Enpä olisi koskaan uskonut ajattelevani tällaisia ajatuksia, minä, vanhoillislestadiolaisen suurperheen äiti. Uuvuttuani perheen kasvaessa ja saadessani ehkäisykysymykseen vuosien varrella niin hämmästyttävän erilaisia vastauksia, jouduin uskonkriisiin. Se on ollut kamalaa.
Ensin sanottiin loppuun palaneelle sairaalassa makaavalle pikkulasten äidille, että uskovaisia ei ole koskaan neuvottu ehkäisemään. Luotamme että Taivaanisä antaa voimia jokaiseen hetkeen. Tällainen neuvo tuntui minusta, sairastuneesta ihmisestä nyrkin iskulta päin kasvoja. Pelkäsin ja rukoilin, etten tulisi raskaaksi. Toisin kävi.
Synnytin ja imetin ja synnytin ja imetin ja taas synnytin ja imetin ja vielä. Ja taas makaamassa osastolla uupuneena. Muutamassa vuodessa oli tapahtunut jotain merkillistä. Yhtäkkiä sainkin yhteisön piiristä ohjeeksi käyttää ehkäisyä, terveydellisistä syistä.
Tämä oli se ratkaiseva hetki, jolloin koko tämän vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen todellisuus minulle avautui. Kaikki alitajunnassa piilottamani ajatukset tulvahtivat ryöppynä mieleeni ja pystyin vihdoin toteamaan itselleni, että olen uskonnon, vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen uhri. Minut on kasvatettu olemaan kuuliainen ja uskomaan kaikki opetukset mitä tässä herätysliikkeessä saarnataan viikko toisensa jälkeen saarnatuoleista. Minulla ei ole ollut mahdollista kuunnella mitkä ovat voimavarani, koska kaikkia väsymyksiä ja epäilyksiä on sanottu sielunvihollisen ääneksi.
Pikkuhiljaa uskalsin katsoa silmiin karua todellisuutta ja aloin tajuta, että nämä uskovaisten opillisina ja muuttumattomina pidetyt asiat eivät olekaan opillisia alkuunkaan, vaan ihmismielen tuottamia elämäntapanormeja, joilla hallitaan toisia, kontrolloidaan, pidetään lauma kasassa. Ollaan kestämättömällä pohjalla. Uskallatko sinä vanhoillislestadiolainen katsoa tätä minun todellisuuttani, vai tekeekö mielesi kääntää katse toisaalle?
Minulle on ollut järkytys tajuta, että olen ollut uskomassa tähän vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön. Olen pitänyt sitä erehtymättömänä Jumalan valittuna joukkona. Ja nämä ulkonaisesti erottuvat asiat, kuten suurperheet, oikein sen todistavat. Miten omavanhurskas olenkaan ollut. Yhtäkkiä eteeni avautuu toinen todellisuus, jossa Jumalan poika, Jeesus Kristus sovittaa koko maailman synnit, ja minä pieni raukka armosta vaan voin uskoa. Enkä minä pystykään sitä sanomaan, kuka täällä maan päällä on uskomassa. Minä en voikaan tehdä sitä päätelmää siitä onko korvakorut vai ei, onko meikkiä vai ei, kuunteleeko iskelmämusiikkia vai ei jne.
Kaikki nämä vuodet olen synnyttänyt synnyttämästä päästyäni, terveyttä uhmaten ja lasteni tarpeet unohtaen ja kuvitellen, että näin Jumala tahtoo. Tällä tavalla uskoen, olemalla KUULIAINEN, pysyn tässä joukossa ja pääsen perille. Olen järkyttynyt. Kuinka monesti olen unohtanut ja kääntänyt katseeni pois lasteni tarpeista ajatellen, että en minä nyt vaan pysty, kun Taivaanisä on halunnut antaa meille näin paljon lapsia. Tunnen itseni todella höynäytetyksi. Tuntuu, että minun äänelleni ja kysymyksilleni ei ole ollut tilaa tässä yhteisössä. Korvissani soi vain se julma paatos puhujankorokkeelta, että uskovaiset haluavat ottaa kaikki lapset vastaan ja kuinka meille voi tulla kiusauksia aivan sinne aviovuoteeseenkin, että jaksanko vielä ottaa lapsia vastaan. KOSKAAN, EI YHTÄÄN AINUTTA KERTAA, en ole kuullut VIELÄKÄÄN, että ehkäisystä puhuttaisiin seurapuheissa muulla tavalla. Ei edes sitä, että terveydellisistä syistä voisi olla joskus tarpeen käyttää ehkäisyä.
