Äskettäin alkanut Se löytyi – valtakunnallinen mediamissio herättelee taas esiin vanhoja körttiläisiä ennakkoluuloja ihmisen kääntymisestä. Samat antipatiat ilmenivät aikoinaan Jaakko Eleniuksen kritiikissä Kalevi Lehtistä ja Billy Grahamin Missio Helsinki – kampanjaa vastaan.
Kyvyttömyys tahdonratkaisuun
Luterilaisuuteen on perinteisesti kuulunut syvä epäilys sellaista ajatusta kohtaan, että ihminen voisi jotenkin vaikuttaa tai valmistautua kääntymiseensä. Luterilaisuuden reformaatioaikana torjumaan katoliseen vanhurskauttamisoppiin kuului ajatus, että kun ihminen teki voitavansa (facere quod in se est), Jumala luki tämän tahdonaktin hänelle vanhurskaudeksi.
Martti Luther esittää tämän kritiikin aikansa katolista vanhurskauttamisoppia kohtaan mm. vuoden 1517 Disputaatiossaan skolastista teologiaa vastaan. Sen teeseissä sanotaan:
- On täysin absurdia tehdä seuraava johtopäätös: erehtyväinen ihminen voi rakastaa luotua yli kaiken. Niinpä hän voi rakastaa Jumalaa yli kaiken (Scotusta ja Bieliä vastaan).
- Toivo ei kasva ansioista, vaan passioista, jotka tuhoavat ansiot (yleistä näkemystä vastaan)
- Ihmisen puolelta armoa ei edellä mikään muu kuin valmistautumattomuus
Disputaation ja reformaatioajan keskustelun ymmärtämisessä on syytä tehdä eräitä huomioita. Luther kritikoi katolisen vanhurskauttamisopin variaatiota, jota kutsutaan nominalistiseksi (mainiten nimeltä pari tämän koulukunnan kuuluisinta teologia). Nominalistisessa vanhurskauttamisopissa keskiössä oli ihmisen rakkaus. Kun ihminen päättää rakastaa Jumalaa – ei siis uskoa – Jumala lukee tämän tahdon rakkausaktin hänelle vanhurskaudeksi. Uskonpuhdistuksen vanhurskauttamisopissa keskeiseksi käsitteeksi nousee tämän sijaan usko, joka on Jumalan tuntemiseen liittyvä käsite.
Nominalistinen vanhurskauttamisoppi perustui käsitykselle, että Jumala on kaikkien tunnettavissa, eräänlainen kaiken luonnollisen hyvän huipentuma ja antaja. Ihminen päättää rakastaa häntä ja saa palkinnon. Luterilaisessa ajattelussa Jumala taas kätkeytyy monella tavoin vastakohtiinsa. Hän ei ole yksinkertaisesti vain valittavissa rakkauden kohteeksi. Ihmisen ennakkokäsitykset hänestä ovat virheellisiä. Siksi Jumala lähestyy ihmistä ristin ja armonvälineiden välityksellä. Niissä hän on läsnä ihmisen ennakkokäsitysten vastaisesti. Saadessaan vaikuttaa ne vievät ihmisen monenlaiseen ahdistukseen eli passioon, koska ne näyttävät ensin niin typeriltä. Vaikuttaessaan ne paljastavat, että ihmisen ajatukset Jumalasta vasta typeriä olivat. Kun ne karsivat ihmisen ennakkoluulot, niihin kätkeytyvä hyvyys paljastuu, ja ne synnyttävät silloin uskoa. Siksi armonvälineet ovatkin luterilaisuudessa aivan keskeisessä asemassa. Tärkein luterilainen tunnustuskirja, Augsburgin tunnustus, opettaa uskon syntymisestä:
”ihmiset eivät voi tulla vanhurskautetuiksi Jumalan edessä omin voimin … Jotta saisimme … uskon, on asetettu evankeliumin opettamisen ja sakramenttien jakamisen virka. Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala hyväksi näkee.” (Augsburgin tunnustus IV-V)
Suhtautuminen julistukseen ja armonvälineisiin
Lutherin disputaatiossa korostama passio ei tarkoita sitä, että ihmisen tulisi suhtautua passiivisuudella Jumalaan ja pelastukseen, vaan sitä, että Jumalan lähestyminen aiheuttaa ihmisessä monenlaista passiota, ahdistusta, joka valmistaa armoon. Mission todistuspuheenvuoroissa toistuu kertomus, kuinka ahdistus on ajanut ihmiset Raamatun ääreen ja rukoukseen sekä murskannut harhaisia jumalakuvia ja väärää hengellisyyttä.
