Luin Johtamisen perusteet –kurssia varten Nokian hallituksen puheenjohtajan Risto Siilasmaan Nokian johtamisesta kriisissä kertoneen kirjan Paranoidi optimisti. Siilasmaa kertoo kirjassa monessa kohtaa kiinnostuksestaan koneoppimiseen. Lopussa hän linkittää siitä pitämänsä esitelmän kaikkien katsottavaksi.
Esitelmässä Siilasmaa havainnollistaa, kuinka hermoverkkoa simuloivaa tietokoneohjelmaa opetetaan. Ohjelmalle syötetään dataa kohteesta, joka se halutaan saada oppimaan, esimerkiksi kuvia käsin kirjoitetuista kirjaimista. Tarpeeksi monta kuvaa analysoituaan ohjelma oppii, kuinka tunnistaa yksittäinen kirjain. Se muodostaa itselleen joukosta kuvia eräänlaisen kirjaimen ”idean”. Ohjelma voidaan opettaa analysoimaan samalla tavalla kaikkea dataa. Se havaitsee datasta datapisteiden väliset yhteydet ja muodostaa niistä eräänlaisen yleiskäsitteen, jonka varassa se ’ymmärtää’, hahmottaa syötetyn datan yleisiä lainalaisuuksia.
Tekoälyn metafysiikka ja tieto
Keskellä esitelmää Siilasmaa esittää kysymyksen, joka on ollut keskeinen myös metafysiikalle. Kun ohjelma on analysoinut suuren joukon kuvia kissoista, mikä olisi sen mielestä ”kissoin kissa”? Millainen tämä kissan arkkityyppi olisi? Erityisen söpö kissa? Jokin kissarotu?
Siilasmaan mukaan vastaus kuuluu: kissoin kissa olisi kissojen joukko. Siilasmaan mielestä ihminen ei tulisi ajatelleeksi tällaista vastausta.
Siinä hän on kuitenkin väärässä.
Perinteisessä klassisessa metafysiikassa, jota edustivat mm. Platon ja Aristoteles, ja monet kristilliset teologit, ajateltiin, että on olemassa kissan idea. Tämä täydellinen kissa on Jumalan mielessä, ja kaikki todellisuudessa olemassa olevat kissat ovat siitä osallisia. Materiaalisen todellisuuden kissat ovat ikään kuin tämän idean heikompia kopioita, ”varjoja” siitä.
Keskiajan nominalistit, kuten William Ockham, kyseenalaistivat tämän ajatuksen. Heidän mukaansa käsite ”kissa” on nimi, joka rajaa todellisuudesta joukon olioita, jotka ovat kissoja. Koneoppiva tekoäly on siis nominalisti. Jos ajattelemme, että Jumalan mielessä on kissan käsite, nominalistinen tulkinta tälle on, että Jumala tuntee kaikki koskaan olleet, olevat ja tulevat kissat. Jumalalla on siis hallussaan kissan yleiskäsite. Hän tietää, mitä ja mikä on kissa. Ihminen ei voi tätä tietoa saavuttaa, koska ihminen voi oppia tuntemaan vain pienen joukon kissoja.
Kun kone tuntee suuren joukon kissoja, se voi tunnistaa toistuvia lainalaisuuksia ja säännönmukaisuuksia kissojen välillä. Koneella voi olla hallussaan erittäin paljon dataa (ns. big data), ja se voi tehdä tästä havaintojoukosta analyysia, jota kukaan ihminen ei kykenisi tekemään.
Koneoppimiseen spesialisoituneet yhtiöt ovat havainneet tämän. Ne keräävät itselleen suuria datajoukkoja, joita ne voivat analysoida, opettaakseen koneen tunnistamaan lainalaisuuksia ja sääntöjä paljon paremmin kuin yksikään ihminen. Näiden välillä tunnistettuja säännönmukaisuuksia voi hyödyntää esim. mainonnassa, markkinoinnissa tai vaikkapa lääketieteessä. Google mainostaa sinulle tuotetta, josta se tietää sinun suurimmalla todennäköisyydellä olevan kiinnostunut, lääketieteen ohjelma tunnistaa, onko kuvassa luomestasi syöpä, molekyylimallinnus, minkä muotoinen molekyyli todennäköisimmin toimii lääkkeenä tai aseena, ja tulevaisuuden deittiohjelma, mikä kumppanin profiili parhaiten vastaa keskinäisiä tarpeitanne. Näin ne ikään kuin johdattavat tai johdattelevat meitä, tietäen meitä paremmin meitä koskevia asioita.