Juuri tälläkin hetkellä sadat ja tuhannet äidit kamppailevat tässä Suomen maassa samanlaisessa ahdingossa. Monta naista tiedän salaa mieheltään lukeneen Pauliina Rauhalan Taivaslaulun. Salaa.
Olen kuin olisin tullut ulos valtavan pressun alta. Pressun alla lauletaan virsiä kovalla äänellä ja hoetaan, usko vaan, älä ajattele, älä mieti, älä sure lapsiasi, kyllä ne pärjää, älä ajattele omia tunteitasi, älä lue mitään internetistä, älä lue Kotimaan palstoja, voi usko mennä, tärkeintä, että uskot kaiken mitä täällä sanotaan, äläkä ala kyselemään perusteluja, äläkä nyt tähän Raamattua ala sotkemaan, nämä asiat on jo kauan ymmärretty näin, onko sielunvihollinen saanut sinut eksytettyä.
Pressun alla pätee samat pelisäännöt kuin suuressa perheessä. Se joka on vahva, puhuu kovalla äänellä, että meillä on täällä kaikki hyvin, media vain meitä vainoaa. Pienten, heikkojen ja loukattujen pieni ääni ei kuulu. Ei kuulu. Sillä särjettyjä olisi kuunneltava hiljaa, jotta ääni kuuluisi. Pienten ääni kiittää Taivaanisää, että media nostaa esiin aihe aiheen perään heikkojen asiaa esiin. Pieni ja heikko haluaisi kuulla Hyvän Paimenen ääntä ja karkaa etsimään sitä sieltä missä on tilaa hänen heikkoudelleen. Kovaäänisimmät jäävät puhisemaan, miten niin paljon nykyään ihmiset kieltävät uskonsa. Ai kieltää? Vai löytää? Riippuu katsojan näkökulmasta. Usko on lahjaa. Sinulle. Ja minulle. Sieltä mistä kuuluu Hyvän Paimenen ääni, sinne tahdon mennä.
Kyyneleet kirvelevät poskiani. Kristuksen kasvot näyttäytyvät minulle uudenlaisessa valossa. Minä uskonkin Jeesukseen, enkä näihin vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen opetuksiin. Vihdoinkin tunnen syvää iloa, rauhaa ja vapautta. Saan kaltaisenani uskoa.
Minä rukoilen, että tämä minulle edelleenkin rakas herätysliike ja kaikki sen piirissä elävät rakkaat sisaret ja veljet saisivat voiman avata silmät ja rohkeuden nähdä. Ja uskon synnyttämän rakkauden pohjalta halun tutkia asioita, ihmetellä ja hämmästellä, milloin on menty harhaan, miten se kävi, miten siltä jatkossa vältyttäisiin. Mihin Raamattu meitä ohjaa? Tarvitseeko minun ja sinun pelätä eriseuraa, mistä se pelko juontaa juurensa? Mikä merkitys oli hoitokokouksilla minulle ja sinulle? Saako sanoa, että pelottaa. Saako kertoa miltä tuntui tulla hoidetuksi kovilla sanoilla ja pakkoparannuksella? Saako tuntea ja käsitellä vihaa yhdessä matkaystävien kanssa, jotta traumojen ote heltiäisi? Miten kohtaan lauman ulkopuolelle heitetyn syystä että katsoi uutisia televisiosta? Miten estetään lisätraumatisoitumiset? Miten kollektiivinen trauma ylipäänsä puretaan? Entä lapset jotka vielä viime päivinä ovat olleet todistamassa yksittäisen aikuisen ihmisen kiusaamista? Tuollaistako saa tapahtua, kysyy lapsen mieli? Saako kysyä miksi mies ajaa kiiltävän hohtavan punaisella audillansa, mutta nainen ei voi laittaa huulipunaa? Etsitäänkö yhdessä raamatusta se kohta jolla nuorille opetetaan itsetyydytys synniksi? Luettaisiinko se kohta uudestaan ja pohdittaisiin mistä siinä onkaan kysymys. Löytyykö tilaa yhdessä rakkauden ilmapiirissä etsiä vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin Jumalan sanan pohjalta? Mihin sinä uskot? Mihin sinun uskosi pohjautuu? Mitkä ovatkaan uskon hedelmät?
