Kuka haluaa olla pitkäaikaistyötön?

Puheet työttömien työvelvoitteesta ja aktivoimisesta soittavat päässäni monenlaisia hälytyskelloja. Kuka terve ihminen haluaa oikeasti olla pitkäaikaistyötön, ihan vain kiusallaan tai laiskuuttaan? Eikö hän riemusta kiljuen ryntäisi koulutustaan ja osaamistaan vastaavaan tehtävään, jos sellainen vain missään olisi tarjolla?

Ratkaiseeko se todella syrjäytymisongelmia, että diplomi-insinööri pakotetaan risusavottaan tai erikoislääkäri pistetään siivoamaan sairaalan kahvihuonetta? Tai onko se oikein, että ammattitaitoinen siivooja joutuu tekemään oman alansa työtä minimikorvauksella?

Mennäänkö Suomessakin siihen, että ihmisillä aletaan teettää tiettyjä tehtäviä nälkäpalkalla, minimikorvauksilla? Miten tämä lisää työpaikkoja ja parantaa ihmisten todellisia työllistymismahdollisuuksia?

Tajuavatko päättäjät lainkaan, miten vaikeaa työpaikan löytäminen Suomessa nykyisin on? Joskus ennen vanhaan ihminen saattoi olla varma, että hankkimalla riittävästi koulutusta hän tulee saamaan työpaikan ja elämäntehtävän, ja kykenee elättämään itsensä ja perheensä. Nykyään on toisin: Mitä enemmän koulutusta, sitä vaikeampi löytää työtä!

Tiedän akateemisesti koulutettuja ja jopa tohtoritason koulutuksen saaneita, jotka olisivat valmiit menemään vaikka myyjäksi kaupan kassalle tai kodinhoitajiksi vanhustenhuoltoon. Heitä ei kuitenkaan palkata, koska he ovat muka ylikoulutettuja. Pienellä työttömyyskorvauksella he ilmeisesti jatkossa pääsevät sitten tällaista työtä tekemään?

Mikä tässä Suomen työllisyystilanteessa on se todellinen ongelma? En totisesti usko, että ainakaan ihmisten halu olla tekemättä mitään. Kukaan ihminen ei halua olla tyhjänpanttina.

Ajatus syrjäytymisen ehkäisemisestä on tietenkin kaunis ja  kannatettava. Epäilen kuitenkin, että hallituksen keinot ovat täysin väärät.

Jatkuva tyrmätyksi tuleminen työnhaussa saa ihmisen tuntemaan, että hänellä ei ole arvoa, että häntä ei tarvita. Se lannistaa ja masentaa, ahdistaa ja suututtaa. Kun tähän päälle lisätään nyt vielä nöyryyttävä epäilys siitä, että työtön onkin yhteiskunnan tuilla tahallaan elävä vapaamatkustaja ja hänet ”kannustetaan” pakkotöihin surkealla korvauksella, en uskalla edes ajatella, mitä kaikkea tästä lopulta seuraa. Melkoisella varmuudella ei kuitenkaan riemukasta kokemusta: ”Olen tarpeellinen ja osaamisellani on yhteiskunnassa käyttöä.” Valitettavasti.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Teemu ja Emilia

    Jotenkin teidän kirjoituksistanne henkii sellainen piiloviesti, että palkkatyösuhde on kunniallinen, mutta työ sinänsä sisältää jotain rangaistuksen luonteista ja alistavaa. Onko omasta työstä innostuminen edes sosiaalisesti sallittua? Ja vaikka työttömän talous voi olla äärimmäisen tiukka, niin se on rahasta pois – ei ajasta.
    Työttömyysturva on vain pieneltä osin työntekijän itsensä maksamaa, ja silloinkin nimenomaan vakuutus eikä edeltäkäsin maksettu subjektiivinen oikeus rahalliseen vapaaseen. Nämä ovat yhteiskunnallisia sopimuskysymyksiä. Useimmat teistä lukijoista olette työllisiä ja maksatte meidän työttömien työttömyysturvan. Työttömyysvakuutusmaksu ja verot eivät ole luonnonvakioita, vaan riippuvat kokonaistyöllisyydestä. Tällöin on mielestäni oikein työnsä säilyttäneitä ja työtä tarjoavia kohtaan, että vakuutuksella autettu auttaa itseään ja koko yhteisöä yleishyödyllisellä aktiivisuudella.