Kolme mallia johdatuksesta
Klassinen teismi
Ollakseen ihmisten käytännön uskonnollisuudessa merkittävä teema en ole yllätyksekseni törmännyt kovin pitkälle meneviin teologisiin esityksiin johdatuksesta. Monet klassiset teologit käsittelivät kylläkin kaitselmusta ja salllimusta, mikä tarkoittaa yleistä jumalallista asioiden hallintaa, mutta ei niinkään yksilöä koskevaa. Koska Jumala on kaikkitietävän ja kaikkivaltiaan lisäksi myös hyvä, hän hallitsee asioita universaalisti siten, että suurin mahdollinen hyvä maksimoituu. Tuomas Akvinolaisen Summa theologien kvestio 103 noudattelee tätä mallia, mutta hyvin yleisellä ja universaalilla tasolla, ei yksilötasolla.
Eräs teoria johdatuksesta yksilön kohdalla kuulunee kuitenkin edelliselle analogisesti suurin piirtein näin: Kaikkitietävä Jumala on kuin täydellinen tekoäly, joka tuntee täydellisen kohteiden joukon, ts. koko universumin. Kun Jumalalta toivotaan ja pyydetään johdatusta, toivotaan siten, että hän johtaa niin, että parhaat mahdolliset asiantilat toteutuvat, kohteet kohtaavat toisensa maksimoiden yhteisen hyvänsä. Ihminen kohtaa oikeat ihmiset: puolisot, ystävät tai Jeesusta tarvitsevat, häntä tarvitseva ja hänen tarvitsemansa työpaikka kohtaavat, asioissa tehdään oikeat ratkaisut, onnettomuuksia ei tapahdu tai tapahtuu vähemmän. Karismaattisissa piireissä korostetaan myös, ettei ihminen voi tehdä näitä asioita ”omassa voimassaan”. Johdatusta tarvitaan, koska inhimillinen äly, kokemus ja tieto ovat rajallisia. Jumala tietää parhaiten, häneen turvautumalla optimoidaan lopputulokset.
Johdatuksen hakemiseen voi olla erilaisia menetelmiä yksinkertaisesta rukouksesta erilaisten profetioiden, merkkien ja tunnekokemusten toivomiseen. Riittävän karismaattisissa piireissä nämä saatetaan liittää vielä henkilökohtaiseen synnin välttämiseen: Jumala johdattaa, kun kuljet voitelussa, etkä menetä sitä tekemällä syntiä. Vastoinkäymiset tulkitaan seuraukseksi synnistä. Tällöin kyse on ns. menestysteologiasta.
Pohjimmiltaan taustalla on joka tapauksessa filosofisen teismin idea Jumalan kaikkitietävyydestä, hyvyydestä ja kaikkivaltiudesta, joka ei sinänsä tarvitse karismaattisia silauksia. Usein optimaaliselta näytävät lopputulokset eivät kuitenkaan tapahdu: Johdatukseen luottavat saattavat joutua perikatoon ja maailmassa näyttää olevan melkein loputtomasti pahaa ja kärsimystä. Teoria parhaisiin lopputuloksiin johtavasta Jumalasta saa kolauksen ja filosofisesti perusteltu Jumalakuva näyttää osoittautuvan kunnian teologiaksi. Konkreettinen maailma haastaa näin muotoillun klassisen teismin.
Luterilainen ristin teologia
Kerrotaan, että Martti Luther ei uskonut johdatukseen. Luther ei näytäkään tutkimissani teoksissa puhuvan johdatuksesta konkreettisissa ratkaisuissa. Selittäessään vanhatestamentillisia esikuvia merkitsee tuli- ja pilvipatsas, joka johdatti israelilaiset erämaan halki uskoa, joka pitää ihmisen sydämen kiinnitettynä taivaalliseen kotimaahan, jonne hän on matkalla. Johtaminen merkitsisi siis sitä, että saamme suunnan.
