Kuinka kauan syrjintää siedetään..?

K24: ”(Piispa Irja) Askola sanoo tunnistavansa keskustelussa samaa sukupuolta olevien vihkimisestä paljon samaa kuin aikanaan naispappeusväittelyissä.”

Sama täällä. Kaikissa keskusteluissa on mukana raamatuntulkintaa ja samalla tukku tunnetta. Mutta onhan siinä kyse myös vallankäytöstä. Ja rakkaudesta sekä totuudesta.

Mitä voisimme oppia naispappeuskeskustelusta? Varmaan paljonkin, mutta ainakin sen, että omaatuntoaan vastaan ei kukaan voi toimia.

Kun kirkolliskokous päätti 1986 sallia ordinaation myös naisille, sitä edelsi teologinen keskustelu 1950-luvulta saakka, jolloin Ruotsin kirkko toteutti naispappeuden. Suomessa keskustelu kesti kolme vuosikymmentä. Eikä se ole vieläkään ohi..

Tuolloin (1986) kirkolliskokous hyväksyi ponnen, jossa luvattiin omantunnonvapaus ja oikeus hoitaa pappisvirkaa kirkossa papeille, jotka eivät voineet hyväksyä kirkon virkaratkaisua. Parikymmentä vuotta myöhemmin emeritus piispa Mikko Heikan komitea kyllästyi monien pappien omantunnovapauteen ja otti käyttöön termin ”välillinen syrjintä”.

Sen myötä oikeustoimitse saatettiin ns.perinteisellä virkakannalla olevat papit ajetuksi kirkolliseen marginaaliin. ”Välillisellä syrjinnällä” voitiin tarkoittaa mitä tahansa toimintaa, jossa naispapit eivät palvelleet. Ponnelle naureskeltiin – eihän se ollut juridisesti sitova.

Syrjinnän leima lyötiin jopa meihin kirkkoherroihin, jotka yritimme seurakunnissa välttää vastakkainasettelua ja kirkolliskokouksen ponnen hengessä tarjota tyhjinä olevia toimitilojamme näille ns. perinteisen virkakannan edustajille.

Meidät pakotettiin hylkäämään nämä perinteisen virkakannan seurakuntalaiset juuri tuon ”välillisen syrjinnän” perusteella. Omaa ns. Iivisniemen tapaustamme käsiteltiin tuomiokapitulissa, ja piispa sotkeutui paikallisseurakunnan toimitilojen käyttöön, vaikka kirkkojärjestyksen mukaan se kuuluu yksiselitteisesti kirkkoherralle ja seurakuntaneuvostolle.

Ei siis mikään ihme, että Heikan komitean toiminnan seurauksena syntyi ensin Luther-säätiö ja sittemmin Lähetyshiippakunta omine piispoineen. Heikan komitean tulkinnat söivät omantunnon elintilan toisinajattelijoilta. Kirkolliskokouksen ponsihan ei ollut mitenkään juridisesti sitova.

Ei ollutkaan. Mutta herrasmiessopimus ponsi on ollut.

Miten mahtaa käydä meille ns. perinteiseen avioliittokäsitykseen pitäytyville papeille, jos ja kun kirkolliskokous muutaman vuosikymmenen sisällä joka tapauksessa päättää kirkon muuttavan avioliitto-optuksensa sekulaarin valtion ja muiden pohjoismaisten sisarkirkkojen kanssa samalle kannalle?

Nyt on jo muutoksen kannattajien taholta meille perinteisen kannan edustajille omantunnonvapautta väläytelty ja ponsia lienee myös luvassa.

Mitä merkitystä tällaisella lupauksella tai ponnella on, jos tiedämme, mihin se tulee aikanaan johtamaan? ”Välillisen syrjinnän” periaate toimii tässäkin asiassa yhtä tehokkaasti kuin se on toiminut virkakysymyksessä.

Luvassa on siis oikeusistuntoja, jossa meitä pappeja syytetään siitä, että me olemme Raamattuun ja kirkon perinteiseen avioliitto-opetukseen vedoten saarnanneet homoseksuaalisen käyttäytymisen ja samaa sukupuolta olevien avioliitot synniksi ja Jumalan tahdon vastaisiksi.

Siitäkin huolimatta tätä tullaan saarnaamaan, vaikka niin monet kirkon jäsenet ovat voineet iloita sukupuolineutraalista avioliitosta ja pitäneet sitä stigman poistumisena sukupuolivähemmistöjen parisuhteista.

