Viime viikonloppuna näin Facebookista, miten moni tuttu ihminen ”merkitsi itsensä turvassa olevaksi paikassa Turku”. Sosiaalisen median jättiläinen tarjoaa nopeasti kriisitilanteessa yhden mahdollisuuden kertoa muille, että juuri minulle ei ole sattunut nyt mitään pahaa.
Ensimmäistä kertaa klikkasin tätä ilmoitusta. Ihminen toisensa jälkeen tarjosi siellä läsnäoloa, keskusteluapua, viestintämahdollisuutta. ”Olen käytettävissä keskusteluun”. ”Mulle voit soittaa”. Messengeriä, WhatsAppia, puhelinnumeroita. Avuntarjoajan paikkakuntakin näkyi tiedoissa, mutta muuta tietoa ihmisestä ei välttämättä ilmoituksesta saanut irti.
Olin kieltänyt itseltäni twitterin avaamisen ennen kuin kuulisin viranomaisilta mitä oikeasti on tapahtunut, kuka teki ja mitä. Kun vihdoin avasin sen, vastaani tuli monta ”siltä varalta ettet huomannut”, joissa erään järjestön kriisipuhelin ja muut auttamispalvelut tarjoutuivat olemaan läsnä. #kriisipuhelin #turku
Kirkkokin oli hereillä: ovet avattiin ja asiallista uutisointia ja kommentointia saatiin kuulla. Paras uutisuutinen oli se, että seurakunnan työntekijät järjestivät apua yksinään kodeissaan järkyttyneille vanhuksille, Turun seudulla.
Mutta mitä tapahtui kirkon omalle auttamisverkostolle #kirkonkeskusteluapua #palvelevapuhelin virtuaalimaailmassa? Missä koko valtava, koulutettu vapaaehtoinen auttamisverkosto digimaailmassa on, kun jotain mieltä perin juurin järkyttävä tapahtuu. (Ei edes mennä siihen, että poikkeustilanteessakaan ”Palveleva chatti” ei enää palvellut ja ”Palveleva netti” jatkoi kesätaukoaan.)
Joku somessa paniikissaan sähläävä olisi varmasti halunnut nimenomaan Kirkon keskusteluapua. Itse ainakin ottaisin mieluummin kriisiviestintävirrasta kiinni jostain hieman tunnetummasta organisaatiosta kuin kontaktoisin mesen kautta ”Mike87 – voidaan jutella” -tyyppiä. No offence, Mike, mutta nimenomaan kirkon hätääntyneen avuksi kouluttamat vapaaehtoiset ovat lähempänä juuri minun sydäntäni.
Totta puhelet. Kriisien keskellä kirkko on usein lähellä niidenkin sydäntä, jotka eivät varsinaisesti kuulu vakiojengiin. Profiilin nostamisen paikka, kirkolla siis.
Toivoisin myös, että kaikki piispat (ei ainoastaan arkki- sellainen) levittäisivät kristillistä rauhan ja rakkauden sanomaa tällaisissa tilanteissa. Nythän some pursuaa vihapuhetta kristityiksikin itseään kutsuvien suulla -puhumattakaan muista – ja poloinen arkkipiispa on jo moneen kertaan saanut saavillisen p****a pelkästään tämän K24 -sivustonkin palstoilla. Vai onko niin, että muut piispat kiittävät Luojaa, ettei mitään tapahtunut minun hiippakuntani alueella? Oudolta tuntuu myös Turun piispa Kallialan hiljaisuus.
Kirkolla on totta vieköön paljon opettelemista kriisitilanteiden viestinnässä ja avun tarjoamisessa.