Valmistautumattomuus ei siis tarkoita sitä, että ihmisen – saati kirkon – pitäisi suhtautua piittaamattomasti julistukseen. Luterilaisuus suhtautuu asiaan noudattamalla erottelua ihmisen ylä- ja alapuolisiin asioihin. Yläpuolisiin kuuluu uskon synnyttäminen, alapuolisiin taas armonvälineiden käyttäminen ja sanan kuuleminen. Ihmisen monenlaisen kyvyttömyyden oikea ymmärtäminenkin ajaa passioon ja Jumalan luo. Silloin hänet on tavallaan jo valmisteltu astumaan kirkkoon tai lukemaan missioesite. Armonvälineiden vaikutuksessa ihmisen ennakkokäsitykset Jumalasta osoittautuvat virheellisiksi ja Jumala yllättää ihmisen, osoittautuu hänelle ihmeelliseksi. Se johtaa usein haluun kertoa Jumalan hyvyydestä toisille.
Ihmisen passiivisuuden korostus luterilaisuudessa ei siis suinkaan tarkoita sitä, että julistustyö olisi jotakin, jota kirkon tulisi olla tekemättä. Päinvastoin! Koska kirkolle on annettu armonvälineet, jotka synnyttävät uskoa, evankeliumin opettaminen ja sakramenttien jakaminen ovat kirkon ja sen viran keskeiset tehtävät. Niin kauan kuin julistus keskittyy siihen, mitä Jumala on tehnyt ja tekee, ollaan evankeliumin ja sen vaikutuksen ytimessä. Jos julistus keskittyy siihen, mitä ihminen tekee, on ajauduttu ytimestä syrjään. Pahoin pelkään, että tämä riski on nykyään suurempi kirkon omissa kuin yhteiskristillisissä kampanjoissa.
Aineistoa
Luterilaisten tunnustuskirjojen olennaisia kohtia kääntymisestä
Tunnustuskirjat opettavat ihmisen kykyjen ja Jumalan suhteesta uskon syntymisessä:
Sellainen ihminen, joka ei vielä ole kääntynyt Jumalan omaksi eikä uudestisyntynyt, voi kyllä ulkonaisesti kuunnella ja lukea … sanaa. Ihmisellähän on vielä lankeemuksen jälkeenkin jonkin verran vapaata tahtoa, joka kykenee ulkonaisiin toimintoihin: hän pystyy menemään kirkkoon, hän kykenee kuuntelemaan tai olemaan kuuntelematta saarnaa. (FC Ep. II, 53)
Jumala, Pyhä Henki, ei … vaikuta kääntymystä ilman välineitä, vaan hän käyttää siihen Jumalan sanan saarnaa ja kuulemista, […] Siinä sanassa Pyhä Henki vaikuttaa ja avaa sydämet, […] Kääntymisen saa aikaan yksin Pyhän Hengen armo ja voima, ihmisen käännyttäminen on yksin hänen työtään. (FC SD II, 4-6)
Predestinaatiosta ne opettavat:
Valittujen harvalukuisuus johtuu siitä, että monet eivät ollenkaan kuuntele Jumalan sanaa vaan ehdoin tahdoin väheksyvät sitä, tukkivat korvansa ja paaduttavat sydämensä. Näin he sulkevat Pyhän Hengen säännöllisen tien, niin ettei hän voi tehdä heissä työtään. Vaikka he kuulisivatkin sanan, he piittaamattomina viskaavat sen tuulen vietäväksi. Syypää tähän ei ole Jumala eikä hänen suorittamansa valinta vaan heidän oma ilkeytensä. (FC SD XI, 11)
Luettavaa
Luterilainen spiritualiteetti. Martti Lutherista nykypäivään
”On hyvä, että luterilaiset teologit selvittävät tätä ongelmaa, (predestinaatio) sitä on suomessa tosin vähän pohdittu. Toiseksi luterilainen ei tunnista koko ongelmaa, ja papistossakin on suuri epätietoisuus. Tämä tietämättömyys siis varjelee, että tämä oppi ei kaikessa kauheudessaan ole tullut kansan tietoisuuteen.” Sami Paajanen
On hyvä muistaa, että Lutherilla oli Jumalasta, kauhea kuva, Jumala oli Lutherille despootti joka hävittää kenet tahtoo… Kunnes Luther löysi Paavalin teologiasta Armollisen Jumalan. Onkin hyvä kysyä itseltään; mitä mieltä itse olen?
