Kävin Pispalan kirkossa pitkäperjantaina eli yhtenä kirkon tärkeimpänä merkkipäivänä. Kalliisti uudistettuun kirkkosaliin mahtuu 330 henkeä. Messussa oli 12 h:öä, joista 6 rippikoulunuorta. Tunnelma oli laimeampi kuin laihialaisella kahvikojulla. Käytännössä yksinlaulavalla kanttorilla oli sentään kaunis laulunääni.
”Missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään”. Ei se määrä eikä laatu vaan Kristuksen sana ja lupaus ratkaisevat. Sovelletaan tähän vaikka pitkäperjantain profetiaa: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?”.
Marko, oletko sinäkin nykyisin enemmänkin tai ennemminkin tavallinen kansankirkon palkkapappi? Kysyn tätä ihan vilpittömästi.
Mika, nyt en ymmärrä kysymystäsi ja sen pointtia. Eikö väen vähyys kerro siitä, että suomalaisilla ei ole tarvetta kuulla Kristuksen kärsimisen historiasta? Samalla on niin, että Kristus on sanansa kautta läsnä väkimäärästä riippumatta. Ellei sitten ajatella hyvin puhtaaksiviljellyllä tavalla lestadiolaisittain: Kristus on Pyhän Henkensä kautta läsnä nimenomaan uskovaisissaan.
Marko, mihin kaikkeen sinäkin olet joutunut mukautumaan saadaksesi pitää papinvirkasi?
Mutta olihan se hienoa, että olit yksi niistä kahdestatoista!
Sori, Mika, tuli väärään kohtaan ketjussa!
Kävin suuressa kirkossa kuuntelemassa Bachin Matteus-passion. Kirkko oli lähes viimeistä sijaa myöten täynnä.
’Viides evankelista’ näyttää vetävän kirkot täyteen vuodesta toiseen. Minusta on sama, millä tavalla rakkautta julistetaan. Näyttää siltä, että useimmille esim. musiikki toimii paremmin kuin perinteinen saarna.
”Usko tulee kuulemisesta ja kuulemisen synnyttää Kristuksen sana”. Bach oli syvästi luterilainen kristitty ja Matteuspassion teksti on Raamatusta eli Kristuksen sanaa.
Bachin aikaan oli uskontopakko. Taiteilijat käyttivät rikasta kirkkoa tulonlähteinään. Bach oli myös esoteerikko ja sävellyksissä on perinteiskristityille aukeamatonta symboliikkaa.
Usko voi tulla – jos on tullakseen, tai sitten ei – musiikinkuuntelunkin kautta. Tutkimattomia ovat Herran tiet😉. Matteuspassion teksti on osin Raamatusta, pääosin kuitenkin Christian Friedrich Henricin käsialaa. (https://www.bach-cantatas.com/Lib/Picander.htm).
Netti: ”Suuri osa Bachin myöhäissävellyksistä on rakennettu numerologian ja abstraktien musiikillisten lakien mukaisesti: Goldbergin muunnelmat, musiikkitarjous, fuugataite ja h-molli messu. Jos todella haluat tulla täyteen Bachia ja numerologiaa, katso, voitko jäljittää Wilfred Mellersin Bachin ja Jumalan tanssin , kirjan, joka venyttää numeromusikologian (akateemisen tieteenalan) murtumispisteeseen – ja vielä pidemmälle.”
Osaselitys lienee siinä, että Pispalan kirkko on sivukirkko. Tosin Harjun seurakunnasta on vaikea nimetä pääkirkkoa. Ne muut kaksi ovat Tesoma ja Lielahti. Mutta on aika tyypillistä, että juhlapyhinä on sivukirkoissa hiljaista.
Taannoin oli Aleksanterin kirkossa Tampereella, isossa 1430 paikan kirkkosalissa oli noin 40 lähinnä vanhusta. Kirkko kuuluu nykyisin Tuomiokirkkoseurakuntaan, jossa on about 39 000 jäsentä. Isoja kirkkoja 3 pieniä kaksi.