    En tykkää myöskään ”risusavotta”-argumentista:
    Ensinnäkin siitä kuuluu läpi risusavotan ja muiden vähän koulutusta vaativien, fyysisten ja ehkä likaisten töiden väheksyminen. Ympäristönhoitotyössä olisi paljon potentiaalista tehtävää, mikä ei kilpailisi markkiinaehtoisen työn kanssa.
    Jos kolmen vuoden uuteen ammattiin opiskelun jälkeen (keski-ikäisenä, lapsiperheellisenä ja asuntovelkaisena, loppuvaiheessa KELAN:n 298 euroa/kk opintorahaa ainoana tulona kiitollisena nauttineena) olen edelleen ensi vuonna vailla työtä, niin minulla on peiliin katsomisen paikka, ja 3 yliopistotutkintoa kielii myös koulutuspoliittisesta epäonnistumisesta, mutta risusavottaan menen silti mielelläni!

    Toiseksi, “risusavotta” antaa hyvin yksipuolisen kuvan mahdollisuuksista käyttää työttömien osaamista ja työpanosta yhdessä sovitulla tavalla kaikkien hyödyksi. Meillä on kasvava vanhusväestö ja aivan liian paljon syrjäytyvä nuoriso, joiden tukemiseen moni työtön osallistuu jo nyt. Kaikki eivät kykene ja sovellu kaikkeen, mutta työtä kyllä piisaa ja se on mukavaa. Koplaus työttömyysturvaan pitää ehdottomasti nähdä porkkanana eikä keppinä.
    Kolmanneksi, Risikon malli ei pakota yhtään sairasta tai työkyvytöntä työhön eikä pidäkään.

  2. Jussi

    Risusavotassa ei sinänsä ole mitään vikaa. Olen tehnyt sitä ja se on ihan hauskaa puuhaa. Otin sen puheeksi siksi, että risusavotta mainittiin Hesarin uutisessa http://www.hs.fi/kotimaa/Ty%C3%B6tt%C3%B6mille+tulossa+ty%C3%B6velvoite/a1379523217431?ref=hs-art-top-1 . Risusavotta on usein käytetty esimerkki siitä, mihin työttömät pitäisi velvoittaa. Kirjoitin varmaan epäselvästi, mutta ajatukseni oli tämä: Kun päivittäin tulee uutisia suurista irtisanomisista. Nokia, Metso, STX, Uponor jne, on työttömyys aivan eril mittaluokan ongelma kuin se, mihin työvoimahallinto on viritetty. Siitä tuleekin ennen näkemätön risusavotta, kun alasajetun puunjalostusteollisuuden miehet palaavat alkutuotantoon.

    Hesarin uutisen ingressissä seisoi: ”Aktivointitoimien tavoite on ehkäistä työttömien syrjäytymistä ja vähentää vapaamatkustamista.”

    ***
    Työttömyysvakuutusmaksun ym en tietenkään väitä olevan yksi yhteen joskus saatavan työttömyysturvan suuruinen, ikään kuin säästösumma, jonka on laittanut sijoitusrahastoon pahan päivän varalle. Mutta se kertoo siitä, että työttömät ovat osallistuneet koko työuransa ajan oman ja muiden työttömien sosiaaliturvan rahoittamiseen. Ihminen, joka on koko ikänsä maksanut veroja ja sotuja, suorittanut asevelvollisuutensa ja käynyt koulunsa kunnollisesti, ei ole vapaamatkustaja. Hän on veturinkuljettaja, jolta on viety veturi.

    Työttömät eivät ole yhteiskunnan elättejä, vaan he kuuluvat yhteiskuntaan. He eivät ole ”nuo”, vaan he ovat ”me”. Syrjäytymisen ensi askeleen tekee se toimittaja tai haastateltu, joka alkaa suhtautua työttömiin toiseuden termein.

    Työtön ei ole (kuten uutisessa taas kerran pelättiin) potentiaalinen mielenterveys- tai päihdeongelmainen. Työtön on sinun vaimosi, miehesi, tyttäresi, poikasi, naapurisi, entinen työkaverisi, lenkkiseurasi. Työtön on se, jonka firma meni nurin tai muutti tuotantosuunnitelmaansa. Työtön on 50 täyttänyt, jota ei kutsuta haastatteluun koulutuksesta ja kokemuksesta huolimatta.