Samia kauhistuttaa näemmä sama oppi, mikä Lutheriakin, kunnes löytyi Jumalan Armo, jossa Jumala yksin on lunastuksen vakuutena, Kristuksessa. Se on iloa ja rauhaa ja se on kaikille avoin lähde vääryyttä vastaan.
Ennaltamäärääminen löytyy Paavalin kirjeistä ja se on tervettä opetusta Jumalan tahdosta, joka tosin on meidän järkeämme vastaan. Se ei aukea ilman, että ihminen luottaa Jumalaan.
Mikäli ajatellaan syntiinlankeemuksen seurausta ja Jumalan kuvan menettämistä, niin Jumalan vastustaja, joka tuon lankeemuksen aiheutti, niin hänessä olisi täytynyt loogisesti ajateltuna säilyä jokin Jumalaa – vastustamaton ominaisuus -, että se olisi periytynyt myös ihmiseen. Se tosin on mahdoton ajatus, että paholaisessa olisi säilynyt mitään muuta kuin Jumalan aktiivinen vastustaminen kaikessa ja kaikella tavalla. Ja kun näin on, niin Jumalan kuva on menetetty ja ihmisestä tuli Saatanan kuva. Se, että Jumalan kuva olisi vain turmeltunut muttei kokonaan menetetty ei vastaa syntiinlankeemuskertomuksen logiikkaa.
Ongelmaksi muodostuu se, kun Jumalan kuva on menetetty, niin myös kosketuspinta Jumalan kanssa katosi. Valinta on mennyt, kun ihminen tahtoo sitä, mitä hänen uusi isäntänsä. Mutta se ei muodostunut Lutherille ongelmaksi. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hänen kuvansa menettäneinäkin ihminen ei voi irtautua Jumalasta, vaikka ihminen pyrkiikin aktiivisesti kulkemaan Paholaisen orjana. Ratkaisuksi tuli autuas vaihtokauppa. Jumala tuli ihmiseksi, joka palautti meihin Jumalan kuvan, kuten Luther toteaa saarnassaan (1515) ”hän pukeutui meidän muotoomme ja hahmoomme, kuvaan ja kaltaisuuteen, pukeakseen meidät kuvaansa, muotoonsa ja kaltaisuuteensa.” Tartuntapinnaksi tuli ihmisen ja Jumalan välille Kristus ja ansiotta lahjaksi saatu usko, joka välittyy meille sanassa ja sakramenteissa.