Viha ja huuto kirkon virallista kantaa edustavia pappeja kohtaan ovat jo nyt näkyneet ja kuulunet kauas. Kuvitteleeko joku oikeasti, että meille olisi enää mitään tilaa kirkossa, joka on muuttunut sukupuolineutraaliksi?

Synnistäkin saa puhua ainoastaan silloin, kun se liittyy eliitin verosuunnitteluun tai sellaisiin Raamatusta ja kirkon perinteestä nouseviin periaatteisiin, ettei kristitty voi hyväksyä asioita, joita pitää Jumalan tahdon vastaisena.

Syntiä on siis kaikenlainen syrjintä, myös välillinen. Erityisesti se, ettei voi teologisesti hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliittoja.

Siinä ei auta vaikka työelämässä ketään ei syrjittäisikään. Teologinen syrjintähän se vasta suuri synti onkin. Raamattua on tulkittava suvaitsevasti.

Kirkon julistama rakkaus on tämän ajattelun myötä muuttumassa suvaitsevaisuudeksi, josta totuus on poistettu. Koska totuus sattuu. Aina. Sekä totuuden puolustajaan että sen kuulijaan. Totuudettoman rakkauden kanssa voi elää niin kauan kuin sillä on enemmistön suojelu.

Kun kirkkoon kuuluvien enemmistö jossain vaiheessa haluaa kirkon muuttavan opetustaan Jumalasta – tietysti ”rakkauden tähden” – ketkä silloin jäävät puolustamaan ”syrjivää” opetusta kolmiyhteisestä Jumalasta, jonka yhteyteen on vain yksi Tie, Jeesus Kristus. Ja kuinka kauan tätä teologista syrjintää siedetään..?

Ei kai tähän koskaan voida kirkossa mennä? Vestigia terrent.

  1. Naisten ja homojen syrjintää on tosiaan edelleen sekä kirkossa että yhteiskunnassa. Samoin on monien muiden ihmisryhmien syrjintää, esimerkiksi vammaisten, etnisten vähemmistöjen jne. Tätä syrjintää pyritään ehkäisemään esim. välillisen syrjinnän kiellon kautta.

    Jotkut kuitenkin vastustavat välillisen syrjinnän kieltoa kirkossa, koska sille ei löydy ”teologisia perusteita”. Pitäisikö välillinen syrjintä siis sallia kirkossa (ehkä myös muihin ihmisryhmiin kohdistuva, kuin vain naisiin ja homoihin) koska sille ei löydy teologisia perusteita?

    • Vaikuttaa, että syytöstä ”välillisestä syrjinnästä” sovelletaan kirkossa hyvin epäloogisesti ja epätasa-arvoisesti. Samoin sanktiot omapäisestä tehtävien hoitamisesta ovat hyvin vaihtelevia. Joitakuita rangaistaan jo pelkästä mielipiteestä ja joitakuita ei edes suorasta omapäisestä toiminnasta.

      On tervettä tarkastella menneitä vuosia ja -kymmeniä monelta eri kantilta, että koko totuus muistuu mieleen.

    • Miten niin joitain rangaistaan jo pelkästä mielipiteestä? Käsittääkseni rangaistuksia on tullut yhteistyöstä kieltäytymisestä (naispappien väistämiset).

    • Mielipiteistä (pappeus kuuluu miehelle) on tullut joukkorangaistuksia joillekin seurakunnissa toimiville lähetysjärjestöille. Kirkon luottamushenkilöt ovat vähentäneet järjestöjen lähetysmäärärahoja vaikka eivät ole pystyneet näyttämään toteen, että lähetyskentillä olisi harjoitettu konkreettista syrjintää sen enempää naisia kuin homoseksuaalejakaan kohtaan.

      Lähetysjärjestöjen painostusta on yritetty harjoittaa myös kehitysapumäärärahoihin liittyen, mutta nekään kantelut ja niiden tutkimukset eivät ole tuoneet esiin sellaista, että ko. lähetysjärjestöt olisivat harjoittaneet syrjintää kehitysaputyötä tehdessään.

      Mutta paljon aikaa, voimavaroja ja varmaan ihan konkreettisia rahavarojakin näiden kanteluiden tutkimiseen on mennyt.

    • Hyvä Sari R-L,

      Onko mielestäsi oikeutettua rajoittaa joidenkin ihmisten välisiä liittoja? On täsmälleen kaksi vaihtoehtoa.

      A) Voidaan rajoittaa jollain tapaa.

      B) Ei voida rajoittaa ollenkaan.

