K24: ”(Piispa Irja) Askola sanoo tunnistavansa keskustelussa samaa sukupuolta olevien vihkimisestä paljon samaa kuin aikanaan naispappeusväittelyissä.”
Sama täällä. Kaikissa keskusteluissa on mukana raamatuntulkintaa ja samalla tukku tunnetta. Mutta onhan siinä kyse myös vallankäytöstä. Ja rakkaudesta sekä totuudesta.
Mitä voisimme oppia naispappeuskeskustelusta? Varmaan paljonkin, mutta ainakin sen, että omaatuntoaan vastaan ei kukaan voi toimia.
Kun kirkolliskokous päätti 1986 sallia ordinaation myös naisille, sitä edelsi teologinen keskustelu 1950-luvulta saakka, jolloin Ruotsin kirkko toteutti naispappeuden. Suomessa keskustelu kesti kolme vuosikymmentä. Eikä se ole vieläkään ohi..
Tuolloin (1986) kirkolliskokous hyväksyi ponnen, jossa luvattiin omantunnonvapaus ja oikeus hoitaa pappisvirkaa kirkossa papeille, jotka eivät voineet hyväksyä kirkon virkaratkaisua. Parikymmentä vuotta myöhemmin emeritus piispa Mikko Heikan komitea kyllästyi monien pappien omantunnovapauteen ja otti käyttöön termin ”välillinen syrjintä”.
Sen myötä oikeustoimitse saatettiin ns.perinteisellä virkakannalla olevat papit ajetuksi kirkolliseen marginaaliin. ”Välillisellä syrjinnällä” voitiin tarkoittaa mitä tahansa toimintaa, jossa naispapit eivät palvelleet. Ponnelle naureskeltiin – eihän se ollut juridisesti sitova.
Syrjinnän leima lyötiin jopa meihin kirkkoherroihin, jotka yritimme seurakunnissa välttää vastakkainasettelua ja kirkolliskokouksen ponnen hengessä tarjota tyhjinä olevia toimitilojamme näille ns. perinteisen virkakannan edustajille.
Meidät pakotettiin hylkäämään nämä perinteisen virkakannan seurakuntalaiset juuri tuon ”välillisen syrjinnän” perusteella. Omaa ns. Iivisniemen tapaustamme käsiteltiin tuomiokapitulissa, ja piispa sotkeutui paikallisseurakunnan toimitilojen käyttöön, vaikka kirkkojärjestyksen mukaan se kuuluu yksiselitteisesti kirkkoherralle ja seurakuntaneuvostolle.
Ei siis mikään ihme, että Heikan komitean toiminnan seurauksena syntyi ensin Luther-säätiö ja sittemmin Lähetyshiippakunta omine piispoineen. Heikan komitean tulkinnat söivät omantunnon elintilan toisinajattelijoilta. Kirkolliskokouksen ponsihan ei ollut mitenkään juridisesti sitova.
Ei ollutkaan. Mutta herrasmiessopimus ponsi on ollut.
Miten mahtaa käydä meille ns. perinteiseen avioliittokäsitykseen pitäytyville papeille, jos ja kun kirkolliskokous muutaman vuosikymmenen sisällä joka tapauksessa päättää kirkon muuttavan avioliitto-optuksensa sekulaarin valtion ja muiden pohjoismaisten sisarkirkkojen kanssa samalle kannalle?
Nyt on jo muutoksen kannattajien taholta meille perinteisen kannan edustajille omantunnonvapautta väläytelty ja ponsia lienee myös luvassa.
Mitä merkitystä tällaisella lupauksella tai ponnella on, jos tiedämme, mihin se tulee aikanaan johtamaan? ”Välillisen syrjinnän” periaate toimii tässäkin asiassa yhtä tehokkaasti kuin se on toiminut virkakysymyksessä.
Luvassa on siis oikeusistuntoja, jossa meitä pappeja syytetään siitä, että me olemme Raamattuun ja kirkon perinteiseen avioliitto-opetukseen vedoten saarnanneet homoseksuaalisen käyttäytymisen ja samaa sukupuolta olevien avioliitot synniksi ja Jumalan tahdon vastaisiksi.
Siitäkin huolimatta tätä tullaan saarnaamaan, vaikka niin monet kirkon jäsenet ovat voineet iloita sukupuolineutraalista avioliitosta ja pitäneet sitä stigman poistumisena sukupuolivähemmistöjen parisuhteista.
Viha ja huuto kirkon virallista kantaa edustavia pappeja kohtaan ovat jo nyt näkyneet ja kuulunet kauas. Kuvitteleeko joku oikeasti, että meille olisi enää mitään tilaa kirkossa, joka on muuttunut sukupuolineutraaliksi?