Tuo paljon lainattu Faaraon esimerkki kertoo selkeää kieltä ihmisen sidotusta tahdosta. Jumala kerta toisensa jälkeen toi faaraolle ilmi tahtonsa. Hän kyllä katui, mutta jatkoi Jumalan tahdon vastustamista kerta toisensa jälkeen. ”Silloin Jumala veti kätensä pois, faraon sydän sai kovettua ja paatua ja Jumala antoi tuomionsa julkisesti toteutua hänessä.” (SD, 566)
Me uskomme Herran Jeesuksen armon kautta pelastuvamme. Apt. teot 15:11
Kosti, enkelit eivät ole Jumalan kuvia. Ihminen Jumalan kuvana on suurempi kuin enkelit. Nämä kaksi luomiskategoriaa ovat erilaisia. Siksi ihminen ei voi ikinä olla saatana kuva, ei edes helvetissä. Ihmisen jumalistumisprosessi on erilainen kuin enkeleillä, joka kaiketi heilläkin on.
Autuas vaihtokauppa tarkoittaa idän teologiassa synergiaa jumalistumisen prosessissa, käskyjen pitämistä, täyttämistä, kilvoittelua, hyveitä, tekoja. Tämä on siis ideaali johon pyritään. Katolisessa teologiassa ”aparaatti” on toisen tyyppinen.
Faaraon tahto sitoutuu siihen mihin faarao tahtoi. Faarao tahtoi pahaa ja sitoutui siihen. Hän olisi voinut suunnata tahtonsa toisinkin. Faarao ei siksi ole kuva fatalismista, sidotun tahdon kohtalosta. Luterilaisuudessa tosin on aineksia ajatella näinkin. Monet putoavat tähän sudenkuoppaan, joka on perkeleellinen ansa.
Palaan vielä hieman tuohon ihmisen kuvaan Jumalan kuvana ja sen muuttumiseen paholaisen kuvaksi, Näin asian on käsittänyt ainakin prof. Jouko N. Martikainen Perusta-lehden artikkelissa (4/2021) Toki asiasta voidaan olla eri mieltä. Kuten totesin, syntiinlankeemuksen logiikka on tässä asiassa varsin realistinen. Faaraon suhteen on huomattava, että katuihan hän ja Jumala oli heti valmis poistamaan vitsaukset, mutta kysymys lienee sitten se, miksi faarao ei valinnut toisin mikäli olisi siihen pystynyt?
Kosti, Jouko Martikaisen kirjoitus on tullut täällä, aikaisemminkin esille, kuten varmaan tiedätkin. Miksi faarao ei valinnut toisin, koska hän halusi valita juuri kuten Eeva ja Aadamkin halusi valita toisin.
Luterilainen vastaus olisi tietysti toisen tyyppinen.
Sami, vaikka Jumalalle yritetään antaa kunnia pelastuksesta, kuitenkin ajatellaan, että ihminen on viime kädessä se, jonka omassa varassa pelastuminen on. Ihmisellä on se ratkaiseva askel ja ratkaiseva prosentti. Pelastuminen on näinollen ihmisen ja Jumalan yhteistyötä. Tämä on varsin suosittu malli selittää ihmisen pelastuminen. Faaraon kyky valita on samassa linjassa kuin Aadam ja Eeva syntiinlankeemuksen jälkeen. Alkuvanhurskaus on menetetty. Eihän faarokaan katunut muutoin kuin pelosta, kun hänen olonsa kävi tukalaksi. Kun Jumala kutsui Aadamia, niin Aadam totesi olevansa alaston, johon käytännössä liittyy pelkoa, häpeää, epäpuhtautta, uskon menettäminen etc.
Kosti, alkuvarhurskauden tai mitä menetettiin ei poista, tai tee tyhjäksi ihmisen vapaata tahtoa. Ihminen on vapaa valitsemaan, tahtomaan tekemään, eikä hänen ydintä ole tuhottu, hän on pohjimmiltaan hyvä, ei paha.
Johtopäätöksesi pelastumisesta jää ihmisen varaan. Missä kristinuskossa, missä suuntauksessa ajatellaan näin? Voitko dokumentoida tämän.
Toteat Sami, että ”ihminen on pohjimmiltaan hyvä, ei paha.” Toki sitä voi miettiä onko tämä kristinuskon käsitys ja missä yhteydessä se ilmenee?
