Kuka on oikea juutalainen ja palestiinalainen?

Kotimaa 24 uutisoi, että Israelin valtiossa ei palestiinalaisten kääntymistä juutalaiseksi voida hyväksyä: ”Palestiinalaisilta tulevia kääntymishakemuksia juutalaiseksi ei käsitellä, vaan ne hylätään suoraan hakijoiden etnisen alkuperän vuoksi, myöntää juutalaisuuteen kääntymistä valvova Israelin viranomainen”.

Uutisessa ei mainita, ovatko kääntymistä hakeneet palestiinalaiset olleet sunnimuslimeja vai palestiinalaisten muita uskonnollisia ryhmiä. Mielenkiintoista kuitenkin on, että yksistään etninen tausta näyttäisi pinnalta katsoen riittävän syyksi, ettei palestiinalainen kelpaa juutalaiseksi.

Palestiinalaisuus ja juutalaisuus ovat Lähi-idässä poliittisia määreitä

Entä mitä asian syvempi tarkastelu paljastaa? Sen, että tämä etninen tausta on tuskin se oikea syy. Kyse on ilmiselvästi politiikasta: ”palestiinalaisuus” ei Israelin valtion näkökulmasta ole etninen määre, vaan poliittinen.

Tällöin herää kysymys: onko Israelin juutalaisuuskin lopulta poliittinen uskonto? Siihen näyttää liittyvän ajatus, ettei tietyn poliittisen todellisuuden edustaja voi kääntyä juutalaiseen uskoon – ainakaan Israelin valtiossa. Myös palestiinalaisten (islamistien) näkökulmasta ”juutalainen” on aina yhtä kuin ”israelilainen” – riippumatta hänen asuinpaikastaan. Sen osoittavat islamistien Euroopassa ja muualla maailmassa juutalaisyhteisöjä vastaan tekemät terroriteot.

Vielä ennen toista maailmansotaa brittien hallitsemassa Palestiinassa asui sekä juutalaisia että arabeja (muslimeja, druuseja ja kristittyjä). He olivat kaikki etnisiä palestiinalaisia tuolloin. Poliittinen ”palestiinalaisuus” syntyi vasta Israelin valtion perustamisen jälkeen (v. 1948) erotukseksi juutalaisvaltioksi julistetusta Israelista.

On selvää, että palestiinalaisarabit (alueella syntyneet muslimit, druusit ja kristityt) ovat etnisesti lähempänä Lähi-idässä syntyneitä juutalaisia kuin Euroopasta, Venäjältä tai Pohjois- ja Etelä-Amerikasta tulleet juutalaiset. Jälkimmäiset kuitenkin saavat helposti kansalaisoikeudet Israelin valtiossa, kun taas etnisesti lähempänä olevat palestiinalaiset eivät voi juutalaisvaltion kansalaisoikeuksia saada. Ei, vaikka Israelin valtio on Lähi-idän ainoa demokratia, kuten sanotaan. Onko?

Voiko suomalainen kristitty kääntyä juutalaiseksi ja saada Israelin kansalaisuuden?

Mielenkiintoista on sekin, että minä suomalaisena kristittynä todennäköisesti voisin kääntyä juutalaiseksi ja saada Israelin valtion kansalaisoikeudet (jos kääntymykseni voidaan osoittaa aidoksi), mutta Israelin valtiossa syntynyt ja sittemmin Suomen kansalaisuuden saanut ja Suomessa asuva palestiinalainen kristitty ystäväni (jolla on arabinimi) tuskin voisi sitä (uudelleen) saada, koska lähtökohtaisesti hänen kääntymisensä aitoutta epäiltäisiin hänen ”palestiinalaisuutensa” vuoksi.

Näin siitä huolimatta, vaikka hän jos kuka olisi aito paluumuuttaja Israelin valtioon, koska hän on siellä syntynytkin ja puhuu sujuvasti sekä arabiaa että hepreaa. Mutta onnettomuudekseen hän on ensinnäkin jo kerran luopunut Israelin kansalaisuudesta ja toisekseen hän edustaa väärää poliittista kansalaisuutta.

Kuvitellaanpa, että Suomen kansalaisuus olisi riippuvainen (muille kuin maassa syntyneille) siitä, mitä kansallisuutta tämä maahanmuuttajaksi aikova edustaisi. Ja sitten vielä päälle päätteeksi tämä po. henkilö ei voisi kääntyä (luterilaiseksi) kristityksi, koska hän edustaa tuota väärää kansallisuutta.

Millä nimellä tällaista toimintaa pitäisi kutsua? Suomessa sitä kutsuttaisiin etniseksi / poliittiseksi syrjinnäksi, mutta Israelin valtiossa sitä kutsutaan juutalaisväestön turvallisuuden varmistamiseksi. Israelin valtion lyhyen historian ja nykytilanteen valossa se on jopa ymmärrettävää, mutta demokratiaksi itseään kutsuvassa valtiossa se ei voi olla hyväksyttävää.

Aito palestiinalainen = muslimi?