Uskallatko lukea tutkimustietoa rakkaasta herätysliikkeestämme? Pelkäätkö että sinulla herää epäilyksiä ja usko menee? Ei kai usko Jumalan Poikaan ja syntien sovitukseen mene, vaikka tiedostaa ja oppii uusia asioita. Tiedän että kollektiivisessa harhassa on hyvä olla. Se tarkoittaa että kaikki pysyy ennallaan eikä mikään muutu. Miten helpottavaa! Kenenkään ei tarvitse ottaa vastuuta ja ryhtyä muutokseen. Voi kääntää selän tai katsoa sormien lävitse niin kuin tähänkin asti. On kuitenkin mahdollista tuoda asioita valoon ja ymmärtää mitä hyvää se voi tuoda sekä koko yhteisölle ja henkilökohtaisesti itselle.
Saako kysymyksiä esittää? Vastaako näihin kysymyksiin se vahva ja kovaääninen, joka luulee, että kaikkiin kysymyksiin on löydyttävä vastaukset tai muuten usko menee ja lampaat karkaa.
Minä rukoilen, että minäkin, nainen korvakoruissani, uskaltaisin tulla seurapenkkiin istumaan ja sinä sisareni uskaltaisit minua tervehtiä Jumalanterveellä. Etkä puhuisi ja kauhistelisi takanapäin, että kun tuokin rouva on noin eksynyt. Niin, en minä ole eksynyt. Minä olen löytänyt. Löysin aarteen, omakohtaisen uskon Herraan Jeesukseen. Onko minulla tilaa kertoa tästä aarteesta? Vai hämmennytkö koruista, jotka kertovat naiseudestani? Saanko olla nainen? Vai torjutko minut? Pitääkö minun mennä pois?
P.S. Jos tämä kirjoitus saa sinut tuntemaan häpeää siitä, että mitä ne muutkin meistä nyt ajattelee, olet tärkeän asian äärellä. Kohtaa se häpeän tunne. Kysy siltä, mitä haluat häpeä minulle kertoa. Kuuntele rauhassa. Ole armollinen itsellesi ja toisille. Sitä minäkin yhä opettelen joka päivä.
Nimimerkki ”Uskovainen”
Meidän oma viisautemme ja ylpeytemme on suurin este sille, että ymmärtäisimme Jumalan viisautta.
JUHA ja JORMA, Hyvät Ystävät,
päivän keskustelunaiheet ovat olleet sellaisia, että saattaa olla, etteivät kysymykset ihan ratkea ranskalaisilla sarjakuvasankareilla. Iloitsen kuitenkin siitä, että teksteissänne edes joskus löytyy myös huumorin pilkahdus. Ilman huumoria, tosikkona kaikkea katsellen voi elämä tulla raskaaksi. Entä jos Asteriksin ohella kokeilisitte myös mielevää hidalgoa Don Quijotea ja Sanzo Panzaa?
Ettet Juha voi yhtään avata loukkaavia heittojasi ja perusteettomia väitteitäsi nimeltä mainittuihin kohteisiin, on minusta surullista. Enemmän se kuitenkin sattuu sinuun itseesi. Ettet pysty seisomaan sanojesi takana on tietenkin heikkouden osoitus. Kai sinulla on toisaalta hurskauteesi ja toisaalta ilkeyteesi ja vaikenemiseesi joku syy, en lähde sitä arvailemaan. Niinkuin Inkerin piispa Leino Hassinen aikanaan hyvin sanoi, jokainen meistä ontuu, kuka missäkin.
Ehtoon tullen haluan tervehtiä teitä molempia Jumalan sanalla: Apostoli Paavali kirjoittaa:
”Totuutta vastaan emme voi mitään, vaan me taistelemme sen puolesta.”
Apostoli Johannes kirjoittaa:
”Rakkaat ystävät, jo nyt me olemme Jumalan lapsia, mutta vielä ei ole käynyt ilmi, mitä meistä tulee.”
Toivon, ettei tämä ole teistä vääristelyä tai apostolien häpäisemistä. Me kristityt olemme tien kansaa, saamme aina kulkea eteenpäin. Onhan autonkin ohjaaminen peruutuspeiliä katsellen melko hankalaa..