Synnistäkin saa puhua ainoastaan silloin, kun se liittyy eliitin verosuunnitteluun tai sellaisiin Raamatusta ja kirkon perinteestä nouseviin periaatteisiin, ettei kristitty voi hyväksyä asioita, joita pitää Jumalan tahdon vastaisena.
Syntiä on siis kaikenlainen syrjintä, myös välillinen. Erityisesti se, ettei voi teologisesti hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliittoja.
Siinä ei auta vaikka työelämässä ketään ei syrjittäisikään. Teologinen syrjintähän se vasta suuri synti onkin. Raamattua on tulkittava suvaitsevasti.
Kirkon julistama rakkaus on tämän ajattelun myötä muuttumassa suvaitsevaisuudeksi, josta totuus on poistettu. Koska totuus sattuu. Aina. Sekä totuuden puolustajaan että sen kuulijaan. Totuudettoman rakkauden kanssa voi elää niin kauan kuin sillä on enemmistön suojelu.
Kun kirkkoon kuuluvien enemmistö jossain vaiheessa haluaa kirkon muuttavan opetustaan Jumalasta – tietysti ”rakkauden tähden” – ketkä silloin jäävät puolustamaan ”syrjivää” opetusta kolmiyhteisestä Jumalasta, jonka yhteyteen on vain yksi Tie, Jeesus Kristus. Ja kuinka kauan tätä teologista syrjintää siedetään..?
Ei kai tähän koskaan voida kirkossa mennä? Vestigia terrent.
…puhumattakaan siitä, että tämä turhanpäiväinen jauhaminen avioliittokäsityksestä vie voimavaroja julistaa sitä Jeesusta ainoana tienä taivaaseen!
Onhan blogisi aika karua luettavaa.
”Parikymmentä vuotta myöhemmin emeritus piispa Mikko Heikan komitea kyllästyi monien pappien omantunnovapauteen ja otti käyttöön termin ”välillinen syrjintä”.”
”Sen myötä oikeustoimitse saatettiin ns.perinteisellä virkakannalla olevat papit ajetuksi kirkolliseen marginaaliin. ”
Tavisseurakuntalainen osaa vain kysyä, että mikä piispa Heikan komitealla saattoi olla tuollainen valta? Koko juttuhan herättää todella monia kysymyksiä kirkkomme hallinnosta koskien esim.muun ohella, että kirkolliskokouksen ponsi ei ollut juridisesti pätetä. Miten ihmeessä luvattua omantunnonvapautta voidaan polkea noin vain?
Mitens tätä meidän ev.lut. kirkkoa oikeastaan hallitaan?
Käsittäkseni ns. ponsi ei luvannut kenellekkään papille että työtehtävistä voisi kieltäytyä naispappeuskantansa takia. Ei kai tämä ollut ponnen tarkoitus? Jos näin olisi ollut, se olisi varmasti mainittu.
Tämä on hyvä huomata. Nähdäkseni kyse olis enemmän siitä, ettei kanta itsessään ole este kirkon virkaan.
On siis pidettävä erillään työtehtävien jäejestelystä koituneet ongelmat verrattuna siihen, että jotkut hakeutuvat työtehtäviin jotka eivät edellytä altariyhteistyötä.
Työtehtäviä ei siis voida paikalliseurakunnissa yksittäisen pastorin toiveiden vuoksi muokata siten ettei yhteistyötä naispappien kanssa ole. Toisaalta työtehtäviä ei tulisi myöskään vastoin henkilön vakaumusta erikseen muokata, niin että yhteistyötä naispappien kanssa tulee.
Eli vakaumus saa olla, mutta vakaumusta et saa käytännössä toteuttaa??!!
Se on natsi-Saksan meininkiä se.
PS: Ennen Heikan paperia ei ongelmia juurikaan ollut. Heikan paperista alkoi vanhauskoisten välillinen ja välitön syrjintä.
Piispa Heikan puuttumista kirkkotilojen käyttöön uutisoitiin täälläkin aikoinaan.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/piispa-heikka-ei-salli-espoon-naispapittomia-messuja/
Piispan mielestä ”Espoon piispa Mikko Heikka on toista mieltä. Hänen mukaansa naispapittomat messut eivät ole mahdollisia seurakuntien tiloissa.”
Ei siis silloinkaan kun seurakunta ei ole mukana messua järjestämässä vaan antaa vain muuten käyttämättöminä olevat tilat köyttöön.
Seurakunnat antavat tilojaan kyllä melkein minkä ryhmän tahansa käyttöön. Siis sellaistenkin ryhmien, jotka eivät ole kirkon jäseniä.
Olisiko tilojen käyttöönanto kuitenkin osoittanut kristillistä rakkautta? Sitä josta Jeesus kertoi maailman tuntevan meidät hänen opetuslapsikseen?