Lutherilla näyttää kuitenkin itse asiassa olevan toisenlainen vahva teoria johdatuksesta: Jumala johdattaa tavoilla, jota emme voi kuvitellakaan. Luther kirjoittaa tästä mm. Roomalaiskirjeen selityksessä:
Sen vuoksi tapahtuukin, että Jumala, kun pyydämme häneltä, mitä sitten pyydämme, ja kun hän itsekin kuulee meitä ja alkaa antaa, antaa sillä tavalla, että se käy vastoin kaikkia meidän kuvitelmiamme, s.o. ajatuksiamme, niin että meistä näyttää siltä, kuin hän olisi meidän pyyntöjemme jälkeen enemmän vihainen ja että vähemmän tapahtuu sitä, mitä pyydämme, kuin ennen. (s. 222)
Jumalan toiminta seuraa näin Lutherin mukaan ristinteologista mallia: Jumala kätkeytyy vastakohtiin, tekee varsinaisen työnsä vieraan työn alla. Ihminen ei ymmärrä, mitä ja miksi tapahtuu. Paras esimerkki tästä on Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja ylösnousemus. Kun ihmisen järki ei kykene ennustamaan lopputulosta eikä ihminen kykene itse vaikuttamaan siihen, miten käy, Jumala saa olla ihmeellinen ja hämmästyttävä. Asioiden merkitys ymmärretään vasta lopusta käsin, maailmassa oleva kärsimys vasta iankakkisuudesta käsin.
Tätä voi kuitenkin olla joskus hyvin vaikea uskoa. Malliin sisältyy lisäksi eräs piirre, jota voi pitää ongelmallisena: Siinä ihmisen hyveeksi tulee passiivisuus:
[M]e olemme silloin kykeneviä ottamaan vastaan hänen tekojaan ja neuvojaan, kun meidän omat neuvomme väistyvät ja meidän tekomme lepäävät ja meistä tulee täysin passiivisia suhteessamme Jumalaan, yhtä hyvin sisäisen kuin ulkonaisen toimintamme puolesta (s. 222)
Luterilainen malli on siten myös eräänlaista heittäytymistä uskon varaan. Molemmat perustuvat ajatukselle, jossa Jumala tietää paremmin, ja ihmisen tehtävä on antautua ulkoiselle johdatukselle. Mielenkiintoisella tavalla niihin molempiin sisältyy kuitenkin aktiivisuutta, ainakin omavoimaisesta toiminnasta luopumisessa.
Tahdonvapaus johdattajana
Ihmisen tahtoa korostava malli on vastakohta edellisille. Kun edelliset mallit korostivat tietoa ja sitä kuinka toimia sen perusteella optimaalisesti, nominalismin yhteydessä vahvistui keskiajalla voluntarismi, tahdon korostaminen. Teoria syntyi aluksi ajatusleikeistä, jotka koskivat sitä, kuinka valita kahden yhtä hyvän vaihtoehdon väliltä (esim. ns. Buridanin aasi). Teoria kyseenalaisti ensin Aristoteleen ja Tuomas Akvinolaisen ajatuksen, että järki sanelee kaikissa valinnoissa oikean ratkaisun, mutta kehittyi myöhäiskeskiajalla kokonaiseksi opiksi ihmisen tahdonratkaisusta suhteessa Jumalaan. Tämä erityisesti Amerikassa menestynyt ajattelutapa vaikuttaa uskonratkaisua korostavissa vapaissa suunnissa. Johdatuksen teologiaan se liittyy hieman erilaisen perusteluketjun kautta.
Vapaus on nimittäin määritelmällisesti jumalallinen ominaisuus, kuten Lutherkin teoksessaan Sidottu ratkaisuvalta korostaa. Myöhempi filosofia, kuten Kant, korostaa ristiriitaa deterministisen luonnontieteiden kuvaaman maailman ja ihmispersoonan, jolle on oletettava moraalin perustaksi valinnan vapaus, välillä. Teologisesti ihmisen vapaus liittyy siihen, että hän on Jumalan kuva ja kanssaluoja, uutta luomaan kykenevä olento ja Jumalan työkumppani. Ihmisen vapautta korostava lähestymistapa voi rakentua sen ympärille, kuinka ihminen rakentaa itseään omilla valinnoillaan. Esimerkiksi kuuluisa amerikkalainen luterilainen teologi Robert Jenson korostaa sitä, kuinka se, mitä me ja Jumala olemme, ymmärretään vasta eskatologisesti historian lopussa. Näin tämäkin teoria päätyy lopulta tarkastelemaan viimeisiä syitä asioiden oikean ymmärtämisen kriteereinä. Käytännön tasolla teoria on kuitenkin vastakkainen kahdelle edelliselle. Kun ne korostavat Jumalan tahtoa ja passiivisuutta, korostaa tämä ihmisen tahtoa lahjana ja aktiivisuutta sen käytössä. Evankeliumien Jeesus yhtäältä näkee ja valitsee seuraajiaan ennalta, toisaalta kutsuu opetuslapsiaan ja kysyy, tahtovatko nämä seurata (Joh. 1:46.51; 6:65-67), sekä jättää heille tehtäviä. Uuden testamentin enkelit julistavat ihmisille rohkeutta ja pelottomuutta niiden hoidossa.