Toinen näkökulma liittyy palestiinalaisuuteen. Vaikuttaa siltä, että palestiinalaisten omien valtaryhmittymien näkökulmasta aidointa palestiinalaisuutta edustavat muslimit. Tätä ei luonnollisesti tohdita missään virallisesti lausua julki, mutta asian todellisen laidan saa selville, kun katsoo palestiinalaisalueiden uskonnollista karttaa toisen maailmansodan jälkeen.

Esimerkiksi Betlehem – Jeesuksen syntymäkaupunki – oli Israelin valtion perustamisen aikoihin lähes tyystin kristitty kaupunki. Sen väestöstä 85% oli kristittyjä. Nykyisin kristittyjä on enää 15% Betlehemin asukkaista. Itse kaupunki ei ole merkittävästi kasvanut tänä aikana, mutta väestösuhteet ovat muuttuneet tyystin kristittyjen muuttaessa joukoittain pois.

Vaikka islamistien painostus ei yksin selitä kristittyjen joukkopakoa alueelta, sitä ei kukaan voine perustellusti kieltää, etteivätkö juuri Hamasin ja Isisin kaltaiset itsemurhaiskuja tekevät terroristiryhmittymät olisi merkittävä tekijä kristittyjen lähtöön palestiinalaisalueilta.

Suomen Kuvalehti kirjoitti artikkelissaan (23.7.2015): ”Isisin sotilaat taistelevat tappaaksen nuo oliot niin, että tämä maa on heistä pian vapaa. Heidät teurastetaan kuin lampaat”. Nuo ”oliot” ovat kristittyjä. Heidän tappopaikkansa on Isisin mukaan juutalaisten, kristittyjen ja muslimien yhteinen pyhä kaupunkin, Jerusalem. Uhkauksen sisältävä lentolehtinen on koristeltu ääri-islamilaisen terroristijärjestön Isisin mustilla lipuilla.

On ymmärrettävää, että palestiinalisalueilla vielä asuvat kristityt yrittävät islamilaisen valtaväestön keskellä selittää kristittyjen alueelta lähdön syitä muuten kuin äärimuslimien painostuksella. Kuitenkin esim. Gazassa asui vielä ennen Hamasin valtaantuloa kymmenisen vuotta sitten n. 3000 kristittyä, nyt enää puolet tuosta määrästä. Hamasin kannattajat epäilevät kristittyjä Israelin kätyreiksi ja epäluotettaviksi palestiinalaisiksi. Miksi? Koska he ovat kristittyjä.

Kristityt – Lähi-idän kummajaisia?

Kristittyjen palestiinalaisten on helppo lähteä maasta, koska he edustavat kulttuurisesti Välimeren alueen etelä-eurooppalaista kristinuskoa. Länsimaissa he kohtaavat itselleen tutuimmat symbolit ja arvot – vaikkakin paljon sekulaarimmassa muodossa kuin Lähi-idässä asuessaan.

Jos palestiinalaismuslimille onkin mahdotonta kääntyä juutalaiseksi, kristityksi hän voi kääntyä – ainakin Israelin valtiossa. Palestiinalaisalueilla tilanne on toinen. Islamin jättäminen on ”shirq”: kuolemansynti. Eikä tämä ”kuolemansynti” tarkoita samaa kuin kristillisessä kielenkäytössä, vaan se tietää todellista kuolemanvaaraa.

Esimerkkinä mainittakoon muslimista kristityksi v. 1996 kääntynyt Ahmad El-Ahwal. Tämä kahdeksan lapsen isä oli Länsirannalla Nablusin kaupungin vankilassa ollessaan kokenut herätyksen ja kääntynyt kristityksi. Hän alkoi vapauduttuaan julistaa evankeliumia, jakaa Raamattuja ja pitää luonaan kotikokouksia, joihin hän kutsui alueen muita muslimeja. Palestiinalaisviranomaiset pidättivät hänet, kiduttivat ja vannottivat, että hänen pitää palata islamiin – olihan hän ollut oikea palestiinalainen, siis muslimi.

Kun El-Ahwal kuitenkin kieltäytyi ja pitäytyi kristillisessä uskossaan, neljä huppupäistä naamioitua asemiestä murhasi El-Ahwalin hänen kotiovelleen v. 2004. Valitettavasti El-Ahwal ei ole ollut yksittäistapaus. Isisin ohjelmajulistuksen tavoin äärimuslimit toteuttavat näiden kristityiksi itseään kutsuttujen ”olioiden” hävittämistä palestiinalaisalueilta.

Ovatko ihmisoikeudet jakamattomia Lähi-idässäkin?

On siis ilmeistä, että sekä Israelin juutalaisvaltion näkökulmasta että palestiinalaisalueilla valtaa pitävien muslimien näkökulmasta uskonnonvapaus on poliittinen tarkoituksenmukaisuus- ja mielipidekysymys – ei ihmisoikeuskysymys.

Mitä tässä tilanteessa pitäisi kaikkien ihmisoikeuksista huolissaan olevien tahojen tehdä? Voisiko aloittaa politiikan unohtamisesta ja ihmisoikeuksiin keskittymisestä? Siis jos ne kerran ovat jakamattomia ja kuuluvat kaikille. Syyttömiä emme ole myöskään me kristityt, jotka asetumme toiselle puolelle toista vastaan ja syytämme vain yhtä osapuolta ihmisoikeuksien rikkomisesta tai vaikenemme niistä tyystin.