En voi moittia selityksiini tyytymättömiä ystäviäni, kun yritän puolustaa heille kirkon kantoja avioliittolakiuudistukseen. Kun sanon, että keskustelun alla oleva uudistus merkitsisi perinteisen avioliittokäsityksen perusteellista muuttamista, he ovat samaa mieltä, koska se on ilmeistä ja selitys on järkeenkäyvä. Mutta sen jälkeen minulta loppuvat järkeenkäyvät ja perusteltavissa olevat argumentit eikä korkeiden kirkon miesten ja naisten julki lausumista näkemyksistä ole ystävilleni eikä minulle apua. Kirkoltani toivoisin, että sillä olisi antaa jotain eväitä keskusteluun, jotka olisivat kestäviä.
Perustelu lapsen oikeuksilla ei ole kestävä. Jos muutos toteutuu, sen vuoksi yhtään uutta lasta ei synny eikä jää syntymättä. Kaikilla syntyvillä lapsilla olisi edelleen isä ja äiti, eikä siis edes lähtökohtaisesti ole tässä suhteessa mitään muutosta tarjolla. Ainoa uusi asia olisi se, että samaa sukupuolta oleva pari voisi adoptoida jonkin muutoin kodittomaksi jäävän muiden ihmisten lapsen.
Perustelu perinteisen avioliiton murenemisella ei ole kestävä. Yksikään eri sukupuolta olevien välinen avioliitto ei jää solmimatta sen vuoksi, että jotkut samaa sukupuolta olevat voivat rekisteröidä parisuhteensa avioliitoksi. Yksikään ei solmi avioliittoa eri sukupuolta olevan kanssa sen vuoksi, että ei voi solmia avioliittoa samaa sukupuolta olevan kanssa. Jos piispa sanoo, ettei perinteinen avioliitto ole ketään vastaan, miten voisi sitten väittää, että samaa sukupuolta olevien avioliitto olisi perinteistä avioliittoa vastaan.
Eri sukupuolten välillä solmittua perinteistä avioliittoa voi ja pitää puolustaa ja tukea aivan riippumatta siitä, voivatko samaa sukupuolta olevat myös solmia avioliiton keskenään ja siitä riippumatta, että kuka tahansa voi halutessaan muodostaa itselleen läheisimmän henkilön kanssa läheisen ihmissuhteen avoliittona tai erilläänkin asuen.
Miehet pysyvät miehinä ja naiset naisina eikä kukaan muutu muuksi kuin on.
Vaikka perusteluja miten pyöritellään ja koristellaan, viime kädessä kaikki käytetyt argumentit kiertyvät siihen, saako ja missä muodossa ja missä määrin homoseksuaalinen ihminen toteuttaa seksuaalisuuttaan.
Ehkä eniten minua vaivaa se, että oman kantani muodostamiseksi en saa kirkolta mitään apuja kestävälle argumentoinnille. Eikä kirkolla näytä olevan antaa paljokaan muita vastauksia kuin ei-vastauksia. Olisi helpompi liittyä jonkun ajatuksen puolustajien joukkoon kuin vastustajien joukkoon.
Kysymys avioliittolain muutoksesta on selvästi poliittinen ratkaisu. Poliittinen ratkaisuhan on sellainen, jossa ratkaisuun vaikuttaa se, minkä kannan päättäjät omaksuvat, riippumatta siitä, kuinka oikeita tai kestäviä perusteluja käytetään niin puolesta kuin vastaankin. Näinhän on asia niin yhteiskunnallisessa kuin kirkollisessakin päätöksenteossa.
Asian ydin on hyvin vakava. Jumala on Ylin Tuomari. Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Ja Jumala siunasi heidät: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa.” (1Ms.1:27,28). Mutta Paratiisissa ihminen valitsi synnin, sillä rakkaus on vapaaehtoinen. Mutta synnin seuraus oli heille kova. Jumala antoi Jeesuksen ihmisille Vapahtajaksi ja Hän antaa katuvalle synnit anteeksi ja puhtaan sydämen ja elämän. Mutta kukin saa valita, palveleeko ihminen Jumalaa ja elää Sanan mukaan. Jos ei, niin hän on sielunvihollisen orja ja vastustaa Jumalaa. Mutta nyt synnintekijät tahtovat muuttaa lain synnilliseksi, tehdä synnin luvalliseksi, ja niin sielunvihollisen voitoksi, ja sehän varas, tappaja ja tuhoaja.