Kosti, kyllä näin. Luterilaisuudessakin perisynti ja ihmisen identiteetti, persoona ovat eri asia ja ne erotetaan toisistaan, ne eivät ole synonyymejä. Kuva ihmisestä perkeleen kuva ei ole siis totta.
Valitettavasti asia on niin, että syntiinlankeemus teki selvää jälkeä ihmisen mahdollisuudesta uskoa ja rakastaa Jumalaa vähimässääkään määrin. Syntiinlankeemus oli totaalinen. Ei jotakin siltä väliltä, kuten prof. Martikainen asian ilmaisee.
Kosti, tuollainen ajatus tulee protestanttisessa uskossa esille. Joten hyvin myöhäinen ajatus joka ilmaantuu kristinuskon kenttään ja on edelleen marginaalissa.
Siinä tapauksessa marginaalissa ovat sekä VT ja UT. Ps14, Ps53 ja Rom3.
Tuskin, ne ovat marginaalissa. Kaikki riippuu siitä miten nuo tekstit ymmärretään. Joko 1500-luvun luterilaisen tulkinnan mukaan vai yhtenäisen kirkon uskon ja opin mukaan.
Ilmari
Kiitos että toit esille näytteen syvällisestä Luther -tuntemuksestasi.
Olet myös antanut virikkeen hyvin asiassa pysyvään perusteelliseen teologiseen keskusteluun, jossa esille nostamiasi teemoja on käsitelty todella niihin paneutuen.
Kiitos sinulle blogistasi.
Tähän kohtaan on hyvä muistaa, ettei Kristityn elämä ja kuolema ole fataalin kohtalon varassa, vaan Rakastavan Jumalan. Jos Jumala paadutti Faaraon sydämmen, niin siihen oli varmasti syynsä. Fatalismi on Kristinuskolle täysin vieras ajatus.
Pelastus on yksisuuntainen, sillä me kaikki olemme kuoleman omia jo tänne syntyessämme. Jos Jumala pelastaa jonkun, niin se on suurta Armoa ja kuitenkin saamme uskoa lupauksensa, että jokainen, joka avukseen huutaa Herraa, pelastuu…
Jumala on ylpeyttä vastaan, sillä Hänen pelastuksensa on asetettu maailmaan kaikille pelastukseksi, josta Apostolit (silminnäkijät) todistivat, ja joiden kautta koko maailma on pian saanut Hänestä kuulla.
Jerusalemissa eli aikoinaan mies nimeltään Simeon joka sanoi Marialle Jeesuksesta: ”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan -ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä-että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi”.
”Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi.”
”Sillä Jumala on sulkenut… (Room 11 luku )
Olen lukenut tuosta Faaraon paaduttamisesta Timo Eskolan kirjasta Evankeliumi Paavalin mukaan selityksen. Room. 9:17-18. Kun lukee 2 Moos 9:16, siinä sanotaan että Herra on säästänyt faaraon, jotta voisi hänessä näyttää voimansa ja Herran nimeä julistettaisiin kaikkialla maailmassa.
”Faraon säästäminen täydelliseltä tuholta on merkinnyt hänen ’nostamistaan’ tiettyyn historian asemaan (vrt. saman sanan käyttö Hab. 1:6; Sak. 11:16).”( Sana on siis ”ekseegeira”. )
”Jumalan voima nähdään siitä, että hän tahtonsa mukaan säästi jopa paatuneen faraon, vaikka olisi voinut tuhota hänet. Jumalan nimeä julistetaan kaikkialla maailmassa siten sekä kaikkivaltiaana että armollisena. Faraota koskeva Vanhan testamentin kohta oli Paavalille siten esimerkki Jumalan armahtamisesta.”
Jae 18. ”Paavalin opetus koskee faraota kahdella tavalla. Vaikka farao oli kovettanut sydämensä, Jumala kuitenkin säästi eli armahti häntä. Näin faraosta tulee esikuva kovasydämisen saamasta armosta.”