Teemu, hienoa kuulla Sinusta! – Näissä kävijämäärissä on isoja eri syistä kuten herätysliikepohjasta johtuvia eroja. Omassa seurakunnassani pitkäperjantai – vanhan muotoisena ahtisaarnan ympärille rakentuvana – on useimmiten vuoden toiseksi suosituin kirkossakäyntipyhä heti jouluaaton pääjumalanpalveluksen jälkeen. Tänä vuonna kävijöitä oli ainakin 230 – 330. Lisäksi kolme rukoushuonetta ovat kaikki tupaten täysiä pitkäperjantain seuroissa: se tarkoittaa ainakin 700 sanankuulijaa klo 15. Ja koko seurakunnan pituus päästä päähän on ehkä 35 kilometriä. Toisissa rovastikunnan seurakunnissa pitkäperjantaina käy kuulemma vain kourallinen väkeä vaikka pääsiäinen säilyttää suosionsa. 10 vuotta sitten pääsiäispäivän messussa kävi meilläkin yli 400 henkeä, kunnes rippikoulua vähän uudistettiin ja pääsiäisen hiihtoreissut eivät olleet perheissä niin tavallisia.
Teemu, teen sinullekin saman kysymyksen kuin Markolle. Mihin kaikkeen sinäkin olet joutunut mukautumaan saadaksesi pitää papinvirkasi?
Mika. Nyt on pakko kysyä Sinulta: Mikä saa Sinut vänkäämään tuollaisia? Ja minkä laisia vastauksia oikein odotat? On tosiasia, että jokainen meistä ihmisistä mukautuu – ja on aina mukautunut – kunkin ajan mukaan! Se ei kuitenkaan tarkoita, että luovuttaisiin periaatteista tai ”myytäisiin sielu”. Lisäksi haluan huomauttaa kolmesta asiasta. 1. Halusimme sitä tai ei, suuri osa suomalaisista on jo kauan sitten eriasteisesti luopunut kristillisestä uskosta ja kirkossa liberalismi on enemmistöasemassa ja tunnustususkollinen luterilaisuus vastaavasti yhä pienenevänä vähemmistönä. Jos näin ei olisi ollut jo vuosikymmeniä sitten, kirkkomme tila ei olisi se, mikä se on. 2. On tosiasia, että kirkollinen esivalta on jo vuosikymmeniä painostanut meitä tunnustukseen ja Raamattuun erityisen sitoutuneita pappeja. Osa on saanut potkutkin. Vaikka seurakunnissa ja herätysliikejärjestöissä on yllättäviä eroja. Ja se vaikuttaa, kun monet perheelliset ovat käytännössä joutuneet valitsemaan kirkollisen mukautumisen ja potkujen saamisen välillä. Koska seurakuntalaiset eivät ole voineet eivätkä osanneet kantaa vastuuta vaikkapa luterilaisten vapaaseurakuntien luomiseksi. Lähetyshiippakunta hienona poikkeuksena. 3. Papit ovat myös muuttaneet käsityksiään tai olleet jo alun perin heikosti perehtyneitä tunnustukselliseen luterilaisuuteen. Tämän totesi jo Seppo A Teinonen aikoinaan. On tietysti helppo moittia eri tavoin ajattelevia ja eri syistä käsityksiään muuttaneita luopioiksi tms.
Marko, sinä olet jo vastannut. Kiitos siitä. Minä itse olen tällainen erityistapaus Suomen Siionissa, joka ei kelpaa juuri mihinkään. Ei ainakaan mihinkään palkkatyöhön, vaikka olen myös koulutettu hieroja. Pappina en minäkään varmaankaan pystyisi noudattamaan käytännössä kaikkia periaatteitani, joita nuoruudesta asti on ollut. Huonolla omallatunnolla olisi vaikea tehdä papintöitä. Ja se on myös todettava, että kokemukseni Lähetyshiippakunnastakaan eivät ole kovin hyvät.
Marko Sjöblom.
Erittäin hyvä, kuvaava vastaus ajassa jota elämme. Rajoja kirkossa koetellaan monella tavalla.Jumalan siunausta haastavaan työhön!