Kuulehan Heikki, en ole pyrkinyt ratkaisemaan mitään kysymystä ranskalaisilla sarjakuvasankareilla.
Olen täällä kirjoittanut uskosta ja elämästä ja sitten pienen kevennyksen. Mielestäni se ilmensi hyvin tuota saapumista.
Mikä merkitys meille on Jumalan kirjoitetulla sanalla; mistä muualta tiedämme, mikä on Jumalan tahto?
Joh.5:39
”Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä
iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta. Näillä sanoilla
Kristus ilmoittaa meille, mitä varten Raamattu erityisesti on meille
annettu. Tutkimalla sitä on etsimällä opittava se, että hän, Marian
poika, voi antaa iankaikkisen elämän kaikille, jotka tulevat hänen
luokseen. Se joka tahtoo lukea Raamattua oikein ja hyödykseen, etsiköön
siitä Kristusta. Aivan varmasti hän löytää iankaikkisen elämän. Sen
sijaan lukemiseni ei lainkaan auta minua tuntemaan pelastustani, ellen
tutki Moosesta ja profeettoja niin, että löydän niistä Kristuksen, joka
lunastaakseen minut ja kaikki ihmiset astui alas taivaasta, tuli
ihmiseksi, kärsi, kuoli ja nousi kuolleista, jotta minulla hänen
kauttaan olisi sovitus Jumalan kanssa, syntien anteeksiantamus,
vanhurskaus ja iankaikkinen elämä. Raamattua tutkimalla minusta voi
tosin tulla oppinut mies ja kykenen saarnaamaan sitä muille, mutta se ei
auta minua lainkaan. Jos en löydä ja tunne Kristusta, en löydä
pelastusta enkä iankaikkista elämää, vaan jopa löydän kovan kuoleman.
Rakas Jumalamme on näet päättänyt, ettei ihmisille ole muuta nimeä
annettu, jossa pelastumme, kuin Jeesuksen nimi ”.
(Martti Luther – Mannaa Jumalan lapsille)
Martti, kiitos hienosta lainauksesta kunnioitetulta tohtori Martti Lutherilta.
On hienoa, kun meillä on kirjoitettu Jumalan sana, Raamattu. Meidän ei tarvitse silloin ailahdella tunteiden vietävänä. Saatana ja maailma saavat syytellä meitä, mutta niillä ei ole mitään merkitystä, koska meillä on Jumalan kirjoitettu sana, johon me luotamme. Jeesus on Herrani ja Jumalani.
”Se joka tahtoo lukea Raamattua oikein ja hyödykseen, etsiköön siitä Kristusta.” Aamen. Kristusta ei pidä kätkeä kreationismin, kiliasmin tai muunkaan ihmisviisastelun alle.
Kun luen Juhan blogiinsa saamaa tuoretta postia, niin varsin kauniin kirjeen on Heikki lähettänyt.
Mitä mahtaneekaan tarkoittaa peruutuspeilin mukaan ajaminen? Eilen sitä hämärissä koetin, ja osuin roskasäiliöön. Puskuriin tuli naarmuja. Ihan profeetallinen kokemus, siis. Takana on mennyt elämä ilman rakkautta Jumalaan ja anteeksi saadut synnin roskat. Kiitos, Heikki muistutuksesta.
Kristityn vaelluksessa puhuttaessa taakse katsominen on näet yleensä tarkoittanut haikailemista takaisin maailmaan, entiseen elämään Jumalaa vihaten ja vältellen ja synnistä nauttien.
Heikki Palmu siis otti hienolla tavalla esiin tärkeän asian, tämän taakse katsomisen.
Emmehän soisi, että kirkkomme olisi täynnä suolapatsaita, Lootin vaimoja?
Tästä teemasta me Heikki Palmun kanssa koetimme keskustella jo Villen palstalla.
Paavali kirjoittaa ihan samaan tyyliin (Ef 4):
teidän tulee panna pois vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen…
Olen ymmärtänyt niin, että olemmekin Heikin kanssa ihan samoilla linjoilla. Emme voi uskovana elää ihan millaisessa suhteessa tahansa. Kirkkopoliittinen keskustelu koskettaakin tänään ihan tärkeitä uskolle ja pelastukselle tärkeitä kysymyksiä, ne ovat ydinasioita.
