Kuka hän oli

Kuka Jeesus oli

Jeesuksen henkilön tavoittaminen, maailmankatsomuksen ymmärtäminen, hänen opetuksensa seuraaminen, eikä hänen pyrkimystensä oivaltaminen ole mahdollista ilman sen aikakauden uskonnollisten, filosofisten ja poliittisten katsomusten tuntemusta, joka ennen ajanlaskumme alkua lähtee liikkeelle noin 600 vuotta ennen hänen syntymäänsä ja päättyy 63 hänen kuolemansa jälkeen.
Myös Jeesus historiallisena henkilönä jäänee saavuttamattomiimme, mikäli kuvamme hänestä perustuu vain uskonopin lauseisiin tai Raamatun perin asenteellisiin käännöksiin.
Jeesuskin oli aikansa lapsi, aivan erityisesti sen ajan lapsi, jota valitun kansan elämässä ovat edeltäneet ne kansallismieliset esi-isät jotka palauttivat Israelin lapsille aika ajoin heidän uskonnollisen ja poliittisen itsenäisyytensä. Kuten Jeesuksen lähihistoriassa oli tapahtunut Makkabealais-sodissa.
Jeesuksen puitteet määräytyvät edelleen kaikkienkin niitten Raamatun historiallisten tapahtumien perusteella, joiden aiheena olivat olleet isien uskoa koskeva reformi toisaalla ja viho1listen ikeestä pääseminen toisaalla. Valtakunnan jakaannuttua Salomonin jälkeen oli Juudan valtaistuimella ja siis Daavidin huoneen haltijana ollut milloin oikea- ja milloin väärämielinen kuningas. Edellisen aikana valtakunta menestyi ja jälkimmäisen aikana rappeutui ja joutui vihollisen haltuun. Tälloin tarvittiin kansan vapauttajaksi Herran Voideltu, Messias, joka puhdistaisi isien uskon ja saattaisi Daavidin huoneen jälleen kunniaan. Tällaisia Messias-kuninkaita oli kansan historiassa ollut useita, ehkä huomattavimpana kuningas Josia.

Tällaista uutta messiasta (itse asiassa kahta; kuninkaallista ja papillista: Davidin ja Aaronin) myös essealaiset Qumranissa ja Ylä-Egyptissä hartaasti odottivat.
Mutta annan kirkkoisä Eusebiuksen kuvata asiaa. Hän kertoo ’Kirkkohistoriassaan’ Filonin kirjoituksiin tukeutuen, että Ylä-Egyptin Mareotis-järven therapeutit luopuivat omaisuudestaan ja yrittivät kaikin tavoin jäljitellä profeettojen elämää ja toimivat näin samoin kuin apostolien tekojen kuvaamat alkukristityt. Usein Eusebius lainaa Filonia myös suoraan: 17.7 (Filon ”Rukoilevista sivu 474):
”Mutta runsaasti on heitä (therapeutteja) Egyptissa ja varsinkin Aleksandrian ympäristossä. Kaikkien paikkakuntien parhaat lähtivat terapeuttien isänmaahan erääseen siirtokuntaan Marean järven yläpuolelle. He lukevat pyhää Raamattua, harjoittelevat isien filosofiaa, selittävän sitä allegorisesti, sillä he pitävät sanamukaisuutta salaisen aatteen vertauskuvana Heillä on myös vanhojen miesten kirjoja: heidän uskontonsa perustajat ovat jättäneet jälkeensä monta tutkimusta allegoriossa olevasta aatteesta.
Mielenkiintoisesti Eusebius pitää Filonin mainitsemia vanhojen miesten kirjoja evankeliumeina ja muina apostolien kirjoituksina. Sitten Eusebius vakuuttaa lukijoitaan todeten therapeuttien jumalanpalvelusten vastaavan aikalaistensa jumalanpalveluksia. ja toteaa ”Näiden Filonin sanojen kohdistuvan eittämättömästi meikäläisiin!” eli siis kristittyihin. Kappaleessa 23 Eusebius vielä kertoo Filonin näitä Egyptin therapeutti-kristittyjä tarkoittaen kirjoittavan:
”Niiden keskinäisestä etevämmyydestä, joille kirkolliset toimitukset on uskottu, diakonaateista ja kaiken yläpuolella olevasta piispan virasta.”