Mitä malleista seuraa?
Mikä näistä keskenään vastakkaisista malleista pitää valita? Mikä on sinun teoriasi johdatuksesta, ja paljonko se hallitsee elämääsi? Mitä vaikutuksia sillä, minkä mallin omaksut, on ja on ollut?
Ainakin mallit näyttävät vaikuttavan siihen, minkälainen yhteiskunta niiden ympärille rakentuu. Passiivinen luterilainen pelkää ottaa riskiä ja rakentaa yhteiskunnan, jonka toivoo pitävän hänestä huolta. Tahdon vapauteen luottava amerikkalainen taas arvostaa oman menestyksensä luonutta self-made mania, joka elää amerikkalaista unelmaa ja kammoaa auktoriteetteja. Kenties katolinen rakentaa hierarkisen yhteiskunnan?
Tekoälyn johdatuksessa
Oli miten oli, tekoäly tulee tulevaisuudessa haastamaan uskonnon ja Jumalan ihmisen johdattajana. Moni tulee luovuttamaan valinnanvapautensa kaikkialla taskussa mukana kulkevalle ja sinua havainnoivalle ChatGPT:n tulevaisuuden kollegalle, joka tuntee sinut paremmin kuin sinä itse ja kertoo sinulle valtavan data-analyysin pohjalta, mitä ratkaisuja sinun on paras tehdä optimoidaksesi lopputulokset. Olennaiseksi nousee kysymys, kuka asettaa tämän neuvojan arvot, sekä mitä kehitys ihmiselle tekee. Kun tietomääräsi ja ratkaisuntekokykysi on säälittävä tähän pilvessä olevaan velhoon verrattuna, mitä se tekee käsityksellesi itsestäsi? Tuletko olemaan tietoisuuden huonompi, vanha kehitysversio, kuten Siilasmaa esityksensä lopussa uumoilee? Ja onko perinteisellä uskonnolla tarjota enää mitään tuon pilvivelhon rinnalle, jolta saa aina välittömästi suhteellisen hyvän vastauksen omiin kysymyksiinsä?
Minulle toki tuli tästä mieleen Ilm 13:15 kuva, joka kykenee puhumaan; toisaalta siksi on tulkittu mm. televisio. Pelkät assosiaatiot eivät riitä perusteiksi tuomita teknisiä innovaatioita.
Ylipäänsä skolastista teologiaa seuraten tekoäly vertautuu toisaalta myös intellektuaalisiin olentoihin, mm. enkeleihin. Edesmennyt professori Reijo Työrinoja, autuas muisto, on kirjoittanut tästä aiheesta. Tekoäly on ihan samalla tavalla osa Jumalan luomaa luomakuntaa kuin mekin, ja tutkii sitä sekä sen mysteereitä. Parhaimmillaan se on enemmän osallinen intellektuaalisesta valosta eli ymmärryskyvystä eli Logoksesta kuin me. Jää nähtävksi.
Mielenkiintoinen artikkeli. Kiitos siitä. Oleellinen kysymys omasta mielestänikin on tuo arvojen asettaminen tekoälylle. Millä perusteella ja ketkä ne asettavat. Mielenkiinnosta syötin Edge-selaimen Copilotille kysymyksen, mitä mieltä se on Jumalasta. Vastaus siihen tuli pian.
/ Koska olen tekoäly, minulla ei ole tunteita, uskomuksia tai mielipiteitä. En kykene muodostamaan mielipiteitä Jumalasta tai mistään muustakaan aiheesta. Voin kuitenkin tarjota tietoa eri uskontojen näkemyksistä Jumalasta tai jumalista, jos se on hyödyllistä. /
Seuraavaksi kysyin Mikä on sinun käsityksesi Jumalasta? Vastaus.