”Raamatun lukijat pohtivat yleensä sitä, haluaako Jumala todellisesti paaduttaa jonkun ihmisen sillä tavoin, että hän ei voisi päästä pelastukseen. Tämähän merkitsisi sitä, että jotkut ihmiset on jo tässä ajassa määrätty kadotukseen. Paavali ei tarkoita tällaista paatumusta. Hän pohtii ainoastaan sitä, miten Jumala toteuttaa pelastustaan maailmassa. Tuon pelastushistorian yhdessä vaiheessa faraon paatumus palveli Israelin kansan vapauttamista. Sen ansiosta Jumalan nimeä tultiin julistamaan kaikessa maailmassa.”
Ismo, fatalismi sisältyy juuri Luterilaiseen predestinaatioon.
Ilmari K.
Viittaus otsikkon:
”Kuka käännyttää luterilaisen? ”
Metanoia kr., eli kääntyminen, eli uskoontulo, eli tehdä parannus on askel siihen mikä on Jumalan tahto kaikille ihmisille. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset kaikkialla pelastuisivat. Jumala ei pelasta eikä hukuta ketään, ellei ihminen tahdo. —
Siksi on kaikenkattava teologia, mitä opiskelemalla yritetään löytää Lutherin ”tartuntapinta” sakramentaalinen kaste. Se löytyy tai on osa kirkko-institutiota, laitosta johon kuulumalla pelastutaan. Kirkko ei itseään määrittele Kristuksen Ruumiiksi, eli Jumalan Seurakunnaksi, kreikaksi ”ek-klesia”. Tämä Seurakunta maailmassa perustautui helluntaipäivänä, v. 30, Jerusalemissa. Tuona päivänä n. 500 Jeesuksen seuraajaa kokoontui temppelin pylväskäytävään ja heidät kastettiin Pyhällä Hengellä ja tulella, Voimalla minkä Jeesus ja profeetat, viimeisenä Johannes Kastaja, olivat ennustaneet tapahtuvaksi, ennenkuin Jerusalemista voitaisiin lähteä ja sitten jouduttiin lähtemään
.
Tähän maailmasta erotettuun Seurakuntaan, mikä kreikaksi määriteltiin ekklesia-sanalla näiden 500+3000 uskoontulleen, kastetun vedessä ja Pyhällä Hengellä joukkoon Jumala lisäsi uskoontulleita, joka päivä, vt. Apt. 2:47.
Kaikki nämä olivat silloisia ”evlut kirkon jäseniä”, juutalaisia.
Viimeisimpiä saman ”kaavan” mukaisesti toteutumisia olen henkilökohtaisesti todistanut Suomessa, Italiassa ja Brasiliassa. Rajaan nyt Pyhän Hengen virtoihin, jotka haarautuivat vain nk. Azusa kadun Hengen vuodatuksen vaikutuksiin.
Brasiliassa oli 1900-luvun alkuun asti Rooman katolinen kirkko oli vallitseva.
Brasiliaan tuli Azusan Hengen vuodatuksen aallon herättämiä uskovia USA:sta, Ruotsista ja Suomestakin. Italialaisten siirtolaisten parissa syntyi suuri herätys, kun Luigi Francescon, juuri Pyhän Hengen kasteen saanut USA:sta tuli 1909 Brasiliaan ja julisti tai toisti Pietarin helluntaipäivän kehoituksen. He tänään pelkästään edustavat n 3 miljoonaa kastettua uskovaa. Assembly of God-linjaan kuuluu tänään 25 miljoonaa.
Kaikki Brasilian ”kääntyneet” olivat/ovat katolisia.
Suomessa samaan aikaan, mm. Barratin julistuksen tuloksena tuli uskoon ja koki Pyhän Hengen kasteen. Nuo uskoontulleet, Hengellä kastetut innoissaan kertoivat seurakuntiensa (evlut) kirkkoherroille tästä uudesta ulottuvuudesta. Ei ollut jatkoa evlut kirkossa, nk. helluntaiseurakunnat perustautuivat.
