljon.
4) Jeesus oli lopunajan saarnaaja. Hän julisti Jumalan valtakunnan tulemista. Tuo valtakunta on siellä, missä Hänen lakiaan noudatetaan, eli uuden liiton nomenklatuuralla, missä Kristukseen kätketyt ihmiset elävät Hengen vaikuttamaa elämää. (Aika kaukana tuonpuoleisuuskeskeisyydestä jo nyt.) Yksilötasoa laajemmin tärkeitä käsitteitä uuden liiton (kansan) kollektiivista ovat Kristuksen ruumis, joka on kuva orgaanisesta rakenteesta, ja Jumalan valtakunta, joka on kuva toiminnasta. Paikallisemmin nähdään seurakuntia.
5) Kristus on kuollut koko maailman syntien puolesta. Hän myös tuomitsee kaikki ihmiset heidän tekojensa mukaan. Koska tätä sovituskuolemaa ei ole suoranaisesti sidottu Uuteen Liittoon (tosin Uudessa Liitossa elävät voivat levätä siinä Jumalan lupauksessa varmuudessa, että se koskee heitä) on Raamatun valossa vähintäänkin ongelmallista sanoa, että ei-kristityt eivät saa syntejään anteeksi.
6) Koska Kristus, ihminen, tuomitsee kaikki ihmiset heidän tekojena mukaan, kaikkien ihmisten noustua kuolleista, sovittaen kaikki oman kuolemansa kautta, Hän on vapaa ja kykenevä pelastamaan kadotuksesta kenet haluaa – täysin tuon ihmisen uskomuksiin katsomatta, vain hänen tekojensa perusteella. Tuntien meidän heikkoutemme, juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevien on suorastaan helpointa saada eniten anteeksi. Koska Isä lisäksi tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat, on ihmisen nähtävä suorastaan vaivaa, jotta ei päätyisi pelastukseen.
Valitettavasti se ei tuota suuriakaan ongelmia.
”Jos edes maallinen isämme ei anna meille tapahtua tällaista vapaan tahdon nimissä, niin miten ihmeessä Taivaallinen Isämme muka olisi niin paljon vähemmän rakastava ja välittävä, että antaisi meidän tuosta noin vain vapaasti valita ikuisen kidutuksen ja kadotuksen?”
Koska meille ei elämässä esitetä vaihtoehtoja ”haluatko taivaaseen vai helvettiin?” Vaan ”valitsetko vihan vai rakkauden tien”? Toisella tiellä on muun muassa kadehtiminen, ahneus, ylpeys ja oman edun ajaminen, tuomitseminen ja panettelu. Ei ole oleellista eroa kysyä: ”Saisinko puhua pahaa ihmisistä, jotka ovat ottaneet minut silmätikukseen?” vai ”Saisinko menolipun helvettiin?” Kuitenkin vastaus voi olla eri.
Viimeisellä tuomiolla ainoa toivo todella on tuomarin ymmärtäväisyys ja armo – ja että Hän on jo sovittanut synnit. Uuden liiton kansalla on kuitenkin Roomalaiskirjeessä luvattu pelastusvarmuus.
Miksi näin? Koska Isä tahtoo, että me kasvamme aikuisiksi ja opimme ottamaan vastuun omista teoistamme. Miehen mitoissa oleva karpaasi, joka käyttäytyy kuin kaksivuotias kakara, ei ole kenellekään mieleen. Jos joku valitsee jatkuvasti elää tavalla, jota Jumala pitää pahana, ja oppii pitämään sitä hyvänä ja oikeana, Hänellä ei ole mitään moraalista velvollisuutta ottaa tuota ihmistä pilaamaan muiden iloa. Itse asiassa Hänen velvollisuutensa noita muita kohtaan on nimenomaan suojella heitä moiselta.
Päästään siis lopulta kysymykseen siitä, mitä on pelastus ja mitä evankeliumi? Uuden liiton mielessä evankeliumi merkitsee pääsyä Jumalan valtakuntaan ja Hänen ylösnousemuselämäänsä, jossa alamme tehdä Hänen tekojaan, jotka määritelmällisesti ovat Hänen silmissään hyviä. Se ei merkitse täydellisyyttä, vaan kutsua ”rakkauden tielle”, eli jatkuvaan parannukseen, jossa annamme Jumalan muuttaa elämäämme. Toisaalta se merkitsee pelastusvarmuutta.
Uuden liiton mukaan se ei kuitenkaan merkitse, että kaikki muut joutuisivat automaattisesti kadotukseen, sillä se turhentaisi Jumalan sanan selkeän totuuden, että Jeesus tuomitsee kaikki ihmiset heidän tekojensa mukaan oman armonsa valossa ja perusteella.
Evankeliumiksi siis muodostuu, ei usko siihen, että voimme turvata Jeesuksen sovintovereen syntiemme anteeksisaamiseksi (me voimme, mutta niin voi kuka tahansa muukin), vaan se, että me saamme tuntea Jumalan henkilökohtaisesti (mahdollisesti jopa kokemuksellisesti), kun Hän tulee sydämeemme asumaan ja liittää meidät Krituksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, jossa meillä on vapaus pitää itseämme kuolleina synnille – ja siis vailla velvollisuuksia tehdä sitä, esimerkiksi kadehtia tai suuttua – ja elävinä Jumalassa, tehden sydämemme pohjasta mitä tahdomme, sen ollessa Herran meissä vaikuttamaa rakkautta.
Surkeaa, kun Eero Koskelan kritiikkiin ei osattu antaa ainoatakaan asiallista kommenttia. Minäkin odotin vastausta kysymykseeni, mutta ei ole tullut…
”Minä en uskokaan Raamattuun. Uskon Jumalaan, josta Raamattu kertoo, joka on läsnä Sanassa ja sakramenteissa” ?
Kysymys on aika ristiriitainen, koska Jumala on ilmoittanut itsensä juurikin Raamatun kautta. Joh. 1:1 ”Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala.” Siis Sana onJumala? Tuon valossa en menisi kyllä heittämään Raamattua pois, saati asettamaan Sanaa ja Jumalaa vastakkain. Jos luovumme Raamatun opetuksesta ja otamme sen sijaan ohjaksemme jotain epämääräistä, sielullisuudestamme nousevaa, olemme luoneet oman postmodernin uskontomme, jota virheellisesti nimitämme kristillisyydeksi.
Ilman Raamatussa oleva Sanaa ei ole läsnäolevaa Kristusta, eikä hänen läsnäololooan sakramenteisssa. On mielestäni parempi sanoa:” Minä uskon Raamattuun Jumalan Sanana ja ilmoituksena. Sillä Jumala puhuu Raamatussa ja on sen Herra ja Kuningas”. Ulkopuolella Jumalan sanaa on synkkää pimeyttä, vailla minkäänlaista toivoa.
Tuollaiseksi minä körttihenkisyyden olen mieltänytkin: ”Joka uskoo, että on kastettu, pelastuu”. Ja sitten tietysti moni muukin, tai ilmeisesti kaikki. Kunpa olisi noin, mutta ei taida olla.
”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” Ei Johanneksen evankeliumin alussa mainittu Sana tarkoita Raamattua vaan Kristusta.