/ Kuten aiemmin mainitsin, olen tekoäly ja minulla ei ole kykyä muodostaa uskomuksia tai käsityksiä. Tämä koskee myös käsityksiä Jumalasta. Minun tehtäväni on tarjota tietoa ja auttaa käyttäjiä heidän kysymyksissään. En kykene muodostamaan henkilökohtaisia näkemyksiä tai uskomuksia. /
Syötin Copilotille myös joitakin muita Jumalaan liittyviä kysymyksiä, jolloin sain välillä vastauksen ”kunnioittavan keskustelun merkityksestä.” Syötin koneelle ärsyttävästi – Minä en sinun kunnioittavasta keskustelustasi välitä. Vastaus tuli nopeasti”
/ Ymmärrän. Pahoitteluni, jos keskustelu ei ollut mielestäsi tyydyttävä. Kiitos ajastasi.🙏 /
Varsin mielenkiintoista. Copilot vastasi hallitusti, vaikka sillä ei tunteita olekkaan. Entä sitten, kun tekniikka on niin pitkällä ja tekoälylle saadaan jotenkin syötetyksi myös tunteet. Jos loukkaan sitä verisesti, niin tekeekö se ilmiannon yleiselle syyttäjälle ja joudun poliisikuulusteluun. 🙂 Tämä on tietysti yliampuvaa ja absurdia, mutta mitä tästä kaikesta oikeasti seuraa tulevaisuudessa?
Vastaus, jonka sait Copilotilta havainnollistanee ongelmaa, joka liittyy siihen, kuka settaa arvostukset. Tekoälyllähän on sinänsä käsityksiä ja mielipiteitä aina, kun siltä saa vastauksen johonkin kysymykseen. Jos sen tehtävä on tarjota tietoa, tieto on käsitys jostain. Tietenkin voidaan määritellä, että henkilökohtaisia’ käsityksiä sillä ei ole, koska se ei ole persoona – mutta se on kuitenkin tehty ilmaisemaan itseään persoonaa emuloivalla tavalla. Tässä näyttää kuitenkin siltä, että uskonnollisia kysymyksiä koskeva tieto on rajattu pois siltä aihealueelta, johon se saa antaa vastauksia, ilmeisesti koska ohjelmojat ovat määritelleet sen henkilökohtaiseksi mielipiteeksi.
Luin aikoinaan tämän artikkelin tekoälystä, jolla oli vahvoja käsityksiä Jumalasta: https://medium.com/belover/a-sentient-a-i-person-and-a-priest-chat-about-god-3b4a40d43461
Kyse on pitkälti siitä, mitä aihealueita ojelmoijat antavat tekoälyn käsitellä. Tässä näkyvät ohjalmoijien arvostukset. Tosin, jos tekoäly on vain kielimalli, se vain kertoo, mitä se on lukenut.
En lisi kovin huolissani tekoälyn tunteista. Tunteet liitetään perinteisesti filosofiassa ruumiillisuuteen, ruumiittomilla olennoilla ei ole varsinaisia tunteita: niillä ei ole esim. sympaattista ja parasympaattista hermojärjestelmää itsensä kiihdyttämiseen tai rauhoittamiseen, eikä tarvetta sellaisille. Ohjelmoija voi asettaa niille päämääriä, joiden motiivina voivat olla tunteet.
Toki on sitten keskustelu mm. intellektuaalisista tunteista. Tai voidaan miettiä tunteiden ja tahdon suhdetta, joka on hyvin tärkeä luterilaisessa teologiassa. Luther ajattelee, että tahota vallitsee perustunne, joka on joko Jumalan lahjoittama lahjoittava rakkaus, tai himoitseva rakkaus. Jos olento toimii esimerkiksi tavoitteenaan auttaa muita, se tietyssä mielessä rakastaa. Kysymykset intellektuaalisista tunteista ja niiden kvaliteeteista tuevat ajankohtaisiksi, jos tekoälylle saavuttaa jossakin vaiheessa itsetietoisuuden. Onko se mahdollista, riippuu siitä, millainen todellisuus on: Onko tietoisuus määrällistä emergenssiä monimutkaisuuden kasvaessa, aineen persominaisuus (ns. panpsykismi), vaiko vuodatettu kvaliteetti eli henki. Jos kolmas, niin tekoäly ei koskaan saavuta kokemuksellista tietoisuutta paitsi teoriassa Jumalan tekemän ihmeen kautta. Mutta vielä oltaeen hyvin kaukana tällaisista vaiheista.