      Jos vastaa A), niin on täysin asiaankuuluvaa keskustella keiden liitot hyväksytään ja keiden ei. Ilman mitään uskon tms. kontekstiakin voidaan päätyä erilaisiin kantoihin keiden liitot hyväksytään. Kyse ei siis ole absoluuttisesta tasa-arvosta vaan siitä keille tuo oikeus suodaan. Tasa-arvo argumentti tässä keskustelussa on siis erittäin heikko.

      Jos vastaa B), niin silloin olet samoilla linjoilla kuin Saksan vihreät, jotka haluavat sallia myös esim. sukulaisten väliset liitot ( esim. http://www.spiegel.de/international/germany/german-press-review-on-european-incest-ruling-a-827382.html ). Tuolle B) vaihtoehdollekin varmaan moni ”liberaali” kristitty löytää puolusteluja.

      Siis A) vai B) ?

    • Jari Haukka

      Esittämääsi pohdintaan liittyy olennaisesti myös se miten lähisukulaisuus tai ylipätään sukulaisuus määritellään.
      Perinteisen biologisen ja/tai sosiaalisen sukulaisuuden rinnalle muodostuu kostruktiivinen käsitys sukulaisuudesta, joknka ilmeneminen on kultuuri- ja tilannesidonnainen. Tästä tullaan kysymykseen, tulisiko avioeste määritellä kokemuksellisen sukulaisuuden perusteella, joka toki voi myös muuttua elämän eri vaiheissa. Sosiaalikonstruktiivisessa maailmassa totuus riippu asioiden kulloisestakin määrittelystä.

      Kristillisen maailmankuvan mukainen totuus on tällöin vain yksi konstuktio muiden joukossa. Sikäli kun kristillinen kirkko sitoutuu Raamatussa ilmoitettuun, ei kirkon totuuskäsitys ole yhteneväinen suhteessa kirkon ulkopuolella vallitseviin erilaisiin totuuskäsityksiin.

    • Hyvä Jukka Kivimäki,

      En huomannut kirjoittamasi liittyvän mitenkään itse asiaan.

      Valitsetko siis A) vai B).

    • Jari Haukka

      Teksti liittyi pohdintaasi vaihtoehtojen A B välittä.
      Jotta voisi vastata pitääkö sukulaisten välisiä avioliittpja rajoittaa, ptää ensin määritellä mitä tarkoittaa käsite sukulainen.
      Siis aivan samoin kuin sosiaalikonstruktiivisessa nyky-yhteiskunnassa pitää erikseen määritellä mitä käsiteillä mies ja nainen tarkoittaa, jos niitä käsiteitä jossakin yhteydessä käyttää. Uuden käsityksenhän mukaan (ei minun) sukupuolia on lukematon kirjo.

    • En tiedä mitä Jari Haukka tarkoittaa mutta jos kannattaa spn-avioliittoa, on epäloogista kannattaa mitään avioliiton rajoituksia, esimerkiksi (lähi)sukulaisuussuhteiden perusteella. Jos kaksi vierasta naista saa mennä keskenään naimisiin, miksi siskokset eivät saisi?

    • Tässä taas hyvä esimerkki toistosta. Väitetystä mutta edelleen todistamattomana syrjinnästä Suomen yhteiskunnassa ja kirkossa ei tule totta sillä että sitä kannustetaan.

  2. Sari Roman-Lagerspetz,

    En tiedä mitä tarkoitat syrjinnällä, se on aika latautunut termi. Homoseksuaalisuudesta on kautta aikojen ajateltu eritavalla. Joten kannatan mainitsemaasi välillistä syrjintää ( mitä se tarkoittaakaan?) jos se edistää ajattelun vapautta. Homoseksuaalit tai naispappuden vastutajat eivät tosin olen etninen ryhmä kuten romaanit.

    • Syrjinnän lajeja taitaa olla useita. On myös käsitteet ”positiivinen syrjintä” ja ”negatiivinen syrjintä”. Mitä niillä tarkoitetaan ja ilmeneekö sellaista kirkossa?

    • Harjoitettiinko joitain kirkon lähetysjärjestöjä kohtaan potentiaalista syrjintää? Eli joidenkin seurakuntien kirkkovaltuustoissa ja -neuvostoissa ajateltiin, että kuitenkin ne tulevat joskus syrjimään, joten rangaistaan jo etukäteen lähetysmäärärahoja vähentämällä?