Tästä on kysymys, että halutaan sielunvihollisen paha tahto hallitsemaan ja sen kylvö on turmio kansalle. Luonnottomissa parisuhteissa ei ole rakkautta, vain kyltymätöntä himoa, jolla sielunvihollinen lumoaa orjansa, ja niitäkin se vihaa ja tahtoo viedä heidät kadotukseen. Tämä on hengellinen taistelu ihmisistä
Kyse on poliittisesta muutoksesta. Sitä kuvaa esim. seuraavan linkin välittämä tieto.
http://www.kuvajasana.fi/fi/tuotteet/?id=18&selProduct=3604&selGroup=29
Oma kielteinen kantani perustuu yksinomaan siihen, että toivon avioliiton käsitteenä vastaisuudessakin merkitsevän miehen ja naisen välistä sukupuoliyhteyden sisältävää liittoa. Tämmöiselle liitolle kun joka tapauksessa tarvittaisiin oma nimityksensä. Miksi siis hylätä vanha ja vakiintunut termi. Lainsäädännössä voitaisiin luoda jokin yläkäsite, joka kattaisi kaikki sukupuoliyhteyttä sisältävät virallisesti vahvistetut parisuhteet. Näiden yksi alaryhmä olisi sitten avioliitto miehen ja naisen välillä. Voisiko muut alaryhmät olla nimeltään vaikkapa miespariliitto ja naispariliitto, homoliitto kun tunttu ehkä hieman halventavalta nimitykseltä? Nämä mietteet koskevat siis yleistä lakia, kirkon ratkaisut ovat sitten asia erikseen.
”Miehet pysyvät miehinä ja naiset naisina eikä kukaan muutu muuksi kuin on.”
Tämähän ei mene ihan näin. Kun sukupuolelle ei ole merkitystä, teoriassa äidistä voikin korjausprosessin aikana/seurauksena tulla isä tai isästä äiti ilman, että liitto mitätöityy. Se on teoria, käytännössä ei koske kyllä kovin montaa ihmistä.
Totta tuokin, mitä Huttunen sanoo.
Kaikilla historian kulttuureilla on ollut elinkaarensa. Ne ovat tuhoutuneet joko toisen kulttuurin ottaessa vallan, tai sitten rappeutuneet sisältäpäin ja mädänneet pois.
Sisäisesti tuhoutuneet kulttuurit ovat antaneet rappion syövyttää selkärankansa vähitellen.
Tällainen rappio on meneillään kehittyneissä kristityissä länsimaissa. Kaikki vanhat arvot mitätöidään, ja kaikki julistetaan samanarvoiseksi = yhtä arvottomaksi kaikki. Lopulta millään ei ole mitään väliä.
Luonnossa sama ilmiö näkyy entropian aiheuttamassa rappeutumisessa. Minkä tahansa systeemin, järjestelmän epäjärjestyksen aste kasvaa, ellei ulkoisella työllä taistella sitä vastaan. Esimerkiksi rannalle vesirajaan rakennettu hiekkalinna liukeneen vähitellen epämääräiseksi kasaksi, ellei sitä koko ajan korjaa.
Lopun ajat.
Ottamatta taaskaan kantaa varsinaiseen kiistakysymykseen ihmettelen blogitekstin erästä kohtaa. ”Muutoin kodittomaksi jäävä lapsi”. Tuo tarkoittaisi sitä, että homoparin adoptio olisi lapselle se viimeinen vaihtoehto. Ikään kuin ensin tarjottaisiin kaikille heteroille, sitten yksineläjille ja jos ei kenellekään kelpaa, muutoin koditttomaksi jäävä lapsi pelastettaisiin homoparin adoption avulla. Tuskin se nyt ihan niin tulisi menemään? Eiköhän homojen avioliittoon pitäisi suhtautua samalla lailla kuin heteroidenkin. Mielikuva ””muutoin kodittomaksi jäävästä lapsesta” on ainakin minulla sellainen korissa oleva pienokainen ulko-ovella, joka ei mahtunut edes lastenkotiin.
Uskon kysymyksen olevan adoptio-oikeudesta. Adoptio vanhempia ei enää voisi määritellä mieheksi ja naiseksi. Adoptoitavan lapsen vanhemmat eivät enää pystyisi harjoittamaan ”syrjintää” tahtoessaan lapselle isä-hahmon ja äiti-hahmon.
Loppujen lopuksi kysymys tuntuu olevan toisten mielipiteiden olevan tasa-arvoisempia kuin toisten. Toinen ajattelee lapselle olevan parasta, että on isä ja äiti (mahdollisuutta ollaan poistamassa annettaessa adoptio lasta). Toinen ajattelee, ettei se ole niin tärkeää.
Onko tässä kysymys vanhoillisten ja/tai kristittyjen mielipiteiden sorrosta?