Eusebius lopettaa varsin vaikuttavan ja ponnekkaan todistelunsa kappaleessa 24:
”Jokaiselle on ilmeistä, että Filon on kirjoittanut tämän tavattuaan ensimmäiset evankelisen opin julistajat ja saatuaan tietää apostolien alusta asti opettamat tavat.”
Paitsi että Eusebius katsoo siis Filonin kuvaamat therapeutit kristityiksi hän itseasiassa myös katsoo alkukristillisyyden ja apostolisen opetuksen olleen luonteeltaan ja vaatimuksiltaan varsin askeettista elämäntapaa korostavan. Edelleen Eusebius katsoo allegorisen I raamatunselitystavan sopivan kristilliseen oppiin. Molemmat nämä seikat tuovat alkukristillisyyden varsin lähelle Vanhan testamentin kabbalismia ja uuden testamentin gnostilaisuutta. Vielä merkittävämmäksi asia nousee verrattaessa tältä osin Filonia ja Eusebiusta tehtyihin Nag Hammadin gnostilaisiin kirjoituslöytöihin.
On selvää, että perinteellisen kirkkohistorian puhtaaksi pestyissä malleissa Eusebius tuntuu näiltä osin varsin kiusalliselta. Ja niinpä on korostettu hänen epäluotettavuuttaan. Mutta onko hän sen epäluotettavampi kuin vaikkapa joku evankelistoista? Kenenkään luotettavuudesta ei ole täysiä takuita. Ja vaikka Eusebiuksen kirjoista on löydetty asiavirheitä, ei se tarkoita, että kaikki olisi virhettä.
Eusebiuksesta voimme siis päätellä, ettei kristinusko ollut mikään uusi eikä omintakeinen oppijärjestelmä. Mutta samaan päätelmään johtaa tutustuminen monien muidenkin varhaisten kirjoittajien lausumiin. Mm. Justinus Marttyyri (n.loo-165 jKr.) apologioissaan suorastaan samaistaa kristinuskon monet dogmat vastaavien antiikin oppien kanssa.
Tallainen on tietysti kiusallista etenkin ns. fundamentalistiselle teologialle ja sen edustajille kuten esim. teologian tohtori Timo Eskolalle, joka populistisessa Qumran-kirjassaan on halunnut torjua kaikki kristinuskon ainutlaatuisuuden ja omintakeisuuden vaarantavat tekstitulkinnat. Teologiseen oikeaoppisuuteen sitoutuu vuosisatainen henkinen perintö, jonka sisältöjen oikeellisuuden epäileminen tuntuu kovin tuskalliselta. Lisäksi perinteiseen teologiaan on sitoutunut ja edelleen sitoutuu valtavasti työtä, valtaa ja rahaa.
Siksi oikeaoppisuuden vuosisatoja hioutuneita lauseita vartioidaan kiihkeästi ja mustasukkaisesti. vääräuskoisten ei sallittaisi oppien puleerattuja pintoja edes naarmuttaa.
Mutta ken ei vain usko tietävänsäa asioita vaan uskaltaa lukea Raamattuaan uusin silmin, ei voi olla huomaamatta essealaisuuden ja kristinuskon perustavaa laatua olevia yhtäläisyyksiä. Poikkeamat kutistuvat hyvin ymmärrettäviksi liikkeen sisäisiksi lauseiksi ja kehityslinjoiksi. Hän ei voi olla huomaamatta, että sekä Jeesus että Johannes Kastaja ovat selvästi olleet essealaisia. Se, että jotkut Jeesuksen ja Johanneksen sanoista poikkeavat joistain essealaisten painotuksista ei merkitse ajattelevalle ihmiselle yhtään mitään. Jokaisessa inhimillisessä liikkeessä on aina ollut sisäiset reformaattorinsa tai myös oppositionsa, poikkeamat selittyvät siis Jeesuksen pyrkimysenä uudistaa ja laajentaa liikettä sisäisin uudistuksin. Lisäksi valon lapsilla oli aikalaskelmista johtuen kiire ja joukkojen saamiseksi oli sisäänottokriteerejä lievennettävä.