    Minä en sano puolta pahaa sanaa mielenterveysongelmaisista enkä alkoholisteista, mutta stereotyypittely suututtaa. Olen itsekin joskus ollut työttömänä, mutten juonut edes saunaolutta, en hakannut puolisoani enkä kussut housuuni terkkarin aulassa. Kävin suihkussakin. Hesarin toimittajista en olisi ihan varma.

    Hesari jatkaa Rauman sosiaaliturvajohtajan sanoja: ”Hänen mukaansa kyse olisi käytännössä useimmiten avustavista tehtävistä: yrityksen keittiön siistimisestä, vanhustenhoidossa tai kotipalvelussa avustamisesta tai risusavotasta.”

    Työttömät hoitavat jo vanhuksiaan siinä kuin muutkin suomalaiset. Tunnen Oulustakin monta työtöntä, joilla oli työttömänä ollessaan aikaa käydä palvelutalossa vanhustensa apuna. Ilman sosiaali- ja terveysministeriön aktivointitoimia.

    On vaikea kuvitella nöyryyttävämpää kohtaloa, kuin mennä työttömänä siivoamaan jonkin yrityksen keittiötä. Vielä kun joutuisi sen saman yrityksen kahvihuoneen pullamuruja luutuamaan, josta itse on saanut kenkää.
    Irtisanottu ihminen velvoitetaan menemään työpaikalle katsomaan, kun toiset tekevät työtä ja jättävät kahvimukinsa pöydälle velvoitekannustetyöttömän tiskattavaksi.

    Velvotekannusteaktivoidut voisivat suoristaa työssäkäyvien solmioita, selata heille matkatoimiston esitteitä, varata hammaslääkärit ja ratsastustunnit, päivittää facebookia ja plankata kengät. Ulkona pitää sateenvarjoa, kun työllinen kiirehtii Bemariinsa ettei kampaus kastu.

  3. Työttömyysturva on vain pieneltä osin työntekijän itsensä maksamaa, ja silloinkin nimenomaan vakuutus eikä edeltäkäsin maksettu subjektiivinen oikeus rahalliseen vapaaseen.

    Minusta rahallisia vapaita ovat kesälomat, talvilomat, lomanpidennykset ja rokulipäivät. Työttömällä ei ole oikeutta rahalliseen vapaaseen. Hän hakee töitä, soittelee firmoihin, lähettää sähköpostia, täyttää lomakkeita. Hän on kuin peppi Pitkätossu, joka halusi kouluun, jotta pääsisi kesälomalle. Kun ei ole työtä ja työaikaa, ei ole koskaan oikein vapaa-aikaakaan.

  4. Onko omasta työstä innostuminen edes sosiaalisesti sallittua?

    Menee nyt inttämiseksi, joka pian kaduttaa, mutta keskustellaan nyt.

    Miten siinä innostuu, kun viedään oikeus tehdä omaa työtään pois?
    Monen nykyajan työttömän tie työttömyyteen on kulkenut sitä reittiä, että innostava ja henkisesti palkitseva työ on viety alta pois. Ei yritys ole sitä ilkeyttään tehnyt, mutta työttömäksi joutuneen kokemus on se, että olet tarpeeton. Yritys tervehdyttää toimintaansa, joten minä olen sitten kai se sairaus, miettiin irtisanottu.

    Monessa ammatissa on kysymys kutsumuksesta ja identiteetistä. Se rikotaan. Työlliset kertovat sinulle, mikä sinulle on nyt hyväksi. Tule pariksi tunniksi päivässä tekemään ympäristönhoidollisa erityistehtäviä, ettet muutu juopoksi ja väkivaltaiseksi.

    Ajattele olevasi tutkija. Pingotat lukiossa ja luet pääsykoekirjasi ja sinut valitaan opiskelemaan. Valmistut ennätysajassa ja pääset tutkijaksi. Sitten Akatemian erityisrahoitus loppuu, laitokselta vähennetään virkoja. Naps. Ei se ole peiliinkatsomisen paikka.