Kiitos palautteesta, Kari. Sepolle sellainen huomio, että tarjonta ja tarpeet ratkaisevat. Sekä hengellinen sisältö näin inhimillisesti ajateltuna. Jos kaikki pääsevät taivaaseen ihan pappienkin mielestä, niin eihän siinä kirkkoa tai kirkossa käyntiä tarvita. Muuta kuin konserttisalina tai juhlavan aikuistumisseremonian ja vihkimisen kulissina…
Vielä Mikalle. Huomasin viimeistään ensimmäisessä seurakunnassani, kuinka täydellisesti eri planeetoilla ns. tunnustukselliset teologit ja papit sekä tavalliset maalaisseurakuntalaiset elivät. Myös uskovat. Olen 25 vuotta halunnut toimia luterilaisen tunnustuksen mukaan ja opettaa sitä. Käytännössä todistan siitä voimieni mukaan. Mutta minkäs teet, kun seurakuntalaiset ovat vuosikymmeniä tottuneet esimerkiksi allianssikristilliseen menoon, jossa jo Svebiliuksen katekismuksen mukaista opetusta pidetään vähän liian syvällisenä. Toisaalta luterilaisuuden sisälläkin on aina ollut yllättävän paljon variaatiota. Vaikka joku on pitänyt sitäkin epäilyttävänä. LHPK on mielestäni toistaiseksi paras tuntemani elinkelpoinen luterilainen vaihtoehto muutaman kansankirkon sisällä vielä toistaiseksi sinnittelevän järjestön ohessa. Herra elää – antakoon Hän meille viisautta ja taitoa tulevaisuuden edessä.
Ihan vaan sivuhuomiona. Kannattaa katsoa LHPK:n tilastoja. Seurakuntia on paljon. Samoin pappeja. Seurakuntalaisia ei niinkään. Mikään ei viittaa siihen, että LHPK olisi sosiologisesti yhtään sen menestyksekkäämpi kuin aiemmat luterilaiset ”vapaakirkot”. Kyllä se hengissä voi pysyä, mutta jäsenmäärä tuskin tulee maksimissakaan kasvamaan kovin suureksi . Jotenkin vierastan ylipäänsä ilmaisua ”tunnustuksellinen luterilainen.”
Kysymyksesi on mauton – varmaan tahattomasti ja tietämättömyyttäsi – koska olen paranemattoman syövän takia sairaseläkkeellä. Maksaisin mitä tahansa, että saisin pitää virkani.
Pyydän sinulta anteeksi, Teemu, koska en tiennyt mitään tästä mainitsemastasi sairaudestasi ja siitä, että olet sairaseläkkeellä.
”Maksaisin mitä tahansa, että saisin pitää virkani.” Miten tämä oikein pitäisi ymmärtää? Jopa niin, että olisit valmis mukautumaan kaikkeen, mitä luterilainen kansankirkko vielä päättää ja hyväksyy? Luther oli esim. sitä mieltä, että myös kirkolliskokous voi erehtyä päätöksissään ja onkin erehtynyt historian saatossa.
Keskustelulla ei paria poikkeusta lukuun ottamatta ole juuri mitään tekemistä blogin aiheen kanssa.
Siinä muutamia vuosia Tampereen kupeessa asuessani huomasin lähialueella olevan monta kirkkoa ja pyrin hyödyntämään niitä tasapuolisesti. Siellä joskus muuaman kirkkovieraan kassa messuun osallistuessani ihmettelin tuota Sepon blogin aihetta. Eli mitä järkeä on jokaisessa Tampereen kirkossa pitää messu, kun yhteen mahtuisi kaikki.
Kirkot tyhjenee sitä myötä, kun sanoma laimenee ja libealisoituu. Mitäpä sitä kirkkoon kuulemaan samaa, mitä maailma tuo jo muutenkin. Tähän on tultu, siksi tunnus-yhteisöt ovat tätä päivää ja tulevaisuus kirkolle, kunnes kaikki on ohi täällä ajassa.