Italiassa samoihin aikoihin alkoi samat tapahtumat, joiden seurauksena Italian ”luterialainen kirkko= RKK” tai sen pyynnöstä laadittiin Buffarini-Guidi-laki, jonka nimi sanatarkasti oli ”Laki helluntalaisten tuhoamiseksi”. Poistui vasta 1957.
Kaikista näistä minulla on ensikäden tietoa.
Eli vastauksena kysymykseen, ”Kuka käännyttää luterilaisen”, on: Helluntaipäivän Herätyksen Kastajaliike. Tähän kuuluvat mm. nk. helluntailaiset. Helluntaipäivän liikkeen toiminta on ollut katkeamaton sitten vuoden 30. Siitä todistavat mm. heidän vainoamisensa siitä lähtien, kun heidät kakotettiin synagogien yhteyksistä ja he levittäytyivät Jerusalem, Samaria, Vähä-Aasia ja maailman kaikki ääret.
Katolis-luterilaisuus on ahkerasti tutkinut ja kirjannut toimintaansa ja harhaoppeja, kuten kastaja-talonpojat Saksassa, ja pitänyt 21 kirkolliskokousta, joiden suurimmat ”saavutukset” on niiden määrittelemät ”harhat”. Harhojen perusta, tai merkittävin oli kun Trenton kokoontumisessa julistettiin traditiot yhdenvertaisiksi Kirjoitusten kanssa ja niiden toisistaan poiketessa, traditiot pätevät. Tietysti tähän sisältyi kaikki, mikä kirkkojen opetuksessa on ulkopuolelta Raamatun, vielä tänäänkin.
Reijo Mänttäri edelleenkin kyselen mitä tarkoittaa sinulle parannus, siis kuinka lapsi sen tekee ja mistä?
Tämä vaan kun tuot esille seuraavan:””Metanoia kr., eli kääntyminen, eli uskoontulo, eli tehdä parannus on askel siihen mikä on Jumalan tahto kaikille ihmisille””
Jumalan tahto on todella Pietrin sanoin:
2. Piet. 3:9
Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niinkuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen.
Ja Jeesus sanoo selkeästi:
Luuk. 13:5
Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.”
En ymmärrä miksi Sami yhä uudelleen kirjoittaa predestinaatiosta ja kauheasta lut. opista ja papiston tietämättömyydestä? Nuori Luther ajatteli ja opetti asiasta eri tavoin kuin hän vanhana teki. Muistaakseni on selitetty (Eskola), että nuorena Luther vielä oli kiinni room.kirkon opissa. Myöhemmin hän opetti, että kaikki ihmiset kulkevat kohti kadotusta, mutta heidät on määrätty pelastumaan Jeesuksessa Kristuksessa. Mitä kauheata siis tässä on?
Riitta, blogisti haastoi kirjoituksellaanenkä näe sitä kovin pahana asiana.
”Sanaa ja sakramentteja välineinä käyttäen lahjoitetaan Pyhä Henki, joka niissä, jotka kuulevat evankeliumin, vaikuttaa uskon missä ja milloin Jumala näkee hyväksi”. (Augsburgin tunnustus).
Tästä huomaamme, että teko on yksin Jumalan, joka vaikuttaa sen, että ihminen saa Pyhän Hengen silloin kun hän niin hyväksi näkee. Ennen kastetta, kasteessa tai kasteen jälkeen.
Olen Riitan kanssa samaa mieltä, että luterilainen predestinaatio, realisoituu näin, mutta se koskee vain iankaikkisuudessa etukäteen valittuja, ei kaikkia. Tämä tapahtuu, silloin kun Jumala hyväksi näkee, vastoin ihmisen pahaa tahtoa, joka on sidottu ja kuollut.
Riitta S.
Onko näissä kahdessa kommentissasi minulle osoitettua. Kysyn, koska ne on vain minun kommenttini alle kuuluvia?
Riitta,
Hätiköin, pahoittelen. Tarkemmin katsottuani ne kumpikin ovat sinun omia itsenäisiä kannanottoja, eikä minulle osoitettuja.