    Fyysisissä ja avustavissa tehtävissä ei ole mitään alempiarvoista. Aikuiset ihmiset osaavat tehdä niitä ja tekevätkin ilman sosiaalitoimiston ohjausta. Ongelma ei ole siinä, jos insinööri tai opettaja joutuvat siivoamaan. Ongelma on siinä mentaliteetissa, jolla yhteiskunta omia jäseniään kohtelee.

    ihmistä, joka on ahdingossa, pitää auttaa. Ihmistä, joka on passivoitunut, pitää vähän potkiskella. Mutta näiden koplaaminen toisiinsa on väärin.

  5. Ei haittaa, vaikka hiukan intetään. Minä satuin olemaan tutkija 18 vuotta, kunnes rahoitus sitten loppui. Mutta oliko sen jonkun vika? Rahoitus vain loppui. Pitäisikö olla katkera ja kenelle? Jokaisen tarina on erilainen, mutta työttömyydessä on aivan liian paljon syyllistämistä. Ja jos työsuhteessa olevien suhtautuminen työttömiin on/olisi kuvaamasi kaltainen, niin eihän se ole työttömän tai yhteiskunnan vika. Kyse lienee samoista tekijöistä, jotka myrkyttävät työpaikkojen ilmapiirin ja aiheuttavat työuupumusta.
    Tutkijana työskenneltäessäni olimme kyllä samaa porukkaa professorit, tohtorit, laborantit, opiskelijat ja harjoittelijat. Ja itse tohtorit tiskasivat tiskinsä – olisi kyllä ollut ihan kiva saada vaikka kerran viikossa velvoitetyötön auttamaan tutkimusrutiineissa!

    Työttömällä menee oma aikansa työhakemusten ja CV:den rustaamiseen, mutta pitkäaikaistyötön kyllä on mielissään, jos saa välillä vaihtelua. Työttömyyden pitkittyminenhän kertoo juuri siitä, että työnhaku ei ole tuottanut tulosta ja sehän turhauttaa ja masentaa.
    Eikö se sitten ole auttamista, jos kunnioitetaan niin paljon, että myös vaaditaan? Vaatiminenhan on luottamuksen osoitus. Puhun koko ajan terveistä, työkykyisistä ihmisistä.

    Sitten vielä selvennys siihen, mitä työttömyysturvan vastikkeeksi vaadittava ja hyväksyttävä työ voisi olla. Sen pitäisi olla yleishyödyllistä ja pääosin yhteiskunnan tarjoamaa, jotta se ei vääristä tervettä kilpailua eikä johda työttömien hyväksikäyttöön halpatyövoimana. Se voisi olla myös omien lasten, vanhempien tai muiden omasiten hoitamista, opiskelua tai kolmannen sektorin vapaaehtoistyötä. Ymmärrän hyvin, että toimivan järjestelmän luominen ei tapahdu hetkessä, mutta jos se saataisiin pystyyn, en käsitä keneltä se olisi pois.

  6. Ollaan Jussi aika lähellä toisiamme.
    Minun tähtäimessäni on se diskurssi, jolla uudistusta ajetaan. Puhe vapaamatkustamisesta ja päihdeongelmista on Hesarin jutusta ja Aamu-tvn haastattelusta. Väitteeni on se, että pinnallinen uutis- ja ajankohtaismedia sekä liian moneen venymistä yrittävät poliitikot pelaavat eilisen ongelmilla.

    Luodaan mielikuva reppanasta, joka tarvitsee virallisen velvoitteen osallistua yhteisölliseen elämään, hoitaa lapsiaan ja vanhuksiaan.

    Suuret mediakonsernit pistävät väkeä pihalle. Kun toimittaja huomaa omakohtaisesti, ettei työtön olekaan vapaamatkustaja ja tukien väärinkäyttäjä, hän alkaisi kirjoittaa aiheesta toisin. Mutta ei kirjoita, kun ei ole enää sitä työpaikkaa toimituksessa.

    Aikuista suomalaista ei tarvitse ohjata huolehtimaan vanhuksista ja lapsista. Jos tarvitsee, ei ongelma ole työvoimaviranomaisten eikä se parane niistämällä päivärahasta 30%, kuten on ehdotettu. Suomalainen lähtee talkoisiin, haravoi pihaa, osallistuu veteraanimajan kunnostukseen oli sitten töissä tai työtön. Ei ihminen muutu irtisanomisessa epäsosiaaliseksi lusmuilijaksi.