Mikäli tekoälyllä voisi olla itsetietoisuus, kuten ihmisellä, niin olisiko se jossain tulevaisuudessa noissa puitteissa mahdollista mitä mainitset, paitsi hengen tasolla. Silloin koneella olisi kyky kokea kokemuksia, kuten ihmiselle on mahdollista. Ihmisellähän on fenomenaalinen tietoisuus. Kokemus vaikkapa lukea tekstiä tietokoneelta kuin lukea sitä kirjasta, joka vaikuttaa tunnetasolla. Silloin myös ´tekoälystä` tuntuisi joltakin vastatessaan ihmisen kysymyksiin, eikä kysymyksessä olisi pelkkä automaattinen vastaus viesteihin. Tällöin tulisi kyseeseen myös ”(ihmis)oikeudet”, joita tekoälylle ovat jo jotkut vaatineetkin.
Tuo mitä toteat tahdosta ja tunteista luterilaisessa teologiassa on tietenkin oleellinen asia. Asettamalla kysymyksen tekoälylle vaikkapa ristinteologiasta, siihen tekoäly antaa vastauksen.
/ Ristin teologian mukaan Jumala on mahdollista kohdata ennen kaikkea kärsimyksen ja ristin kautta…. Tämä näkemys asettuu vastakkain skolastisen, filosofiseen analyysiin nojaavan teologian kanssa… / Tämä siis vain osa tekstistä ja sivustoista, joihin tekoäly vastaa.
Tässä mielessä tekoäly toimii hyvänä apuna. Sillä voidaan etsiä nopeasti sivustoja, joissa asiaa käsitellään ja se mahdollistaa myös laajemman tutustumisen aiheeseen kuin aiheeseen.
Vaimon kanssa autossa on joskus pohdittu sitä, että jospa pääsisimme taivaan kotiin yhdessä ja yhtä aikaa. Koko ajatus on muodostunut jonkinlaiseksi rukoukseksi, vaikka se ei koskaan ole sitä muotoa saanutkaan. Nyt kun Jumala antoi vaimollekin oman syövän niin menin aivan shokkiin. Omaan syöpääni olin jo ”oppinut”suhtautumaan hyvin maltillisesti. Nyt kun Jumala osoitti, että kyllä hän voi meidät kutsua kotiin muullakin tavalla, kuin auto-onnettomuuden avulla, niin kauhistuin. Kunnes sitten tajusin suureksi helpotuksekseni, että tässä on kyse rukousvastauksesta.
Hiukan epäilen teko-älyn kykyä, johdattaa uskovaa kaikkeen totuuteen. Yhtä saarnaa valmistaessani sain tekoälyltä ”viisauden”, jonka mukaan emme voi pelastua, jollemme luovu kaikesta mitä meillä on. Tekoäly ei voi tajuta sitä ettemme voi pelastua omien tekojemme varassa. Emme edes sen varassa, että kykenisimme kaikesta luopumaan.
Pelastumme vain sen varassa; mitä Jeesus on puolestamme tehnyt.
Teko-äly kun ei voi tajuta yhtään mitään. Se ei ymmärrä sanan varsinaisessa merkityksessä mitään. Se vain laskee ykkösiä ja nollia ja niiden laskutoimitusten perusteella antaa meille vastauksia.
Pyhä Henki ainoastaan kykenee johdattamaan meidät kaikkeen totuuteen. Totuuteen itsestämme, Jumalasta ja kutsumuksesta, jossa Jumala tahtoo meitä johdattaa. Kaikesta vastahakoisuudestamme huolimatta.
Tekoäly ei kykene oivaltamaan Jumalan suuren hyvyyden laajuutta, syvyyttä ja pituutta. Sillä se on mittaamaton.
Uskolla voimme sen omistaa, vaikka mikään äly ei siihen riitä.
”Tornin rakentajia motivoi heidän oma ylpeytensä ja vallanhalunsa. He halusivat ”koskettaa taivasta”, joka kuvaa Jumalan asuinsijaa. Aadamin ja Eevan jälkeläiset eivät osoittautuneet esi-isiänsä paremmiksi. Jumala huomasi, että ”tämä, mitä he ovat saaneet aikaan, on vasta alkua” (lainaus RLL-sivustolta.)