Jos tuo pieni Asterix-viittaukseni loukkasi, pyydän Heikiltä anteeksi. Obelix on muistaakseni ihan
myönteinen ja rakastettu hahmo.
Olen monia vuosia toivonut saavani nähdä espanjalaisen tv-filmin Don Quixotesta. Pitää kai toivoa YLEltä. Miten tuo Juha taistelee tuulimyllyjä vastaan, sitä en ymmärrä. Ehkä asiantuntija sen kertoo.
Jorma, kiitos kommentista. Ei minun tarvitse ”tuulimyllyjen” kanssa taistella. On hienoa asua luterilaisessa maassa, jossa arvostetaan ja kunnioitetaan tohtori Martti Lutheria ja apostoli Paavalia, jotka ovat esittäneet Kristuksen opin puhtaasti ja selkeästi.
Maamme luterilaisuus, itse Luther tai Paavalikaan eivät ole pääasioita. Edes puhdas oppi ei ole niin tärkeä. Kristus on Hän, jota kristityn tulee seurata. Raamatusta löydämme Hänen seuraamiseensa ohjeita, mutta ne pitää muuttaa käytännöksi ympärillämme vallitsevassa ristiriitaisessa todellisuudessa. Siinä pitää kuunnella sydäntään ja uskaltaa käyttää omaa järkeään ja mielikuvitustaan. Jumalan luomia nekin ovat.
Oppi on Kristuksen, eikä maailman. Meidän pitää mukautua kohti Kristusta. Maailman (ajan) henki vie pois Kristuksesta.
Alkuseurakunnassa pysyttiin yksimielisinä apostolien opetuksessa.
Tästä Pentin esille ottamasta on varmaan ihan turhaa kirjoittaa mitään, kun mielet ovat niin lukkiintuneet.
Kun apostolin opetukset eivät ole mitään, ei edes silloin kun hän on sen ”Herralta saanut” ei minua sinänsä ihmetytä, jos jotakuta puhe opista närästää
En todellakaan ymmärrä, miten voi seurata Jeesusta, jos viittaa kintaalla apostolien opetukselle ja Raamatullekin? Puhutaan kauniisti Jeesuksen seuraamisesta, mutta samalla halutaan olla tottelemattomuudessa ja piittaamatta siitä mitä sana meille opettaa. Minulle tuollainen usko on aivan käsittämätöntä. Suomessa on tosin mielipiteen vapaus,
Oppi on tie Kristuksen luo, sanotaan usein, eikä Galatalaiskirjeenkään alku juuri tue muuta käsitystä – mutta se onkin sitten sitä vanhapoika Paavalia.
Martti Pentti puhuu mielestäni/hengestäni Jumalan ja Kristuksen viisautta Pyhässä Hengessä. Mielen lukkitumat ovat kyllä nähtävissä, mutta muualla. Siellä missä kivettyneitä kirjoituksia seuraillaan, mutta Jeesuksen seuraaminen jää opillisen ja teoreettisen pohdinnan tasolle.
Raamattu kehoittaa kasvamaan aikuiseksi Kristuksessa. Ja painottaa Kristuksen tuntemista. Ja kerskaamaan siitä jos jostain. Ja galatalaiskirjettä myötäillen: Minä elän, en enää minä, vaan Kristus minussa. Ja silloin Pyhä Henki on opettajamme/johdattajamme/todistajamme, joka meille on luvattu.
”En todellakaan ymmärrä, miten voi seurata Jeesusta, jos viittaa kintaalla apostolien opetukselle ja Raamatullekin?” Tärkeysjärjestyksen hahmottaminen ei ole kintaalla viittaamista. Paavalin kirjeissäkin tehdään tällaista asioiden järjestykseen asettamista: ”Jos yksi sanoo: ’Minä olen Paavalin puolella’, toinen taas: ’Minä Apolloksen’, ettekö silloin ole kuin ihmiset ainakin? Mikä sitten Apollos on? Tai Paavali? He ovat palvelijoita, jotka ovat johtaneet teidät uskoon, kumpikin siinä tehtävässä, jonka Herra on hänelle antanut. Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala antoi kasvun. Istuttaja ei siis ole mitään, ei myöskään kastelija, vaan kaikki on Jumalan kädessä, hän suo kasvun.”
