Kielipeli on kivaa. Sanoilla on hauska leikkiä. Joskus, kun aurinko oikein lämpimästi suo säteitään, on mukava vain köllötellä ja pohdiskella kaikenlaista, kuten vaikkapa sitä että kun sanotaan että kun sanotaan että on huonolla tuulella, niin millainen on huono tuuli, onko se sellainen navakka joka on hankala sadesäällä kun pisarat tulevat naamalle vaikka olisi keltainen sydvesti päässä, vai onko se ennemmin ihan tyyni jos on keskellä Sargassomerta kuunarillaan, suolakalatynnyri tyhjenee uhkaavasti ja nälkä olisi, tai sitten voi tutkistella mielessään vaikka sitä että kun sanotaan että ”ottaa hatkat” niin onko sillä ”hatkalla” jonkinlainen etymologia vaiko ei. Sellaista harmitonta mutta mukavaa mietiskelyä.
Siinä auringossa köllötellessään voi myös muistella sellaista aikaa, jolloin ihmiset tiesivät mitä sanat tarkoittavat, aikaa ennen sellaisia vähemmän harmittomia kielipelejä jotka tultuaan sotkivat ihmisten päät ja levittivät turhaumaa ympärilleen. Esimerkiksi suvaitsevaisuus, joka sanana on nykyään lähinnä vitsi, ja se on harmillista se. Mutta miten kummassa niin on päässyt käymään?
Se johtuu verbaalileikistä, kielipelistä, jolla merkityksiä muunnetaan tai kavennetaan. Vielä jokin aika sitten ihmiset aika intuitiivisesti tiesivät, mitä suvaitsevaisuus tarkoittaa ja mitä se ei tarkoita. Nykyään kuitenkin ihmiset on saatu uskomaan, osin ainakin, että suvaitsevaisuus on synonyymi sanaparille ”kaikki käy”, ja että suvaitsevaisella saa kyllä olla mielipiteitä mutta niistä pitäisi pitää turpansa kiinni tai ei ole oikea suvaitsevainen. Kaikki eivät niin kuvittele, mutta hekin ovat suurelta osin hiljaa, koska suvaitsevaisuus on redusoitu lässytykseksi, sanaksi jota oikeat vakavamieliset aikuiset eivät käytä, ja kaikki tietävät että kaiken maailman hipit eivät ole oikeita aikuisia.
On niitä muitakin sanoja. Nopeasti tulevat mieleen aikakin rasismi ja tasa-arvo. Rasismin suhteen ”kielitieteellinen” lähestymistapa on saanut ihmiset unohtamaan että rasismia on olemassa, vaikka kuka tahansa voikin sitä sanaa määritellä haluamallaan tavalla siten ettei itse olekaan rasisti vaikka inhoaisikin afrikkalaisia, esimerkiksi sanomalla että inhoaa afrikkalaisia vain silloin kun heitä on Suomessa tai sitten itse sattuu olemaan Afrikassa, ja silloinkin lähinnä kulttuurillisista syistä. Kun tämän asian esittää fiksusti puku päällä niin saa vielä sympatioitakin puolelleen, kun on niin kauhian kohteliaskin.
Tasa-arvo on toinen hauska kuvio. Kun puhutaan tasa-arvoisesta avioliittolaista, niin jo on kohta joku sanomassa että avioliittolakihan on nyt jo tasa-arvoinen koska homokin saa mennä naimisiin vastakkaista sukupuolta olevan kanssa, ainakin Soili Haverisen muistan tätä käyttäneen pariinkin otteeseen. Silloin kielipelin nimissä on toki syytä muistuttaa Soili Haveriselle, että olisihan se sitten enenevästi tasa-arvoista että Soili Haverinenkin voisi solmia avioliiton myös naisen kanssa.
On niitä muitakin juttuja. Kielipelillä ja ”mikä-on-todistettu” -päätelmäketjuilla saa väitettyä esimerkiksi että aurinko viettää yönsä Sipoossa, olen kokeillut. Kirjoitan kuitenkin tätä piilossa auringolta joka ulkona paistaa, koska olen kipeänä. Ehkä silti kohta menen uhmakkaasti parvekkeelle aurinkoon ja pohdiskelen taas asioita, koska tässähän melkein tulee kiukkuiseksi kun on hämärä valaistus ja hämärä mieli sekä tunkkainen ilma ja tunkkainen pää. Luulen, että sitten olen edelleen samaa mieltä noista mainitsemistani asioista, mutta ehkäpä se auringon valo saa mielen muihin juttuihin.
Ja lopuksi olen sitä mieltä, vakaasti ja järkkymättömästi, että sekä ihmisten että politiikan pitäisi perehtyä enemmän Pikku Prinssiin.
Mitä joukkoja minä tulin moittineeksi?
Pauli. En taida jaksaa jatkaa. Tästä tulee taas kielipeliä..