Näin jälkeenpäin kysyttäessä.
Jouni Turtiainen kuuluttaa täällä monissa spn-avioliittoja koskevissa keskusteluketjuissa. kirkkokäsikirjan ja kaikkien kirkon lakien ja asetusten mukaan toimimisen välttämättömyyttä, jos haluaa olla kirkon hommissa. Siis toisin sanoen on noudatettava työnantajan määräyksiä ja sääntöjä – vaikka ne olisivat omantunnon vastaisia – tai töistä pois.
Entäs nyt sitten, jos ja kun kirkko korjaa jollain aikataululla joka tapauksessa oppiaan ja sääntöjään ja alkaa vihkiä myös mies- ja naispareja. Miten kirkkoherra Turtiainen aikoo itse toimia ja ohjeistaa komennossaan olevia pappeja uusien työnantajalta tulevien määräysten suhteen? Vai toivooko Turtiainen olevansa eläkkeellä jo siinä vaiheessa, kun kirkko muuttaa sääntöjään.
Kirkkoherra Turtiainen ei voi tietää, millä aikataululla kirkossa tehdään mitäkin. Jos / kun aikanaan spn-avioliittokäsitys tulee myös kirkon opetukseksi (pohjoismaisten sisarkirkkojen tapaan), silloin luonnollisesti myös kirkkoherra Turtiaisen johtamassa seurakunnassa noudatetaan kirkon järjestystä. Tästä ei tarvitse olla huolissaan.
Kirkkoherra Turtiainen on kirkolliskokouksen jäsenenä kuitenkin vaikuttamassa omalta osaltaan siihen, että kirkon avioliittokäsitys pysyy nykyisessä, koska kirkkoherra Turtiainen on ymmärtänyt, että se on ainoa Raamatusta löytyvä avioliittokäsitys, jolle Jumala on luvannut siunauksensa.
Jos / kun kirkon opetus aikanaan muuttuu, kirkkoherra Turtiainen toivoo, että jonkinlainen omantunnonsuoja annetaan meille, jotka haluamme yhä opettaa avioliitosta, kuten nytkin: se on yhden miehen ja yhden naisen välinen liitto.
Mikäli tällaista omantunnonsuojaa ei anneta, ja kirkko pakottaa kaikki pappinsa toimimaan samalla tavalla ja siten vastoin monien pappien omaatuntoa, kirkkoherra Turtiaisen seurakunnassa toimitaan tietysti kirkon voimassa olevan järjestyksen mukaan, mutta silloin myös kirkkoherra Turtiaisesta tulee entinen kirkkoherra (ja todennäköisesti myös entinen pappi).
Ei se tämän vaikeampaa ole olla johdonmukainen avioliittokäsityksessään ja toimia kirkon järjestyksen mukaan. Kaikella on hintansa. Varsinkin kutsumuksella ja pappisvalalla.
Kiitos erinomaisesta kirjoituksesta.
Heresiat tuntuvat alkavan aina pienestä mutta päättyvät kauhistuttaviin lopputuloksiin. Aikanaan latinalainen kirkko alkoi korostaa paavin valtaa ja muunteli uskontunnustusta (Filioque-lisäys). Nyt esim. Suomessa paikallinen kirkolliskokous käyttää de facto paavin valtaa ja päättää opista mitä tahtoo. Näin valitettavasti etäännytään koko ajan kauemmaksi Kirkon oikeasta opista. Tätä uusinta heresiaa (harhaoppia) voidaan kutsua esim. sekularismiksi eli maallistumiseksi.
Kirkossa kaikki on mahdollista. Varsinkin Piispa Heikan aikakaudella, jolloin televisioidut rovastin siunaamat naisparin häät muuttuivat tuomiokapitulissa yllättäen sielunhoidolliseksi rukoushetkeksi. Hääpaikan varauskirjassa tilaisuus oli varattu merkinnällä ”häät”.
Seurasin tuolloin tuota tv-sarjaa ja täytyy sanoa, että en ole kyllä aiemmin mieltänyt, että sielunhoidollisessa rukoushetkessä on mukana kymmeniä ihmisiä, sormusten vaihto, ja muuta häärekvisiittaa.
http://www.iltalehti.fi/teevee/200901218953929_tv.shtml
Tämä hääjuhla tapahtui siis ennen kuin kirkolla oli yhteistä päätöstä edes parisuhteensa rekiströineiden puolesta rukoilemisesta.
Voimme kysyä kohteliko tuomiokapituli tasapuolisesti kirkkonsa pappeja Iivisniemen tilojen käyttöluvan ja naisparin hääjuhlan tapauksissa?