Jorma, kiitos hyvästä kommentista.
Kristuksen seuraaminen on pysymistä Kristuksen opissa. Ajan hengen mukana ei seurata Kristusta. Musta Saatana on helppo tunnistaa ja hylätä, mutta valkeuden enkeliksi tekeytyvänä, hän on ajan hengen mukana kulkevien herra.
”Kristuksen seuraaminen on pysymistä Kristuksen opissa.” Kristuksen seuraaminen on Hänen opetuksensa muuttamista elämäksi. Eikö Jeesuksen vertaus kahdesta pojasta viittaa juuri siihen, että käytäntö on teoriaa tärkeämpi: ”Mitä te tästä sanotte? Eräällä miehellä oli kaksi poikaa. Hän meni toisen luo ja sanoi: ’Poikani, mene tänään viinitarhaan työhön.’ ’En minä halua’, poika vastasi. Sitten hän kuitenkin tuli toisiin ajatuksiin ja meni. ”Isä meni toisen pojan luo ja sanoi tälle saman. Poika vastasi: ’Menen kyllä, isä’, mutta ei mennytkään. Kumpi näistä kahdesta teki, mitä hänen isänsä tahtoi?” ”Edellinen”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Totisesti: portot ja publikaanit menevät Jumalan valtakuntaan ennemmin kuin te.”
Se on selvää, että puhe opista ei sovi aikaamme, jossa halutaan itse päättää mikä jumalansana ja mitä pareneettiset neuvot ja siveyslain käskyt hylätään.
Ilman opillisuuden kieltämistä itsekäs shoppailu olisi mahdotonta.
Miten eletään Jeesuksen opetuksia elämäksi, jos ei pidetä kiinni siitä, mitä hän opetti uudeksi elämäksi ihmisille ja lähetti esim. Paavalin opettamaan?
Mistä syntyy sellainen ajatus, että Jeesuksessa eläminen on tuon kaiken ylpeänä hylkäämistä?t
Minä huomaan., että toinen poika, joka lupasi, ei mennyt, mutta jätti asian silleen. Eikö siinä tule näkyviin isän tahdosta piittaamaton asenne, luvataan tehdä, ei kumminkaan tehdä, muta ei piitata sen enempää.
Miksi portot ja publikaanit menevät edellä? He tulevat tuntemaan asemansa ja kääntyvät.
”Puhe opista ei sovi aikaamme, jossa halutaan itse päättää mikä jumalansana ja mitä pareneettiset neuvot ja siveyslain käskyt hylätään.” Neuvot ja käskyt, jotka ohjaavat ihmistä itseään oikeaan ja siveelliseen elämään ovat toki tärkeitä. Eivätkö ne kuitenkin ole sitä lain alaisuutta, joka kuului jo Vanhan testamentin aikaan. Jeesus käänsi katseen itsestä ja omasta hurskaudesta lähimmäiseen ja hänen rakastamiseensa.
Luterilaisuutta voidaan määritellä sanoen; Olemme ”yksin Raamattu ” periaatteen perillisiä. Mutta siihen ei suinkaan liity, eikä voi liittyä yleisuskonnollinen uskovaisuus identiteetti. Raamatussa esitetään meille jokaiselle kysymys: ” Kenen te sanotte minun olevan” ?
Tällaiseen kysymykseen ei voi vastata, kuin yksin Jumalan ilmoituksen pohjalta. Raamattu on niin selkeä ja selvä kirja, että sen ilmaisema usko voidaan tunnustaa ja myös opettaa. Mutta sen sijaan hylätä sitä vastaa tulevat opit ja tulkinnat, jotka haluavat tulkita Raamattua omien mieltymystensä mukaan.
Kiitos hyvästä kommentista, Martti. Apostoli Paavali on Kristuksen opin paras opettaja. On harmillista, että jotkut tänäpänä luulevat olevan Paavalia viisaampia ja eksyvät pois Kristuksen opista.
Ef 5: 8. Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina
11. älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
Joh 5. Sen jälkeen Jeesus tapasi miehen temppelissä ja sanoi hänelle: ”Sinä olet tullut terveeksi. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle tapahtuisi jotakin pahempaa.”