Kirkot eivät olisi yhtään sen täydempiä, vaikka oltaisiin kuinka konservatiivisessa päädyssä. Se, mitä sanotaan ”sekularisaatioksi” on sen verran iso juttu, ettei ole merkitystä onko kirkon harrastama teologia liberaalia vai konservatiivista vai jotain siltä väliltä. Usein vedotaan vanhoihin kirkkoihin, katoliseen ja ortodoksiseen. Katolinen kirkko pitää homoseksuaalista elämäntapaa syntinä, ilmeisesti paras keino välttyä siltä on ryhtyä katoliseksi papiksi. Karkeasti arvioiden 30-40% katolisista papeista on homoja. Suurempiakin lukuja on esitetty. Entä ortodoksit? Ainakaan jos katsoo itään päin, ei kovin hyvin mene silläkään suunnalla. On täydellistä höpö höpöä, että kirkkojen ”liberalisoituminen” olisi syynä jäsenkatoon. Ei. Ilmiö on huomattavasti laajempi, pitkäkestoisempi ja syvempi.
Kirkon kuihtuminen johtuu elin-ja sivistystason noususta. Kirkko on aina elänyt ja elää uhkakuvista, perustu pohjimmiltaan pelotteluun ja pelkoon.
Kari-Matti. Olen kanssasi samaa mieltä sekularisaation massiivisuudesta ja seurauksista. LHPK:n pastorien suuri lukumäärä johtuu osaltaan teologisesta ja pienryhmäkonseptista: seurakuntalaisten määrä pastoria kohden halutaan pitää pienenä. Lisäksi LHPK ei kaikesta päätellen ole onnistunut keräämään vanhempien, vielä kansankirkon yhteydessä toimivien järjestöjen väkeä laaja-alaisesti mukaansa. Syitä tähän lienee useita. Mutta mikä on vaihtoehto, jos kansankirkossa joutuu mukautumaan vääränä pidettyyn oppiin ja käytäntöön? Ja tunnustuksellisuushan tarkoittaa tässä tapauksessa nimenomaan tarkkaa sitoutumista luterilaisiin tunnustuskirjoihin. Mutta muistetaan, että ei Jeesus-liikekään ollut alussa valtava massaliike.
Se ettei Tamperreen, tai pääkaupungin kirkoissa ole väkeä, ei tarkoita sitä, että tilanne olisi muualla yhtä heikko. Eilen, siis toisena pääsiäispyhänä oli kirkossamme n. 60 henkeä ja netin kautta saman verran. Kupunkipaikaksi siis poikkeuksellisen suurta osallistumista. Näen syynä yhteisöllisyyden, joka täällä toimii hyvin. Jumalanpalvelukset sinänsä eivät täällä kuitenkaan poikkea millään tavalla sisällöllisesti suurten seurakuntien järjestämistä.
Ihan normimäärä Pispalassa. Paikallinen suntio kertoi pari viikkoa sitten, että tavallisesti sunnuntain päämessussa käy noin 5-6 henkeä. Eikä muuten ole mikään sivukirkko vaan hyvien kulkuyhteyksien varrella, aivan keskustan tuntumassa. Rennommassa ja yhteisöllisessä ltamessussa käy säännöllisesti pari sataa ihmistä, usein enemmänkin. Siitä voinee vetää johtopäätöksiä halutessaan.
Ollaanko tähän 5-6 hengen ’normimäärään’ siis tyytyväisiä? Normi täyttyy?
Timo, kokoaako tuo mainitsemasi rennompi ja yhteisöllisempi iltamessu väkeä laajemmalta alueelta kuin yhden seurakunnan alueelta? Ja onko sillä jokin tietty teologis/hengellinen profiili?
Itse olen tehnyt juuri tänä pääsiäisenä havainnon, että oman seurakuntamme hyvin perinteinen jumalanpalveluselämä näyttää kokoavan uutta messuväkeä naapuriseurakunnasta, jossa on tapahtunut nopea ”liberalisoituminen”. Vaikka tavoitteemme ei tosiaankaan ole ollut kalastella toisten kalavesillä.