Tässä hyvä esimerkki kirkollisesta pelleilystä. Liisa Tuovinen oli ottavinaan riskin pappisvirkansa menettämisestä tai huomautuksen saamisesta. Piispa Heikka oli pohtivinaan asiaa. En tiedä oliko Tuovinen etukäteen puhunut asiasta Heikan kanssa mutta joka tapauksessa kaikille oli selvää että mitään seurauksia Tuoviselle ei tulisi.
Oli siitä sellainen seuraus, että annettiin tarkemmat ohjeet. Tosin niiden tarkempien ohjeiden noudattamatta jättämisestä ei ole sittemmin tullu muita seuraamuksia.
Jouni Turtiainen:”Kirkon julistama rakkaus on tämän ajattelun myötä muuttumassa suvaitsevaisuudeksi, josta totuus on poistettu. Koska totuus sattuu. Aina. Sekä totuuden puolustajaan että sen kuulijaan. Totuudettoman rakkauden kanssa voi elää niin kauan kuin sillä on enemmistön suojelu.”
TOTUUS tekee vapaaksi, siis ei todellinen Totuus satuta sen todellista kuulijaa. Siis kun Jeesus parantaa ihmisen paatuneen sydämen niin silloin vasta kuulee Totuutta eli Jeesusta.
Otetaan esimerkkinä kun Jeesus varoittaa vääristä profeetoista ja kuinka heidät tunnetaan huonosta hedelmästä, siis kun voimme selkeästi lukea historiasta kuinka Luther ja kump toimivat seuraavasti:
http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/F0711E53DD9579D0C225776900736CBC?OpenDocument&lang=FI
niin tunsivatko he Totuuden ja kuulivatko he Häntä?
Eikö Jeesus opettanut rakastamaan lähimmäistä niinkuin itseään ja eikö Jeesus opettanut kuka on lähimmäinen, siis jopa kartettu samariailainen oli lähimmäinen (jota tuli siis rakastaa), siis olivatko Lutherille ja kump ns ”uudestikastajat” lähimmäisiä ja kohtelivatko he heitä niinkuin Jeesus opetti?
Kaiken ymmärtämisen ydin on se että Jumala salaa evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä” ja avaa sen lapsenkaltaisille, nämä ”viisaat ja ymmärtäväiset”eivät VOI KÄSITTÄÄ omistavansa paatunutta sydäntä joka tarvitsee että Jeesus sen parantaa VAAN he omassa voimassaan seuraavat vääriä profeettoja ja näiden opetuksia (Luther ja kump), nöyrille Jumala antaa armon.
Jounilta todella hyvä kirjoitus.
En ota kantaa siihen tulisiko samaa sukupuolta olevia vihkiä ja/tai siunata. Se, että kirkko on pyyhkinyt en sano mitä ponnella, jossa luvattiin omantunnonvapaus ja oikeus hoitaa pappisvirkaa kirkossa myös niille papeille, jotka eivät hyväksy naispappeutta, kertoo sen mikä tulee olemaan niiden pappien kohtalo, jotka eivät vihi/siunaa samaa sukupuolta olevia pareja sitten kun se on mahdollista.
Näin se menee. Kuka luottaa piispa Askolan puheisiin omantunnonvapauden sallimisesta papeille, jotka eivät vihi/siunaa samaa sukupuolta olevia pareja? Kuka pitää sormet symbolisesti ristissä selän takana?
Ei kukaan tosissaan luota Askolan puheisiin.
Uusi eroaalto kansankirkosta on tulossa ja ihmisiä liittyy vaihtoehtoisiin yhteisöihin, joka on ehdottoman välttämätön ratkaisu vanhakantaisille Kristityille. Niille, jotka myös toimivat vakaumuksensa mukaan, eivätkä vain periaatetasolla ”änkyröi” :).
Ei meidänkään pieni yhteisö kysele ee-vee-älliltä, milloin ja missä saa kokoontua esim.Herran Pyhälle Ehtoolliselle.
Kun ryhmä ei ole kansankirkon kaitsennassa eikä valtaosa siihen kuuluvista enää kansankirkon jäseniäkään, niin vapaus on milteipä täydellinen.
Pidän tuosta Pietarin ilmaisusta ”periaatetasolla änkyröi”:-)
Tunnustetaanko synnitkin kirkossa väärällä tavalla? Tunnustankoja hylkäänkä syntini vai olenko vain pahoillani teositani?
Raamatussa sanotaan, että ”Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää, hän saa armon”.
Kristillinen sielunhoito päästää siteistä julistamalla katuvalle anteeksiannon.
Edelliseen liittyen linkki.
https://www.kotimaa.fi/artikkeli/liisa-tuoviselta-ankara-kritiikki-synnintunnustusteksteille/
Painoin vahingossa nappia ”ilmoita asiaton kommentti”, kun piti painaa nappia ”uudemmat kommentit”