Julkaisemattomat löydöt
Kuolleenmeren luolasta nro 4 löydettyjen yli 5oo:aa eri käsikirjoitusta koskevien tutkimusten tuloksia ei ole kaikkia toistaiseksi julkaistu. Syitä tähän lienee ollut useita. Tutkijoiden mustasukkaisuus ja mahdollinen ulkopuolinen painostus? Tutkimusten tekniset vaikeudet ja
ryhmän pienuus? Juutalaisten tutkijoitten outo puuttuminen ryhmästä? Joidenkin fragmenttien sisältö on kuitenkin päässyt ennen aikojaan julkisuuteen. Seuraava katkelma on ollut piilossa lähes 30 vuotta:
” …on oleva suuri maan päällä …kaikki tekevät …palvelevat …ja hänen nimessään hän olkoon tervehditty Jumalan Poikana ja heidän pitää kutsuman Häntä Korkeimman pojaksi. ”
Luukkaan vastaavat sanonnat ovat evankeliumin 1 luvuissa jakeissa I \ 32- 35:
” Hän on oleva suuri ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman pojaksi …Sen tähden myös , se pyhä, mikä syntyy on kutsuttava Jumalan Pojaksi.”

Kiehtovaa on nyt lähestyä varsinaisesti Jeesuksen henkilön arvoitusta essealaisuudesta käsin. Mutta ennen sitä vedettäkään vielä yhteen, että: 1)
Essealaiset ja ensin eripuraiset kristityt elivät 1) samantyyppisissä yhteisöissä,
2) heillä oli yhteinen käsitys kasteen sakraalisuudesta, 3) profetioiden merkityksistä, 4) sielun kuolemattomuudesta ja ylösnousemuksesta. Molemmat näyttävät 5) uskoneen myös jälleensyntymään!
Heillä oli 6) samat menetelmät sairaiden parantamiseksi ja pahojen henkien karkottamiseksi. Heillä oli 7) sama usko rukouksen voimaan ja ihmisten tasa-arvoisuuteen.
Heillä oli 8) yhteinen käsitys tulevaisuudesta ja lopun ajoista. He tervehtivät toisiaan sanoilla ”Rauha kanssanne”! He eivät 9) vannoneet valoja. He 10)kaihtoivat rikkautta.
He olivat kiinnostuneita eräästä 11) konstellaatiosta, jonka liikkeet olisivat ennusmerkki erään tietyn kuninkaallisen lapsen syntymästä. –
Kaikkia edellä esitettyjä tosiasioita vastaan nousee yhä fundamentalistisen tietosanakirjan autoritaarinen varmuus, kun se hakusanan ’Kumran’ kohdalla resonoi tavalla, jota en malta olla tähän toistamatta:
”On aivan perusteettomasti väitetty, että Kumranin kirjallisuutta olisi pidettävä kritillisyyden esiasteena.”

Ps. Muutama huomio Qumran-tutkimuksista:

Sekä Per Wallendorfin ao. väitöskirjassa että Raija Sollamon toimittamassa sinänsä varmaankin ansiokkaassa Qumran – tekstien käännöksessä nähdään suuri vaiva sen todistamiseksi, että teksteissä usein toistuva. Käsite bhr (valita) muodossa bhrv ei tarkoittaisi yksikköä ’valittu’ vaan monikkoa ’valitut’. Sollamo antaa kuitenkin todeta huomautuksessa, että yksiköllinen käännöskin on mahdollinen. Kirjaimellisesti bhrv on kuitenkin kieliopillinen yksikkö, silla suffiksia vav eli hänen, ei edellä verbin monikkotunnus jod. Miksi siis ei yksikkö?
Tämä johtunee siitä teologisesta tuskasta, että käsite bhr esiintyy sangen usein yhteydessä, missä puhutaan vanhurskauden opettajasta. Jos bhrv käännettaisiin ’hänen valittunsa’ ja tarkoitettaisiin Vanhurskauden opettajaa, tulisi tästä aivan ilmiselvä Messias-hahmo, sama josta
Luukas kirjoittaa puhuessaan Kristuksesta: ”Tämä on minun poikani, se valittu” (Lk. 9:35. Valittu oli siis juutalaisen kuninkaan ja Messiaan epiteetti ja termi bhr omistetaan vielä käsitteen ainoa (ahd) yhteydessä kuninkaista Salomolle, joka merkittävästi oli kuninkaista suurimman ja tärkeimmän, Daavidin, poika. Daavidin pojaksi sanottiin myös Jeesusta. ja ainoaksi pojaksi ja nimen omaan myös valituksi.
En oikein voi ymmärtää, että teologian tohtori Per Wallendorf ohittaa termiä BHR kastellessaan viittauksen Ut:n ja Vt.n kohtaan, missä BHR nimenomaan omistetaan Jumalan valitulle, juutalaiselle Daavidin jälkeläiselle, siis poliittiselle Messiaalle.