    Toinen ja viimeinen juttu. Ministeri, sosiaaliturvajohtaja ja toimittajat viisastelevat kysymyksellä, kuinka tarjottu työ pitäisi ottaa vastaan. Eihän niitä töitä ole, mitä tarjota. Työvoimahallinnolla on tällä hetkellä tarjolla 12 572 avointa työpaikkaa. Koko maassa. Kelan mukaan elokuun lopussa oli työttömiä 388 000.

    Jos työttömän elämä on vapaamatkustamista, kuten muutamankin poliitikon olen kuullut sanovan, miksi me papit saamme koko ajan esirukouspyyntöjä, joissa ihmiset kärsivät, kun ovat vailla työtä?
    Kohtaamisongelma ei suinkaan aina ole työttömän nirsoilua. Ei putkimies pääse kirjastonhoitajaksi. Ei lähihoitajaa oteta it-suunnittelijaksi. Vaikka tyuötön itse ei olisi niin nokon nuuka koulutustaan vastaavasta työstä, työnantaja on. Ja pitääkin olla. Et pääse thai-kielen tulkiksi, jos et osaa kuin ruotsia.

    No nyt pitää lopettaa, ennen kuin työllistän kokonaisen verenpainemittarifirman.

  7. Jo se, että on jotakin säännöllisesti toistuvaa puuhaa edes kerran viikossa voi pitää ihmisen kiinni järjestyneessä yhteiskunnassa olennaisesti paremmin kuin toimeentulotuen tippuminen säännöllisin väliajoin tilille. Varsinkin pitkäaikaistyöttömällä nuorella on suuri vaara ajautua riippuvuuteen huumeista, alkoholista tai pelailusta, jolloin syrjäytymiskierre kiihtyy.

  8. Pakko vielä lisätä tähän, jos nyt hallitus aivan tosissaan ottaa tämän idean, että vastikkeellista, niin lähtökohta pitäisi olla; porkkana eikä piiska! Eli edut jää entiselleen, ainakin silloin kun ihminen on jo pudonnut peruspäivärahalle ja/tai sekä, että, toimeentulotuelle, (Kattaa yksinasuvat 60 kieppeessä olevat melkolailla, jos omaisuutta ei ole, ja lääkkeitä syöt!). Porkkana voisi olla alle 60vuotiaaille ainakin, esim 5e tunti, maksimi työaika 8-10t viikossa, (koska jos se olisi 30t niin sitten heitä käytettäisi hyväksi, ja nyt palkattuina olevistakin tehtäisin vitosen työläisiä!) (Yli 60 jos haluavat (ei pakkoa), saisivat siirtyä puolieläkkeelle, josta tulisi niitä työpaikkoja sentään jokunen). Ja nuorille oppisopimuskoulutusta , josta sitten kunnon korvaus, (työnantajille korvaus tästä), josta sitten valmistuukin johonkin ammattiin, eikä ”vain sitä tai tätä” JNE. Ja KOKOOMUSNUORET HUOM; ELÄMÄÄ ON JA TYÖTÄ ETSITÄÄN, MUUTEN MYÖS HESA, TRE, TKU ALUEEN ULKOPUOLELLA!

  9. Ja miten joku tienvierien putsaus tai risusavotta nuorta estäisi syrjäytymästä?? Joutuisi vain parempiosaisten ikäistensä kiusattavaksi, ja syrjäytyisi yhä enemmän, joku puusepän verstas oppisopimuskoulutus on jo ihan eri asia, siinä itsetunto nousee.
    Ja luin Uuden Suomen blokikommentteja ja joku siellä kirjoitti jotain, kuinka ennen vneuvostoliitossakin jne, voi hyvänen aika, seillä oli vanhuksia rääsyissä, reikäisissä kengissä lakaisemassa katuja luudilla joista suurinosa risujakin oli jo katkennut pois, ja palkaksi sai palan leipää!!! Tähänkö suomea ollaan väkipakolla ajamassa? Ihan tekee mieli vetää alumiinipipo päähän ja sanoa NWO, Tätäkö Uusi maailmanjärjestys on?? Rikkaat ahnehtivat itselleen kaiken ja tuhoavat siinä sivussa paljon arvokasta ja pyhää.

Karhu Emilia
Karhu Emilia
Olen Kotimaan toimittaja.