Joh 8: Niin Jeesus sanoi hänelle: ”En minäkään sinua tuomitse; mene, äläkä tästedes enää syntiä tee”.
Ef 5 Sillä sen te tiedätte ja tunnette, ettei yhdelläkään haureellisella eikä saastaisella eikä ahneella – sillä hän on epäjumalanpalvelija – ole perintöosaa Kristuksen ja Jumalan valtakunnassa.
Mielestäni Paavali puhuu Jumalan tahdosta ihan linjassa Jeesuksen kansa. Vaikea uskoa sen perusteella tätä uutta ”Jeesuksen seuraamisen” linjaa.
Sisältörikkaita Raamatunkohtia. Kiitos Jorma!
Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”
Jeesus vastasi heille ja sanoi: ”Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt. Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
Joka omiaan puhuu, se pyytää omaa kunniaansa, mutta joka pyytää lähettäjänsä kunniaa, se on totinen, eikä hänessä ole vääryyttä. Joh 7:15-18
Emmehän puhu omaamme, vaan me todistamme Kristuksesta. Puhumme Totuudesta, jonka olemme oppineet tuntemaan.
Jeesus tuli tuomaa maailmaan ja aikansa ”pappiseliitille” tiedon (opin), että ihmisen teoilla ja niiden hyvyydellä ei sovitettavissa, eikä ostettavissa mitään Jumalan edessä. Opetti myös, että vain meidän sydämen asenteella on merkitystä ja lisäsi, että tuota sydämen asennetta ei voi ansaita, vaan Jumala antaa sen lahjaksi sovittamalla maailman synnit. Valitsemallaan sovitus uhrilla.
Jeesus opetti meille, Armon kautta ”rakkauden totuuteen”, jota ei voi leikkiä, ei ostaa, eikä teeskennellä, joka on aina ollut ja joka vaikuttaa maailmassa puhdasta rakkautta ja hyvyyttä Jumalan Sanan kautta. Jumalan Sana on Armo ja Totuus.
Niin Pilatus sanoi hänelle: ”Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Jeesus vastasi: ”Sinäpä sen sanot, että minä olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten maailmaan tullut, että minä todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minun ääneni.” Joh. 18:37
Ismo, kiitos erinomaisesta kommentista. Näin on.
” Mitä itsensä kieltäminen ja Jeesuksen seuraaminen merkitsee” ?
( Matteus 16: 23- 26 )
Tämä on kova ja ankara läksy, sillä Pietarin piti luopua myöskin omista ajatuksistaan ja suostua Jumalan tahtoon. Jumala on elämän antaja ja ylläpitäjä. Mutta vain hän voi antaa hengellisen elämän, sellaisen elämän joka ei ole pelkästään tietoa, vaan koko sydämmistä kieltäytymistä omista toiveistaan ja suostua ottamaan ristinsä ja seurata Jumalan tahtoa.
Tästä luopuminen on todellista typeryyttä. Jeesuksen seuraaminen on luopumista myöskin kaikesta siitä, jota olemme elämässämme saavuttaneet. Varsinkin sellainen ihminen, joka on saannut paljon aikaan ja uhrannut tämän maailman alttarille , ei elämästä luopumien ole suinkaan helppoa. Taistelu ihmisestä käydään aivan loppuun asti, silloin sielun murhaaja yrittää saada vielä saalin itselleen.
Sen tähden on on todella tärkeä tietää ken joukossa seisoo, ketä tulisi seurata ja kenen ääntä kuunnella.
Martti, kiitos hyvästä kommentista. Onneksi Jumala puuttuu meidän omavanhurskauteen ja alentaa meidät, jotta taas saa parantaa meidät.
Mitä kieltäytyminen omista toiveista merkitsee? Kenen hyväksi kristitty tulee luopua omastaan? Tarkoittaako tama askeesia, vetäytymistä maailmasta ja keskittymistä hengellisiin harjoituksiin? Itsekeskeistähän sekin olisi!
Kristityn tulee kääntää katseensa lähimmäisiin ja huolehtia heidän hyvästään. Meidän ristiksemme on annettu tehtävä kantaa toistemme kuormia.
”Meidän, jotka olemme vahvoja, on kestettävä heikkojen vajavuuksia. Emme saa ajatella vain sitä, mikä on itsellemme mieluista. Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä. Ei Kristuskaan ajatellut itseään. – – – Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.”