    • Ei tarvitse Hirvosen lailla tyytyä Lutherin tekstien ja tarkoitusten kömpelöön vääristelyyn. Asiassa voidaan ottaa seuraava askel. Joku ”tutkija” on löytävinään Lutherin tekstin jossa tämä asettuu puolustamaan samansukupuolisia avioliittoja. Tiedeyhteisö tietenkin tutkii asiaa ja toteaa tekstin väärennetyksi. Asiasta lakataan puhumasta.

      Muutaman vuoden kuluttua tämä ”tutkija” viittaa tähän väärennettyyn tekstiin Lutherin tekstinä. Kukaan ei enää muista tai uskalla sanoa että eihän kyse ole Lutherin tekstistä. En tiedä, osataanko tätä teologisessa tiedekunnassa mutta apua voi pyytää naistutkimukselta. Siellä tiedetään kuinka huuhaa voidaan esittää tieteenä. Siellä en tiedä suoranaisia väärennöksiä käytetyn mutta siellä kyllä käytetään huuhaa-tekstejä lähteinä.

    • ”Älköön kukaan pettäkö itseään. Jos joku teidän joukossanne luulee olevansa viisas tässä maailmassa, tulkoon hän tyhmäksi, että hänestä tulisi viisas.” (1.Kor. 3:18)

    • Saahan lesbon jättää valitsematta kirkon virkaan, mutta ei siitä syystä, että hän on lesbo.

  3. Kirkko avasi ovet naispappeudelle ja sulki ne samalla perinteiselle näkemykselle. Sen kannattajat eivät enää voi saada vihkimystä. Hiippakunta oli perustettava, jotta pojat saisivat kutsumuksensa mukaisen vihkimyksen.
    Näin kirkko synnytti Lähetyshiippakunan. Mitähän kirkko on nyt synnyttämässä? Kivut on ainakin kovat.

    • Raja kirkon vihkimykselle ei ole ’perinteisen näkemyksen’ kannattamisessa vaan siinä, miten käytännössä suhtautuu naisiin pappeina. Jos kannatus muuttuu kirkon antamien ohjeiden vastaiseksi käytännöksi, se on este kirkon virkaan.

  4. Tärkeä ja oivaltava puheenvuoro Jouni Turtiaiselta. Jotta eri mieltä seksuaalietiikasta olevat voisivat elää saman kirkkoyhteisön sisällä on aivan olennaista se, että ehdottoman sitovasti, jopa lain tasolla taataan omantunnonvapaus myös konservatiivisella kannalla oleville. Tässä on kyse periaatetasolla isommasta asiasta kuin naispappeudessa, jonka jälkihoidossa on selkeästi epäonnistuttu. Jos todellista omantunnonvapautta olisi tässä kunnioitettu, ei Lähetyshiippakuntaa tarvittaisi. Pelättävissä on, että homoavioliittojen hyväksyntä aiheuttaa kirkkoon paljon suuremman repeämän kuin naispappeus.

    • Olet varsin oikeassa. kyse ei ole siitä kuka saarnaa pelastavaa evankeliumia, vaan siitä mitä evankeliumia saarnataan.

      Talo, jolta on poistettu kulmakivi romahtaa. Näin käy myös evankeliumin julistukselle jos yksikin osa perustasta otetaan pois. Luomiskertomuksessa ei pelastuksen kannalta ole niinkään olennaista se, miten tai milloin Jumala meidät loi. Olennaista on se miksi ja millaiseksi Jumala meidät loi. Jumala loi meidät omaksi kuvakseen kaltaisekseen. Miehiksi ja naisiksi hän meidät loi, siis kahteen eri sukupuoleen. Syy siihen miksi jumala loi meidät mieheksi ja naiseksi, kaltaisikseen lähes jumalolennoiksi, mutta ei aivan, liittyy niihin tehtäviin jotka Jumala meille luomisen yhteydessä antoi.

      Mikäli ihmisen erityisyys miehinä ja naisina otetaan pois, katoaa samalla pohja sille pelastushistorialle, joka meille Raamatussa ilmoitetaan.

  5. Taitaa käydä niin kuin naispappeusasiassa. Moni lipilaari pappi, joka luulee olevansa konservatiivi kääntää takkinsa ja hyväksyy homoliitot ilman vaikeuksia ja alkaa vainoamaan niitä, jotka eivät suostu vihkimään/siunaamaan ketä tahansa. Kova vyörytys on edessä evl-kirkossa ja moni kumartaa maailmaan ja pyllistää Jumalaa kohti.

Turtiainen Jouni
Turtiainen Jouni
Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.